Ruotsinkielinen yläluokkamme onkin juuri kansallisen ja aineellisen
eristäytymisensä ikäänkuin suljetun, suojaavan ansari-ilmakehän
turvin kehittänyt itselleen hyvinkin ilmekkään ja viljellyn, sekä
monivivahteisen ja elokkaan että täsmällisen ja joustavan
sivistyksen, melkein ylellisyyskasviksi vaalitun ja kehitetyn
muotokultuurin. Kielieron asettamaa keinotekoista, mutta
keskittävää ja kohdistavaa rajaa myöten tapahtunut, sukupolvilta
peritty ja sukupolvet kestänyt, jatkuva henkinen muokkaus on siinä
määrin tunkenut sen lävitse, että se kauttaaltaan on sävyttynyt
suhteellisesti hyvinkin vireään ja valveutuneeseen henkiseen
toimekkuuteen.
Sillä on kestävän viljelystyön taipuisaksi vaivaamassa ja
joustavaksi, kimmahtavaksi terästämässä hengessä ase, joka yhtä
tarkasti tähdätyllä asiallisuudella ja yhtä hairahtumattomalla
iskuvarmuudella voi kohdistua niin aineellisten elämänilmiöiden
leikkaavaan, järjestelevään käsittelemiseen kuin arkojen hengen
asioiden herkkään aistivaan tajuamiseenkin. Tämä luokka on niin
viljelty, älyllisen valveutumisen virittämä muodon kuri on
istuttanut siihen sellaisen tartunnan hienouden ja nopeuden, ryhdin
täsmällisyyden ja samatahtisuuden, että se kuin valmiiksi
pingoitettu jänneverkko antaa silmänräpäyksellisen vastakaiun
jokaisen henkisen herätteen sen kieliä koskettaessa. Onkin
ihailtavaa se vireys ja joustavuus, jolla tämä luokka hetkellisesti
sähköittyy henkisillä virtauksilla, se mallikelpoinen,
suhtaumisvalmis yhtäaikaisuus, jolla se virittyy hetkellisiin
mielialasuuntiin--koko se ryhmittymisen kuri ja salamannopea valmius,
joka sitä vallitsee. Mutta tämä sähköittyminen on vain pinnan
hetkellistä leimahtamista: mielialavirrat kylmenevät yhtä
silmänräpäyksellisesti kuin ne syttyvätkin, ja heräys haihtuu
jättämättä pysyvää hengen tekoa hedelmänään. Ruotsinkielinen
sivistyneistömme on kuin valmis, herkässä vireessä oleva soitin;
siltä puuttuu vain soitavaa, sisäisen sävelrikkauden tulviva vuo.
Siltä puuttuu se sisäisen ainesrikkauden tuhatkertaistava
kaikupohja, joka sitoisi ja pidättäisi herätetyn äänen
pysyväiseksi, joka hedelmöittäisi sen sisäänpäin paisuvaksi
monikertaiseksi sävelkuoroksi. Sen sivistykselliseltä herkkyydeltä
puuttuu kansallisuuden syvä kätkevä multakerros, jonka
hedelmälliseen verhoon sivistysvaikutukset voisivat lykätä juurensa
pysyäkseen elävinä ja versoakseen väkeviksi ja hedelmää
kantaviksi.
Ruotsinkielisessä sivistyksessämme ja sivistyneistössämme
huomaakin leikkaavan henkisen terävyyden ja älyllisen valppauden
ohella omituista löyhää, haihattelevaa pintapuolisuutta, melkein
naivia muodon ja näön palvontaa: pelkkään näköön, pinnalliseen,
muodolliseen näkösiloisuuteen takertuvaa ja tyytyvää
elämänilmiöiden ja -arvojen tajuamista. Ruotsinkielisen
sivistyneistömme ilmekkäimmät ja luonnehtivimmat piirit edustavat
melkein pintakiilloksi siloutunutta muodon huolittelua samalla kuin
sisäisen elämän taju, elämänilmiöiden sisäinen todellisuus ja
tosiasiallisuus melkein on häipynyt, ainakin surkastunut niiden
tietoisuudesta. Sivistysilmiöt ja hengenliikunnot jäävät sen
piirissä ominaisen irrallisiksi, seikkaileviksi, kokeileviksi,
häipyviksi. Niillä ei ikäänkuin ole ainesta, mihin sitoutua
ilmetäkseen olennaisina ja jäädäkseen pysyväisiksi.
* * * * *
Erittäin edustavasti ja luonnehtivasti esiytyy tämä älyllinen
kouliutuneisuus ja elämäntajun yliaineksellinen keveys erinäisissä
ruotsinkieliselle sivistyneistöllemme luonteenomaisissa
ihmisryhmissä.
