II

Muutamat tutkimuksenalaiset tavat muiden suomalais-ugrilaisten y.m.

kansojen tapojen valossa sekä niiden yleisen laadun ja merkityksen

kannalta tarkasteltuina.

Edellisessä osassa on tutkimuksenalaisten kansojen tapojen kuvailevan

esityksen yhteydessä tehty vertailuja muiden kansojen tapoihin

etupäässä vain sikäli kuin yhtäläisyydet naapurikansojen tapojen kanssa

ovat olleet verrattain silminnähtäviä. Osotetuista yhtäläisyyksistä on

monet usein jo semmoisenaan katsottava lainoiksi, ja useat niistä

koskevat sellaisia tapoja, jotka eivät osota laajempaa leviämistä,

joten niitä on pidettävä vertailunalaisten kansojen keskisinä

paikallisina tapailmiöinä. Useiden tapojen leviämissuhteiden

selvittelyä varten on kuitenkin laajempi, niinhyvin muiden

suomalais-ugrilaisten kuin vieraidenkin kansojen tapoihin ulotettu

vertailu välttämätön. Tällaista laveampaa vertailua vaativat etenkin ne

tavat, jotka yleisinhimillisistä käsityksistä johtuen saattavat

esiintyä kansoilla, joiden kesken ei saateta olettaa sellaista

geneettistä tahi kultturiyhteyttä, että esiintyvät yhtäläisyydet

saatettaisiin selittää periytymisestä tahi lainauksesta johtuviksi.

Aikaisempi kosinta- ja häätapojen tarkastelumme on ylipäätänsä

rajoittunut tapojen ulkoisiin ilmiöihin. Laatuunsa ja merkitykseensä

nähden tahi niiden perustana olevan ajatuksen kannalta ei tapoja

yleensä ole tarkasteltu. Ottaessamme seuraavassa muutamat

huomattavimmat ja yleisen vertailun kannalta mielenkiintoisimmat tavat

yleisesti vertailtaviksi, koetamme samalla myös tässä suhteessa etsiä

niihin valaistusta.

Morsiamen hankkimisen muodoista ja avioliiton täytäntöönpanon ehdoista.

Tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapojen tarkastelu on tuonut

ilmi, etteivät nämä viime aikoihin saakka ole luovuttaneet tyttäriään

vaimoiksi korvauksetta, vaan että morsiamesta on naimisiinaikovan

puolelta pitänyt maksaa hänen perheelleen aineellinen korvaus. Samalla

on morsiamia hankittu myöskin väkivaltaisesti anastamalla.

Muutamien muiden suomalais-ugrilaisten kansojen tavat osottavat

avioliiton näillä kansoilla yleensä rakentuneen samoille perusteille.

Lukuisat _ostjakkien_ tapojen kuvaajat puhuvat heillä vallitsevasta

naisen ryöstö- ja ostotavasta. Kahdeksannentoista vuosisadan

alkupuolella huomionsa tehnyt Gr. Novitskij kertoo ostjakeista: "Kun

joku tahtoo ottaa jonkun tyttären vaimokseen, määrää tytön isä tämän

hinnan, jota he nimittävät _kalymiksi_." Kun _kalym_ oli suoritettu,

lähetti neidon isä hänet muitta juhlallisuuksitta sulhasen luo. M.A.

Castrén katsoo ostjakkien avioliiton perustuvan lunnasrahaan.

Morsiamen hintana suoritettiin paitsi rahaa, poroja y.m. karjaa,

koiria, metsästysaseita, talous- ja vaate-esineitä, sanalla sanoen

kaikenlaisia arvovastineita. Oloihin nähden saattaa morsiamesta

suoritettavien lunnaiden arvo nousta huomattavan korkeisiin määriin.

Lunnasrahaa eivät ostjakit suorita yhdellä kertaa, vaan usein pitemmän

ajanjakson kuluessa. I.S. Pol'akov mainitsee sen suorituksen eräässä

tapauksessa kestäneen neljätoista vuotta. Tobolskin läänin ostjakit

maksavat osan _kalymia_ kihlauksen yhteydessä, mutta lopun myöhemmin,

mikä voi kestää 2-3 vuotta ja pitemmänkin aikaa.

Osan lunnasrahasta tultua suoritetuksi, oli sulhasen perheellä ja

sulhasella morsiameen eräitä oikeuksia, mutta avioliiton varsinainen

täytäntöönpano, morsiamen tuonti sulhasen kotiin, tapahtui vasta

sitten, kun lunnasraha kokonaan oli suoritettu.

Kaiken tämän ohella hankittiin morsiamia myöskin ryöstämällä.

Myöskin _vogulien_ mainitaan hankkivan morsiamia ostamalla, samalla kun

niitä myös ryöstetään. Lunnasraha saattaa nousta sellaiseen summaan,

että se voidaan suorittaa ainoastaan pitemmän ajan kuluessa. Sen

maksaminen voi näin kestää vuosia, ja ennen sen lopullista suoritusta

ei morsianta luovuteta isänsä kotoa. Näinä vuosina on sulhaselle

luvallista tehdä matkoja morsiamen luo ja viettää öitä hänen kanssansa.

XVII ja XVIII vuosisatojen _lappalaisten_ elämän kuvaajat osottavat

neidon vanhemmille ja sukulaisille annettavien lahjojen olleen heidän

avioliittonsa tärkeimpänä ehtona. Suoritettavat lahjat olivat

lappalaisten elämän välttämättömiä välikappaleita ja tarve-esineitä,

kuten poroja, talousesineitä, vaatteita y.m. pukuesineitä, mutta sen

ohella myös arvokkaita hopeaesineitä, joilla näyttää olleen rahan

merkitys. P. Högström pitää lappalaisten avioliittoa molempien sukujen

välisenä kauppana. Kosinnan tärkeimpänä kohtana oli sopiminen siitä,

mitä sulhasen vanhempien tahi sulhasen oli maksettava rahana ja

tavarana morsiamen vanhemmille. J.J. Tornaeus'en mukaan oli kosijan

esitettävä morsiamen suvulle annettavat lahjat ennenkuin myönnytys

saatiin. A. Ehrenmalm tietää lappalaisten hankkineen morsiamia

ostamalla. Rahana suoritettiin morsiamesta tämän vanhemmille 5-9

taaleria.

Muutamissa myöhemmissä kuvauksissa mainitaan vielä morsiamen

vanhemmille ja sukulaisille suoritettavilla lahjoilla olleen avioliiton

ehdon merkityksen.

Alkuperäisesti jyrkästi kaupan muotoisesta lunnasrahan suorituksesta

näyttää tämä morsiamen hankkimistapa jo aikaisin kehittyneen lahjojen

suoritukseksi morsiamen perheelle. Kuitenkin on lahjojen suorituksella

tällöinkin avioliiton ehdon merkitys, joten lappalaisten avioliitolla,

kuten v. Düben siitä lausuu, on ollut selvästi kaupanomainen luonne.

Venäjän lappalaiset hankkivat J.A. Friisin mukaan morsiamia vieraasta

heimosta ryöstämällä.

Erityisesti mieltäkiinnittävää on, että lappalaisten avioliittotavoissa

havaitaan samoja ilmiöitä, mitkä aikaisemmin puheenaolleilla kansoilla

ovat olleet tavallisia lunnasrahan suorituksen yhteydessä. Kihlauksen

ja avioliiton varsinaisen toimeenpanon välinen aika muodostuu täälläkin

eräiden vanhempien tiedonantojen mukaan verrattain pitkäksi

ajanjaksoksi, jona avioliiton toimeenpanon ehdot täytetään. Tänä aikana

oli sulhasella oikeus tuon tuostakin käydä morsiamen luona. Samalla

mainitaan lappalaisten hankkineen morsiamia myös palvelemalla tämän

isän kotona. Häiden jälkeen ei mies voinut viedä vaimoaan kotiinsa,

vaan oli hänen jäätävä appensa luo vuodeksi työmieheksi.

Lopetamme näiden ilmiöiden tarkastelun ottamalla puheeksi muutamat

_Itämeren suomalaisten_ avioliittotapojen piirteet. Tällöin on

ilmeistä, että esim. naisen ryöstöön ja ostoon kuuluvia ilmiöitä on

täällä etupäässä etsittävä näiden kansojen aikaisempaa eloa koskevista

tiedoista tahi näihin ilmiöihin palautuvista kansan keskuudessa

mahdollisesti säilyneistä käsityksistä ja tavoista.

Suoranaisiakaan tietoja esim. morsiamen ryöstöstä ja ostosta ei

kokonaan puutu. Virolaisten mainitaan aikoinaan hankkineen morsiamia

etupäässä lunnailla, mutta myöskin ryöstämällä. Erään Saarenmaan

virolaisiin kohdistuvan kuvauksen mukaan tapahtui morsiamen ryöstäminen

väkivaltaisesti. Ryöstettiin etupäässä vieraan, mutta omankin heimon

keskuudesta. Ryöstettävää väijyttiin ja hänet raastettiin väkisin

ryöstäjän kotiin, jonka vaimoksi hän näin tuli. Ryöstöä saattoi seurata

takaa-ajo ja tytön takaisin valloittaminen.

Venäjän karjalaisilla mainitaan yhdeksännentoista vuosisadan alussa

tapahtuneen "naisen varastamisia", joilla näyttää olleen väkivaltainen

luonne. Karkausnaimisia ("uralla mänöminen"), jolloin tyttö ilman

vanhempien siunausta salaa meni miehelle, kerrotaan myös tapahtuneen

vanhoina aikoina ja sattuvan nykyaikanakin. Itämeren suomalaisista

kansoista ovat muutamat jättäneet kansanrunoudessaan muistoja

muinaisesta elostansa. Jotkut suomalaiset ja virolaiset runot

sisältävät muun ohella viittauksia näiden kansojen avioliittotapoihin.

Näille on ominaista se, että ne usein yhtyvät siihen kuvaan, mikä

muutamista tavoista on suoranaisten tosiasioiden nojalla syntynyt

muiden suomalais-ugrilaisten kansojen suhteen.

Sangen usein tavataan mainittujen kansojen runoudessa kohtia, jotka

puhuvat naisen "ostosta", lunnailla hankkimisesta. "Neidon kaupasta"

puhuttaessa mainitaan joskus lunnaatkin, mitkä laatuunsa nähden

vastaavat usein sitä, mikä naisen hankkimisessa lunnailla on

tavallista. Lunnaiden saajiksi ja neidon myyjiksi esitetään usein ei

ainoastaan neidon vanhemmat, vaan myös veljet, sisaret, veljien vaimot

j.n.e., mikä vastaa esim. edellä esitettyjä lappalaisia koskevia

tietoja. Lunnaat ovat näissä tapauksissa siis suvulle suoritettavia

lahjoja.

Samalla sisältävät Itämeren suomalaisten kosinta- ja kihlaustavat

yksityispiirteitä, joita ei saata olla vertaamatta vastaaviin kohtiin

aikaisemmin puheenaolleiden kansojen tavoissa.

Näistä mainittakoon ensiksikin kihlajaisissa sulhasen puolelta

morsiamen sukulaisille annettavat raha- y.m. lahjat, jotka etenkin

Karjalassa ja Inkerissä välttämättöminä kuuluvat kihlaukseen.

Kihlaustilaisuudessa panevat kosijat morsiustalon pöydälle rahoja,

joista osa jää morsiamen isälle tahi annetaan muille sukulaisille.

Tämän jälkeen sanotaan morsiamen "olevan kaupoissa". Inkerissä ja

Karjalan kannaksella nimitetään kihlajaisia m.m. "rahomiseksi".

Venäjän karjalaisilla ottaa morsiamen isä kosijoilta "piärahan",

jotapaitsi muutkin morsiamen sukulaiset saavat kukin roposen. Viipurin

tienoilla jaettiin rahaa ja lahjoja morsiamen vanhemmille, talon

lapsille ja kaikelle perheelle. Muuallakin Itä-Suomessa on rahojen

jakeleminen ja kaupanomainen tinkiminen ollut kihlauksessa yleistä,

ensinmainittu myöskin Keski-Suomessa ainakin pari vuosikymmentä sitten.

Joskin näitä kihlauksessa suoritettavia lahjomisia ja maksuja monessa

tapauksessa ei ole verrattava varsinaiseen lunnasrahaan, esiintyy

käsitys morsiamesta tämän suvulle ja erittäinkin vanhemmille hänen

kasvatuksestaan annettavasta korvauksesta niiden suorituksen ohella

selvänä.

Karjalassa ja Inkerissä näyttää näillä maksuilla vielä viime vuosisadan

loppupuolella joskus olleen realinen merkitys yhtenä avioliiton

ehdoista. Rahan vastaanottamisella oli sitova merkitys kihlaukseen

nähden.

Eräät kihlauksen ja avioliiton lopullisen toimeenpanon väliselle ajalle

kuuluvat ilmiöt, samaten kuin muutamat häidenpidon ja morsiamen

lopullisen miehensä kotiin asettumisen yhteydessä ilmenevät seikat ovat

useilla aikaisemmin puheenaolleilla kansoilla osottautuneet olevan

yhteydessä lunnasrahan suorituksen kanssa. Näitä ilmiöitä on ollut

kihlauksen ja häiden välisen ajan muodostuminen huomattavan pitkäksi

ajanjaksoksi, nuorikon jääminen häiden jälkeen synnyinkotiin ja hänen

palaamisensa takaisin ensimäisen tuonnin jälkeen sekä oleskelunsa

isänkotona ennen lopullista miehelään asettumista.

Itämeren suomalaisten avioliittotavoissa esiintyy parisen kohtaa, joita

ei voida olla edellämainittuihin vertaamatta. On olemassa tietoja

sellaisesta suomalaisilla vallinneesta tavasta, että nuorikko häiden

jälkeen jäi muutamaksi ajaksi, jopa koko vuodeksi synnyinkotiinsa.

Useammin puhutaan tavasta, jonka mukaan nuorikko häiden jälkeen palaa

takaisin synnyinkotiinsa, viipyen siellä joskus kokonaisen vuoden,

joskus lyhyemmän aikaa. Tämä tapa, joka verrattain myöhään on vallinnut

useissa paikoin Suomea, esiintyy myöskin Virossa ja Inkerissä.

Turkkilais-tatarilaisten kansojen tavoissa on kihlauksen ja avioliiton

lopullisen toimeenpanon välillä suhteita, jotka muodostavat läheisiä

analogioita nyt tarkastelluille ilmiöille. Milkovitsh kertoo

tatarilaisen nuoren vaimon jääneen häiden jälkeen isänsä luo siksi,

kunnes koko lunnasraha oli maksettu, mikä saattoi kestää pari vuotta ja

pitemmänkin aikaa. Kun koko lunnasraha oli saatu suoritetuksi,

pidettiin uudet juhlallisuudet morsianta sulhasen kotiin tuotaessa.

