Meillä Suomessa, eritoten suomenkielisissä sivistyspiireissä ja
suomenkielisessä julkisessa toiminnassa esiytyy tämä
yksilöllisyyden tajuamattomuus, yksilöllisen voimatehon
laiminlyöminen ja syrjäyttäminen aivan hallitsevana ja
sävyttävänä yleispiirteenä. Erittäin kuvaavasti ja ilmekkäästi
osoittautuu se jo yhteiskunnallisen työskentelymme tavallisimmissa
muodoissakin.
Yhteiskunnallisessa järjestelyssä ja rakennustyössä on meillä
erikoistaipumuksena uskoa sekä alote, työ että edesvastuu
joukkotoiminnalle: komiteoille, johtokunnille, valiokunnille,
lautakunnille, hallintoneuvostoille--millä nimityksellä
kulkenevatkin. Arvellaan, että missä ei itsestään ole keksintö
kirvonnut, siellä kirpoaa se jonkinmoisena aivojen yhteistoiminnan
tuloksena, että missä tuntuu yksilöllistä alotetta, yksilöllistä
näkemystä, yksilöllistä järjestelykykyä puuttuvan, siellä
asetetaan joukko kokeneita miehiä kiskomaan toisistaan esiin tätä
alotetta, tätä näkemystä, tätä järjestämisen tarmoa. Jos
milloin ja missä huomataan jonkin seikan olevan takapajulla tai
muuten vinossa, asetetaan komitea pohtimaan, missä se takapajuisuus
oikein piilee ja mitä pajunköyttä sen korjaamiseksi on punottava.
Jos mitä uutta tuntuu tarpeelliselta muovata, turvaudutaan taaskin
samaan patenttikeinoon: asetetaan taaskin komitea tasapäisiä miehiä
pohtimaan ja jauhamaan, mikä tämä uusi oikeastaan olisi ja miten
sen toteuttamiseen olisi ryhdyttävä.--Tässä menetellään yhtä
nerokkaasti kuin teki entinen puumies, jolla oli kolme tylsää
kirvestä ja joka saadakseen muka veistävämmän työaseen sitoi
kirveensä yhteen.
--Tämän komiteataikauskon rinnalla ja sen edellytyksenä on meillä
vallitsemassa eräs toinenkin taikausko: »hyväpäisyyden»
taikausko. Sen lumoissa ovat yhteistoiminnalliset käsityksemme. Sekin
johtaa osaltaan meillä vallitsevaan yksilöllisesti höllään ja
harhailevaan työalan valintaan, hataraan ja pintapuoliseen
tehtävälle omistaumiseen, näennäiseen työnsuoritukseen ja
mieskohtaisen työtarmon pirstoamiseen.
Jos ken osoittautuu sujuvaksi, näppäräksi työntekijäksi, niin
sanotuksi »hyväpäisiksi» mieheksi, niin luullaan sillä meillä
kaiken autuuden täytetyksi. Tällaiselle, lahjakasilmeiselle
henkilölle ovat meillä kaikki portit myötäsukaan avoimina. Hänen
kaltaiselleen tyrkytetään--varsinkin jos hän lisäksi on »mukava»
ja mukautuva mies tai kuuluu »piireihin»--jos mitä virkatoimia ja
luottamustehtäviä, muovataan väkivoimin hänestä sellainen
komiteajuoksija, joka meillä juuri on ominainen yhteiskunnallinen
toimi- ja luottamushenkilö. Tällaisen, enemmän lahjakkaan eleen
kuin todellisen lahjakkuuden lumoissa unohdetaan omistaa huomiota ja
antaa niille tuleva arvo muille oleellisemmille ja elämäntyössä
painavammille ja ratkaisevammille luonteen ominaisuuksille.
Tällainen »hyväpäinen» lahjakkuus on nimittäin usein sangen
näennäistä ja pintapuolista. Se on tavallisimmasti vain kevyttä,
ulkopuolista sopeutumista kulloiseenkin työhön, ei tunkeutumista
tehtävän sisäiseen laatuun ja ytimeen; se on vain tilapäistä
hetken vaatimusten käsistä suorimista, ei pysyvän teon
vaivanalaista mutta hedelmällistä esille kehittämistä; se on usein
vain pinnallisen ihmisen suulasta touhuilemista ja sanavalmista tiedon
ja taidon näyttelemistä, joka hämmentää sanatulvaan asiallisen
tietämättömyyden ja tartuntaherpouden.
Ihmistyössä on taitavuus vain luonteellisen alkuperäisyyden ja
voiman ase ja palvelija. Vasta luonteen itsevoimainen kiinteys ja
paino, luonteen antaumiskyky, työuskollisuus ja sisäisen
omistautumisen mahti voi taidon vipusimella järkyttää vastahakoiset
ja ihmiskäsittelyltä livahtavat elämänilmiöt ihmistahdon ja
-tarpeiden mukaiseen järjestykseen. Pelkkä taitavuus ilman luonteen
painoa liuskahtaa muodostettavan elämän ohitse yhtä hervottomasti,
jälkeä jättämättömästi kuin aalto rantakallion ohitse:
peittää vain hetkelliseen haihtuvaan hyrskevaippaan hyökynsä
tuloksettomuuden ja rientää näennäisestä suorituksesta uuteen
yhtä näennäiseen.
* * * * *
Meillä, missä siis niin hartaan naivisti uskotaan johtokuntiin ja
komiteoihin--varsinkin jos niihin kuuluu tohtoreita ja neuvoksia--ja
missä yhtä naivisti ja sovinnaisesti uskotaan mihinkä hyvänsä
liukkaaseen, tuhatnäppärään hyväpääniekkaan, meillä on
sääntönä kaiken terveen, keskitetyn ja kohdistetun työtarmon
pirstonta. Meillä sälyyttää yleinen luottamus samalle
henkilölle--ja sälyyttää jo asianomainen itsekin itselleen--jos
mitä työn rihkamaa. Samainen yhteiskunnan pylväs istuu meillä
tavallisesti vakinaisena tai v.t:nä yht'aikaa puolessa kymmenessä
virassa ja kymmenessä komiteassa: opettaa tunnin parin jossakin
koulussa, hoitaa dosentuuriaan yliopistossa, näpertelee siinä ohella
tiedeaskareitaan, istuu tuntisirpaleensa jonkin aikakauslehden
toimituksessa, jossakin taidelautakunnassa ja teatterijohtokunnassa,
rientää sieltä juoksujalkaa jonkin aatteellisen valistustoimikunnan
kokoukseen, kuuluu sitäpaitsi vakaisena johtokunnan jäsenenä yhteen
tai useampaan liikeyritykseen, suunnittelee jossakin valtion
valiokunnassa vuosikausia jonkin yhteiskunnallisen toimialan
umpimähkäistä parantamista ja uusimista, pudistaa lisäksi
hihansuustaan artikkeleja ja arvosteluja sanomalehtiin ja
aikakauskirjoihin, mistä ainesta kulloinkin vain on kysyntää,
tekaisee siinä sivussa vaikkapa pitkän romaaninkin ja sujahuttaa
suomennostyön, hosuu yleensä tässä juoksemisessa ja istumisessa
niin päällään kuin kynälläänkin, niin käsillään kuin
takinliepeilläänkin senkin seitsemälle taholle ja tolalle.--Koko
tämmöinen tuoksina on joko todellisen työnteon täydellistä
tajuamattomuutta ja kykenemättömyyttä tai sitte todellisenkin
mieskohtaisen työtarmon--jos sitä on sattunut pohjalla
olemaan--kevytmielistä tuhlaamista ja pirstoamista.
Meidän yhteiset asiamme hoitavat ja järjestävät nyt tällaiset
taidon ja tiedon sirpaleet, harrastuksen ja huomion murto osaset,
kymmenes-osaiset ihmistahdon siruset, joiden kokemus ja tarmo
toisillaan kerrottuinakin antavat--kuten murtoluvut ainakin--vain yhä
pienenevän murtoluvun, 1/100 ja 1/1000 osasen tahtoa, alotevoimaa,
järjestämisen kiinteyttä ja päämääräselvyyttä.--Tällaiset
voimat sepittävät lakimme, tällaiset johtavat puolueemme, ohjaavat
liikkeemme ja liike-elämämme, järjestävät yhteiskunnallisen
työskentelymme, johtavat sivistyslaitoksemme ja henkiset
herätysliikkeemme, värittävät ja vesistävät sanomalehtemme,
toimittavat kultuuriaikakauskirjamme, »taiteellistavat» teatterimme.
Nämä yhteiskunnallisen järjestämistyön elintehtävät suoritetaan
päällepäätteeksi tilapäisissä, iltaisissa tai
sunnuntai-aamupäiväisissä joukkoistunnoissa, joihin tavallisesti
saavutaan aivan valmistaumattomina tai ainakin varsin puolinaisesti ja
hätimiten kokoonkyhätyillä ennakkotiedoilla varustettuina, pää ja
mielikuvitus vielä kuumina tälle istunnolle täysin vieraista
asioista. Silloin kysytään kylmäverisyyttä ja »hyväpäistä»
näppäryyttä, jotta tällaisissakin olosuhteissa kuitenkin voi
yht'äkkiä kyhätä ja improvisoida itselleen mielipiteeltä
näyttävän hätävarakäsityksen kulloinkin esille sattuvasta
kysymyksestä. Ainekset tällaiseen mielipidekyhäelämän antaa yhtä
luontevasti--jopa luontevamminkin--minkä hyvänsä komiteavirkaveljen
vuolas ja suulaava sanavalmius--miten asiallisesti hatara ja
perustelematon hyvänsä--kuin jonkun toisen sattumalta asiaan
perehtyneenkin jäsenen pätevämpi, mutta sanonnallisesta avuttomampi
ja kankeampi esitys. Joka tapauksessa tällainen tilapäisesti
tekaistu käsitys, vaikka se onnen kaupalla olisi sattunut solahtamaan
oikealle tolallekin, on mieskohtaisesti aivan tiivistämätön,
pintapuolinen ja vakaantumaton. Tällaisille aineksille rakentuva
yhteispäätös taas on aina aivan sattumanvarainen ja voi yhtä
helposti luontua löyhäksi kuin päteväksikin.
Kun sitäpaitsi on otettava huomioon, että milloin tahdot ja
käsitykset käyvät ristiin, useamman henkilön yhteisharkinnan
tulokseksi täytyy muodostua välitysehdotus, josta on katkottu
kärjet ja tutkaimet niin hyvään kuin huonoonkin suuntaan ja josta
ilmeisten, jokaisen näkyviin lankeavain erehdysten ja vajanaisuuksien
ohella on siloitettu pois uutta kehitystä lupaavat arimmat
silmukatkin ja tulevaisuuden taimet, niin käsittää, että komitea- ja
johtokuntatyö voi vaalia ainoastaan keskinkertaisuutta niin
ihmisissä kuin asioissa, sellaista, johon ei kompastu hyvässä eikä
huonossa merkityksessä tasainen järki, että vieras hyvä on niille
yhtä epäilyttävä ja vältettävä kuin ilmeisesti heikkokin, ja
että ratkaisevissa käänteissä ja uusia uria auottaessa jäävät
rohkeat, uskaltavat ja perille vievät alotteet suorittamatta.
Juuri tästä komitea- ja johtokunta-omaisesta yhteistyöskentelystä,
sen välttämättömästä, luonteettomasta keskinkertaisuudesta
johtuukin se ominainen liukuva ylimalkaisuus ja asiallinen
epäpätevyys, joka usein leimaa erikoisesti suomenkielisiä--eritoten
helsinkiläisiä--yhteiskunnallisia johtopiirejä, se toimittelias
kykeneväisyyden ilme yksilöllisen ja luonteellisen
tyhjänpäiväisyyden ja puolikelpoisuuden rinnalla, se lavertelias
periaatteileminen silloin kun olisi annettava sanojen vaahdon sijasta
yksinkertainen, itse puolestaan puhuva teko. Kaikessa julkisessa
työskentelyssä, kaikessa keskeisessä luottamustyössä
uiskentelevat meillä kermana kaikenlaatuiset pauhun, kohinan ja
näön, suulaan, mutta epäpätöisen ja epäasiallisen sanavalmiuden
miehet, komiteapakisijat. Kansan luontainen kelpoisuuden vaisto on
äkillisissä uusissa olosuhteissa niin hämmentynyt tai vakaantumaton
vielä, että kaikellainen sivelty näkökulta häikäisee sen
näkemästä luottamusmiestensä todellista luonteen painoa ja arvoa
ja että se luottamuksellaan valtuuttaa usein sangen köykäisiä
henkilöitä.