Ketä epäillään?
Poliisit katsoivat toisiansa silmiin, mutta vain sekunnin ajan. Sitten
he kumpikin pyörähtivät Maythorneen päin. Scotland Yardin mies puhkesi
puhumaan.
"Oletteko siitä varma?"
"Ehdottoman varma", vakuutti Maythorne. "Toistan: Parslave on tohtori
Ecclesharen talossa, joka sijaitsee erään Praed-kadun poikkikadun
varrella Paddingtonissa. Ja toistan vielä: hän on otaksuttavasti ollut
siellä kaikessa rauhassa aina murhayötä seuranneesta päivästä alkaen."
"Näyttää siltä kuin hän ja tämä tohtori olisivat yhdessä juonessa",
sanoi etsivä. "Heitä on käytävä tapaamassa."
"Olimme juuri lähdössä sinne, kun te tulitte", huomautti Maythorne.
"Meidän on parasta mennä yhdessä. Minun lienee mainittava teille, että
Parslaven huomasivat eilen aamulla neiti Merchison ja herra Holt
sattumalta Edgware-tiellä. He seurasivat häntä tohtori Ecclesharen
asunnolle. Siitä pitäen on kaksi miestäni pitänyt taloa silmällä;
toinen heistä on pääkonttoristini, mies, jonka kynsistä ei Euroopan
ovelinkaan rikollinen kykenisi livahtamaan. Matkaan siis! Mennään sinne
kuulemaan viimeiset uutiset."
Marssimme kaikki viisi peräkkäin ulos ja ahtauduimme vuokravaunuun.
Maythorne käski ajurin viedä meidät Chapel-kadun kulmaan. Sinne
saavuttuamme hän käveli vähän matkaa Edgware-tietä pitkin, vilkaisi
kelloonsa ja viitattuaan meitä seuraamaan meni vaateliaalta näyttävän
ravintolan tarjoiluhuoneeseen. Rauhallisessa sopukassa istui siellä
hänen omituinen konttoristinsa Cottingley edessään pöydällä
oluthaarikka ja lautanen, jolla oli leipää ja juustoa, tyynesti syödä
matustaen ja lukien sanomalehteä.
Ryhmityimme kaikki Cottingleyn ympärille. Cottingley nyökkäsi
esimiehelleen, mutta ei muutoin välittänyt meistä sen enempää kuin jos
olisimme olleet pelkkiä nukkeja. Ja käymättä hätäillen asiaan käsiksi
tarjosi Maythorne meille kaikille ryypyt eikä virkkanut mitään, ennen
kuin kukin oli saanut lasin käteensä. Sitten hän kääntyi konttoristinsa
puoleen.
"No?" hän äänsi.
Cottingley vilkaisi meihin kummallisilla silmillään ja kumartui sitten
lähemmäksi pienen pöydän ylitse, jonka ääressä istuimme.
"Eccleshare", hän alkoi, "saapui kotiin Euston-asemalta eilen illalla
noin puoli seitsemän. Kolme matkalaukkua ja pyssykotelo. Parslave tuli
ulos kantamaan niitä sisälle. Kello seitsemän Eccleshare ilmestyi
talosta yksin. Hän meni Riggioriin, joka on tuon nurkkauksen takana
Chapel-kadulla. Syötyään siellä päivällistä hän poistui sieltä
täsmälleen kello kahdeksan ja palasi kotiin. Kello yhdeksän seuduissa
tuli Parslave ulos. Hän meni erääseen kapakkaan, joka on kauempana
saman kadun varrella ja joi siellä lasin olutta. Sitten hänkin palasi.
