Ilvenäytelmä. Kertoma- ja murhenäytelmä-runouden eroitus.
Komedia on, niinkuin sanoimme, halvempain kuvailus, ei niin
ymmärrettynä, että kaikki pahe olisi sen aineena, vaan niin että
naurettava on osa rumasta.[36] 2. Naurettava on, näet, hairaus ja
rumuus, joka on kivuton eikä turmiollinen. Niin on esimerkiksi
nauruttava naamari suorastansa jotaan rumaa ja väänneltyä ilman
kivutta.[37] 3. Tragedian muutokset ja kenen kautta ne tapahtuivat,
se tosin ei ole tietämättömyyteen joutunut, mutta komedian ovat
joutuneet, syystä ettei tätä alusta alkain harrastettu; sillä
vasta myöhään varusti arkhontti ilvelaulukunnan, vaan ennen sitä
toimittivat sitä vapaa-ehtoiset.[38] 4. Vasta kun se oli jonkunmoisia
muotoja saanut, mainitaan sen runoilijoita. Mutta ken naamarit
toimitti tahi puheet, tahi suuremman näyttelijä-luvun ja muut
semmoiset, sitä ei tunneta; 5. mutta Epikharmo ja Formis alkoivat
sepittää yhtenäisiä kantataruja. Alusta tuli tämä siis Sikeliasta.[39]
6. Vaan Athenalaisista oli Krates ensimäinen, joka, jambisen lajin
heitettyänsä, alkoi sepitä yleisiä puheenvaihteloita ja runotaruja.
7. Paitsi paljaan runomitan ynnä puheella toimitetun kuvailuksen
suhteen noudattaa kertomarunous tragediaa siinä, että se on kuvailus
arvoisista; mutta ne eroovat toisistaan sillä tavoin, että epopealla
on yksinkertainen runomitta ja että se on kertomusta.[40] S.
Lisäksi eroo se pituutensakin puolesta; sillä tragedia pyrkii, jos
mahdollista, päättymään yhteen vuorokauteen tahi ainoastaan vähän
siitä poikkeamaan, mutta epopea on aikansa puolesta määräämätön;
tässäkin kohden se siis eroopi.[41] 9. Alussa tehtiin kuitenkin tämän
suhteen samoin tragedioissa kuin kertomarunoelmissakin. 10. Osat taas
ovat joko yhtäläiset taikka tragedialle omituiset. 11. Joka siis
ymmärtää tragedian arvon tai halpuuden, se ymmärtää myös epopean.
Sillä mitä kertomarunoelmalla on, se on myös murhenäytelmällä, mutta
kertomarunoudessa ei löydy kaikkia mitä murhenäytelmärunoudessa on.
12. Vaan kuvailemisesta kuusjalkaisella runomitalla, niinkuin myös
komediasta tahdomme sittemmin puhua.