Sekä tieteen että liiketoiminnan, sekä virkamiesuran että
taiteellisen elämän ja arvioinnin aloilla tapaa runsaasti noita
vireitä, ilmekkäitä, nopeakäänteisiä henkilöitä, noita ripeän
sanan, teon ja silmän miehiä, joiden salamannopea katse
silmänvilauksessa muka leikkautuu eteensattuvien elämänilmiöiden
ytimiin, jotka kuin kämmenellä punniten silmänräpäyksessä ovat
selvillä eteensattuneen elämänilmiön arvosta tai arvottomuudesta,
jotka yhdellä katseella luulevat luokittavansa, lopulliseen lyhyeen
kaavaan jähmettävänsä elämän tuhatsärmäiset, tuhatsoluiset,
itsessään tuhannet idut ja mahdollisuudet kätkevät pienois- ja
yksilömaailmat ja jotka yhtäläisesti yllättävät koulitun
älynsä valmiudella kuin sisäisen elämäntajunsa
niukkapuitteisuudella ja keveydellä. Ollenkaan aavistamatta, että
mahdollisesti voisivat hekin nähdä elämän pienempänä, niukempana
kuin se on, että ilmiöiden tilapäinen ulkonainen valmius tai
valmiuden puute hetkellisesti olisi voinut häikäistä tai
hämmentää heidänkin silmänsä näkemästä pintaa syvemmälle,
pinnan ja luonnon kätkössä kukaties uinuvaa oleellisempaa
pätevyyttä tai tyhjempää pätemättömyyttä, suvaitsevat ja
rohkenevat he leikkiä kohtaloa ihmiselämälle ja elämän
värjyville ilmiöille, säätää niille--mikäli heistä
riippuu--peruuttamattomasti ne elämän asemat ja rajat, jotka heidän
itsevarma, itsehyväinen, mutta niukka, elämän moninaisuutta
arastelematon näkemyksensä on niissä hetken ja sattuman
vilauttamien tilapäävaikutelmien nojalla havainnut. Tämän
älyllisen, yht'aikaa sekä tarkan että niukan selkeyden ja valmiuden
henkisenä edellytyksenä on jonkinmoinen elämänilmiöiden
sisäisten arvojen, niiden arvaamattomien yksilöllisten
voimamahdollisuuksien eliminoiminen tajunnasta. Elämä on tullut
käsiteltävämmäksi sitä tietä, että vieraat elämänilmiöt
nähdään kevyempinä, niukempina, elämänarvossaan
mitättömämpinä kuin mitä ne ovat. Tällaiselle arvioitsijalle
typistyvät ja tyhjenevät elämänilmiöt pelkäksi fasaadiksi,
julkisivuksi, näöksi; kaikki sopeutuu ja supistuu hänelle lyhyeksi,
selkeäksi, kuivaksi kaavakkeeksi, jota on kevyttä ja ketterätä
käsitellä, mutta jota käsitellessä helposti haihtuu tajusta ja
tietoisuudesta, mitä elämänarvoja, mitä taistelun hyökyä, mitä
muodostumisen ja muodostamisen raskasta, palavaa kamppailua tällainen
elämän jättämä, itsetehottomaksi kutistunut elämänmerkki,
kuollut, jähmettynyt muoto kätkee ja edustaa itsessään.
Tämä elämällisen myötätunnon surkastuminen, sisäisen
elämännäkemyksen ehtyminen, välittömän elämänliitynnän
höltyminen kirvoittaa kyllä hetkellisesti älyn voimat kepeiksi ja
irrallisiksi, vapauttaa ne sisällön sitovasta raskaudesta ja antaa
niille ikäänkuin itsenäisen, ilmavan itsemääräämiskeveyden ja
riippumattomuuden, mutta sisällön raskauden ohella tyhjentyy
elämännäkemykseltä sisällön hedelmällisyyskin, se elimellinen
kasvu- ja uusiutumiskyky, jolla itsetiedoton elämänvaisto sisäisen
elämänliitynnän juuria myöten kokoo ja luo alati uutta ainesta
hengelle, liittää ihmishengen elämän hersyville lähteille ja
antaa sen niistä juoda elämäntajunsa, paisua elämäntäydeksi.
Tästä johtuu se yllättävä keveys, se keveyden kimmoisuus, jolla
nämä ruotsalaistemme ilmekkäimmät ja edustavimmat piirit
suoriutuvat monista elämän raskaista, työläistä tilanteista ja
kysymyksistä. Tästä johtuu se nopeus, valmius ja tarkkuus, jolla he
silmänräpäyksessä ovat selvillä hetkellisen tilanteen
vaatimuksista, se niukka täsmällisyys, jolla he muodollisesti
arvioivat ihmiset ja elämänilmiöt; yleensä se muodon kuri, jolla
he pakoittavat elämän itselleen kuuliaiseksi. Mutta tästä samasta
lähteestä johtuu niinikään se siloisa ja siteetön, alati yhtä
ällistyttävä keveys jopa kevytmielisyys, jolla eräät älyllisesti
näköään vireimmätkin henget sen keskuudessa altistavat
notkistuneen älyllisen viljelyksensä ympäristönsä mielialojen ja
mielihalujen palvelukseen, se luonteeton mieskohtaisen vakaumuksen ja
elämänarvioinnin itsekielto, jolla he lainaavat hienoksi hiotun
henkensä aivan tukalasti arkisten, pintapuolisten ja töykeästi
itsekkäiden pyyteiden ja intohimojen aseeksi.
* * * * *
Ruotsinkielisen julkisen yhteiselämän tarkkaajalle ovat tässä
suhteessa psykologisesti aina yhtä yllättäviä ja mielenkiintoisia
eräät sen piireissä runsaasti esiytyvät, näennäisesti aivan
vastakkaisia luonnepiirteitä itsessään kätkevät yksilöt.
