SISÄLLYS:

Johdanto.

I. Deskriptivinen esitys tutkimuksen alaisten kansojen kosinta- ja

häätavoista ynnä eräiden näiden suhde nykyisten naapurikansojen

tapoihin.

a) Mordvalaiset.

Naisenryöstöt ja morsiamen lunnasrahalla hankkiminen. --

ikäsuhteista. -- Vaalivapaudesta ja aloiteoikeudesta. -- Aika,

jona avioliittoja solmitaan. -- Kosinta. -- Morsiamen tiedustus

ja naimatarjouksen teko. -- Kihlaus. -- Katsojaiset. --

Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset. --

Kihlauksen ja häiden välinen aika. -- Häät. -- Menot morsiamen

kotona ennen nuodejoukon saapumista. -- Menot sulhasen kotona

ennen morsiamen noudantaan lähtöä. -- Nuodematka. -- Menot

morsiustalossa. -- Morsiusmatka. -- Menot sulhastalossa

morsiamen tuonnin jälkeen.

b) Tsheremissit.

Morsiamen hankkiminen. -- Ikäsuhteista. -- Valintavapaudesta ja

aloteoikeudesta. -- Aika, jona avioliittoja solmitaan. -- Kosinta.

-- Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset. -- Häät.

-- Nuodematka. -- Morsiustalossa. -- Morsiusmatka ja vastaanotto

sulhastalossa. -- Sulhastalossa vastaanoton jälkeen.

c) Votjakit.

Morsiamen hankkiminen. -- Ikäsuhteista. -- Valintavapaudesta ja

aloteoikeudesta.-- Kosinta. -- Kihlaus ja avioliiton toimeenpano.

-- _Jarashon_ ja _suan_. -- Häidenvieton aika. -- Häämenot. --

Nuodematka. -- Morsiustalossa. -- Morsiusmatka. -- Sulhastalossa.

II. Muutamat tutkimuksen alaiset tavat muiden suomalais-ugrilaisten

y.m. kansojen tapojen valossa sekä niiden yleisen laadun ja

merkityksen kannalta tarkasteltuina.

Morsiamen hankkimisen muodoista ja avioliiton täytäntöönpanon

ehdoista. -- Naimaikäsuhteet ja niiden riippuvaisuus taloudellisista

syistä. -- Yalintavapaudesta. -- Sulhasen passivisuus kosinta- ja

häämenoissa sekä kosijoiden ja nuodejoukon asettuminen

toimintakortteeriin. -- Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen.

Muita eristystoimenpiteitä ja kieltoja sekä niiden yhtyminen

_tabu_-käsitysten sarjaan. -- Ruokatavarat ja nautintoaineet

kosinnan välikappaleina. -- Kädenlyönti sekä yhteinen syönti ja

juonti avioliittosopimuksen vahvistusmenona. -- Kosintamenettely

kokonaisuudessaan. "Katsojaiset" ja määräpäivän asettaminen.

-- "Polterabend"-menot. -- Nuodematka ja morsiusmatka. --

Hunnuttaminen. -- Morsiamen seremonialliset vastustelut ja itkut.

-- Morsiamen kantaminen. -- Ruoskalla lyömiset. -- Nuodejoukon

ja morsiussaattueen matkallevaraaminen sekä muutamat muut

morsiusmatkaan liittyvät tavat. -- Morsiussaattueen pysähdykset

ja niihin liittyvät tavat. -- Morsiamen (morsiusparin) vastaanotto

sulhastalossa. -- Istuttamismenot y.m. alustalle asettamiset.

-- Ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset. -- Varsinaiset

kontaktimenot. -- Kestitysmenot ja lahjojen antaminen. --

Askaroittamismenot. -- Identtisyyden muuttaminen tahi

sekaannuttaminen. Uuden nimen anto, valemorsian y.m. sijaiset.

-- Polvipoikameno. -- Häähunnun poistaminen. -- Aviovuoteelle

asettaminen. -- Uskonnolliset toimitukset avioliittoseremonioissa.

-- Sukulaisissa käynnit. -- Nuorikon asema uudessa kodissa.

[Tästä julkaisusta on jätetty pois tieteelliset viitteet ja lähteen.]

