Kertoma- ja näytelmärunouden eroitus.
Kertomarunoudella pitää myöskin oleman samat lajit kuin tragedialla;
sen täytyy, näet, olla yksinkertainen, tahi mutkallinen, tahi
luonteen-omainen (ethillinen), taikka intohimoinen.[169] 2. Sen
osatkin ovat, paitsi laulanto ja näytelmällinen laitos, samat; sillä
vastaiskäänteitä, niinkuin myös tuntemisvaihteita ja kärsintöjä
täytyy siinäkin löytyä. Samaten täytyy mielen-parsien ja lausekeinon
olla hyvin tehtyjä. 3. Kaikkia näitä käyttää Homero sekä ensimmäisenä
että täydellisesti. Sillä molemmista teoksistaan on hän tehnyt toisen
yksinkertaiseksi ja intohimoiseksi, nimittäin Iliadin, toisen
mutkalliseksi -- sillä tuntemisvaihde siinä tuiki vallitsee -- ja
ethilliseksi, nimittäin Odysseian. Lisäksi hän on lausekeinossa ja
mielenparressa voittanut kaikkia. 4. Mutta sepityksen pituuden ja
runomitan kautta eriää kertomaruno.[170] 5. Pituuden sopivin
rajoitus on tuo jo mainittu;[171] sillä sekä alku että loppu pitää
oleman kerrallaan silmäiltävä. Tämä tapahtuisi, jos sepitykset
olisivat vanhoja lyhyemmät, ja vastaisivat, yhdeksi kuulemis-eräksi
aiottuin, tragediain tavallista lukumäärää. 6. Mitä laajentumiseen
pituuden puolesta tulee, on kertomarunolla moni omituisuus; sillä
tragediassa ei sovi kuvaella monilukuisia kohtia,[172] jotka yhtä
aikaa tapahtuvat, vaan ainoastaan se osa niistä, mikä näkymön ja
näyttelijäin osaksi tulee. Mutta epopeassa saattaa, syystä että se on
kertomusta, panna monta seikkaa yhtä aikaa tapahtumaan, joidenka
kautta, jos ne muuten siihen kuuluvat, ruouden jalous lisäypi. 7.
Loistavuuden puolesta on sillä siis se etu, että se kuulijalle suopi
vaihetusta ja sepitykseen tuottaapi monenlaisia välikertomuksia;
sillä yhdenlaisuus pian kyllästyttää ja tekee, että tragediat ennen
pitkää menevät kumoon. 8. Kokemuksen mukaan on sankaritaruinen
runomitta ollut sopivin. Jos, näet, joku on tehnyt kertomarunollisen
kuvailuksen toiseen mittaan taikka moniin mittoihin, niin on se
sopimattomaksi havaittu; 9. Sillä sankaritaruisella runomitalla on
kaikkein suurin vakavuus ja jalous, josta syystä se rakastaakin
enimmin murteita ja metaforia; kertomarunollinen kuvailus on, näet,
muita runsaampi. 10. Mutta jambinen ja nelimittainen runomitta ovat
liikkuvaisia, toinen tanssiin toinen toimintoihin sopiva. 11.
Vielä mielettömämpi olisi, jos joku ne sekoittaisi, niinkuin
Khairemoni.[173] Sentähden ei olekkaan kukaan tehnyt pitkää sepitystä
muulla mitalla kuin sankaritarullisella, vaan, kuten sanoneet olemme,
opettaa itse luonto eroittamaan, mikä sille sopivaa on.[174]