Kasanin tatareilla on kihlauksen ja häiden väliaikaa vuosi ja

enemmänkin, jolla ajalla sulhasen on tuon tuostakin lähetettävä lahjoja

morsiamelle. Siperian tatareilla on sulhasen kihlauksen ja häiden

välisenä aikana ajoittain käytävä työssä appensa luona ja lähetettävä,

lahjoja morsiamen suvulle. Kirgiseillä kestää ensimäisen kosinnan ja

häiden välinen aika kahdesta kolmeen vuoteen. Lunnaat suoritetaan

lopullisesti vasta ennen häitä. Krimin tatareilla on kosinnan ja häiden

välinen aika tavallisesti kaksi vuotta. Kasak-kirgisit pitävät V.

Radloffin mukaan häitä vasta sitten, kun lunnasraha pitemmän ajan

kuluessa on saatu suoritetuksi. Kun puolet _kalymista_, on suoritettu,

on sulhasella oikeus tehdä käyntejä morsiamen luo. Siperian kirgisien

kosinta kestää joskus kymmenen vuotta ja enemmänkin ensimäisen

sopimuksen jälkeen, jossa lunnasraha määrätään.

Näihin verrattava tapailmiö esiintyy myös esim. Melanesiassa, jossa

avioliiton lopullinen toimeenpano saattaa tapahtua vasta lunnasrahan

täyden suorituksen jälkeen. Täälläkin käy morsian sulhasen kotona ja

palaa takaisin synnyinkotiin ennen lopullista uuteen olinpaikkaan

siirtymistä.

Tämän tapaisiin seikkoihin ovat muutamat avioliittotapojen tutkijat

kiinnittäneet huomiotansa. A.H. Post on perheoikeuden kehityshistoriaa

käsittelevässä tutkimuksessaan todennut saman ilmiön, joka edellisessä

suomalais-ugrilaisten ja turkkilais-tatarilaisten tapojen tarkastelussa

on ilmennyt. Häät saatetaan usein pitää sen jälkeen kun osa lunnasrahaa

on suoritettu, mutta useimmiten luovutetaan morsian sulhaselle vasta

lunnasrahan täyden suorituksen jälkeen; siihen saakka jää nuorikko

synnyinkotiinsa. Syntymäkotiin palaamisen häiden jälkeen katsoo Post

niinikään olevan yhteydessä lunnasrahan vähittäisen suorituksen kanssa;

samalla saattaa sillä hänen mielestään olla muitakin syitä

perustanansa.

Nuoren vaimon synnyinkotiin jääminen on myös asetettu niiden käsitysten

yhteyteen, joista usein tavattu avioliiton toimeenpanon jälkeen jonkun

aikaa noudatettu pidättyväisyys johtuu. Tältä kannalta selittää P.

Sartori tarkasteltavat ilmiöt. Hänen mainitsemissaan esimerkeissä on

sellaisia, joiden mukaan molemmat puolisot jäävät morsiamen isän

kotiin. Tällaiset tavat tuntuvat kysymyksessä olevan teorian kannalta

mahdottomilta. Joskaan tämän laatuiset käsitykset eivät ole

tuntemattomia suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa, eivät

käytettävänämme olleet tiedot ole osottaneet tällaisten käsitysten

olevan niiden kanssa yhteydessä. Tällainen "pidättyväisyys" ja

avioliiton fyysillisessä merkityksessä toimeenpanon toistaiseksi

lykkääminen ei tavallisuudessa ole pitkäaikaista. Sen sijaan näemme

tutkimuksemme alaisilla ja turkkilais-tatarilaisilla kansoilla

tällaisen "puoliavion" usein kestävän sangen pitkän aikaa, jotapaitsi

morsiamen oleskelun aikana isän kotona fyysillinen yhteys avioparin

välillä on sallittua, samaten kuin usein kosinnan ja häiden välisenä

aikana.

Tarkasteltujen ilmiöiden perustaksi tutkimuksemme alaisten kansojen

tavoissa jää näin ollen avioliiton oikeudellisten ehtojen täyttäminen,

ensi sijassa lunnasrahan suoritus. Itämeren suomalaisiin nähden tätä ei

tosin suoranaisesti voida todeta. Aikaisemmin on heidänkin

avioliittonsa tosiasiallisesti perustunut morsiamesta tämän suvulle

suoritettavaan korvaukseen, ja tämän yhteydessä ovat edellä

puheenaoileet suhteet voineet heilläkin vallita. Mahdollisesti ovat

lunnasrahan suorituksesta johtuvat tavat säilyneet sen jälkeenkin, kun

lunnasraha, jo oli kadottanut varsinaisen merkityksensä avioliiton

ehtona.

Samalla kertaa on ilmeistä, että kihlauksen ja häiden välinen aika

muodostui pitemmäksi ajanjaksoksi kihlauksen tapahtuessa lapsuuden ja

alaikäisyyden aikana. Eräässä H.N. Hutchinsonin esittämässä tapauksessa

muuttaa alaikäisenä naitettu vaimo häiden jälkeen takaisin isänsä

kotiin, jossa viipyy siksi, kunnes on tullut täyskasvuiseksi ja voi

hoitaa taloutta.

Viimeksimainitun ilmiön johtumista yleensä morsiamen alaikäisyydestä

vastustaa tutkimuksemme alaisiin kansoihin nähden kuitenkin se, että

naisen naimaikä tavallisesti ja samanaikaisesti tarkasteltujen

tosiasioiden kanssa on huomattavan korkea.

Käydessämme yleisemmältä kannalta ja lukuunottaen sen, mitä muiden

suomalais-ugrilaisten kansojen suhteen on tullut selville,

arvostelemaan morsiamen hankkimisen muotoja tutkimuksemme alaisilla

kansoilla, on tarpeellista pääpiirteissään tutustua huomattavimpiin

nykyään vallitseviin käsityksiin tätä koskevien kysymysten alalla.

Morsiamen ryöstöä pitävät lukuisat sekä myöhemmät että vanhemmat

etnologit eräillä kultturiasteiila yleisesti vallinneena,

tapaoikeudellisten säännösten rajoittamana avioliiton solmimismuotona.

Ei ainoastaan primitivisten ja alhaiskultturisten vaan myöskin

kulttnrikansojen avioliitto- ja häämenoissa on nähty runsaasti tapoja

ja menoja, joiden on katsottu olevan yhteydessä naisen ryöstötavan

kanssa. Sulhasen ja morsiamen puolten näennäinen taistelu, esteiden

tekeminen nuodejoukon tielle, morsiustalon portin sulkeminne, morsiamen

pako kotoansa, hänen vastustelemisensa ja näennäinen väkivallan käyttö

häämenoissa sekä monet muut tavat ja menot on usein asetettu naisen

ryöstötavan yhteyteen.

Toiselta puolen on etenkin sen jälkeen, kun niinhyvin tapoja kuin

primitivisiä institutsioneja on alettu tutkia kansanpsykologian ja

samanaikaisesti vallitsevien alkeellisten käsitysten valossa, yhä

enemmän luovuttu historiallisesta selitystavasta. Näin ei ainoastaan

lukuisien tapojen yhteys esim. naisen hankkimismuotojen kanssa,

vaan myöskin itse teoriat ryöstö- ja ostoavioliitosta ovat

peruskysymyksiinsäkin nähden joutuneet arvostelun alaisiksi. Sen

sijaan, että aikaisemmin symbolisten muotojen yleensä katsottiin

vastaavan muinaista todellisuutta, niin että esim. avioliittomenoissa

tavattavat ryöstösymbolit viittaisivat aikaisemmin kysymyksessä

olevalla kansalla vallinneeseen naisenryöstöön, katsoi jo H. Spencer

niiden olevan psykologista alkuperää. Tähän suuntaan ovat sittemmin

monet tutkijat kulkeneet näitä tapoja selittäessään.

Näin on jo itse naisenryöstöteoria saanut ahtaamman alan, joutumatta

kuitenkaan oleellisimmissa kohdissaan arvostelun alaiseksi. Eräät

nykyaikaiset tutkijat ovat käyneet tarkastamaan kysymystä

naisenryöstöstä sen oleellisimmissa kohdissa. Yhtyen pääasiassa

Spenceriin naisenryöstöön viittaavien seremonioiden selittämisessä,

katsoo E. Westermarck ensiksikin itse ryöstötavan todennäköisesti

johtuneen vastenmielisyydestä avioliittoon läheisten sukulaisten

kesken. Ryöstöavioliitto, ollen kokonaan toista kuin avioliittotavoissa

esiintyvä taistelu vaimoista, on ollut voimassa sellaiseen aikaan,

jolloin ihmiset elivät pienissä, keskenään läheistä sukua olevissa

ryhmissä, mutta jolloin käsitys kaupasta ei heille vielä ollut

tunnettu. Koska kuitenkin on vaikea olettaa aikaa, jolloin ystävälliset

suhteet perheiden kesken, joiden jäsenet voivat mennä naimisiin,

olisivat olleet kokonaan tuntemattomia, on mahdotonta ajatella, että

ryöstöavioliitto koskaan olisi ollut ainoa avioliiton solmimisen muoto,

joskin se on voinut olla sen normalinen muoto.

Myöskin E. Grosse asettaa huomattavia rajoituksia

naisenryöstöteorialle. Hän katsoo kyllä naisenryöstöjä avioliiton

aikaansaamisen tarkoituksessa tapahtuvan kaikkialla maalipallolla,

mutta missään ei se hänen mukaansa esiinny tavan ja lain tunnustamana

avioliiton solmimismuotona, vaan ainoastaan oikeuden rajojen yli

käypänä rangaistavana väkivallan tekona.

Kauimmaksi kielteiseen suuntaan on naisenryöstön arvostelussa mennyt E.

Crawley. Ryöstöavioliiton teorian, jonka populärisuuteen sen

romantillinen luonne on syynä, ovat E. Westermarck ja Fison osottaneet

epätieteelliseksi. Useat kuvaukset primitivisten kansojen

naisenryöstöistä eivät pidä paikkaansa tahi koskevat muodollisia ja

seremoniallisia toimituksia. Ryöstö puhtaassa merkityksessä, s.o.

vihollismielinen (_hostile_) ryöstö vieraasta heimosta ei koskaan ole

ollut eikä saattanut olla avioliiton muoto, vaan ainoastaan vaimon

hankkimiskeino. Tarkastamista ansaitsevat näin ollen vain "muodollinen

ja aviollinen ryöstö" (_formal and connubial "capture"_), Nämä suuresti

levinneet ryöstön muodot eivät koskaan johdu todellisesta ryöstöstä,

vaan etupäässä primitivisessä yhteiskunnassa sukupuolten välisissä

suhteissa esiintyvän differentiatsionitunteen (_sexual resistance_)

alaan kuuluvista käsityksistä. Näissä tapauksissa ei morsianta ryöstetä

hänen heimoltansa, vaan sukupuoleltansa.

Viimeksi esitetyn kannan mukaan olisi todellinen anastuksellinen

naisenryöstö ilmiö, jota ei tavattaisi missään tavanomaisen oikeuden

tunnustamana ja rajoittamana tapana ja jolla suuresti levinneiden

seremoniallisten ryöstöjen ohella saattaa olla vain toisarvoinen

merkitys.

Käydessämme arvostelemaan suomalais-ugrilaisilla kansoilla runsaasti

esiintyneitä naisenryöstöjä, on tarpeellista saada selville, mitä

ylipäätänsä voidaan pitää "vihollismielisenä" naisenryöstönä ja mitkä

ovat luettavat symbolisiin ja seremoniallisiin ryöstöihin.

Jos ryöstöllä ymmärretään yleensä vieraan omaisuuden väkivaltaista

anastusta, täytyy naisenryöstölläkin, jos sen yhteydessä nämä ryöstön

oleellisimmat ominaisuudet todistettavasti ovat havaittavissa, olla

suorastaan tällainen merkitys. Suomalais-ugrilaisilla kansoilla

tavattavista naisenryöstön muodoista on muutamilla epäämättömästi ollut

anastuksellisen väkivallan luonne. Ettei eräitä näiden kansojen

naisenryöstöjä saateta selittää symbolisten ja seremoniallisten

toimitusten kannalta, osottaa se, että niiden tarkoituksena on

tosiaankin morsiamen hankkiminen. Ryöstömatkalle lähdettäessä ei

useinkaan matkan päämäärä ollut tunnettu, vaan jätettiin ryöstettävän

löytyminen asianhaaroista riippuvaksi; toisinaan ryöstettävä tunnettiin

vain kuulopuheiden mukaan. Muutamista mordvalaisten naisenryöstöistä

kerrotaan, että niiden esineeksi neidon asemasta seikkailunomaisesti

joutui vanha vaimo.

Useiden ryöstökertomusten mukaan tapahtui naisenryöstöjen yhteydessä

taisteluja, jotka joskus päättyivät verisestikin. Usein puhutaan

myöskin takaisin ryöstöistä ja uudistetuista ryöstöistä. Ryöstettyä

pideltiin pahoin, hänet teljettiin sisälle ja sidottiin kiinni

pakoyritysten välttämiseksi. Väijymiset, piilottelemiset metsässä tahi

vieraassa kylässä sekä morsiamen "taivuttaminen" ja väkisin vihkiminen

osottavat nekin ryöstöjen useissa tapauksissa olleen todellista

anastusta ja väkivaltaa. Symbolien ja avioliittoseremonioiden kannalta

ei tämän tapaisia ryöstöjä suinkaan voitane selittää.

Eräitä seikkoja huomioonottaen ei naisenryöstöjä yleensä tutkimuksemme

alaisilla kansoilla saattane myöskään pitää satunnaisina ilmiöinä, vaan

on niillä näiden kansojen tavoissa ollut yleisempi merkitys. Joskin

morsiamen hankkiminen lunnasrahalla mainitaan useimmiten varsinaisena

avioliiton solmimisen muotona, puhutaan sen rinnalla miltei aina

ryöstöistä. Muutaman tiedon mukaan viimeksimainittu muoto on tullut

siinä määrin vallitsevaksi, että suurin osa avioliittoja tapahtuu sen

mukaisesti.