Johdanto.

Häätapojen tieteellistä selittelyä on, kuten luonnollistakin,

harjoitettu etupäässä perheen ja avioliiton historian tutkimuksen

yhteydessä. Xämä tavat ovat tällöin useimmiten saaneet selityksiä sen

mukaan, mitä kantaa kukin tutkija tällä alalla on edustanut.

Varsinaiset avioliittoseremoniat ovat tällaisissa tutkimuksissa

sosiologisten ilmiöiden ja institutsionien tutkimuksen ohella

tavallisesti saaneet osakseen huomiota vain sikäli kuin ne ovat

soveltuneet asianomaisen tutkijan edustamaan kantaan ja teorioihin.

Tätä paitsi on avioliittoseremonioita käsitelty lukuisissa

kultturihistoriallisissa ja kansojen tapoja koskevissa tutkimuksissa.

Suuressa osassa tällaisia tutkimuksia nojautuu niiden selittely, mikäli

se ei ole deskriptivistä, varsinaisten avioliiton ja perheen

historioitsijoiden teorioihin; muutamissa verrattain myöhäisissä

tutkimuksissa on sen sijaan puheenalaisia ilmiöitä pyritty selittämään

välittömämmin, suoranaisesti primitivisten ja alhaisilla

kultturiasteilla olevien kansojen psykologian ja heillä inhimillisen

yhteiselämän suhteista vallitsevien käsitysten valossa. Varsinaisesti

häätapoja systemaattisesti käsittelevää tieteellistä tutkimusta on

kuitenkin näihin saakka verrattain vähän harjoitettu.

Sitä kantaa, jolta häätapoja useimmissa varsinkin aikaisemmissa

avioliiton historiaa käsittelevissä ja muissa tätä alaa koskevissa

tutkimuksissa on käsitelty, voitaisiin mielestämme nimittää

historiallis-symbolistiseksi. Suurimman osan häämenojen toimituksista

ja seremonioista katsotaan sen mukaan johtuvan aikaisemmin vallinneista

perhejärjestyksen muodoista ja avioliittotapojen ilmiöistä. Näin

oletetaan lukuisain häämenojen symbolisoivan aikaisemmin vallinneita

avioliiton solmimismuotoja, kuten esim. naisen ryöstöä ja ostoa;

tällöin asetetaan toiset avioliiton toimeenpanossa noudatetuista

menoista sellaisten ilmiöiden ja teoriojen yhteyteen kuin

matriarkaatti, kommunaliavioliitto, heterismi, endogamia, eksogamia,

polyandria j.n.e.

Tämän suunnan edustajiin lukeutuvat varsinkin useat saksalaiset

kultturihistorioitsijat ja etnologit. Tyypillisenä heistä voidaan

mainita A.H. Post, joka paitsi primitivistä avioliittoa ja varsinkin

avioliitto-oikeuden aloja käsitteleviä tutkimuksiaan on

aikakauskirjassa "Globus" (T. LX) julkaisemassaan kirjoituksessa

erikoisesti kosketellut häätapoja. Hänen käsityksensä mukaan

muodostavat ryöstöseremoniat yleisimmän ja vielä nykyisinkin yli koko

maailman levinneen osan häämenoja. Fiktiviset taistelut sulhasen ja

morsiamen sukupuolen välillä, morsiamen vastustelut, kantaminen,

pakeneminen, piilottautuminen, morsiustalon portin sulkeminen j.n.e.

ovat selviä naisen ryöstöstä johtuvia symboleja. Yhteiset syönti- ja

juontimenot symbolisoivat taas avioparin taloudellista yhteyttä j.n.e.

Näiden alojen erikoistutkijoiden piiristä ja heidän rakentamiinsa

teorioihin nojaten on historiallis-symbolistinen avioliitto- ja

häätapojen selittely levinnyt useiden kultturihistorioitsijain ja

tapojen tutkijoiden keskuuteen. Eräissä viimeaikaisimmissakin

tutkimuksissa saavat useimmat avioliittotapojen seremonioista

tämänlaatuisia selityksiä.

