Missään kansassa ei ole veren täydellistä yhteyttä. Kaikkien
nykyisten sivistyskansojen etnillinen kokoonpano ja alkuperä on
varsin kirjava ja epäyhtenäinen. Historiantakaiset, tietojemme
ylettyviltä ulottuvat ajat ovat olleet nähtävästi yhtämittaista
kansamyllerrystä: heimojen alinomaista vaellusta ja siirtyilemistä,
lakkaamatonta veren ja asuinsijojen vaihdosta, eroamista ja
yhtymistä. Tällaisista, rodullisesti varsin sekoittuneista heimoista
ovat nykyaikaiset europalaiset kansallisuudet muodostuneet sulattaen
jatkuvan pitkäaikaisen valtiollisen, yhteiskunnallisen ja
sivistyksellisen yhteiselämän puitteissa nämä ylen monitahkoiset
ainekset nykyisiksi yhtenäisiksi kansallisuusvaltioiksi.--Lienee
vaikeata ratkaista, onko esim. nykyinen Ranskan kansa etnillisesti
katsottava pääasiallisemmin keltiläis-gallialaiseksi vaiko
frankilais-burgundilais-normannilais-germaaniseksi, onko nykyinen
Saksa väkevämmästi germaaninen vaiko slaavilainen vai onko sen
kansallinen pohjaväri saanut voimakkaimman sävynsä ehkä muista
vielä alkuperäisemmistä, nykyiselle tieteelle tuntemattomista
kansa-aineksista tai mikä rotuaines antaa päävärin
englantilaiselle, italialaiselle, espanjalaiselle kansanluonteelle,
joissa kaikissa kansallisuuksissa germaaniset ja keltiläiset ainekset
eri tavoin ja eri määrin ovat sekoittuneet vielä aikaisempiin ja
pohjemmalta vaikuttaviin kansallisiin kanta-aineksiin.
Ja juuri kansan ilmekkäin, toimekkain osa, sen taloudellinen ja
sivistyksellinen ylin kerros on kaikkialla kautta koko historiallisen
ajanjaksonkin ollut yhä jatkuvan muukalaisvirran vaikutuksen
alaisena. Juuri nämä yhteiskunnallisen ja kansallisen sivistyksen
elokkaimmat ja luonnehtivimmat kerrokset sisältävät kaikkialla
runsaasti verrattain hyvinkin myöhäisperäistä kansainvälistä
ainesta. Paitsi sitä lakkaamatta tapahtuvaa ja vuosisatojen kuluessa
hyvinkin merkittävää verenkiertoa, joka sivistyskansojen kesken
juuri näissä yhteiskuntakerroksissa tapahtuu yksityisten
henkilösiirtymisten kautta, mitkä henkilösiirtymiset sangen useassa
tapauksessa merkitsevät uuden sivistyssuvun astumista asianomaisen
kansan henkiselle viljelysmaalle--paitsi tätä säännöllistä
verenuusiutumista, on huomautettava sellaisista joukkotapahtumista
kuin normannilaisten hyökkäys Englantiin, uskonpuhdistuksen
yhteydessä tapahtuneet joukkosiirtymiset, hugenottien karkoitukset
Ranskassa, uskonvainot Espaniassa, palkkasoturilaitoksen aiheuttamat
lukuisat asettumiset uusiin kansallisiin ympäristöihin, juutalaisten
vaellukset, jotka kaikki ovat tuoneet runsaasti uutta vierasta verta
uusiin ympäristöihinsä. Tällaiset uudet, uuteen kansalliseen ja
sivistykselliseen ympäristöön joutuneet suvut sulautuvat
tavallisesti jo toisessa tai ainakin kolmannessa polvessa
jäljettömiin uusiin ympäristöihinsä, haihtuvat siihen kuin sateen
pisara virran vuoluun--ja minkä sitte myöhemmin kuvastelevatkin
kultuuri-ilmiöitä, minkä luovatkin kultuuria, sen kuvastelevat ja
luovat sitä kansallista kultuuria, joka on heidän aineellisen ja
henkisen elämänsä lähtökohtana, aineksena ja toimikehänä.
Jokainen kansa on historiallisen yhteiselämän luoma kokonaisuus,
jonka jokaisessa solussa sykähtelee yhteinen elinhenki. Mikä ero
onkin maan uumeniin uppoavalla juurella, ylväästi, teräksisesti
ilmoihin nousevalla rungolla, huojuvalla, humisevalla lehvistöllä:
saman elimistön ilmestyksiä ne kuitenkin ovat ja sykkivät
yhteisenä samana elämisenpontena. Samaten kansakin. Miten eri
tahoille sen voimat näennäisesti ovatkin suuntautuneet, miten
vieraista, toisistaan etäällä olevista lähteistä sen jäsenet
näyttävätkin imevän elinnesteensä, miten eri näkö-alat niille
avautuvatkin, maan uumenet tai taivasten sinet, yhteisessä työssä
ne kuitenkin työskentelevät, ovat kansansa elämänhengen soluja,
sykkivät, välittävät, virtaavat sen elämää, ovat jokainen
kohdaltaan kaikessaan kansaansa, humiskoot sitte soivana lehvistönä
ilmojen sinessä ja juokoot auringon valoa kansansa elimistöön tai
hiipikööt hentoisina imusuonina mullan pimennossa noutaen
näkymättömässä työssä maan elähyttävät mehut kansansa
suoniin.
Kansa on rodullisen kokoonpanonsa, maantieteellisten- ja
ilmasto-olosuhteittensa, historiallisten vaiheittensa ja
yhteiskunnallisten olojensa yhteis-, vuoro- ja vastavaikutuksien
kehittämä elimistö, joka edelleen on yhtäläisen kehittymis-,
muodostumis- ja vaihtumisprosessin alaisena kuin aikaisemmissakin
vaiheissaan ja kuin mikään muukin elävä elimistö hyvänsä ja
joka alinomaa etsii, saa ja sulattaa uusia aineksia itseensä
elääkseen ja vaurastuakseen. Mikään elävä, kasvava kansa ei ole
sulkeutunut laatuunsa, pysähtynyt itseensä, vaan jokaisella
toimivalla huokosellaan imee se uusia vaikutuksia, uusia aineksia
itseensä: alinomaa virtaa siihen sen omasta rodullisesta juuresta,
sen omalta maantieteelliseltä pohjalta, sitä ympäröivästä, sen
kanssa kosketuksissa olevista lähikansoista, aikakauden
yhteiskunnallisista ja historiallisista virtauksista, hetken
henkisestä ilmakehästä henkisiä ja aineellisia vaikutuksia, jotka
saattavat kansan hengen alinomaiseen hiljaiseen muuttumistilaan.
Mikään kansa ei ole henkisesti eikä aineksellisestikaan itsenäinen
ja alkuperäinen: tuhannet suonet liittävät sen kulloiseenkin
hetkelliseen historialliseen tilanteeseen, ja tuhansilla suonilla on
se kautta historiallisen ja historiantakaisenkin olemassaolonsa juonut
verenvaikutuksia ja sivistysvaikutuksia itseensä siitä
ympäristöstä, johon sen ravintoa hakevat imusuonet vain ovat
jaksaneet ulottua.
