esivanhempien henkien vaikutusvoimasta jälellejääneitten kohtaloihin.
Paitsi tuon tuostakin tapahtuvaa kuolleiden esivanhempien puoleen
kääntymistä avioliittomenojen tärkeimmissä kohdissa, osottaa
mordvalainen morsian erojaisitkunsa myöskin vainajille. Sekä ennen
varsinaisia häämenoja tapahtuvissa itkuissa että morsiusmatkalla
vihittäväksi poikettaessa hyvästelee morsian sukunsa vainajia. Kosimaan
lähdettäessä käytiin rikkaläjällä, jota pidetään pyhänä, koska siihen
joutuu ruumisarkun lastuja. Neitisaunaan mennessään pyysi morsian
_pokshtat babat_, kuolleet esivanhempansa mukaan. R. Utshajev kertoo
kosintapäivän iltana morsiustalossa vuoltavan kynnyksellä hopearahaa.
Vuoltaessa muistellaan vainajien nimiä sekä rukoillaan jumalaa ja
esivanhempia, pyytäen näiltä onnea sekä anoen heitä vapauttamaan
"pahasta ihmisestä", "pahasta vastaantulosta" sekä pahasta silmästä.
Inkerissä menee morsian hääaattona "kalmoille", jossa hän itkien kutsuu
kaikkia, jotka ovat hänen suvustansa kuolleet. Ennen kotoalähtöä valaa
hän olutta ikkunan kynnyksessä olevasta aukosta pihalle, kutsuen
kuolleita (erittäinkin jos hänen vanhempansa ovat kuolleet)
"leine-iltaiselle". Länsi-Inkerissä morsian itkuissaan lasi kädessä
ikkunaan päin seisten pyytää jumalia "ottamaan otravettä, maistamaan
mainiota mallasvettä". Jos hänen isänsä on kuollut, kutsuu hän tätä
erikseen. Vientipäivänsä aattona käy tyttö läheisten sukulaistensa
haudalla siunausta pyytämässä.
Morsiamen itkut saattavat näin johtua osaksi myös halusta osottaa suvun
vainajille ja kodin haltijoille eron vaikeutta, samalla kun tahdotaan
hankkia heidän suosionsa, niin ettei heidän puoleltansa uuteen
olinpaikkaan siirryttyä mikään onnettomuus uhkaisi.
Morsiamen kantaminen.
Morsiamen kantamista, jota usein pidetään merkitykseltään samaan
tapaluokkaan kuuluvana kuin viimeksi puheenaolleet tavat,
tarkasteltakoon erikseen, koska tänne lukeutuvia tapoja on olemassa
verrattain runsaasti ja useat niistä näyttävät olevan toista alkuperää
kuin edellä tarkastellut.
Kantamisesta puhutaan tavallisimmin morsiusmatkan yhteydessä. Vanhoissa
indialaisissa häämenoissa otettiin nuorikko sulhasen kotiin tuotua
nostamalla ajoneuvoista ja vietiin kantamalla vuodalle. Roomalainen
morsian kannettiin uuden kodin kynnyksen yli, jolloinka hän ei saanut
jalallaan koskea kynnykseen.
Useiden indogermanisten kansojen mainitaan kantavan tahi nostavan
morsianta myöskin sulhastalosta lähdettäessä ajoneuvoihin asetettaessa.
Pohjoisfriisiläisissä häissä nostaa _bidlefstr_ morsiamen
seuralaisnaisineen ajoneuvoihin, Siebenbürgissä kantaa hänet ulos ja
asettaa niihin sulhanen. Itä-Böömissä viedään morsian hänen
vastustellessaan kantamalla ajoneuvoihin. Samalla tapahtuu kantaminen,
kuten vanhojen indialaisten ja roomalaisten tavoissa, sulhastalossa,
morsianta sisälle vietäessä. Usein puhutaan erikoisesti kynnyksen yli
nostamisesta. Uuskreikkalaiset nostavat morsiamen äkkiä kynnyksen yli;
olisi paha enne, jos hän uuteen kotiin astuessaan koskettaisi maata.
Kynnyksen yli nostaminen tavataan vielä albaneilla, Kanadan indianeilla
ja kiinalaisilla.
Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tavoissa yhtyy morsiamen
kantaminen useihin häämenojen kohtiin. Mordvalaisista on ensiksikin
tunnettua Pallas'en mainitsema kantaminen sulhastalon portille sekä
aviovuoteelle viedessä toimitettu kantaminen; jälkimäisessä kohdassa
ilmenee myös morsiamen vastustelu. Mutta tämän ohella kantavat sekä
mordvalaiset että tshuvassit morsianta ajoneuvoihin asetettaessa ja
sisälle vietäessä, morsiamen käydessä sukulaisten luona hyvästelyillä.
Samaten kannettiin morsianta morsiusmatkan aikana kotoa lähdettäessä ja
sulhastaloon sisälle tuotaessa. Kargaleissa liittyy kantaminen koko
morsiusmatkaan, niin että morsianta kaikissa kohdissa, missä hänen
pitäisi jalkaisin liikkua, kannetaan käsivarsilla. Myöskin kuljetettiin
morsianta kantamalla hänen hyvästellessään synnyinkodin eri paikkoja.
Muutamien tietojen mukaan kannetaan morsianta aina hänen häämenojen
aikana liikkuessaan paikasta toiseen. Pallas mainitsee tshuvassilaista
morsianta häiden ajan joko kuljetetun ajoneuvoissa tahi kannetun
niinimatolla. K.P. Prokopevin mukaan ei tshuvassilainen morsian häiden
alusta niiden loppuun astu askeltakaan jalkaisin, vaan kannetaan hänet
ajoneuvoista sisälle ja päinvastoin.
Tsheremissit kantavat morsianta ajoneuvoihin vietäessä ja ajoneuvoista
laskeutumisen yhteydessä sulhastalossa vastaanotettaessa; heidän
tavoissaan liittyy kantaminen käsitykseen, _ettei morsian saa astua
paljaalle maalle, vaan jollekin alustalle_.
Morsiamen kantamista on yleisesti pidetty naisenryöstöön viittaaviin
tapoihin kuuluvana. Tällaisena puhuu siitä esim. A. Rossbach, vaikka
hän sen ohella huomauttaa kynnyksen _omen_-merkityksestä. Kantamisessa
näkee hän väkivaltaa vastustelevaa morsianta kohtaan. L. v. Schroeder
pitää Rossbachin mielipidettä sangen todennäköisenä. Myöskin J. Lubbock
näkee tavassa nostaa morsian kynnyksen yli jäännöksen ryöstöavioliiton
ajoilta. Tämän selitystavan kannattajiin lukeutuvat edelleen A.H. Post,
L. Dargun, M. Kulischer ja N.F. Sumtsov. E. Crawley lukee kantamisen
yleisten vastustelumenojen joukkoon, samalla tietysti jyrkästi
vastustaen sen yhteyttä naisenryöstötavan kanssa. Lukuunottamatta
Pallas'en kertomusta mordvalaisten aviovuoteelle viennistä, ei
tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa kantamisen yhteydessä
morsiamen seremoniallista vastustelua yleisemmin tavata. Useissa
häämenojen kohdissa, kuten hyvästelykäyntien aikana ja kotitalon eri
paikkojen hyvästelyn yhteydessä tapahtuvan kantamisen selittäminen
vastustelumenojen kannalta tuntuukin näille tavoille kokonaan
epäoleelliselta. Näin ei kantamista, kuten vielä etempänä esille
tulevat tavan piirteet osottavat, useinkaan saatettane lukea
vastustelumenoihin kuuluvaksi.
Kantamistavassa on mielestämme ensiksikin erotettava kynnyksen yli
nostaminen ja laajemmassa merkityksessä tapahtuva morsiamen kantaminen.
Ensinmainitun on jo M. Winternitz osottanut muinaisten indialaisten ja
lukuisten muiden kansojen tavoissa johtuvan ajatuksesta, jonka mukaan
kynnys käsitetään taikalokaliteetiksi, jota sen yli määrätyissä
tiloissa kuljettaessa ei saa koskettaa. Useiden muiden kynnykseen
kohdistuvien tapojen perustana näyttää olevan kynnykseen liittyvät
palvonnalliset käsitykset. Tässä suhteessa ovat mordvalaisten tavat
mielenkiintoisia. He vievät rukouksia toimitettaessa kynnykselle
"rukouspalan" (_ozyndym-pal_). Kynnyksen käsittävät he nähtävästi suvun
vainajien henkien asuinsijaksi. Kosintapäivän iltana vuollaan
_kynnyksellä_ hopearahaa ja muistellaan vuoltaessa vainajien
esivanhempien nimiä, samalla kun heiltä ja jumalilta pyydetään onnea ja
suojelusta.
Laajemmassa merkityksessä tapahtuvan kantamisen laatua arvosteltaessa
on ensiksikin huomioonotettava edellä mainitut käsitykset siitä, ettei
morsian maahan laskeutuessaan saa astua paljaalle maalle. Etempänä
nähdään alustan käyttämisen vastaanotossa yhtyvän samaan ajatukseen.
Aikaisemmin on kantamisen nähty yleensä tapahtuvan ajoneuvoihin
asettamisen ja niistä poislaskeutumisen yhteydessä. Useat tavat
osottavat sen viimemainitussa kohdassa liittyvän morsiamen alustalle
laskeutumiseen tahi asettamiseen. Muinaisten indialaisten muistetaan
vieneen vastaanotossa morsiamen kantamalla ajoneuvoista ja asettaneen
vuodalle. Suomessa levitettiin reen viereen vaippa, jolle sulhanen
nosti morsiamen. Kantaminen saattaa siis ainakin alustalle asettamisen
yhteydessä johtua käsityksestä, ettei morsian saa astua paljaalle
maalle.
Mieltäkiinnittävää on morsiamen kantamistavan selittämisessä seuraava
tshuvasseilla tavattava käsitys. Morsianta kantavat he siinä
tarkoituksessa, että morsian näyttäisi olevan' talon omaa väkeä, koska
ei ole tulojälkiä.
Muutamien muidenkin läheisesti tännekuuluvien toimitusten perustana
näyttäisi olevan ajatus jälkien haihduttamisesta. Mordvalaisten
menoista on tunnettua kaikkien morsiusmatkaan osaaottavien ajoneuvojen
kääntäminen takaperin morsiustalosta lähdettyä. V. Mainov kertoo, ettei
matkalla sulhastalon ja morsiustalon välillä koskaan kuljeta lyhintä
tietä, vaan kierretään sivuteitä ja poiketaan tahallaan metsään tahi
pelloille. Syrjäniläinen aviopari tulee vihkimisen jälkeen sulhasen
kotiin navetan tahi heinäladon kautta ja käy sisälle takaovesta. Näissä
tavoissa esiintyy ajatus pahansuopien voimien eksyttämisestä selvänä ja
se on kantamistapaakin selitettäessä huomioon otettava.
Ruoskalla lyömiset.
Morsiusmatkan yhteydessä noudatettavista tavoista on etenkin
tsheremissien menoissa yleisenä tavattu morsiamen ruoskalla lyöminen
morsiustalosta lähdettäessä.
Erinäisissä häämenojen kohdissa tapahtuvat ruoskallalyöntimenot lukee
N.F. Sumtsov naisenryöstöön viittaaviin symboleihin ja saman suuntaisen
selityksen on myös I.N. Smirnov antanut mainitusta tsheremissien
tavasta.
Samaten kuin venäläisten, tshuvassien y.m., ilmenee tutkimuksemme
alaisten kansojen tavoissa sellaisia ruoskallalyöntimenoja ja sen
laatuista ruoskan seremoniallista käyttämistä, joissa ruoskalla on
silminnähtävä varausesineen merkitys. Kuoskaa käytetään matkalle
varaamisessa muiden varausesineiden rinnalla. Samoin lyödään ruoskalla
niitä paikkoja, joiden kanssa ensi kertaa joudutaan kosketuksiin, kuten
morsiustalon portinpieliä, nurkkia, seiniä ja penkkejä sekä
aviovuodetta ennen sille asettumista. Jos syrjäniläiset nuodemiehet
huomaavat sulhasjoukon tiellä luudan, joka siinä on sattumalta tahi
jonka ilkeämieliset ihmiset ovat asettaneet, lyövät he itseään kolmeen
kertaan ruoskalla. Venäjän karjalaiset, jotka käyttävät ruoskaa m.m.
varausesineenä hääjoukkoa matkalle varattaessa, pitävät ruoskaa
mahtavana taikaesineenä, joka varjelee kaikenlaisilta rikkomuksilta.
Karjalassa ja Suomessa jaetaan häälahjat usein piiskanvarrella ja
piiskan käyttäminen morsiushuntua poistettaessa on meille aikaisemmasta
tunnettua. Aikaisemmin puheenaolleen tsheremissiläisen tavan yhtyminen
samoihin käsityksiin käy selville sen yhteydessä lausuttavasta
manauksesta: "Elä kutsu mukaasi _keremetiä_."
Ruoska ja sillä läimäytteleminen onkin sangen yleinen noituuden ja
henkien karkotuskeino. Se näyttää saaneen tällaisen merkityksen osaksi
sen ajatuksen voimasta, että paukahdukset ja melu saattavat karkottaa
henkiä ja noituutta.
Nuodejoukon ja morsiussaattueen matkallevaraaminen sekä muutamat muut
morsiusmatkaan liittyvät tavat.
Paitsi morsiusmatkan aikana erikoisesti morsiameen kohdistuvia tapoja
ja toimituksia, noudatetaan varsinkin morsiusmatkan yhteydessä
eräitä tapoja, joista muutamat kohdistuvat morsiussaattueeseen
kokonaisuudessaan. Näistä ovat yleisimpiä ja säännöllisimpiä
mordvalaisten matkallevarausmenot, joiden tavallisin muoto on
kolminkertainen nuodejoukon tahi morsiussaattueen ympärikulkeminen
varausesineiden keralla. Niiden läheinen yhteenkuuluvaisuus
vastaavien venäläisten tapojen kanssa on aikaisemmin todettu. Muiden
tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin verrattuna muodostavatkin
mordvalais-venäläiset menot erikoisen ryhmänsä. Tsheremissien ja
votjakkien tavat eivät ole kehittyneet sellaiseksi tässä haamenojen
kohdassa säännöllisenä esiintyväksi taparyhmäksi kuin ensinmaimttujen
kansojen. Viimeksimainitulla taholla tavataan varausesineiden kanssa
toimitettavan nuodejoukon tahi morsiussaattueen ympärikulkemisen
asemesta kolminkertainen pihamaan ympäri kulkeminen tahi morsiamen
kuljettaminen lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri.
