Ei ole enään mitään muuta kuin tämä juhannusyö. Se voi tulla niin
liki, koska Pekka itse on aivan tyhjä. Kiihottava hajuveden lemu,
joka neitosen vaatteista säteili, alkaa häipyä tuntumattomiin, eikä
kiihkeinkään kuiskaus kuulu enään huulia etemmäksi. Vain maa ja
kasteiset ruohot tuoksuvat tyynnyttävästi, ja sielun raukenevaan
aallokkoon pisartelee yörastaan laulu kultaisena suihkuna. — Vielä tuo
taivaan kylmä liikkumattomuus yläpuolellasi — se liuottaa viimeisenkin
huumeesi, Pekka. Viileästi tyhjä on se kiitossuukko, jonka vielä
neitosi huuliin upotat.
He pusertavat vielä toistensa käsiä, ja kiiruhtavat nurmikon yli
takaisin rantalepikkoon, josta he nopeasti koettavat kerätä sylyksen
risuja kumpikin. Vasta senjälkeen, saatuaan niitä kokoon soveliaan
määrän, painuvat he lepikon läpi rannalle. Siinä aukeaa eteen aivan
tyyni järvenpinta, kuin kaukalo piripinnoin täynnä sulaa metallia, ja
pohjoinen taivaanpuoli ruskottaa haaleana sen päällä. Tännempää, aivan
läheltä, kiertelee ilmaan ohut savupilari sammuvasta kokkovalkeasta.
Sen vieressä sileällä kalliolla tuikkii terhakasti pieni kahvituli
omituisen keltaisena, loistottomana ja kylmänä. Tulen ääressä loikoilee
kolme miestä: vanha pitkäpartainen, keski-ikäinen luuranko, ja nuorempi
hyvinsyötetyn sonnin näköinen. Veden partaalla puuhaa astiain pesussa
kaksi naista, kolmas liikkuu isossa moottoriveneessä, mutta neljättä
ei näy. Sen Pekka toteaa helpotuksella että neljättä ei näy. Ja hän
lähtee reippaasti lähenemään nuotiota, jäljessään Irja tipsuttavilla
helsingittären askelilla.
"Höhöö", hörähtää pitkäparta, savuava sikaari partansa keskellä. "Johan
sieltä lopultakin tullaan. Löytyikös puuta palavaa?"
"Miksei löytyisi!" heläyttää Irja, heittäen sylyksensä aivan ukon
koiville. "Katsokaa ja maistakaa."
"So-so, kälyseni" (ukko nimittää mielellään kauniita nuoria naisia
kälysikseen). "Puu ei ole purtavaksi eikä näykki naitavaksi. Kai minä
selvästi kysyin että onkos puuta palavaa."
Pekka puuttuu puheeseen:
"Näyttää melkein ettei tänä yönä mikään puu pala täydellä liekillä.
Teidän tulennekin kajastaa vain hullunkurisena keltaisena läiskänä.
Aivan luonnottomalta tuntuu että se saisi edes veden kiehumaan."
"Kysy sinä sydämeltäsi, Pekka, kiehuuko se, mutta älä epäile meidän
tulemme mahtia. Kippis, nuoret miehet. Tule mukaan, epäilijä-Pekka."
Ja eihän Pekalla muutakaan tehtävää ole kuin istua neljänneksi
mieheksi piiriin. He ovat siinä nyt kaikki tehtaan pomomiehet: uusi
omistaja ukko Liuski, insinööri Suojanen, laiha konttoripäällikkö
Raatikainen ja pyylevä teknikko Suorsa — kaikki muut uutta väkeä
paitsi Pekka. Muut entiset ovat menneet, koska eivät sietäneet
Liuskin kursailematonta puhetapaa, mutta Pekka tulee ukon kanssa
mainiosti toimeen. Liuski on nahkuri, joka vanhoilla päivillään
ryhtyi keinottelemaan, ja menestyikin kuin onnen kultapoika ikään,
niin että lopuksi ostaa räväytti kokonaisen tehtaan. Viisas mies, ja
rohkea kuin ilves. Verevä se on vielä vanhoillaankin. Se on osannut
panna kituvan tehtaan jauhamaan kultaa. Eikä Liuskin ukko lopeta
afääreitään tähän, vaan uusia kahmauksia yhä hautoo päässään. Kaikki
sille onnistuu, paitsi yksi asia: ei saa naitettua tytärtään. Tyttö
ei taivu ukon tarjokkaihin, eikä ylipäätään näy huolivan kenestäkään.