Mutta joskaan ei itsenäinen, niin itseänsä kansa silti on,
itseänsä täydellisesti, tulisesti jokainen hetki. Kreikan tuore
raakalaiskansa herää hedelmälliseksi sivistyskansaksi vasta
juotuaan itämaiden sivistyksen itseensä. Tämän kansan henkiset
herätteet, kaikki ne ainekset, joista sen sivistys on rakentunut,
ovat juonnettavissa itämaille, mutta kreikkalainen, tulvivasti,
täyteläästi, jokaista kudosta myöten kreikkalainen on kuitenkin se
sivistys, joka kreikkalaisella pohjalla näistä vieraista aineksista
syntyy.--Englannin hallitsijakansa juontaa kansalliset juurensa yhtä
tukevasti alkuperäiseen brittiläis-keltiläiseen ja roomalaiseen
kuin myöhempään anglilais-saksilaiseen tai skandinaaviseen ja
normannilais-ranskalaiseen alkuperään, ja sen sivistyksen juuret
ovat yhtä syvällä keltiläisessä kuin germaanisessa, romaanisessa
kuin skandinaavisessa maaperässä; henkisen laatunsa ainekset on se
vuosisatain vaihteessa värjännyt vaikutuksilla yhtähyvin
kreikkalaisesta ja roomalaisesta muinaisuudesta kuin kunkin hetken
italialaisesta, espanjalaisesta, ranskalaisesta,
saksalais-hollantilaisesta nykyisyydestäkin, on yhtäläisesti
sulattanut oman henkensä aineksiksi Europan kuin valtamerien
takaistenkin sivistysmaailmain henkiset ilmakehät, nykyiset ja
entiset; mutta huolimatta kaikesta tästä--tai oikeammin juuri
tämän suunnattoman sulattamansa aineksen voimistamana--on Englannin
kansa, Englannin ylpeä hallitsijakansa jokaisena historiallisena
hetkenään, jokaisessa historiallisessa teossaan esiytynyt niin
ilmekkäänä, tulisesti ja tarmokkaasti yhteenkuuluvana
kansayksilönä, että Europan nykyisistä kansoista se
sivistyksellisesti esiytyy kansallisesti eheimpänä ja
yksilöllisimpänä.
Kansa, mikä sen etnillinen kokoonpano lieneekin, mistä se on
saanutkin sivistysvaikutuksensa ja mitä aineellisia ja henkisiä
herätteitä se onkin omakseen sulattanut, on nykyisellä elävällä
hetkellä ja on jokaisena entisenä hetkenään ollut kansallinen
kokonaisuus omine menneisyyksineen, jolle sen nykyisyys on perustunut
ja jolle sen tulevaisuuskin on rakentuva. Kansat ovat kokonaisuuksia,
yksilöitä, joilla on oma kiinteä, mutta kehityksenalainen laatunsa.
* * * * *
Tällaisessa elimellisessä, sulattavassa ja omistavassa
kansakokonaisuudessa on erillinen yksilö erikoisine rodullisine tai
kansallisine sukupuineen haihtuva pisara. Rodullinen alkuperä,
sikäli kuin se on vaikuttamassa, ei merkitse yksilölle mitään
hänen kultuurinsa ulkokohtaiseen laatuun tai ainekselliseen
sisältöön nähden, ainoastaan tämän kultuurin henkilökohtaiseen
tarmoon. Se ei merkitse mihinkään erikoiseen määrättyyn
sivistyskokonaisuuteen kuulumista, vaan ainoastaan aivan puhtaasti
yksilöllistä ominaisuutta, taipumusta, jolle ympäristö antaa
aineksen ja sisällön. Yksilö saa uskomattomassa määrässä
henkisen elämänsä suunnan, värin ja sisällön siitä
ympäristöstä, jossa hän elää. Yksilö on täydellisesti kansa-,
yhteiskunta- ja sivistysympäristönsä kuvastus, ase, se väline,
jossa tämän ympäristön sisällys puhkee muodoksi. Yksilön
omaa--polveutukoon se kansan omasta tai vieraasta rodusta--on vain se
hengen intensiteetti, lahjakkuuden mitta, jolla hän yksilölliseltä
kohdaltaan omistaa itseensä ja toteuttaa tämän ympäristönsä
aineellisen ja henkisen sisällön. Yksilön henki liikkuu, kehäilee
ja toteutuu niissä aineksissa, jotka hänen ympäristönsä hänelle
antaa; niistä saa hänen mielikuvituksensa aineensa ja värinsä,
hänen tahtonsa teräksen ja karaisun, hänen lahjakkuutensa
tehtävät ja työkentän.