Kun ulotetaan vertailu muihin suomalais-ugrilaisiin
kansoihin, osottautuvat karjalaisten tavat lähinnä liittyvän
mordvalais-venäläiseen ryhmään. Nuode- tahi hääjoukon ympäri kulkeminen
varausesineitä kantaen on täällä matkallevaraamisessa säännöllistä.
Samalla huomataan käytettävissä varausesineissä sekä yleensä varausten
suorituksewsa yksityispiirteisiä yhtäläisyyksiä viimeksimainittujen
kansojen tapojen kanssa. Virossa tapahtuu matkallevaraaminen Kodaveren
kihlakunnassa läheisesti tämän ryhmän menoja muistuttavalla tavalla.
Myöskin syrjänien tavoissa havaitaan selvästi tähän ryhmään liittyviä
menoja.
Mordvalaiset nuodejoukon ja morsiussaattueen matkallevarausmenot ovat
näin ollen saaneet nykyisen muotonsa venäläisten tapojen vaikutuksesta.
Muutamien morsiusmatkaan liittyvien toimitusten tarkoituksena näyttää
olevan esteiden luominen hääjoukon jälkipuolelle pahojen voimien
mukanaseuraamisen estämiseksi. Tällaisia on tsheremissien morsiustalon
portilla suorittama neulatemppu sekä neulojen asettaminen pellonveräjän
ja sulhasen kotiportin pieliin. Näiden toimenpiteiden merkitys onkin
tsheremissien käsityksissä alkuperäisenä säilynyt.
Samasta ajatusyhteydestä johtuvana on myöskin pidettävä votjakeilla
tavattavaa eroviivan vetämistä veitsellä saattajien ja hääsaattueen
välille. Tässäkin rakennetaan sulku estämään pahojen henkien
mukaanpääsyä. Teräaseella maahan vedetyllä viivalla onkin yleensä
tällaisen esteen merkitys. Se käy selville jo matkallevaraamisessa
tapahtuvista ympärikulkemisista. Karjalaisten tavoissa liittyy niihin
loitsuja, joissa "ukko ylijumalaa" teräaseella maahan piirrettäessä
pyydetään rakentamaan rautainen aita, jottei "noidan nuolet, tietäjän
teräkset" pystyisi. Verrattakoon tähän myös mordvalaisten tapaa piirtää
vainajan ympäri veitsellä viiva, jottei haamu jäisi jälelle.
Morsiussaattueen pysähdykset ja niihin liittyvät tavat.
Viimeksi puheenaollut votjakkilainen tapa, jota toimitettaessa
morsiussaattue pysähtyi, liittyi lähinnä yleisiin morsiussaattueeseen
kohdistuviin varotoimenpiteisiin. Muutamat muut morsiussaattueen
pysähdykset näyttävät olevan lopullisia saattavan morsiamen suvun ja
morsiussaattueen välisiä eroamistilaisuuksia. Näihin liittyy
mordvalaisten tavoissa hyvästelyjä, itkuja ja joskus morsiamen
päähineen muutto.
Tätäpaitsi voi morsiussaattue pysähdellä puolimatkassa ja varsinkin
_teiden risteyksissä_. Syönti ja juonti on tämän yhteydessä tavallista.
Tien risteykseen heitetään leivänkappaleita ja juustonpaloja.
Näiden tapojenn erkitystä arvosteltaessa on muistettava, että
tienristeykset, joissa ne etupäässä suoritetaan, käsitetään yleisesti
henkien asuinsijoiksi, jotenka niihin yhtyy kaikenlaisia taikauskoisia
käsityksiä. Morsiussaattueen pysähdyksiin liittyy myös usein
varsinaisia rukousmenoja. Kasanin läänin tshuvassit rukoilivat
pysähdyspaikalla paljain päin. Birskin piirin tsheremissien
pysähdyttäessä toimittama _kindam tshoklash_, leipää käyttäen
toimitettu uhrirukous, on tavallinen vainajien juhlissa. Tämänlaisten
tapojen liittyminen käsityksiin vainajista ilmenee votjakkien tavassa
heittää pellonveräjällä leipää vainajille.
Tapa heitellä morsiussaattueesta leipää y.m. ruokatavaroita on
verrattain yleinen. Suomessa oli morsiamella mukanaan säkillinen pieniä
leipiä, joita hän sirotteli oikealle ja vasemmalle, kankaille ja
mäille. Virolainen morsian heitti joka kylän kohdalla maahan nauhan,
jotteivät pahat silmät katsoisi jälkeen.
Kuten erikoisesti morsianta, katsotaan koko morsiusväkeä matkan aikana
kaikenlaisen noituuden uhkaavan. Suomessa ja vatjalaisilla tavataan
käsitys hääväen noitumisesta susiksi. Toisinaan eivät hevoset
"liikapainon" takia pääse kulkemaan tahi sulkevat käärmeet tahi karhut
tien. Inkerissä luullaan pahojen ihmisten taioillaan "rikkovan sulhasen
ja morsiamen"; paha voi myöskin koitua nuodemiehiin.
Morsiamen (morsiusparin) vastaanotto sulhastalossa.
Morsiusmatkan kautta on nuorikko siirretty uuteen olinpaikkaansa ja
avioliiton toimeenpano näin muodollisesti tapahtunut. Tällä eivät
kuitenkaan kaikki vaatimukset avioliiton onnelliseen täytäntöönpanoon
nähden ole tulleet tyydytetyksi. Vielä vaaditaan useita toimenpiteitä,
joilla nuorikko otetaan vastaan uuteen toimintapiiriinsä ja ikäänkuin
istutetaan uuteen maaperään. Etenkin hänen ensi askeliinsa uudessa
kodissa liittyy joukko tapoja ja toimenpiteitä, joiden noudattamisella
pysyvä menestys ja onni uudelle tulokkaalle taataan. Häistä ovat
vastaanottomenot kehittyneet varsin huomattavaksi häämenojen ryhmäksi.
Näiden suhteen on mordvalaisten ja venäläisten tapojen läheinen
yhteenkuuluvaisuus käynyt ilmi. Venäläisten tapojen yleisimmät ja
luonteenomaisimmat piirteet, morsiamen (resp. morsiusparin) viljalla
y.m. ripotteleminen, leivän, leivän ja suolan sekä pyhäinkuvan
esilletuominen, vastaanottajien (sulhasen äidin tahi vanhempien)
pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, ovat joko suorastaan venäläisiä
tapoja vastaavassa tahi niihin helposti johdettavassa muodossa
havaittavissa jo vanhimmissa mordvalaisten tapojen kuvauksissa.
Tsheremissien ja votjakkien tavoista puuttuvat sen sijaan suolan ja
leivän esiintuonti, viljalla ripotteleminen ja vastaanottajien
pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin.
Syrjänien vastaanottotavat liittyvät läheisesti mordvalais-venäläisiin.
Vastaanottajien pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, suolan-leivän
esilletuominen ja viljalla ripottelu tavataan useiden kuvausten mukaan
yhtäaikaisesti vastaanotossa.
Itämeren suomalaisten alueella esiintyy viljalla ripottelu Virossa,
Venäjän Karjalassa ja Itä-Suomessa, humaloilla ripottelu ja
vastaanottajien pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin vatjalaisten
tavoissa, humalat ja hiilet Inkerissä, leivällä ja pyhäinkuvalla
siunaaminen ja turkilla peittäminen Suomen ja Venäjän Karjalassa.
Näiden menojen esiintyminen ja leveneminen osottaa siis samanlaisia
suhteita kuin useat muut tavat, joissa mordvalaisten ja venäläisten
kesken havaitaan läheistä yksityispiirteistä yhtäläisyyttä.
Muuten on huomioon otettava, että viljalla y.m. vegetabilisilla
aineilla ripottelu kuuluu vanhoihin ja nykyaikaisiin indogermanisiin
häätapoihin. Se kuuluu muinaisindialaisten, kreikkalaisten sekä
roomalaisten tapoihin ja on yleinen monilla nykyisillä indogermanisilla
kansoilla. Sitä ei kuitenkaan saateta pitää erikoisesti indogermanisena
tapana, sillä se kuuluu myöskin monien kaukaisten kansojen, esim.
Tyynen meren saarten asukkaiden avioliittotapoihin. Yleismalkaiset
vertailut indogermanien ja suomalais-ugrilaisten kansojen kesken eivät
tässäkään kohden kykene todistamaan näiden kansojen välisiä läheisempiä
yhdyssuhteita. Verrattaessa keskenään itäisten suomalaiskansojen
vastaanottomenoja kokonaisuudessaan sekä muiden suomalais-ugrilaisten
kansojen vastaaviin tapoihin, näyttäisi ensinmainittujen tavoissa
viljalla ripottelemisessa ilmenevän vierasta käsitystä. Tämän ei
kuitenkaan tarvitse periytyä kaukaisemmalta ajalta kuin siltä, jona
nämä kansat ovat olleet nykyisten indogermanisten naapuriensa
vaikutuksen alaisina.
Tsheremissien ja votjakkien tavoissa on erinäisten ruokatavaroiden ja
juomien esilletuominen vastaanotettaessa osottautunut yleiseksi
piirteeksi. Kuokien ja juomien käyttäminen nuorikkoa vastaanotettaessa
ei ole harvinaista muuallakaan Europassa. Tämän tavan suhteen herää
ensinnäkin kysymys, johtuuko ruokatavaroiden ja juomien esilletuominen
vastaanotettaessa samoista käsityksistä kuin viljan, leivän, suolan
y.m. käyttö.
Tsheremissien ja votjakkien vastaanotossa ovat rukousmenot yleisiä;
näihin tiedetään taasen ruokatavaroiden ja juomien käyttämisen
yleisesti liittyvän. Samaten yhtyy vastaanottoon usein morsiamen ja
sulhasen tahi molempien puolten useampien edustajien välinen yhteinen
syönti resp. juonti. Epäilemättä ovatkin juuri nämä seikat laajentaneet
ruokatavaroiden käyttöä näiden kansojen vastaanottomenoissa.
Seuraavassa esitettävät näkökohdat oikeuttavat kuitenkin ottamaan
täälläkin huomioon viljan ja ruokatavaroiden käytön vastaanottamisessa
myöskin varo- ja suojelustoimenpiteiden merkityksessä.
Viljalla ripottelemisen katsotaan tavallisesti liittyvän ajatukseen
nuoren vaimon tahi avioparin hedelmällisyydestä. W. Mannhardt
käsittelee tutkimuksessaan "Kind und Korn" kysymyksenalaisia menoja.
Hänen käsityksensä mukaan niissä parallellisoidaan ajatus kasvi- ja
ihmismaailman hedelmällisyydestä. Niillä tahdotaan edistää avioparin
jälkeläisten saantia. Vastasyntyneeseen lapseen kohdistuessaan niillä
taasen toivotetaan onnekasta vaurastumista. Saman tapaisia käsityksiä
esittävät myöskin A.H. Post, O. Schrader ja P. Sartori.
E. Samter on kreikkalaisten ja roomalaisten tapojen nojalla antanut
toisen laatuisen selityksen. Paitsi syntymiseen liittyvissä menoissa,
tavataan viljalla ripottelu kreikkalaisten tavoissa esim. uutta orjaa
vastaanotettaessa. Seitsemäntenä päivänä lapsen syntymisen jälkeen
kuljetettiin lasta seulalla ympäri koko taloa, samalla kun kätilövaimo
sirotteli ympäri koko taloa vehnää, ohraa ja suolaa suojaksi noituutta
vastaan ja pahojen henkien ravinnoksi. Näiden sekä muutamien
analogisten tapojen nojalla väittää Samter viljalla ripottelemisen
alkuaan merkinneen uhria tahikka tapahtuneen henkien hyvittelemisen
tarkoituksessa. E. Crawley näkee riisillä ripottelemisessa niinikään
ajatuksen pahojen henkien ruokkimisesta, tarkoituksella lepytellä ja
hyvitellä niitä. Samalla voi sen perustana myös olla käsitys sielun
pakenemisesta. Celebes-saarilla luullaan ihmisen sielun voivan poistua
hänestä avioliittoon mennessä, ja sen vuoksi ripoteltiin sulhasen
päälle riisiä, jotta sielu jäisi paikoilleen.
Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien tavoissa on ripottelun nähty
ensiksikin yhtyvän sellaisiin vastaanoton toimiin, joilla on ilmeisesti
varaustaian luonne. Mordvalaisissa tavoissa ripottelun välineet
(humalat) tuodaan esiin paistinpannussa, mikä selvästi johtuu
hiiloksella vastaanottamisesta; viimeksimainittu vastaanottomeno
tunnetaankin mordvalaisten tavoista. Venäläisissä tavoissa taasen
humaloita käytetään selvästi varausaineena: matkalle varatessa
kuljetaan varattavien ympäri humaloita kantaen. Inkeriläiset käyttävät
vastaanotettaessa yhtä rintaa humaloita ja hiiliä.
Viimeksi esiintuoduissa esimerkeissä on humaloilla, siis
vegetabilisella ripotusaineella varausaineen merkitys. Myöskin viljalla
on eräissä tavoissa, jotka ovat varsin lähellä varsinaista viljalla
ripottelemista selvästi tällainen käytäntö. Itä-Karjalassa kylvetään
vastaanotettaessa ohraa portaiden eteen. Viljalla ei tässä tapauksessa
ole suoranaista yhteyttä avioparin kanssa. Virossa kylvetään matkalle
lähteneen nuodejoukon jälkeen kauraa. Inkerissä tavataan viljan jyvät
morsiamelle mukaan annettavina varausesineinä. Vielä tiedetään
vastaanotettaessa viljan kanssa yhtäaikaisesti käytettävän leipää, joka
toiselta puolen tunnetaan muiden varausesineiden, kuten ruoskan,
kolmihaaraisen kepin y.m. rinnalla selvänä varausesineenä useissa
avioliittomenojenkin kohdissa (häähunnun poistamisessa, nimenannossa,
morsiusmatkalle mukaan annettavana esineenä j.n.e.).