Viimeksi on Liuskin Lahja polttanut hyppyset ukon suosikilta, tältä
roimalta teknikolta tässä. Isä oli siitä hyvin pahoillaan, mutta nielee
katkeruutensa hiljaisuudessa, sillä hän rakastaa tytärtään.
Nyt on Liuski hyvällä tuulella. Siihen vaikuttanee osaltaan munatoti,
joka on ukon suuri ihastus. Hän on erinomainen konjakin tuntija,
mutta aivan erikoisella tavalla: konjakit ovat hänen aivoissaan
luokitellut tarkkaan arvojärjestykseen senmukaan miten ne kykenevät
aikaansaamaan herkullista munatotia. Tämän juoman valmistaminen on
muuten uskottu ukon omalle rakkaalle muijalle, ja se pitää kaikkien
tietää ettei koko Suomivaltiossa ole toista sellaista munatotin
vatkaajaa, sekottajaa ja höystäjää. — Joka lauvantai-ilta, saunasta
tultua, pitää tämän himojuoman höyrytä ukon nokan alla, ja joskus
muulloinkin, kun on väsynyt tai vilustunut — lisäksi vielä tietysti
jouluna ja juhannuksena. Nyt on juhannusyö, ukko on saanut totinsa,
ja on siis tyytyväinen. Vertaus ja leikkipuhe rätisee hänen partansa
sisältä, pitkin sikaarin sivua. Kaikkien on nyt juotava munatotia,
niin Pekankin. Irja sen valmistaa, mutta maistaa itse ensin leikillään
lasista, tarjoten sitte vasta Pekalle.
Hetken on Pekka kuunnellut toisten juttuja ja iloinnut siitä että
jotain melua on ympärillä. Mutta outo tyhjyys on yhäti hänen
mielessään. Ei se ole apeutta, ei ylipäätääri mitään, tyhjyyttä
vain, ja melkein onnea siitä että niin on. Onpa ainakin tilaa ottaa
vastaan, jos jotain on tuleva tänä kummallisena yönä. Niin miedolta
tuntuu toisten melu, ja niin laihoilta Liuskin itsessään kyllä
mehuiset jutut, että Pekka kuvittelee olevansa tässä kalliolla vain
juhannuksen kanssa kahden ja odottavansa jotain. Yörastas lirittää
heleitä koloratuurejaan. Järvi lepää tyynenä. Kolme naista tulee
kahvikaluineen. Neljättä ei näy.
"Kylläpäs Pekka nyt vahtii kaihoisin silmin onnensa horisonttia",
huomauttaa Liuski, vihjaten siten Irjan ja Pekan väleihin. Ukko
pitää heitä melkein jo kihlautuneina. "Se on oikein, kunhan samalla
pidät silmällä tuota taivaan horisonttiakin tuolla. Ota se vahti
nyt virkatehtäväkses, ja kiekaise kun aurinko sieltä naamansa
näyttää. Minun on aikomus täräyttää sillä hetkellä vähän tavallista
juhlallisempi kunnialaukaus. Kii veti vai, Pekka, että otat päällesi
kukon tehtävät? Me tässä varustellaan muuta, vaikkapa nyt laulettaisi
aluksi."
"Olkaa huoletta, setä. Koetan parastani." Sitä lupaustaan ei Pekka
suinkaan aio pitää, mutta nyt saa toki olla rauhassa.
Liuski varottaa vielä kerran kaikkia suurella äänellä ettei kukaan
saa mennä louhimolle auringonnousun aikaan, vaan on pysyteltävä
tässä, ja ylipäätään tämän ja tämän linjan lännenpuolella. — Kaikilla
on tiedossaan että ukko on järjestänyt juhannuspaukkunsa sinne
kivilouhokselle, mutta minkälainen siitä oikein tulee, ei tiedä kukaan.
Pekka lähtee kuljeksimaan rantaa pitkin syrjemmälle. Ukko Liuski
kuuluu kehuskelevan miten munatoti on mainio asia esim. lauluäänen
vahvistajana. Totinsa jälkeen ukko kyllä mielellään lauleskelee, mutta
nyt jymähyttää hänen barytoninsa aivan erikoisella kuminalla: