Poistuimme äänettömästi ja mutkattomasti, ikäänkuin olisimme olleet
hyvin tavallisia vieraita ja käyneet varsin jokapäiväisellä asialla.
Mutta ulkosalla, Mincing-kujassa, Maythorne seisahtui ja katsoi
kysyvästi Croleen.
"Saitteko varmuuden?" hän tiedusti.
"Mitä siihen tulee -- kyllä", vastasi Crole. "Sitä valtuutta ei voi
epäillä -- se on ihan selvä. Mazaroffin omasta käsialasta ja omista
ehdoista ei voi päästä mihinkään! Arvelin, että asia olisi siihen
suuntaan -- en voinut uskoa, että Armintrade olisi myynyt noita
timantteja, jollei hänellä olisi ollut siihen laillista oikeutta. Nyt
meidän on vain odotettava hänen maksuosoitustaan luovutussummalle.
Saatte nähdä, että se saapuu minulle hänen lupauksensa mukaan -- heti.
Ja siihen päättyy jutun se osa."
"No, hyvä -- jos te kerran olette tyytyväinen", virkkoi Maythorne.
Asteltuaan muutamia metrejä hän pysähtyi uudelleen. "Toivoisinpa, että
tuntisimme hiukan tarkemmin Mazaroffin puuhat toisena päivänä hänen
Lehtokurpassa ollessaan", hän jupisi. "Kaikki on epämääräistä, hämärää,
epävarmaa -- ja kuitenkin pirahtelee aina jotakin selville. Te ette kai
tiedä paljoakaan siitä, mitä hän hommaili sinä päivänä, vai mitä,
Holt?"
"En juuri mitään -- en todellakaan mitään", vastasin. "Aamiaisen
jälkeen hän ilmoitti minulle haluavansa viettää sen päivän yksikseen.
Hän lähti liikkeelle kohta senjälkeen kädessään vankka kävelykeppi ja
nenällään siniset silmälasit. Luultavasti hän käytti niitä
jonkunlaisena naamarina, sillä milloinkaan muulloin en nähnyt hänellä
silmälaseja ja tiesin, että hänen silmänsä olivat harvinaisen hyvät.
Hän oli ulkosalla koko päivän -- tapasin hänet vasta illalla. En tiedä,
missä hän kävi tai keitä hän kohtasi."
"Hän tietysti tunsi paikkakunnan hyvin", huomautti Maythorne. "Emme voi
sanoa, minne hän ei olisi voinut mennä tai ketä hän ei olisi voinut
kohdata -- tahi (mikä on perin tärkeä seikka!) mitä sopimuksia hän ei
olisi voinut tehdä seuraavan päivän tahi illan varalta."
"Seuraavan päivän hän oli minun seurassani", sanoin, "ainakin
jokseenkin koko päivän. Ajelimme autolla ympäristössä -- katselemassa
kirkkoja, raunioita ja muita sentapaisia. Hän katosi vasta illalla
kello puoli kahdeksan jälkeen."
"Meni epäilemättä tapaamaan jotakuta", mutisi Maythorne. "Ja tapasi
kuoleman! No niin -- seuraava tehtävämme koskee Ecclesharea ja
Parslavea. Jollemme saa asiaan mitään valaistusta niiltä kahdelta..."
Hän seisahtui, etsien katseellaan ajuria. Hänen antaessaan merkin
eräälle, joka oli vähän matkan päässä, puhkesi Crole päätään pudistaen
puhumaan.
"Minun luuloni on, että Ecclesharella on meille kerrottavana yhtä selvä
tarina kuin äsken kuulimme Armintradelta. Olemme joutuneet pois
jäljiltä, Maythorne! Tai oikeastaan emme ole jäljillä olleetkaan.
Minulla on sisäinen tunne, ettei Armintrade, ei Eccleshare eikä
Parslave tiedä mitään Mazaroffin murhasta eivätkä ole millään tavoin
sekaantuneet siihen. Emme ole päässeet kyllin syvälle -- meidän on
vielä kaivettava muutamia metrejä."