Toiselta puolen ovat etupäässä englantilaiset etnologit ja sosiologit

jo verrattain aikaisin pyrkineet tulkitsemaan primitivisten ja

alhaisemmilla kultturiasteilla olevien kansojen tapoja ja

institutsioneja kansanpsykologian valossa sekä niiden käsitysten

avulla, joita tällaisilla kansoilla on inhimillisistä yhdyssuhteista.

E. Tylor, John Lubbock, Herbert Spencer y.m. olivat ihmissuvun vanhinta

kultturia valaisevissa tutkimuksissaan panneet huomiota psykologisiin

seikkoihin primitivisten tapojen selittelyssä, ja myöhemmin on tämä

suunta englantilaisessa tahi englantilaiseen kouluun kuuluvassa

tutkimuksessa saanut yhä huomattavamman sijan. Nojaten laajaperäiseen

luonnon- ja alhaiskultturisten kansojen tuntemiseen, jota Englannin

asema suurena maailman- ja siirtomaavaltiona erityisesti on

edistänyt, ovat englantilaiset tapojen, uskomusten ja primitivisten

institutsionien tutkijat useinkin aikaisemmista teorioista vapautuneina

pyrkineet selittämään kysymyksenalaisia ilmiöitä välittömästi

kansanpsykologisten ja biologisten ilmiöiden ja syiden avulla. Magian,

uskomusten ja primitivisen uskonnon tutkimuksen alalla edustavat tätä

tutkimussuuntaa sellaiset teokset kuin Edward B. Tylorin "Primitive

culture" ja J.G. Frazerin "The golden bough".

Avioliiton kultturihistorian ja avioliittotapojen alalla on tämä suunta

saanut muutamia edustajia, joista Ernst Crawleyn v. 1902 ilmestyneellä

tutkimuksella "The mystic rose" erikoisesti häätapojen tutkimuksessa on

huomattavin sija. Tässä teoksessa ovat useat avioliittotapojen ilmiöt

ensi kerran tulleet tieteellisen käsittelyn alaisiksi ja toisille on

löydetty uusia tieteellisesti tyydyttävämpiä selityksiä. Hyväkseen

käyttäen sellaisia aikaisempia tutkimuksia kuin Frazerin ja

Westermarckin sekä nojaten laajaan primitivisten ja alhaiskultturisten

kansojen tapojen ja ajatusmaailman tuntemukseen, etsii Crawley

selvitystä tutkimuksenalaisille seikoille yleisinhimillisistä

psykologisista ja fysiologisista ilmiöistä. Kuten Westermarck

aikaisemmin oli vapauttanut avioliiton kultturihistorian eräiden

teoriojen, etupäässä primitivisen kommunismin ja matriarkaatin

orjuudesta, on Crawley päästänyt monet avioliiton solmimisessa

noudatetuista seremonioista avioliiton historioitsijoiden teoriojen

ikeestä. Monet n.s. symbolistisista ja aikaisempiin enemmän tahi

vähemmän teoretisiin avioliittotapojen historiallisiin ilmiöihin

perustuvista selitystavoista ovat saaneet väistyä kansanpsykologisiin

ja maagillisiin käsityksiin nojautuvan selitystavan tieltä. Näin

selitetään esim. useat aikaisemmista "ryöstösymboleista" n.s.

_tanu_-käsityksistä ja eri sukupuolten välillä ilmenevästä

antagonismista johtuviksi. Valemorsian, morsiamen tahi sulhasen

piilottautuminen tahi toistensa karttaminen sekä monet muut häätapojen

ilmiöt, jotka aikaisemmin jäivät selitystä vaille tahi joiden oli

katsottu johtuvan eräistä primitivisen avioliiton ilmiöistä (naisen

ryöstöstä j.n.e.), on Crawley suoranaisesti selittänyt primitivisen

ajatusmaailman ilmiöiden avulla.

Tapojen ja tapasystemien psykologinen tutkimussuunta on vienyt eräät

tutkijat, niiden joukossa nimenomaan Crawleyn, aikaisemmin

hyväksyttyjen teoriojen arvostelussa niin pitkälle, että eräiltä

avioliittotapojen yleisiltä ilmiöiltä, kuten väkivaltaiselta naisen

hankkimiselta ryöstämällä, joko tykkänään kielletään todellisuuteen

perustuvana olemassaolo tahi tunnustetaan sen alaan kuuluvat ilmiöt

vain ahtaassa merkityksessä, pääasiallisesti samoista käsityksistä

johtuviksi, joiden kannalta avioliittoseremonioissa esiintyvät

vastustelut ja näennäinen väkivallan käyttö selitetään.

