Lausekeinon kelvollisuus.
Lausekeinon kuntona on olla selvä eikä alhainen. 2. Selvintä on kyllä
se kieli, joka käyttää tavallisia sanoja, mutta sen ohessa alhaista;
todistuksena on Kleofonin runous ja Sthenelon.[149] 3. Ylhäistä ja joka
päiväisestä puheenparresta eroavaa on se kieli, joka käyttää outoja
sanoja. Oudoiksi sanon murteen, metaforan, venytyksen ja kaikki,
mitä tavallisesta poikkee. 4. Mutta jos joku kaikkia näitä käyttää,
niin syntyy arvoitus tahi barbarilaisuus: arvoitus metaforista,
barbarilaisuus murteista. 5. Arvoituksen muoto, näet, on mahdottomien
lateleminen todenperäistä puhuessa. Sanain[150] yhteenliittämisellä ei
sovi tätä tehdä, mutta metaforan kautta sopii; esm.