Paitsi varsinaisten kosintajuhlien kanssa läheisessä yhteydessä olevia

katsojaistoimituksia, voi ennen avioliiton toimeenpanoa vielä tapahtua

muutamia yhtymyksiä sulhasen ja morsiamen sukujen välillä. Piispa Jakov

mainitsee sulhasen isän ennen häitä käyneen morsiamen kotona

hääpäivästä sopimassa. Mordvalaisten tavoissa huomataankin yleisenä

kihlauksen jälkeen, jonkun aikaa ennen häiden viettoa morsiamen kotiin

tehtävä käynti, jonka tarkoituksena on avioliiton oikeudellisten

ehtojen lopullinen täyttäminen, lunnasrahan suoritus sekä hääpäivän

määrääminen. Käyntiä nimitetään _tshin-putuma_ (butuma) 'päivän

määrääminen' tahi _pozalan putoma_ 'määräpäivän asettaminen'. Sulhasen

puolelta lähtee morsiamen taloon sulhasen isä, isä ja äiti tahi

useampia sukulaisia. Saratovin piirin Orkinossa tekee sulhanen

kihlauksen jälkeen käyntejä morsiamen kotona. Ensi kerran tulee hän

parin kolmen toverinsa kanssa, mutta sittemmin käy hän salaisin puolin

joka ilta keskustelemassa morsiamen kanssa.

Kihlauksen ja häiden välinen aika.

Viimeksi puheenaolleet toimitukset ovat jo oikeastaan kuuluneet

kihlauksen ja häiden väliselle ajalle ja ovat yhteydessä toisten

tännekuuluvien ilmiöiden kanssa.

Vanhemmat mordvalaisten avioliittotapojen kuvaukset osottavat, ettei

avioliittoa kihlauksen jälkeen usein heti pantu täytäntöön, vaan jäi

kosittu morsian pitemmäksi aikaa synnyinkotiinsa. Lepehin sanoo

kosintasopimuksen usein kestäneen kauan aikaa. Milkovitshin mukaan

maksettiin kihlajaisjuhlassa osa lunnasrahasta ja määrättiin hääpäivä,

mutta häät olivat vasta vuoden tahi kahden perästä, jolla ajalla

sulhanen ja morsian eivät nähneet toisiaan. Simbirskin ja Pensan

läänien mokshalaisilla oli kihlatun neidon jäätävä morsiameksi vuodeksi

tahi pitemmäksikin aikaa. Tänä aikana oli sulhasen käytävä hänen

luonansa kerran viikossa tahi vähintään kerran kuukaudessa ja tuotava

lahjoina ruokatavaroita, erittäinkin mettä yksi puuta kerrallansa.

Nykyisinkin voi kihlauksen ja häiden välinen aika muodostua pitemmäksi

ajanjaksoksi. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä voi kihlauksen ja

häiden väliaikaa kihlattujen ollessa täysikäisiä olla vuosi tahi pari.

Alaikäisyyden aikana toimitetun kihlauksen yhteydessä voi se muodostua

viidenkin vuoden pituiseksi.

Tälle ajalle kuuluvista seikoista on huomattava varsinkin se, että

lunnasrahan suoritus muutamien tietojen mukaan tapahtui sen kuluessa.

Morsianta ei luovutettu kotoaan, ennenkuin koko lunnasraha oli tullut

suoritetuksi. Edellisestä tiedämme sulhasen suvun puolelta ennen häitä

käydyn suorittamassa maksamatta oleva osa lunnasrahaa ja vasta silloin

tahi sen jälkeen sovitun hääpäivästä. Vasilij Orlovin mukaan

suorittivat mokshalaiset lunnasrahan lopullisesti vasta hääpäivänä,

mutta ennen morsiamen vientiä synnyinkodistaan. Milkovitsh mainitsee

viimeisen osan lunnasrahasta suoritetun heti sen jälkeen kun

nuodejoukko oli saapunut morsianta hakemaan. Paitsi rahana maksettavia

lunnaita, suoritettiin morsiamen perheelle ruoka- ja nautintoaineita,

ja tämä suoritus tapahtui muutaman tiedon mukaan kihlauksen ja häiden

välisenä periodina.

Kihlauksen ja häiden väliajan muodostuminen pitemmäksi ajanjaksoksi,

jona avioliiton oikeudellisten ehtojen suoritus tapahtuu, on

mordvalaisten tavoissa erityisesti huomioonotettava ilmiö siinä

suhteessa, että heidän aikaisemmat tapansa, kuten etempänä

tutkimuksessamme tulemme osottamaan, tässä kohden yhtyvät useimpien

toisten suomalais-ugrilaisten sekä eräiden muiden Itä-Venäjän kansojen

tapojen yleisiin ilmiöihin.

Kihlauksen ja häiden väliselle ajalle kuuluvat osaksi myöskin morsiamen

_seremonialliset itkut_. Evsevevin mukaan alkaa morsian itkunsa sen

jälkeen kun hääpäivä on määrätty. Hän kääntyy ensiksi keskiyöllä

kartanon haltijan _kardas-sarkon_ sekä vainajien puoleen. Tämä tapahtuu

pihan keskellä olevan "puhtaan" eli "pyhän" paikan (_vanks tarka,

shuksh-pra_) luona. Itkut toistuvat sitten joka ilta, alkaen auringon

laskun aikana. Entiseen aikaan itkettiin viitenätoistakin iltana

peräkkäin.

Afashevossa itkettiin vanhempaan aikaan niinikään parin viikon aikana.

Nykyään itkee morsian 3-5 iltana. Belyj Klutshissa rajoittuvat itkut

hääiltaan ja Kurninossa itkee morsian vasta isänkotoa lähtöä tehdessään

sukulaisia hyvästellessään.

Vanhemmissa tiedonannoissa puhutaan morsiamen itkuista pääasiallisesti

varsinaisten häämenojen yhteydessä. Lepehin mainitsee morsiamen

itkeneen ennen isänkotoa lähtöä. Pallas kertoo mordvalaisen morsiamen

itkeneen taukoamatta vihkimisen jälkeen kirkosta palatessa. Sulhasen

kotona ajoneuvoista pois kannettaessa hän niinikään taukoamatta itki.

Terjuhaneilla itki morsian Jakovin mukaan hääitkuja häiden aattona ja

kotoa lähdettäessä.

Saratovin läänissä itki morsian ennen kotoa lähtöä hyvästellessään.

Häiden aattoiltana ajoi hän kirkolle, missä astui ajoneuvoista

hautuumaan tienhaarassa ja itki sukulaisvainajilleen. Samaran läänissä

mainitaan morsiamen itkeneen hyvästelykäynneillään sukulaistaloissa

käydessään. Erään Simbirskin läänistä olevan tiedon mukaan itki morsian

kotoa lähdettäessä ajoneuvoihin kannettaessa.

Paitsi ennen häitä tapahtuvia määräaikaisia itkuja liittyy ersalaisilla

nykyisin useihin varsinaisten häämenojen episodeihin, kuten neitoillan

menoihin, nuodejoukon vastaanottoon ja hyvästelyihin, seremoniallisia

itkuja. Ne ovat ersalaisilla kehittyneet laajaksi itkurunoudeksi.

Päämotiiveina on itkuissa surun ilmaisu läheisistä omaisista sekä

isänkodista erotessa, jossa neito on nuoruutensa päivät viettänyt,

valitus huolettoman neitoajan loppumisesta sekä pelon ja vastustuksen

ilmaisu uuteen tuntemattomaan piiriin siirryttäessä. Prof. Paasosen

mukaan ovat ne erääseen määrään saakka improvisoituja. Kaikki samalla

seudulla esiintyvät itkut sisältävät eräitä yhteisiä motiiveja, mutta

muussa suhteessa muodostaa kukin ne runolahjansa ja olosuhteiden

mukaisiksi.

Häät.

Sen jälkeen kun avioliiton solmimiselle välttämättömät suhteet

molempien sukujen välillä ovat syntyneet, tapahtuu avioliittomenojen

pääkohta, morsiamen siirtäminen uuteen olinpaikkaansa.

Muutamista aikaisemmista tiedoista päättäen olisi tämä tapahtunut ilman

erikoisempia menoja. Lepehin kertoo naimisiinjoutuvien isien itse

hääpäivänä ilmoittaneen sulhaselle ja morsiamelle häiden sinä päivänä

tapahtuvan. Morsiamen vanhempien luo häntä hakemaan lähtevät sulhasen

isä ja äiti. Georgin mukaan kävi sulhasen isä ennen häitä hakemassa

morsiamen tämän kotoa. Arkkimandriitta Makarij väittää, ettei

Nizhegorodin läänin mokshalaisilla ollut erityisiä häämenoja. Tämän

yhteydessä hän kumminkin antaa tietoja muutamista sulhasen kotona

suoritetuista seremonioista, ja morsiamen kotonakin toimitettiin

ainakin rukous ennen morsiamen vientiä. Morsianta hakemassa oli

sulhasen isä.

Samalla sisältävät vanhojen etnografien kuvaukset kuitenkin

kohtia, jotka osottavat mordvalaisten häämenojen olleen paljoa

monivaiheisempia. Milkovitsh kertoo morsianta hakemaan saapuneen

nuodejoukon, jolla oli johtajansa ja joka morsiustalossa otettiin

eräänlaisilla menoilla vastaan. Pallas, Lepehin ja Georgi tietävät

puhua eräistä morsiamen tuonnin yhteydessä noudatetuista tavoista ja

sen jälkeen sulhasen kotona suoritetuista menoista. Piispa Jakovilla

esiintyvät häämenot jo sangen monivaiheisina, sisältäen yleisin

piirtein useimmat niiden pääkohdista, sellaisina kuin ne myöhempien

kuvausten nojalla sekä nykyaikaisissa tavoissa esiintyvät. Hän kertoo

erityisistä menoista sekä sulhasen että morsiamen kotona ennen

morsiamen noudantäan lähtöä ja nuodejoukon saapumista sekä kuvaa

morsiamen tuonnin yhteydessä noudatettuja tapoja. --

Varsinaisten häämenojen sarjasta otamme ensiksi tarkastettavaksi:

Menot morsiamen kotona ennen nuodejoukon saapumista.

Jakov kertoo päivää ennen avioliiton toimeenpanoa jokaisen morsiamen

luona pidetyn _itkupäivän_. Morsiamen luo kokoontuivat hänen

ystävättärensä. Näistä muutamat lämmittivät saunan, toiset hajoittivat

morsiamen palmikon. Kylvyn ja hiusten hajoittamismenon jälkeen

ystävättäret jäivät koko yöksi morsiamen luokse. Tällöin ommeltiin

morsiamen lahjoja ja laulettiin lauluja. Morsian itse itki koko ajan.

Aamusella ennen päivän nousua tuli morsian vanhempiensa luo pyytämään

heidän siunaustansa; sitten meni hän vihannesmaalle, jossa rukoillen

kumarsi viidesti itäänpäin kääntyneenä. Pirttiin tultuansa itki hän

morsiusitkuja, ja vietiin sitten naapurin luo. Päivän vaietessa saapui

hän kotiin ja lähti pian hyvästelykäynneille sukulaisiin ja

naapureihin. Tällä matkalla saatteli morsianta pari veljeä tahi

sukulaista, jotka kussakin talossa veivät hänet kantamalla pirttiin.

Kun morsian oli taas saapunut kotia, seurasivat hyvästijättöseremoniat

vanhempien kanssa, joiden jälkeen hänet taas vietiin naapuritaloon

nuodejoukon tuloa odottamaan.

Mordvalaisiin häämenoihin kuuluukin yleisesti morsiustalossa häiden

aattopäivänä tahi yöllä ennen nuodejoukon saapumista tapahtuvat

_neitoilta- eli polterabend_-menot. Niihin ottavat osaa morsiamen

sukulaiset, ystävättäret ja naapurien naisväki. Huomattavimpia

tännekuuluvia toimituksia on morsiamen seremoniallinen kylpy siihen

liittyvine menoineen. Viimeksimainittuja on morsiamen hiuspalmikon

purkaminen sekä neitojen käyttämän hiusnauhan poisottaminen ja

luovuttaminen. Hiusnauhan luovuttaminen tapahtuu seremoniallista laulua

laulaen tahi itkua itkien. Siinä morsian itkee neidon elämäänsä tahi

jättää sisarelleen tahi ystävättärelleen "neidon kauneutensa", "neidon

päivänsä", mikä voi tapahtua myös niin, että morsian antaa jollekin

ystävättärelleen sormuksen.

Afashevossa esiintyy morsian ennen saunassakäyntiä hunnutettuna, istuen

pöydän takana, vierellään molemmin puolin kaksi ystävätärtä. Hänen

eteensä asetetaan puurovati, ja hän nousee rukoilemaan.

Neitoillan menoihin kuuluvat myöskin morsiamen sukulaistaloissa

hyvästeillä käynnit. Kussakin talossa itkee morsian erojaisitkuja.

Samaran läänissä vietiin morsian näillä käynneillä kussakin talossa

kantamalla pirttiin. Vetshkanovossa kuljettavat _urvalat_ häntä

käsipuolesta rattaille. Hänen olkapäilleen on heitetty liina (_fata_).

Saratovin piirin Orkinon kylässä ajelee morsian ystävättärineen

kaksivaljakolla pitkin kylää, itkien itkujansa teiden risteyksissä.

Sitten mennään hautausmaalle, jossa morsian itkee eroitkuja sukunsa

vainajille.

Neitojuhlaa nimitetään Afashevossa _kashado jartsamoksi_

'puuronsyöntipäivä' ja siihen kokoontuvat sukulaiset ja naapurien

naisväki, jotka tuovat kukin morsiustaloon vadillisen puuroa ja

ohukaisia. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa syö morsian aattopäivänä

viimeisen kerran "neidon puuroa". Belyj Klutshissa on häiden

aattopäivän nimenä _kashado jartsama_ 'puuroa syömään'.

Ennen nuodejoukon saapumista viedään morsian naapurin taloon

"morsiuskortteeriin" (_urvalan- l. urvalen-kudo_) tahi

"odotuskortteeriin" (_ashton-kudo_); paikotellen palaa hän täältä ennen

nuodeväen saapumishetkeä takaisin, toisin paikoin lähtee sinne vasta

saapumisen jälkeen.