Lukuisat ovat heidän keskuudessaan nuo pirteät älyniekat, jotka
ilmekkäällä, elokkaalla yksilöllisyydellä tarpeen tullen sekä
virkeästi ja sukkelasti että suolaisesti ja kirvelevästi voivat
yksityiskohdissa iskeytyä jokaiseen asiannikamaan, penkoa ja seuloa
jokaista asiaa armahtamattomalla, tiukalla kriitillisyydellä ja
asiallisuudella, kaikella mahdollisella yksilöllisellä kiinteydellä
ja vastasukaisuudella; heidän lausuntonsa voivat säihkyä aivan
kritiikki-ilotulituksina, joissa väitteet ja vastaväitteet
singahtelevat terävinä, sattuvina ja asiallisina. Ja kaiken tämän
älyllisen yksilöllisyyden ja monisärmäisyyden rinnalla ja
vastakohtana sitte se yllättävä, hairahtumaton joukkorytmiikka, se
näköpiirin samakulmaisuus, se asiallinen yhdenmukaisuus, johon
nämä niin uhkareippaat älysissit, »frondeurit» lopulta kuitenkin
aina sopeutuvat ja mukautuvat muun tasaisemman joukon kanssa, kun
tulee äänestyksen, päätöksen tai muun tositoimen hetki! On kuin
kaikki tuo terävä, virkeä yksilöllisyys, arvostelun ja
näkökannan omintakeisuus olisi vain älyllistä voimistelua, leikki- ja
näköliikettä suoritettu hengen hygienian ja pirteyttämisen
vuoksi--ellei se vain ole pelkkää dialektista silmänlumetta,
huomion tahallista eksyttämistä epämukavasta pääasiasta
tyhjänpäiväisempiin sivuseikkoihin. Mitään tekoon ja itsenäiseen
luonneteräkseen velvoittavaa mahtia ei sillä ole: ratkaisun
hetkellä kieltäytyvät kaikki, niin elokkaat kuin kankeat aivotkin,
niin kimmoisat kuin uniset tahdotkin, niin heränneet ja herkät kuin
turtuneet ja tylstyneet omattunnotkin yhtä kevyesti ja auliisti
omasta itsenäisestä, inhimillisestä arvosteluoikeudestaan ja
arvosteluvelvoituksestaan ja alistuvat kaikkine näennäisine
itsenäisyys- ja yksilöllisyyspuuskineen täydellisen
myötäsukaiseksi äänestyskarjaksi tai laumamielialojen alttiiksi
kaikupohjaksi--olkoot sitte joukkomielialat miten yksipuoliset ja
hetken kuohun sokaisemat tahansa tai äänestyksen alaiset asiat miten
asiallisesti epäoikeutetut tai perustelemattomat hyvänsä.
Tämä, sanoisiko ryhmä- ja puoluekurin kannalta ihailtava, sanoisiko
inhimillisen yksilöllisyyden kannalta siveellisesti tyrmistyttävä
keveys, jolla yksityistahdot ja yksityisvakaumukset kieltäytyvät
itsenäisestä elämänilmiöiden arvioimisesta ja mukautuvat
ryhmänäkökantojen mukaisiksi, on yleisenä määräävänä
laatupiirteenä ruotsinkielisen sivistyneistömme suhtautumiselle
julkiseen elämäämme. Ken tarkkaa asioiden käsittelyä
ruotsalaisissa valtuustoissamme ja johtokunnissamme,
ruotsinvoittoisissa yhdistyksissämme, yleensä ruotsinkielistemme
julkisessa esiytymisessä silloin kuin jossakin--vaikka kuinka
etäisessä--suhteessa heidän luokka- ja puolue-etunsa ovat
kysymyksessä, saa aina hämmästymisen aihetta huomatessaan, kuinka
siloisesti näköjään itsenäisimmät, siveellisesti
ryhdikkäimmät, henkisesti valppaimmatkin älyt ja luonteet
ehdottomasti ja tahdottomasti kaikessa taipuvat puoluekurin mukaan.
Olkoon kysymyksessä miten räikeä yksityiselle tai asialle tapahtuva
oikeusloukkaus tai ajatuksenväkivalta hyvänsä, käyttävät he
henkensä lahjoja korkeintaan, ei tämän oikeusloukkauksen
torjumiseksi ja vastustamiseksi, vaan sen loukkaavan alastoman
räikeyden peittelemiseksi--jopa näkösyiden keksimiseksi tällaista
tekoa puolustaakseen.
* * * * *
Kaikilla aloilla, missä ruotsinkielisillä meillä on ratkaisuvalta
ja missä heillä on tilaisuus käyttää tätä ratkaisuvaltaansa
suomenkielisiin nähden, esiytyy aivan naivisti ja peittelemättä
tämä näköään tuiki päätön ja silmitön, sanoisiko
siveellisesti häikäilemätön vai siveellisesti ryhditön liukuminen
puoluekurin vanavedessä: kaiken itsenäisen ja asiallisen arvioinnin
alistaminen puolue-ennakkoluulojen ja -pyyteiden määrättäväksi ja
palvelukseen. Suomenkielinen kansalainen joutuu melkein
säännöllisesti poljetuksi oikeuksissaan ja ansioissaan, milloin
hänen ansionsa tulevat ruotsinkielistemme arvioitaviksi, varsinkin,
jos niitä on punnittava jonkin ruotsinkielisen ansioita vastaan.
Voisi esittää lukuisia kuohuttavia oikeusloukkauksia, joita
ruotsinkielisemme ovat turtuneen joukkoitsehyväisyytensä turvissa
nukkuvin omintunnoin tehneet suomenkielisille tässä maassa, ilman
että ainoallakaan yksilöllä olisi heidän keskuudessaan ollut
siveellistä itsenäisyyttä ja ryhtiä nousta tällaista vääryyttä
vastaan.
Räikeimmän ja valaisevimman esimerkin tästä ruotsinkielistemme
luonnepiirteestä tarjoavat useat yliopistomme opettajaviroista
suoritetut taistelut ja yleensä se häikäilemätön, keinoista
välittämätön sitkeys, jolla ruotsinkielisemme ovat koettaneet ja
edelleen koettavat mahdollisimman kauan säilyttää tämän
suomalaisen sivistyksen sydänelimen vierashenkisenä ja
vieraskielisenä suomalaiselle sivistykselle.