Muutamat mordvalaisten tapojen ilmiöt osottavat naisenryöstön

muodostuneen heidän tavoissaan tavanomaisen oikeuden rajoittamaksi ja

tunnustamaksi teoksi. Näissäkin ryöstöissä on havaittavissa selviä

todellisen väkivaltaisuuden tunnusmerkkejä ja niillä on epäämättömäsi

anastuksen luonne, eikä niitä saateta selittää muodollisten

avioliittoseremoniojen kannalta. Realinen naisenryöstö saattaa siis,

päinvastoin kuin joskus on väitetty, esiintyä tavanomaisen oikeuden

järjestämänä ja tunnustamana tekona.

Siitä, ettei väkivaltainen naisenryöstö ollut vain episodi

avioliittomenojen sarjassa, vaan sisälsi itse avioliiton toimeenpanon,

on todistuksena muun ohella se, että ryöstöavioliitossa noudatetut

menot supistuivat vähään tahi ainakin kosinta-avioliittoon verraten

suoritettiin lyhyen ritualin mukaan. Ryöstön kautta solmittu avioliitto

oli kuitenkin samaten tunnustettu kuin kosintaan ja lunnasrahaan

perustuva.

Itäisten suomalaiskansojen naisenryöstöt tapahtuvat eri sukujen tahi

perheyhdyskuntien kesken ja niihin ottaa usein osaa joukko naimisiin

joutuvan nuorukaisen sukulaisia, hänen itsensä jäädessä syrjään. Joskus

mainitaan ryöstössä olleen mukana koko sulhasen suvun sekä takaa-ajossa

ja takaisin valloittamisessa morsiamen suvun. Ryöstämällä hankittiin

morsiamia toisinaan nimenomaan etäkylistä siinä tapauksessa, ettei

lähiseudulta rauhallisella tavalla onnistuttu saamaan morsianta.

Naisenryöstöt ovat näissä tapauksissa sukujen välillä tapahtuvia

väkivaltaisen luontoisia kahakoita, eivätkä sukupuolien välisestä

antagonismista johtuvia "toiselta sukupuolelta ryöstämisiä".

Näin ollen on katsottava suomalais-ugrilaisten kansojen

avioliittotavoissa säilyneen muotoja, joita usein pidetään harvinaisina

ja vain erittäin primitivisillä kansoilla säilyneinä.

Suuri osa itäisten suomalaiskansojen naisenryöstöistä osottaa samalla

toisenlaisia suhteita kuin nyt puheenaolleet. Esitetyissä

naisenryöstökertomuksissa tehdään useimmiten ero väkivaltaisten

ryöstöjen ja sellaisten välillä, joista varsinainen väkivalta puuttui.

Näin olemme tavanneet "ryöstöjä", joita varten _edeltäkäsin hankittiin

ryöstettävän suostumus_. Tätäpaitsi tapahtui osa "naisenryöstöistä"

siten, että rauhallisella kosinnalla alotettu _avioliitto lopetettiin

fiktivisellä morsiamen ryöstöllä_, tahikka että ryöstö liittyi

episodina häämenojen sarjaan. Näissä tapauksissa olivat ryöstöt siis

seremoniallista ja muodollista laatua.

Varsinainen väkivaltainen ryöstö päättyi usein sovintoon molempien

perheiden välillä. Ryöstäjän puolelta koetettiin joko sovittaa

loukkausta kärsinyttä perhettä tahi tultiin viimeksimainitun

puolelta vaatimaan hyvitystä, jolloin morsiamesta maksettiin

lunnasrahaa ja avioliitto päätettiin hääjuhlallisuuksilla. Lunnasrahan

mainitaan näissä tapauksissa olleen kuitenkin pienemmän kuin

kosinta-avioliitossa. Näinkin ollen loukattiin ryöstettävän perheen

oikeutta, joten ryöstöllä oli ainakin osaksi anastuksellinen luonne.

Myöskin silloin, kun ryöstöä varten hankittiin itsensä ryöstettävän

suostumus, tapahtui morsiamen perhettä kohtaava oikeuden loukkaus,

koska sulhasen puolelta ei tällöin täytetty niitä ehtoja, joihin

avioliitto muutoin perustui. Sekä väkivaltaisen että sopimuksellisen

ryöstön näemme usein esiintyvän samalla paikkakunnalla samanaikuisesti.

Tuntuu luonnolliselta, että sitä mukaa kun yhteiskunnan järjestyneet

muodot yhä enemmän ovat vakiintuneet, väkivaltainen ryöstö on käynyt

yhä hankalammaksi ja mahdottomammaksi ja näin ulkonaisten olosuhteiden

pakosta on siirtynyt syrjään.

Mordvalaisilla tavatun n.s. "varkain kosinnan" näemme tapahtuvan

samanlaisten tapaoikeudellisten säännösten vallitessa kuin morsiamen

ryöstön eräiden kuvausten mukaan. Tällaisella kosinnalla oli paitsi

muodollisesti, myöskin tavanomaisen oikeuden kannalta anastuksellinen

luonne, koskapa sitä pidettiin sitovana, eikä siitä voitu kieltäytyä,

vaikka sulhanen ei olisi ollut morsiamen veroinen. Tällöin ei anastettu

itse morsianta, vaan tapaoikeudellisten säännösten nojalla oikeus

häneen. Kun tätä tapaa verrataan eräisiin väkivaltaisen naisenryöstön

muotoihin, käy sen johtuminen varsinaisesta naisenryöstöstä

epäämättömäksi. Tässä tapauksessa on siis muodollinen avioliittotapa

johtunut realisesta väkivaltaisesta naisen ryöstöstä, säilyttämällä

samalla alkuperäiset tapaoikeudelliset piirteensä.

Suuri osa tutkimuksemme alaisia kansoja koskevissa kuvauksissa

esiintyvistä naisenryöstöistä on n.s. karkausnaimisia (venäl.

_samokrutka, samohodka_) ja johtuu korkeista lunnaista sekä vanhempien

tekemistä esteistä nuorten keskenään päättämälle avioliitolle. Niitä

on, kuten naisenryöstökuvauksissa yleensä ilmeneekin, pidettävä

varsinkin viimemainitusta syystä johtuessaan myöhäisinä ilmiöinä.

Mordvalaisten tavoissa eroavat ne siinä suhteessa esim. tämän

laatuisista venäläisten tavoista, että niiden yhteydessä usein

noudatettiin väkivaltaisen morsiamenryöstön menettelyä. Vaikkakin

tällaiset "ryöstöt" saattavat johtua kehittyneempien olojen mukanansa

tuomista syistä, liittyvät ne toisaalta tällä tavoin todellisiin

ryöstöihin.

Se muoto morsiamen ryöstöä, jonka mukaan ryöstäminen tapahtui sekä

ryöstettävän itsensä että hänen holhojiensa suostumuksella (muodollinen

ryöstö), tapahtuu kahdenlaisissa olosuhteissa. Muutamissa tapauksissa

avioliitto alotetaan muodollisella ryöstöllä. Sen syyksi mainitaan

kosinta- ja häämenojen pitkällisyys ja mutkallisuus sekä niiden

tuottamat suuret kulungit. Toisissa taasen alkaa avioliitto

tavanmukaisella kosinnalla, ja ryöstö liittyy vain episodina

avioliittomenojen sarjaan. Tällaisetkin ryöstöt tapahtuvat

väkivaltaisen ryöstön tavoin siinä suhteessa, että morsian niiden

yhteydessä tuodaan välittäjän (_temtshe_) kotiin tahi sijoitetaan

kihlattu morsian jonkun naapurikylän sukulaisen tahi tuttavan taloon,

josta fiktivisesti ryöstämällä tuodaan sulhasen kotiin. Näissä

tapauksissa, kuten muutamissa aikaisemminkin tarkastelluissa, osottaa

muodollinen ja seremoniallinen ryöstö epäämätöntä yhteyttä varsinaisen

väkivaltaisen ryöstön kanssa. Edellisen laatuista ryöstöä ei näissä

tapauksissa saatettane selittää vastustelumenojen ja sukupuolelta

ryöstämisen kannalta, sillä siltä puuttuu tällaisten menojen

luonteenomaiset piirteet. Tällaisia ryöstöjä lienee tarkastelemissamme

tapauksissa pikemmin pidettävä väkivaltaisen ryöstön tavanomaisena

jatkona. Tätä puolustaa myös se tosiasia, että sillä paikkakunnalla,

jolla nämä tavat etupäässä esiintyvät, on myöskin todellinen

väkivaltainen ryöstö ollut suuressa määrin käytännössä, niin että

suurin osa avioliittoja tapahtui ryöstämällä. E. Crawleyn lausuma

väite, ettei muodollinen ryöstö koskaan johdu todellisesta, näyttää

tästä päättäen kaipaavan tarkistamista.

N.s. ostoavioliiton katsovat primitivisten avioliittotapojen tutkijat

yleensä suuremmassa määrässä kuin naisen ryöstön muodostavan yleisen

kehitysasteen avioliiton historiassa. Naisen ostotavan katsotaan

tavallisimmin seuranneen ryöstötapaa.

Muutamia avioliittotapojen ilmiöitä, jotka semmoisenaan näyttävät

kuuluvan ostoavioliiton piiriin, ei kuitenkaan pidetä varsinaisena

morsiamen lunnasrahalla hankkimisena. Kosinnassa suoritetaan usein

lahjoja ja maksuja morsiamen perheelle, mutta niillä ei ole

tosiasiallista merkitystä morsiamen arvon vastineena, tahikka käytetään

ne sellaisiin tarkoituksiin, etteivät ne varsinaisesti lankea morsiamen

suvun hyödyksi. Näillä lahjoilla tahi maksuilla saattaa myöskin olla

vain symbolinen merkitys, ja voivat ne vastata muiden tapojen

yhteydessä tapahtuvia lahjomisia. Kosinnassa morsiamen perheelle

suoritettavien lahjojen katsotaan kuitenkin usein johtuvan

ostoavioliitosta ja edustavan sen rappeutunutta muotoa.

Lunnasrahan määrään vaikuttaa tutkimuksemme alaisilla kansoilla usein

häämenoissa morsiamen puolelta sulhasen suvulle suoritettavien lahjojen

sekä myötäjäisten suuruus. Näiden arvo ei kuitenkaan useissa

todistettavissa tapauksissa läheskään vastaa lunnasrahan arvoa. Samalla

mainitaan lunnasrahan joskus riippuvan morsiamen personallisista

ominaisuuksista, esim. hänen ijästään.

Lunnasrahalla on siis itäisten suomalaiskansojen avioliittotavoissa

ollut yleensä realinen merkitys morsiamesta hänen suvulleen

suoritettavana korvauksena. Se tuleekin säännöllisesti morsiamen

perheen, eikä hänen itsensä hyödyksi.

Se suhde, missä lunnasraha myöhempien tietojen mukaan on sulhasen

suvulle annettaviin lahjoihin ja morsiamen myötäjäisiin, osottaa sen

kuitenkin monesti ainakin osaksi kadottaneen merkitystänsä suoranaisena

morsiamesta maksettavana korvauksena. Näin näyttää lunnasraha

lappalaisilla ja varsinkin Itämeren suomalaisilla muuttuneen etupäässä

morsiamen suvulle suoritettaviksi lahjoiksi.

Naimaikäsuhteet ja niiden riippuvaisuus taloudellisista syistä.

Useat seikat ovat osottaneet, että naista siinä perheyhdyskunuassa,

joka tutkimuksemme alaisilla kansoilla tavataan, on pidetty niin

sanoaksemme arvoyksikkönä, josta ei tahdottu korvauksetta luopua, mutta

jota haluttiin saada perheeseen.

Täyskasvuisen naisen ottaminen alaikäisen pojan vaimoksi on

osottautunut johtuvan etupäässä näistä seikoista. Löytääksemme

lisää selvitystä näille suhteille, tarkasteltakoon seuraavassa

vielä naimaikäsuhteita muutamien turkkilais-tatarilaisten ja

suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa.

Tapa hankkia alaikäiselle pojalle täysi-ikäinen nainen vaimoksi on

eräistä seikoista päättäen Venäjällä vielä kahdeksannellatoista

vuosisadalla ollut yleinen. Volnoe ekonomitsheskoe obshtshestvo-niminen

seura julisti v. 1768 kirjoituskilpailun aineesta: "Siitä vahingosta,

mikä asujamistolle koituu sen vuoksi, että nuoria poikasia

naitetaan vanhojen neitosten kanssa." Tällaiset ilmiöt ovat

yleisiä turkkilais-tatarilaisilla kansoilla. Sboev sanoo

tshuvassilaisnuorukaisten menevän naimisiin niin pian kuin lain

määräämät vuodet sen sallivat; tytöt sen sijaan pysyvät kauan

naimattomina. Ennen aikaan naitettiin kolmetoistavuotiaita poikia

30-vuotiasten neitojen kanssa.2 G.F. Müller mainitsee rikkaiden

tshuvassien naittaneen poikansa viiden, kuuden vuotiaina.

Kuusikymmenluvulla otti eräs kastamaton tshuvassi Tsivilskin piirissä

13-vuotiselle pojalleen 22-vuotisen morsiamen. Nykyäänkin ovat

morsiamet usein ijältään sulhasta paljoa vanhempia. Pappeja pyydetään

monesti merkitsemään kirkonkirjoihin alaikäisten avioliittoja.

Muiden Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen tavat muistuttavat

niinikään suuresti sitä kuvaa, minkä tutkimuksemme alaisten kansojen

tavat ovat näistä seikoista antaneet. Siperian arotatarien keskuudessa

vallitsi viime vuosisadan koskipaikoilla tapa sopia lasten

avioliitoista niiden vielä kapalossa ollessa. Katshinin tatareilla

kihlaavat rikkaat lapsensa jo kapalossa. Rikkaat Orenburgin läänin

kirgisit kihlaavat lapsensa joskus niiden äidin kohdussa ollessa.

Pojalle aletaan etsiä morsianta hänen tultuaan 5-8 vuoden ikään. Arolla

voi joskus tavata 13--14-vuotiaita poikia, jotka ovat naimisissa

25-vuotiaan naisen kanssa. Samaa kerrotaan pienen Onlan kirgiseistä.

Mangyshlakin kirgisit hankkivat morsiamen poikalapselle joskus jo

ensimäisenä ikävuotena, tavallisimmin kuitenkin kolmannen ja

kahdeksannen ikävuoden välillä.