Vastaaviin venäläisiin tapoihin kuuluu säännöllisenä morsiamen kotona

hääaattopäivänä vietettävä neitojuhla (_devitshnik_). Siihen

ösaaottamaan saapuvat morsiamen sukulaiset ja ystävättäret. Juhlan

päätoimituksia ovat morsiamen saunassakäynti ja palmikon

seremoniallinen hajoittaminen, sekä "neitsyyden" tahi "neidon

kauneuden" luovuttaminen, mikä kaikki tapahtuu näihin menoihin

liittyviä lauluja laulaen. Viimeksimainittu toimitus suoritetaan

tavallisesti siten, että morsian luovuttaa hiusnauhansa neitsyyden

merkkinä jollekin ystävättärellensä. Saratovin ja Nizhegorodin

lääneissä tuovat juhlaan saapuvat sukulaiset morsiustaloon erilaisia

ruokatavaroita (täysinäisen leivän, lihaa j.n.e.). Palmikkoa

hajoitettaessa morsian vastustelee, sillä se on neitsyyden menettämisen

merkki. Valdain piirissä morsian saunasta palattua itkee itkua, jossa

kertoo kadottaneensa "neidon kauneutensa" avoimelle pellolle,

viheriälle niitylle. Jaroslavin läänissä morsian hunnutettuna pöydän

takana istuen itkee "neidon kauneuttansa", joka on samettinauha,

jollaista neitoset juhla-aikana käyttävät pääsiteenä. Itkuissaan

morsian kyselee:

"Minne vien kauneuteni -- pellolle, suurelle niitylle... tulevat

niittäjät viikatteineen, siinä ei ole paikkasi. Ota sinä se, rakas

sisareni." Nauhan saa sisar tahi ystävätär.

Valkovenäläisiin ja vähävenäläisiin neitoiltamenoihin kuuluvat tämän

laatuiset palmikkomenot välttämättömänä osana. Galitsiassa kampaa

morsiamen veli seppeleensitomisjuhlassa (_venkopletiny_) morsiamen

hiukset hajalleen. Puolalaisilla tapahtuu häiden aattoiltana

(_dziewiczny wieczor_ 'neitoilta') palmikon hajoittaminen

(_rozpleciny_). Bulgariassa suoritetaan _devishnik_-juhlassa pääasiassa

samat menot kuin venäläisillä.

Myöhäisempien mordvalaisten tapojen pääkohdilla on siis vastaavissa

venäläisissä _polterabend_-menoissa selvät vastineensa, joista muutamat

esiintyvät laajemmaltakin slaavilaisilla kansoilla. Näissä menoissa on

vielä huomattava morsiamen seremoniallinen puuron syönti sekä

neitoillan nimitys "puuronsyöntipäivä". Etenkin vanhemmissa

venäläisissä häämenoissa tapahtui seremoniallisia syöntimenoja, joissa

nimenomaan oli menon välikappaleena puuro. Eräässä venäläisessä

kronikassa esiintyy Sumtsovin mukaan sana _kasha_ (puuro) häiden

merkityksessä. Kun Aleksanteri Nevskij v. 1239 meni naimisiin, vietti

hän _kasha_-juhlaa, s.o. piti häät. Tsaarien häissä XVI ja XVII

vuosisadalla söi morsiuspari saunassa puuroa.

Morsiamen piilottautuminen eli poistuminen ennen nuodejoukon tuloa on

verrattava piilottautumiseen kosijoiden saapuessa.

Menot sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä.

Muutamat vanhemmat sekä kaikki nykyaikaiset kuvaukset kertovat

menoista, jotka sulhasen kotona suoritettiin ennen morsiamen noudantaan

lähtöä.

Lepehinin mukaan lähtivät nuodematkalle sulhasen isä ja äiti, mutta jo

Pallas'en kuvauksessa nähdään morsiamen hakuun osallisina erikoisia

toimihenkilöitä, kaksi apulaista, joita hän nimittää venäläisillä

nimityksillä _drushka_ ja _poddruzhe_. Piispa Jakov kertoo, että

sulhasen isä ja äiti kulkivat ennen morsiamen hakuun lähtöä olutkauhat

kädessä kaikkien nuodemiesten keralla pirtin keskellä seisovan pöydän

ympäri, jonka jälkeen rukoiltiin jumalaa. Näin tapahtui, jos morsian ei

ollut sulhasen kotikylästä. Päinvastaisessa tapauksessa pyysi sulhasen

isä morsiamen isältä siunausta, lähteäkseen hakemaan nuodejoukon kanssa

morsianta naapurin talosta, jossa tämä oli viettänyt yönsä. Milkovitsh

mainitsee morsiamen hakuun lähteneen nuodejoukon, jonka johtajana oli

_drushka_.

Myöhempien tietojen ja nykyisten tapojen mukaan lähteekin morsiamen

noutoon säännöllisesti _nuodejoukko (kudat)_, jonka jäsenet ovat

tavallisesti kaikki sukulaisia. Siihen kuuluu _johto- eli

virkahenkilöitä_, joita on ersalaisten _poksh-kuda_ 'suuri l.

pää-kuda' eli puhemies, _kud-ava_, naispuolinen johtaja, kaaso. Näiksi

valitaan sulhasen risti-isä ja risti-äiti. Kurninon mokshalaisilla

kuuluvat vanhempina johtohenkilöinä nuodejoukkoon sulhasen vanhemmat

(_ata-kuda_ ja _ava-kuda_).

Mainitut virkahenkilöt ovat jonkunmoisia nuodejoukon itseoikeutettuja

kunniajohtajia. Paitsi heitä kuuluu nuodejoukkoon nuorempia,

sukulaisista valittuja virkahenkilöltä. Näistä huomataan ersalaisten

"morsiamen kuljettaja" _uredev, urved'_. Hänen tehtävänään mainitaan

m.m. morsiamen käsistä kuljettaminen ja varjeleminen pahansuomuksilta.

Kurninon mokshalaisilla ovat valittuja virkahenkilöltä _ingal-djakaj_

'edellä kulkija' ja _toran-kandy_ 'sapelin kantaja'. Morsiamen

kantamisesta ja taluttamisesta (sisälle, ajoneuvoihin j.n.e.) pitää

paikotellen huolta kaksi miespuolista toimihenkilöä _urvalat_,

paikotellen taasen esiintyy eri häämenojen kohdissa (esim. itkuja

itkettäessä) morsiamen kahden puolen kaksi seuralaisneitosta

(_urvalanit_).

Useat aikaisemmat ja myöhemmät tiedonannot mainitsevat, ettei sulhanen

lähde mukaan nuodematkalle. Eräillä seuduin on tämä tapa vieläkin

voimassa.

Huomattava toimitus puheenalaisessa häämenojen kohdassa on n.s. _suuren

piirakan eli hääleivän valmistaminen_. Morsiustaloon mukaan otettavaksi

valmistetaan hyvin suuri piirakka tahi leipä (_luvon-kshe, luksha,

toj-praka, poksh-praka, kurnik_), joskus 1-l 1/2 puudan painoinen,

puolentoista arssinan läpimittainen. Tätä paistamaan kokoontuu

hääaattoiltana sulhastaloon sukulaisia, ja toimitetaan se erikoisia

menoja noudattaen. Hääaattopäivä on joskus saanut siitä nimityksensä

(_prakan panmo tshi_ 'piirakan leipomapäivä').

Ennen nuodejoukon lähtöä toimitetaan rukous sekä siunataan ja varataan

(pyhäinkuvalla, suolalla ja leivällä, palavilla päreillä, teräaseella)

nuodejoukko matkalle.

Puheenaolevista seikoista osottavat muutamat sen laatuista

yhtäläisyyttä vastaavien venäläisten kanssa, että läheisempi vertailu

näiden välillä käy tarpeelliseksi.

Venäläiseen nuodejoukkoon kuuluvat itseoikeutettuina johtohenkilöinä

sulhasen isä (_svat_) ja äiti (_svaha_). Joskus nimitetään isää

erotukseksi puhemiehestä, jonka nimityksenä myös on svat, _korennoj

sratiksi_ 'juuri- l. päänaittajaksi'. Heidän sijassaan tahi rinnallaan

esiintyvät risti-isä ja risti-äiti. Edellisen nimenä on _tysatskij_

'tuhannen päämies', jälkimäisen _svaha_, joka on tunnettu myöskin

sulhasen äidin tahi kosinnassa avustajana toimineen puhemies-eukon

nimityksenä. Ristivanhempia nimitetään myöskin isän ja äidin sijaisiksi

(_posazhonnyj otets_ ja _posazhonnaja mat_), varsinkin silloin kun

sulhasen vanhemmat ovat kuolleet.

Näiden nuodejoukon vanhempien johtohenkilöiden suhteen on siis

mordvalaisten ja venäläisten häätavoissa olemassa selvä yhtäläisyys.

Molemmilla tavataan tässä asemassa sulhasen vanhemmat, ja on tämä

joskus mordvalaisilla kuten venäläisilläkin siirtynyt ristivanhemmille.

Tämän ohella on tapahtunut saman suuntainen kehitys siinä suhteessa,

että mordvalaisten _kuda_, samaten kuin venäläinen _svat_ (resp.

_svaha_) esiintyy, paitsi merkityksessä 'puhemies', myöskin

naimisiinjoutuvien isän (resp. äidin) nimityksenä.

_Kuda_ kysymyksessä oÄvien häiden toimihenkilöiden nimityksenä on

kotoisin turkkilais-tatarilaisista kielistä, nähtävästi tatarista. Sana

tavataan monissa turkkilais-tatarilaisissa kielissä. Tatarin kielessä

merkitsee se toimivaa puhemiestä. Kirgiseillä merkitsee sana, paitsi

puhemiestä, myös _Gevatter_, uigureilla _Freund, Genosse_. Tshuvassin

kielessä taasen merkitsee se, paitsi puhemiestä, myöskin _Vater des

Schwiegersohnes od. der Schwiegertochter_, jonka tapaisessa

merkityksessä sana myöskin votjakin kielessä tavataan.

Vaikkakin siis puheenaoleva sana eräissä turkkilais-tatarilaisissa

murteissa saattaa esiintyä sukulaisen nimityksenä (_Gevatter_), ei sitä

niissä, tshuvassin kieltä lukuunottamatta, tavata sulhasen resp.

morsiamen isän nimityksenä. Näin on asianlaita senkin kielen, nimittäin

tatarin kielen suhteen, josta tämän sanan katsotaan tulleen mordvan

kieleen. Tällöin ei tuntune epätodenmukaiselta olettamus, että sana

niinhyvin mordvan kielessä kuin tshuvassissa ja votjakissakin olisi

saanut naimisiinjoutuvien isän merkityksen venäläisen analogian

mukaan, jolla taholla sillä säännöllisesti ja yleisesti on sellainen

merkitys, etenkin kun häiden virkahenkilöiden nimitykset, varsinkin

mordvalaisilla, muissakin suhteissa osottavat venäläistä vaikutusta.

Jo Pallas'ella tavatut ja nykyäänkin tavattavat kaksi nuorempaa

venäläisnimistä virkahenkilöä vastaavat venäläisten kahta sulhasen

ikätovereista valittua virkahenkilöä, jotka jälkimäisillä etupäässä

ovat nuodejoukon toimivia johtomiehiä (_drushko_ ja _poldrushko,

poldruzhe_ tai _poddruzhe_). Mordvalaisten _uredevin_, (_urved'_

j.n.e.) tehtävät muistuttavat useissa suhteissa venäläisen _drushkon_

toimia. Saratovin läänissä tavataan _pel'uridiv_ ('puoli-u.'), mikä

nimitys on muodostunut venäläisen _poldrushka l. poldruzhee_-nimen

mukaan.

Ritualisen hääleivän tahi piirakan valmistaminen ja mukaanotto

nuodematkalle on yleinen venäläinen tapa. Venäläiset valmistavat

hääleivän (_korovaj, korovaets, kurnik_) tavallisesti sulhasen kotona

ennen morsiamen noudantaan lähtöä. Joskus valmistetaan sellainen sekä

sulhasen että morsiamen kotona, tahi vasta hääpäivänä. N.F. Sumtsov

mainitsee hääleivästä (_korovaj_) puhuttavan v:lta 1526 olevissa

muistiinpanoissa. Vanhoissa tsaarien ja ruhtinaiden häissä oli

ritualinen hääleipä niin suuri, että sitä kantoi neljä virkamiestä

sametilla verhotuilla paareilla. Vähä-Venäjällä valmistetaan

seremoniallisia lauluja laulaen ennen häitä useampia _korovaj_-leipiä.

Jantshukin mukaan on hääleivän valmistus, joka suoritetaan viimeisenä

iltana ennen häitä, vähävenäläisten häävalmistusten tärkein kohta. Se

tehdään suuren pyöreän leivän muotoiseksi ja valmistukseen ottaa osaa

koko sulhasen suku. Galitsiassa kokoontuvat naapurit ennen häitä

morsiustaloon _korovaj_-leipää valmistamaan. Puolalaiset tekevät häitä

varten suuren leivän (_krowaj_) ja bulgarit leipovat sulhasen kotona

ennen nuodematkalle lähtöä erityisen leivän morsianta varten.

Nuodematkalle lähdön edellä tapahtuvat rukous- ja siunausmenot, jotka

osottavat yhtäläisyyttä kosintamatkalle lähdettäessä toimitettavien

kanssa, sisältävät omaperäisten tapojen ohella vastaavien venäläisten

rukous- ja siunausmenojen piirteitä. Jälkimäisissä on leivän ja suolan

sekä pyhäinkuvan ritualinen käyttö yleistä, Sulhanen tahi nuodejoukko

siunataan leivällä (leivällä ja suolalla, pyhäinkuvalla) ennen lähtöä,

Siihen nähden, että sulhanen aikaisempien tapojen mukaan ja

tavallisimmin nykyäänkin ei lähde nuodematkalle, on sulhasen

siunaaminen, missä sellainen esiintyy, venäläistä lainaa; jälkimäisellä

taholla sulhasta nimittäin siunataan nimenomaan nuodematkalle

lähtemään.

Nuodejoukon muita matkallevarustamismenoja voidaan tarkastaa yhdessä

hääjoukon varustamisessa noudatettavien menojen kanssa, sillä niissä

tavataan ylipäätänsä samanlaisia toimituksia.

Nuodematka.

Muutamien tietojen mukaan noudatetaan nuodejoukon matkan yhteydessä

eräitä tapoja ja menoja. Piispa Jakovin mukaan näyttää sulhasen äiti

toimineen nuodejoukon johtohenkilönä. Hän puki päähänsä seppeleen

(_venets_) ja sen päälle miehen päähineen sekä matkasi vahakynttilää

(_shtatol_) kädessään pidellen morsiustaloon. Edellä kulkivat

ratsumiehet rakkopilliä soittaen. Kylänkujalla heitti sulhasen isä

kauhallisen kuparirahoja kaikille neljälle ilmansuunnalle.

Pensan läänin Insarin piirikunnassa ajaa edellä kaksi sukulaista,

joista toisella on puukko kädessä.