On suorastaan siveellistä itsenöyryytystä havaita miesten, joiden
äly on viljelty ja terästetty käsittelemään hengen asioita
arimmalla, huojumattomimmalla tarkkuudella, joiden henki on koulittu
vilpittömässä, velvoituksenalaisessa työssä noutamaan ja
kirvoittamaan esiin elämän sokkeloista elämän todet lait, toden
sisällön, joiden uurastavaa, itseuhrautuvaa, toisinaan terävää,
syvyyksiinkin leikkaavaa työtä on kunnioittanutkin, havaita näiden
yht'äkkisessä laumahurmiossa liukuvan kuin kevyt kaarna joukon
mukana ja alentavan henkensä jalon aseen pintapuolisten ja
silmänräpäyksellisten puoluepyrintöjen auliiksi palvelijaksi. On
loukkaus ihmisluonteen ja ihmisvakaumuksen siveellistä arvoa vastaan
alentua hengen asioissa muodolliseksi asianajajaksi, loihtia
dialektisen taituruuden ja notkeuden avulla näkö- ja tekosyitä
asioiden ja tekojen perusteluksi ja puolusteluksi, joiden takana ei
kuitenkaan asiallinen ja luonteellinen vakaumus seiso--ei ainakaan
saata seista, jos on valveilla sokaisematon henkinen arvostelukyky ja
vääjäämätön siveellinen omatunto.
Se yksityistahdoista limittynyt, mutta jokaisessa yksilöllisessä
kohdassaan horjumaton yksimielisyyden valli, jonka ruotsalaisemme
yliopistossa muodostavat suomalaisuuden kaikkein oikeutetuimpiakin
vaatimuksia vastaan ja jonka kuurolle juurelle suomalaisen sivistyksen
välttämättömät ja polttavat tarpeet saavat tehottomina pauhata ja
raueta, on selitettävissä vain siten, että elämän arvot ovat
tälle älyn ylimystölle keventyneet ja että se senvuoksi niin
kevyen vapaasti, melkein itsetiedottomuuden viattomuudella voi
leikkiä huimaavaa leikkiänsä todellisuuden kanssa. Se seikka, että
suomalaisen sivistyksen ahjossa suomenkielinen nuorukainen--jos hän
osoittaa terävämpää tieteellistä työskentelykykyä--heti
tieteellisen työskentelynsä alkutaipaleella saa ainakin eräillä
opintoaloilla kokea, että häntä katsotaan kuin vaarallista
tulokasta ja tungeksijaa, vastaista suomalaista stipendien ja
professuurien tavoittelijaa ja konsistoriossa äänestäjää, jonka
tielle jo ajoissa on viritettävä niin vaikeita ansoja ja
hankaluuksia kuin muodollinen säädyllisyys suinkin sallii, se
seikka, että _suomalaisessa_ ainoassa suomalaisessa korkeimmassa
opinahjossa opiskelijan _suomenkielisyys_ on se loukkauksen kivi,
jonka vuoksi hänen on langettava, ja että tällaista kuohuttavaa
kohtuuden ja oikeuden polkemista saattaa tapahtua koko samanmielisen
valistuneen opettajiston--ainakin vaikenemisella
osoitetulla--suostumuksella, se seikka osoittaa sellaista siveellisen
tajunnan heikkenemistä, sellaista mieskohtaisen ja yksilöllisen
vakaumuksen itsekieltoa, että se on mahdollista ainoastaan
sellaisille ihmisille, jotka ovat joutuneet niin etäälle
todellisuuden pohjalta, ettei se enää heidän henkeään ja tekojaan
sido ja velvoita.--Itse se teko, suomalaisuuden juurittaminen Suomen
kansan ainoasta korkeimman viljelyksen ahjosta, on jo sinään niin
huimaavasti paradoksaali, että siinä työssä voi viattomalla,
vilpittömällä mielellä uurastaa vain ihmisryhmä, jolle elämä on
kulunut pelkäksi estetisoivaksi ja dialektisoivaksi ajatuskokeeksi,
jota voi käsitellä ja taivutella täydellisen älyllisen mielivallan
mukaisesti.
* * * * *
Mitä likeisimmässä sielullisessa yhteydessä ja vuorovaikutuksessa
edellä esittämieni luonne- ja laatupiirteiden kanssa on se ilmekäs
ja vivahderikas esteettinen ja älyllinen kultuuri, jota
ruotsinkielisen sivistyneistömme parhaimmisto edustaa. Ylen lukuisat
ja ilmettä antavat ovat sen piirissä nuo herkät, koulitut esteetit
tai ajatuksen muotoihin notkeasti, joustavasti harjautuneet, ripeät,
terävät dialektikot, joiden silmä tuokiossa älyää
hengenilmiöiden arat ja hienot varjostumat ja jotka kukin
yllättävällä varmuudella liitävät ajatuksen ja kauneuden
maailmojen ilmaulappoja--kukin tietysti henkisen mahtinsa mukaisiin
korkeuksiin tai etäisyyksiin--jokainen yhtä tarkoin, tasapainoisin
liikunnoin, yhtä joustavalla hallitulla ryhdillä, yhtä
huolestetulla, muotovalmiilla varmuudella.
He ovat terävät näkemisessä, nopeat älyävässä omistamisessa,
tarkat näkemänsä ilmaisemisessa; mutta tämä näkeminen,
omistaminen, ilmaiseminen sairastaa ominaista sisällön ohuutta ja
haurautta. Miten älyllisesti herkkiä he ovatkin ja miten hiottu,
valpas ja täsmällinen heidän katseensa onkin, ovat elämänilmiöt
kuluneet heille pelkän ulkonaisen huomioitsemisen esineiksi.
Elämänilmiöt eivät ole eletyt sisäisesti omiksi, eivät ole
vaikeassa ja vaikeudellaan kasvattavassa työssä taistellut
yksilöllisesti omistetuiksi, vaan on elämä jäänyt pohtivaksi,
arvioivaksi, jäsenteleväksi älyn ja maun herkutteluksi, irrallisten
yksityiskohtien aistikkaaksi, herkäksi, valppaaksi, mutta
valinnanvaraiseksi ja ulkokohtaiseksi vaalinnaksi.