Tarkasteltaessa viljalla ripottelemista muiden kansojen tavoissa,
löydetään selviä parallelleja viimeksi puheenaolleen laatuiselle viljan
käyttämiselle. Ripottelu ei aina kohdistu aviopariin tahi morsiameen,
vaan koko hääjoukkoon. Jerusalemissa heitetään ohraa ja suolaa
hääjoukkoon sulhasen suojelemiseksi pahalta silmältä. Krakovassa
ripotellaan viljalla ei ainoastaan sulhasta ja morsianta, vaan koko
morsiussaattuetta. Puolalaiset kuljettavat myöskin morsianta kaikkien
talon ovien luo, jolloin sirotellaan ympäri viljaa.
Häämenoissa käytetään siis usein viljaa y.m. ruokatavaroita
epäämättömästi varausaineena tahi henkiuhrin merkityksessä. Viljalla
y.m. ripotteleminenkin näyttää usein tapahtuvan tällaisessa
merkityksessä. Vastaanotossa tapahtuvan morsiamen tahi avioparin
viljalla, humaloilla y.m. vegetabilisilla aineilla ripottelemisen
selittämisessä on tällainen näiden aineiden käyttö huomioonotettava.
Ripottelemisista puhuttaessa on vielä muistettava, että ne tapahtuvat
etupäässä juuri vastaanotossa, johon yleensä lukuisia taikoja ja
varausmenoja liittyy. Ajatus jälkeläisten saannista tuntuu tähän
avioliittomenon kohtaan yhtyvänä epäoleellisemmalta.
Tsheremissiläisen morsiamen muistetaan vastaanotossa heittäneen rahan,
jonka päällä hän oli pyörähtänyt ympäri, katolle tahi katon yli.
Tähän saatetaan verrata serbialaista tapaa, jossa rahan asemasta
käytetään hedelmiä. Morsiamelle annetaan vastaanotettaessa seulalla
hedelmiä, joita hän heittää katolle. Molemmat tavat yhtyvät ilmeisesti
käsitykseen katosta henkien asuinsijana ja taikalokaliteettina.
Roomalaiset heittivät synnytyksen helpottamiseksi katon yli peitsen,
jolloinka ajateltiin katolla asuvaa deemonia. Samalla huomataan näissä
tavoissa vilja (hedelmät) uhrina tahi varausaineena, tällaisena
yleisesti käytetyn kappaleen, rahan rinnalla. Rahan ohella ovatkin
viljanjyvät, pavut j.n.e. yleisiä hääväen tahi morsiamen kengissä,
vaatteissa tahi povessa käytettäviä varausesineitä.
Leivän merkityksestä varausesineenä useissa häämenojen toimituksissa on
aikaisemmin puhuttu. Joskus muistuttaa vastaanotossa tapahtuva
leivän käyttö nimenannossa y.m. tavallista. Karjalaiset nostavat
vastaanotettaessa ruisleipämöykkyä, tahi leipää ja pyhäinkuvaa kolmasti
morsiamen tahi avioparin pään päälle. Suola on tunnetuimpia
varausaineita. Mordvalais-venäläisissä tavoissa yleinen leivällä resp.
suolalla-leivällä vastaanotto saattaa siis tämän ajatuksen kannalta
alkuperäisessä merkityksessään liittyä varaamisiin.
Istuttamismenot y.m. alustalle asettamiset.
Morsiamen tahi avioparin alustalle asettamisen tahi asettumisen on
tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa, varsinkin sulhastalossa
ajoneuvoista alas laskeuduttaessa ja yleensä vastaanotossa, nähty usein
tapahtuvan. Muutamat Itämeren suomalaisista kansoista asettavat
morsiamen samassa häämenojen kohdassa alustalle, tahi asettuu aviopari
yhteiselle alustalle. Itä-Suomessa levitettiin reen vierelle vaippa,
jolle sulhanen nosti morsiamen. Suistamolla asetettiin sulhastalon
portaille turkki, jolle sulhanen ja morsian asettuivat. Äyrämöisten
morsian astui sulhastaloon tultua ajoneuvoista matolle. Koprinassa
asettui aviopari sulhastaloon tultua portin eteen asetetulle turkille
vanhempain siunattavaksi. Liiviläisen morsiamen oli astuttava
ajoneuvoista maahan levitetylle kirjavalle peitolle.
Aikaisemmin nähtiin morsiamen kantamisen vastaanotossa saattavan johtua
ajatuksesta, ettei morsian ajoneuvoista laskeutuessaan saa astua
paljaalle maalle. Luonnollista on, että alustalle asettaminenkin ennen
kaikkea johtuu tästä käsityksestä. Morsiamen ja morsiusparin
ensimäisiin askeleihin sulhasen kotona yhtyy useita selviä
varotoimenpiteitä. Meshtsherjaki-morsiamen oli kuljettava koko matka
ajoneuvoista huoneeseen maahan levitettyä liinavaatetta pitkin.
Alustavaatteelle pannaan joskus raha tahi sormus, samaten kuin
lattialle kynnyksen viereen tahi kynnykselle usein pannaan
vaatekappale, sormus tahi raha morsiamen ensi kertaa astuessa sisälle.
Tsheremissien vastaanotossa alustalle laskeutumisen ohella tavattu
rahalle astuminen kolminkertaisine ympäripyörähdyksineen kuuluu
selvästi saman laatuisten toimenpiteiden sarjaan.
Alustalle astumisen merkitystä valaisee vielä se syrjänien käsitys,
ettei nuoren parin ole kolmen vuorokauden aikana astuttava maahan
paljain jaloin, sillä paljaaseen jalkaan käy tartunta helpommin.
Vastaanotossa tapahtuvasta alustalle asettamisesta tahi
asettautumisesta puhuttaessa on johduttu koskettelemaan sitä häätapojen
sarjaa, jolle on ominaista sulhasen, morsiamen tahikka molempien
asettuminen alustalle, tähän liittyvine muine seremonioineen. Näitä
olemme nimittäneet istuttamismenoiksi.
Istuttamismenot ovat tunnettuja jo muinaisten indialaisten häätavoista.
Niissä havaitaan ensiksikin jo vastaanotossa tapahtunut morsiamen
alustalle asettaminen, joka suoritettiin siten, että vastaanottavat
bramanivaimot asettivat morsiamen hänen ajoneuvoista alas
laskeuduttuaan härän vuodalle. Mutta tätäpaitsi istutettiin morsianta
härän taljalla morsiamen kotona ennen morsiusmatkaa. Roomalainen
sulhanen ja morsian istuivat _confarreation_ eli yhteisen
syöntiseremonian aikana uhrilampaan vuodalla.
Venäläisissä ja muutamien muidenkin slaavilaisten kansojen tavoissa
havaitaan runsaasti istuttamismenoja, joissa alustana käytetään
turkkia.
Istuttamismenoista kokonaisuudessaan ei niiden merkityksen ja niiden
perustana olevien käsitysten kannalta ole annettu tyydyttävää
selitystä. O. Schrader katsoo vuodalle asettamisessa säilyneen muiston
ajalta, jolloinka ihmisasunnoissa ei ollut muita istumalaitoksia kuin
vuodat. H. Hirt mainitsee morsiamen kynnyksen yli nostamisen ja
eläimen vuodalle asettamisen jääneen itselleen käsittämättömäksi.
Muistutuksissaan antaa hän kuitenkin vuodalle istuttamisesta saman
suuntaisen selityksen kuin Schrader.
Löytääksemme mahdollista selvitystä tähän taparyhmään, tarkastelemme
istuttamisien ja alustalle asettamisien esiintymismuotoja ja asemaa
niiden kansojen häämenoissa, joiden piirissä tutkimuksemme
pääasiallisesti liikkuu.
Aikaisemmasta on ajoneuvoista alaslaskeutumisen ja morsiamen kantamisen
yhteydessä tapahtuva alustalle asettaminen tunnettua. Molemmat tavat
ovat osottautuneet usein olevan yhteydessä sen käsityksen kanssa,
ettei morsian saa astua paljaalle maalle. Näitä paitsi liittyy
muihinkin häämenojen kohtiin alustalle asettamisia eli varsinaisia
istuttamismenoja. Niissä voidaan erottaa _yksipuoliset_, joko
morsiameen tahi sulhaseen kohdistuvat, sekä _avioparin yhteiset
istuttamiset_. Vastaanotossakin saattaa morsiamen alustalle asettamisen
ohella esim. votjakkien tavoissa tapahtua avioparin samalle alustalle
asettuminen. Länsivenäläisissä tavoissa ovat istuttamiset yksipuolisia,
sulhasen istuttamisia kotona ennen nuodematkalle lähtöä ja morsiamen
istuttamisia neitoillan menoissa. Muinaisindialaisissa menoissa oli
istuttaminen yksipuolista (morsiamen), kun siihen sijaan roomalaisissa
aviopari istui yhteisellä alustalla. Tutkimuksemme alaisilla kansoilla
tavataan yksipuolinen (morsiamen) istuttaminen esim. mordvalaisilla;
mutta suurin osa istuttamisia kohdistuu kuitenkin aviopariin. Itämeren
suomalaiset istuttavat sekä morsianta yksin että avioparia.
Istuttaminen liittyy useimmiten sellaisiin avioliittomenojen kohtiin,
joilla on uskonnollinen merkitys tahi jotka muuten ovat näiden menojen
huomattavimpia ja juhlallisimpia toimituksia. Muinaisindialaiseen
morsiamen istuttamiseen yhtyi siunauksen tapaisia toivotuksia ja sen
yhteydessä toimitettiin neljä _äjya-uhria_, joista joka kerta osa
vuodatettiin maahan. Roomalaisten tavoissa yhtyi istuttaminen
huomattavimpaan avioliittoseremoniaan, _confarreatioon_.
Venäläisillä y.m. slaaveilla on istuttaminen tavallista vanhempien
toimittaman siunauksen yhteydessä. Siunatessa saattavat myöskin
vanhemmat asettua turkisalustalle, tahi ovat he nurinkäännettyyn
turkkiin pukeutuneina turkisalustalla olevaa sulhasta siunatessaan.
Siunaukseen, hyvästelyyn ja vastaanottoon yhtyy istuttaminen myöskin
karjalaisten, inkeriläisten ja vatjalaisten tavoissa. Istutusalustana
käyttävät viimemainitut samaten kuin venäläiset yleisesti turkkia
("turkilla prostitus").
Paitsi aikaisemmin puheenaolleita varsinaisesti tutkimuksemme alaisten
kansojen tavoissa esiintyneitä alustalle asettamisia, muistamme
votjakkilaisen morsiusparin istuneen alustalla n.s. vihkimäseremonian
aikana. Tsheremissiläinen nuori pari oli perinnön luovutusmenon aikana
huopamatolla polvillaan.
Istuttaminen näyttää siis liittyvän muutamiin huomattavimpiin
häämenojen toimituksiin, joiden yhteydessä kaikenlaisia
varotoimenpiteitä tavataan.
Paitsi istuttamisessa tavallista, havaitaan häämenoissa toisenkin
laatuista karvaisen tahi muunlaisen peiton käyttöä. Eräissä häämenojen
kohdissa aviopari peitetään yhteisellä peitolla, jonka usein mainitaan
olevan karvainen. Vitebskin läänissä heitettiin sulhasen ja morsiamen
yli turkki heidän antaessaan toisilleen kättä. Tshuvassilainen nuori
pari istuu turkilla tahi huopapeitolla peitettynä avioparin välisen
yhteisen syönnin ja häähunnun poistomenon aikana. Itä-Suomessa asettuu
morsiuspari vastaanotettaessa portaiden eteen levitetylle peitteelle ja
saa toisen peiton päänsä yli. Kuolemajärvellä heitti anoppi
sulhasjoukon tullessa sisälle sulhasen ja morsiamen päälle vaatteen
niin, että he jäivät sen alle yhtaikaa. Tämän yhteydessä muistettakoon,
että roomalainen morsiuspari istui _confarreation_ aikana uhrilampaan
vuodalla peitetyin päin.
Peittäminen on siis läheisenä analogiana istuttamiselle. Paitsi sitä,
että ne esiintyvät yhdenaikaisesti, käytetään peittona usein karvaista
nahkaa, mikä on yleisin istutusalustanakin, jotapaitsi peittäminen
liittyy saman tapaisiin toimituksiin kuin istuttaminenkin.
Muista karvaiselle alustalle asettumisista huomattakoon vielä
valkovenäläinen tapa, jonka mukaan avioparin on mentävä sulhasen
kotiin, saunaan ja makuuhuoneeseen turkin yli, sekä tshekkiläinen tapa
kulkea sisälle karvaisen maton yli.
E. Crawley ja A.H. Post lukevat avioparin yhteisellä peitolla
peittämisen kontakti-(yhdistys-)menojen sarjaan. Peittämiseen, samaten
kuin yhteiselle alustalle asettamiseenkin saattaa niilläkin kansoilla,
joiden tapojen piirissä tutkimuksemme liikkuu, liittyä ajatus
naimisiinjoutuvien yhdistymisestä avioliitossa. Tähän viittaa jo se
seikka, että alustalle asettaminen ja peittäminenkin tavataan selviin
kontaktimenoihin, kuten yhteiseen syöntiin yhtyneenä.
Paitsi molempien naimisiinjoutuvien samalle alustalle asettumista
olemme tavanneet runsaasti yksipuolisia istuttamisia. Samaten tunnetaan
morsiusparin samalla peitolla peittämisen yhteydessä sellaisia
peittämisiä, jotka kohdistuvat vain toiseen naimisiinjoutuvista. Edellä
puheenaollut teoria ei sovellu tällaisen yksipuolisen istuttamisen
enempää kuin peittämisenkään selitykseksi. Samaten kuin eräissä
tapauksissa morsiamen hunnuttaminenkin, liittyy peittäminen
samanlaisiin avioliittomenojen kohtiin kuin istuttaminen. Peittämisen
tunnemme taasen yleisenä suojelus- ja varotoimenpiteenä. Se, kuten
alustalle asettamisetkin, ei useimmissa tapauksissa saattane kuulua
muuanne kuin niiden moninaisten varotoimenpiteiden sarjaan, joita niin
runsaasti häämenojen tärkeiksi käsitetyissä kohdissa tavataan.