Yleiseksi nuodematkalla noudatetuksi tavaksi on merkittävä se, että

nuodejoukko asettaa matkansa siten, että morsiustaloon saavutaan yöllä

tahi että matka sinne tapahtuu yön aikana.

Mokshalaisten nuodematkalle on erikoista se, että nuodejoukko, samaten

kuin kosiomiehet kosintamatkalla, asettuu morsiamen kotikylässä ensiksi

erityiseen pysähdyskortteeriin. Pensan ja Simbirskin läänien

mokshalaiset asettuivat morsiamen kotikylässä talvella jo aattopäivänä

vartavasten hankittuun asuntoon. Kesällä jäätiin kylän ulkopuolelle,

josta vasta seuraavana päivänä saavuttiin morsiustalolle.

Menot morsiustalossa.

Morsiustalossa nuodejoukon saavuttua tapahtuvista menoista antavat jo

vanhimmat kuvaukset muutamia tietoja. Lepehinin mukaan rajoittuivat

mordvalaisten häämenot vanhaan aikaan siihen, että morsiamen isä,

ottaen kädestä tytärtänsä, äidin pidellessä suolaa ja leipää, luovutti

hänet noutamaan saapuneelle apelle ja anopille. Kiitettyään vanhempiaan

ja itkettyään eroitkut läheisillensä, peitti morsian itsensä vyötäröön

saakka valkealla liinakankaalla, jonka jälkeen veli vei hänet

ajoneuvoihin. Paitsi tätä yleiskohtaista kuvausta, kertoo Lepehin

silloisten Tsheremshan-joen tienoilla asuneiden mordvalaisten

häätavoista. Morsian puettiin punaisiin vaatteisiin ja hänen päänsä

peitettiin punaisella hunnulla niin, ettei kasvoja voitu nähdä.

Morsiamen eteen asetettiin rahi, jolla oli olutämpäri, leipää ja

suolaa. Viereen istui "iäkäs mies" pyhäinkuvan kanssa ja edessä piteli

pieni poika kynttilää. Morsian itki kullekin sukulaiselle, näiden

hunnun alle kumartaen hyvästellessä. Edessä seisoi morsiamen veli

heilutellen sapelia ja lyöden sillä tuon tuostakin kattoon ja

kurkihirteen. Ulos vietiin morsian kantamalla. Kirkolle vihittäväksi

vietäessä oli hän valkealla hurstikankaalla tahi pöytäliinalla

peitettynä. Sulhanen odotteli hänen saapumistaan kirkolla.

Georgin kuvaus sisältää samoja piirteitä kuin Lepehinin. Morsiamen

luovutti isänsä "kädestä" sulhasen isälle. Morsiamen äiti antoi

sulhasen äidille mukaan suolaa ja leipää. Ennen lähtöään peitti morsian

päänsä.

Milkovitshin kertomuksesta käy selville, että isä antoi tyttärelleen

erotessa karjasta jonkun eläimen lahjaksi ja että morsiamelle annettiin

matkalle mukaan leipä. Ennen lähtöä hunnutti morsian kasvonsa.

Makarij kertoo sulhasen isän sen jälkeen kun "kaupat oli tilitetty"

morsiamen kotona toimittaneen rukouksen omille kodin haltijoilleen ja

vieneen morsiamen kotiinsa. Siunauksen asemasta antoi isä tyttärelleen

erityisesti sitä varten valmistetun _saltanin_ kynttilän. Tämän

pienoisen tuohuksen säilytti nuorikko vanhempiensa siunauksena

kuolemaan asti, niin että se pantiin arkkuunkin kuolleen kanssa.

Jakov mainitsee nuodejoukon morsiustaloon sisään astuttuaan rukoilleen

jumalaa ja juoneen olutta sekä viinaa. Juhla-aterian jälkeen siunasi

morsiamen isä tytärtänsä leipäkimpaleella, _shtatol_-kynttilällä ja

pyhäinkuvalla. Eroitkujen jälkeen otti morsian vihille lähtiessään

poveensa leipäkimpaleen, kynttilän ja suolaa.

Orlovin kuvaus mokshalaisten menoista sisältää joukon

yksityiskohtia, varsinkin tällöin noudatetuista rukousmenoista.

"Itse avioliittopäivänä" tapahtui morsiamen kotona pyhä toimitus, jolla

vanhemmat siunasivat morsiamen avioliittoon. Kutsuttuaan koolle

sukulaisensa, uhrasivat vanhemmat _jurt-azyrille, jurt-azyravalle,

kud-azyrille ja kud-azyravalle_, jolloin pöydällä olevaan

mesijuoma-astiaan kiinnitettiin 1/4 naulaa ja enemmänkin painava

_saltanin_ vahakynttilä. Uhrin jälkeen morsiamen isä ja äiti, ensiksi

toinen, sitten toinen, jättivät kynttilän sitä sammuttamatta

morsiamelle. Tämä asetettiin palavine kynttilöineen ajoneuvoihin ja hän

saapui kynttilätä sammuttamatta sulhasen kotiin. Joskin vanhempien

etnografien kuvauksista useat heidän aikanansa käytännössä olleiden

tapojen yksityispiirteet saattavat puuttua, sisältävät ne

huomattavimmat tähän häämenojen kohtaan kuuluvista toimituksista.

Yhdeksi vanhempien kuvausten erikoispiirteistä on merkittävä se, että

lukuunottamatta Milkovitshin, Pallas'en ja Jakovin kuvauksia,

kysymyksessä olevat menot niiden mukaan tapahtuvat pääasiassa morsiamen

ja molempien puolten vanhempien kesken; jotka niissä esiintyvät

toimivina henkilöinä. Kuten jo edellisestä käy selville, tavataan

myöhempien kuvausten mukaan, kuten nykyaikaisissakin tavoissa, useissa

menoissa erityisiä toimihenkilöitä, jotka nähtävästi aikaisemmin ovat

olleet ja nykyisinkin useimmiten ovat sukulaisia.

Esitetyistä vanhemmista kuvauksista käy myöskin selville, ettei

morsiamen noudannassa ollut osallisena suurempaa nuodejoukkoa, mikä

myöhemmissä tavoissa on yleistä.

Silloin, kun morsianta noutamassa on varsinainen nuodejoukko, otetaan

se vastaan morsiustalossa erikoisilla menoilla. Niinpä mainitsee Jakov

morsiamen isän nuodemiesten saapuessa sulkeneen portin, jota

ratsumiehet pyysivät avaamaan. Sen jälkeen tuli morsiamen isä ulos

mukanaan leipää ja suolaa sekä kauhallinen olutta, ottaakseen tulijat

vastaan leivällä ja suolalla.

Portin sulkemisesta nuodejoukon saapuessa ja ruokatavaroiden

esiintuonnista puhuvat myös muutamat myöhemmät kuvaukset. Portin

sulkeminen on myös yleistä nykyaikaisissa tavoissa. Se avataan vasta

sitten, kun nuodejoukolta on saatu rahaa lunnaiksi.

Nykyaikaisissa tavoissa esiintyy kysymyksessä oleva meno episodina,

jossa molemmin puolin porttia seisahtuneet joukkueet lauluilla

tervehtivät toisiansa. Morsiustalon puolella esiintyvät morsiamen

ystävättäret koettavat kaikin tavoin herjata nuodejoukon jäseniä,

erittäinkin sen johtohenkilöitä. Tämänlaisista menoista mainitsee jo

Milkovitsh; morsiamen ystävättäret lauloivat nuodejoukon saapuessa

sille osotettuja herjauslauluja.

Yleiseuropalainen tapa sulkea morsiustalon portti nuodejoukon saapuessa

ja vaatia lunnaita sen avaamisesta on samalla yleinen venäläinen tapa.

Ainakin vastaavissa isovenäläisissä tavoissa on myös yleistä se, että

nuodejoukon sisään pyrkiessä lauletaan lauluja, joissa sitä ja

erittäinkin sen johtajia (puhemiestä, kaasoa, sulhasen vanhempia)

herjataan.

Morsiustalossa ennen morsiusmatkaa tapahtuvien menojen suhteen on

huomattava se eroavaisuus, mikä eri ajoilta peräisin olevissa

kuvauksissa ilmenee. Vanhimpien esittäessä tännekuuluvat tavat

yksinkertaisina ja harvoihin menoihin rajoittuvina, sisältävät

myöhemmät joukon lisäepisodeja, jotka myöskin nykyaikaisissa tavataan.

Viimeksimainituissa kiinnittävät vanhempiin verrattuina huomiota

muutamat toimitukset ja seikat _nuodejoukon saapumisen aikana ja

lähinnä seuraavana aikana sen saavuttua_. Neitoillan menojen

tarkastelussa on käynyt selville, että morsian useiden aikaisempien

kuvausten mukaan viedään kotoa pois ennen nuodejoukon saapumista.

Myöhempien kuvausten mukaan on morsian paikotellen nuodejoukon

saapumishetkellä morsius- l. odotuskortteerissa tahi piilossa.

Alatyrin piirissä palasi morsian neitokortteerista (_urvalen kudo_)

naapurin luota ennen nuodejoukon saapumista kotiinsa. Täällä asettui

hän pirtin peränurkkaan makaamaan, teeskennellen nukkuvansa.

Nuodejoukon saapuessa hänet herätetään, mutta hän ei ole ymmärtävinään,

mistä on kysymys. Sulhasen pirttiin tullessa hän taas pakenee

neitokortteeriin, josta hänet ennen lähtöä käydään noutamassa.

Napolnojessa morsian niinikään paneutuu maata nuodejoukkoa

odoteltaessa. Hänet viedään neitokortteeriin vasta nuodejoukon

saavuttua ja tuodaan takaisin ennen lähtötoimituksia. Buzajevon ja

Nekludovon volosteissa on morsian nuodejoukon saapuessa kotona, ottaen

osaa vastaanottomenoihin. Hänet vievät nuodejoukkolaiset kesken

morsiustalossa tapahtuvaa juhlaa sukulaistaloon, josta käydään hänet

ennen lähdön edellä tapahtuvia toimituksia hakemassa takaisin.

Afashevossa on morsian nykyään nuodejoukon saapuessa kotona, nukkuen

teeskenneltyä unta pirtin penkillä. Vanhempaan aikaan hänen sitävastoin

tällä hetkellä tiedettiin olleen neitokortteerissa. Ystävättäret

herättävät hänet laululla, mutta hän ei ole ymmärtävinään, mitä on

tekeillä, ja ihmettelee, miksi vieraita ihmisiä öiseen aikaan on

tunkeutunut hänen isänsä kotiin. Laulussaan kertoo morsian muka

näkemäänsä unta. Sen jälkeen lähtee hän ystävättärineen _urvalan

kudoon_, josta hääjoukko aamusella _kud-avan_ johdolla käy hänet

noutamassa. Kotia saapuessa tapahtuu portilla "neidonpäivien luovutus"

siten, että morsian antaa sormuksen jollekin ystävättärelleen, mikä

symbolisoi hänen eroaan neitseiden joukosta.

Näiden menojen suhteen on siis ensiksikin huomattava, että kun morsian

aikaisempien ja eräiden myöhempien kuvausten mukaan on nuodejoukon

saapumishetkellä morsiuskortteerissa, hän muutamien toisten mukaan

palaa saapumishetkeksi kotia ja ottaa osaa eräisiin tällöin

suoritettaviin menoihin.

Ne tavat, joihin morsiamen osanotto tällöin liittyy, osottautuvat

selvästi venäläisperäisiksi. "Neidon päivien" l. "neidon kauneuden"

luovuttamisen olemme jo neitoiltamenoissa osottaneet johtuvan

venäläisistä tavoista. Jälkimäisellä taholla saattaa se niinikään

tapahtua kysymyksessä olevassa häämenojen kohdassa, jota paitsi sen

niinhyvin mordvalaiset kuin venäläiset voivat vielä toimittaa kirkolla

ennen vihkimistä, Edelleen ovat morsiamen teeskennelty uni

unennäköineen ja sulhasen herjaaminen yleisiä venäläisten tapojen

piirteitä.

Morsiamen esiintymistä tässä häämenojen kohdassa on siis pidettävä

myöhäsyntyisenä, venäläisten tapojen analogian vaikutuksesta

syntyneenä. Näitä uudenaikaisempia tapoja sovittaakseen vanhemman tavan

kanssa, jonka mukaan morsian ei ollut kotona nuodejoukkoa

vastaanotettaessa, hänet eräillä seuduin tuodaan vastaanoton ajaksi

kotia, mutta viedään taas pian sen jälkeen takaisin neitokortteeriin.

Näiden menojen myöhäsyntyisyyttä osottaa edelleen se, että ne useissa

paikoin edellyttävät sulhasen mukanaoloa, vaikka sulhanen yleisen

vanhemman mordvalaisen tapakannan mukaan jää pois nuodematkalta.

Vanhimmissa kuvauksissa kiinnittää huomiota ensiksikin Lepehinin ja

Georgin mainitsema morsiamen _seremoniallinen luovutus_ sulhasen puolen

edustajalle (sulhasen isälle), jolle nykyaikaisemmissa kuvauksissa emme

tapaa vastinetta.

Samaten kuin sulhasen ja morsiamen puolten edustajien (isien) välinen

kädenlyönti kihlauksessa, tapahtuu morsiamen kädestä luovuttaminen

molempien puolten juridisten kontrahenttien välillä. Menolla on siis

avioliiton oikeudellisen päättämisen merkitys. Se, että tämän

toimituksen yhteydessä, kuten muissa saman laatuisten avioliittomenojen

kohdissa, otettiin esille suola ja leipä, osottaa, että se käsitettiin

samanlaiseksi tärkeäksi seremonialliseksi toimitukseksi kuin nämäkin.

Esitettyjen kuvausten mukaan liittyy tarkastelunalaiseen häämenojen

kohtaan joukko _uhri- ja rukousmenoja_, jotka vanhemmissa kuvauksissa

esiintyvät etupäässä kodin haltijoihin ja vainajiin kohdistettuina

kansallisina palvontamenoina. Näiden ohella ja joskus niihin liittyvinä

tavataan morsiameen kohdistuvia siunausmenoja, joilla jo esim.

Lepehinin ja Jakovin kuvauksissa on huomattava asema. Viimeksimainitun

sekä Orlovin mukaan tapahtui siunaaminen ritualisella vahakynttilällä

(_shtatol_). Paitsi kynttilää, tavataan Jakovilla siunauksen

välikappaleina leipä ja pyhäinkuva, Lepehinilla suola, leipä sekä

pyhäinkuva.

Samalla kun vanhemmat palvontamenot osottavat yhtäläisyyttä esim.

tshuvasseilla tähän häämenojen kohtaan liittyvien tapojen kanssa,

viittaavat jo siunausmenojen välikappaleet venäläisiin tapoihin.

