Ja todellakin näkee jo koittavan kansallisen sivistyskevään ensi
enteitä: Suomessakin ovat mielet sulamassa, itsetiedottomuuden
jähmettynyt talvi on väistymässä. Jo loiskahtaa tuolla täällä
jään kahleista vapaana aalto, jo vilkahtelee mielien roudan
keskeltäkin yksilöllisen elämännäkemyksen kirkas, herännyt,
itsenäisesti tähyävä ja tutkiva katse. Kuin kiurun lupaavana
liverryksenä kohoo tuolta täältä paljastuvien nurmipälvien yltä
yksilöllisen elämänkatsomuksen sula, kirkas äänensoitto. Ja yhä
kuoroisammaksi käy tämä soitto, yhä uusilta ilman pieliltä
tavoittaa tarkkaava korva tämän heräävän, hopeanheleän laulun.
Jopa viillettää tuolla täällä ilmojen sinistyvää,
kesäistyvää kantta armas pääskykin, jo pilkistää kukkasen
kirkas silmä viheriöityvien nurmien kaiteilta.
Suomen nykyisessä nousevassa nuorisossa on taaskin virkoamassa Suomen
sivistyksen uusi kevät. Suomen Suomenkielinenkin sivistys on
kypsymässä siihen tilaan, että senkin piirissä jo alkaa kirvota
yksilöllinen viljeltyneisyys: Senkin kehässä tapaa jo tuolloin
tällöin ihmisen, joka oman tuntemuksensa valaisemana arvostelee,
oman näkemyksensä kirkastamana innostuu, oman elämyksensä
johtamana ajattelee, ihmisen, jolla ovat hengen näköalat omien
silmien edessä, hengen aseet omissa käsissä. Jo tapaa niitäkin,
joiden kanssa ei tarvitse tyytyä vaihtamaan vain sanoja, vaan
ajatuksiakin: joiden kanssa voi, ei vain jutella, vaan keskustellakin,
yhteisessä, toinen toista tukevassa ja kannustavassa ajatuksen
ponnistuksessa syventyä elämän sisäisten suhteiden yksilölliseen,
oman havainnon varaiseen selvittelyyn--tarvitsematta pelätä, että
heti ensimmäisessä tai toisessa vuorosanassa saa törmätä kuin
kiveen johonkin yhteiskunnallisen parannusintoilijan ja
periaatteilijan tai keikailevan kaunosielun sulattamattomaan
iskusanaan.
Enää ei ole kaikkien hengen tulkkiemme julistus vain vakaisaa,
opettavaa »kansan valistelemista», joutavaa jaarittelua, joutilasta
väljien sanojen hyörittämistä, vaan on jo niitäkin, joiden puhe
on itseensä syventymisen ja itsetutkimisen kamppailevaa,
mieskohtaiseen selkeyteen pyrkimistä, kuumeista taistelemista
julistettavan vaikeuden kanssa, itsenäisen elämänkatsomuksen
poltetta, niitä, joiden julistus on elämännäkemyksen elävän,
kerkeän ja vaarallisen tulen ripeätä ja jännittynyttä
käsittelemistä, tietämiseen sytyttämistä eikä vain tietojen
levittelemistä. Jo kuulee äänten humusta tuolta täältä
itsenäisyyden vilpittömän rintaäänen, tapaa harhailevien,
haparoivien katseiden keskellä nuoren ja rohkean silmäparin, joka on
jaksanut kohdistaa katseensa tiukasti ja teräksisesti asioiden
kärkeen. Näkee tuolla täällä aseen heiluvan tietoisassa kädessä
ja iskun tähdätyksi siihen paikkaan, mihin on iskettäväkin.--Kunpa
vain ei herpautuisi tämä heräävä nuoriso, kunpa ei lohkeaisi
kesken arvostelun tutkain! Kunpa ei väsähtäisi katse etsivästä,
tutkivasta ankaruudesta, kunpa ei uupuisi itsenäisyyden tarmo kesken
leikkaavan lentonsa! Kunpa ei kuivuisi itsensä löytäneiden mielien
herkistynyt hedelmällisyys ja asettuisi hengen herännyt, käyvä
levottomuus malttavan keskinkertaisuuden tyrehtyneeksi tyytymykseksi!
Virvonneet yksilöt ovat kansan herännyttä henkeä: niissä kuohuvat
kansan uinuneet voimat näkyväisiksi, puhkeavat itsetiedottomuuden
yöstä ajatusten, luomien kirkkaudeksi. Yksilö on käymisen liike
yhteiskunnassa, yksilössä potee kansa itsensä hengeksi! Yksilö on
kansan voimien hedelmä, kansan mullasta hengen päivään ja
kirkkauteen taiminut, kasvanut, jyviin täytelöitynyt tähkäpää.
Mikäli heräävä nuori suomenkielinen sivistys voi säilyttää
itsensä henkisesti käyvänä, mikäli sillä on hengen tarmoa yhä
elävämpään ja eletympään yksilölliseen viljeltymiseen, sikäli
herkästi ja rikkaasti on se voiva tuoda muodon julkisuuteen ja
ajatuksen tietoisuuteen Suomen kansan sisäiset, salatut elämykset.
Meillä on jäljellä kansan säästetty hengen aines, meillä on
jäljellä koko kansan murtamaton työtarmo, koko kansan harras, uuras
työtahto, meillä on jäljellä oman elinpolvemme palava, yrittelevä
työinto ja tulevien sukupolvien koskematon työvoima! Meidän on vain
herättävä, virvottava tajuamaan nämä uinuvat voimamme,
kirvoitettava ne tiedottomuudestaan ja laskettava toimimaan! Ja vielä
me muokkaamme vainiomme sulaksi, viljelemme vielä murtamattomankin
maaperän möyheäksi ja hedelmän kantavaksi! Suomalainenkin sivistys
on vielä kantava sekä rikkaat että jalot hedelmät, hedelmät,
joiden kupuun on sidottu sekä muodon ja viljelyksen herkkä, kuulakas
hienous että aineksen ja sisällön täyteläs ja runsas paino ja
pätevyys.
Kun elämäntunto on purrut niin syvälle kansaan, että siinä
virkoaa yksilöllinen hengentietoisuus, niin silloin on koittamassa
hetki, jolloin tämä kansa on saavuttamassa henkisen
täysikäisyytensä. Heränneissä, virittyneissä yksilöissään on
Suomenkin kansan henki ottava sivistyksen soihdun omiin käsiinsä
valaistakseen sillä omat hämäränsä, luonteensa ja lahjojensa,
toivojensa ja pettymystensä salat, oman elämänpolttonsa tuimuuden
ja oman paisuvan elämänriemunsa, oman voimansa tarmon ja oman
heikkoutensa häpeän.
Tällaisessa yksilöllisyyttä käyvässä ja kuohuvassa
sivistyksessä ja sivistyneistössä, joka samalla pohjautuu
elävään ja omana elettyyn kansaan, on Suomen kansa vihdoinkin taas
löytävä itsensä kansallisesti ja sivistyksellisesti eheänä ja
väkevänä. Siinä sivistyneistössä on se tapaava omanaan ja
elävänä elimen, jonka välityksellä yksin se voi elää
sivistyskansan elämää, luoda ulkonaiset vaikutuksensa ja sisäisten
elämystensä rikkaudet omaksi tajutuksi ja tietoisaksi hengen
kokonaisuudekseen.
* * * * *