Xäiden tapojen selittämisessä on erityistä huomiota pantava sille
seikalle, että niinhyvin yhteisessä kuin yksipuolisessa istuttamisessa
istutusalustana on karvainen turkki tahi eläimen vuota, joita
peittämisissä käytetään myös peittona.
Istuttamisessa, alustalle asettamisessa y.m. tapahtuvan turkispeitteen
rinnalla on vastaanottajien tahi siunausta toimittavien vanhempien
pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin tunnettua. Muissakin häämenojen
kohdissa pukeutuu joku häiden huomattavimmista henkilöistä, etupäässä
juuri morsian, karvaiseen pukineeseen. Vjatkan läänissä puetaan morsian
morsiusmatkaa varten lammasnahkaturkkiin. Syrjäniläinen morsiuspari
istuu hääjuhlassa turkki päällä. Näitä tapoja saatettaneen tuskin
selittää muuksi kuin varaamisiksi, joissa karvaiselle pukineelle
annetaan erikoisesti suojeleva merkitys. Seuraavassa puheenaolevat sekä
etempänä esitettävät päähineeseen ja käsineihin kohdistuvat tavat
tekevät mielestämme tämän selitystavan täysin oikeutetuksi.
Eläinten nahkoja ja karvoja käytetään yleisesti suojana noituutta,
erittäinkin pahaa silmää vastaan. Syrjänit sekä Vjatkan läänin
venäläiset panevat morsiamen poveen vihkimä- ja morsiusmatkalle
villoja. Muinaisindialaisella morsiamella oli kaulassaan lampaan
villoista tehty kaulanauha. Roomalaisella morsiamella oli suojana
pahoja voimia vastaan villaiset nauhat, _vittae laneae_, jotka
sidottiin tukkaan.
Muinaisten indialaisten mainitaan käyttäneen istutusalustana punaista
eläimen vuotaa. Tämä väri tunnetaan edellisestä taikaväriksi, joka
tavataan useiden häämenoissa käytettävien suojelevien esineiden
(morsiushunnun, suojusten ja lyhtyjen, morsiamen kaulanauhan j.n.e.)
värinä.
Venäläisissä, erittäinkin länsivenäläisissä häämenoissa huomataan
sulhasen kotona ennen nuodematkalle lähtöä tapahtuvan yksipuolisen
istuttamisen rinnalla sulhasen (tahi sulhasen ja nuodejoukon)
seisottaminen paistinpannulla. Tähän liittyy juhlallinen pyhäinkuvalla
siunaus, kuten istuttamisessakin. Paistinpannulla seisottaminen on
selvä tulella tahi hiiloksella varaamisesta johtunut varausmeno ja on
tässä suhteessa mielenkiintoisena parallellina istuttamismenoille
niiden merkitystä arvosteltaessa.
Vielä saatetaan mainita, että länsivenäläisissä menoissa morsiamella
nahalla istuessaan on kädessänsä leipä tahikka pitelee hänen veljensä
sen aikana kädessään piirakkaa. Leivän asema varausesineenä on
entuudestaan tunnettua.
Viimeksi puheenaolleet tavat ja käsitykset, varsinkin istuttamismenojen
liittyminen sellaisiin häämenojen kohtiin, joissa yleensä monenmoisia
varotoimenpiteitä tavataan, sekä se seikka, että alustana usein on
karvainen nahka, jolla on varaavan esineen merkitys, oikeuttavat
lukemaan varsinaiset istuttamismenotkin, kuten muutamat muut alustalle
asettamiset, suurimmalta osaltaan niiden varotoimenpiteiden sarjaan,
joiden erinäisissä tärkeissä häämenojen kohdissa tulee suojella joko
jompaakumpaa naimisiinjoutuvista tahi avioparia vahingollisilta
vaikutuksilta.
Häämenoissa havaitaan joukko menoja, joissa päähineellä näyttää olevan
erikoinen merkitys. Näistä on tunnetuimpia sulhasen päähineen
asettaminen morsiamen päähän, josta puhutaan esim. virolaisten,
germanien ja slaavilaisten kansojen tavoissa. E. Crawley lukee ne
tavat, joissa sulhanen tahi morsian pukeutuu vastakkaiselle
sukupuolelle kuuluviin vaatekappaleihin, kontaktimenojen luokkaan.
Useilla päähineeseen kohdistuvilla tavoilla ei kuitenkaan näytä olevan
tällaista luonnetta. Morsiamen pukeutumisesta miehen päähineeseen
puhutaan tshuvassien tapoja koskevissa kuvauksissa. Selville ei
kuitenkaan käy, onko päähine sulhasen. Yleisiä ovat tavat, joiden
mukaan sulhanen ja nuodejoukkolaiset eivät eräissä häämenojen
kohdissa saa ottaa päähinettä päästänsä, tahikka on sulhasen oltava
karvanahkaiseen päähineeseen pukeutuneena j.n.e. Päähineen päässäpitoon
yhtyy usein obligatorinen käsineiden kädessä pitäminen. Niinpä esim.
venäläinen sulhanen ja nuodejoukko pitävät morsiamen kotona päähineet
päässä. Lappalaiset kosiomiehet eivät ota lakkia pois päästä
kosintatilaisuudessa. Vienan Karjalassa ei sulhanen kosintamatkalla ota
lakkia päästä eikä käsineitä kädestä, Itä-Suomessa ei sulhanen saanut
nuodejoukon kanssa morsiustaloon tultuaan ottaa lakkia päästänsä.
Niinikään on lahjojen jakajan pidettävä päähine päässä ja käsineet
kädessä. Savossa eivät morsiussaattueen miehet ottaneet sisälle
tultuaan hattua pois päästänsä ja Böömissä on sulhanen kesälläkin
karvalakkiin pukeutuneena karvakintaat kädessä. Samoin on
tshuvassilaisen ja inkeriläisen sulhasen häissä kesäkuumallakin
pidettävä karvalakki päässä.
Edelleen on mordvalaisten tavoista tunnettua vastaanottajan
pukeutuminen nurinkäännettyyn karvalakkiin. Tällaiset päähineeseen
kohdistuvat tavat ovat yleisiä vierekkäin istuttamisen yhteydessä? Kun
mordvalainen morsian oli saapunut sulhasen kotiin, istuutui sulhanen
morsiamen viereen ja painoi lakin syvälle silmilleen. Morsiamen kotona
oli sulhasen pidettävä koko aika päähine päässään. Meshtsherjakit
istuttavat nuoren parin sulhasen kotiin saavuttua vierekkäin penkille.
Sulhasen on tällöin oltava päähine päässä, morsiamen pää peitettynä.
-- Vielä mainittakoon, että syrjäniläinen morsian on vihkimiseen saakka
lammasnahkaiseen lakkiin puettuna, jota hän ei heitä päästään
nukkuessaankaan.
Päähineeseen kohdistuvissa tavoissa ja istuttamismenoissa havaitaan
siis paitsi sitä, että niitä noudatetaan toistensa yhteydessä, eräitä
vertauskohtia. Päähine on useimmiten karvaisesta nahasta ja päähineen
päässäpito on obligatorista usein samallaisissa kohdissa (vierekkäin
istuttaessa) kuin alustalla istuminen, joskus sen yhteydessä.
Vastaanottajan nurinkäännettyyn karvalakkiin pukeutuminen vastannee
nurinkäännettyyn turkkiin pukeutumista. Karvaiseen päähineeseen
pukeutuminen ja päähineen päässä pitäminen yhtyvät siis samaan
suojelutoimenpiteiden sarjaan, kuin mihin eräät peittämiset ja
karvaisella alustalla istuttaminen kuuluvat.
Näihin on varmaankin vielä luettava käsineiden kädessä pitäminen ja
käsien peittäminen eräissä tilaisuuksissa. Kuten jo aikaisemmasta on
huomattu, on se useinkin tavallista yhdenaikaisesti päähineen
päässäpidon kanssa. Käsineiden mainitaan joskus olevan karvaiset. Näin
oli Saarenmaalla virolaisen morsiamen häissä pidettävä koko aika
käsineet kädessään, samalla kun sulhanen piti hattunsa aina nenään
saakka painettuna ja samaten käsineet kädessä. Böömiläisellä sulhasella
tuli häissä olla karvakintaat kädessä. Karjalaisen morsiamen on
morsiusmatkalla oltava kintaisiin pukeutuneena.
Venäläiset peittävät naimasopimusta tehtäessä kättä lyötäessä kädet
vaatteella, tahi toimittavat kädenlyönnin kauhtanan liepeisiin
käärityin käsin. Mordvalaiset ja karjalaiset lyövät kättä kauhtanan
liepeisiin käärityin käsin tahi käsineet kädessä.
Saman tapaisista käsityksistä johtunee tsheremissien kolminkertainen
ohjasten luovutuksen toimittaminen vaatteen liepeisiin käärityin käsin
ja suomalaisten tapa peittää kädet lahjaa annettaessa.
Istuttamismenojen kulkeutumishistoriallisista vaiheista ei ole helppoa
päästä varmoihin tuloksiin. Niiden perustana olevan ajatuksen kannalta
kuuluvat ne sellaisiin tapoihin, joita määrätyillä kultturiasteilla voi
odottaa löytävänsä missä hyvänsä maanpallolla. Näin havaitaankin
samalle alustalle istuttaminen esim. Meksikon atstekien
avioliittotavoissa. Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa on
kuitenkin havaittavissa muutamia piirteitä, joiden avulla eräitä
päätelmiä tässäkin suhteessa saatetaan tehdä. Turkin tahi eläimen
vuodan käyttö istutusalustana on yleistä niiden suomalais-ugrilaisten
kansojen (mordvalaisten, syrjänien, karjalaisten, inkeriläisten)
tavoissa, joiden tavat muissakin suhteissa osottavat yksityiskohtaisia
yhtäläisyyksiä venäläisten kanssa, joihin nämä piirteet
oleellisimpina kuuluvat. Tätäpaitsi liittyvät vielä näiden kansojen
alustalleasettamismenot etupäässä samoihin toimituksiin kuin
venäläisten tavoissa. Näiden kansojen tapojen voi näin ollen vähintään
katsoa saaneen vaikutusta venäläiseltä taholta, joskin alustalle
istuttamisella samalla saattaa olla heidän tavoissaan omaperäinen
pohja.
Ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset.
Kosinta- ja häätapojen on nähty sisältävän runsaasti menoja; jotka
ilmenevät joihinkin sulhas- tahi morsiustalon kohtiin y.m. kohdistuvina
ympärikulkemisina ja ympärikuljettamisina. Näistä ovat lukuisten
kansojen tavoissa havaittavat tulisijan ja pöydän ympäri kulkemiset
yleisimpiä ja mielenkiintoisimpia.
Tulisijan ympäri kulkeminen tapahtui jo muinaisindialaisissa häissä,
joissa se oli yhtenä huomattavimmista menoista. Ennen tuliuhria
kulkivat sulhanen ja morsian tulen ympäri, mikä uudistetun tuliuhrin ja
kivelleastumisseremonian kanssa vaihdellen tapahtui kolme kertaa.
Roomalaiset uhrasivat morsiamen kotona _confarrentiossa far_-leivän
tulessa, jota ennen osanottajat saattueessa kulkivat uhrialttarin
ympäri.
Nykyisten indogermanisten kansojen tavoissa on tulen tahi tulisijan
ympäri kulkemisen yleisimpänä muotona morsiamen tahi avioparin
kuljettaminen tahi kulkeminen tulisijan tahi tulen ympäri. Mitä niihin
kansoihin tulee, joiden tapojen piirissä tutkimuksemme pääasiallisesti
liikkuu, on varsinainen tulen ympäri kulkeminen havaittu vain
votjakkien menoissa ja niissäkin vain rajoitetulla alueella;
tätäpaitsi näyttävät nämä votjakkien tavat saaneen vaikutusta
kreikkalais-katolisen kirkon seremoniojen taholta. Tulisijaan
kohdistuvia menoja, jotka eivät ole ympärikulkemisia (uunin luokse
vienti), on siihen sijaan mordvalaisten tapojen havaittu yleisesti
sisältävän.
Tulen ja tulisijan ympäri kulkemisesta on annettu erilaisia selityksiä.
O. Schrader näkee niissä menon, joka yhdessä muutamien veden kanssa
suoritettavien keralla kuvaa avioliittoa tulen ja veden, ihmiselämän
tärkeimpien elementtien yhdistyksenä. Käsitys tulen ja veden
yhdistyksestä, ollen luonteenomainen kesäiseen päivän seisaukseen
liittyville juhlille, sisältää oikeastaan hedelmällisyyden
symbolisoimisen.
Yleisin lienee käsitys tulisijan ympäri kulkemisesta menona, jonka
tarkoitus on esittää nuorikko uuden kodin haltijoille (liesi = kodin
haltijoiden tyyssija) ja saattaa hänet niiden yhteyteen. Tämän
käsityksen kannattajista mainittakoon H. Schurtz, J. Lippert, E. Samter
ja F. Keitzenstein. P. Sartorin käsityksen mukaan on tulen ympäri
kulkemista siinä tapauksessa, että tuli sen yhteydessä alkujaan on
ollut oleellinen, pidettävä ennen kaikkea puhdistus- tahi
suojelustaikana, vaikkakin siihen jo aikaisin on saattanut liittyä
ajatus henkien kunnioittamisesta. Se voisi myöskin olla paljas
vastaanottomeno (_Annahmeritus_), jolloinka sitä ei olisi erotettava
muista ympärikulkemisista, joissa tulta ei tavata.
Votjakkien menoista on käynyt selville, etteivät tulen ympäri
kulkemiset aina kohdistu tulisijaan, vaan tapahtuvat muunkinlaiseen
tuleen, nimittäin kynttilään kohdistuvina. Jollei tätä votjakkien tapaa
pidetä kokonaan myöhäsyntyisenä, vaan vanhemman tulisijan ympäri
kulkemisen jatkona, herää ajatus, että asumusten muodostuttua
sellaisiksi, ettei tulisijan ympäri voitu kulkea, tämä substituoitiin
muunlaisella tulella. Tällöin olisi kuitenkin tulen ympärikulkemisen
katsottava kohdistuvan alkuperäisesti tulisijaan. Tästä puhuttaessa on
muutamiin virolaisten tapojen piirteisiin pantava huomiota. Virolaiset
eivät kulkeneet tulen ympäri asumuksessa, vaan talon ulkopuolella. Koko
hääjoukko lähti poltettavaksi tuomitun puun luokse; se hakattiin
kappaleiksi ja sytytettiin tuleen. Sitten kuljetti _peiopois_ morsianta
kolmasti tulen ympäri, samalla kun kolme aseenkantajaa piteli
miekkojaan ristiin lyötyinä morsiamen pään päällä.
Meno näyttäisi käsitetyn tässä tulen ympäri kulkemiseksi yleensä,
liittymättä erikoisesti kotilieteen. Samalla yhtyy siihen selvästi
varaustaikoihm kuuluva toimitus, miekkojen pitäminen morsiamen pään
päällä. Kun lisäksi tunnemme tulen aseman sen laatuisissa varaamisissa,
joissa varattavan ympäri kuljetaan varaavan aineen kanssa, ei tuntuisi
mahdottomalle ajatus, että tulen ympäri kulkeminen eräissä tapauksissa
kuuluisi varausmenojen sarjaan, vastakkaisena muotona tavalliselle
varaavan esineen kanssa ympärikulkemiselle.
Mitä vanhoihin indialaisiin ja muihin indogermanisiin kansoihin tulee,
on esi-isien ja kotijumalien palvonta kyllä saattanut olla oleellisinta
kotilieden ympäri kulkemisessa. Myöhemmin, kun käsitys liedestä
kotijumahen asuinsijana on himmentynyt, on se kuitenkin säilyttänyt
merkityksensä taikalokaliteettina. Niinpä nuorikon tuontiin usein
yhtyykin uhri tulen tahi uunin haltijalle. Tämä uhri liittyy samalla
muihin uuden kodin paikkoihin kohdistuvaan uhriantimien jakeluun.
Virolainen morsian heittää tuleen uhrilahjan _tule-emalle_, mutta sen
ohella kuljetetaan häntä kaikissa talon paikoissa, jolloin hän kuhunkin
(m.m. kaivoon) heittää rahoja tahi nauhoja. Samoin tapahtuu
liiviläisissä ja suomalaisissa tavoissa, joissa morsian lahjoittaa
tallille, navetalle, lammasnavetalle ja saunalle kullekin parin
käsineitä, vyön tahi nauhanpaloja ja asettaa käsimyllylle sormuksen.
Itä-Suomessa kuljetettiin morsianta talon eri rakennuksissa, jolloin
hän pani joka huoneen kynnykselle rahan. Tulen tahi tulisijan haltijan
lepytteleminen saattaa näin ollen tapahtua yhtärinnan muissa talon
osissa asustavien haltijoiden hyvittelyn kanssa.
Häämenoissa havaitaan yleensä ympärikulkemisia ja ympärikuljettamisia,
jotka näyttävät johtuvan ajatuksesta, että morsian on uutena tulokkaana
asetettava siihen suhteeseen uudessa ympärystössä, mikä hänellä uuden
kodin jäsenenä on oleva. Ajatus nuorikon tutustuttamisesta niihin uuden
ympärystön paikkoihin, joissa hän etupäässä tulee liikkumaan, sekä
varaaminen näissä paikoissa asuvien taikavoimien suhteen tuntuu niiden
ohessa luonnolliselta. Mitä sulhasen kotona tapahtuvaan tulisijan
ympäri kulkemiseen tulee, voisi silläkin olla myös tämän laatuinen
merkitys. Tällainen ajatus esiintyy muihinkin tulokkaihin, ei vain
nuorikkoon nähden. Uutta orjaa kuljettivat kreikkalaiset lieden ympäri.
Samoin kuljetetaan uutta palvelustyttöä kolmasti tulisijan ympäri tahi
on hänen, kuten vastaostetun eläimenkin, kurkistettava savutorveen.
Tulen ja tulisijan ympäri kulkemisen ohella kuuluu pöydänkin ympäri
kulkeminen useiden Europan kansojen tapoihin. P. Sartori katsoo pöydän
ympärikulkemisen esineenä tulleen tulisijan sijalle. Käsittämällä
ympärikulkemiset ja -kuljettamiset tutustuttamisen ja yhteyteen
asettamisen ajatuksen kannalta, tuntuisi kuitenkin luonnolliselta, että
pöytä semmoisenaankin yhtenä talouden tärkeimmistä keskuksista on
tullut ympärikulkemisen esineeksi.
Kuten edellä viittasimmekin, saattaa mordvalais-venäläisten tapojen
uunin luokse vienti perustua viimeksi puheenaolleen laatuisiin lieden
ja pöydän ympäri kulkemisessa havaittaviin käsityksiin. Tämä tapa
esiintyy virolaisten menoissa samalla askaroittamismenon luontoisena:
nuorikon on heitettävä uuniin puita.
Ympärikulkemisien sarjasta ovat erikoisen maagillisten toimitusten
suorittajan tahi häiden jonkun virkahenkilön toimittamat nuode- tahi
hääjoukon ympärikulkemiset matkalle varatessa selviä varausmenoja.
Varattavien ympäri katsotaan näin syntyvän kaikelta pahalta suojeleva
piiri. Käsitettäessä tulen ympäri kulkeminen varaus- ja puhdistusmenon
merkityksessä, saavutettaisiin tämä varaavan tahi puhdistavan elementin
ympäri kulkemalla. Edellisen laatuinen käsitys ilmenee nähtävästi
eräissä toisissa ympärikulkemisissa, kuten _sagusin_ kolminkertaisessa
morsiamen ympäri kulkemisessa häähuntua poistettaessa ja morsiamen
ympäri kulkemisessa ennen aviovuoteelle asettamista.
Näitä paitsi on häämenoissa vielä eräitä ympärikulkemisia, joiden
merkitys näyttää hämärälle. Tsheremissien ja tshuvassien tavoista
tunnetaan nuode- ja hääjoukon toimittama kolminkertainen sekä morsius-
että sulhastalon pihan tahi _shilak_-laitteen ympäri kulkeminen. Näitä
lienee lähinnä verrattava seuraavan laatuisiin ympärikulkemisiin muiden
kansojen tavoissa. Kun lappalaiset kosiomiehet olivat tulleet morsiamen
pihaan, kierrettiin asumus yhteen kertaan, ja -- jollei tultu
vastaanottamaan -- uudelleen toiseen ja kolmanteen kertaan. Siperian
tatarien hääjoukko ajaa kolmasti sulhasen jurtan ympäri. Samojedilainen
morsiussaattue ajoi ensin kolmasti morsiamen isän jurtan ympäri, sitten
kolmasti sulhasen isän jurtan ympäri. Pietarhovin piirikunnassa ajoi
ishori-sulhanen morsiamen kylään saavuttua 2-3 kertaa koko kylän
ympäri. Koprinan ja Tyrön inkeriläismorsian taasen juoksee
sulhastalossa kolmeen kertaan aitan ympäri, jossa hunnuttaminen
tapahtuu. Beduinit kuljettavat morsianta kolme kertaa sulhasen teltan
ympäri.
Näitäkin ympärikulkemisia saatettaneen selittää varausmenojen kannalta:
niiden kautta tahdotaan varautua sellaisten paikkojen kanssa, joissa
joudutaan oleskelemaan ja joiden kanssa ensi kertaa tullaan yhteyteen
(vieras asunto, _shilak_, teltta, aitta j.n.e.). Luonnolliselta tuntuu
niiden ohella myöskin ajatus yhteyteen asettumisesta molempien puolten
(hääjoukon ja morsiamen kodin) ja etenkin uuden tulokkaan ja niiden
paikkojen tahi sen kokonaisuuden kanssa, jossa tullaan liikkumaan.
Primitivisiin käsityksiin perustuvina tavataan ympärikulkumenoja
yleismaailmallisena taparyhmänä erilaisten kansojen avioliittomenoissa.
Näin kulki esim. Meksikon atsteki-morsian sulhasen kotiin saavuttua
tulen ympäri. Laatuunsa ja yleisyyteensä nähden saattavat useimmat
ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset, tulen ympäri kulkeminenkin
lukuunotettuna, olla tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa
omaperäisiä.
Varsinaiset kontaktimenot.
Edellä tarkasteltujen toimitusten päätarkoitukseksi on osottautunut
pyrkimys tehdä nuorikon ensi askeleet uudessa ympärystössä
onnellisiksi ja saattaa hänet tarpeelliseen ja vaarattomaan yhteyteen
uuden ympärystönsä kanssa. Viimeksi puheenaolleiden tapaisten
yhteensaattamismenojen ohella sisältävät häätavat joukon toimituksia,
joilla morsian ikäänkuin sisäisesti saatetaan tarpeelliseen suhteeseen
mieheensä ja tämän perheen jäseniin.
Yleisimpiä menoja tutkimuksemme alaisten kansojen häätavoissa ovat
sulhasen ja morsiamen väliset yhteiset syönnit resp. juonnit, joita
jo kosintamenojenkin havaittiin sisältävän. Niitä tavataan
vastaanottomenojen, istuttamisien, peittämisien ja rukousmenojen
yhteydessä ja ovat ne myöskin aviovuoteelle asettamisessa yleisiä.
Sama perusajatus, mikä ilmenee avioparin välisen läheisen yhteyden
luomisessa yhteisen ruoan tahi juoman nauttimisen kautta, on
huomattavissa niissä tavoissa, joilla yhteys uuden perheen muiden
jäsenten kanssa aikaansaadaan. Tsheremissien ja votjakkien tavoissa jo
vastaanotossa tapahtuva yhteinen syönti nuorikon resp. morsiusparin ja
sulhasen perheen jäsenten välillä on epäilemättä samanlainen mutta
laajempi unionin synnytysmeno, johon liittyy ajatus uuden
perheenjäsenen yhteydestä koko perheyhdyskunnan kanssa. Mordvalaisten
tavoissa havaittu anopin toimittama nuorikon syöttäminen ja
tsheremissien tavoista tunnetut nuorikon ja sulhasen vanhempien välillä
tapahtuvat menot kuvastavat sitä, miten ennen kaikkea tahdottiin luoda
yhteys niihin uuden perheen jäseniin, joihin nuorikko miehensä jälkeen
välittömimpään suhteeseen joutuu.
Osaksi kontaktimenon merkityksen olemme antaneet myöskin yhteisellä
alustalla istumiselle ja yhteisellä peitolla peittämiselle, joskin
niiden varausmenon luonteisuus on osottautunut epäämättömäksi.
Tähän ryhmään kuuluvat tavat ovat yleisimpiä kaikkialla noudatettavista
avioliittomenoista. Näin tavataan esim. yhteinen syönti ja juonti
avioliittoon joutuvien välisen yhteyden synnyttämismenona
lukemattomilla, useinkin mitä erilaisimmilla kultturiasteilla olevilla
kansoilla.
Paitsi varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin, kuuluu
yhteisiä syönti- ja juontimenoja useiden muidenkin suomalais-ugrilaisen
heimon kansojen avioliittotapoihin. Itämeren suomalaiset käyttävät
yhteisessä syönnissä tavallisesti samaa lusikkaa.
Nämä suomalais-ugrilaisten kansojen tavat liittyvät epäilemättä
yleismaailmalliseen taparyhmään. Lukuunottamatta sitä, mitä näihin
kuuluvien, avioliittosopimuksen vahvistusmenon merkityksessä
tapahtuneiden menojen suhteen on käynyt ilmi, on useimmissa tapauksissa
erittäin vaikeaa, jopa hyödytöntäkin koettaa niiden suhteen saada
selville geneettisiä tahi mahdollisia lainaussuhteita.
Kestitysmenot ja lahjojen antaminen.
Morsiamen toimittamia kestitysmenoja voidaan tarkastella lähentymisen
ja yhteyden aikaansaamista tarkoittavina menoina, joskin niillä usein
samalla on askaroittamismenojen merkitys. Nekin kohdistuvat ensi
sijassa sulhasen vanhempiin, sen jälkeen muihin sukulaisiin ja
häävieraisiin. Niissä kuvastuu myös usein ajatus nuorikon asemasta
muiden perheen jäsenten suhteen.
Edellisiin tapoihin verrattava ajatus sisältyy myöskin kosinta- ja
häämenoissa yleiseen lahjojen jakamiseen. Lahjojen antaminen on
useimmiten molemminpuolista: lahjan saaja antaa tahi lupaa vastalahjan.
Kosinnassa alotetaan molempien puolten välinen lähentyminen usein
lahjojen antamisella, jolloin kosiva puoli ymmärrettävästi ensi sijassa
pyrkii lahjan kautta aikaansaamaan toivottavaa suhdetta. Kosinnassa
käytetyillä kestitysaineilla on läheltä lahjaan verrattava merkitys.
Morsiamen ensimäinen tutustuminen sulhasen sukulaisiin tapahtuu usein
lahjojen jakamisessa.
Paitsi avioliittomenoissa, on lahjojen antaminen yleistä muulloinkin,
tahdottaessa aikaansaada lähentymistä ja likeisiä suhteita. Lahjan
merkityksestä yhteyden aikaansaajana puhuu aikaisemmin mainittu
votjakkien tapa, jonka mukaan lahja käy sulhasen sukulaisilla kädestä
käteen ja kukin pyyhkii sillä suutaan tahi kasvojaan.
Niiden lahjojen, joita kestitysmenossa kestityksen nauttijat antavat
morsiamelle, tarkoituksena saattaa samalla olla antaa korvausta häissä
nautitusta kestityksestä. Antimet tulevat tällöin useimmiten
morsiamelle tahi uudelle perheelle, joten tällainenkin lahjominen
saatetaan käsittää myös edellisen tapaisessa merkityksessä.
Myöhäisemmässä muodossaan on kestityksen ja lahjan annon suhde
kehittynyt päinvastaiseksi: lahjan antaminen oikeuttaa osaaottamaan
kestitykseen.
Askaroittamismenot.