Rikkainkin, heränneinkin yksilö seisoo aina kansansa pohjalla;
hänen katseensa saattaa kantaa kauas, huimaaviinkin henkisiin
etäisyyksiin ja korkeuksiin, mutta pohja, jolta hän tähystää,
taso, joka määrää hänen näköpiirinsä rajat, on aina se
sivistyksellinen, kansallinen ympäristö, jossa hän elää.--Plato
sameammassa, epävalmiimmassa, henkisesti heräämättömässä
ympäristössä, joka ei olisi antanut hänen työskentelevän
henkensä läpitunkevalle voimalle rikasta aineistoa, laajaa
näköpiiriä, kirkasta, sisäistä viljeltyneisyyttä, olisi kaikilla
yksilöllisillä hengenvoimillaan varustettunakin takertunut vain
joksikin sokkeloiseksi Jakob Böhmeksi, jonka ajatukset
hedelmättömästi olisivat uurrelleet olemisen ongelmallisissa
läpinäkymättömissä syvyyksissä voimatta kirvoittua
vapahtuneeseen ja vapahtavaan, aurinkokatseiseen elämänavaruuden
näkemiseen.
Missä määrin yksilö yksilöllisine lahjakkaisuuksineen ja
taipumuksineen on sivuseikka kansallisessa kokonaisuudessa,
historiallinen, yhteiskunnallinen ja kansallisrodullinen
ympäristökokonaisuus ratkaiseva pääasia, sen osoittaa elävästi
henkisten voima- ja kukoistuskausien esiintyminen jossakin kansassa.
Todennäköisesti on tässä kansassa suurin piirtein katsottuna aina
piillyt sama määrä yksilöllistä lahjakkuutta, yksilöllisiä
henkisiä mahdollisuuksia, luovia voimayksilöitä, mutta nukkuvina
vuosisatoina on tämä yksilöllinen lahjakkuus uinunut kuin itseään
tajuamatta kansan sielun verhossa. Lahjakkaat, lahjakkaimmatkin
yksilöt ovat vaeltaneet yksilöllisen elämänsä tulematta tajuntaan
niistä hengenvoimista, jotka ovat olleet heidän olentoonsa
kätkettyinä; he ovat yksilöinä haihtuneet ja lahonneet kuin
siemen, joka ei ole joutunut mullan kätköön. Mutta ainoastaan
yksilöinä he siten tehottomina häviävät, mahdollisuuksina
pysyvät he yhä läsnä kansansa henkisessä voimakokonaisuudessa.
Kun vihdoinkin sattuu historiallinen tilanne, jolloin kansalla on
käyttötilaisuus näillekin tähän asti ponnettomina häilyneille
voimille, sukeltavat ne odottamatta esille jonkun Napoleonin, jonkun
Shakespearen huikaisevana haahmona näennäisesti kuin yksilöllisen
lahjakkuuden ja itsetehon lihaksitulona, todellisuudessa kuitenkin
aina vain kulloisenkin kansallisen voima-aallon ylimpänä,
heijastavimpana huippuna. Ellei tilanne, heidän yksilöllisten
lahjojensa suunnassa kulkeva kansallinen voima-aalto olisi heitä
vyöryttänyt esiin, olisi Napoleon kuollut eläkkeellä olevana
ranskalaisena everstiluutnanttina Ajacciossa ja Shakespeare
kunnioitettuna porvarina Stratford-on-Avonissa, ja heidän muistonsa,
jossa heidän loistokkaat kansansa nyt näkevät kansallisen henkensä
loistavimman ilmestyksen, lepäisi ikuisen unhotuksen povessa niin
monen muun ehkä heidän vertaisensa, varjoon jääneen henkisen
suurmiehen muiston rinnalla.
Yksilöllinen hengentarmo on vain kansan ase, se uinuu kätkettynä
mahdollisuutena kansan henkisessä elimistössä, muodostaa toisten
kaltaistensa kanssa ikäänkuin kansan henkisen voimasäiliön,
tarmopatouman, ja otollisena hetkenä vasta, milloin tilanne juuri sen
lahjoja kaipaa--olkoon tämä hetki nyt, olkoon vasta vuosisadan
takana--kirpoaa, sinkoaa se henkensä tehossa esiin ja muuttuu tekonsa
loistossa näkyväksi kuten pimeyden vaipassa piillyt saari, johon
valonsäteet yhtäkkiä sattuvat.
Eikä kansa tätä asetta tarvitessaan, katso tämän aseen
alkuperää. Napoleonin, korsikalaisen se suistaa ranskalaisen
kunnian, sota- ja seikkailuhengen, loisteliaan, näkyvän toimitarmon
säihkyvimmäksi edustajaksi. Bellmanin, saksalaisperäisen se
soinnuttaa eräiden ruotsalaisessa kansanluonteessa piileväin
tunnelmallisten, surumielisesti iloittelevien ja vallattomien
mielialojen herkimmäksi laulavimmaksi ilmestykseksi. Larin-Kyöstin,
täysverisen ruotsalaisen, se sävyttää ja mielikuvituksellisesti
ravitsee aidoimman hämäläisen luonnon ja kansanluonteen, vaistoisan
korpimystiikan ja verevän kansanhuumorin herkäksi tulkiksi ja
kuvastajaksi.
Yksilöllisessä nerossa on kuitenkin aina säkene itsevoimaista
aurinkoa. Se on valonlähde, joka kyllä on sidottu ympäristöönsä,
riippuu tästä ympäristöstään, mutta joka myöskin valaisee
tätä ympäristöään. Se kirpoaa ja vaikuttaa kansallisen
sivistyksen pohjalta, on tämän pohjan liikkeiden läike, on kansan
elinponnen kärki. Mutta yksilön omaa, hänen omasta verestään,
hänen perityn henkisen ja aineellisen laatunsa kudoksista noudettua
on kuitenkin se kiihkeys ja tarmo, jolla hän suorittaa ympäristön
ja olosuhteitten hänelle antaman teon. Kansa antaa hänelle
tehtävän, määrää hänen elintehtävänsä sisällön, mutta
yksilönä, hänen vereensä ja tuntemisen mahtiinsa kätketyillä
voimilla hän tekonsa suorittaa.
* * * * *
Sivistyneistö yhtenäisenä kokonaisuutena katsottuna on sensijaan
kaikessa sitä kansaympäristöä, jonka pintakerrosta se on. Se on
kansan luuta ja lihaa, on kansan tietoisa osa, se elin, jossa kansan
henkinen kypsyys kirpoaa toimivaksi.
Kulloinenkin sivistystaso, aineellisen ja henkisen kultuurin summa on
ikäänkuin yhteenveto kansan historiallisen työn, vuosisatoja
kestäneen, sukupolvi sukupolvelta perityn luomisen tuloksista. Siinä
on kerrostuma kerrostumalta läsnä kaikki se pysyvä aineellinen ja
henkinen saavutus, minkä kansa on elämästä voinut irroittaa
pysyvään, jäävään muotoon. Tämän sivistyspääoman näkyvänä
kannattajana, hoitajana on kansallisen kehityksen ylin kerros, se
pintakerros, jonka historian virtaukset, tapahtumien sattuma, useasti
oma kuntokin ovat vyöryttäneet kansallisen kehityksen huipulle ja
huipuksi; mutta se on vain tämän sivistysperinnön kannattaja,
hoitaja, edustaja, ei sen luoja, omistaja. Kuten veden pintakalvo ei
itsessään ole sen vesimäärän kokonaisuus, jonka näkyvänä
rajaviivana se päilyilee--on vain tämän vesimäärän
ulottuvaisuuden ulkonainen raja, joka on alinomaisessa
hengittävässä, nousevassa tai laskevassa liikunnossa, sikäli kuin
sen kätkössä oleva, sitä kannattava vesimäärä paisuu tai
laskee--samaten ei kansan ylin kerroskaan, se, jossa kansan
sivistyspatouma ilmestyy toimivana, näkyvänä, ole itsessään muuta
kuin kansan sivistystason näkyvä rajaviiva, pinta, joka hengittää,
nousee ja laskee kansan hetkellisen voimarikkauden noustessa tai
laskiessa.