"Yhtä kaikki käymme ottamassa selkoa siitä, mitä Eccleshare ja Parslave
tietävät", vastasi Maythorne. "Ehkä saamme vähän vihiä, pienen
viittauksen tahi jotakin sellaista. Kenties", hän lisäsi
sijoittuessamme rattaille, "minulla itselläni on hyvin oikeaan osuva
käsitys siitä, miten asianlaita on, Crole -- mutta tahdon saada kaikki
mahdolliset lisätiedot. Ja haluan tietää, miksi Parslave on virunut
kaikessa rauhassa Ecclesharen talossa täällä Lontoossa jutun alusta
alkaen. Conduit-kadulle!" käski hän, ajurin sulkiessa ovea jälkeemme.
"Aion vain hiukan pistäytyä siellä, ennen kuin jatkamme matkaamme
Ecclesharen asunnolle."
Maythornen ehdotuksesta laskeuduimme rattailta Conduit-kadun kulmassa
ja astelimme hänen toimistoonsa. Hänen ovensa edustalla oli hieno,
silminnähtävästi ihan uusi Rolls-Royce-auto, jonka ohjaajan liveri oli
hitusen liian komea. Sen nähdessään Crole hymyili.
"Ylimyksellisiä asiakkaitanne, niinkö, Maythorne?" hän virkkoi
pilaillen. "Ainakin joku herttua tahi herttuatar, vai mitä?"
"Aivan päinvastoin, jos tahdotte sen tietää", vastasi Maythorne, joka
oli luonut autoon ja sen ohjaajaan terävän silmäyksen. "Tuo on sir
Samuel Leeken auto -- tai oikeammin yksi niistä -- ja ohjaajalla on
hänen liverinsä. Olenpa melkein varma siitä, kenet tapaamme
toimistossamme."
"Kenet?" kysyi Crole. "Lady Leekenkö?"
"Ei -- vaan hänen veljenpoikansa Mallisonin. Tuhat yhtä vastaan siitä!
Olen odottanut häntä viime vuorokauden aikana. Käykää sisälle!"
Menimme Maythornen palatsimaiseen huoneistoon. Astuessamme
etutoimistoon tuli toinen naiskonttoristi luoksemme.
"Herra Mallison odottaa, haluten puhua kanssanne, sir", hän ilmoitti.
Menimme edelleen Maythornen yksityiseen huoneeseen. Siellä seisoi,
silmäillen erästä taulua, sama nuori mies, jonka olin nähnyt
keskustelevan Mazaroffin kanssa Huntingdonissa ja Yorkissa; hänen
pukunsa oli viimeisen muodin mukainen, silkkihattu takaraivolla ja
kädet kauniisti laskostettujen housujen taskuissa. Hän pyörähti ympäri
meidän tullessamme sisään, ja hänen vilkkaiden silmiensä välähdys
osoitti, että hän tunsi minut. Mutta hän alkoi heti puhua Maythornelle.
"Kas -- herra Maythorne. Minä -- hm -- pistäydyin luoksenne puhumaan --
tuosta Mazaroffin jutusta. Enoni, sir Samuel Leeke, tiedättehän --"
"Tiedän!" keskeytti Maythorne hilpeästi. "Olette kovin ystävällinen,
herra Mallison. Istukaa! Herra Crole -- herra Holt."
Mallison istahti ja hymyili minulle.
"Olen nähnyt teidät ennen", hän sanoi. "Huntingdonissa -- Mazaroffin
seurassa."
"Ja myöhemmin Yorkissa", täydensin minä.
"Juuri niin, myöskin Yorkissa", myönsi hän. "Omituinen juttu, eikö
olekin?"
"Mitä tiedätte siitä, herra Mallison?" kysyi Maythorne. Hän otti
savukekotelon kirjoituspöydältään ja pani sen kiertämään. "Tahtoisimme
kovin mielellämme saada kaikki mahdolliset tiedot. Ja jos voitte kertoa
meille jotakin --"
Mallison etsi virittävää innoitusta savukkeestaan.