Heidän elämäntunnoltaan puuttuu eletyn kokonaisuuden elimellinen
kiinteys ja yhtenäisyys. Herkistyneen kauneusvaiston ja tarkistuneen
ajatusponnen ohellakin puuttuu heiltä ikäänkuin pohja ja aines,
jossa tämä pirteä älyllisyys ja täsmällinen käsiteselkeys
saisivat toteutua saavuttaakseen muodon kiinteän ja kirkkaan
valmiuden ohelle sisällön painokkaan vaakavan mahdin. Näiltä
hienoilta yksilöiltä puuttuu se kansallisen kokonaisuuden ja
kansallisen yhteiselämisen antama summaton ainesmeri, se kansalliseen
kokonaisuuteen kätkeytyvä ja siitä noudettava elämysten
voimasäiliö, ehtymätön elämänlähde, joka jokaisena hetkenä
sisältäkäsin tulvahuttaisi ja tykkisi heihin uutta hersyvää eloa
ja elämänainesta, elähyttäisi käsiteselkeyden ja -varmuuden
lämpöisellä elämänymmärtämisellä, syventäisi herkän, notkean
hienouden hartaalla elämänuskolla ja -rakkaudella, antaisi hengen
leikkaavalle terävyydelle sisäisen, siveellisen tarmon--yleensä
antaisi koulituille, hengen tekoihin ja ponnistuksiin norjistuneille
voimille aineksen, jossa niiden mahdissa oleva muodon säihke ja teon
terävyys pääsisi toteutumaan.
* * * * *
Erikoisen ilmekkäästi ja luonnehtivasti esiintyy tämä
aineksettomuus ja muodollisen valmiuden jousekas ponsi erinäisillä
taiteellisen luomisen ja aatteellisen harrastelun aloilla.
Ruotsinkielinen kirjallisuutemme on viime aikoina silmin nähtävästi
virinnyt. Sen sävyttävänä laatupiirteenä on ominainen
yksityiskohtainen sanarunouden liekehtivä kiinto, yksinäisten
sanojen tunnelmallisesti puhdas, selkeä ja täysi kaiku, ikäänkuin
taotun metallin helähdys. Sanat säihkyvät kuin ilmaan leimuvat
tähdet, äly sinkauttelee vilkahtavia salamoitaan, yksityiskohtainen
taituruus kimmeltää ja häikäisee. Erotiikka kiiluu ja
sävähtelee, henkevyys keikailee ja korskailee, ylimielinen
hirtehisyys ja tuhattulimmaisuus eleilee ja pokkuroi. Mutta tämä
kaikki on vain diletantista elämällä herkuttelemista, ei
taiteellista elämän luomista. Tämä liekehtivä ilmehikkyys palaa
vain kuin lentävä virvaliekki kuloheinässä polttavana, kuumana,
kiihkeänä, mutta hupenee silmänräpäyksessä lämpöä
jättämättä ohitse. Sen näennäinen, tuhlaileva hengen
vallattomuus ja vaitonaisuus ei ole omia voimiaan hurmehtivaa elämän
rehevyyttä ja rikkautta, vaan on se irrallista, haurasta, itseänsä
esteettisesti huumailevaa älyn ilottelua; se ei tulvi elämän tumman
paisuvan vuon hillittömänä vyörähdyksenä, vaan on se vain maljan
piukkojen kimaltavain reunojen sisäpuolelle sidotun viinin
hivelevää, helmeilevää poreilua.
Missä tämä älyllisesti tarmokas kirjallisuus saavuttaa
kirkkaimmatkin voittonsa, luo se teoksia, joiden kuritettu tyyli,
koottu, piukka sanonta, älyllisesti ryhdikäs ja kohdistuva
tehtävän pitely on kuin tiiveimpään, jaloimpaan jännitykseen
pingoitettu teräskaari, jonka alta vain puuttuvat kannattavat,
ilmoihin kohottavat pilarit--teoksia, jotka ovat kuin jaloimmaksi,
säihkävimmäksi kuvuksi taottuja ja kaareutuvia
haarniskarintakehiä, joiden väikkeen ja kiinteyden alla ja
sisältönä kuitenkin ammottaa vain tyhjyys, ei sykkivä, elävissä
voimissa läikähtävä ihmisrinta. Tällaisesta, ehkä vuosikausia
miehisellä älyllä taotusta ja hiotusta taideluomasta saattaa puhua
melkein aineettomuuteen hupeneva henkisen ilmakehän keveys ja
ohukaisuus. Tällä taituruuden tarmolla ei ole ollut veroistansa
ainesta toteutuakseen painavana, elämäntäytenä taideteoksena.
Tällainen taideluoma on rakennettu tyhjälle, se on elämän
konstruktioni, ei elämän paisuva, hallittu läike. Ja
pakoittavinkaan taide ei voi pusertaa, tiivistää tyhjää
elämänpitoiseksi.
Milloin tällainen, elämäntajultaan ja -kosketukseltaan suppea
kirjailu ponnistautuu aatteelliseen elämänpitoisuuteenkin, puuttuu
siltä elämänaineksen runsauteen, elämännäkemyksen
hedelmöittävään syvyyteen, avaruuteen ja totuuteen perustuva
elämää luova välittömyys ja erittelee, julistelee se tykkivän
elävän elämänkuvauksen sijasta retoorisin, paisutetuin mahtielein
ainoastaan ohjelmanomaista, teoreettista, ohuesti elettyä ja
tunnettua maa- tai rotuhenkeä.
Ruotsinkielisten yleisö- ja nuorisopiirien aatteelliset
harrastuksetkin kantavat erikoista, yht'aikaa niukkaa ja ylikypsää
leimaa. Näissä piireissä yllättää yhtä paljon henkisen
näköpiirin suppeus kuin näkemisen terävyyskin. Henkinen harrastus
on kireätä ja tiivistä, mutta aineksellisesti ohutta. Yhtä
suhdaton kuin on ruotsinkielisten yleisöpiiriemme kielteinen
kriitillisyys: niiden elämänarvojen ehdoton, tajuton kieltäminen,
jotka ovat heidän elämäntottumuksilleen vieraita, yhtä suhdaton on
näiden samojen yleisöpiirien myönteinen epäkriitillisyys: heitä
hyvittävien, itsekästen elämänarvojen ehdoton, ajatukseton
tunnustaminen.
