Kuka oli nainen?
Luullakseni jokainen pöydän ympärillä istuvista miehistä tunsi, että
vihdoinkin saataisiin jonkun verran valaistusta Mazaroffin murhaan,
joka tähän asti oli pysynyt läpitunkemattoman pimeyden verhossa.
Ainakin minä itse oivalsin sen, ja mieltäni alkoivat vaivata omituisen
vastenmieliset pahat aavistukset, jotka olivat yhteydessä edellisen
illan tapahtumien kanssa. Eccleshare tiesi jotakin, samoin
otaksuttavasti Parslave. Mutta mitä?
"Kuten mainitsin, oli minulla syitä pysyä vaiti", jatkoi Eccleshare,
istuutuen puhumaan meille. "Minulla oli! Ja ne olivat minusta kyllin
voimakkaat. Kenties olen ollut väärässä, kenties tällaisissa jutuissa
-- murha! -- ei kukaan saisi pysyä vaiti minkäänlaisissa oloissa. Mutta
miehinä te kuitenkin käsitätte, että minulla oli syitä, painavia syitä.
"Koska se nyt näyttää ehdottoman välttämättömältä, kerron teille
tarkalleen, mitä Parslavelle ja minulle tapahtui sinä iltana, jona
Mazaroff sai surmansa. Alan alusta. Ennen kuin lähdin pohjoiseen
Marrasdaleen linnustamaan Courthopen luona, joka on saman kerhon jäsen
kuin minäkin ja kuten Armintradekin, olin päättänyt luopua
harjoittamasta täällä lääkärintointa -- olin oikeastaan sen jo tehnyt
-- lähteä Euroopasta Etelä-Amerikkaan viettämään tyyten toisenlaista
elämää -- etsimään kultaa, linnustamaan, metsästämään ja niin edelleen.
Tahdoin ottaa mukaani miehen, josta olisi minulle hyötyä -- mieluummin
maaseutulaisen; ulkoilmaelämään tottunut metsästysvartija oli
mieleiseni. Marrasdalessa osuin tapaamaan Parslaven -- kuten itse
voitte nähdä, on hän juuri kaipaamani kaltainen jäntevä,
vankkalihaksinen mies. Hän on, kuten hän itse äsken mainitsi,
yksinäinen, eikä mikään sido häntä Englantiin. Hän on hyvin perehtynyt
metsänkävijä ja niin poispäin; lyhyesti sanoen, hän on juuri sellainen
mies, jota etsin.
"Esitin hänelle asian, ja pian olimme sopineet ehdoista. Hän voi
suorittaa puolestani erinäisiä asioita Lontoossa, minkä vuoksi
järjestettiin niin, että hänen piti tulla tänne ennen minua ja
majoittua asuntooni siksi, kunnes palaisin. Sovimme vielä, että
palattuaan Cloughthwaiten markkinoilta, joilla hänen oli käytävä
liikeasioissa, hänen oli saman päivän iltana tultava tapaamaan minua,
jolloin minä antaisin hänelle rahaa ja lopulliset määräykseni. Sen
jälkeen hänen oli lähdettävä Newcastleen ja Lontooseen."
"Miksi Newcastlen kautta?" kysyi Maythorne. "Se on tosin pieni seikka,
mutta miksi ei Black Gillin aseman ja Carlislen kautta enemmän
käytettyä läntistä rataa myöten?"
"No niin", vastasi Eccleshare. "Parslavella on osuus eräässä pienessä
talossa Newcastlessa. Koska hän aikoi poistua Englannista, tahtoi hän
tavata Newcastlessa olevan asianajajansa, joka hoitaa mainittua taloa,
ja antaa hänelle eräitä ohjeita. Päätimme senvuoksi, että hänen
erottuaan minusta oli mentävä nummen poikki pienelle, Marrasdalen
itäpuolitse kulkevalle haararadalle, noustava viimeiseen Newcastleen
menevään junaan, vietettävä yö siellä, käytävä aamulla asianajajansa
puheilla ja sitten jatkettava matkaansa King's Crossille. Ja niin,
kuten hän itse teille kertoo, hän tekikin."
"Entä seniltainen kohtauksenne?" tiedusti Maythorne.
"Tulen siihen nyt", jatkoi Eccleshare. "Olin käskenyt Parslaven tulla
tapaamaan minua High Cap Lodgen ja Lehtokurpan väliselle polulle kello
kahdeksan. Lähdin kävelemään häntä vastaan heti, kun Courthopen luona
oli syöty päivällinen. Silloin lienee kello ollut noin kymmenen
minuuttia yli seitsemän. Kohtasimme toisemme vähän matkan päässä
Reiver's Denistä Lehtokurppaan päin. Mikäli muistan, oli kello silloin
hiukkasen yli kahdeksan. Seisoimme muutamia minuutteja keskustellen.