"No niin -- minä -- minä tuskin tiedän mitään", hän alkoi. "Tapasinhan
tosin Mazaroffin Park Lanen varrella, ja sitten olimme hänen luonaan
päivällisellä Cecil-hotellissa. Näin toisen sinisen timantin ja kuulin,
että niitä oli kaksi ja että toinen oli eräällä pankkimiehellä, jonka
nimi oli Arm -- jotakin sinnepäin -- ei kuitenkaan Armstrong. Ja näin
meidän kesken sanoen, lady Leeke halusi kiihkeästi saada omakseen ne
molemmat -- oikein kiihkeästi!"
"Hän tosiaan halusi niitä?" tiedusti Maythorne.
"Ihan todella! Mutta paljoa hän ei puhunut siitä juuri sillä kertaa.
Minä kuitenkin tiedän sen", jatkoi Mallison, hymyillen ovelasti.
"Tunnen hänet! Hän olisi sydämen pohjasta toivonut sir Samuelin ostavan
ne heti. Juuri siitä vihjaisin Mazaroffille kohdatessani hänet
matkallani pohjoista kohti."
"Ymmärrän!" virkkoi Maythorne. "Matkasitte kumpikin pohjoiseen päin
samoihin aikoihin, niinkö? Tietysti. Entä mitä varten matkustitte te
sinne?"
"Tarkastamaan eräitä metsästysalueita", vastasi Mallison kerkeästi.
"Sir Samuel tahtoo vuokrata teerinummen ensi vuodeksi, ja arvelimme
oivalliseksi ajatukseksi, että kävisin mieskohtaisesti tutustumassa
muutamiin sellaisiin varsinaisena metsästysaikana. Käväisin koko
monilla ollessani siellä -- Tweedin molemmin puolin."
"Mainio ajatus!" kehui Maythorne. "Ja kohtasitte Mazaroffin --
sattumalta? Ensin Huntingdonissa, sitten Yorkissa. Juuri niin. Mutta
ettekö sen jälkeen enää häntä tavannut?"
"Kyllä!" vastasi Mallison. "Juuri sitä kertomaan sir Samuel kehoitti
minua tulemaan luoksenne. Tapasin hänet Gilchesterissä."
Maythorne loi Croleen ja minuun pikaisen, melkein huomaamattoman
silmäyksen, käydessään kuulustelemaan vierastaan.
"Gilchesterissä, vai niin? Sehän on Marrasdalen markkinakaupunki --
muutamien kilometrien päässä Lehtokurpasta. Miten osuitte kohtaamaan
hänet siellä?"
"Sattumalta! Olin ajanut autollani sinne Jedburghista katsomaan erästä
Gilchesterin läheisyydessä olevaa metsästysaluetta. Menin sikäläiseen
hotelliin puoliselle ja viivyin vähän aikaa syötyäni. Mazaroff ilmestyi
sinne -- nautimme yhdessä ryypyn tai pari."
"Mikä päivä silloin oli?"
"Sitä en osaa sanoa. Olen huono muistamaan päiviä. Mutta hän mainitsi
saapuneensa Lehtokurppaan edellisenä iltapäivänä. Ehkä voitte sen
nojalla määrätä päivän."
"Kyllä voimme. Tärkeätä on se, että kohtasitte Mazaroffin
Gilchesterissä päivää senjälkeen, kun hän oli tullut Lehtokurppaan.
Muistatteko ajan tarkalleen?"
"Kyllä -- noin kello kaksi iltapäivällä."
"No -- puhelitteko taaskin timanteista?"
"Tietysti! Hän kertoi minulle, mitä oli tehnyt. Hän oli muka tavannut
asiamiehensä -- Arm --"
"Nimi on Armintrade."