Myöhempien kuvausten mukaan esiintyvätkin kysymyksessä olevat menot

siunausmenoina, joissa siunauksen välikappaleina on leipä, pyhäinkuva,

leipä ja suola. Ne suoritetaan tavallisesti vähää ennen morsiusmatkalle

lähtöä. Menoon liittyy usein yhteinen syönti sekä joskus pöydän ympäri

kulkeminen.

Vastaavat menot venäläisissä, varsinkin valkovenäläisissä tavoissa ovat

muodostuneet erittäin juhlalliseksi toimitukseksi. Viimeksimainituilla

katsoo Dovnar-Zapofskij n.s. _morsiamen istuttamisen (posad)_ olevan

tännekuuluvien menojen tärkeimpänä osana. Morsian asetetaan ennen

vihille lähtöä istumaan erikoiselle istuimelle, jolloinka morsian itkee

eroitkuja ja vanhemmat siunaavat häntä juhlallisesti. Tähän saattaa

liittyä kolminkertainen seremoniallinen pöydän ympäri kulkeminen.

Istuin on joskus peitetty nurinkäännetyllä turkilla.

Isovenäläisiin tapoihin kuuluu niinikään juhlallinen morsiamen tahi

avioparin siunaaminen ennen morsiusmatkalle lähtöä. Sen usein

esiintyväksi piirteeksi on merkittävä, että isän siunatessa

pyhäinkuvalla, äiti siunaa leivällä tahi leivällä ja suolalla.

Täälläkin liittyy siunausmenoon usein yhteinen syönti, jota varten

hääleipä jaetaan osiin.

Sekä aikaisemmat että myöhemmät kuvaukset kertovat yksimielisesti

_morsiamen hunnuttamisesta_, s.o. hänen päänsä tahi kasvojensa

peittämisestä eräissä häämenojen kohdissa.

Hunnuttamisesta kertoo Milkovitsh jo kosintamenojen yhteydessä.

Häämenoista puhuessaan mainitsee hän morsiamen ennen kotoa lähtöä

peittäneen kasvonsa. Georgin mukaan tapahtui hunnuttaminen niinikään

ennen morsiusmatkalle lähtöä. Vanhojen mordvalaisten menojen

kuvauksessa puhuu Lepehinkin hunnuttamisesta morsiusmatkan yhteydessä.

Tsheremshan-joen seuduilla asuneiden mordvalaisten tavoissa huomataan

hänen kuvauksensa mukaan kahdenkertainen hunnuttaminen: morsiamen pää

peitettiin siunausmenojen ajaksi punaisella peitolla, mutta vihille

vietiin hänet valkealla hurstilla peitettynä.

Useimmissa myöhäisemmissä kuvauksissa mainitaan hunnuttamisesta juuri

morsiusmatkan yhteydessä. Tätä paitsi on morsian hunnutettuna usein

siunausmenojen aikana sekä joskus eroitkuja itkiessään. -- Useammat

myöhäisemmätkin tiedot mainitsevat morsiushunnun väriltänsä olevan

punaisen. Erään Pensan läänistä olevan tiedon mukaan peitettiin morsian

morsiusmatkalle lähdettäessä hurstikankaalla, johon oli neulottu

ristejä ja nelikulmioita.

Yleisenä mordvalaisena tapana, josta sekä vanhemmat että nykyaikaiset

tiedot puhuvat, on pidettävä sitä, että morsianta muutamissa häämenojen

kohdissa kannetaan tahi kahden puolen talutetaan. Tämä on tavallisinta

morsiusmatkan yhteydessä, mutta tätä paitsi kannetaan morsianta usein

hyvästelemässä sukulaistaloissa käydessä sekä synnyinkodin eri paikkoja

hyvästellessä ja erojaisitkuja itkiessä. Kantamisen tahi taluttamisen

toimittaa, kuten jo Lepehin mainitsee, usein morsiamen veli, mutta

tämän ohella eräät häiden virkahenkilöt, varsinkin "morsiamen

kuljettaja" _uredev_ tahi taluttajat _urvalat_.

Nämä tavat esiintyvät samassa laajuudessa ja saman muotoisina

tshuvasseilla. Venäläisillä ei morsiamen kantaminen ole yleistä, mutta

ei kuitenkaan ole ollut harvinainen Keski-Venäjällä. Kantajana on

täälläkin usein morsiamen veli, mutta myöskin sulhanen. Sumtsovin

mukaan kannetaan morsianta Itä- ja Länsi-Venäjällä useimmiten sulhasen

kotiin tuotaessa.

Morsiusmatka.

Sekä vanhemmissa että myöhemmältä ajalta olevissa kuvauksissa mainitaan

morsiamelle uuteen olinpaiAkaan lähtiessä annetun mukaan (käteen tahi

poveen) erilaisia esineitä. Niistä tunnemme ennen kaikkea muissakin

häämenojen kohdissa ritualisena esineenä käytetyn vahakynttilän

(_shtatol_). Muita tällaisia esineitä ovat leipä ja suola. Näitä

voidaan ottaa kaikkia kolmea samalla kertaa mukaan.

Saman tavan löydämme venäläisten häämenoista. Täällä annetaan

morsiamelle poveen morsiusmatkan ajaksi leipä tahi leipää ja suolaa.

Tätä paitsi sisältää pari vanhaa venäläisten häämenojen kuvausta

kohtia, joiden mukaan kynttilällä tahi kynttilöillä vastaavissa

venäläisten menoissa on ollut saman tapainen käytäntö kuin

puheenalaisissa mordvalaisissa menoissa. Erään tiedon mukaan

sytytettiin ennen vihille lähtöä kaksi yli puudan painoista kynttilää

erikoisella pyhällä kynttilällä, ja nämä olivat nähtävästi mukana

matkalla sulhasen kotiin. Perillä kynttilät yhdistettiin ja

vehnäpurtiloon pantuina säilytettiin kokonainen vuosi päänalusen

vierellä. Olearius kertoo venäläisten morsiusmatkalla reen vierellä

kantaneen kuutta vahakynttilää.

Mordvalaista morsianta on kuljetettu uuteen olinpaikkaansa useiden

aikaisempien tietojen mukaan sekä kuljetetaan monilla paikkakunnilla

vieläkin _morsiuskuomissa_, s.o. kaarien päälle levitetyllä kankaalla

umpinaisiksi päällystetyissä ajoneuvoissa. Päällyskankaaseen ommellaan

tähtiä tahi muunlaisia kuvioita.

Muutamat tiedot puhuvat tshuvassien käyttäneen saman tapaisia

morsiuskuomeja. Milkovitsh kertoo, että tshuvassilainen morsian

kannettiin soiton soidessa hurstikankaalla peitettyyn kibitkaan.

Kasarin läänin Jadrinskin piirin tshuvassit kuljettavat morsianta joko

hevosen selässä tahi peitetyssä kibitkassa. Simbirskin läänin Kurmyshin

piirin tshuvassit vievät morsiamen sulhasen kotiin välttämättömästi

peitetyissä ajoneuvoissa.

Eräs tiedonanto näyttäisi viittaavan venäläistenkin käyttäneen sen

tapaista laitosta. Tereshtshenko mainitsee morsiamen Orlovin läänissä

viedyn vihille peitetyissä ajoneuvoissa, joita nimitettiin _budkaksi_.

Edellä puheenaolleet morsiusmatkaan liittyvät tavat ovat kohdistuneet

pääasiassa morsiameen. Näitä paitsi huomataan tännekuuluvissa menoissa

sellaisia, jotka kohdistuvat hääsaattueeseen kokonaisuudessaan tahi

muulla tavoin ovat morsiusmatkan yhteydessä. Muutamat näistä menoista

ovat samoja, joita nuodematkan yhteydessä noudatetaan. Tällaisiksi ovat

merkittävät muutamat toimitukset, jotka suoritetaan sekä nuodejoukon

että morsiussaattueen matkalle lähdön edellä. Nuodematkalle

lähdettäessä tavattiin pääasiallisimpina toimituksina kolminkertainen

nuodejoukon tahi hevosten ympäri kulkeminen sulhastalon pihalla tahi

vähän matkaa edennyttyä. Ympärikulkemisen toimittivat johto- tahi

virkahenkilöt (ratsumiehet, sulhasen isä, _poksh-kuda, uredev_)

erilaisten esineiden, kuten miekan, kirveen, sapelin; viikatteen,

palavien päreiden ja pyhäinkuvan kanssa.

Morsiussaattueen matkalle varustamisessa on myöskin ennen kaikkea

huomioonotettava ympärikulkemiset, joiden yhteydessä käytetään

vastalueteltuja esineitä. Niiden lisäksi tavataan ruoska samanlaisessa

käytännössä. Ympärikulkeminen saattaa esiintyä myöskin siinä muodossa,

että morsiussaattue kulkee lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri.

Vastaavat venäläiset tavat osottavat läheistä yhtäläisyyttä

mordvalaisten kanssa. Niiden yleiseksi piirteeksi on merkittävä se,

että ennen nuodejoukon tahi morsiussaattueen liikkeelle lähtöä joku

häiden virkahenkilöistä kulkee sen ympäri määrättyjen varoesineiden

kera. Ympärikulku saattaa tapahtua tahi uudistetaan se jonkun matkaa

lähtöpaikalta edennyttyä. Tavallisimpia ympärikulkemisessa käytettäviä

esineitä ovat kirves, veitsi, sapeli, pyhäinkuva ja ruoska; joskus

tavataan humalat. Tiehen lyödään teräaseilla tahi ruoskalla ristejä.

Teräasetta käyttävät mordvalaiset vielä etempänäkin morsiusmatkan

aikana. Saratovin läänissä seisoi _drushko_ sen aikana morsiuskuomin

takaosassa, hosuen sapelilla tahi viikatteella.

Edellä esitettyjen lisäksi on vielä huomioonotettava eräitä

morsiusmatkan yhteydessä esiintyviä seikkoja. Lepehin mainitsee

morsiamen suvun saattaneen morsianta puolimatkaan, josta se palasi

takaisin. Puolitiessä oli sulhasen suku vastassa. Piispa Jakovin mukaan

käytiin morsiusmatkan yhteydessä vihillä kirkossa. Kirkolle saavuttua

rukoili morsian siunausta esi-isiltänsä. Sulhanen oli ennen morsianta

saapunut kotoaan kirkolle ja kiiruhti vihkimisen jälkeen täyttä laukkaa

takaisin. Kotikylään saavuttuaan hän kesäiseen aikaan piilottautui

riiheen tahi heinähaasiaan; talvella asettautui hän naapuritaloon,

viipyen siellä myöhään yöhön.

Nizhegorodin läänissä palasi morsian vihiltä kolmivaljakolla; sulhanen

sitävastoin saapui jalkaisin ja piilottautui perille tultuaan

kellariin. Saratovin läänissä haettiin sulhanen vihkimistä varten

kotoaan kirkolle. Samaran läänissä pysähdyttiin morsiamen kotikylän

ulkopuolella, noustiin ajoneuvoista, syötiin ja juotiin, jolla aikaa

morsian ystävättäriensä ympäröimänä itki erojaisitkuja ja jakoi

ystävättärilleen lahjoja. Ajoneuvoihin asetettaessa hän koetti

riistäytyä irti ja heitti hunnun päästänsä tielle. Kasanin läänin

ersalaiset käänsivät morsiustalosta lähdettyä kaikki ajoneuvot takaisin

porttiin päin. Tällöin tarjosivat morsiamen vanhemmat hääsaattueen

jäsenille viinaa.

Mainov kertoo ersalaisten morsiussaattueen lähtiessä rukoilevan veräjän

luona _kardas-sarkoa_ ja _jurtyn-pazia_. Morsian oli kuljettaessa koko

ajan seisaallaan ajoneuvoissa. Kylän rajalla pysähdyttiin ja nautittiin

viinaa. Matkalla koetti morsian heittää huntunsa tahi vyönsä tielle.

Vetshkanovossa koettaa morsian useampia kertoja heittää huntunsa pois,

josta _uredevin_ on määrä häntä estää. Afashevossa pysähdytään kylän

ulkopuolella ja puetaan morsiamen päähän sylinterin muotoinen päähine

(_kikilka_). Tältä paikalta kääntyy morsiamen suku takaisin.

Kuten jo Jakov mainitsee, suoritetaan siis myöhempien tietojen mukaan

vihkiminen morsiusmatkan yhteydessä. Nykyään tapahtuu se säännöllisesti

tässä häämenojen kohdassa, niin että morsian vihittynä vaimona tuodaan

sulhasen kotiin. Vanhimmat kuvaukset sitävastoin eivät puhu

vihkimisestä morsiusmatkan yhteydessä. Milkovitsh, Lepehin ja Georgi

mainitsevat sulhasen nähneen morsiamensa ensi kertaa sulhastalossa

tapahtuvissa häämenoissa. Tämä, samaten kuin muutamat muut kohdat

puheenalaisissa kuvauksissa osottaa, ettei vihkimistä morsiusmatkan

yhteydessä toimitettu.

Venäläiset suorittavat vihkimisen säännöllisesti morsiusmatkan

yhteydessä, jotavastoin Volgan seudun ei-venäläiset heimot nykyäänkin

usein hankkivat kirkon vahvistuksen avioliitolle häämenoista

riippumatta, joko ennen tahi jälkeen niiden suorituksen. Mordvalaisten

myöhemmät tavat näyttävät siis tässä kohden muodostuneen venäläisten

tapojen mukaisiksi. Vihkimiseen liittyvästä käsityksestä avioliiton

muodollisena alkamishetkenä johtuu varmaankin vihkimistilaisuudessa

tapahtuva morsiamen päähineen ja hiuslaitteen muutto naineen naisen

tapaan, jonka joskus mordvalaiset, kuten paikotellen venäläisetkin

tällöin suorittavat.

Tshuvassien morsiusmatkalla on morsiamen suku saattamassa

pysähdyspaikalle, samaten kuin usein mordvalaisilla. Pysähdyksien

aikana syödään ja juodaan. Morsiamen seisoallaan matkaaminen on

niinikään tshuvassien tapa. Edellisen tapaiset pysähdykset eivät ole

tuntemattomia venäläistenkään tavoissa. Vitebskin läänin venäläiset

pysähtyvät morsiusmatkalla seitsemän kertaa, jolloinka syödään. Orlovin

läänissä pysähdytään jokaisessa tienhaarassa, juodaan viinaa ja

tanssitaan.

Menot sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen.

Sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen tapahtuvasta häämenojen

sarjasta otamme aluksi tarkasteltavaksi _vastaanottomenot_, jotka

lähinnä liittyvät morsiusmatkan yhteydessä noudatettaviin tapoihin.