Joko varsinaisena hääpäivänä tahi sitä lähinnä seuraavina päivinä
suorittavat tutkimuksemme alaiset kansat ne yleiset menot, joissa
nuorikon on toimitettava erilaisia askareita.
Näihin olemme lukeneet myös vedelläkäynnin. Siihen näyttää kuitenkin
yhtyvän useampia eri käsityksiä, joten sitä on tarkasteltava
laveammassa merkityksessä kuin yksinomaan askaroittamismenona.
Edellä on vedelläkäyntimenon yleisyydestä slaavilaisten kansojen
tavoissa yleensä ollut puhetta. Samalla kuuluu tämä meno muutamien
muidenkin Europan kansojen tapoihin. Uuskreikkalaiset vievät morsiamen
juhlakulkueessa kaivolle, jossa hän ammentaa vettä ja heittää erilaisia
ruokatavaroita lähteeseen. Albanialainen morsiuspari menee kaivolle,
jossa vastanaineet kastelevat toisiaan vedellä.
Vedelläkäyntiseremonia kuuluu myös muutamien Itämeren suomalaisten
kansojen tapoihin. Virolaisten tavoissa havaitaan ensiksikin sellaisia
vesipaikkaan kohdistuvia menoja, jotka ovat yhdenveroisia eräiden
muiden uuden kodin paikkoihin kohdistuvien kanssa. Morsian viedään,
paitsi kaivolle, myös puutarhaan, talliin, vilja-aittaan j.n.e.,
joihin, samaten kuin tuleen, hän heittää uhriantimina rahan tahi
nauhoja. Tätäpaitsi saattavat sekä sulhanen että morsian heittää
yhteisesti rahan kaivoon _wee-emalle_ (_kaeivu-anne_, kaivoannin).
Lisäksi sisältävät virolaisten tavat menoja, jotka osottavat
varsinaisia vedelläkäyntimenon piirteitä. Vesipaikalle lähtee koko
hääsaattue. Perillä ammennetaan vettä ja kaadetaan vesiastiat,
jotapaitsi naimisiinjoutuvat saattavat valella toisiaan vedellä.
Varsinaisen vedelläkäyntimenon luonne on menolla myös karjalaisten,
inkeriläisten ja vatjalaisten tavoissa. Inkeriläiset vievät morsiamen
vedelle hääpäivän jälkeisenä päivänä. Kaivoon pudottaa morsian rahan ja
potkaisee yhtaikaa sulhasen kera täytetyt vesiämpärit kumoon. Lopuksi
kastellaan muut paitsi sulhasta ja morsianta. Vatjalaiset menivät
vedelle juhlakulkueessa, aviovuoteelta nousemisen jälkeen. Avioparin
oli määrä peseytyä kaivolla tahi avannolla. Edellä kulki airueita
liehutellen punaisia liinoja avioparin edessä. Sulhasen ja morsiamen
jalkojen eteen pannaan vedellä täytetty ämpäri, joka heidän on jalalla
kumottava. Sitten täyttää nuorikko ämpärin vedellä ja vie sen
anopilleen.
Yleiseltä kannalta tarkasteltuina on näissä menoissa huomattava
ensinnäkin avioparin tahi morsiamen peseytyminen, josta
mordvalaistenkin tapojen kuvauksissa puhutaan. Avioliittomenoissa
havaitaan yleisemmältäkin peseytymisiä ja kylpemisiä, joilla on yleisen
puhdistusseremonian luonne. Peseytyminen on N.F. Sumtsovin mukaan
verrattain yleinen slaavilais-venäläisissä tavoissa. XV vuosisadalla
kylpi aviopari yhdessä, ja nykyisistä tavoista on yleinen morsiamen
seremoniallinen kylpeminen tunnettu. Morsiusparin, sulhasen tahi
morsiamen kylpeminen ja peseytyminen tavataan lukuisien muidenkin
kansojen avioliittomenoissa. Joskus näyttää se erikoisesti liittyvän
morsiusyöhön. Belyj Klutshin mordvalaiset vievät avioparin
aviovuoteelta saunaan kylpemään. Itä-Suomessa ja Virossa oli morsiamen
ja sulhasen pestävä kasvonsa yhdessä vedessä joko ennen aviovuoteelle
asettumista tahi sen jälkeen.
Vedelläkäynti- ja kylpemismenojen alkuperää ja merkitystä
arvosteltaessa on vielä huomioonotettava käsitykset vedestä eläin- ja
kasvikunnan hedelmöittäjänä. Tällaisesta ajatuksesta lienee varmaankin
mordvalaisten käsitys veden haltijasta lapsionnen antajana
johdettavissa, mikä kuitenkaan ei osota yleisempää levenemistä
suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa. Vedelläkäynnin palvonnallista
puolta ja peseytymisiä avioliittomenoissa ei mielestämme kuitenkaan ole
ensi sijassa ja yleiseen asetettava tämän käsityksen yhteyteen.
Peseytymiset, pesemiset ja vedellä valelemiset ovat yleisiä paitsi
avioliittomenoissa, myös vainajaan kohdistuvina menoina, sairauden
yhteydessä, mieskuntoisuuteen tulon aikana, lapsen syntymisessä j.n.e.
E. Crawley puhuu näistä tavoista puhdistusseremonioina, joiden
tarkoituksena on neutralisoida aktivisia pahoja voimia, ja erikoisesti
avioliittomenoissa, hävittää kontaktissa piilevä vaara.
Häätavoissa olemme tutustuneet lukuisiin toimituksiin, joiden
tarkoituksena on nuorikon tutustuttaminen ja varaaminen muutamissa
uuden kodin paikoissa asustaviksi ajateltujen henkien ja taikavoimien
suhteen. Kuten tuleen tahi tulisijaan kohdistuvat menot, sisältävät
vedelläkäyntimenotkin usein selvästi ajatuksen veden haltijan
lepyttämisestä ja hyvittämisestä, ilman että tähän liittyisi käsitys
vedestä tahi veden haltijasta hedelmöittäjänä, Suomalais-ugrilaisten
kansojen mytologian yleisimpiä piirteitä on käsitys luonnossa ja
ihmisen ympärystössä asuvista henkiolennoista, Luonnollista on, että
perheen uusi jäsen tutustutetaan näihin ja varataan niiden suhteen.
Vedelläkäynti tahi vesipaikkaan kohdistuvat menot yhtyvätkin näin
muihin uuden ympärystön tärkeimpiin paikkoihin kohdistuviin menoihin.
Virolainen morsian heittää uhriantimen paitsi veteen (_wete-emale_)
myös tuleen (_tule-emale_), samalla kun hän jättää muihin uuden kodin
tärkeimpiin paikkoihin (aittoihin, talliin, navettaan) uhriantimina
rahoja tahi nauhoja. Savossa lähti morsian aviovuoteelta noustuaan
morsiusneidon seurassa kiertomatkalle uudessa kodissa, käyden sen joka
rakennuksessa; varsinkin navettaan ja saunaan jätti hän jonkun vyön,
nauhan, kaulaliinan t.m.s.
Seremoniallista veden käyttöä tavataan häämenoissa toisessakin
muodossa, joka merkitykseltään lähentelee peseytymistä,
puhdistusseremoniana sekä pahan ja vaaran poistajana.
Mordvalais-venäläisissä tavoissa käytetään vettä vastaanotossa:
morsianta tahi morsiusparia ripotellaan kylpyvitsan läpi vedellä.
Roomalainen morsian otettiin vastaan tulella ja vedellä.
Muinaisindialaisissa häissä kulki morsiuspari paitsi tulen ympäri,
myöskin _stheya_-vedellä täytetyn astian ympäri. Avioparia
pirskoitettiin usein vedellä, tahi ripotteli sulhanen morsiamen päälle
vettä. Nykyiset indialaiset kuljettavat vesiastiaa kolme kertaa
sulhasen pään ympäri, jonka jälkeen vesi heitetään hänen jalkoihinsa.
Huzuli-morsian heittää vihille lähtiessään jälkeensä vettä. Suomessa
heittää morsian morsiusmatkalle lähdettäessä hääväen päälle vettä tahi
sahtia. Virolaiset heittävät nuodejoukkoa matkalle varustettaessa
sahtia hevosten silmille. Vanhat germanit toivat nuorikon sulhasen
kotona lieden luo vesiastian ylitse.
Monissa näistä esimerkeistä käytetään vettä selvänä varausaineena,
samaten kuin tulta y.m. tämän tapaisia välikappaleita. Paitsi
avioliittomenoissa, käytetään vettä tulen rinnalla esim.
hautaustavoissa, joissa tulen samaten kuin veden kautta kulkemisella
ajatellaan voitavan vapautua vainajan sielusta tahi hautausmaalta
mukana seuraavista hengistä.
Vesi on näin ollen luettava tulen y.m. rinnalla maagillisia voimia
tuhoavien varausaineiden joukkoon. Toistensa vedellä valelemista ja
veden pirskoittelemista sulhastalon eri paikkoihin saatetaan
mielestämme hyvin selittää tältä kannalta, samalla huomioonottamalla
peseytymisen yleisenä puhdistusseremoniana. Käsittämällä tulen ympäri
kulkemisen puhdistus- ja varausmenoksi, voidaan sen kanssa analogiselle
veden ympäri kulkemiselle näin antaa samanlainen merkitys.
Paitsi sitä, että varsinaiseen vedelläkäyntimenoon näin liittyy
käsityksiä veden käyttämisestä pahoja voimia tuhoavana varausaineena,
yhtyy vedelläkäynti niihin aikaisemmin tarkasteltuihin toimituksiin,
joiden päätarkoitukseksi on osottautunut morsiamen tutustuttaminen
uuden ympärystön tärkeimpiin paikkoihin, hänen "esittämisensä" niissä
asustaville hengille ja varaamisensa niissä piilevien taikavoimien
suhteen.
Varsinkin myöhäisemmässä muodossaan on vedelläkäynnillä kuitenkin
etupäässä askaroittamismenon luonne. Veden ammentaminen ja kotia
kantaminen tulee morsiamen useimmiten toimittaa itse, jossa toimessa
joku apulaisneitosista lahjan saatuaan voi häntä auttaa. Vedelläkäynti
suoritetaan niiden askaroittamisien yhteydessä, jotka ovat selvästi
varsinaisia tämän laatuisia toimituksia. Tuodusta vedestä keittää
morsian ruokaa, valmistaa juomaa tahi paistaa hän vedelläkäynnin
jälkeen ohukaisia tahikka toimittaa lattian lakaisemisen. Mordvalainen
anoppi seuraa nuorikon vedellä käydessä tarkasti, mitenkä tämä
tehtävänsä toimittaa.
Askaroittamismenojen lienee katsottava tarkoittavan osottaa nuorikon
asemaa uuden kodin jäsenenä. Patriarkalisessa perheyhdyskunnassa ei
useinkin korkealla lunnasrahalla hankitun vaimon asema saata olla
helppo; hänessä nähdään ennen kaikkea työntekijä. Tätä käsitystä kuvaa
hyvin votjakkien tavoissa eri hääperiodien välillä tapahtuva nuorikon
avujen arvostelu. Mordvalaisen morsiamen on häiden jälkeisinä päivinä
täytettävä vähäpätöisimmätkin käskyt ja palvelukset. Perheen
nuorimmatkin jäsenet voivat vaatia hänen palvelustaan ja kaikki on
hänen äänettömästi täytettävä.
Kuten aikaisempi askaroittamismenojen yksityiskohtainen vertailu on
osottanut, sisältävät esim. mordvalaiset ja venäläiset tavat ulkoisissa
piirteissään yhtäläisyyksiä, joita ei saatettane selittää muuten kuin
asettamalla ne toistensa kanssa lähempään yhteyteen. Votjakkien samaten
kuin tsheremissiläis-tshuvassilaisetkaan tavat eivät ole kaukana
venäläis-slaavilaisista. Itämeren suomalaisten alueella tavataan esim.
vedelläkäynti lähinnä venäläis-mordvalaisia tapoja muistuttavassa
muodossa karjalaisilla, vatjalaisilla ja paikotellen Virossa.
Tällaisessa ryhmityksessä ja tällaista säännöllisyyttä osottavina
kuuluvat askaroittamismenot vain varsinaisesti tutkimuksemme alaisten
kansojen, venäläisten ja muutamien heidän välittömässä naapuruudessaan
asuvien kansojen ja vihdoin, mitä erikoisesti vedelläkäyntiin tulee,
näiden sekä yleensä slaavien tahi heidän läheisessä naapuruudessaan
asuvien kansojen (albanien, uuskreikkalaisten j.n.e.) tapoihin. Samalla
perustuvat askaroittamismenot muutamilla kultturiasteilla yleiseen
ajatukseen, joten sellaisia voidaan havaita erinäisten, toisistaan
kaukana olevien kansojen tavoissa. Edellä huomautettiin virolaisen
nuorikon uunin luokse viennin askaroittamismenon luonteisuudesta:
nuorikon tuli heittää tuleen puita. Samoin oli muinaisindialaisen
morsiamen sulhastaloon tuotua heitettävä puita tuleen. Tsuluneekerit
antavat sulhasen kotiin tuodulle nuorikolle jauhinkiven, luudan ja
kauhan. Lisäksi tiedetään mordvalaisten, tsheremissien Ja votjakkien
vedelläkäyntiin liittyvän sellaisia käsityksiä, jotka, kuten veden
haltijan palvonta ja veden käyttö varausaineena, saattavat niissä olla
omaperäisiä.
Identtisyyden muuttaminen tahi sekaannuttaminen. Uuden nimen anto,
valemorsian y.m. sijaiset.
Erittäin mielenkiintoinen tapa primitivisen ajatuksen kannalta on uuden
nimen anto nuorikolle, josta vanhemmat mordvalaiset kuvaukset
yksimielisesti kertovat ja jota parin tiedon mukaan mordvalaiset,
ainakin mokshalaiset, vielä viime aikoihin saakka ovat noudattaneet.
E. Crawley ja E. Samter yhdistävät uuden nimen antamisen niiden
toimitusten sarjaan, joiden tarkoituksena on identtisyyden
muuttamisella välttää pahaa ja vaaraa sekä muuttaa ihmisen kohtalo.