Saman tapaiset ilmiöt eivät myöskään ole tuntemattomia Obin

ugrilaisilla. I.S. Pol'akovin mukaan hankki ostjakkilainen isä joskus

10-vuotiaalle pojalle 7-10 vuotta vanhemman neidon puolisoksi. Erään

tiedon mukaan voi ostjakkilainen sulhanen olla yhdeksänvuotias,

morsiamen ollessa kaksikymmentävuotiaan. Aivan viime aikoina mainitaan

eräässä tapauksessa ostjakin ostaneen 16-vuotiselle pojalleen vaimoksi

neljänkymmenen vuoden ikäisen vaimon. Samanlaisten suhteiden kerrotaan

vallitsevan Berezovin samojedeilla.

A.J. Efimenko väittää taloudellisten suhteiden määräävän karjalaisten

naimaijän. Jos perhe tarvitsee työvoimia, koettaa se saada pojan tahi

veljen menemään naimisiin niin aikaisin kuin suinkin. Miespuolisten

perheen jäsenten aikaisen naittamisen syyksi ilmoitetaan useimmiten

halu saada perheeseen työvoimia. Edelleen mainitaan poikia naitettavan

aikaisin etupäässä rikkaissa perheissä, joissa on suuri talous, mutta

joilla on samalla varaa suorittaa lunnasraha.

Näissä tiedoissa ansaitsee huomiota muun ohella se seikka, että

niinhyvin tutkimuksemme alaisilla kuin muillakin kansoilla, joilla

tällaiset naimaikäsuhteet vallitsevat, pojat kihlattiin tahi naitettiin

alaikäisinä etupäässä rikkaissa perheissä, joissa talouden ollessa

suuren erikoisesti tarvittiin työntekijättäriä ja joilla samalla oli

varoja suorittaa morsiamesta lunnasraha.

Muutamat viimeksi esitetyt tiedot tukevat siis sitä käsitystä, mikä

vastaavien seikkojen suhteen on syntynyt itäisten suomalaiskansojen

tavoista, nimittäin että nämä avioliittotapojen seikat ovat yhteydessä

etupäässä taloudellisen elämän ilmiöiden kanssa sekä että avioliitto

oikeudellisessa suhteessa on perustunut käsitykseen naisen

taloudellisesta arvosta.

Valintavapaudesta.

Samaten kuin tutkimuksemme alaisten kansojen, kuvastavat muutamien

muiden suomalais-ugrilaisten tavoissa jo naimaikäsuhteet sitä kantaa,

mikä valintavapauteen nähden heillä on vallinnut. Alaikäisten

kihlaaminen, aikaiset avioliitot, lunnasrahasysteemi sekä eräät

kihlausmenojen piirteet osottavat avioliiton käsitetyn perheen ja suvun

asiaksi. Useat suoranaisestikin tätä kysymystä koskevat tiedot

osottavat tällaisen tapakannan eräänä aikakautena vallinneen m.m.

Itämeren suomalaisillakin. Hekin ovat pitäneet avioliittoa usein vielä

sangen äskettäin vanhempien ja suvun määräysvallan piiriin kuuluvana

asiana.

Sulhasen passivisuus kosinta- ja häämenoissa sekä kosijoiden ja

nuodejoukon asettuminen toimintakortteeriin.

Varsinaisista avioliittoa alotettaessa ja toimeenpantaessa

noudatetuista tavoista ja menoista palattakoon ensiksi siihen varsinkin

mordvalaisten ja votjakkien tavoissa yleiseen ilmiöön, että kosinnan

toimittavat sukulaiset ja ettei sulhanen itsekohtaisesti ota osaa

kosintaan eikä morsiamen noudantaan.

Tällaisen naimisiinjoutuvan miehen passivisuuden voi eräässä suhteessa

katsoa johtuvan naimaoikeudellisista käsityksistä. Morsiamen valinnan

ja määräysoikeuden kuuluessa vanhemmille ja suvulle, saattoivat nämä

suorittaa myöskin avioliiton käytännöllisen toimeenpanon. Mutta paitsi

kosinnassa havaittavaa sulhasen syrjässä pysyttelemistä, on sekä

kosinta- että häämenoissa piirteitä, jotka osottavat puheenaolevien

suhteiden menevän paljoa kauemmas tähän suuntaan. Tsheremissiläinen

sulhanen piilottautuu eräässä kosintamenojen kohdassa. Votjakeilla

paikotellen nykyäänkin vallitsevan, tsheremisseillä ja mordvalaisilla,

etenkin jälkimäisillä, yleisenä vallinneen tavan mukaan ei sulhanen ole

mukana morsianta noudettaessa. Tätäpaitsi mordvalainen sulhanen parin

tiedon mukaan morsianta tuotaessa piilottautui tahi poistui kotoa,

samaten kuin tsheremissiläinen Birskin piirissä ja votjakkilainen

paikotellen nykyäänkin. Nämä tavat sisältävät jo semmoisenaan enemmän

kuin naimaoikeudellisista käsityksistä peräisin olevaa passivisuutta ja

niille on etsittävä mahdollista selitystä kauempaa.

Kaikilla tutkimuksemme alaisilla kansoilla on kosinta nähty tapahtuvan

siten, etteivät kosiomiehet morsiamen kotikylässä saavu aluksi

morsiamen kotitaloon, vaan pysähtyvät samassa kylässä asuvan tuttavan

tahi sukulaisen luo, jonka kotoa käsin ja välityksellä kosinta

tapahtuu. Samoin pysähdytään nuodematkalla tähän taloon.

Samanlaisen tavan esiintymisestä Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla

kansoilla olemme jo puhuneet. Se kuuluu aivan säännöllisenä varsinkin

tatarien ja kirgisien avioliittomenoihin. Myöskin tshuvassien kosinta

tapahtuu morsiamen kotikylässä asuvan välittäjän kotoa käsin ja

nuodematkalla poiketaan hänen luoksensa.

Tatarien tavoissa on tämä piirre yleinen. Ufan läänin kristityt tatarit

nimittävät pysähdyskortteeria _kunak öjö_ 'kestitalo'. Mangyshlakin ja

Orenburgin kirgisit ottavat kosijat vastaan erityisessä, jonkun matkan

päähän morsiamen isän aulista pystytetyssä teltassa. Samaa tapaa

noudatetaan nuodematkan yhteydessä. Sulhasen tehdessä käyntejä

morsiamen luo kihlauksen ja häiden väliaikana, pystytetään sulhasta

varten jonkun matkan päähän morsiamen isän aulista teltta, josta käsin

hänen ja morsiamen väliset yhtymiset tapahtuvat. Tämän tarkoitukseksi

mainitaan nimenomaan se, etteivät morsiamen vanhemmat ja sukulaiset

näkisi sulhasta eikä tämä tapaisi morsiamen vanhempia.

Kuten sanottu, ei sulhanen usein myöskään nuodematkalla tule morsiamen

isän auliin, vaan pysähtyy jonkun matkan päähän, missä häntä varten

pystytetään teltta. Mangyshlakin kirgiseillä on sulhasen pysähdyttävä

noin virstan päässä morsiamen isän aulista ja piilottauduttava jonkin

kummun taa. Sen jälkeen kun hänen seuralaisensa on morsiamen isän

aulissa ilmoittanut hänen saapumisestaan, tulee paikalle naisia, jotka

rakentavat häntä varten teltan. Tässä on hänen oleskeltava 48 tuntia

eli oikeammin koko häiden aika. Tatarilainen ja kirgisiläinen sulhanen

saattaa näyttäytyä morsiamen vanhemmille vasta sen jälkeen, kun

avioliitto on lopullisesti päätetty ja pantu täytäntöön, tahikka vasta

jonkun aikaa tämän jälkeen. Tästä syystä kulkee krimin-tatarilainen

sulhanen muutamia päiviä häiden jälestä kasvot punaisella liinalla

peitettynä. Kirgisi-sulhanen esiintyy kosinnan aikana morsiamen kotona

peitetyin kasvoin.

Eräissä tapauksissa koskee kielto sulhasen ja morsiamen keskinäistä

suhdetta. Nogaj-tatarit erottavat teltasta esiripulla osan, jonka

takana morsiamen on oltava sulhasen tullessa. Muiden läsnäollessa ei

morsian saa näyttäytyä sulhaselle, vaan on hänen koko aika oleskeltava

esiripun takana.

Tapa, jonka mukaan kosinnan aikana ei asetuta suoranaiseen yhteyteen

morsiamen suvun kanssa, vaan toimitetaan kosinta erikoisesta

toimintakeskuksesta käsin ja välittäjien avustuksella, näyttää siis

turkkilais-tatarilaisilla kansoilla olevan yhteydessä niiden käsitysten

kanssa, jotka kieltävät erinäisten sulhasen ja morsiamen puolten

edustajien muutamissa avioliittomenojen kohdissa olemasta toistensa

kanssa yhteydessä. Samoista käsityksistä johtuviksi ovat eräiden

suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavat tavat katsottavat. Ensinnäkin

on käsitys, että naimisiinjoutuvien ja vastanaineiden on vältettävä

appivanhempiansa, verrattain yleinen. Votjakit noudattavat nykyäänkin

sellaista tapaa, ettei nuorikko vuoden aikana häiden jälkeen puhuttele

appeansa eikä näytä hänelle kasvojansa. Tänä aikana käyttää nuorikko

erikoista päähinettä, jossa on otsalla laite, mikä tarpeen tullen

voidaan vetää alas kasvojen peitoksi. Ostjakkilainen miniä ei Georgin

mukaan saanut näyttää kasvojansa apelle eikä vävy anopillensa ennen

lapsen syntymistä. I.S. Pol'akov mainitsee ostjakkilaisnaisten

peittävän kasvonsa kaikilta perheen ja suvun vanhemmilta jäseniltä.

Erikoisen ankarat näyttävät nämä säännökset olleen sulhaseen nähden

kosinnan aikana. Jos ostjakkilainen sulhanen tahtoi käydä tulevien

appivanhempiensa luona, oli hänen mentävä takaperin ovesta sisälle ja

käännettävä katseensa heistä poispäin. Naimatarjous ja lunnasrahasta

sopiminen tapahtui erikoisten lähettiläiden välityksellä. Kihlauksen

jälkeen ei sulhanen, tahtoessaan tavata morsianta, saanut näyttää

kasvojansa apelleen, vaan oli hänen peitettävä ne. Myöskin ovat

ostjakit noudattaneet tapaa sulkea sulhasen kotiin tuotu morsian

erityiseen osastoon, jossa tämän oli oleskeltava pari viikkoa tuonnin

jälkeen tahi peittää hänet. Näiden käsitysten nähdään viimeksi

puheenaolevien kansojen tavoissa johtaneen samanlaisiin ilmiöihin

kosintatavoissa, kuin mitä aikaisemmin tarkasteltujen kansojen suhteen

on tultu tuntemaan. Sulhanen asettuu kosittaessa vieraaseen jurttaan,

josta lähettää välittäjän tekemään naimatarjousta ja ottamaan selvää

vaadittavan lunnasrahan suuruudesta. Kun asia on saatu alkuun, saapuu

sulhanen yöllä morsiamen asunnolle. Täällä hän asettuu erikoisesti

tarkoitusta varten varustettuun jurttaan, jossa hänen ja morsiamen

välinen tutustuminen tapahtuu. A. Dunin-Gorkavitshin mukaan pysähtyvät

ostjakkilaiset kosiomiehet välttämättömästi vieraaseen jurttaan, josta

käsin puhemies sulhasen nimessä tekee naimasopimuksen. Sulhanen saapuu

sukulaisineen morsiamen isän luo vasta kuudennellatoista kerralla.

Vogulilainen sulhanen lähettää kosiomiehet morsiamen isän luo tahi

lähtee joskus itsekin matkaan. Hän ei kuitenkaan tule jurttaan sisälle,

vaan odottaa tulosta ulkopuolella tahi naapurin jurtassa. Lappalainen

sulhanen ei kosittaessa tule sisälle morsiamen isän majaan, vaan

odottaa ulkona, sillä tapa ei salli hänen tulla sisälle. Samanlaisesta

suomalaisilla vallinneesta tavasta puhuu Acerbi.

Ylläesitetyt esimerkit osottavat, miten yleinen se käsitys

suomalais-ugrilaisilla kansoilla on ollut, ettei sulhanen saanut

kosinnan aikana joutua yhteyteen morsiamen tahi tämän vanhempien

kanssa. Samalla näyttävät useat turkkilais-tatarilaisten ja

viimeksimainittujen kansojen tavoista esitetyt tiedot kosinnan

toimittamisen toimintakortteerista käsin ja välittäjän avustuksella

johtuvan näistä käsityksistä.

Tällaisten kieltokäsitysten yleisyyden Itämeren suomalaisten tavoissa

saattaisi olettaa johtaneen samanlaisiin tapoihin kosinnassa. Niihin

viittaakin äsken puheenaollut Acerbin tieto, ja pari muuta puhuu niistä

suoranaisesti. Venäjän karjalaisten kosinta tapahtuu morsiamen

kotikylästä olevan tuttavan tahi sukulaisen kotoa käsin, samalla kun

morsian kosijoiden tullessa piilottautuu: Kun inkeriläinen sulhanen on

tullut morsiamen kotikylään, kääntää hän hevosensa jonkun sukulaisen

tahi tuttavan talolle. Täältä lähtee talon emäntä puhemiehen kanssa

"rahomislupaa" pyytämään.

Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen.

Edellisen yhteydessä tarkasteltakoon sitä kullakin tutkimuksemme

alaisella kansalla yleistä tapaa, jonka mukaan morsian piilottautuu

kosijoiden tahi nuodejoukon saapuessa.

Tämä tapa näyttää yleisenä vallinneen Itämeren suomalaisillakin.

Suomessa on se joko suoranaisessa muodossaan tahi selvästi siihen

johdettavina tapoina säilynyt viime aikoihin saakka. Venäjän Karjalassa

piilottautuu morsian kosijoiden tullessa. Nuodejoukon saapuessa

verhotaan joku pirtin kolkka erilleen ja asetetaan morsian sinne.

Sulhasjoukko saa nähdä morsiamen vasta annettuaan rahaa morsiamen

puolelaisille.

Virossa ja Inkerissä on morsiamen pakeneminen tahi piilottautuminen

niinikään yleistä. Muutamien kansanrunoudessakin esiintyvien piirteiden

mukaan on virolainen morsian kosijoiden tahi nuodejoukon saapuessa

kätkeytyneenä. Liiviläinen morsian on sekä kosijoiden että nuodejoukon

saapuessa piiloutuneena.

Samaan tapasysteemiin on varmaankin luettava vielä morsiamen

hunnuttaminen ja peittäminen kosintamenoissa. Mordvalainen morsian oli

kosittaessa eräiden tietojen mukaan hunnuttautuneena. Ostjakkilainen

morsian istuu kosinnan aikana peiton alla.