Vastaanottomenoihin olemme aikaisemmin tutustuneet jo kosintamenoissa

sekä nuodejoukon vastaanotossa morsiustalossa. Nyt tavattavat

esiintyvät edellisiin verrattuina paljoa runsaampina ja

monipuolisempina, mikä onkin luonnollista, sillä tällä kertaa kohdistuu

vastaanotto muun ohella häiden huomattavimpaan henkilöön, morsiameen,

hänen uuteen olinpaikkaansa saapuessa.

Eri kuvauksista ansaitsee mainitsemista ensiksikin Pallas'en kertomus

mokshalaisten tavoista. Nuorikon kantoivat sulhastalossa juohdemies ja

hänen apulaisensa morsiuskuomista hänen lakkaamatta itkiessään portin

luo, johon kylän naiset olivat kokoontuneet. Sulhasen äiti astui esiin,

mukanaan kuivilla humaloilla täytetty paistinpannu, jonka sisällön hän

palavilla päreillä sytytti tuleen. Kun anoppi oli asettanut pannun

nuorikon jalan viereen, potkaisi tämä sen pois luotansa. Tämä

uudistettiin kolmeen kertaan. Samalla pantiin merkille, miten päin

pannu putosi maahan. Jos se jäi ylösalaisin, ennusti se avioparille

vastoinkäymistä, jos kohdalleen, onnea.

Lepehin kertoo sulhasen Tsheremshanin mordvalaisilla olleen ottamassa

vastaan morsianta. Pirtin kynnyksen edustalla asetettiin ensiksi

sulhasen jalalle palavilla humaloilla täytetty pannu, joka hänen oli

potkaistava pois luotansa, sitten asetettiin pannu morsiamen jalalle,

jonka oh tehtävä samaten.

Milkovitshin kuvaus muistuttaa edellisiä, samalla kun se sisältää

muutamia lisäpiirteitä. Vastaanottamassa olivat sulhasen isä ja äiti,

yllään nurinkäännetyt turkit, päässä karvalakit. Morsiamen oli

potkaistava jalallaan palamaan sytytetyillä humaloilla täytettyä

pannua.

Piispa Jakov mainitsee morsiamen sulhastalon portilla pyytäneen

sytyttämään vahakynttilänsä. Ulkoportailla oli vastassa täyteen

mordvalaiseen juhlapukuun puettu nainen. Päässä oli tällä muun

päähineen päällä nurinkäännetty karvalakki ja muun puvun yllä

nurinkäännetty turkki. Kädessä taas oli humaloilla täytetty miehen

hattu, josta hän kolme kertaa heitti kahmalollisen morsiamen päälle.

Sitten kuljetettiin morsianta myötäpäivään hääjoukon ympäri ja

annettiin hänen käteensä sytytetty _shtatol_, jota kantaen hän lähestyi

appea ja anoppia, jotka ulkoportailla seisten siunasivat morsianta

hänen sisään astuessaan.

Myöhemmissäkin kuvauksissa mainitaan jalalle pantavasta pannusta ja

vastaanottavan anopin pukeutumisesta nurinkäännettyyn turkkiin ja

karvalakkiin. Yleisiä vastaanottoesineitä ovat tämän ohella suola ja

leipä, humalat, joita morsiamen päälle ripotellaan, sekä pyhäinkuva.

Nykyisissä vastaanottomenoissa tavataan yleisenä vastaanottavien

sulhasen vanhempien, sulhasen äidin tahi jonkun sukulaisvaimon

pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, pannu humaloineen tahi

hiiloksineen, humaloilla ripotteleminen sekä pyhäinkuvien, leivän

(resp. piirakan) tahi suolan ja leivän esilletuominen.

Pari tiedonantoa puhuu vedenkin käytöstä vastaanotossa. Pensan läänin

mokshalaisilla ripotteli sulhasen äiti morsianta vedellä kylpyvitsan

lävitse. Saratovin läänissä ripoteltiin paitsi humaloilla, myöskin

vedellä, puhtaaseen veteen kastetun luudan avulla.

Lukuunottamatta Lepehinin kertomaa, kohdistuvat vastaanottomenot

aikaisemmissa kuvauksissa etupäässä morsiameen. Tällaisina tapaamme ne

suurimmassa osassa myöhäisempiäkin kuvauksia. Edellisestä on tunnettua,

ettei sulhanen vanhemman mordvalaisen tavan mukaan ollut mukana

morsiamen noudossa, vaan saapui vasta kirkolle vihittäväksi, vieläpä

muutaman tiedon mukaan poistui kotoa tahi piilottautui morsiamen

tuonnin ajaksi. Sulhasen osanottoa vastaanottomenoihin on näin ollen

pidettävä myöhäisempänä piirteenä. Kuten seuraavasta käy selville,

esiintyvät venäläiset vastaanottomenot säännöllisesti molempien

aviopuolisoiden yhteisenä vastaanottona.

Puheenaolevissa menoissa tavataan erityisen usein nuorikon jalalle

pantava humaloilla täytetty pannu. Hiiloksella täytetyllä pannulla

vastaanotto sekä yleinen humaloilla ripotteleminen ovat tässä

silminnähtävästi yhtyneet. Niiden lähimpänä välimuotona tavataan

sytytetyillä humaloilla vastaanotto. Humalapannun asettaminen jalalle

viittaa myöskin tulella tahi hiiloksella vastaanottoon, jossa hiilos

pannaan jalkoihin tahi on vastaanotettavan astuttava tulen tahi

hiiloksen yli.

Vastaavissa venäläisissä menoissa tavataan kaikki mordvalaisten menojen

oleellisimmat piirteet. Avioparin humaloilla ripotteleminen

morsiussaattuetta sulhasen kotona vastaanotettaessa on yleisvenäläinen

tapa. Sumtsovin mukaan ripotetaan vastanaineita humaloilla Itä-, Vähä-

ja Valko-Venäjällä. Samaa tapaa noudattavat myös rutenit. Sitä

noudatettiin myöskin vanhoissa tsaarien ja ruhtinasten häissä.

Ripottelemisen toimittaa sulhasen äiti tahi joku muu nainen, usein

nurinkäännettyyn turkkiin pukeutuneena, päässä nurinkäännetty

karvalakki.

Hiiloksen käyttäminen vastaanotossa ei semmoisenaan näytä ainakaan

yleisempänä esiintyvän venäläisillä. Sen sijaan kuului vanhoihin

venäläisiin häämenoihin tapa sytyttää sulhastalon portille olkituli,

jonka läpi morsiussaattueen oli kuljettava. Tulella vastaanottaminen

kuuluu nykyisiin länsivenäläisiin menoihin. Harkovin läänissä otetaan

aviopari vastaan tervasta ja tappuroista tehdyllä soihdulla tahi

palamaan sytytetyllä tervalla. Valkovenäläinen morsiussaattue kulkee

useissa paikoin portilla palavan olkitulen läpi.

Vedellä ripottelemiselle vastaanotettaessa löydämme vastineen niinikään

länsivenäläisistä menoista.

Leivällä, piirakalla, suolalla-leivällä ja pyhäinkuvalla vastaanotto,

jolloinka vastaanottaja usein on puettuna nurinkäännettyyn turkkiin, on

myöskin yleistä vastaavissa venäläisissä tavoissa niinhyvin avioparin

vastaanotossa sulhastalossa kuin nuodejoukon ja sulhasen

morsiustalossa.

Sulhastalossa vastaanoton jälkeen tapahtuvista toimituksista huomataan

Lepehinin kuvauksessa apen toimittama morsiushunnun poistaminen ja

uuden nimen anto nuorikolle.

Milkovitsh mainitsee avioparin asetetun istumaan selin uuniin,

jolloinka juohdemies, pidellen suolaa ja leipää heidän edessään, "teki

kysymyksiä avioliiton voimassapitämisestä". Vastanaineet vannoivat

kysymyksiin vastaten toisilleen uskollisuutta. Hunnun poisti sulhasen

isä suurella piirakalla, sulhasen ja morsiamen vierekkäin istuessa.

Georgin kuvauksessa puhutaan hunnun poistamisesta samaan tapaan kuin

Lepehinilla. Pallas kertoo morsiamen viennistä makuuhuoneeseen, joka

tapahtui niinimatolla kantaen, morsiamen vimmatusti vastustaessa, sekä

uuden nimen annista, mikä toimitettiin häiden jälkeisenä päivänä. Sen

suoritti vanhin sukulaisista, asettamalla leivän nuorikon pään päälle.

Jakovin kertomus sisältää useka lisäpiirteitä puheenalaiseen häämenojen

kohtaan. Hänkin puhuu morsiamen viennistä uunin luokse. Tämän lisäksi

tavataan hänen kuvauksessaan myös morsiamen toimittama seremoniallinen

kestitysmeno, morsiamen ja sulhasen sekä sukulaisten pään voiteleminen

öljyllä, aviovuoteelle asettaminen ja seuraavana päivänä tapahtunut

nuorikon vedelläkäynti sekä lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Arkkimandriitta Makarij puhuu morsiamen tuonnin jälkeen tapahtuneista

palvontamenoista, morsiamen ruokkimisesta lieden luona anopin kädestä

sekä uuden nimen annista. Vasilij Orlovin kuvaus sisältää edellisen

pääpiirteet muutamine lisäkohtineen ja osaksi laajemmin esitettynä.

Esitetyissä vanhojen etnografien kuvauksissa pistää silmiin sama

ristiriitaisuus, mikä jo vastaanottomenoissa ilmaantui. Sen sijaan,

että vastaanoton jälkeen tapahtuvat menot Lepehinilla, Milkovitshilla,

Georgilla ja Orionilla kohdistuvat sekä sulhaseen että morsiameen,

niissä Jakovin ja Makarijn mukaan tavataan yksinomaan morsian.

Mainitseepa Jakov nimenomaan, että sulhanen tuotiin esille (etsittiin)

vasta illalla juhlamenojen lopulla, jolloin nuoren parin tuli käydä

aviovuoteelle.

Niille menoille, joissa sekä sulhasen että morsiamen esiintymisestä

kerrotaan, on yleistä avioparin _asettaminen vierekkäin istumaan_. Sen

yhteydessä tapahtuu myös häähunnun poistaminen. Varsinkin Orlovin ja

Makarijn kuvausten mukaan on toimituksella juhlallisen ritualisen menon

lema.

Myöhemmissäkin kuvauksissa puhutaan tämänlaisesta nuoren parin

vierekkäin istuttamisesta. Nykyään asetetaan aviopari joskus morsiamen

tuonnin jälkeen pöydän taa vierekkäin istumaan. Tällöin lukoillaan ja

samalla tapahtuu morsiusparin välinen yhteinen syönti. Alustalle

istuttamiset kuuluvat yleismaailmallisiin avioliittotapoihin.

Mordvalaisten tapojen kuvauksissa ei kuitenkaan yleensä puhuta

morsiusparin istuttamisesta yhteiselle alustalle, mikä on yleistä esim.

vastaavissa venäläisissä tavoissa. Tämän ohella on länsivenäläisissä

tavoissa yleistä sulhasen ja morsiamen erillinen istuttaminen. Näitä

mordvalaisia tapoja voidaan kuitenkin, kun niitä kokonaisuudessaan

tarkastellaan, lähinnä verrata juuri venäläisiin. Viimeksimainittujen

häätapoihin kuuluu sekä vanhojen että nykyaikaisten kuvausten mukaan

joukko menoja, joille on luonteenomaista se, että morsiuspari tahi

sulhanen ja morsian erikseen asetetaan istumaan nurinkäännetylle

turkille, samalla kun vanhemmat toimittavat juhlallisen siunauksen.

Tällainen istuttaminen saattaa venäläisillä tapahtua jo morsiustalossa,

mutta se on yleinen myös tarkastelunalaisessa häämenojen kohdassa.

Erittäin huomattavaa on, että istuttamiseen, paitsi siunaamista,

venäläisilläkin saattaa liittyä erinäisiä muita toimituksia, kuten

ripotusaineilla ripotteleminen, häähunnun poisottaminen ja avioparin

välinen yhteinen syönti.

Edellä puheenaolleiden, samaten kuin eräiden muidenkin menojen olemme

esitettyjen kuvausten mukaan usein nähneet tapahtuvan uunin

läheisyydessä. Muutamat myöhemmätkin tiedot puhuvat tavasta viedä

nuorikko uuteen kotiinsa tuotua ensiksi uunin luokse.

Lukuisten kansojen avioliittomenoissa esiintyviä uuniin kohdistuvia

menoja tavataan venäläisilläkin, joskaan ei varsin yleisesti.

Novgorodin läänissä viedään nuorikko sulhastaloon tuotuna ensiksi uunin

luo, jossa hänet puetaan naineen naisen pukuun. Länsi-Venäjällä ottaa

nuorikko uuteen kotiin tultuaan povestaan mustan kanan ja heittää sen

uunin alle.

Kuten aikaisemmasta on käynyt selville, tapahtuu _häähunnun

poisto_ venäläisillä, kuten useiden vanhempien tietojen mukaan

mordvalaisillakin, avioparin istuessa vierekkäin (usein samalla

alustalla). Hunnun poisottamisen toimittaa täälläkin sulhasen isä tahi

äiti. Kurskin läänissä paljastaa appi morsiamen kasvot, poistaen

häähunnun piirakalla.

_Uuden nimen antamisesta_ puhuvat useat myöhemmät tiedot, ja tätä tapaa

ovat mokshalaiset noudattaneet meidän päiviimme saakka. Nizhegorodin

läänin mokshalaisilla antoi sulhasen äiti tahi läheinen sukulainen

nuorikolle uuden nimen. Tämä tapahtui uunin luona. Nimen antaja asetti

siunaten nuorikon pään päälle leivän; sitten anoppi, lyöden toisella

leivällä, lausui nuorikolle tulevan nimen. Pensan läänin mokshalaiset

veivät nuorikon häävuoteelta pirttiin ja asettivat peiton alle. Samalla

annettiin hänelle uudeksi nimeksi jokin sanoista _paraj_ 'hyvä',

_vezhej_, 'vihainen', _lukaj_ 'villi', _mazaj_ 'kaunis, hyvä'. Tambovin

läänissä valittiin vihkimispäivän jälkeisenä päivänä joku poikanen ja

annettiin hänelle piirakka, jolla hän juohdemiehen osotuksen mukaan löi

nuorikkoa otsaan, sanellen naineiden naisten nimiä. Nimi määrättiin

kumminkin nuorikon oman suostumuksen mukaan. Erään tiedon mukaan

tapahtui nimen anto vedelläkäyntiseremonian jälkeen. Insarin piirissä

annettiin nimi hääpäivän jälkeisenä päivänä. Perheen vanhin nainen vei

nuorikon uunin luo ja lyöden leivällä päähän nimitteli naisten nimiä,

joista yksi suostumuksen mukaan tuli uudeksi nimeksi. Saman piirikunnan

Vertelimin kylässä tapahtuu uuden nimen anto hääpäivän jälkeisenä

päivänä, vanhempien ja sukulaiseen mentyä aamusella nuoren parin

makuuhuoneeseen syöttämään heitä hirssipuurolla. Tällöin lyö anoppi

nuorikkoa keveästi leivällä otsaan ja lausuu hänelle uuden nimen.