Hedelmätön nainen muuttaa nimeä. Lappalaiset uudistavat lapsen
sairastuessa kasteen ja antavat sille uuden nimen. Niasissa annetaan
nuorukaiselle avioliittoon mennessä uusi nimi ja tytöille niiden
tullessa naimaikään. Borneossa muutetaan sairaloisen lapsen nimi
tarkoituksella pettää pahoja henkiä, jotka ovat lasta vaivanneet.
Talmudissa mainitaan nimen muuttaminen keinona, jolla voidaan muuttaa
ihmisen paha kohtalo.
Tähän verrattavia tapoja on sairastavan lapsen fiktivinen myynti,
jommoista tapaa itäisetkin suomalaiskansat noudattavat. Jos esim.
jossakin votjakkiperheessä lapset eivät elä, myydään vastasyntynyt
jollekin perheeseen kuuluvalle tahi syrjäiselle, esim. kerjäläiselle.
Äiti saa lapsesta kuparirahan, mutta saa lapsen samalla takaisin.
Läheltä samankaltaiseen ajatusyhteyteen liittyvänä voidaan tämän
jatkona tarkastella valemorsiamen esiintymistä häämenoissa. Tavan
yleisimpänä europalaisena muotona on pidettävä sitä, että nuodejoukon
saapuessa morsiustalon edustalle (tahi joskus myöhemmällä häämenoissa),
morsiamena tuodaan esille vanha rääsyihin puettu vaimo tahi
palvelustyttö morsianta kompromettoivassa puvussa tahi (harvoin)
alaikäinen lapsi tahikka mies naisen vaatteissa.
Samanlaisena esiintyy tapa pääasiallisesti myöskin virolaisilla ja
Itä-Suomessa.
Yleiseuropalaisessa muodossaan on tavalla jonkunmoisen hääpilan luonne,
ja sellainen muoto on sillä myös Afashevon mordvalaisten tavoissa.
Mordvalaisten, tsheremissien ja votjakkien vastaavat tavat osottavat
kuitenkin alkuperäisempiä piirteitä. Tsheremissien ja votjakkien
valemorsian pukeutuu, kuten joskus virolainen, morsiamen vaatteisiin.
Belyj Klutshin ersalaisten häissä pukee joku morsiamen ystävättäristä
neitoiltana päällensä kaikki morsiamen paidat. Tätäpaitsi esiintyy
valemorsian eräissä häämenojen kohdissa (pöydän ympäri kuljettamisessa,
siunausmenoissa) todellisen morsiamen sijasta.
Valemorsiamenkin katsotaan johtuvan niistä käsityksistä, joiden mukaan
identtisyyden muuttamisella ajatellaan voitavan johtaa harhaan pahaa
aikaansaattavat voimat. E. Crawley mainitsee joukon esimerkkejä
tavoista, joissa puvun vaihdoksella tahdotaan välttää onnettomuutta eri
tiloissa. Tämän käsityksen valemorsiamen tarkoituksesta ovatkin
tsheremiissit säilyttäneet selvänä: valemorsian laitetaan sen vuoksi,
"etteivät pahat katseet ja kaikenlainen pahojen ihmisten noituminen
koituisi morsiameen, vaan raukeaisivat tyhjiin".
Mieltäkiinnittävä on liiviläinen tapa pukea morsiameksi aivan
samanlaiseen pukuun, paitsi morsianta itseään, kaksi morsiusneitoa.
Tässä on pahoille voimille valmistettu vaikeus kohdistaa vaikutuksensa
morsiameen. Morsiamen seuralaisneitosilla ja juohdemiehellä, ("edellä
kulkija"), jotka häämenoissa usein toimivat sulhasen tahi morsiamen
asemasta ja rinnalla, saattaa olla saman tapainen tehtävä.
Polvipoikameno.
Pääasiallisesti erikoisesti morsiameen kohdistuva n.s. polvipoikameno
tavataan tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa varsinaisesti
häämenoihin kuuluvana vain mordvalaisilla. Mutta aikaisemmat heidänkään
tapojensa kuvaukset eivät tästä menosta kerro.
Käytettävänämme olevan aineiston perustalla emme katso polvipoikamenon
kuuluvan Obin ugrilaisten eikä Itä- ja Kaakkois-Venäjän
turkkilais-tatarilaisten kansojen häämenoihin.
Sitävastoin havaitaan polvipoikameno vanhoissa indialaisissa
häämenoissa ja nykyisillä indogermanisilla kansoilla on se yleinen.
Edelleen voidaan sen katsoa varsinaisesti kuuluvan Itämeren
suomalaisten häämenoihin. Länsi-Suomessa tuli morsiamen luo
sulhastalossa henkilöitä, joilla oli oljista tehty lapsi (lapsen
vaatteet oljilla täytettynä) selässä. Itä-Suomessa, Karjalassa ja
Inkerissä tuodaan polvipoika morsiamen syliin tavallisesti heti
sulhastaloon tultua. Pojalle antaa morsian jonkun lahjan. Menon
perustana olevan ajatuksen ilmaisevat selvästi siihen liittyvät
toivotukset. Vironlahdella sanotaan: "Tuoss' on poika polvillas,
yhdeksän pojan emäksi, yhden tyttären äitiksi, sekin huoranaiseksi."
Inkerissä: "Tässä on poika polvillas, yhdeksän pojan emäksi, yhden
tyttären emäksi!" Samoin Venäjän Karjalassa: "Yheksän pojan emäksi,
yhen tyttären emäksi."
Polvipoikameno osottaa levenemisessään samanlaisia suhteita,
jotka yleensä ovat olleet havaittavissa lukuisten muiden
mordvalais-venäläisten tapojen yhteydessä: se ei kuulu tsheremissien
eikä votjakkien tapoihin, mutta tavataan niillä suomalais-ugrilaisilla
kansoilla, jotka enimmän ovat olleet venäläisten tahi muiden
indogermanien vaikutuksen alaisina. Tämän perusteella saatetaan
ajatella, että polvipoikameno suomalais-ugrilaisten kansojen tavoissa
olisi peräisin indogermaniselta taholta tahi ainakin muodostunut
varsinaiseksi häämenojen osaksi indogermanisten kansojen tapojen
vaikutuksesta.
Häähunnun poistaminen.
Häähunnun poistamisen on mordvalaisten ja tsheremissien tavoissa nähty
tapahtuvan eräitä siihen liittyviä tapoja noudattaen. Mordvalaisten ja
venäläisten on nähty toimittavan sen leivällä tahi piirakalla,
tsheremissien ja tshuvassien kolmihaaraisella kepillä tahi
ruoskanvarrella. Samassa yhteydessä muistettakoon mordvalaisten
toimittaneen nimenannon leivällä. Lahjojen antaminen piiskanvarrella on
yleistä sekä itäisten että läntisten suomalaiskansojen tavoissa. Kun
lisäksi otetaan huomioon leivän ja ruoskan seremoniallinen käyttö
morsiusmatkan aikana, siunausmenoissa, nimenannossa y.m., on selvää,
että leivällä ja ruoskalla (resp. piirakalla ja kepillä) häähunnun
poistamisessakin saattaa olla varaavan esineen merkitys. Tuntuukin
luonnolliselta, että hunnun poistoon yhtyy varotoimenpiteitä, koska
itse huntu ennen kaikkea kuuluu niiden sarjaan.
Aviovuoteelle asettaminen.
Varsinaisista häämenojen toimituksista tarkasteltakoon vielä
aviovuoteelle asettamista, jonka varsinaisesti tutkimuksemme alaiset
kansat toimittavat seremoniallisena häämenojen osana.
Yleisimpiä tähän liittyvistä tavoista on nuorikon tahi aviovuoteen
lyöminen ruoskalla. Sen nojalla, mitä aikaisemmin on selvinnyt ruoskan
käyttämisestä sen perustana olevaan ajatukseen nähden, on sen merkitys
tämänkin häämenojen kohdan suhteen selvä: ruoskalla lyönti kuuluu
aviovuoteelle asettamisessa noudatettaviin varaustoimiin.
Tähän ryhmään ovat myöskin luettavat tsheremissien tavoista tunnetut
morsiamen kolminkertainen ympärikulku, saattajien toisistaan
kiinnipiteleminen, kolminkertainen vuoteelle painaminen
ylösnousemisineen ja rahan asettaminen vuoteelle.
Hääväen toisistaan kiinnipiteleminen tavataan Birskin piirin
tsheremisseillä myöskin nuodejoukon käydessä hakemassa morsianta
oleskelukortteerista. Tänne kuulunee myös Urzhumin piirin tsheremissien
tapa, jonka mukaan morsian hyvästelykäyntejä naapureihin tehdessään
pitää kiinni olutastiaa kantavan "edelläkävijän" vaatteen liepeestä.
Virolaisen morsiussaattueen jäsenet painautuvat kirkkoon mentäessä
kaikki lähekkäin toisiaan; varsinkin sulhasen ja morsiamen on
vihkimisen aikana seistävä lähellä toisiaan. Näin tehdään, jottei
paholainen ja pahat ihmiset tahi "musta kissa" pääsisi väliin.
Pohjanmaalla on puhemiehen vihkimisen aikana seistävä pariskunnan
välissä vähän takapuolella, jottei paha silmä sopisi pariskunnan väliin
tirkistämään. Inkerissä, Venäjän Karjalassa ja Savossa pidetään huolta,
ettei vihkimisen eikä varausmenojen aikana ihminen tahi eläin (koira
tahi muu) pääse tunkeutumaan morsiusparin välistä; samaten kulkee
hääväki taajassa joukossa, jottei kukaan pääse välistä kulkemaan.
Samat tavat samoine käsityksineen eivät ole harvinaisia
Keski-Europankaan kansoilla.
Tsheremissiläiselle tavalle, jonka mukaan häävuoteelle asettuu ensiksi
joku häiden virkahenkilöistä, on olemassa vastineita muidenkin
suomalais-ugrilaisten tavoissa. Afashevon mordvalaiset noudattavat
sellaista tapaa, että aviovuoteelle asettuvat ensiksi morsianta
saattavat neitoset. Inkerissä asettui vuoteelle avioparin väliin joku
neitonen, joka ei lähtenyt pois, ennenkuin oli sulhaselta saanut rahan.
Kuolemajarvella hyppäsi sänkyyn morsiamen veli, Uudellakirkolla joku
kaasoista.
Tämän laatuisissa tsheremissien tavoissa, ja yleensä sellaisissa,
joissa häiden virkahenkilö (_kugu vena_) toimii sulhasen asemasta,
näkee I.N. Smirnov jätteitä aikaisemmin vallinneesta leviraatista.
Meidän käsityksemme mukaan ovat tällaiset tavat luettavat
varotoimenpiteiden sarjaan. Vuode saattaa sisältää taikavoimia, mutta
kun siihen asettuu ensiksi joku muu, vaan ei naimisiinjoutuvat, eivät
ne koidu heihin. Tässä sekä eräissä muissakin suhteissa on
aviovuoteelle ja ajoneuvoihin asettumisen välillä olemassa
yhtäläisyyttä. Kurninossa on kaason morsiustalosta lähdettäessä
istuuduttava ensiksi ajoneuvoihin; jos morsian istuutuu ensimäisenä, ei
hän saa lapsia. Aikaisemmasta tunnemme kolminkertaiset painamiset ja
kohottautumiset samaten kuin ruoskalla lyönnitkin tavallisiksi
ajoneuvoihin asettumisessa. Tällaiset toimet ovatkin yleisiä ensi
kertaa jouduttaessa kosketuksiin uuden tuntemattoman paikan kanssa.
Aviovuoteelle asettamisessa ovat avioparin väliset yhteiset syöntimenot
ja rukousmenot vielä yleisiä. Viimeksimainittuihin liittyy
luonnollisesti pyyntö siunauksesta jälkeläisiin nähden.
Vielä mainittakoon aviovuoteelle asettamiseen liittyvistä tavoista
votjakkilainen tapa, jonka mukaan morsian riisuu sulhasen kengän. Tämä
on yleinen venäläinen tapa eikä ole harvinainen muuallakaan Europassa.
P. Sartori pitää kenkää afrodisisena välikappaleena tahi symbolina,
jota käytetään synnyttämään hedelmällisyyttä. Näin otetaan esim.
Kiinassa naisen hedelmättömyyden parantamiseksi lasten jumalan
temppelistä pyhitetty kenkä ja viedään sen vaimon huoneeseen, joka
toivoo lapsia. Onko kengällä votjakkien tavoissa tällainen merkitys ja
liittyykö tämä käsitys aviovuoteelle asettamisessa tapahtuvaan kengän
riisumiseen, emme saata sanoa. Tämän yhteydessä ei kuitenkaan voida
olla mainitsematta muutamia syrjänien tapoja, jotka näyttäisivät
antavan tukea tällaiselle olettamukselle. Paitsi sitä, että
aviovuoteelle asettamisessa kengän riisuminen tapahtuu, ripustetaan V.
Nalimovin mukaan eräissä syrjänikylissä navetan eteen riukuun paljon
vanhoja virsuja _sitä varten, että karja lisääntyisi_. Eräissä toisissa
kylissä oli vanhoja virsuja ripustettu ei ainoastaan navetan eteen,
vaan myös rukiiksi ja ohraksi kylvettyjen peltojen aitoihin.
Uskonnolliset toimitukset avioliittoseremonioissa.
Pitkin koko avioliittomenojen sarjaa, ensimäiselle morsiamen
tiedustelumatkalle lähdöstä aina viimeisiin sulhastalossa häiden aikana
tapahtuviin toimituksiin saakka kääntyy kukin tutkimuksemme alaisista
kansoista jumaluusvoimien puoleen avun, onnen ja suojeluksen
pyynnöillä. Mutta varsinkin tärkeiksi käsitettyihin avioliittomenojen
kohtiin, kuten esim. kosintamatkalle lähtöön, avioliittosopimuksen
vahvistamiseen, nuodematkalle ja morsiusmatkalle lähtöön sekä
aviovuoteelle asettamiseen liittyy säännöllisesti rukousmenoja. Ne
osottavat kullekin kansalle ominaisia palvontamenojen piirteitä. Paitsi
taivaan jumalan puoleen, käännytään niissä useiden muidenkin
jumaluusolentojen puoleen. Mordvalaiset osottavat rukouksensa paitsi
ylijumalalle, tavallisimmin kodin ja kartanon haltijalle, "veistettyjen
hirsien jumalalle", viljan jumalattarelle sekä eräissä erikoismenoissa,
kuten kylpymenoissa, saunan haltijattarelle j.n.e. Mutta samalla
muistellaan, kuten aikaisemmin on nähty, lukuisissa kosinta- ja
häämenojen kohdissa ennen kaikkea vainajia.
