Mitä luonteiden suhteen tulee vaariinottaa.
Luonteisin katsoen löytyy neljä asiata, joita on vaariinottaminen. 2.
Yksi ja ensimäinen oη, että ne ovat hyviä.[97] Luonnetta on jollakulla
silloin, kun, kuten sanottu, hänen puheensa tahi toimintansa ilmoittaa
joitakuita aikeita, pahoja, näet, jos hän luonteeltansa on paha,
hyviä, jos hän on hyvä. 3. Tämä koskee jokaiseen ihmisluokkaan,
sillä myös nainen on hyvä, vieläpä orjakin, jos toinen näistä ehkä
lieneekin huononlaisempi, toinen peräti kehno. 4. Toiseksi pitää
luonteiden oleman sopivaisia. Luonne saattaa esimerkiksi olla
miehevä; mutta naisen ei sovi olla miehevänä taikka peloittavana.
5. Kolmanneksi sen pitää oleman todellinen; sillä tämä ei ole samaa
kuin luonteen saattaminen hyväksi ja sopivaksi, josta puhuimme.[98]
Neljänneksi pitää sen oleman yhtämukainen.[99] 6. Sillä jos kuvaeltava
onkin epämukainen ja tämmöisen luonteen alainen, niin täytyy häntä
kuvaella yhtämukaiseksi epämukaisuudessansa. 7. Esimerkkinä huonosta
luonteesta ilman täytymyksettä on Menelao "Oresteessa";[100] 8.
säädyttömästä ja sopimattomasta Odysseyn valitus "Skyllassa"[101] ja
Melanippen lause;[102] 9. epämukaisesta "Ifigeneia Auliissa", sillä
rukoillessaan hän on aivan toisenlainen kuin sittemmin. 10.
Samaten kuin tapausten sepittämisessä on luonteissakin joko
täytymystä tahi todennäköisyyttä noudattaminen, niin että sen
kaltainen sitä tahi sitä puhuu taikka tekee täytymyksen tahi
todennäköisyyden mukaan ja toinen tapaus toisensa jälkeen seuraa
täytymyksen tahi todennäköisyyden mukaan. 11. Selvä on myös, että
runotarujen kehitelmienkin täytyy tapahtua itse tarun johdosta, eikä
niinkuin "Medeiassa"[103] mielivaltaisen keinon avulla, eikä myöskään
niinkuin Iliadissa poispurjehtiminen.[104] 12. Semmoista mielivaltaista
keinoa saattaa käyttää näytelmän ulkopuolella tapahtuvissa, joko jo
ennen tapahtuneissa, jota ihminen ei voi tietää, taikka jälestä päin
tapahtuvissa, joka tarvitsee ennustamista ja ilmoittamista; sillä
Jumaloilla tunnustamme olevan voiman kaikkia nähdä. 13. Mitään
ymmärtämätöntä ei saa olla tapauksissa; mutta jos senkaltaista löytyy,
niin on se asetettava tragedian ulkopuolelle, kuten Sofokleen
"Oidipossa".[105] 14. Ja koska tragedia on jaloimpain kuvailus, niin
on meidän hyviä kuvan-maalaajia jälitteleminen; sillä kun nämä
kuvaavat jotain kuvaa, niin tekevät he sen kyllä samannäköiseksi,
mutta kaunistavat sitä kuitenkin. Samaten pitää myös runoilijan, kun
hän kuvailee joko rajuluontoisia ihmisiä tahi suopeoita taikka muita
luonteensa puolesta yhdenkaltaisia, tekemän nämä tämmöiset hyviksi;
niinkuin esimerkiksi Agathoni ja Homero ovat tehneet Akhilleyn
ankaruuden esikuvaksi.[106] 15. Tätä pitää siis vaariinottaman ja
paitsi sitä myös niitäkin aistintoja, mitkä eivät täytymyksestä ole
runotaiteen kanssa yhteydessä;[107] sillä näihinkin katsoen voipi
usein erehtyä. Mutta näistä on kyllin lausuttu ennen ulosannetuissa
kirjoissamme.