Kansan ylin kerros, se kerros, jossa kerätty henkinen rikkaus herää
toimivaksi, jossa unhotukseen vaipuneiden sukupolvien ja nykyisen
näkymättömissä työskentelevän kansapohjan yhteinen henkinen ja
aineellinen voimasäästö kuin polttopisteessään sykähtelee ja
kukoistaa puhjeten voiman kukkurassaan itsenäisiksi hengen
teoiksikin, kuuluu yhtä kiinteästi ja välittömästi kansaan kuin
mikä salaisin, pohjaisin solu hyvänsä kansaelimistössä; on
voimassaan kansansa voimaa, teoissaan kansansa tekoja, loistossaan
kansansa loistoa, kukoistuksessaan kansansa kukoistusta. Älköön
ylpeilkö kukan terä heloittavuudestaan, ikäänkuin olisi sen
värien herkeä loisto sen omaa luomaa: tuhansin tiehykkein on se
liitetty lehvien ja rungon salaiseen elämään, juurien uupumattomaan
työhön maan ikuisessa hedelmällisessä viileydessä, niitä
tiehykkeitä myöten ovat ilmojen siniriemu ja maan sykkivä
väkevyyden punerrus imeytyneet sen kupuun: vamma juureen tai haava
runkoon ja kukkasen poskelle leviää kuoleman valjuus ja hedelmä
surkastuu ennenkuin se on muodostunutkaan.
Kansan toimiva kerros, aineellinen ja henkinen ylimystö, luova ja
nauttiva, aineellisen vaurauden ja henkisen tietoisuuden
päivänvaloon noussut ja siinä elävä pintakerros on kansan kaiken
aineellisen saavutuksen ja henkisen sivistysperinnön sekä ilmestys
että vaalija. Siinä on läsnä se henkinen tarmo, jonka väistyneet
sukupolvet ovat jaksaneet herättää, viljellä toimivaksi
itsetiedottomasta kansasielusta; siinä on läsnä se elämäntapojen,
elämäntunnon, elämänkaipuun hioutuminen, herkistyminen ja
hienostuminen, joka polvi polvelta on virittynyt kansassa ja viljelty
eläväksi yhteisomaisuudeksi jäyhän, karun elämän kamarasta;
sillä on käytettävinään kaikki se aineellinen vauraus, joka
kansan kaikkien menneitten ja nykyisten sukupolvien uuraan yhteistyön
ylijäämänä on muodostunut vapaaksi, irralliseksi
kansallisvarallisuudeksi. Kaikestaan on tämä kerros velassa
kansalle, kansan kaikelle menneisyydelle ja sen koko nykyisyydelle: on
velassa aineellisesta vauraudestaan, on velassa henkisestä
luomistarmostaan ja -vapaudestaan, on velassa elämäntuntojensa ja
-vaatimustensa hienoudesta ja herkistymisestä, siitä henkisen
näköpiirin avaruudestakin ja vapaudesta, joka sillä kansansa
henkisen perinnön huipulla seisten on koko ihmiskunnan henkiseen
viljelykseen.
* * * * *