Kumpikaan heistä ei näyttäytynyt senjälkeen eilen illalla; ei kumpikaan
ole myöskään poistunut talosta tänä aamuna; emme ainakaan olleet
nähneet heistä kummastakaan minkäänlaista merkkiä siihen saakka, kun
erosin siellä Johnsonista puoli tuntia sitten. Mutta noin kello
yhdeksän seuduilla ajettiin talon edustalle tavararattaat, joista
nostettiin sisälle kuusi matka-arkkua -- sellaisia arkkuja, joita
pitkälle matkalle aikovat ihmiset käyttävät -- vankkoja,
sinkkikiskoilla lujitettuja. Rattaiden mukana tulleet miehet kantoivat
arkut sisään. Oven aukaisi nainen, joka näytti palvelijattarelta. Siinä
kaikki."
"Siinä onkin runsaasti!" huomautti Maythorne. Hän katsahti
merkitsevästi Scotland Yardin mieheen. "Eccleshare aikoo livistää. Mitä
arvelette, Corkerdale?"
Corkerdale, joka oli kuunnellut Cottingleyn selostusta hyvin
tarkkaavasti, nyökkäsi.
"Arvelen", hän vastasi, "että on sitä parempi, kuta pikemmin käymme
käsiksi asiaan. Mutta päätetään ensin, mitä tehdään."
Maythorne kääntyi Mannersin puoleen.
"Onko teillä määräys pidättää Parslave?"
"Ei!" vastasi Manners. "Paitsi sitä, että Parslave katosi, ei meillä
ole mitään suoranaisia todistuksia häntä vastaan. Olemme julkaisseet
kuulutuksia, joissa pyydetään hänestä tietoja. Niin, minulla ei ole
vangitsemismääräystä."
"Yksinkertaisin temppu on", ehdotti Maythorne, "että menemme sisään,
sanomme, että Parslaven on nähty tulevan sinne, ja vaadimme heiltä
selitykset. Lähdetään! Suoraa päätä sisälle taloon!"
Jätimme Cottingleyn levollisesti lopettamaan keskeytynyttä puolistaan
ja astelimme rauhalliselle sivukadulle Maythorne ja Manners etunenässä.
Siellä näimme Johnsonin, joka näytteli vetelehtijän osaa erinomaisesti.
Hän ei ollut huomaavinaan Maythornea eikä tämä liioin häntä, jolleivät
he minun havaitsemattani vaihtaneet jotakin salaista merkkiä. Hetkistä
myöhemmin olimme Ecclesharen ovella. Ulkopuolelta talo näytti varsin
rauhalliselta; se oli tyypillinen, hieman ränstynyt lontoolainen talo,
jonka ovi oli yhdessä viivassa seinän ja katukäytävän kanssa. Maythorne
kolkutti; oven avasi melkein silmänräpäyksessä vanhanpuoleinen nainen,
jolla oli myssy päässään ja esiliina vyötäisillään. Hän ei näyttänyt
lainkaan kummastuvan nähdessään meidät kaikki viisi portailla.
"Onko tohtori Eccleshare kotosalla?" kysyi Maythorne. "Vai niin --
kiitos! Tulemme sisään."
Hän ja Manners olivat kynnyksen sisäpuolella, ennenkuin nainen ehti
virkkaa mitään. Me muut tunkeuduimme heidän jäljessään ja kurkistelimme
heidän olkapäittensä ylitse. Edessämme oli tilava eteissali, joka
sijaitsi keskellä alakertaa. Ja siellä seisoivat molemmat etsimämme
miehet ja kääntyivät ihmeissään ja ällistyneinä katsomaan, kun me
syöksyimme sisälle. Sinkkikiskoilla vahvistetut matka-arkut, joista
Cottingley oli puhunut, olivat avonaisina eteissalin lattialla, ja
Parslave sulloi paitahihasillaan niihin tavaroita Ecclesharen valvonnan
alaisena. Viereisten huoneiden avoimista ovista näimme pöytiä, joille
oli ladottu mukaan otettavia esineitä -- vaatteita, koneita, kirjoja.
Kuten Maythorne oli arvannut, valmistautui Eccleshare ilmeisesti
poistumaan.