Kun verrataan tänne vielä sitä, mitä tiedetään sulhasen asemasta, hänen

piilottautumisestaan ja pakenemisestaan eräissä avioliittomenojen

kohdissa varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa, käynee

epäilemättä selville, että edellä tarkastellut kosintamenojen ilmiöt

sekä piilottautumiset ja pakenemiset avioliittomenoissa yleensä

kuuluvat suomalais-ugrilaisilla kansoilla erittäin laajana ja

yhtenäisenä esiintyvään tapasysteemiin, jonka perustaksi osottautuu

pyrkimys varjella sulhasta tahi morsianta joutumasta yhteyteen joko

keskenään tahi vastapuolen suvun jäsenten kanssa.

Muita eristystoimenpiteitä ja kieltoja sekä niiden yhtyminen

tabu-käsitysten sarjaan.

Näitä tapoja tarkasteltaessa on jouduttu koskettelemaan erästä

inhimillisiin instinkteihin perustuvaa taparyhmää, joka ilmenee

käsityksinä jonkunmoisesta salaperäisestä suhteesta, jossa ihmisten

muutamissa elämän tiloissa ajatellaan olevan toisiinsa, luontoon,

eläimiin, esineihin tahi erinäisiin muihin seikkoihin. Tämä suhde

vaatii monenmoisia rajoittamisia, kieltoja ja varovaisuustoimenpiteitä,

esimerkiksi eristämisiä ja toisiinsa tällaisessa suhteessa olevien

estämistä joutumasta kosketuksiin keskenään. Siitä johtuu myös

erilaisia kieltoja, joita ihmisten monissa elämän tiloissa suhteessaan

toisiinsa ja ulkomaailmaan on noudatettava. Näin ovat primitivisten ja

alhaiskultturisten kansojen keskuudessa muutamissa erikoisasemissa

olevat ihmiset, kuten hallitsijat ja papit, suhteessaan muihin

määrättyjen kieltokäsitysten alaisia: heitä ei esim. saa nähdä, koskea

heihin tahi lausua heidän nimeään. Myös muutamien erikoisten toimien

(metsästys, kalastus) sekä eräiden n.s. kriitillisten funktsionien

aikana eivät ihmiset saa joutua kosketuksiin toisten heihin määrätyssä

suhteessa olevien tahi ulkomaailman kanssa j.n.e. Tähän tapasysteemiin

kuuluvia rajoituksia ja kieltoja tahi niihin perustuvaa ominaisuutta

nimittävät etnologit _tabuiksi_.

Avioliittotavat sisältävät näitä käsityksiä ja tapoja erikoisen

runsaasti. Yleisimpiä ovat ne, jotka kieltävät sulhasen tahi morsiamen

avioliiton toimeenpanon aikana ja usein jonkun aikaa sen jälkeen

näkemästä tahi puhuttelemasta appea tahi anoppia, tahikka pakottavat

naimisiinjoutuvat määrättyyn avioliittomenojen kohtaan saakka

karttamaan toisiansa. Myöskään eivät avioliiton kautta määrättyyn

sukulaisuussuhteeseen joutuneet saa mainita toistensa nimiä. Samalla on

n.s. sukupuolinen _tabu_ yleinen; se saattaa eri sukupuolet yleensä

välttämään toisiaan ja vastustamaan eräissä tiloissa yhteyttä toistensa

kanssa.

Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen on ehkä useimmin kuitenkin

asetettu naisen ryöstötavan yhteyteen. Tämän laatuisen selitystavan

sopimattomuudesta puhuvat selvästi jo analogiset sulhasen

piilottautumiset ja pakenemiset. Siihen sijaan huomataan

yleensä siellä, missä sulhasen tahi morsiamen pakenemis- tahi

piilottautumistapa esiintyy, myöskin _tabu_-kieltojen olevan vallalla.

Tarkasteltujen tapojen yleisyyteen ja sitkeyteen nähden, millä ne ovat

säilyneet, saatetaan olettaa, että suomalais-ugrilaisilla kansoilla,

Itämeren suomalaisetkin lukuun otettuna, on vallinnut laajalle ulottuva

ja tarkasti noudatettu _tabu_-kieltojen systeemi. Tästä ovat useat

edellä esitetyt suoranaisesti siihen palautuvat tavat selvänä

todistuksena. Samalla tiedämme varsinkin Obin ugrilaisilla ja

syrjäneillä nykyäänkin vallitsevan suuren määrän varsinkin sukupuolisen

_tabun_ alalle kuuluvia käsityksiä. Metsästäjiin ja kalastajiin

kohdistuvat _tabut_ ovat yleisiä useilla suomalais-ugrilaisen heimon

kansoilla. Myöskin ovat eräisiin eläimiin (esim. karhuun, mehiläiseen)

kohdistuvat _tabu_-käsitykset yleisiä.

Ruokatavarat ja nautintoaineet kosinnan välikappaleina.

Yleismaailmallinen tapa ottaa kosintamatkalle kestitys- tahi

ravintoaineita morsiamen perhettä varten on itäisillä

suomalaiskansoilla säännöllinen. Yleisin näistä välikappaleista on

leipä, sen jälkeen kestitysaineet viina ja olut. Leivän

vastaanottamisella oli mordvalaisessa "varkain kosinnassa"

tapaoikeudellisesti sitova merkitys. Yleensä ratkaistaan naimaesityksen

hyväksyminen tahi hylkääminen leivän tahi viinan vastaanottamisella

(nauttimisella) tahi hylkäämisellä, tahikka ilmoitetaan sen kautta

kosiville kosinnan jatkamisen mahdollisuus tahi sen raukeaminen

sikseen.

Tämänlaisia välikappaleita ja samanlaisessa merkityksessä käyttävät

muutkin suomalais-ugrilaiset. Ostjakit ja lappalaiset kosivat viinan

välityksellä. Sen nauttimisella tahi hylkäämisellä morsiamen isä

osottaa suostumuksensa tahi kieltäytymisensä. Samanlaisen merkityksen

mainitsee Acerbi olleen viinalla suomalaisten kosinnassa. Suomessa,

Karjalassa, Inkerissä ja vatjalaisilla tavataan myöhempien tietojen

mukaan viina, mutta varsinkin tupakka kosinnan välikappaleena.

Kihlajaisia tahi jotakuta kosintamenettelyn toimitusta nimitetään

"tupakoiksi" ("mennä tupakoille") l. "tupakaisiksi". Tupakan, joskus

tupakan ja viinan välityksellä kosivat myöskin Siperian tatarit ja

näiden nauttimisella on naimaesitykseen suostumiseen nähden samanlainen

merkitys.

Ruoka- ja kestitysaineiden käyttäminen johtunee tarpeesta synnyttää

lähentymistä ja yhteyttä morsiamen perheen, varsinkin hänen holhojansa

ja kosivien välillä. Edellyttäähän avioliitosta sopiminen jonkunlaisia

lähempiä suhteita muuten ehkä kokonaan vierasten sukujen välillä.

Lahjojen antaminen saattaa tapahtua samanlaisessa tarkoituksessa, ja

joskus nähdäänkin kosinnassa annettavalla lahjalla olevan yhtäläinen

merkitys. Samojedit asettavat kosittaessa morsiamen isän telttaan

ketunnahan, jonka vastaanottamisella tahi poislähettämisellä morsiamen

isä ilmaisee mielipiteensä.

Tämän tapaisiin yleisiin käsityksiin perustuvana esiintyy

tarkasteltavana oleva tapa lukuisilla kansoilla eri osissa maanpalloa.

L. von Schroeder on kuitenkin yhdistänyt virolaisilla tavattavan

viinalla kosimisen samanlaiseen germanisten ja slaavilaisten kansojen

tapaan yhtenä todistuksena virolaisten tapojen yhteydestä

indogermanisten kanssa.

Leipää käyttää kukin tutkimuksemme alaisista kansoista välikappaleena

kosinnassa. Samalla osottavat asianomaiset tavat kokonaisuudessaan

huomioonotettavaa erilaisuutta. Tsheremissit käyttävät tavallisesti

leivän asemasta rasva- ja juustokakkuja, mutta leipä on saanut

yksinomaisen sijan niillä seuduin, missä venäläinen vaikutus, kuten

vuoritsheremisseillä, on huomattavin. Votjakit taasen käyttävät leivän

ohella tahi sijasta tupakkaa, nuuskaa, kumyshkaa ja hunajaa. Vasta

mordvalaisten tavoissa on leipä yleisimpänä tapaoikeudellisena kosinnan

välineenä. Kun lisäksi tiedetään leivän käytön yleisesti liittyvän

venäläisten kosintaan, näyttää todenmukaiselta, että leipä on

saavuttanut tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa vallitsevan

erikoisaseman venäläisestä vaikutuksesta.

Kädenlyönti sekä yhteinen syönti ja juonti avioliittosopimuksen

vahvistusmenona.

Yhdeksi kosinnan pääasiallisimmista tarkoitusperistä on tutkimuksemme

alaisten kansojen tavoissa osottautunut avioliiton oikeudellisten

ehtojen määrääminen ja selvittely. Avioliiton sopimuksellinen luonne

onkin synnyttänyt muutamia kosintamenojen toimituksia, joiden

erikoismerkityksenä on avioliittosopimuksen vahvistaminen. Tätäpaitsi

vahvistetaan kihlauksessa laajemmassa merkityksessä molempien sukujen

välille syntyvä yhteys erikoisilla tätä yhteyttä kuvaavilla ja

edistävillä toimituksilla.

Näistä kihlauksen vahvistusmenoista on yleisimpänä tavattu kädenlyönti

ja yhteinen syönti tahi juonti. Edellinen on yleisimpänä nähty

esiintyvän mordvalaisten tavoissa, samalla kun ne tässä suhteessa ovat

osottautuneet likeisesti liittyvän vastaaviin venäläisiin tapoihin.

Molemmilla näillä kansoilla on kädenlyönti muodostunut kihlausmenojen

juhlalliseksi ydinkohdaksi. Sen ajaksi noustaan seisomaan, sytytetään

kynttilät pyhäinkuvien edessä ja siihen liittyy rukousmenoja.

Kädenlyönti tapahtuu naittajien, avioliiton oikeudellisten

kontrahenttien kesken.

Tsheremissien kihlauksessa esiintyy kädenlyönti harvoin, eikä se niissä

ole saanut yleisempää sijaa kihlauksen varsinaisena vahvistusmenona.

Samaten ei se tällaisessa merkityksessä kuulu votjakkienkaan kosintaan.

Muista suomalais-ugrilaisista kansoista tavataan kädenlvönti yleisenä

ja samanlaisessa merkityksessä kuin mordvalais-venäläisissä tavoissa

ensiksikin syrjäneillä.

Ostjakeilla ei kädenlyönti naimasopimuksen vahvistusmenona

käytettävissämme olevien tietojen mukaan ole tuntematon, mutta ei

esiinny yleisenä ja varsinaisena kihlauksen vahvistusmenona.

Vanhemmat lappalaisten tapojen kuvaukset eivät myöskään puhu

kädenlyönnistä tämän laatuisessa merkityksessä. Sen sijaan tavataan

kädenlyönti nykyisten Venäjän lappalaisten tavoissa tyypillisesti

mordvalais-venäläistä vastaavassa muodossa.

Itämeren suomalaisten tavoissa löydetään kädenlyönti kihlauksen

juhlallisena päättämismenona ensiksikin karjalaisilla. Täälläkin

liittyy siihen rukouksia tahi uskonnollisiin toimituksiin viittaavia

menoja, samalla kun kädenlyönti laillisesti päättää naimasopimuksen.

Kättä lyödessä määrätään joskus sakko, joka sen puolen on suoritettava,

mikä naimasopimuksen rikkoo.

Naimasopimuksen vahvistavat kädenlyönnillä Kodaveren virolaiset, mutta

käytettävissämme olleiden lähteiden nojalla ei kädenlyönti Virossa ja

Inkerissä yleisemmin esiinny tällaisessa merkityksessä ja muodossa,

eikä se sellaisena näytä kuuluneen suomalaistenkaan kosintaan.

Psykologisen perusajatuksensa kannalta saatetaan kätten yhdistämistä ja

kädenlyöntiä pitää yleismaailmallisena tapana. Ne ovatkin yleisiä,

kaikkialla tavattavia toimituksia, joilla kaikenlaisia sopimuksia

päätetään sekä yhteyksiä vahvistetaan ja symbolisoidaan. Useiden

maanpallon eri seutujen ja kansojen avioliittomenoissa yhdistetään

avioliittoon joutuvien kädet, mikä usein on avioliittomenojen

pääseremonia. Tällaisessa muodossaan havaitaan tarkasteltava meno

esimerkiksi Amerikan alkuasukkaiden, Fidshi-saarien, algonkinien,

egyptiläisten ja abessinialaisten tavoissa.

Indogermanien tavoissa on kädenlyönti tahi kätten yhdistäminen

huomattavimpia menoja avioliiton solmimisessa. Jo muinaiset indialaiset

vahvistivat avioliiton kädenlyönniliä (Vedojen _pânigrahana_).

Morsiamen käteen tarttuminen on edelleen yleinen kreikkalaisten,

roomalaisten ja germanien tapa. Näiden kansojen tavoissa ajatellaan

kädenlyönnin ("käden ottamisen") tavallisesti kuvaavan sitä valtaa,

minkä mies avioliitossa naiseen nähden saavuttaa. Näin katsotaan

roomalaisten "käteen tarttumisen" (_Händergreifung_) kuvaavan sitä

holhousvaltaa, joka aviomiehellä avioliitossa vaimonsa suhteen oli

oleva. Samanlainen juridinen merkitys oli vastaavalla menolla

muinaisten indialaisten ja germanien tavoissa.

Kädenlyönniliä ja kätten yhdistämisellä on kuitenkin alkuperäisempikin

merkityksensä. Ernst Crawley lukee ne primitivisten kansojen

avioliittomenoissa n.s. kontaktimenoihin, joiden kautta syntyvä unioni

vahvistetaan ja sitä ehkäisevät voimat neutralisoidaan. Kätten

yhdistäminen kuvaa hänen käsityksensä mukaan avioliitossa tapahtuvaa

todellista unionia ja edistää sen onnellisuutta ja vaarattomuutta.

Tämän tapaisessa merkityksessä saattaa kätten yhdistäminen

luonnollisesti tapahtua kihlauksessakin. Täällä on sillä kuitenkin

usein juridinen merkitys tehdyn naimasopimuksen vahvistusseremoniana.