Nuorukaiset, joiden rikkiviisaan arvostelun edessä ei mikään
aatteellinen, yliaineellinen kudelma kestä, joille elämän
siveellinen ryhti, kansalaisen velvoituksenalainen työn- ja
rakkaudensuhde siihen yhteiskuntaan, jossa hän elää: elämän koko
uhrautuva, itsensä unohtava, itsensä ylitse kasvava uskon ja
rakkauden rikkaus on pelkkää löysää sanojen rihkamaa, nämä
samat ylikriitilliset nuorukaiset virittyvät toisaalta mitä
alttiimmasti aivan löyhiin, efemäärisiin lauma-aatteisiin ja
ohuimpiin, ohimenevimpiin lauma-ailahteluihin. He pohtivat kireällä
fanatismilla ijänikuista »finländare»-kysymystään, harrastelevat
elämän vakaisimpana, ainoana käsittelyn ja kiivailun arvoisena
kysymyksenä, onko joku kielen käänne--miten sisällöllisesti
kuvaava ja käsitteellisesti oikeavivahteinen hyvänsä--fennisisminä
karsittava käytännöstä, kuohtuvat täydelliseen, riehuvaan
vesilasimyrskyyn siitä, onko ylläpidettävä ruotsinmaalaisista
näyttelijöistä koottua »kotimaista» teatteria, vaiko vaalittava
kotimaisilla voimilla »korkearuotsalaista» teatteritaidetta,
marssivat--nämä kaiken intoilun yläpuolella olevat
punssipöytäkriitikot--tiukimmassa, hartaammassa tahdissa mihin
aatteellisesti pingoitettuun, teennäisesti touhuttuun ja
tuloksellisesti tyhjään suurruotsalaiseen nuorisokokoukseen
hyvänsä.
Yleensä yllättää ruotsinkielisissä yleisöpiireissämme juuri
tämän yleisön kriitillinen kylmäkiskoinen asenne kaikkea
aatteellista hurmautumista vastaan ja sen samanaikainen aivan
päätön, jopa lapsekas huumautuminen kaikenmoiseen
tyhjänpäiväiseen aate- ja elämänsisältösurrogaattiin, sen
odottamaton pöyrähtäminen kaikenlaiseen ohueeseen,
sisällöttömään ja tarkoituksettomaan periaatehommasteluun ja
-hammasteluun. Tässäkin on vaikuttamassa elokas, toimekas, hanakka
äly, jolta vain puuttuu elämänaines paisuakseen näköharrastelusta
ja -hyörimisestä hedelmälliseen elämänkäsitykseen ja
elämänkäsittelemiseen.
* * * * *
Älyllisen kehityksen ylimahti vaistoisampien, välittömämpien
elämänvoimien kustannuksella johtaa henkisesti niukemmissa
yksilöissä suorastaan kuivakiskoiseen, mielikuvituksettomaan
kielteisyyteen.
Jos jättääkin ruotsinkielisessä sivistyneistössämme sen
älyllisesti ja henkisesti viljellymmät yksilöt ja piirit, ja
siirtyy tarkastamaan tavallista porvarillista tasapintaa, tapaa siinä
aivan tukahuttavan näköpiirin ahtauden ja ilmattomuuden. Jos missä,
tapaa siinä aivan puhtaaksi viljeltyä filistealaisuutta ja paljainta
aineellisuuden palvontaa. Niin töykeä, sulkeva, ahdasnäköisyyden
silmälapuilla suojattu, itsehyväisyyden vallituksella turvattu kuin
tällainen keskipintainen ruotsinkielisen intelligensimme jäsen, voi
tuskin olla insulaarisesti itseriittävin englantilainenkaan. Mikä
vaatimattomimmassakin määrässä kohoo lähimmän, itsekkään
tähystys- ja tavoituspiirin piukkojen ja niukkojen rajojen ulko- ja
yläpuolelle, on näille aitofilistealaisille olematonta. He
suoriutuvat elämästä yksinkertaisimmalla ja lyhyimmällä keinolla:
kieltävät sen, mitä eivät tajua.
Näiden piirien kritiikki on niin säälimätön, että
yhteiskunnallisen elämän tekijöistä sen edessä saattaa
korkeintaan löytää armon raha, taiteellisen elämän ilmiöistä
operetti, elävät kuvat ja viimeinen muotilehti, ihmisten
keskinäisistä elämänsuhteista skruuvikumppanuus ja
punssi-istunto.--Heille on Othello vanhanaikuista, koomillisesti
paisutettua sanatohinaa, yhteiskunnalliset ja kansalliset
velvollisuudet korkeintaan naisyhdistyksille kuuluvia asioita,
siveelliset, eetilliset elämänarvot vanhojen Runebergin-aikuisten
setien pakinaa. Vasta »Iloinen leski» voi virittää heissä
taiteellisen tuntemisen kielet, vasta tuoreimman kurssinoteerauksen
lukeminen voi avata heille näköaloja elämän jännittävään
kudelmaan, vasta virkaylennysten ja -syrjäyttämisten aiheuttama
juonien punonta voi lietsoa ja kirvottaa heissä hereille
yhteiskunnallisen toimekkuuden tai siveellisen suuttumuksen
yli-itsekkäät vaistot. Jos tällaisella kultuuri-ilmestyksellä on
kontinentaalisia mielitekoja ja kokemuksia, kirpoaa hänestä
täysverinen elämänihantelijakin: Parisin asfaltti kasvaa hänelle
elämän symboliksi, Nizzan hotellit luonnonhurmion »tiptopiksi»,
tuoreimmalta nähty varieteediiva elämänveikeyden haltioittavaksi
hengettäreksi. Ainoana yliaistillisena, kiihdyttävänä
elämänongelmana saattaa tällaiselle--tavallisesti supisuomalaisesta
ympäristöstä lähteneen, vaurastuneen kauppiasisän tai -isänisän
aitoruotsalaiselle pojalle--olla, kutsuako itseään
»finsk-svenskiksi», »svensk-finneksi», »svensk-finländariksi»,
»östsvenkiksi» vaiko yksinkertaisesti vain »finländariksi» tai
»finlänningiksi». Mutta tähän nähtävästi i'änikuisesti
ratkaisemattomaksi jäävään ajatuspulmaan tuhlautuukin sitte
kokonaisten nuorukaispolvien henkinen pohdintatarmo ja -tarve.
