Teoksen tarkoitus. Taiteiden eri esityskeinot.
Runoustaiteesta itsestä ja sen lajeista, mikä niiden itsekunkin
luonto on, ja kuinka kantatarut[1] ovat yhteen sovitettavat, jos
runoelmaa hyväksi mielitään, vieläpä kuinka monta ja millaisia
osia siinä on, niinkuin myös muista, mitä tähän tutkintoon
kuuluu, tahdomme puhua, alkaen ensin siitä, mikä luonnon mukaan
ensimäistä on. 2. Kertomaruno siis ja murhenäytelmä, vieläpä
komedia ja dityrambirunous, niinkuin myös enin osa huilun- ja
kitaransoitto-taiteista ovat kaikki ylipäätä kuvailuksia.[2] 3. Mutta
ne eriävät toisistaan kolmessa kohden: siinä, näet, että kuvailevat
joko erilaatuisilla keinoilla, taikka erilaisia esineitä, taikkupa
erinkaltaisesti eikä samalla tavalla. 4. Sillä samaten kuin muutamat,
kuvia muodostellen, kuvailevat paljon väreillä ja muodoilla, -- mikä
taiteen avulla, mikä tottumuksesta -- toiset taas äänellä,[3] samaten
mainitutkin taiteet kaikki suorittavat tämän kuvailemisen polennolla,
sanalla ja soinnulla, joko itsekullakin erikseen tai niitä yhdistäin.
5. Niin käyttävät esimerkiksi ainoastaan sointua ja polentoa huilun- ja
kitaran-soittotaiteet, ja muut, joilla sattuu sama luonto olemaan,
esimerkiksi syringinsoitto-taide.[4] 6. Polennolla yksinään ilman
soinnutta kuvailevat tanssijat;[5] sillä polennonmukaisilla ruumiinsa
liikenteillä kuvailevat tanssijat luonteita, mielenliikuntoja ja
toimintoja.[6] 7. Kertomarunous käyttää ainoastaan joko suorasanaista
kieltä tahi runomittoja, ja viime mainittuja joko seoin milloin
mitäkin tahi käyttäen tuota näihin aikoihin saakka ainoata.[7] 8.
Sillä emme saattaisi millään muotoa sanoa Sofronin ynnä Xenarkhon
miimejä ja Sokrateen kanssapuheita yhtäläisiksi,[8] 9. vaikkapa
joku toimittaisi tuon kuvailuksen kolmimittaisella, tahi
elegiallisella, tahi jollakin muulla runomitalla; 10. vaan ihmiset
yhdistävät runoilemisen runomittaan ja sanovat muutamia elegian-
toisia epopean-runoilijoiksi, nimittäin heitä näin runoilijoiksi,
ei kuvailuksen, vaan yhteisesti runomitan mukaan. 11. Tämän nimen
ovat he tottuneet heille antamaan, vaikka he tuovatkin esiin jotain
lääke- tahi sävel-tiedettä koskevaa,[9] kun se vaan on runomittaan
puettuna. Eikä kuitenkaan ole Homerolla ja Empedokleella mitään
yhteistä, paitsi runomitta;[10] jonka tähden toinen onkin nimitettävä
todelliseksi runoilijaksi, toinen pikemmin fysiologiksi kuin
runoilijaksi. 12. Samaten jos joku tekisi kuvailuksen sekoittaen
kaikki runomitat yhteen, niinkuin Khairemoni sepitti "Kentauros"
rapsodiansa seoin käyttäen kaikki runomitat, on tämmöinenkin
runoilijaksi sanottava.[11] Näin näitä toisistaan eroitettakoon. 13.
Löytyy myös muutamia, jotka käyttävät kaikkia mainitulta keinoja,
nimittäin polentoa, säveltä ja runomittaa, esimerkiksi dityrambi- ja
nomi-runous, niinkuin myöskin tragedia ja komedia; mutta ne ovat
kuitenkin siinä kohden erilaiset, että muutamat käyttävät kaikkia
näitä yht'aikaa, toiset ainoastaan osittain. 14. Käissä kohden sanon
nyt taiteiden toisistaan eriävän niiden keinojen suhteen, joilla
saavat kuvailuksen aikaan.