Tämä käy selville siitä, että kädenlyönti useilla kansoilla tapahtuu

etupäässä avioliiton juridisten kontrahenttien, naimisiinjoutuvien

isien tahi holhojien välillä. Se saattaa molemmat puolet määrättyyn

oikeudelliseen suhteeseen toisiinsa, jota suhdetta ei voida rikkoa

muutoin kuin maksamalla sakkoa. Toisinaan voi kätten yhdistämisen myös

katsoa kuvaavan molempien sukujen välille muodostuvaa liittoa,

nimittäin silloin kun se esiintyy kummankin kihlauksessa läsnäolevan

suvun kaikkien edustajien kätten yhdistämisenä.

Yleisinhimilliseen ajatukseen perustuvana saattaa kädenlyönti ja kätten

yhdistäminen olla suomalais-ugrilaistenkin kansojen tavoissa

omaperäinen avioliittomeno. Sen tarkastelu on kuitenkin esiintuonut

seikkoja, jotka oikeuttavat päättämään, että kädenlyöntitapa on saanut

vaikutuksia muilta kansoilta. Ensinnäkin kuuluu kädenlyönti

juhlallisena ja obligatorisena kihlauksen vahvistusmenona vain

niiden suomalais-ugrilaisten kansojen tapoihin tahi havaitaan

eräisiin kansoihin nähden sellaisten seutujen tavoissa, joissa

venäläinen vaikutus esiintyy huomattavimpana. Toiseksi ei tapa

suomalais-ugrilaisilla kansoilla ole niin tavallinen avioliittoon

joutuvien välistä yhteyttä symbolisoivana ja vahvistavana menona kuin

juridisessa merkityksessä kihlauksen ja avioliittosopimuksen

vahvistustoimituksena, jollainen merkitys sillä on venäläisten ja

yleensä indogermanisten kansojen tavoissa. Lisäksi ei kädenlyöntiä tahi

kätten yhdistämistä tämän laatuisessa merkityksessä tavata Itä-Venäjän

turkkilais-tatarilaisten kansojen tavoissa, miltä taholta muuten niin

useita parallelleja kosintamenojenkin alalla on esiintynyt.

Naimisiinjoutuvien isien tahi muiden heidän edustajiensa välisenä,

juridista laatua olevana toimituksena on kädenlyönti tavallisin

isovenäläisillä. Länsi- ja etelä-venäläisellä alueella, samaten kuin

muutamien muiden slaavilaisten kansojen menoissa tapahtuu vastaava

toimitus useimmiten naimisiinmenijöiden itsensä välillä tahi

laajentuneena kaikkien molempien puolten läsnäolevien edustajien

keskeisenä.

Mordvalaisten kädenlyöntimeno liittyy sekä muodollisesti että

merkitykseensä nähden lähinnä isovenäläisiin tapoihin. Huomioonottaen

kysymyksessä olevan menon esiintymisen muilla suomalais-ugrilaisilla

kansoilla, voidaan mordvalaisten kädenlyönnin katsoa muodostuneen

tällaiseksi, etupäässä juridista laatua olevaksi avioliittosopimuksen

vahvistusmenoksi sinä aikana, jolloin mordvalaiset ovat eläneet

isovenäläisten välittömässä yhteydessä.

Yhteisellä ruoan ja juoman nauttimisella on kuten kädenlyönnilläkin

tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa kahdenlainen päämerkitys.

Ensiksikin tapahtuu se naimasopimuksen ja kihlauksen vahvistusmenona

juridisten kontrahenttien kesken. Tämä muoto on pääasiallisin

mordvalaisten tavoissa, samalla kun aikaisempi tarkastelu ou osottanut

mordvalaisten ja venäläisten tapojen läheisen yhteenkuuluvaisuuden

tässä suhteessa. Toiseksi saattaa yhteinen syönti resp. juonti tapahtua

naimisiinmenijöiden itsensä välillä. Tällöin ei sillä aina näytä olevan

varsinaisemmin naimasopimuksen vahvistusmenon luonnetta, vaan saattaa

se tapahtua kosintamenojen eri kohdissa kihlauksesta riippumatta.

Etupäässä tällainen muoto on näillä menoilla tsheremissien ja

votjakkien tavoissa. Täällä tavataan tosin joskus isienkin välinen

juonti, mutta siihen liittyy samalla joko molempien naimisiinmenijöiden

tahi morsiamen juonti, tahikka on meno laajentunut vielä useampien eri

puolten edustajien kesken seremoniallisessa järjestyksessä

tapahtuvaksi. Kuten mainittu, ei viimemainittujen kansojen yhteisellä

syönti- tahi juontimenolla aina ole kihlauksen päättämismenon luonnetta

sen juridisessa merkityksessä. Näin saattaa esim. kaikkien lähinten

molempien puolten edustajien välinen yhteinen syönti liittyä

rukousmenoihin, jommoisessa yhteydessä se -- paitsi kosinnan eri

kohdissa -- tavataan myös varsinaisissa häämenoissa. Tällainen laaja

merkitys saattaa yhteisellä syönnillä olla mordvalaistenkin kosinnassa.

Morsiusparin välinen yhteinen syönti tahi juonti on yleisimpiä ja

laajimmalle levinneitä avioliittomenoja. E. Crawley pitää tätä

"keskinäistä ymppäystä" (_mutual inoculation_) yhtenä vahvimmista

kontaktiseremonioista. Se synnyttää ruumiillisen olemuksen ja

substansin identisyyden sekä samalla aikaansaa molemminpuolisen

vastuunalaisuuden. Sen kautta tehdään myös tyhjäksi tärkein

sukupuolisista _tabuista_, kielto nauttia yhteisesti ruokaa.

Tämän laatuisessa merkityksessä onkin yhteisen ruoan ja juoman

nauttiminen tavattu lukuisissa häämenojen kohdissa (vastaanotossa,

"vihkimäseremoniassa", aviovuoteelle asettamisessa j.n.e.).

Kihlauksessa naittajien välillä tapahtuvalla juoman nauttimisella

on siihen sijaan selvästi juridinen merkitys aikaansaadun

sopimuksen päättämismenona. Tällaisesta juontimenon merkityksestä

mordvalais-venäläisissä tavoissa puhuu se seikka, että kihlauksen

oikeudelliseksi päättämiskohdaksi käsitetään, samalla tavoin kuin

kädenlyöntikin, naittajien kesken tapahtuva juonti. Kihlaus saattaa

tämän tapahtuman mukaan saada nimityksensäkin (_odirvan simeme, propoj

nevesty_ j.n.e.). Useissa venäläisissä lauluissa katsoo morsian

kohtalonsa tulevan ratkaistuksi sillä, tyhjentääkö hänen isänsä

juomamaljan vai ei.

Kädenlyönti ja yhteinen juonti resp. syönti ovatkin tunnettuja kaupan

tahi välipuheen vahvistustoimituksia. Ne ovat samanlaisessa

merkityksessä olleet yleisiä useiden germanisten ja slaavilaisten

kansojen tavoissa (vrt. venäl. _litki, magarytsh_, germ. _lltkouf,

winkouf, leitkauf_, ruots. _köpskål_). Suomalaisten ja virolaisten

tapana on ollut vahvistaa kauppasopimuksia kädenlyönnillä ja yhteisellä

juonnilla (harjaiset, harjakaiset, _liigud_).

Naimasopimuksen vahvistaminen tapahtuu mordvalais-venäläisissä

tavoissa tavallisimmin avioliittoon joutuvien edustajien eikä heidän

itsensä kesken. Ei olekaan harvinaista, että avioliittomenoissa

naimisiinjoutuvien asemasta toimivat heidän sijaisensa. Tällä tahdotaan

johtaa avioparia uhkaavat pahat voimat harhaan. Tältä kannalta selittää

E. Crawley esim. sen ilmiön, että avioliittosopimuksen tekevät joskus

syrjäiset ("ystävät ja takausmiehet"), joiden kesken kädenlyönti ja

yhteinen juoman nauttiminenkin saattaa tapahtua. Tutkimuksemme

alaisilla kansoilla suorittavat nämä toimitukset kuitenkin _naittajat_,

avioliiton oikeudelliset kontrahentit, samalla kun naimisiinjoutuvat

tahi ainakin morsian, myös itsekin joskus saattavat ottaa yhteiseen

juontiin osaa. Kihlauksen päättämismenon tapahtuminen heidän keskensä

näyttää kaikesta päättäen johtuvan käsityksestä heidän oikeudellisesta

asemastaan avioliittosopimuksen tekijöinä.

Yhteisen syönnin tahi juonnin esiintymissuhteet muiden

suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa osottavat samanlaisia suhteita

kuin kädenlyöntikin. Syönti- ja juontimenot eivät ole harvinaisia

kosinnassakaan, mutta samanlaisessa avioliittosopimuksen vahvistusmenon

merkityksessä, joka niillä mordvalais-venäläisissä tavoissa etupäässä

on, tavataan niitä vain harvinaisina, ja sellaisilla seuduin, missä

voimakas venäläinen vaikutus tapoihin yleensä on havaittavissa.

Tällaisen merkityksen näyttää meno mordvalaisten tavoissa saavuttaneen

näin ollen venäläisestä vaikutuksesta.

Kosintamenettely kokonaisuudessaan. "Katsojaiset" ja "määräpäivän

asettaminen".

Asettamalla kosinnan päämerkitykseksi niiden tointen, toimitusten ja

menojen täyttämisen, joilla tarpeellinen lähentyminen saadaan aikaan

molempien puolten välillä, avioliiton ehdot määrätään, syntynyt

naimasopimus asianomaisilla toimituksilla vahvistetaan ja sopimuksen

ehdot tarpeelliseen määrään saakka täytetään, ovat useimmat muut

kosintamenettelyn yhteydessä noudatetut menot samoja kuin avioliiton

varsinaisen toimeenpanon aikana noudatetut. Tutkimuksemme alaisten

kansojen kosintamenettelyjen vertailu osottaa mordvalaisten kosinnan --

sellaisena kuin se myöhempien tietojen mukaan tavataan -- kehittyneen

laajimmaksi. Se alkaa tavallisesti ennen varsinaista kosintaa tehdyllä

tiedustusmatkalla ja sisältää useampia uudistettuja käyntejä ja

yhtymyksiä. Tätäpaitsi kuuluu mordvalaiseen kosintaan n.s.

katsojaistoimitukset, joita semmoisenaan ei tsheremisseillä eikä

votjakeilla tavata. Näiden mordvalaisten kosintamenettelyn eri kohtien

on samalla yksityispiirteissään havaittu osottavan läheistä

yhtäläisyyttä vastaavien venäläisten kanssa, joten mordvalaisten

kosinta kokonaisuudessaan ennen kaikkea on rinnastettava viimemainitun

kanssa. Monet puheenaolleista tähän avioliittomenojen sarjaan

kuuluvista toimituksista ovat kuitenkin paljoa laajemmalle levinneitä.

Näin ovat esim. katsojaistoimitukset tavallisia useiden

indogernianisten kansojen tavoissa. Suomalais-ugrilaisista kansoista

ovat nämä tavat yleisiä Suomessa, Karjalassa ja Inkerissä.

Kaakkois- ja Itä-Venäjän ei-venäläisten kansojen tapoihin eivät

katsojäiset kosintamenettelyn säännöllisenä osana kuulu. Lukuunottaen

sen, mitä näiden tapojen esiintymissuhteista itäisten suomalaiskansojen

avioliittotavoissa on käynyt selville, sekä niiden yksityispiirteet

mordvalaisten tavoissa, saatetaan näiden tapojen katsoa saaneen

sellaisen muodon, joka niillä nykyisin mordvalaisilla on, venäläisestä

vaikutuksesta.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien avioliittotavoissa on

yleinen eräs ennen häitä tapahtuva toimitus, joka ei varsinaisesti

kuulu kosintaan, nimittäin "määräPäivän asettaminen", jonka

tarkoituksena on lopullisesti täyttää avioliiton oikeudelliset

suoritukset ja sopia ajasta, jolloin avioliito varsinaisesti pannaan

täytäntöön.

Itämeren suomalaisten tavoissa havaitaan samanlainen käynti, joka

nimitykseltäänkin vastaa edellä puheenaollutta. Suomessa ja Inkerissä

käy sulhasen isä morsiamen kotona "liitoilla", jolloin sovitaan

hääpäivästä. Sulhanen lähettää tällöin morsiamelle ja anopilleen

lahjoja.

Luonnollista onkin, että varsinkin silloin, kun kihlauksen ja häiden

välinen aika on muodostunut pitemmäksi ajanjaksoksi ja avioliiton

toimeenpano on riippuvainen sen perustana olevien oikeudellisten

ehtojen täyttämisestä, kaikesta lopullisesti sovittiin erikoisessa

molempien puolten välisessä yhtymyksessä.

"Polterabend"-menot.

Ottaessamme yleisvertailun kannaIta tarkastettavaksi muutamia

huomattavimpia varsinaisesti hälhln liittyvien tapojen ja menojen

kohtia, pysähdymme ensiksi morsiustalossa ennen nuodejoukon saapumista

ja sulhastalossa ennen nuodematkalle lähtöä tapahtuviin menoihin.

Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tapojen keskinäinen vertailu

osottaa, että varsinaiset n.s. neitojuhlamenot ovat yleisiä etupäässä

vain ersamordvalaisilla. Tsheemissien, votjakkien ja mokshalaisten

tavoista puuttuvat nimittäin ne erikoismenot, joita ersalaiset

hääaattopäivänä ja nuodejoukon tuloa odotellessa noudattavat. Toiselta

puolen on ersalaisten tapojen yksityiskohtainen vertailu vastaaviin

venäläisiin menoihin osottanut, että ne ei ainoastaan pääkohdissaan,

vaan myös lukuisiin yksityispiirteisiinsä nähden läheisesti liittyvät

viimeksimainittuihin. Jo yksistään tämä puhuu ersalaisten

neitoiltamenojen myöhäsyntyisyydestä ja venäläisperäisyydestä.

Tarkasteltaessa muutamien muiden suomalais-ugrilaisten kansojen

vastaavia tapoja, huomataan sama ilmiö, joka muutamien aikaisemmin

puheenaolleiden tämän laatuisten menojen suhteen on käynyt selville:

niitä noudattavat lähinnä mordvalais-venäläisiä tapoja vastaavassa

muodossa ne suomalais-ugrilaiset kansat ja sellaisilla seuduilla, missä

yleensä voimakasta venäläistä vaikutusta on havaittavissa.

Vastaavat sulhastalossa tapahtuvat menot näyttävät suurimmalta

osaltansa nekin syntyneen venäläisten tapojen analogian mukaan.