Nämä tällaiset kuivakiskoisuuden fanatismissaan kaikelle
henkisyydelle tartuntavapaat henget tuntevat korkeintaan yhden ainoan
siveellisen johtotähden: millä hinnalla hyvänsä on vältettävä
näyttämästä nolatulta. Siitä syystä on yliolkaisesti oltava
uskomatta mitään, visusti vältettävä antamasta minkään seikan
viehättää itseään innostumiseen, kunnioitukseen, arvonantoon;
aina on kaikissa tilanteissa ja asianhaaroissa ennen kaikkea
säilytettävä irooninen, kylmäkiskoisesti halpeleva ylemmyyden
ilme. _Ja_ onnistuvatkin he tässä pyrinnössään toisinaan niin
hyvästi, saavat niin ilmanpitävästi suljetuksi itsensä kaikilta
elämän virikkeiltä, että he lopullisesti korkeintaan yhdessä
ainoassa seikassa joutuvat elämän puijaamiksi: omassa alastomassa,
rapautuneessa elämässään, omassa autiossa, tyhjässä
elämäntunnossaan.
* * * * *
Ruotsinkielisessä sivistyneistössämme on kuitenkin siellä
täällä kyllä yksilöitä, joiden henkisen näköpiirin avaruus ja
ylemmyys, luonteen puhtaus ja ryhti, luova työtarmo ja työrakkaus
sekä yksilöllisen uhrautuvaisuuden voima kohottaa heidät heidän
ympäristönsä puitteista ja ennakkoluuloista.
Mutta nämä tällaiset valoisan, viileän, humaanisesti avaran
järjen miehet, lämpimän, hartaan sydämen, vilpittömän,
uskollisen tunnollisuuden miehet--työskennelkööt he taiteen tai
tieteen, yhteiskunnallisen tai yksityisen elämän piireissä,
näkyvillä julkiasemilla tai vaatimattomissa elämäntehtävissä--he
ovatkin elämäntehtäviensä suorittajina puhkaisseet itsensä
kielisympatiojensa asettamien rajojen ulkopuolelle, ovat särkeneet
sen hedelmättömyyden lasikehän, johon heidän ruotsinkielisyytensä
tässä maassa heidät on sulkenut ja kasvaneet työnsä suuruisiksi.
He ovat, vaikk'eivät he hakeudukaan suomenkieliseen sivistyspiiriin,
elämäntyönsä suorittajina ja toteuttajina joutuneet suomalaisen
sivistyselämän tekijöiksi: rakkaudella, harrastuksella ja
myötätuntoisella antaumuksella suhtautuessaan omaan työhönsä
joutuvat he rakkaudella, harrastuksella ja myötätunnolla
työskentelemään suomalaisen yhteiskunnan ja suomalaisen
sivistyselämän kehittämiseksi.
Nämä tällaiset, inhimillisesti lämpimät ja hedelmälliset henget
ovat, ei todistuksia siitä, että ruotsinkielisessä
sivistyneistössämme olisi vaikuttamassa elävä yhteisymmärryksen
henkikin suomalaisen yhteiskunnan elintarpeita kohtaan--sitä
todistaakseen ovat he liian poikkeuksellisia ja harvalukuisia--vaan
todistuksia siitä, että ruotsinkielinen sivistyneistömme
kokonaisuudessaankin, jos sillä olisi henkistä laajapiirteisyyttä
ja avaruutta, voisi uhraamatta hiventäkään enempää
ruotsinkielisyydestään kuin henkisen kultuurin
ylemmyydestäänkään elähyttävästi ja itse elähtyvästi lähetä
välittömään, luottavaan ja luottamusta virittävään
yhteistyöhön yhteisen suomalaiskansallisen sivistyksemme
kehittämiseksi.
* * * * *
Läheisen ja valaisevan vertauskohdan ruotsinkieliselle
yläluokallemme tarjoavat sivistyksellisessä suhteessa nykyajan
juutalaiset. Kummankin keskuudessa on sama kansallinen juurettomuus,
irrallisuus siitä ympäristöstä, jossa he kuitenkin elävät ja
vaikuttavat, aiheuttanut samansuuntaisen henkisen tilanteen.
Kummallekin ovat tunnusmerkillisiä henkisen valmiuden ohella henkinen
köykäisyys, nopean ja ripeän sopeutumiskyvyn ohella hyvin
ulkonainen liittyminen elämän ilmiöihin, esteettisen ja älyllisen
muotokultuurin ohella ominainen elämännäkemyksen ohuus ja
aineettomuus, terävän, käytännöllisen, ulkonaisen
järjestämiskyvyn ohella omituinen pintapuolinen kaavamaisuus
elämän sisäisessä omistamisessa ja tajuamisessa.