Nimenmuuttomenon läpikäyväksi piirteeksi on merkittävä sen

toimittaminen käyttämällä leipää tahi piirakkaa menon välikappaleena.

Tässä suhteessa yhtyy meno eräisiin toisiin, kuten häähunnun poistoon,

vastaanottoon ja siunausmenoihin. Etenkin viimeksimainitut myöskin

venäläisillä yleiset menot osottavat huomattavaa yhtäläisyyttä

nimenannon kanssa. Arkangelin läänissä lyödään avioparia siunattaessa

leivällä kolmasti ohimolle. Tapa pitää morsiusparia siunattaessa

käsissä leipää esiintyy Sumtsovin mukaan koko Venäjällä ja Galitsiassa.

Tämän ohella tavataan leivän asettaminen pään päälle tahi sen

murtaminen pään päällä slaavilaisilla kansoilla useissa muissa

avioliittomenojen kohdissa.

Tähän saakka on kysymyksenalaiseen häämenojen kohtaan kuuluvien tapojen

tarkastelu tapahtunut etupäässä vanhempien kuvausten nojalla. Näihin

antavat myöhemmät ja nykyaikaisten tapojen kuvaukset eräitä

lisäpiirteitä, joihin edellisissä on vain niukasti viitattu, tahi joita

ne eivät lainkaan tunne.

Yksi vanhimmista kuvauksista puuttuvista menoista on n.s.

_lapsiseremonia_. Se tapahtuu tavallisesti pian vastaanoton jälkeen

siten, että sulhaselle annetaan vuoden tahi kahden ikäinen poikalapsi,

jonka hän ojentaa morsiamelle. Vetshkanovossa pannaan lapsi suorastaan

morsiamen syliin hänen istuutuessaan uunia vastapäätä olevalle

penkille. Lapsen suuteleminen ja lahjan antaminen sille on yleistä.

Edelleen on näissä menoissa huomattava _avioparin välinen yhteinen

syönti resp. juonti_. Saratovin läänissä söi aviopari makuuaitassa

samalla lusikalla. Orkinossa viedään heille niinikään makuuhuoneeseen

ruokaa. Afashevossa annetaan sulhaselle papin siunaama viinamalja,

jonka hän, siitä maistettuaan, ojentaa morsiamelle. Kargaleissa syö

aviopari makuuvuoteelle asetettaessa samalla lusikalla. Suhoj

Karbulakissa tarjotaan sulhaselle ja morsiamelle kummallekin

sulhastaloon saavuttua viinamälja. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa

syö nuori pari yhdessä morsiamen arkkuun pantuja leipämöykkyjä ja

morsiamen poveen edellisenä päivänä pantuja ohukaisia. Kurninossa

ruokkii sulhasen äiti avioparia makuuaitassa piirakalla. Vähän

maistettuaan antaa sulhanen piirakan morsiamelle.

Yleisiä tähän häämenojen kohtaan kuuluvia toimituksia ovat

_seremonialliset kestitysmenot_, jotka toimittaa joko nuorikko yksin

tahi aviopari yhdessä. Tarjotessaan arvojärjestyksessä kullekin

sukulaiselle juomamaljan, on kestitsijä usein kestitettävän jalkojen

juureen langenneena, kunnes tämä on tyhjentänyt maljan. Meno saattaa

tapahtua pian sulhastaloon saapumisen jälkeen, mutta myöskin

myöhemmällä, häävuoteelta noustua tahi vasta seuraavana päivänä.

Nuorikon toimittama lahjojen jako sulhasen sukulaisille tapahtuu usein

kestitysmenon yhteydessä.

Tavallisimmin häämenojen loppupuolella, mutta joskus jo ennen

hääateriaa tapahtuu seremoniallinen _aviovuoteelle asettaminen_.

Saratovin läänissä annettiin sulhaselle häävuoteelle vietäessä ruoska,

jolla hän ennen vuoteelle asettumista löi hellävaroen nuorikkoa,

lausuen: "Tottele vanhempiasi ja tottele minuakin." Kargaleissa viedään

aviovuoteelle asetettaessa makuuhuoneeseen viinaa ja syötävää sekä

rukoillaan. Sitten kuljettaa _uridiv_ sapeliansa (_toro_) vuoteen

ympäri. Afashevossa istuu vuoteella nuorten saapuessa joku neitonen.

Belyj Klutshissa tapahtuu aviovuoteelle vienti juhlakulkueessa, jonka

etunenässä astuvat häiden virkahenkilöt. Mukaan otetaan suolaa ja

leipää. Edellä on mainittu aviovuoteelle asettamisen yhteydessä usein

tapahtuvasta avioparin välisestä yhteisestä syönnistä.

Afashevossa kuuluu tähän häämenojen kohtaan seuraava meno, josta

kirjallisuudessa tavattavat kuvaukset eivät kerro. Joku miehisistä

häävieraista pukee päällensä naisen liinaviitan (_rut'sa_), panee

päähänsä naisen päähineen (_pango_) ja noettuaan kasvonsa ajaa

kirjavilla nauhoilla ja papereilla koristetulla ratsulla ympäri kylää.

Edelleen kuuluu tänne eräitä menoja, joille on ominaista se, että

_nuorikko pannaan suorittamaan erinäisiä askareita_. Näistä on ensi

sijassa mainittava _vedelläkäyntimenot_, joista Jakovkin mainitsee. Ne

suoritetaan joko varsinaisena hääpäivänä tahi seuraavana päivänä.

Vesimatkalla käydään seremoniallisessa saattueessa. Tuotu vesi

käytetään joko ruokien valmistamiseen tahi valelevat menoon

osaaottaneet itseänsä sillä. Mukaan otetaan toisinaan ruokatavaroita

tahi suolaa ja leipää.

Vertelimissä esiintyy vedelläkäynti siinä muodossa, että nuorikkoa

kuljetetaan toisena hääpäivänä kaivon ympäri.

Eräät tiedot osottavat vedelläkäyntiin liittyneen lapsionnen pyytämisen

veden haltijalta. Orlov kertoo nuorikon vihkimisen jälkeen miehensä

kanssa käyneen joella lapsirikkautta anomassa. Veden haltijoita

_otsu-ved-azyria_, ja _otsu-ved-asyravaa_ palveltiin erikoisesti

lapsionnen antajina.

V. Mainov esittää omina huomioinansa mielenkiintoisen kuvauksen

mokshalaisten vedelläkäyntimenosta. Nuorikolla oli vesimatkalla

käsissään elävä tahi tapettu kana, jonka hän mukana tuotujen leivän ja

munakakun kanssa uhrasi veden haltijalle. Mukana ollut "vanhin vaimo"

lausui rukouksen, jossa veden haltijaa pyydettiin varjelemaan nuorikkoa

taudeilta y.m. pahalta ja sallimaan usein ja onnellisesti synnyttää.

Rukouksen jälkeen nuorikko joko kokonaan meni jokeen tahi heitettiin

hänen päällensä vettä.

Mordvalaisten vedelläkäyntitapa herätti jo aikaisin venäläisen papiston

huomiota. Eräässä v:lta 1765 olevassa arkistotiedossa kertoo pappi

piispalle mordvalaisten vihkimisen jälkeen vievän morsiamen vedelle,

jossa kumarretaan kolmasti vettä; saavin ympäri tanssittiin kolmasti.

Venäläistenkin aikaisempiin avioliittotapoihin kuului vedelläkäynti

niin huomattavana menona, että se erikoisesti kiinnitti papiston

huomiota. XIII vuosisadan loppupuolelta olevassa metropoliitta

Kyrilluksen säännöksessä sanotaan: "Ja olemme kuulleet, että Novgorodin

seuduilla morsiamet viedään vedelle, ja nyt tahdomme, ettei niin olisi

tahi käskemme kirota sellaisen."

Vedelläkäyntiseremonia kuuluukin säännöllisenä osana niinhyvin

venäläisten kuin useiden muidenkin slaavilaisten kansojen häämenoihin.

Siihen liittyy joskus nuorikon kylpeminen vedenottopaikassa tahi

hänen ja muiden mukanaolijoiden valeleminen vedellä. Varsinkin

eteläslaaveilla on yleistä ruokatavaroiden mukaanottaminen ja niiden

sekä rahojen tahi sormuksen heittäminen veteen.

Mordvalaisten varsinkin nykyisemmät vedelläkäyntimenot osottavat näin

ollen läheistä yhtäläisyyttä venäläis-slaavilaisten tapojen kanssa,

Kuitenkin esiintyvät mordvalaiset menot täydellisempinä ja

alkuperäisempinä kuin millaisina ne nykjisin varsinkin isovenäläisillä

tavataan. Lisäksi liittyy heillä vedelläkäyntiseremoniaan veden

haltijan palvonta lapsirikkauden antajana. Missä määrin viimemainittu

käsitys on alkuperältään mordvalainen, emme tässä yhteydessä saata

ottaa ratkaistavaksi. Joka tapauksessa ei tällaista käsitystä

semmoisenaan tavata nykyisemmissä venäläis-slaavilaisissa tavoissa.

Selvempänä esiintyy varsinaisen askaroittamismenon luonne niissä

toimituksissa, jotka seuraavat vedelläkäyntiä tahi jotka muuten

suoritetaan samassa yhteydessä, nimittäin nuorikon toimitettavassa

_julkisessa ruoan valmistamisessa, kestittämisessä sekä lattian

lakaisemisessa_.

Viimeksimainitun tapaiset askaroittamismenot kuuluvat yleisinä

venäläisten häämenoihin. Ohukaisten paistaminen, lattian lakaiseminen,

jolloinka häävieraat heittävät rikkoja takaisinpäin, sekä nuorikon

toimittama kestittäminen tapahtuvat täällä samaten kuin mordvalaisilla

yleensä häämenojen loppupuolella tahi häiden jälkeisenä päivänä.

Molempien sukujen suhteesta toisiinsa häämenojen aikana on

huomioonotettava Lepehinin tiedonanto, ettei sulhastalossa tapahtuvissa

häämenoissa ketään morsiamen suvusta ollut läsnä. Morsiamen vanhemmat

ja sukulaiset eivät tavameet avioparia, ennenkuin niiden puolelta oli

käyty kutsumassa heitä saapumaan. Näin tapahtui tämä tapaaminen joskus

vasta puolen vuoden tahi vuoden perästä.

Myöhäisemmät kuvaukset esittävät tämän suhteen sellaisena, että

morsiamen sukulaiset saapuvat sulhastaloon ensimäisen hääpäivän lopulla

tahi tavallisimmin seuraavana päivänä, jolloin morsiamen suvulla on

juhlassa kunniasija. Tämän jälkijoukon nimityksenä tavataan _gornoit l.

gornit_.

Venäläisissä häissä saapuu morsiamen suku sulhastaloon säännöllisesti

ensimäisen hääpäivän illalla tahi seuraavana päivänä. Heitä nimitetään

_gomye_ ja juhla-ateriaa, johon he ottavat osaa, _gornyi stol_ tahi

_knazheskij stol_.

Nuorikon asemasta miehelässä ensi aikoina tuonnin jälkeen on merkille

pantava, että hän useiden tietojen mukaan käy muutaman aikaa, aina

yhteen vuoteen saakka neidon pukuun puettuna. Lepehinin mukaan oli

nuorikolla oikeus käyttää neidon pukua siihen saakka, kunnes hän häiden

jälkeen tapasi isänsä, mikä tapahtui joskus puolen vuoden tahi vuoden

perästä. Saratovin läänin mordvalaiset pukivat morsiamen päähän

naimisissa olevan naisen päähineen vasta vuoden perästä häiden jälkeen.

Saman läänin Orkinon kylässä tapahtui päähineen muutto niinikään vasta

vnoden perästä.

Erittäin mielenkiintoinen on eräs Kasanin läänin ersalaisia koskeva K.

Fuchsin tiedonanto. Nuorikko palasi, oltuaan häiden jälkeen muutaman

päivän miehensä luona, "koko työajaksi" isänsä luo, eikä palannut

takaisin, ennenkuin viljat oli saatu puiduksi. Joskin muut

käytettävänämme olleet tiedot eivät tällaisesta tavasta kerro, on

mainitulle Fuchsin tiedolle annettava erikoista huomiota sen vuoksi,

että tämä tapa vastaa eräillä muilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla

yleisempänä esiintyvää samanlaista tapaa.

Tsheremissit.

Morsiamen hankkiminen.

G.F. Müller pitää Kasanin läänin ei-venäläisten kansojen pääasiallisena

avioliiton solmimismuotona sopimuksellista avioliittoa, jossa

morsiamesta aina suoritetaan lunnasraha. Varakkailla tsheremisseillä

nousee tämä sataan ruplaan ja suurempaankin summaan. Kosinnan

päätarkoituksena on lunnasrahasta sopiminen.

Samalla puhuu mainittu kirjoittaja toisestakin tsheremissien

noudattamasta avioliiton solmimismuodosta. Ne, joilla ei ole varaa

maksaa lunnasrahaa tahi jotka haluavat välttää kulunkeja, ryöstävät

morsiamia, tunkeutuen tytön kotiin ja vieden hänet väkivallalla pois.

Georgi kertoo tsheremisseistä, samaa. "Vaimoja he ostavat, ja he

nimittävät naisen hintaa _olon_." Mutta tämän ohella köyhä, kuljeksiva

huimapää ryöstää neidon, jota rakastaa.

Nämä kaksi mainituilla kertojilla esiintyvää avioliiton solmimismuotoa,

sopimuksellinen avioliitto morsiamesta suoritettavan lunnasrahan

perustalla sekä naisen ryöstö, tavataankin läpikäyvinä myöhäisemmissä

tsheremissien avioliittotapojen kuvauksissa ja esiintyvät ne eräissä

muodoissaan vielä meidän päivinämmekin.

