Väinämöinen nousee maalle ja laittaa Sampsa Pellervoisen puita
kylvämään; vv. 1-32. -- Tammi ei ota taimiaksensa tavallisella
maalla, mutta sitte Meritursaan polttamiin tuhkiin kylvettynä se
sievään nousee, leviää yli koko maan ja estää lehvillänsä kuun
sekä auringon näkymästä; vv. 33-64. -- Väinämöinen rukoilee apua
äitiltänsä, ja merestä nousee pieni peukalon pituinen mies tammea
kaatamaan. Se mies maalla yhtäkkiä muuttuu hirveän suureksi
jättiläiseksi ja kaataa tammen kolmella lyönnillä; vv. 65-124.
-- Tammen kaadettua päivä taas pääsee maalle paistamaan, linnut
laulelevat iloisesti, puut, kukat, ruohot ja marjat kasvavat
kauniisti; ohran kasvia ainoastansa ei vielä löydy; vv. 125-144. --
Väinämöinen löytää meren rannalta muutamia jyvän siemeniä, kaataa
suuren kasken, saapi kotkalta tulta ja polttaa kasken; vv. 145-174.
-- Väinämöinen kylvää löytöjyväsensä palomaahan, rukoilee Mannun
eukolta ja Ukolta kasvuonnea ja näkee jonkun ajan päästä ohran mitä
parahimman halmeessansa kasvavan. Käkeä, joka samalla aikaa puussa
kukahteli, pyytää ainaki onnea paikoillensa kukkumaan; vv. 175-232.
Nousi siitä Väinämöinen
Jalan kahen kankahalle,
Saarehen selällisehen,
Manterehen puuttomahan.
Arvelee ajattelevi, 5
Pitkin päätänsä pitävi:
Kenpä maita kylvämähän,
Toukoja tihittämähän.
Pellervoinen pellon poika,
Sampsa poika pikkarainen, 10
Sep' on maita kylvämähän,
Toukoja tihittämähän.
Kylvi maita kyyhätteli,
Kylvi maita, kylvi soita,
Kylvi auhtoja ahoja, 15
Panettavi paasikoita.
Mäet kylvi männiköiksi,
Kummut kylvi kuusikoiksi,
Kankahat kanervikoiksi,
Notkot nuoriksi vesoiksi. 20
Läksi puut ylenemähän,
Vesat nuoret nousemahan,
Kasvoi kuuset kukkalatvat,
Lautui lakkapäät petäjät,
Koivuset noroille nousi, 25
Lepät maille leyhke'ille,
Raiat maille raikkahille,
Pihlajat pyhille maille,
Tuomet maille tuorehille,
Katajat karuperille, 30
Tuomehen hyvä he'elmä,
Katajahan kaunis marja.
Vaka vanha Väinämöinen
Kävi tuota katsomahan,
Sampsan siemenen aloa, 35
Pellervoisen kylvämiä.
Näki puut ylenneheksi,
Vesat nuoret nousneheksi;
Yks' on tammi taimimatta,
Juurtumatta puu Jumalan. 40
Niin näkevi neljä neittä,
Viisi veen on morsianta,
Sininurmen niitännässä,
Kastekorren katkonnassa,
Nenässä utuisen niemen, 45
Päässä saaren terhenisen.
Tulipa merestä Tursas,
Uros aalloista yleni,
Tunki heinäset tulehen,
Ilmi valkean väkehen, 50
Ne kaikki poroksi poltti,
Kypeniksi kyyätteli.
Tuli tuhkia läjänen,
Koko kuivia poroja;
Saip' on siihen lemmen lehti, 55
Lemmen lehti, tammen terho,
Josta kasvoi kaunis taimi,
Yleni vihanta virpi.
Ojenteli oksiansa,
Levitteli lehviänsä, 60
Latva täytti taivahalle,
Lehvät ilmoille levisi,
Peitti päivän paistamasta,
Kuuhuen kumottamasta.
Ikävä imehnon olla, 65
Kamala kalojen uia,
Ilman päivän paistamatta,
Kuuhuen kumottamatta;
Eik' ole sitä urosta,
Ei ni miestä urheata, 70
Joka taisi tammen kaata,
Satalatvan langettoa.
Silloin vanha Väinämöinen
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Kave äiti, kantajani, 75
Luonnotar ylentäjäni!
Laita'pa veen väkeä,
Veessä on väkeä paljo,
Tämä tammi taittamahan,
Puu paha hävittämähän, 80
Eestä päivän paistavaisen,
Tieltä kuun kumottavaisen."
Nousipa merestä miesi,
Uros aalloista yleni,
Miehen peukalon pituinen, 85
Vaimon vaaksan korkeuinen.
Vaskivyöhyt vyölle vyötty,
Vaskikirves vyön takana.
Vaka vanha Väinämöinen
Sanan virkkoi, noin nimesi: 90
"Mi sinä ollet miehiäsi,
Ku kurja urohiasi,
Vähän kuollutta parempi,
Katonutta kaunihimpi?"