Eccleshare alkoi puhua ensiksi. Hän pyörähti meihin päin meidän
tuppautuessamme sisälle, ja hänen katseestaan kuvastui yksinomaan
hämmästystä; siinä ei ollut merkkiäkään pelästymisestä eikä
levottomuudesta; oli helppo nähdä, että hänen mielensä oli kokonaan
vallannut kummastus saapumisemme johdosta.
"Halloo!" huudahti hän. "Mitäs tämä on? Te, Manners, ja jäljessänne
kokonainen komppania! Mikä on hätänä? Joku uusi käännekö?"
Manners lausui parhaat sanat, jotka hän saattoi lausua; se oli
kunniaksi hänen maaseutulaiselle suorapuheisuudelleen. Empimättä hän
osoitti Parslavea, joka, ollen polvillaan matka-arkun vieressä, oli
kääntynyt suu auki töllistelemään häneen.
"Tohtori Eccleshare", kysyi Manners, "mitä tekemistä on tuolla miehellä
talossanne?"
Eccleshare vuorostaan jäi tuijottamaan ensin Parslaveen, sitten
Mannersiin; näin, että hän nyt oli entistäkin ällistyneempi.
"Parslavellako?" hän virkkoi. "Miksi ei hänen pitäisi olla täällä? Hän
on palvelijani!"
"Teidän palvelijanneko?" kummasteli Manners. "Mistä alkaen?"
"Siitä alkaen, kun pestasin hänet Marrasdalessa." Eccleshare katsoi
vuorotellen meitä kutakin. "En ymmärrä, mitä se kehenkään kuuluu", hän
jatkoi, "mutta koska tunnutte olevan tavattoman utelias, voinen kertoa
teille luovuttaneeni pois täkäläiset potilaani ja aion lähteä
Etelä-Amerikkaan toimiakseni siellä muilla aloilla. Tarvitsin mukaani
voimakasta, kykenevää miestä, mieluimmin ulkoilmaelämään tottunutta
maaseutulaista, ja otin Parslaven palvelukseeni. Senvuoksi hän on
täällä."
Manners veti syvään henkeään ja pudisti päätään.
"Tiedätte, että Parslavea koskeva kuulutus on ollut nähtävänä parina
tai kolmena viime päivänä, tohtori Eccleshare", hän huomautti. "Se on
naulattu moniin paikkoihin ympäri koko piirikunnan. Miksi ette ole
ilmoittanut meille Parslaven oleskelupaikkaa?"
"Anteeksi, hyvä mies! Minulla ei ole ollut aavistustakaan mistään
kuulutuksesta. Viimeisinä päivinä oleskellessani paikkakunnallanne
en kertaakaan käynyt Marrasdalen, Birnsiden tai Gilchesterin
läheisyydessä. Milloin poistuin High Cap Lodgesta, menin vastaisella
puolella olevalle nummelle. En ole nähnyt kuulutustanne enkä kuullut
siitä."
"Tiesitte ainakin, että puhuttiin Parslaven katoamisesta", intti
Manners. "Siitä puhuttiin yleisesti."
"Siitä kuulin jonkun verran", vastasi Eccleshare kylmästi. "Mutta koska
tiesin, missä Parslave oli ja miksi hän oli siellä, en tuntenut
erikoista halua tulla kertomaan siitä teille. Miksi minun olisi pitänyt
se tehdä?"
Mannersin sekä ulkomuoto että sävy muuttuivat virallisiksi. Hän
keikautti päätään Corkerdaleen päin.
"No niin, tohtori", hän sanoi. "Tässä on etsiväkersantti Corkerdale
Scotland Yardista. Kävin tänä aamuna siellä ja esitin viranomaisille
erinäisiä tosiseikkoja teistä ja Parslavesta, ja jollemme saa teiltä
tyydyttäviä selityksiä, niin pyydän teitä lähtemään mukaamme ja
selittämään asioita muualla."
Ecclesharen leveät kasvot punehtuivat hiukan. Mutta hän
silminnähtävästi koetti hillitä suuttumustaan.