"Sehän se oli! Armintrade. Hän sanoi tavanneensa Armintraden,
joka oli metsästämässä lähistöllä, ja he olivat tehneet
sopimuksen. Armintrade on jo pannut alulle suuren kaupan. Mazaroff
oli sen vuoksi laatinut Armintradelle valtuuden myydä ne
sadastasaitsemästäkymmenestäviidestätuhannesta punnasta. Hän luuli
Armintraden hyväksyvän sen. Mutta jollei hän hyväksyisi, selitti
Mazaroff, niin silloin lady Leeke saisi ne ensiksi mainitusta hinnasta
-- sadastakuudestakymmenestätuhannesta punnasta."
"Se vahvistaa Armintraden kertomuksen", huomautti Maythorne syrjään
Crolelle ja minulle. "No niin", jatkoi hän vieraalleen. "Siinä kaiketi
onkin kaikki? Enää ette luultavasti puhuneet timanteista?"
"Emme. Siihen se päättyi. Tietystikin, jos Armintrade käyttäisi
saamaansa valtuutusta, olisi koko juttu lopussa -- jollei, niin lady
Leeke saisi vuoronsa. Muuta ei siitä ollut puhetta."
"Erositteko Gilchesterissä?"
"Luonnollisesti! Poistuin autollani takaisin rajan poikki Jedburghiin
ja sitten yhä kauemmaksi pohjoiseen. Sitten kuulin Mazaroffin
katoamisesta ja murhasta. Mutta onko teillä aavistusta, minkä tähden
hänet murhattiin?"
"Eipä juuri", vitasi Maythorne. "Entä teillä?"
Mallison iski meille silmää tietävän näköisenä.
"Hän oli omituinen miekkonen!" hän sanoi. "Olin hänen seurassaan
julkisissa paikoissa kahdesti tai kolmasti -- otimme ryyppyjä ja
poltimme sikaareja. Hän oli liian herkkä näyttelemään rahojaan
tuntemattomien nähden -- eikä ainoastaan rahojaan, vaan muutakin.
Silloinkin Gilchesterissä, kun istuimme tupakkahuoneessa -- siellä on
koko joukko uppo-outoja Pekkoja ja Paavoja ympärillämme -- veti
Mazaroff liivintaskustaan kourallisen irrallisia timantteja vain
valaistakseen minulle jotakin kohtaa puheestamme! Niin, en ole aasi!
Hän suorastaan houkutteli vaaraa niskaansa! Hänet nitistettiin sen
tähden, mitä hänellä oli mukanaan! Se on minun mielipiteeni."
"Saatatte olla oikeassa, herra Mallison", myönsi Maythorne
teeskennellyn juhlallisesti. "Ilmeisesti hän oli ajattelematon. Niin,
olen hyvin kiitollinen käynnistänne."
"Ei siitä mitään", vastasi Mallison suorasukaisesti. "Arvelin muutoin
vain pistäytyä, ymmärrättehän -- autan aina mielelläni."
Hän poistui sitten pian, ja me kolme siunailimme toisiamme. Crole alkoi
puhua ensiksi.
"Kuten äsken sanoitte, Maythorne, se osoittaa Armintraden kertomuksen
oikeaksi", hän sanoi. "Ja minusta alkaa tuntua, että tuon nuorukaisen
viittauksessa on perää, että tämä on yksinkertainen ryöstömurha.
Mazaroffia on helposti voitu seurata ja hänet sitten, kuten Mallison
lausui, nitistää sen tähden, mitä hänellä oli muassaan."
"Se ei suinkaan ole uusi otaksuma", huomautti Maythorne. "Se on ensinnä
esitetty -- mutta siinä saattaa olla kaikenlaisia muunnoksia. No niin,
nyt -- Ecclesharen ja Parslaven kimppuun! Se on lähin --"
Juuri silloin avautui ovi ja siitä näyttäytyi naiskonttoristi.
"Kersantti Manners ja etsiväkersantti Corkerdale pyytävät tavata teitä,
sir", hän ilmoitti.