Sai toki sanoneheksi, 95
Katsahtavi vielä kerran,
Näki miehen muuttunehen,
Uu'istunehen urohon:
Jalka maassa teutaroivi,
Päähyt pilviä pitävi, 100
Parta on eessä polven päällä,
Hivus kannoilla takana,
Syltä silmien välitse,
Syltä housut lahkehesta.
Astui kerran keikahutti 105
Hienoiselle hietikolle,
Astui toisen torkahutti
Maalle maksan karvaiselle,
Kolmannenki koikahutti
Juurelle tulisen tammen. 110
Iski puuta kirvehellä,
Tarpaisi tasaterällä,
Iski kerran, iski toisen,
Kohta kolmannen tavotti;
Tuli tuiski kirvehestä, 115
Panu tammesta pakeni.
Niin kerralla kolmannella
Jopa taisi tammen kaata,
Ruhtoa rutimo-raian,
Satalatvan lasketella; 120
Tyven työntävi itähän,
Latvan loi on luotehesen,
Lehvät suurehen suvehen,
Oksat puolin pohjoisehen.
Kun oli tammi taittununna, 125
Kaatununna puu kamala,
Pääsi päivät paistamahan,
Pääsi kuut kumottamahan,
Pilvet pitkin juoksemahan,
Taivon kaaret kaartamahan, 130
Nenähän utuisen niemen,
Päähän saaren terhenisen.
Siit' alkoi salot silota,
Metsät mielin kasvaella,
Lehti puuhun, ruoho maahan, 135
Linnut puuhun laulamahan,
Rastahat iloitsemahan,
Käki päälle kukkumahan.
Kasvoi maahan marjanvarret,
Kukat kultaiset keolle; 140
Ruohot kasvoi kaikenlaiset,
Monenmuotoiset sikesi;
Yksi on ohra nousematta,
Touko kallis kasvamatta.
Vaka vanha Väinämöinen 145
Astuvi, ajattelevi,
Löyti kuusia jyviä,
Seitsemiä siemeniä,
Rannalta merelliseltä,
Hienoiselta hietikolta. 150
Teetti kirvehen terävän,
Siitä kaatoi kasken suuren;
Kaikki sorti puut soreat,
Yhen jätti koivahaisen.
Lenti kokko halki taivon, 155
Tuli tuota katsomahan:
"Miksipä on tuo jätetty
Puu sorea seisomahan?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Siksipä on tuo jätetty, 160
Sinulle lepuu-sijoiksi,
Itsellesi istumiksi."
Sanoi kokko ilman lintu:
"Hyvinpä sinäki laait,
Heitit koivun kasvamahan, 165
Puun sorean seisomahan,
Linnuille lepuu-sijoiksi,
Itselleni istumiksi."
Tulta iski ilman lintu,
Valahutti valkeaista; 170
Pohjaistuuli kasken poltti,
Koillinen kovin porotti,
Poltti kaikki puut poroksi,
Kypeniksi kyyätteli.
Siitä vanha Väinämöinen 175
Läksi maata kylvämähän,
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Minä kylvän kyyhättelen
Luojan sormien lomitse,
Käen kautta kaikkivallan." 180
"Akka manteren alainen,
Mannun eukko, maan emäntä!
Pane nyt turve tunkemahan,
Maa väkevä vääntämähän,
Tuhansin neniä nosta, 185
Saoin haaroja hajota,
Kynnöstäni, kylvöstäni,
Varsin vaivani näöstä."
"Oi Ukko ylijumala,
Tahi taatto taivahinen, 190
Vallan pilvissä pitäjä,
Hattarojen hallitsia!
Vihmo vettä taivosesta,
Mettä pilvistä pirota,
Orahille nouseville, 195
Touvoille tohiseville."
Tuo Ukko ylijumala,
Taatto taivon valtiainen,
I'ätti iästä pilvet,
Toiset lännestä lähetti, 200
Etelästä ennätteli,
Vihmoi vettä taivosesta,
Mettä pilvistä pirotti,
Orahille nouseville.
Jopa tuosta toisna päänä, 205
Kahen kolmen yön perästä,
Vaka vanha Väinämöinen
Kävi tuota katsomahan,
Kyntöänsä, kylvöänsä:
Kasvoi ohra mieltä myöten, 210
Tähkät kuuella taholla,
Korret kolmisolmuisena.
Siinä vanha Väinämöinen
Katseleikse, käänteleikse,
Niin tuli kevätkäkönen, 215
Näki koivun kasvavaksi:
"Miksipä on tuo jätetty
Koivahainen kaatamatta?"
Sanoi vanha Väinämöinen:
"Siksipä on tuo jätetty 220
Koivahainen kasvamahan,
Sinulle kukunta-puuksi;
Siinä kukkuos käkönen,
Helkyttele hietarinta,
Hoiloa hopearinta, 225
Tinarinta riukuttele!
Kuku illoin, kuku aamuin,
Kerran keskipäivälläki,
Ihanoiksi ilmojani,
Mieluisiksi metsiäni, 230
Rahaisiksi rantojani,
Viljaisiksi vieriäni!"