"Tuohan kuulostaa uhkaukselta, Manners", hän vastasi. "Mitä selityksiä
vaaditte? Mutta meidän ei sovi seisoa tämän sekasorron keskellä. Tulkaa
ruokasaliini kaikki -- Parslave, tulkaa tekin! Ja nyt", hän jatkoi, kun
olimme kaikki peräkanaa marssineet tilavaan, raskaaseen,
vanhanaikaiseen tapaan kalustettuun huoneeseen, "istukaa ja kertokaa,
mistä on kysymys. Mitä erinäisiä seikkoja olette kuullut Parslavesta ja
minusta? Suu puhtaaksi!"
Manners epäröi. Hän oli huoneeseen astuessaan ottanut hatun päästään ja
harasi nyt sormillaan tukkaansa -- hänen liikkeensä herätti minussa sen
vaikutelman, että hän alkoi tuntea asemansa epävarmaksi. Hänen
mieleensä tunkeutui epäilys; hän alkoi aavistaa, että kaiken tämän
takana piili enemmän kuin hän oli kuvitellutkaan. Äkkiä hän osoitti
Crolea, joka oli istahtanut ison ruokailupöydän päässä olevalle
tuolille.
"En ole mikään lakimies!" hän huudahti. "En ole tottunut esittämään
asioita niinkuin pitäisi. Herra Crole on lakimies. Ehkä --" Hän katsoi
vetoavasti Croleen, ja tämä kääntyi hymyillen Eccleshareen päin.
"Asema on tällainen, herra Eccleshare", hän aloitti. "Te tiedätte yhtä
hyvin kuin mekin, että herra Mazaroff murhattiin Reiver's Denissä tahi
sen läheisyydessä kolmantena yönä senjälkeen kun hän oli saapunut
Lehtokurppaan. Häneltä oli myöskin ryöstetty -- rahaa melkoinen erä,
otaksuttavasti myöskin irtonaisia timantteja, joita hänellä oli
taskussaan, kaikki arvoesineet ja tärkeitä papereita. Samoihin aikoihin
tämä Parslave -- sanoillani, Parslave, en millään tavoin syytä teitä,
muistakaa se! -- katoaa salaperäisesti. Nyt on Parslave löydetty teidän
asunnostanne täältä Lontoosta. Siitä olette antanut selityksen. Mutta
on muutakin, ja juuri sitä luulen kersantti Mannersin erityisesti
tarkoittavan. Senjälkeen kun te ja herra Armintrade ja isäntänne herra
Courthope lähditte Marrasdalesta eilen aamulla, ilmoitettiin
Mannersille, että teidät ja Parslave oli murhailtana nähty Reiver's
Denin läheisyydessä, ja kertoja oli juuri vähän aikaisemmin kuullut sen
laukauksen, joka oli välittömänä syynä Mazaroffin kuolemaan. Senvuoksi,
sir, on teidän mielestäni selitettävä kaikki, mitä voitte."
Eccleshare oli sijoittunut takkamatolle, seisoen kädet taskussa ja
kuunnellen rauhallisena. Oven pielessä olevan tuolin laidalla istui
Parslave jäykkänä ja ilmeettömänä.
"Ennen kuin selitän mitään", virkkoi Eccleshare oltuaan hetkisen
ääneti, "haluaisin tietää, kuka murhayönä näki Parslaven ja minut
lähellä Reiver's Deniä."
Crole nyökkäsi ja katsahti Mannersiin.
"Mielestäni voitte ilmaista sen tohtori Ecclesharelle", hän huomautti.
"No niin -- se oli Cowie", sanoi Manners. "Reiver's Denin lähellä
olevassa mökissä asuva vanhus. Hän näki teidät -- molemmat."
"Mitä hän näki?" tiedusti Eccleshare.