Mordvalaisten seremoniallinen piirakoiden valmistaminen sekä

mordvalaisilla ja joskus tsheremisseillä tavattava juhlallinen

nuodematkalle lähtevän sulhasen siunaaminen osottavat

yksityispiirteissään selvää venäläisperäisyyttä, samalla kun niiden

myöhäsyntyisyydestä puhuu se, ettei sulhanen aikaisemman kannan mukaan

lähtenyt nuodematkalle. Tämän kannan ja uudempien tapojen välinen

ristiriita kuvastuu selvästi esim. siinä, että mordvalaisten

siunausmenot saattavat joskus kohdistua sulhaseen, vaikkei hän lähde

nuodematkalle. Arbanskin tsheremissien siunausmeno, jossa esiintyy

morsiamen sijainen, on tähän häämenojen kohtaan varmaankin muualta

siirtynyt.

Tämän ohella suorittaa kukin tutkimuksemme alaisista kansoista tässä

häämenojen kohdassa rukousmenoja, jotka usein osottavat kullekin

kansalle ominaisia piirteitä. Yhteistä niissä on kääntyminen paitsi

jumaluusolentojen, myöskin esivanhempien puoleen avun ja suojeluksen

pyynnöllä. Nämä saattavat tietenkin olla kullakin kansalla itsenäisesti

kehittyneitä. Sitä mukaa, miten venäläinen vaikutus on ollut

voimakas, esiintyvät rukousmenot venäläisten tapojen mukaisina

siunausmenoina; ne ovatkin viimeksimainitussa muodossa yleisiä niillä

paikkakunnilla, joiden tavat muissakin suhteissa osottavat erikoista

venäläispiirteisyyttä.

Nuodematka ja morsiusmatka.

Lukuunottamatta niitä tapoja, jotka morsiusmatkan aikana kohdistuvat

erikoisesti morsiameen, ovat nuodematkaan liittyvät tavat, missä

erikoisempia tällaisia noudatetaan, muodoltaan ja merkitykseltään samaa

laatua kuin morsiusmatkan yhteydessä noudatetut. Se seikka, että

morsian morsiusmatkan kautta siirretään uuteen olinpaikkaansa -- mille

tapahtumalle yleensä annetaan erikoisen tärkeä merkitys -- on kuidenkin

aikaansaanut, että morsiusmatka osottaa nuodematkaan verrattuna

huomattavasti enemmän erikoismenoja. Viimeksimainitun yhteydessä

tavattavista ovat huomattavimmat nuodejoukon varausmenot ja sulhasen

siunaaminen, jotka nekin ovat yleisiä vain mordvalaisten tavoissa.

Näistä on sulhaseen kohdistuvien menojen myöhäsyntyisyys ilmeinen.

Nuodematkan suhteen on kuitenkin vielä huomioonotettava, että

nuodejoukko, kuten usein kosiomiehetkin, lähtee matkaan iltamyöhällä

tahi yöllä, niin että morsiustaloon saavutaan yöllä tahi varhain

aamulla. Tämä tapa liittyy yleismaailmalliseen ryhmään ja on ollut

käytännössä m.m. Itämeren suomalaisilla. Yhtenä tämän tavan

aiheuttajana näyttää olevan halu välttää vahingollisten voimien, ennen

kaikkea pahan silmän vaikutusta.

Nuodejoukon vastaanotossa noudatetuista tavoista on portin sulkeminen

ja lunnaiden vaatiminen sen avaamisesta havaittu yleiseksi

mordvalaisten ja venäläisten tavoissa. Tsheremissit eivät ainakaan

yleisemmin tätä tapaa noudata; siitä ei puhuta myöskään votjakkien

häämenojen kuvauksissa. Itämeren suomalaisista on portin sulkeminen ja

lunnaiden vaatiminen yleinen virolaisten tavoissa. Se on tunnettu

myöskin inkeriläisillä ja Itä-Suomessa.

Portin ja ovien sulkeminen selitetään tavallisesti johtuvan

naisenryöstöstä. Myöhemmin on koetettu löytää muunkin laatuisia

selityksiä. Sen alkuperäksi osotetaan m.m. halu sulkemisella suojeltua

pahoilta hengiltä. Mordvalaisten samaten kuin venäläistenkin tavoissa

ilmenee yleensä selvästi vastaanoton aikana ja jälkeenkinpäin

nuodejoukon ja morsiamen joukkueen välinen antagonismi. Vastaanotossa

esiintyvät vastustelut tapahtuvat etupäässä näiden joukkueiden

välisinä. Mahdollisesti johtuvat puheenalaiset vastaanotossa noudatetut

tavat juuri näistä sulhasta ja morsianta edustavien joukkueiden

välisistä vastustelumenoista, jommoisia E. Crawley osottaa häätapojen

lukuisasti sisältävän.

Kunkin tutkimuksemme alaisen kansan morsiusmatkaan liittyy joukko

toimenpiteitä, joista useat jo semmoisenaan helposti ovat

käsitettävissä johtuvan halusta tehdä morsiamen uuteen olinpaikkaan

siirtyminen vaarattomaksi ja onnelliseksi niinhyvin hänelle itselleen

kuin häntä saattavalle joukkueelle.

Tännekuuluvia tapoja havaitaan kaikkialla, missä morsiamen viennin

yhteydessä joitakin menoja noudatetaan. Varoesineiden tahi

varausaineiden mukaanottaminen on yleistä useiden muidenkin

suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa. Syrjäniläinen morsian panee

vihille lähtiessään poveensa leipää, villaa ja hampputukon. Karjalaiset

panevat morsiamen kintaanpeukaloon kuparirahan ja Suomessa pitää

morsiamen kengässä olla raha. Inkeriläinen morsian panee nuppineuloja

rintaansa suojeltuakseen pahoilta ihmisiltä. Äyrämöiset panivat

morsiamen ja sulhasen vasempaan sukkaan rahan ja poveen yhdeksän

jauhinkiven alta otettua viljanjyvää. Virossa pantiin raha morsiamen

vasempaan sukkaan; tässä sukassa piti morsiustalosta lähdettäessä olla

jotakin, jollei muuta niin nuppineula. J. v. Lucen mukaan otettiin

leipä tahi leivänmuruja, tulikiveä ja pirunpihkaa. Leipää ja suolaa

käytetään morsiamelle annettavana varausesineenä muuallakin Europassa.

Ylä-Pfalzissa on morsiamella matkallaan mukana leipää ja suolaa.

Serbialaiset panevat morsiamen poveen leipää ja suolaa.

Morsiamen mukaan pantavat varausesineet osottautuvat olevan yleisiä

tämän laatuisissa tilaisuuksissa käytettyjä pahan ja taikuuden

karkottamisen välikappaleita. Varsinkin leipä ja suola ovat lukuisilla

kansoilla tavattavia yleisiä varausesineitä. Nuoret syrjänipojat

ja -tytöt ripottelevat päähänsä suolaa varjeltuakseen pahalta silmältä,

ja pientä lasta suojellaan panemalla päänalaseen leipää ja veitsi.

Yleinen on tapa viedä uuteen asuntoon muutettaessa sisälle ensiksi

leipää ja suolaa. Karjalaisilla ottaa patvaska, jonka on suojeltava

nuorta paria pahansuovilta ihmisiltä, morsiusmatkalle mukaan leipää.

Vieraaseen paikkaan matkustava ottaa suojaksensa pahoja henkiä vastaan

mukaansa leipää.

Raha ja neulat, kuten metalliesineet yleensä, sekä pirunpihka ja

tulikivi ovat nekin yleisiä taikuuden, etenkin siunaamisen

vastustusesineitä.

Mukaan annettavien varausesineiden suhteen ovat tutkimuksemme alaisten

kansojen tavat saattaneet yleisistä käsityksistä johtuen muodostua

kullakin itsenäisesti. Niiden yleisvertailu osottaa kuitenkin

mordvalaisten tapojen lähinnä liittyvän venäläisiin.

Mordvalaisten morsiamen pyhän kynttilän kuljettaminen morsiusmatkalla,

jolle tavalle venäläistenkin tavoista on löydetty vastineita, on

nähtävästi sekin luettava morsiusmatkan varaustoimenpiteiden sarjaan.

Samassa häämenojen kohdassa käyttävät useat kansat tulisoihtuja.

Roomassa kulki morsiussaattueen edessä soihdunkantajia. Nykyisessä

Kreikassa kantaa aviopari hääsaattueessa soihtuja. Muutamin paikoin

kulkee morsiamen edellä vihkimämatkalla kynttilänkantaja, paikotellen

otetaan morsian sulhastalossa vastaan ja kuljetetaan kynttilän kanssa

jokaisessa talon nurkassa. Kiinassa kuljetetaan morsiussaattueen edellä

lamppuja, joiden arvellaan karkottavan pahoja henkiä. Indiassa

heilutetaan pahan silmän välttämiseksi morsiusmatkalla nuoren parin

pään päällä lamppua. Myöskin synnytyksen yhteydessä tavataan kynttilä-

tahi soihtuseremonioita, jotka alkujaan perustuvat ajatukseen pahojen

voimien loitollapitämisestä.

Joskin morsiamen kuljettamisen peitetyissä ajoneuvoissa saattaa yhdeltä

puolen katsoa johtuvan samoista käsityksistä, jotka ovat johtaneet

morsiamen piilottautumiseen tahi eristämiseen eräissä avioliittomenojen

kohdissa, näyttäisi senkin tarkoituksena ennen kaikkea olevan suojella

morsianta morsiusmatkalla pahoilta voimilta. Ajoneuvoja peittävään

kankaaseen ommeltuja ristejä, nelikulmioita ja tähtiä ei saatettane

pitää muuna kuin maagillisina merkkeinä, joiden tarkoituksena on pitää

loitolla vahingollisia voimia.

Hunnuttaminen.

Tapa, joka avioliittomenoissa usein erikoisesti on kiinnittänyt

tutkijoiden huomiota, on morsiamen pään ja kasvojen peittäminen eräissä

avioliittomenojen kohdissa eli hunnuttaminen.

Muutamien tutkijoiden taholla on hunnuttaminen asetettu naisen

ryöstötavan yhteyteen. Sellaisessa merkityksessä puhuvat siitä esim. L.

von Schroeder ja O. Schrader. Varsinaiset etnologit, nimenomaan

englantilaiset, ovat etsineet tämänkin tavan selitystä välittömästi

yleisten kansanpsykologisten ilmiöiden piiristä. Hunnuttamisen, kuten

useiden muidenkin tämän laatuisten toimenpiteiden tarkoituksena

pidetään hunnutettavan eristämistä, niin etteivät hänessä itsessään

asuvat salaperäiset voimat voisi vahingoittaa muita tahi hunnutettava

itse olisi ulkoisille vahingollisille vaikutuksille alttiina. J.G.

Frazer on _tabu_-ilmiöitä selittäessään antanut esimerkkejä

useissa erilaisissa tiloissa toimitettavista hunnuttamisista.

Hunnuttamista tavataan esim. hallitsijoihin ja pappeihin kohdistuvien

_tabu_-käsitysten yhteydessä. Edelleen liittyy se muutamiin

kriitillisiin funktsioneihin ja tiloihin. Tällaista on esim.

hunnuttautuminen tahi piilottautuminen syödessä, naisen peittäminen

raskauden ja menstruatsionin aikana sekä samanlainen sairaan

eristäminen. Myöskin pahan silmäyksen välttämiseksi peitetään kasvot ja

suu, esim. juhlien ja markkinoiden aikana.

E. Crawley pitää morsiamen hunnuttautumista etupäässä samoista

käsityksistä johtuvana, kuin mihin erinäiset avioliittotavoissa yleiset

sulhasen tahi morsiamen pakenemiset ja piilottautumisetkin perustuvat.

Paitsi yleensä epämääräisen pahan ja onnettomuuden välttämisestä,

johtuu hunnuttaminen erittäinkin sukupuolten välisistä _tabuista_, s.o.

molempien sukupuolten välisissä suhteissa varsinkin avioliittomenojen

aikana havaittavasta eristäytymispyrkimyksestä ja toistensa

karttamisesta.

Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa liittyy morsiamen

hunnuttaminen ja peittäminen useihin avioliittomenojen kohtiin.

Mordvalaisen morsiamen mainitaan olleen kosintamenoissa ja ennen

varsinaisia häämenoja tapahtuvien itkujen aikana hunnutettuna.

Tätäpaitsi toimittivat mordvalaiset Lepehinin kuvauksen mukaan

hnnnuttamisen ennen morsiusmatkalle lähtöä. Georgi ja Milkovitsh

puhuvat hekin hunnuttamisesta nimenomaan matkallelähdön yhteydessä.

Urzhumin piirissä on tsheremissiläinen morsian hyvästelykäyntejä

sukulais- ja naapuritaloihin tehdessään häähunnulla peitettynä;

tsheremissien ja votjakkien tavoissa liittyy hunnuttaminen kuitenkin

etupäässä morsiusmatkaan. Vielä on morsiamen tahi avioparin erinäisissä

muissa häämenojen kohdissa, kuten siunauksen ja yhteisten syöntimenojen

aikana, nähty olevan peitettynä tahi hunnutettuna.

Muiden suomalais-ugrilaisten tavoissa nähdään morsiamen peittämisen

tahi hunnuttamisen myös liittyvän useampiin avioliittomenojen kohtiin.

Useimmiten puhutaan hunnuttamisesta kuitenkin morsiusmatkan yhteydessä.

Näin peitetään esim. Suomessa morsiamen pää tahi kasvot morsiusmatkalle

lähdettäessä. Pääasiallisesti morsiusmatkaan liittyy hunnuttaminen myös

Venäjän Karjalassa.

Inkeriläinen morsian oli kuitenkin jo hääaattona morsiusitkuja

itkiessään peitettynä. Koko morsiustalossa tapahtuvien menojen ajan

oli hän peiton alla eikä ottanut sitä pois vihkimiseen saakka.

Kreikanuskoinen ishori-morsian oli niinikään häiden aattona itkiessään

hunnutettuna. Vatjalaiset panevat peiton morsiamen päähän ennen

vihillelähtöä tapahtuvaa avioparin istuttamista; vihkimisen perästä

tapahtuneen päähineen muuton jälkeen hunnutetaan morsian uudelleen.

Virolainen morsian on J. Jungin tiedonannon mukaan hunnutettuna jo

kihlausjuhlan aikana. Edelleen on morsian hunnutettuna muutamissa sekä

sulhas- että morsiustalossa tapahtuvissa menoissa (syöntimeno,

vedelläkäynti). Oberpahlenissa morsian hunnutetaan sulhasen saapuessa.