_Naisenryöstöistä_ kertovat miltei kaikki tsheremissien tapojen

kuvaajat, S. Kuznetsov väittää suurimmalla osalla tsheremissejä

säilyneen "vanhan pakanallisen tavan" ryöstää morsiamia. Tämän ohella

on kuitenkin sopimuksellinen avioliitto yleensä käytännössä. Ryöstäjät

tempaavat muitta mutkitta morsiamen mukaansa piiritansseista tahi

kotoa. Tätä tekoa nimitetään erikoisnimityksillä _kutshash_ 'ottaa

kiinni' ja _nangajash_ 'raahata pois'. Jollei neito vapaaehtoisesti

suostunut seuraamaan anastajiaan, lyötiin häntä ja raastettiin

epätoivoisesta vastustuksesta huolimatta mukaan. Joskus ryöstetty,

tahtomatta alistua kohtaloonsa, koetti riistää hengen itseltään.

Permin läänin Krasnoufimskin tsheremissien avioliittotavoista kerrotaan

seuraavaa: "Sulhanen (tahi useimmissa tapauksissa vanhemmat), saatuaan

kuulla jostakin neidosta tahi nähtyään sellaisen, lähtee sukulaisineen

tätä noutamaan ja vie hänet pois melkein aina varkain morsiamen

vanhemmilta ja usein vastoin neidon omaa tahtoa. Morsiamen julkisia

kosimisia sattuu tsheremisseillä hyvin harvoin; esim. Juvan kylässä

tapahtui sellaisia seitsemänkymmenen vuoden ajalla vain kaksi, niistä

viimeinen v. 1858." Ryöstetty neito piilotettiin omaan tahi naapurin

aittaan sulhasen kanssa. Sitten ilmoitettiin asiasta neidon

vanhemmille. Nämä tulivat vihaisina paikalle. Heitä kestitettiin ja

koetettiin saada sopimaan lunnasrahasta. Sovinnon jälkeen seurasivat

hääjuomingit.

Eräässä Ufan läänin tsheremissejä koskevassa kuvauksessa sanotaan viime

vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä yleisesti käytännössä olevana

avioliiton solmimismuotona olleen naisen ryöstön. Avioliitot kosinnan

perustalla olivat harvinaisempia. Morsiamia ryöstivät sekä köyhät että

rikkaat. Naisenryöstöjen syyksi mainitaan halu välttää hääkustannuksia

ja kosintamenettelyn pitkällisyys. Ryöstöt eivät kuitenkaan aina

tapahtuneet vastoin ryöstettävän tahtoa. Sulhasen vanhemmat lähettivät

nimittäin usein neidon luo salaisen välittäjän, joka koetti suostuttaa

häntä yritykseen. Kaikki tapahtui silti ankarasti salassa tytön

vanhemmilta. Sulhasen kotikylään tuotuna vietiin neito aluksi jonkun

sukulaisen tahi sivullisen henkilön luo, jonka perheen tuli toimia

nuoren parin holhojana ja suojelijana. Ryöstönaimisissakin vietettiin

häät.

Saman läänin Birskin piirissä puhutaan naisenryöstöistä ryöstettävän

itsensä suostumuksella tapahtuvina. Sulhanen lähetti ensiksi jonkun

sukulaisnaisen morsianta tiedustelemaan. Tämä koetti taivuttaa

jälkimäistä ryöstötuumaan. Sovittiin ajasta ja paikasta mistä piti

ryöstettämän. Morsian meni salaa sukulaisiltansa sovittuun paikkaan,

josta sulhanen vei hänet johonkin toiseen, vaan ei kotikyläänsä ja

jätti jonkun perheen huostaan. Muutaman päivän perästä saapui sulhanen

saattojoukon kera noutamaan morsianta kotiinsa. Häät vietettiin kaikkia

muodollisuuksia noudattaen. Muutamien päivien perästä sovittiin

lunnaista, joina suoritettiin rahaa ja karjaa.

Samanlaisten suhteiden vallitessa tapahtui naisenryöstö myös Orenburgin

läänin tsheremisseillä. Täälläkin koetti sulhanen aluksi salaisten

välittäjien kautta suostuttaa neitoa. Ryöstetty morsian vietiin

lähikylään, josta sitten juhlallisesti noudettiin sulhasen kotiin.

Lopuksi lähdettiin pyytämään sulhasen vanhempia sovinnolle ja

maksettiin heille _kalym_, joka kuitenkin oli pienempi kuin

kosintanaimisissa.

Permin läänissä lähtivät sulhanen tahi hänen vanhempansa, saatuaan

kuulla jostakin neitosesta tahi nähtyään sellaisen, sitä noutamaan.

Neito vietiin melkein aina "vanhemmilta varastamalla", joskus,

vaikkakin harvoin, vastoin hänen omaa tahtoansa. Varastettu neito

piilotettiin kotikylässä aittaan ja annettiin tieto hänen

vanhemmilleen. Nämä saapuivat vihaisina noutamaan pois tytärtänsä.

Heitä lepyttääkseen maksettiin lunnasrahaa 30-60 ruplaan.

Nykyaikoina ovat eräänlaiset morsiamen ryöstöt vielä voimassa

useilla seuduilla tsheremissien asuma-aluetta. Kasanin läänin

Tsarevokokshajskin piirissä tapahtuvat ryöstöt tavallisimmin

ryöstettävän edeltäkäsin hankitun suostumuksen perustalla. Mutta

morsiamia voidaan ryöstää vastoin heidän tahtoansakin, nimittäin siinä

tapauksessa, etteivät suostuttelut ole johtaneet tuloksiin. Morsiamia

ryöstävät etupäässä varattomat, jotka eivät voi suoriutua niistä

suurista kustannuksista, joita kosinta ja häät aiheuttavat. Yritystä

varten valitsee nuori mies apulaisekseen luotettavan henkilön, jota

nimitetään _tular-mariksi_. Tätä paitsi on hänellä silloin, kun ryöstö

tapahtuu vastoin neidon tahtoa, apunaan joku jälkimäisen kotikylän

asukas (_ondzats koshsha_), jonka tehtävänä on osottaa sopiva hetki ja

valvoa, että ryöstetyksi tulee juuri kysymyksessä oleva neito. Omassa

kotikylässään on sulhasella apulainen, jonka kotiin ryöstetty neito

ensiksi viedään. Tämän on suojeltava sulhasta mahdollisien takaa-ajojen

ja takaisinryöstöjen varalta.

Vjatkan läänin Urzhumin piirissä tapahtuu nykyisin naisenryöstöjä vain

ryöstettävän suostumuksella. Mutta noin 30-40 vuotta sitten mainittiin

ryöstetyn väkivaltaisestikin. Ryöstettävän suostumuksella tapahtuvat

naisenryöstöt myöskin Jaranskin piirissä. Syyksi niihin mainitaan

taloudelliset seikat ja kosinnassa neidon vanhempien puolelta

kohdanneet esteet. Tällaisissakin naimisissa suoritetaan lunnasrahaa,

mutta vähemmän kuin kosintanaimisissa. Samoin suoritetaan myöskin

jonkunmoiset häämenot, jotka ovat yksinkertaisemmat kuin

kosintanaimisissa.

Edellisten tapaisten naisenryostojen ohella tavataan tsheremisseillä

muodollisia eli fiktivisiä ryöstöjä. Ufan läänissä alotetaan erään

kuvauksen mukaan avioliitto rauhallisella kosinnalla, mutta sulhasen on

lopuksi vietävä morsian ryöstämällä tämän kotoa. Toisinaan taasen

kuuluu kosinta- ja häämenoihin episodi, jossa sulhanen muka ryöstämällä

tuo morsiamen toisesta talosta omaan kotitaloonsa.

Alussa esittämiemme kahden vanhemman kertojan huomioiden mukaan

perustui tsheremissien sopimuksellinen avioliitto _lunnasrahaan_.

Myöhemmät tiedot ja nykyaikaisten avioliittotapojen ilmiöt todistavat

nämä huomiot oikeiksi.

Lunnasrahan suorittaminen on ollut ja on nykyäänkin tsheremissien

avioliiton huomattavimpia tekijöitä, Kosinnan pääasiallisimpana

tarkoituksena on pidettävä juuri tästä sopimista. Morsiamesta

suoritettavista lunnaista puhutaan usein naisen varsinaisen hinnan

merkityksessä. Georgi mainitsee morsiamesta maksettavan tavallisesti

30-50 ruplaa; joskus lunnasraha kuitenkin nousi 80-100 ruplaan.

Myöhemmissä tiedoissa mainitaan _kalym_ suoritettavan paitsi rahana,

myöskin tavarana. EdelIistä maksetaan aina 500 ruplaan saakka. Tavarana

annetaan karjaa, pukuesineitä, vaatetta ja ruokatavaroita. Lunnasraha

voidaan suorittaa määräaikoina, määrätyissä osissa. Sen määrän

mainitaan joskus olevan suhteessa myötäjäisiin.

Nykyisin kuuluu Birskin piirissä morsiamen lunnaisiin rahaa, turkit,

verkavaatetta, mesitynnyri tahi sokeritoppa ja viinaa. Rahasta on yksi

osa _vui-oksa_ 'pääraha', itse tytön hinta, joka tulee hänelle

itselleen; toinen osa on _ava-kumdar_ 'äidin rinnan makso' ja loput

_kugo olan_ 'suuri lunnasraha'. Rush-rodassa suoritetaan lunnasraha

morsiamen isälle, joko kokonaan tahi suurimmaksi osaksi ennen häitä.

Lastikissa maksetaan lunnasrahaa 10-100 rupl. Samalla kertaa sovitaan

siitä, mitä morsian saa mukaansa ja miten paljon lahjoja hänen on

sulhasen sukulaisille häissä annettava.

Myötäjäisinä annetaan tavallisesti vain morsiamen yksityistavarat.

joskus joku pää karjasta.

Lunnasrahan määrää on useissa tapauksissa vastaaviin olosuhteisiin

nähden pidettävä huomattavan korkeana ja vaikeasti suoritettavana.

Orenburgin läänissä oli lunnasrahan suoritus viime vuosisadan

keskipalkoilta olevan tiedon mukaan käynyt niin rasittavaksi, että

tsheremissit toivoivat hallituksen rajoittavan sen määrää. Monen

nuorukaisen oli korkeiden morsiamen lunnaiden takia pakko pysyä kauan

naimatonna.

Ikäsuhteista.

Tsheremissien avioliittoikäsuhteista mainitsee Georgi, että vanhemmat

usein ottavat vaimoja kuusitoistavuotisille pojilleen. Tyttö ei saanut

olla viittätoista vuotta nuorempi. G.F. Müllerin mukaan naittoivat

varakkaat tsheremissit ja tshuvassit poikansa jo viiden tahi kuuden

vuoden ijässä. Tyttöjä sitävastoin ei annettu miehelään milloinkaan

vielä viidentoista vuoden ijässä, harvoin kahdenkymmenenkään.

Viimeksimainittu tieto näyttäisi tsheremisseillä vallinneen

samanlaisten suhteiden, jotka mordvalaisilla aikaisemmin yleisesti ovat

olleet voimassa, nimittäin että nainen oli miestä paljoa vanhempi.

Muutamat tiedot osottavat tsheremissien naimaijän olleen nykyisin

vallitsevaa paljoa alhaisemman. Ufan läänin Birskin piirissä naitettiin

pojat 14--16-vuotiaina. Permin läänin tsheremissit naittavat erään

tiedon mukaan poikansa ja tyttärensä melkein aina ennen kuudettatoista

ikävuotta.

Nykyiset naimaikäsuhteet esiintyvät niillä paikkakunnilla, joilla

tsheremissien avioliittotapoihin olemme tutustuneet, samanlaisina kuin

nykyään venäläisillä vallitsevat. Naimisiin mennään lain määräämien

ikävuosien täytyttyä eikä erotus miehen ja naisen naimaijän välillä ole

erikoisemmin huomattava.

Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta.

Alaikäisten naittaminen osottaa naimaoikeuden tsheremisseilläkin

määrätyissä tapauksissa kuuluneen vanhemmille. Tähän näyttäisi

viittaavan sekin, että toimivina henkilöinä ryöstöavioliitossa

esiintyvät muutamien tietojen mukaan sulhasen vanhemmat. Samalla

puhutaan miltei aina naimisiinjoutuvan nuoren miehen omastakin

osanotosta morsiamen ryöstöön. Ufan läänissä ryöstivät joskus vanhemmat

morsiamen pojalleen, mutta tavallisimmin toimitti ryöstön kuitenkin

sulhanen itse vanhempiensa suostumuksella. Permin läänin Krasnoufimskin

piirissä ottavat morsiamesta selvän ja toimittavat ryöstön

tavallisimmin sulhasen vanhemmat, mutta myöskin sulhanen itse. Erään

toisen tiedon mukaan niinikään joko sulhanen tahi vanhemmat.

Suoranaiset tiedot naimisiinmenijöiden itsemääräys- ja aloteoikeudesta

käyvät kahteen suuntaan. Muutamien mukaan sulhasen tahi morsiamen

tahtoa joko ei ollenkaan tahi vain vähäisessä määrässä otetaan

huomioon. Vjatkan läänin Urzhumin piikissä mainitaan vanhempien, pojan

naimaikään tultua, itse huolehtivan hänen naittamisestansa. Morsianta

etsimään lähtee isä tahi veli. Ufan läänin Birskin piirissä sovitaan

morsiamesta täyskasvuiselle pojalle koko perheen kesken. Huomioon

otetaan kuitenkin, miellyttääkö morsian sulhasta.

Suuri osa samoilta ajoilta olevia ja myöhempiä tätä kysymystä koskevia

tietoja osottaa taasen sulhasella itsellään olevan pääasiallisen

ratkaisuoikeuden, samalla kun hän itse esiintyy toimivana kosinnassa.

Morsiamen valinnan ja kosinnan toimittaa sulhanen itse vanhempiensa

suostumusta pyydettyään. K. Kuznetsovin mukaan valitsevat

tsheremissinuorukaiset morsiamensa itse, isänsä kanssa neuvoteltuaan.

Orenburgin läänissä valitsee morsiamen sulhanen itse. Hän sopii

asiasta kuitenkin isänsä kanssa ja pyytää häntä alkamaan keskustelut

morsiamen isän luona. Kasanin läänin vuoritsheremisseillä valitsee

nuorukainen itse morsiamen. Kosintamatkalle lähtee sulhanen yksin,

pyydettyään vanhempiensa suostumusta saada kosia valitsemaansa

tyttöä. S. Mihailovin mukaan kuuluu aloteoikeus Kasanin läänin

vuoritsheremisseillä sulhaselle itselleen. Hän lähtee yksin

ensimäiselle kosintamatkalle. N. Troitskaja mainitsee kosintamatkalle

lähtevän sulhasen itse puhemiehen kanssa.