"Tuokaa heidät sisään!" käski Maythorne. Tytön poistuttua hän kääntyi
meihin päin, kummastuneen näköisenä.
"Manners!" hän huudahti. "Täällä Lontoossa! Mitähän se merkitsee?
Jotakin uutta kaiketi! Kas vain, Manners", hän jatkoi, kun kersantti ja
eräs toinen mies molemmat siviilipuvussa astuivat sisään ja jäivät
töllistelemään ympärilleen, "mikäs teidät on tänne tuonut? Istukaa!
Tunnettehan nämä herrat."
Manners myhäili Crolelle ja minulle, istuutui ja avasi päällystakkinsa
napit. Hän heilautti peukaloaan kumppaniinsa, rauhallisen näköiseen,
valpaskatseiseen mieheen päin.
"Etsiväkersantti Corkerdale Scotland Yardista, hyvät herrat", hän
esitteli. "No niin, herra Maythorne, arvannette, minkä asian tähden
olen täällä. Seikka on sellainen, että sain eilen eräitä tietoja ja
riensin saamieni määräysten mukaisesti Lontooseen. Kävin Scotland
Yardissa kertomassa kaikki, mitä tiedän. Sieltä komennettiin tämä
Corkerdale avukseni -- ja ajattelimme pistäytyä täällä kuulustamassa,
oletteko te saanut selville mitään uutta -- tiedänhän teidän koettavan
selvittää tätä samaa juttua."
"Olemme saaneet koko joukon tietoja, Manners", vastasi Maythorne.
"Mutta kaikki käy yksinkertaisemmin, jos te kerrotte omanne."
"No niin", suostui Manners. "Meillä sattui eilen pari, kolme tapausta.
Kaikki Elphinstonen väki lähti äkkiä Marrasdale Towerista Lontooseen.
Sitten hajautui High Cap Lodgen seurue ja matkusti tänne samalla
junalla. Kaikki se nostatti tietystikin hälyä. Ja myöhemmin eilen
aamulla tuli luokseni Cowie-vanhus, joka asuu Reiver's Denin lähistöllä
sijaitsevassa mökissä, ja ilmoitti että hänellä oli kerrottavana
jotakin, minkä hän oli tahtonut pitää omina tietoinaan, kunnes herra
Courthopen metsästyshuvilalla majailleet herrasmiehet olivat
poistuneet. Kun sitten olin vakuuttanut, ettei hänelle koituisi mitään
ikävyyksiä, kertoi hän edelleen, että hän Mazaroffin murhan iltana oli
mennyt ulos vähän sen jälkeen kun oli kuullut laukauksen läheltä
majaansa, ja puutarhansa aidan takaa nähnyt kaksi likellä häntä
seisovaa miestä. Toisen hän väitti olleen High Cap Lodgessa vierailleen
kookkaan, lihavan herrasmiehen; toinen oli ollut Parslave! Ja Cowie
sanoi nähneensä heidän yhdessä poistuvan Courthopen huvilalle päin,
keskustellen kuiskuttamalla keskenään. No, kuten tiedämme, Parslavea ei
senjälkeen ole näkynyt meidän seuduillamme. Tässä hän on?"
"Juuri senvuoksiko olette tullut tapaamaan herra Ecclesharea, Manners?"
tiedusti Maythorne.
"Niin, sir! Minä ja tämä etsiväkersantti Corkerdale aiomme mennä
tohtori Ecclesharen luokse kuulemaan, mitä hänellä on siitä
puhuttavaa", vastasi Manners. "Jos Parslave oli sinä yönä hänen
seurassaan, niin tahdon tietää, miksi hän oli ja missä hän on nyt!"
"Sitten voin säästää teiltä vähän vaivaa, Manners", ilmoitti Maythorne.
"Ilmaisen teille Parslaven nykyisen olinpaikan! Hän on siellä, missä
hän todennäköisesti on ollut murhayöstä tai oikeammin sitä seuraavasta
päivästä saakka. Hän on tohtori Ecclesharen talossa Paddingtonissa!"