Rukouksissa pyydetään jumaluusvoimilta suojelusta "pahasta", pitkää
ikää, onnekasta yhdyselämää avioparille. Mordvalaiset lausuvat myös
rukouksissa toivomuksia siitä, että avioliittoon joutuvat pysyisivät
"sukunsa tuntevina", että he heimolaisiaan tavatessaan näihin
sukulaisen tavoin suhtautuisivat. Tsheremissit pyytävät erilaisten
jumaluusolentojen puoleen kääntyen onnea, paljon jälkeläisiä sekä
kaikenlaista maallista hyvää: leivän lisääntymistä, karjan
lisääntymistä, mehiläisten lisääntymistä j.n.e.
Useiden sulhastalossa tapahtuvien palvonnallisten toimitusten
tarkoituksena on nähty olevan uudessa ympärystössä asuviksi ajateltujen
henkiolentojen suosion hankkiminen tulokkaalle, jotapaitsi mordvalaiset
ovat kääntyneet erikoisesti veden haltijan puoleen lapsensaantia anoen.
Edellä puheenaolleet uskonnolliset toimitukset liittyvät erinäisiin
avioliittomenojen kohtiin, kohdistumatta erikoisesti avioliittoon
joutuviin. Näiden ohella on tavattu sellaisiakin uskonnollista laatua
olevia menoja, jotka kohdistuvat varsinaisesti aviopariin ja joilla
näyttää olevan avioliiton vahvistusmenon luonne. Niille on ominaista
ensiksikin se, että ne suorittaa varsinainen palvonnallisten menojen
toimittaja. Milkovitshin kuvaamissa mordvalaisissa menoissa yhtyi tähän
kysely "avioliiton voimassa pitämisestä" ja uskollisuuden lupaaminen;
tätäpaitsi toimittivat V. Orlovin ja arkkimandriitta Makarijn mukaan
_inatai_ ja _imbabai_ juhlallisen uhrin kodin haltijalle. Avioparin
vierekkäin istuttaminen, votjakkien menoissa nimenomaan yhteiselle
alustalle, on näille toimituksille edelleen ominaista.
Aikaisemmin puheena ollut votjakkien "vihkimäseremonia"
on yksityiskohdissaan osottanut sellaista yhtäläisyyttä
kreikkalais-katolisen kirkon vihkimäseremonian kanssa, että sen on
katsottava muodostuneen tällaiseksi avioliiton vahvistusmenoksi
jälkimäiseltä taholta tulleesta vaikutuksesta. Myöskin tälle eräissä
suhteissa analogiset kihlauksessa noudatettavat tsheremissien tavat
näyttävät saaneen vaikutusta kreikkalais-katolisen kirkon tahi
muhamettilaisen avioliiton vahvistusseremonian taholta. Näin ollen
herää kysymys, eivätkö nämä tavat sekä niiden yhteydessä ilmenevä
käsitys avioliiton vahvistamisesta uskonnollisella toimituksella
mahdollisesti kokonaan olisi vierasta alkuperää. Eräitä näkökohtia
huomioonottaen ei mielestämme näiden menojen suhteen tarvitse asettua
tällaiselle kannalle. Ensiksikin nähdään niiden yhteydessä
noudatettavan sellaisia toimituksia, miniä, kuten yhteinen syönti tahi
juonti ja samalle alustalle asettaminen, kuuluvat yleismaailmallisiin
tapoihin, jotka kullakin kansalla saattavat olla omaperäisiä.
Puheenalaiset mordvalaisten tavat ovat pääasiassa omaperäisiä
rukousmenoja. Käsitys jumaluusvoimien suosion hankkimisesta syntyvälle
liitolle, tekemällä samalla tämän havainnolliseksi joidenkin sopivien
toimitusten avulla, saattaa varsin hyvin tutkimuksemme alaisten kuten
monien muidenkin alhaiskultturisten kansojen tavoissa olla itsenäisesti
kehittynyt, samalla kun siihen nähtävästi jo aikaisin kehittyneempien
uskontojen käsitykset ja menot ovat vaikuttaneet.
Sukulaisissa käynnit.
Kosinnan ja häiden aikana on nähty useiden menojen tapahtuvan ei
ainoastaan morsiamen ja hänen puolensa edustajien sekä sulhasen ja
hänen sukulaistensa kesken, vaan myös laajemmassa merkityksessä
morsiamen puolen ja sulhasen suvun välillä. Kosittaessa kokoutuu
neuvottelemaan morsiamen sukulaisia, joiden mielipidettä tiedustetaan.
Afashevossa (mordvalaiset) saapuvat kihlaustilaisuuteen morsiamen
sukulaiset, tuoden mukanaan kustakin talosta täysinäisen leivän.
Kurninon mokshalaisten kihlaukseen ottavat niinikään morsiamen
sukulaiset osaa, ja morsiamen kotiin saapuneet sulhasen sukulaiset
käyvät kihlauksen tapahduttua morsiamen sukulaisten luona vieraisilla.
Häämenoissa on nähty useiden toimitusten erikoisesti tarkoittavan luoda
yhteyttä morsiamen ja sulhasen suvun etäisempien jäsenten kesken.
Tällainen merkitys on varsinkin morsiamen toimittamalla kestitsemisellä
ja lahjojen jakamisella ollut. Näiden yhteydessä tapahtuva vastalahjan
antaminen tahi lupaaminen morsiamelle, jolloinka meno muodostuu
molemminpuoliseksi, tekee tämän yhteyden vielä vahvemmaksi.
Tämän laatuisten toimitusten jatkoa ovat häiden jälkeen tapahtuvat
käynnit sulhasen sukulaisten luona, jotka suoritetaan joko
hääpäivänä tahi häiden jälkeisinä päivinä. S.M. Mihailov kertoo
vuoritsheremissiläisen nuoren parin häiden jälkeen sulhasen
sukulaisissa käydessään kuljettaneen mukanaan rasvakakkuja ja olutta,
joita kussakin talossa tarjottiin; tätäpaitsi jätti nuorikko kussakin
talossa olutastiaan muutamia rahoja. Afashevossa jättää nuorikko
kuhunkin sukulaistaloista leivän. Tällaiset sukulaisissa käynnit ovat
myös votjakkien tavoissa yleisiä. Niiden merkitys ei kaipaa enempää
selvittelyä. Sellaisen sukujärjestyksen vallitessa, jossa kiinteä
yhteys etäisempienkin suvun jäsenten kanssa säilyy, on luonnollista,
että sukuun astuva tulokas asianmukaisella tavalla otetaan vastaan ja
saatetaan yhteyteen koko suvun kanssa.
Nuorikon asema uudessa kodissa.
Aikaisemmin on jo mainittu muutamista seikoista, jotka koskevat
nuorikon asemaa ensi aikoina uuden kodin jäsenenä. Tässä suhteessa on
silmiinpistäväksi piirteeksi merkittävä se ankara alistuvaisuus, jossa
ainakin mordvalaiset pitävät miniää tämän suhteessa muihin, varsinkin
vanhempiin perheen jäseniin. Hänen on monella tavoin, työssä, toimessa
ja käytöksessään osotettava nöyryyttään varsinkin appivanhemmille. Tätä
varten on hänen esim. häämenoissa tapahtuvissa kestitsemisissä
langettava kestitettävän jalkoihin ja viivyttävä tässä asennossa,
kunnes tämä on tyhjentänyt juomamaljan. Edellä on ollut puhetta hänen
obligatorisesta vaikenemisestaan. Tambovin läänissä ei mokshalainen
nuorikko koko vuoden aikana saanut istua pöydässä syötäessä, vaan oli
hänen aina seistävä.
Lukuunottamatta sitä oikeudellista suhdetta, mikä patriarkalisessa
perheessä yleensä perheen pään ja nuorempien perheen jäsenten kesken
vallitsee, ja joka usein ilmenee samanlaisina tapoina, joita perheen
omien alaikäisten on noudatettava suhteessaan vanhempiin, on vielä
huomioonotettava, että luonnollisestikin silloin, kun vaimoja
varsinaisesti hankittiin lunnasrahalla, ei miniän asema saattanut olla
helppo. Hänet oli suurilla lunnailla hankittu perheeseen, useinkin
etupäässä työntekijäksi, ja tällöin hänestä tietysti tahdottiin saada
vastaava hyöty. Hankittaessa lunnasrahalla tahi ryöstämällä vaimoja
alaikäisille, vieläpä mielipuolille ja raajarikoillekin -- kuten
Afashevon mordvalaiset kertovat aikaisemmin tehdyn -- oli avioliitto
vain näennäistä, eikä näin perheeseen hankitun naisen asema liene ollut
paljoa orjattaren kohtaloa parempi. Tästä puhuu kuvaavasti mordvalainen
naineen naisen nimitys _ure_, joka on yhteydessä orjaa merkitsevän
_ura_-sanan kanssa. Lepehin mainitseekin, että pakanalliset
mordvalaiset saattoivat myödä vaimonsa lapsineen ja ottaa uuden.
Nuorikon asemassa on lisäksi huomattava se seikka, että ne
kieltokäsitykset, joista aikaisemmin eräiden avioliittomenojen kohtien
yhteydessä on ollut puhetta, jatkuvat vielä jonkun aikaa avioliiton
toimeenpanon jälkeenkin. Varsinkin mordvalaisten ja votjakkien tavoissa
huomataan joukko erinäisiä säännöksiä, joita nuorikon on noudatettava
suhteessaan muutamiin uuden perheen jäseniin. V. Orlov mainitsee, ettei
nuorikko saanut koskaan näyttää appivanhemmille jalkojaan. Naiset
synnyttivätkin jalkineet jalassa, sillä luultiin, että synnytykseen
saapuu esivanhempien henkiä. K. Miropolskij kertoo, etteivät nuorikko
ja hänen miehensä mainitse toisiaan johonkuhun aikaan oikealla nimellä,
vaan kiertävät sen sellaisilla nimityksillä kuin "karhun pää", "uunin
patsas". Myöskään ei nuorikko pitkään aikaan näyttäydy appivanhemmille
paljain päin eikä näytä milloinkaan jalkojaan. Ennen aikaan kylpivätkin
miniät hiukset peitettyinä ja jalat käärittyinä.
Saman tapaisia kieltomääräyksiä noudattavat votjakit. Aikaisemmin on
mainittu Karlyganin votjakkien tavasta, jonka mukaan nuorikko koko
vuoden aikana ei näytä apelleen kasvojaan eikä puhu hänen kanssaan.
Kasanin piirissä ei votjakkinuorikko niinikään vuoden aikana saanut
puhua appensa kanssa. Samoin Sarapulin piirissä, jossa nuorikko ei
myöskään apen läsnäollessa saanut näyttäytyä paljain pain.
Näiden tapojen huomaamme helposti johtuvan erilaisten _tabuin_ sarjaan
lukeutuvista käsityksistä, jotka aikaisemmin puheenaolleissa
avioliittomenojen kohdissa ovat johtaneet muutamiin omituisuuksiin
tutkimuksemme alaisten kansojen tavoissa.
Nuorikon olosta miehelässä on vielä mainittava, että hän usein jonkun
aikaa häiden jälkeen käyttää naimattoman naisen pukua ja hiuslaitetta.
Lepehin kertoo, ettei morsiamen suku ollut mukana hääjuhlallisuuksissa
sulhasen kotona; morsiamen isä, äiti ja muut sukulaiset tapasivat
nuoren parin vasta sitten, kun heidät oli kutsuttu sulhasen kotiin,
mikä tapahtui puolen vuoden tahi vuoden kuluttua häistä. Siihen saakka,
kunnes nuori vaimo häiden jälkeen oli tavannut isänsä, oli hänellä
oikeus käyttää neidon pukua, mutta tämän jälkeen puettiin hänet
naineeksi naiseksi. Saratovin läänissä kulki mordvalainen miniä yhden
vuoden ajan avopäin. Kun hänen päähänsä tämän ajan kuluttua puettiin
vaimon päähine, muutettiin hänen nimensä samalla toiseksi. Erään
nähtävästi mokshalaisia koskevan tiedon mukaan puettiin _pango_
nuorikon päähän vasta sitten, kun hän ensimnäisen kerran oli tullut
raskaaksi.
Karlyganin votjakkien tavoissa on huomattavaa, että nuorikon päähän
puetaan jo ensimäiseen tuontiin liittyvissä menoissa naineen naisen
päähine, mutta hän käyttää sitä vain hääpäivänä. Koko synnyinkodissa
oleskelun ajan käy hän neidon puvussa ja alkaa käyttää vaimon
päähinettä vasta _suanin_ jälkeen, asetuttuaan lopullisesti uuteen
kotiin.
Vaikkakaan näiden tapojen merkityksestä ei ole helppoa päästä
varmuuteen, näyttäisivät eräät piirteet niissä viittaavan siihen, että
ne olisivat yhteydessä niiden suhteiden kanssa, jotka ilmenevät
nuorikon jäämisessä synnyinkotiin häiden jälkeen tahi muuttamisessa
sulhasen kotiin tuonnin jälkeen määrätyksi ajaksi takaisin
syntymäkotiin. Näiden suhteiden ja tapojen on nähty olevan yhteydessä
käsityksen kanssa avioliiton oikeudellisesta voimaanastumishetkestä.
Mahdollisesti katsottiin nuorikon vasta sinä hetkenä siirtyvän
naineiden naisten joukkoon, jolloinka avioliitto, sen perustana olevien
oikeudellisten ehtojen täytyttyä, lopullisesti ja varsinaisesti astui
voimaan. Tämän on taasen nähty usein olevan riippumattoman häiden
pidosta, jotenka päähineen muutto, samaten kuin uuden nimen
antaminenkin, ovat saattaneet tapahtua häistä erillään ja liittyä
avioliiton juridiseen alkamishetkeen.