Nykyisin ottaa Rush-rodassa nuori mies itsekohtaisesti osaa niinhyvin

morsiamen valintaan kuin kosintaankin. Alotteenteko voi tapahtua hänen

itsensä tahi vanhempien puolelta. Jos naimahanke ei ole hänen itsensä

alkama, hankkii sulhanen ennen kosintaa tilaisuuden tarkastella neitoa,

jota aijotaan kosia. Staryj Torjalissa voivat vanhemmat esittää

morsiamen, mutta sulhasen kieltäytyminen saattaa asian raukeamaan.

Kosinnassa esiintyy sulhanen toimivana johtohenkilönä. Lastikin kylän

tsheremisseillä sanottiin naimisiinmenijöiden oman tahdon ja valinnan

olevan etusijassa määräävänä. Vanhemmat saattavat esittää pojalleen

jotakin neitoa morsiameksi, mutta eivät pakota häntä tätä ottamaan.

Seuratessamme samaa kysymystä erikoisesti naimisiinjoutuvaan naiseen

nähden, puhuvat tässäkin suhteessa eräät aikaisemmat avioliittotapojen

piirteet naisen puuttuvasta määräysoikeudesta. Alaikäisyyden aikana

suoritettu kihlaus samaten kuin koko lunnasrahasysteemi eivät saata

edellyttää naisen omaa määräysvaltaa. Useat seikat osottavat kuitenkin,

ettei tsheremissiläinen nainen sinä aikana, jolta tietomme heidän

avioliittotavoistaan pääasiallisesti ovat, ole ollut niinkään

oikeudeton avioliittoasioissa, Väkivaltaisestikin morsiamia

ryöstettäessä katsottiin naisen suostumus tarpeelliseksi, jos liitolle

aijottiin hankkia kirkon vahvistus. S.K. Kuznetsov mainitsee morsiamen

ryöstön perustalla avioliittoon joutuneen parin eläneen vihkimättä

monta vuotta. Vihittäytyessä kysyivät sulhasen vanhemmat morsiamelta,

oliko hän suostuvainen menemään naimisiin heidän poikansa kanssa.

Jollei myöntävää vastausta saatu, koetettiin nuorikkoa houkutella,

varsinkin jos hänet oli väkivaltaisesti ryöstetty.

Ryöstetyn naisen mielipide saattoi vaikuttaa myöskin jälestäpäin

suoritettavan lunnasrahan suuruuteen. Jos morsian ilmoitti tyytyvänsä

kohtaloonsa, saivat hänen vanhempansa pienemmän lunnasrahan kuin

päinvastaisessa tapauksessa.

Suoranaisempina todistuksina siitä, että sekä miehen että naisen tahto

otetaan lukuun, ovat eräät kosintamenojen piirteet. Sulhanen ottaa

aktivisesti osaa niinhyvin kosintaan kuin häämenoihinkin. Kuten

etempänä nähdään, kuuluu kihlaukseen yleisenä julkinen ja juhlallinen

morsiamen suostumuksen kysyntä, ja saattaa tällä olla ratkaisevakin

merkitys.

Aika, jona avioliittoja solmitaan.

Siitä vuodenajasta, jona tsheremissit etupäässä solmivat avioliittoja,

on olemassa eräitä tietoja, jotka osottavat kevätkesän ja kesän tässä

suhteessa olevan etualalla. Kysymyksessä olevan seikan suhteen

näyttävät tsheremissien tavat, mikäli käytettävissämme olevista

tiedoista saatetaan päättää, yhtyvän eräillä Pohjois- ja Itä-Venäjän

turkkilais-tatarilaisilla kansoilla vallitsevaan kantaan, jonka

esiintymisestä mordvalaisillakin on tavattu viittauksia.

Kosinta.

Kasanin läänin vuoritsheremisseistä kertoo S. Mihailov, että

nuorukainen matkustaa vanhempiensa suostumuksella siihen kylään, missä

hänellä on morsian katsottuna, ja pysähtyy täällä aluksi jonkun

tuttavan luo, pyytäen tätä puhemieheksi. Tämä kutsuu salaa luoksensa

neidon ja kysyy tämän suostumusta. Sitten menevät sulhanen ja puhemies

morsiamen kotiin, jossa neidon läsnäollessa kysytään vanhempien

suostumusta. Kun tästä on päästy selville, palaa sulhanen kotiinsa.

Seuraavana päivänä lähtee sulhanen isänsä ja jonkun sukulaisen kanssa

morsiamen kotiin. Tällöin tapahtuu julkinen kosinta ja kihlaus.

Tsheremissien kosinnassa saatetaankin useimmiten erottaa alustava

kosinta eli morsiamen tiedustus ja tarkastus. Se saattaa tapahtua

erillisenä matkana, mutta liittyy usein varsinaiseen kosinta- eli

kihlausmatkaan. Tämän ohella on huomattavaksi piirteeksi merkittävä

se, että sen sijaan että mordvalaisilla, kuten tavallisesti

venäläisilläkin, alustavalle sekä usein varsinaisellekin

kosintamatkalle lähtee joku sulhasen sukulaisista tahi erikoinen

puhemies, on tsheremissiläinen sulhanen tavallisesti alustapitäen itse

kosinnassa mukana ja toimivana. Toinen huomattava piirre on se, että

tsheremissien puhemies eli kosinnan välittäjä on säännöllisesti

morsiamen kotikylässä asuva sukulainen tahi tuttava (_ondzats koshsha_

'edellä kulkeva', _tular-mari, temtshe, kokla-koshsha, putleze_), jonka

asuntoon kosinta-matkalla ensiksi poiketaan. Hänen kotinsa on

toimintapisteenä kaikkia kosintaan kuuluvia toimia varten.

Epävirallinen tiedustelukäynti tapahtuu tavallisesti puhemiehen kotoa

käsin.

Muista kosinnan yhteydessä noudatettavista tavoista ja menoista ovat

huomattavimmat seuraavat. Kosintamatkalle otetaan mukaan ruokatavaroita

(leipä, ohukaisia, juustokakku j.n.e.) nimenomaan nahkaisessa laukussa.

Ne mainitaan joskus asetettavan morsiustalon pöydälle. Kosijoiden

saapuessa morsian piilottautuu. Piilottautumisella saattaa hän ilmaista

mielipiteensä naimaesityksen suhteen. Jos hän on siihen suostuvainen,

on piilottautuminen vain näennäistä, jollei, päinvastoin.

Vaikkakin naimaesitys tehdään vanhemmille, kuuluu tsheremissien

kosintaan useimmiten julkinen morsiamen suostumuksen kysyntä. Tällöin

morsian joskus jättää asian vanhempiensa tahdosta riippuvaksi.

Morsiamen kieltäytyminen voi saada aikaan kosinnan raukeamisen sikseen.

Että hänen mielipiteellään katsotaan olevan asiallista merkitystä

osottaa se, että morsianta itseään erikoisesti suostutellaan, joskus

erikoisen toimihenkilön ("taivuttajanaisen") kautta.

Paitsi morsiamen suostumuksen kysyntää, kuuluu niittytsheremissien

_kihlaukseen_ seremoniallinen molempien naimisiinjoutuvien suostumuksen

kysyntä. Se on huomattava juhlallinen seremonia. Naimisiinjoutuvat

asettuvat vierekkäin seisomaan, samoin morsiamen vanhemmat, ja kysymys

tehdään joskus kolmasti. Siihen liittyy uskonnollisia menoja sekä

toimituksia, joilla on varsinainen kihlauksen vahvistusmenon luonne.

Sen jälkeen kun naimaesitykseen niinhyvin morsiamen vanhempien kuin

tämän itsensä puolelta on suostuttu ja kysymys lunnasrahasta ja sen

yhteydessä olevista seikoista ratkaistu, vahvistetaan kihlauksessa

syntyvä liitto asianmukaisilla toimituksilla. Näistä ovat

huomattavimpia yhteiset syönti- ja juontimenot, jotka yhtyvät joskus

edellä puheenaolleeseen juhlalliseen suostumuksen kysyntään, toisinaan

rukous- ja uhrimenoihin. Vuoritsheremisseillä ottivat sulhanen ja

morsian kumpikin yhden kosijoiden tuomista kakuista käteensä, jonka

jälkeen rukoiltiin. Kakuista heitettiin paloja lieteen ja sen jälkeen

maisteltiin niitä yhteisesti. Jakovlevin mukaan annetaan ensin

sulhaselle, sitten morsiamelle viinamalja. He asettuvat pirtin

keskelle, ja vaihtaen maljoja keskenään juovat puoliksi, jonka jälkeen

tarjoavat muillekin. Sen jälkeen pitää joku vanhuksista rukouksen.

Urzhumin piirissä leikkasi morsiamen isä leivästä palan, pani sen

päälle palan juustokakkua, maistoi siitä ja antoi sulhasen vanhemmille;

sitten annettiin pala sulhaselle, joka maistettuaan ojensi morsiamelle.

Kozmodemjanskin piirissä jaettiin kosiomiesten tuomat ohukaiset

läsnäolijoiden kesken, jonka jälkeen niitä yhteisesti maisteltiin.

Sernurissa tapahtuu yhteinen syönti- ja juontimeno edellä puheenaolleen

kyselyn jälkeen. Naimisiinjoutuvien sekä heidän sukulaistensa kesken

tapahtuvan yhteisen syönnin jälkeen seuraa yhteinen juonti

naimisiinjoutuvien ja näiden vanhempien kesken. Rush-rodassa eivät

morsiamen vanhemmat ota vastaan _tular-marin_ tarjoamaa viinamaljaa,

vaan pyytävät antamaan tyttärelleen. Tämän maistettua juovat vanhemmat

ja sitten kosiomiehet. Sen jälkeen leikataan leipä ja juustokakku

paloiksi ja jaetaan läsnäolevien kesken. Ennen syöntiä rukoillaan.

Staryj Torjalissa liittyy kyselymenoon avioparin välinen yhteinen

juonti, samoin Lastikissa. Ufan läänissä tapahtuu sormuksen vaihdon

jälkeen sulhasen ja morsiamen välinen syönti.

Harvemmin esiintyvinä kihlauksen vahvistustoimituksina tavataan

kädenlyönti ja sormuksen vaihto.

Paitsi kyselymenoihin liittyviä uskonnollisia toimituksia, havaitaan

kihlauksessa rukousmenoja, jotka voivat tapahtua erillisinä tahi

liittyä yhteisiin syönti- ja juontimenoihin. Morsiamen toimittama

lahjojen jako kosiomiehille tapahtuu kihlajaisjuhlan lopulla.

Tsheremissien kihlausmenoissa herättää erikoista huomiota morsiamen

tahi molempien naimisiinjoutuvien tahdon ja suostumuksen julkinen ja

seremoniallinen kysyntä. Tätä kihlausmenojen kohtaa tahdomme verrata

eräiden Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen tapoihin sekä

kreikkalais-katolisen kirkon vihkimäseremoniaan.

Ensiksimainituilla on kysymyksen suhteen naisen vaalivapaudesta

havaittavissa kahtalainen kuva. Avioliiton perustana on täällä

säännöllisesti lunnasraha, jotapaitsi suoranaiset tiedot useimmiten

puhuvat sekä miehen että naisen puuttuvasta määräysoikeudesta.

Itä-Turkestanin, Nogai- ja Orenburgin tatareilla kuuluu initsiativi

morsiamen valinnassa vanhemmille ja kosinnan toimittavat joko vanhemmat

tahi sukulaisista valitut puhemiehet. Kisilin kreikkalais-katoliset

tatarit sopivat avioliitosta lasten vielä kapalossa ollessa ja kosinnan

toimittaa sulhasen isä. Muutkin Siperian tatarit naittavat joskus

alaikäisiä tyttöjä, mutta sulhasen puolella kuuluu määräysoikeus

hänelle itselleen.

Tshuvasseilla kuuluu naimaoikeus niinhyvin miehen kuin naisen suhteen

ensimäisessä sijassa vanhemmille. Simbirskin läänin tshuvassit eivät

kysyneet naimaikäiseltä nuorukaiselta, mitä tyttöä hän halusi

vaimokseen, joskus ei sitäkään, halusiko hän naimisiin vai ei. Kaiken

tämän katsottiin kuuluvan vanhemmille. Sulhanen ei nähnyt morsianta

kihlauspäivään saakka, joskus ei ollenkaan ennen vihkimistä. K.P.

Prokopevin mukaan ei sulhanen lähde kosintamatkalle. Tahtoessaan

naittaa poikansa, kysyvät vanhemmat, onko hänellä tyttö tiedossa,

jollei, osottavat he hänelle itse morsiamen. Kasanin läänissä ei

sulhanen mennyt kihlajaisiin. Morsiamelta mentiin hänen piilopaikkaansa

kysymään suostumusta, mutta vasta sitten, kun kaikesta jo oli sovittu.

Samaran läänin tshuvasseilla alkoi isä pojan tultua naimaikään etsiä

hänelle morsianta. Kosittaessa lähetti hän puhemiehen morsiamen taloon.

Kihlauksen toimitti niinikään sulhasen isä. V. Sboevin mukaan toimitti

kosinnan sulhasen isä.

Samalla kertaa osottavat kuitenkin muutamat samoista kuvauksista ja

eräät muut samanaikuiset ja samoja kansoja koskevat tiedot

kosinnassa ja häämenoissa julkisesti ja virallisesti kysyttävän

naimisiinmenijöiden suostumusta. Siperian tatarit kysyvät häissä

julkisesti morsiamen ja sulhasen suostumusta, ja vasta sen jälkeen

toimittaa _mollah_ vihkimärukouksen. Milkovitsh mainitsee Simbirskin

läänin tatarien kosittaessa kysyneen morsiamen suostumusta. Samasta

kertoo Lepehin, mainitessaan, etteivät tatarit varsinkaan naisia pakota

avioliittoon. Morsiamelta kysyttiin sukulaisten ja vieraiden

läsnäollessa, ottaako hän mielellään kosivan sulhasen, ja hänen

vastauksensa ratkaisi asian. Sitten kutsuttiin _mollah_, joka luki

rukouksen. Erään nähtävästi Krimin tatareja koskevan tiedon mukaan

kysytään morsiamelta kihlattaessa julkisesti hänen suostumustaan. Saman

läänin tatareista kerrotaan, että niinhyvin kihlauksessa kuin häissäkin

_mollah_ todistajien läsnäollessa kysyy sulhasen ja morsiamen

suostumusta. Krimin tatareilla kysyy _mollah_ hääpäivänä kolmasti

morsiamen suostumusta, ennenkuin rupeaa lukemaan vihkimärukousta.

Vihittäessä hän vielä kolmasti kysyy naimisiinmenijöiden suostumusta.

Kasanin läänin tshuvassien mainitsee A.F. Rittich kosittaessa kysyvän

morsiamen suostumusta.