joku, vaihtaen nämä sanat tavallisiin, sanoisi:
Nyt mua piskunen, heikko ja huonon näkönen raukka.
Ja:
Istumen arvottoman pannen ja pöydänkin kehnon;[158]
Istumen renttuisen pannen ja pöydänkin pienen.
Ja:
Nyt kaikuvat rannat;[159]
Nyt karjuvat rannat.
14. Vieläpä siitäkin pilkkaa Areifrades murhenäytelmän-tekijöitä,
että käyttävät semmoisia lausetapoja, joita ei kukaan tavallisessa
puheessa käytä, esimerkiksi δωμάτων άπο, άπο δωμάτων sijassa, ja
σέϑεν, ja έγω δέ νιν, ja 'Αχιλλέως περί, eikä περί Αχιλλέως, ja
muita sentapaisia. 15. Sillä sentähden ettei nämä löydy tavallisessa
kielessä, poistavat ne lausekeinosta jokapäiväisyyden; mutta sitä ei
tuo moittija tietänyt.
16. Itsekunkin yllämainitun lajin sopivasti käyttäminen on suuri
asia; mutta kaikkein suurinta on metaforin taitava käytäntö. 17.
Sillä ainoastaan tätä ei voi toiselta saada, ja se on luonnollisen
taidollisuuden merkki; 18. Sillä kuvien taitava käytäntö on
yhdenlaisuuden havaitsemista.[160] Itse sanoista sopii yhdyssanat
paraiten dityrambeihin; murteelliset sankaritarinoihin; metaforat
jambeihin. 19. Muuten sopivat sankarirunoihin myös kaikki mainitut
lajit; ja jambeihin, syystä että nämä enimmiten tavoittavat
tavallista puhetta, ne lausetavat, joita puhekielessä käytetään.
Tämmöisiä ovat: tavallinen puheenparsi, metafora ja koriste.
20. Tragediasta ja toiminnan kautta kuvailemisesta olkoon kylläksi,
mitä on puhuttu.