Kummallakin on henkisen näkökulman, henkisen painopisteen
määrääjänä muotojen vanhoillisuus sisällön vapaamielisyyden
rinnalla: sitkeä, kireä, vaikkapa kiivailuun yltyvä taipumattomuus
entisten, totuttujen ja koettujen muotojen ja kaavojen noudattamisessa
ja säilyttämisessä samalla kuin siihen nähden, mitä nämä muodot
mahdollisesti kätkevät itsessään sisällöllisesti olennaista, on
vallalla aivan siveelliseen mielivaltaan ja henkiseen
välinpitämättömyyteen asti ulottuva ja venyvä suvaitsevaisuus;
kummallakin on hyvinkin näköisän, näennäisen vapaamielisyyden
rinnalla kirein, jäykin kaavaintoilu: älyn ja logiikan, ei sydämen
ja uskon suvaitsemattomuus. Kumpaakin luonnehtii melkein hermostuneen
herkäksi kiihdytetyn yksilöllisyyden rinnalla tyrmistyttävä
siveellisen itsenäisyyden ja ryhdin puute: juriidisesti muodollisen
ja kiivailevan sana- ja periaateratsastuksen rinnalla aivan luonteeton
yksilöllisen vakaumuksen taipuvaisuus, kun se joutuu johonkin
ajanhengen tai ympäristön ennakkoluulojen ja puoluepyyteiden
virta-uomaan, aivan siveelliseen tunnottomuuteen asti itsenäisestä
arvostelusta kieltäytyvä lauman ennakkoluulojen ja lauman
itsekkyyden kahleissa kulkeminen. Kummallekin on yhtä luonteenomaista
loogillisen, koulitun, melkein rikkiviisauteen asti valppaan
kriitillisyyden rinnalla aivan lapsekas ryöpsähtäminen hetkellisten
ohimeneväin ajanhengen muotipuuskausten ja pyörähdysten mukaan,
herkistyneen valitun esteettisen herkuttelun rinnalla mitä
vilpittömin ja karkein aineellisuuden palvonta.
Kumpikin on kehityksessään kohonnut niin ohutilmaisiin korkeuksiin,
etäytynyt niin kauas maan mehujen ylettyviltä, että
yksilölliseltä elämäntajulta on kadonnut kansallisen kokonaisuuden
ja elämänympäristön tasoittava, vakiinnuttava pohja: sen jos
sitova ja pidättäväkin niin myöskin teon ja ajatuksen kiinteyteen
ja johdonmukaisuuteen ajava ja pakottava sisällön ja aineksen mahti.
Elämänkosketuksensa ja sitä seuraavan elämäntajunsa rajoituksen
vuoksi ovat he kumpikin synnynnäisiä luokittelijoita
elämänilmiöiden muodollisia järjestäjiä. He suhtautuvat
elämään enemmän muodollisesti kuin asiallisesti, enemmän
älyllään kuin olennollaan, he huomioitsevat enemmän elämää kuin
elävät sitä. Elämä irtautuu heille vaistojen liitteistä ja
erillistyy yksinäisiksi tuokioiksi, erikseen, yhteydettä haratuiksi
yksityisilmiöiksi. He näkevät elämän pinnallisesti
selkeämpänä, mutkattomampana, suoraviivaisempana kuin mitä se on;
he typistävät sen elävät, vain oman yksilöllisen olemuksensa
arvaamattomista laeista aavistettavat ilmestykset muodollisen logiikan
ja matemaattisen joukkojärjestyksen pakkokaavoihin ja
joukkosarjoihin. He eivät käsittele elävää elämää: eivät
vaikeassa, kärsivällisessä työssä kehitä esiin, kasvata elämän
uinuvista iduista uusia, kehkeneviä elämänilmestyksiä, vaan
käsittelevät he valmiita asioita: mittaavat, punnitsevat,
luokittelevat lopullisen muotonsa saaneita esineitä.
Älynvoittoisuutensa harhassa johtuvat he näkemään elämän
elävät ilmiötkin juurettomina, valmiina, lopullisina esineinä: ei
elävinä, muodostuvina yksilöinä, vaan kategoorisina matemaattisina
yksikköinä, joita on yhtä kevyttä, luontevaa ja luotettavaa
käsitellä, sommitella ja summitella, läjitellä ja lajitella kuin
mitä kuolleita, pyöriviä metallikappaleita hyvänsä. Heille ei
elämän ikuisena tunnuskuvana häämötä pelto: maan vaivattava
hedelmällinen povi, jonka hetteistä uuraan ihmistyön on alati
uusiutuvassa vaivannäössä luotava alati yhtä uutta, odottamatonta,
alkuperäistä elämää; vaan on heille elämän elokkaimpana
tunnustähtenä raha: irrallinen, vierivä metalli, jonka helisevä,
kiirivä, kirkas liukkaus, mekaaninen, rajaton monistumismahdollisuus,
epäelimellinen, koneellinen, hengetön samanmukaisuus edellyttävät
vain muodollista, ei luovaa käsittelyä, vain matemaattista,
summittaista joukkoryhmittelyä, -luokittelua ja karsinoimista, ei
yksilöllisen olemuksen sisäistä, altista, noudattavaa näkemystä
ja tajuamista ja jonka hallitsemiseen ja vallitsemiseen ei tarvita
työtä, vaan taitavuutta. Kumpikin on etäytynyt liika etäälle maan
mullasta, josta ei mikään elävä kostamatta saa juuriansa
irroittaa: aines on ehtynyt sydämeltä ja ajatukselta, veren vaistot
haalenneet, elokas, ketterä äly enää vain työskentelee liukkaana,
liikkuvana, nopeana kuten aina järjestellen, arvostellen,
päätellen, mutta järjestellen, arvostellen, päätellen ei eläviin
muotoihin herätettävää, vangittavaa, muodotonta elämää, vaan
valmiita ilmiöitä, valmiita esineitä, valmiita arvoja, käsitellen,
sijoitellen, korkoja kasvatellen, keinotellen sivistyksen ja
aineellisen varallisuuden valmiilla, keräyneillä pääomilla.
* * * * *