"Hän näki teidät siellä ja kuuli teidän puhelevan. Sitten hän näki
teidän yhdessä poistuvan herra Courthopen huvilalle, High Cap Lodgelle
päin."
Eccleshare nyökkäsi. Hän silmäili meitä vuorotellen ja pysyi hetkisen
vaiti, ilmeisesti miettien.
"Kuulkaahan!" hän puhkesi äkkiä puhumaan. "Epäilläänkö minua tai
Parslavea tai molempia murhaajiksi?"
Ei kukaan vastannut. Manners liikahti rauhattomasti tuolillaan.
Scotland Yardin miehen kasvot pysyivät liikahtamattomina kuin olisivat
olleet graniittia. Maythorne näytti välinpitämättömältä. Crole ja minä
katselimme toisia. Syntyi lyhyt hiljaisuus, jonka katkaisi Manners.
"Haluaisin tietää, mitä tuolla Parslavella on kertomista senöisistä
puuhistaan", hän sanoi. "Hän on tuottanut meille aika lailla vaivaa."
"Olen ihan varma siitä, ettei Parslave ole lainkaan aavistanut
tuottaneensa teille vaivaa", huomautti Eccleshare. "Ette kaiketi
muista, ettei Parslave osaa lukea, joten hän ei ole saanut tietoja
sanomalehdistä. Mutta, Parslave, kertokaa kersantti Mannersille, mitä
teitte sinä iltana, jolloin lähditte Marrasdalesta!"
Näin käskettynä Parslave väänsi kasvonsa muistelevan näköiseksi. Äkkiä
hänelle välähti jotakin päähän; hänen kasvonsa kirkastuivat.
"Sehän oli Cloughtwaiten markkinapäivä", hän alkoi. "Olin ollut siellä
-- vein sinne joitakuita herra Robinsonin lampaita. Palasin sieltä
illansuussa. Sitten menin kotiin ja määräysten -- tuon tohtorin
määräysten -- mukaisesti pukeuduin parhaisiin vaatteisiini. Miksikö?
Minun oli lähdettävä Lontooseen sinä iltana. Söin sitten illallista ja
sen jälkeen kävelin Lehtokurppaan. Menin sinne sisälle ja join ryypyn.
Siellä asuva vieras herra tuli huoneeseen, jossa meitä oli tungokseen
asti, karjanajajia, paimenia ja sellaisia. Hän tarjosi meille kaikille
ryyppyjä ja sauhuja. Hän oli todella aulis! Ja keskustelikin kanssamme
ystävällisesti. Sitten hän poistui. Minä viivyin vielä hetkisen, sitten
minäkin lähdin -- kohtaamaan tuota tohtoria sopimuksen mukaan. Tapasin
hänet. Muuta en sinä iltana tehnyt ennen lähtöäni."
"Mainitsitteko koskaan kellekään aikovanne matkustaa Lontooseen?"
tiedusti Maythorne.
"En, herra, en maininnut", vastasi Parslave. "Minulla ei ollut mitään
syytä siihen. Olen yksinäinen mies -- minulla ei ole lapsia eikä
omaisia, jotka jäisivät jälkeeni. Maksoin vuokrani -- ja lähdin. Se on
tapaistani. En välittänyt puhella siitä. Tietääkseni se oli yksinomaan
minun asiani."
"Missä kohtasitte tohtori Ecclesharen?" kysyi Manners.
"Siellä, missä oli sovittu", vastasi Parslave empimättä. "Lähellä
Reiver's Deniä. Hänen piti olla siellä ja antaa minulle määräykset ja
matkarahat. Ja siellä hän olikin."
Äkkiä Eccleshare astahti takan luota ja tuli luoksemme.
"Juuri niin!" hän sanoi. "Siellä olin. Ja asiain näin ollen lienee
minun paras kertoa teille kaikki, mitä tapahtui. Mahdollisesti minun
olisi pitänyt kertoa kaikki se jo aikaisemmin. Mutta minulla oli syyni
-- pysyä vaiti."