Sitten --"
"Hetkinen, suvaitkaa!" keskeytti Maythorne. Hän otti esille
muistikirjan, laski sen avattuna eteensä pöydälle ja kiinnitti
Ecclesharen huomiota yhdelle sivulle lyijykynällä karkeasti
hahmoiteltuun piirrokseen. "Tämän luonnoksen tein samana päivänä,
jolloin saavuin Lehtokurppaan. Siinä on nummen poikki vievät polut.
High Cap Lodgesta päin tulee kaksi polkua Lehtokurppaa kohti. Toinen
kulkee aivan Reiver's Denin editse, kallioseinämän juuritse --
nimittäkäämme sitä ylemmäksi. Toinen on viisitoista tai kaksikymmentä
metriä alempana kanervikossa; olkoon sen nimi alempi polku. Kummalla te
ja Parslave olitte?"
Eccleshare kumartui hetkiseksi tarkastamaan luonnosta pyöräytettyään
sen ympäri saadakseen paremman kuvan sen ilmansuunnista. Sitten hän
laski sormensa erääseen kohtaan.
"Olimme suunnilleen tuolla. Alemmalla polulla. Mutta karttanne ei taida
olla aivan selvä. Molemmat polut -- toinen, alempi, on pelkkä
lammaspolku -- melkein yhtyvät Reiver's Denin länsipuolella, High Cap
Lodgen puolella, lähellä Cowien mökkiä. Niiden välillä on siellä vain
metri tai pari. Sitten alempi suuntautuu kanervikon halki High Cap
Lodgen yläpuolelle; toinen sivuuttaa High Cap Lodgen alapuolitse noin
viidenkymmenen metrin päässä ja yhtyy Cloughthwaiteen menevään
nummitiehen."
"Niin", virkkoi Maythorne. "Joka tapauksessa te ja Parslave olitte
alemmalla?"
"Olimme alemmalla lähes sadan metrin päässä Reiver's Denistä. Ja, kuten
mainitsin, seisoimme siinä muutamia minuutteja. Silloin oli jo pimeä,
mutta ilta oli tähtikirkas. Olimme juuri lähtemäisillämme liikkeelle
High Cap Lodgen suuntaan, kun kuulimme laukauksen. Se tuntui, mikäli
saatoimme eroittaa, kuuluvan Reiver's Denistä tai juuri sen takaa --
luullakseni Reiver's Denistä, sillä kalliot kajahtelivat selvästi.
Senjälkeen emme kuulleet mitään, emme huutoa, emme parkaisua emmekä
muuta sentapaista. Kumpikaan meistä ei välittänyt siitä sen
enempää -- luultavasti ajattelimme kumpikin, että ampuja oli joku
metsästysvartija, joka liikkui omilla asioillaan. Kiinnitimme siihen
niin vähän huomiota, että keskustelimme sopimuksestamme vielä pari
minuuttia laukauksen jälkeen. Koska Parslaven sitten oli aika kiiruhtaa
junalle, siirryimme toiselle polulle, joka vei suoraan nummitielle. Kun
parhaiksi olimme päässeet sille, kuulimme askelia Reiver's Denistä
päin. Lähellämme oli korkeita, tiheitä pensaita, ja -- en oikein tiedä,
miksi sen teimme -- painauduimme vaistomaisesti niiden varjoon, jossa
oli aivan pimeä. Ja minuuttia myöhemmin meni ohitsemme hyvin vinhasti
kävelevä nainen."
"Nainen!"
Tämä terävä huudahdus pääsi Mannersilta. Hän, kuten me kaikki muutkin,
oli kuunnellut Ecclesharen kertomusta tarkkaavasti. Nyt hän näytti
kiihtyneeltä; ilmeisesti hän oli äkkiä saanut mielijohteen.
"Nainen", toisti Eccleshare levollisesti. "Pitkä, hoikka nainen, joka
asteli hyvin ripeästi -- eroitimme hänen raskaan huohotuksensa. Hän
kiiti sivuitsemme kuin leimaus."
"Mihin suuntaan?" kysyi Maythorne.
"Marrasdaleen päin", vastasi Eccleshare.
"Entä sitten?" hoputti Maythorne lyhyen hiljaisuuden jälkeen.