Mutta ennen kaikkea mainitaan morsiamen morsiusmatkan aikana olevan

hunnutettuna. Viimeksimainitulla paikkakunnalla hunnutetaan morsian

uudelleen morsiusmatkalle lähdettäessä. Samanlainen kahdenkertainen

hunnuttaminen tavataan lappalaisilla, josta L. v. Schroeder huomauttaa.

Tämä vastaa Lepehinin kuvausta mordvalaisten tavoista ja puhuu

hunnuttamisen merkityksestä erikoisesti morsiusmatkaan nähden.

Valkovenäläinen morsian on siunausmenojen aikana ja hääitkuja

itkiessään hunnutettuna. Tätäpaitsi kuuluu vihkimäpukuun huivi, joka

peittää pään ja kasvot, paikotellen pään ja hartiat. Isovenäläisten

hunnuttaminen liittyy etupäässä morsiusmatkaan. Morsiamen pää tahi

kasvot peitetään ennen morsiustalosta lähtöä, niin että ne vihille

vietäessä ovat peitettynä.

Morsiamen hunnuttaminen saattaa siis liittyä useampiin

avioliittomenojen kohtiin. Silmälläpitäen sen esiintymismuotoja

erikoisesti suomalais-ugrilaisten ja turkkilais-tatarilaisten kansojen

tavoissa, voitaisiin hunnuttaminen käsittää etupäässä kahdessa

päämerkityksessä. Kosijoiden ja nuodejoukon saapumisen yhteydessä

toimitettu morsiamen hunnuttaminen tahi peittäminen liittyy ilmeisesti

niihin eristystoimenpiteisiin ja yhteyteen joutumisen estämisiin

(morsiamen pakeneminen, sulhasen kasvojen peittäminen j.n.e.), joita

tässä avioliittomenojen kohdassa yleisesti on tavattu. Se johtuu siis

niistä käsityksistä, joiden mukaan morsian ja sulhanen keskenään tahi

eräät muut molempien puolten edustajat eivät saa joutua keskenään

kosketuksiin.

Kuten edellä toimitettu tarkastelu osottaa, liittyy morsiamen

hunnuttaminen etenkin mordvalaisten, venäläisten ja joskus Itämeren

suomalaisten tavoissa usein muutamiin häämenojen huomattavimpiin

toimituksiin, kuten siunaus-, istuttamis- ja yhteisiin syöntimenoihin.

Yleisintä näyttää kuitenkin olevan hunnuttaminen morsiusmatkan

yhteydessä. Sen merkityksestä morsiusmatkaan nähden puhuu erityisesti

se seikka, että paitsi aikaisemmin tapahtuvaa hunnuttamista joskus

morsiusmatkaa varten toimitetaan erikoinen hunnuttaminen.

Näissäkin tapauksissa saattaa tietysti ajatus morsiamen eristämisestä

olla mahdollinen. Lukuisat seikat kuitenkin osottavat näihin

avioliittomenojen kohtiin, varsinkin morsiusmatkaan, liittyvän joukon

toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on selvästi suojella morsianta

ulkoisilta vahingollisilta vaikutuksilta. Eräät morsiamen hunnuttamisen

yhteydessä noudatetut tavat osottavat hunnuttamisella ilmeisesti olevan

myös tämän laatuisen merkityksen. Tässä suhteessa on mielenkiintoinen

seuraava syrjäniläinen tapa, josta V. Nalimov kertoo. Vihkimisen

jälkeen, kun morsiuskruunu on otettu pois, on morsiamen pää heti

peitettävä huivilla. Huivi suojelee kaikenlaiselta pahalta,

tartunnalta, pahalta silmältä, pahansuomuksilta, hengiltä. Jotkut papit

ovat siihen määrin tottuneet syrjänien tapoihin, että asettavat sen

jälkeen kun kruunu on otettu pois, kätensä morsiamen pään päälle siksi

kunnes huivi ennätetään heittää päähän. Niistä vahingollisista

voimista, joita vastaan hunnuttaminen, kuten useat muutkin

varotoimenpiteet ovat tähdätyt, on ennen kaikkea huomioonotettava

yleismaailmallinen ja mitä erilaisimmilla kultturiasteilla, kansoilla

ja aikoina tavattava usko vieraan katseen vahingollisesta voimasta eli

_usko "pahaan silmään" eli silmääniiseen_. Tällä ymmärretään uskoa,

jonka mukaan määrätyillä ihmisillä, eläimillä tahi hengillä on voima

paljaan katseen avulla tuottaa toisille henkilöille, varsinkin

lapsille, kotieläimille, kasveille, jopa elottomille esineillekin

vahinkoa. Katseella, jolla ajatellaan olevan nämä taikavoimat, on usein

aivan luonteenomaiset ominaisuudet, se on joko raivoa täynnä ja

kateellinen, tahi aivan päinvastoin, ihaileva ja rakastava. Myöskin

luullaan, että ensimäinen katse, jonka esineeseen luo, voi tuottaa

vahinkoa.

Käsitys pahasta silmästä näyttää olevan yleinen useimmilla

suomalais-ugrilaisilla kansoilla. Kuten etempänä saadaan nähdä,

esiintyy se tutkimuksemme alaisilla kansoilla muutamien muidenkin

häämenojen kohtien (esim. valemorsiamen) yhteydessä. Erittäin kuvaavia

ovat syrjänien käsitykset pahasta silmästä (_vomidz_). Silmäykselle

ovat niiden mukaan alttiita etenkin kauniit ja voimakkaat ihmiset,

varsinkin kauneimmat tytöt ja uhkeimmat pojat. Tämän vuoksi ei lapsia

vieraisiin vietäessä pestä eikä kammata. Kauniin, viisaan ja hyvässä

puvussa olevan pojan ei anneta näyttäytyä vieraalle, ennenkuin hänen

päänsä päälle on ripotettu suolaa.

Tämän ajatuksen kannalta tuntuu varsin luonnolliselta, että morsian

nuoruuden kukkeudessaan ja juhlakomeudessaan kaikkien ihastelemana ja

huomion keskuksena on erikoisesti alttiina pahan silmän vaikutukselle.

Luonnollisimpana ja yksinkertaisimpana pahan silmän ja muun sen

laatuisen ulkoapäin uhkaavan taikuuden välttämiskeinona on peittäminen.

Tämä käsitys ilmenee erikoisen selvänä juuri puheenaolleessa

syrjäniläisessä, vihittäessä noudatettavassa tavassa. Morsiusmatkaan

liittyvän peittämisen mainitaan joskus nimenomaan johtuvan käsityksestä

pahasta silmästä. S.K. Kuznetsovin mukaan peitetään tsheremissiläinen

sulhanen ja morsian morsiusmatkan aikana niinimatolla pahan silmän

välttämiseksi. Niitä ruumiinosia, joiden erikoisesti katsotaan olevan

pahalle silmälle alttiina, varjellaan peittämällä tahi verhoamalla.

Kasvojen peittämistä ja pään verhoamista käytetään S. Seeligmannin

mukaan keinona pahaa silmää vastaan. Varjellaanpa eläimiäkin ja

erilaatuisia esineitä, etenkin ruokatavaroita, pahalta silmältä

peittämällä. Syrjänit suojelevat maitoa silmäämiseltä peittämällä ja

siivilöitsevät sen syrjässä tahi lattian alusessa.

Mordvalaisen morsiuskuomin kuviot, ristit ja tähdet oikeuttavat jo

päättämään, ettei kysymyksessä ole paljas eristämistoimenpide, vaan

että eristävällä laitoksella tahdotaan samalla suojella ulkoapäin

uhkaavalta pahalta. Erään tiedon mukaan oli _morsianta peittävään

hurstikankaaseen ommeltu ristejä ja nelikulmioita_. Tsheremissien

morsiushuntu koristetaan kirjailulla, joka on tehtävä yöllä

kuunvalossa. Nelikulmiot, ristit ja tähdet ovat, samaten kuin tunnettu

pentagramma, yleisiä maagillisia karaktärejä, joita käytetään

amuleteissa ja muissa taikaesineissä kaikenlaista noituutta ja

varsinkin pahaa silmää vastaan. Morsiushuntu on usein väriltänsä

punainen. Punainen on ikivanha taikaväri. Punaiset langat y.m. tämän

väriset esineet ovat yleisiä taikomisessa ja kansanomaisessa

lääketaidossa. Häämenoissa ovat useat esineet, joilla selvästi on

suojelevan varoesineen merkitys, väriltään punaisia. Kiinalaiset

kuljettavat morsiussaattueessa punaisia lyhtyjä, lippuja ja

suojustimia. Muinaisindialaisissa häissä sidottiin morsiamen kaulaan

punasininen kaulanauha ja morsiusvaunun oli kuljettava punaisen ja

sinisen langan yli. Vielä on muistettava, että mordvalainen morsian

ennen morsiusmatkalle lähtöä ja hunnuttamista puettiin Lepehinin mukaan

punaisiin vaatteisiin.

Muutamissa viimeksi puheenaolleissa avioliittomenojen kohdissa

tapahtuva morsiamen hunnuttaminen ja peittäminen kuuluu siis ilmeisesti

niiden varotoimenpiteiden sarjaan, joiden määränä on suojella morsianta

sen laatuisilta vahingollisilta voimilta kuin edellä on ollut puhe.

Etempänä nähdään samoihin avioliittomenojen kohtiin hunnuttamisen

ohella liittyvän useita muunkin laatuisia varotoimenpiteitä.

Morsiamen seremonialliset vastustelut ja itkut.

Tämän jälkeen tarkasteltakoon niiden tapojen sarjaa, jotka joko

selvästi tahi kuvaannollisesti ilmaisevat morsiamen vastustelua ja

vastenmielisyyttä määrätyissä häämenojen kohdissa, erittäinkin

morsiusmatkan yhteydessä.

Näihin luetaan tavallisesti vastustelu ajoneuvoihin vietäessä,

karkaamiset morsiusmatkalla y.m. häämenojen kohdissa, sulhastalon

kynnyksen yli nostaminen, häähunnun poisheittäminen ja seremonialliset

itkut. Ne kuuluvat yleismaailmallisiin tapoihin ja niitä noudattavat

joissakin muodoissa lukemattomat kansat. Niinpä muinaisindialainen

morsian itki häissä seremoniallisia itkuja ja roomalainen morsian

pakeni ennen _domum deductiota_, äitinsä helmaan ja oli siitä

väkivallalla riistettävä. Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien

tavoista kuuluvat muutamat selvemmin tahi hämärämmin tähän

tapaluokkaan. Morsiamen itkut ovat niistä yleisimmät. Mordvalaisten

tavoissa on havaittu morsiamen vastustelevan aviovuoteelle vietäessä,

itkevän, vastustelevan ja pakenevan pois ajoneuvoista morsiusmatkalla

sekä heittävän huntunsa kolmasti pois. Samoin nähtiin votjakkilaisen

morsiamen koettavan kolmasti karata pois ajoneuvoista.

Tähän sarjaan kuuluvat tavat eivät ole harvinaisia muutamien muidenkaan

suomalais-ugrilaisten kansojen menoissa. Itämeren suomalaisten ja

öyrjänien hääitkut ovat kehittyneet varsinaiseksi itkurunoudeksi ja

muitakin vastustelumenoja on täällä sekä esim. lappalaisten tavoissa

havaittavissa.

Morsiamen vastustelujen ja itkujen on usein, vieläpä viime aikoihin

saakka selitty johtuvan naisenryöstötavasta. M.m. selittää I.N. Smirnov

tältä kannalta tsheremissien tavoissa yleiset morsiamen kolminkertaiset

peräytymiset ajoneuvoihin asetuttaessa ja ruoskalla lyönnit. Sitä mukaa

kuin itse naisenryöstötapaa on ryhdytty lähemmin tutkimaan ja siihen

liittyvät teoriat saatettu ankaramman kritikin alaiseksi on siitä

johdetuille tavoillekin alettu etsiä muun laatuisia selityksiä. Näin

selittää C.N. Starcke morsiamen vastustelut ja itkut suoranaisesti

psykologisista syistä johtuviksi. Vanhojen perhesiteiden katkeamisen

tahi heikkenemisen johdosta ilmaistu suru saattaa morsiamen puhkeamaan

valituksiin, samalla kun se, löytämättä tarkoituksenmukaisempaa

symbolia, ilmenee morsiamen vastusteluna.

E. Crawley yhdistää morsiamen vastustelut samaten kuin n.s.

ryöstösymbolit yleensäkin sukupuolten välisiin _tabuihin_. Tämän

ohella johtuvat vastustelut myöskin naisellisesta häveliäisyydestä

ja arkuudesta. Sukupuolten välisestä vastakkaisuustunteesta

(_sexual resistance_) ja saman sukupuolen kesken vallitsevasta

solidarisuustunteesta johtuvina esiintyvät vastusteluseremoniat samoin

kuin avioliittomenoissa havaittava väkivallan käyttökin molempien

sukupuolten välisenä jännityksenä, vastusteluna ja taisteluna.

Lukuunottamatta muutamia nuodejoukon vastaanotossa havaittavia tapojen

piirteitä, eivät vastustelumenot tutkimuksemme alaisten kansojen

tavoissa yleensä ilmene tämän laatuisena molempien sukupuolten

välisestä antagonismista johtuvana taisteluna. Näin näyttää esim.

morsiamen kantamisella, jonka E. Crawley johtaa samoista käsityksistä,

saattavan olla muunkin laatuisia syitä perustanaan. Lähinnä

näyttäisivät tutkimuksemme alaisten kansojen vastustelumenot johtuvan

eron aiheuttamasta luonnollisesta suruntunteesta. Niiden pohjana

saattaa myöskin, kuten P. Sartorikin huomauttaa, olla ajatus siitä,

että osottaessaan liiallista myöntyväisyyttä ja alttiutta uutta

kohtaloa kohti lähdettäessä ja matkattaessa, morsian voi herättää

kohtalon tahi jumaluusvoimien kateutta ja vihaa. Onhan yleinen luulo,

että liiallista ilon ja tyytyväisyyden ilmaisua seuraa onnettomuus, kun

taas päinvastoin surun ilmaisu voi tätä estää. Inkeriläiset sanovat

morsiamesta: "Joka ei itke lähtiessään, itkee ukkolassa", ja jollei

morsian Uudellakirkolla lähtiessä itkenyt, huusi joku vaimoista: "Kun

et itke männessäis, itke(t) siel ollessais, oljamis käyvessäis".

Ylä-Pfalzissa on morsiamen itkettävä paljon, tullakseen onnelliseksi

avioliitossa.