"Sitten Parslave ja minä lähdimme jatkamaan matkaamme -- hänen aikansa
alkoi olla täpärällä. Emme enää nähneet emmekä kuulleet mitään. Menimme
Cowien mökin ohitse. Kerroitte Cowien nähneen meidät. Se on
todennäköistä, mutta me emme huomanneet häntä. Kävelimme ripeästi
nummen poikki ja valtatielle päästyämme erosimme. Minä menin High Cap
Lodgeen, ja Parslave -- mutta kertokoon Parslave itse, mitä hän teki!"
Käännyimme kaikki Parslaven puoleen, joka yhä istui oven pielessä
tuolin reunalla, pyöritellen peukaloitaan.
"Menin tietä pitkin suoraa päätä Petherbyn asemalle", alkoi Parslave.
"Nousin yhdeksän ja viidentoista junaan -- se oli viimeinen Newcastleen
päin. Saavuin Newcastleen kymmenen ja viisikymmentä. Majoituin yöksi
aseman lähellä olevaan raittiushotelliin. Kävin herra Grahamin,
lakimiehen, luona heti syötyäni aamiaista seuraavana aamuna -- kello
lienee ollut noin kymmenen. Toimitettuani asiani hänen luonaan
haukkasin palasen ja sitten nousin Lontooseen lähtevään kahdentoista ja
kymmenen pikajunaan. Saavuin King's Crossille neljänneksen yli kuusi
samana iltana. Tulin suoraan tänne ja täällä olen ollut siitä asti."
"Sallikaa minun tehdä Parslavelle kysymys, niin kauan kun se on
mielessäni", sanoi Crole. "Parslave, tarkoitatteko ettette
Marrasdalesta lähdettyänne ole saanut mitään tietoa siellä
tapahtuneesta murhasta? Ette sanomalehdistäkään?"
"En osaa lukea, sir", vastasi Parslave. "En ole käynyt kouluja. En osaa
lukea enkä kirjoittaa."
"Mutta olettehan ollut tohtori Ecclesharen taloudenhoitajattaren
seurassa", jatkoi Crole. "Väitättekö, ettei hänkään ole milloinkaan
lukenut teille siitä sanomalehdistä?"
Parslave pudisti päätään.
"Niin, sir -- hän ei ole. Hän ei näy olevan lehtien lukija, hän. Hän
lukee kertomuksia -- romaaneja -- sellaisia. Mutta sanomalehtiä en ole
nähnyt hänen lukevan."
"No niin, mutta teillä on täällä ollessanne epäilemättä ollut tapana
käydä ryyppäämässä lasi olutta jossakin kapakassa", tiukkasi Crole.
"Ettekö sielläkään ole kuullut siitä puhuttavan?"
"En, sir", vakuutti Parslave juhlallisen varmasti. "En kertaakaan! Käyn
aina ottamassa naukun tämän saman kadun varrella olevassa kapakassa
syötyäni päivällistä ja toistamiseen illallisen jälkeen, mutta en ole
koskaan puhellut kenenkään kanssa -- en ymmärrä näiden lontoolaisten
puhetta -- se on minulle kuin vierasta kieltä. En ole milloinkaan
kuullut kenenkään mainitsevan tätä murhaa."
"Voitte uskoa vakuutustani, herra Crole", puuttui Eccleshare puheeseen,
"ettei Parslave ollut kuullut mitään Mazaroffin murhasta ennenkuin
eilen illalla minun palattuani kotiin. Kerroin siitä hänelle --
keskustelimme omista näkemistämme Reiver's Denin luona sinä yönä --
taustana kaikki se, mitä muistimme, tietystikin."
"Juuri siitä haluaisin esittää teille muutamia kysymyksiä, tohtori",
sanoi Crole. "Minusta tuntuu, että olemme pääsemässä lähemmäksi tämän
salaperäisen arvoituksen ratkaisua kuin tähän asti olemme olleet. Ette
kai pahastu, jos tiedustan teiltä suoraan eräitä seikkoja?"
"Kyselkää niin paljon kuin tahdotte!" vastasi Eccleshare.
"Olitte Mazaroffin murhan johdosta Lehtokurpassa pidetyssä
kuulustelussa. Annoitte lausunnon --"
"Puhtaasti ammatillisen", pisti Eccleshare väliin.
"Juuri niin -- kuoleman syystä", myönsi Crole. "No niin, miksi ette
kertonut tutkintotuomarille ja valamiehille sitä, minkä nyt olette
kertonut meille?"
"Ja -- Jos saan lisätä sanasen", ehätti Manners puolestaan kysymään,
"miksi ette ilmoittanut meille -- poliiseille, mitä äsken kerroitte
meille Parslavesta, vaikka varsin hyvin tiesitte, että haeskelimme
häntä?"
"Mitä tulee teidän kysymykseenne, Manners, en tiennyt Parslaven
katoamisen nostattamasta hälystä niin paljoa kuin luulette", vastasi
Eccleshare. "En oleksinut Marrasdalen seuduilla niin paljoa kuin
Courthopen kartanon itäpuolella. Mitä taas tulee teidän kysymykseenne,
Crole, niin olen jo tunnustanut kenties tehneeni erehdyksen --
epäilemättä teinkin. Mutta minulla oli syitä olla puhumatta mitään. Ne
on pian lueteltu. Se henkilö, jonka Parslave ja minä näimme rientävän
Reiver's Denistä -- missä otaksuttavasti juuri sitä ennen oli tehty
murha -- oli nainen!"
Crole kehoitti meitä olemaan hyvin tarkkaavaisia, luoden nopean katseen
ympäri pöydän. Sitten hän kääntyi jälleen Eccleshareen päin.
"No niin, tohtori! Älkäämme kaarrelko enää! Totuus esille, olkoonpa se
vaikka kuinka vastenmielinen! Muodostitteko mitään mielipidettä siitä,
kuka nainen oli?"
Eccleshare teki liikkeen, joka osoitti, että tilanne oli hänestä
kiusallinen. Mutta hän taivutti päätään ja vastasi empimättä:
"Kyllä -- varmasti!"
"Kuka hän oli?"
"Rouva Elphinstone!"
"Oletteko varma siitä?"
"Ehdottoman varma. Kysykää Parslavelta!"
Crole pyörähti Parslaveen päin, ja tämä keikautti päänsä pystyyn.
"Mitä sanotte, Parslave? Kuka oli se nainen, joka meni ohitsenne?"
"Rouva Elphinstone, sir -- siitä ei ole epäilystäkään. Itse en ole sitä
lainkaan epäillyt."
Crole kääntyi jälleen Ecclesharen puoleen. "Mainitsitte, että silloin
oli pimeä, vaikkakin taivas oli tähdessä. Miten tunsitte hänet?"
"Vartalosta, kävelystä, hahmosta", oli vastaus. "En epäillyt sitä
silloin enkä epäile nytkään. Se nainen, joka meni Parslaven ja minun
ohitseni heti -- ainakin melkein heti -- laukauksen pamahdettua, oli
rouva Elphinstone."
"Senkö tähden ette puhunut?" huomautti Crole.
"Ajattelin asiaa seuraavana aamuna", vastasi Eccleshare. "Minä pysyin
vaiti -- Parslavehan oli matkustanut pois. Minä -- niin, minä en
tahtonut antaa ilmi naista. Ja sitäpaitsi -- olihan mahdollista, että
asia voitaisiin selittää."
"Selittää!" huudahti Crole. "Se --"
"Tässä on jotakin, mikä tarvitsee selittämistä", keskeytti Maythorne.
"Sekä tohtori Eccleshare että Parslave väittävät yksimielisesti
kuulleensa laukauksen Reiver's Denin läheltä kohta kello kahdeksan
jälkeen. Vanha herra Hassendeane kertoi meille, Crole, kun Holt ja minä
tapasimme hänet siellä, kuulleensa sieltä pamahduksen muistaakseni
kello kymmenen. No niin, kumpi niistä laukauksista tuotti kuoleman
Mazaroffille? Ajatelkaa! Ei Eccleshare eikä Parslave nähnyt
vilahdustakaan Mazaroffista Reiver's Denin lähellä kello kahdeksan. Ja
kuitenkin, jos kello kahdeksan laukaus surmasi hänet, olisi hänen
pitänyt olla niillä seuduin samaan aikaan kuin hekin. Mitä päättelette
siitä?"
"En osaa sanoa -- sitä on mietittävä", vastasi Crole. "Mutta minusta on
tärkeä kohta seuraava. Tohtori Eccleshare ja Parslave väittävät
molemmat ehdottoman varmasti nähneensä rouva Elphinstonen tulevan
Reiver's Denistä, mistä myöhemmin löydettiin Mazaroffin eloton ruumis,
jolta oli ryöstetty rahat, arvoesineet, paperit ja jälkisäädös. Ja
sitten, Manners ja Corkerdale eivät tiedä siitä mitään -- ja kerron sen
heille, koska he ovat poliisiupseereita. Muutamia päiviä murhan jälkeen
huomattiin eräänä iltana, että jälkisäädös oli rouva Elphinstonen
hallussa. Miten hän oli sen saanut?"