Siitä huolimatta, että aineisto on verrattain runsas, on

suomalais-ugrilaisten kansojen avioliittotapojen tutkimus vasta

alullaan ja systemaattista keräystyötä tällä alalla vain nimeksi

harjoitettu. Eräät tähän aineistoon kuuluvista vanhemmassa venäläisessä

etnografisessa kirjallisuudessa esiintyvistä lähteistä ovat peräisin

ajalta, joka on pari vuosisataa tahi enemmänkin meistä taaksepäin.

Näistä ovat erityisesti huomattavat ne Venäjän maantiedon, luonnon ja

kansojen kuvaukset, jotka syntyivät Pietari Suuren, Elisabetin ja

Katarina II:n hallitusaikoina. Tämä tutkimusharrastus kohdistui

etupäässä laajan valtakunnan etäisten rajamaiden, Siperian, Itä- ja

Kaakkois-Venäjän valaisemiseen, mutta samalla kiinnittivät useat tämän

ajan tutkimusmatkailijat huomiotansa myöskin valtakunnan sisäosissa

asuviin kansallisuuksiin jättäen arvokkaita tietoja useiden

suomalais-ugrilaisten kansojen vanhoista oloista ja elämyksestä.

Erikoisesti itäisiä suomalaiskansoja koskettelevista kuvauksista on

mainittava Gerhard Friedrich Müllerin jo v. 1733 ennen kymmenvuotista

Siperian matkaansa Kasanissa alottama Kasanin läänin vierasheimoisten

kansojen esitys. Elisabetin hallitusaikana alkanut tutkimusretkeilyjen

kausi, jonka lähtökohtana on v. 1768, on suomalais-ugrilaisten kansojen

tutkimuksessa erittäin tärkeä. Viimeksimainittuna vuonna lähtivät

Venäjän Tiedeakatemian toimesta tutkimusmatkoilleen I. Lepehin, P.S.

Pallas, J.G. Georgi, J.P. Falk ja N. Rytshkov. Ensiksi suunniteltiin ja

alotettiin retki Orenburgin seuduille, mutta vähitellen laajennettiin

näiden retkikuntien toimintaohjelmaa koko Pohjois- ja Itä-Venäjää sekä

Siperiaa koskevaksi.

Näiden, tutkimusmatkojen tuloksia ei voida arvostella vähäisiksi

suomalais-ugrilaisten kansojen uskonnon, tapojen ja ulkoisen elämän

tuntemiselle. Yksinkertaisessa ja lyhyessä muodossa sisältävät nämä

kuvaukset usein erittäin mielenkiintoisia tietoja m.m. näiden kansojen

tavoista. Useimmat retkeilijöistä, kuten Lepehin, Pallas ja Falk,

olivat tosin ensi sijassa luonnontutkijoita. Tapoja koskevat huomiot

ovat kuitenkin usein tehdyt tarkalla silmällä ja tutkijan vaistolla.

Muutamat kohdat aiheuttavat tosin päättämään, etteivät kaikki heidän

esittämänsä tiedot perustu omaan havaintoon; jo sananmuoto viittaa

joskus siihen, että eri kertojat ovat saaneet vaikutuksia toisiltaan.

Tämä koskee varsinkin Georgin kuvauksia. Teoksensa esipuheessa

huomauttaa hän tunteneensa edeltäjiensä ja tutkimustoveriensa

(Müllerin, Pallas'en, Gmelinin, Lepehinin, Rytshkovin, Lehmin,

Högströmin y.m.) teokset. Tästä huolimatta saattavat Georgin kuvaukset

sisältää omiakin huomioita. Siperiassa oli hänellä tilaisuus tutustua

Obin ugrilaisiin kansoihin, ja sieltä palattuaan oleskeli Georgi

Pallas'en kanssa Kaman seuduilla ja viipyi sittemmin Permin

läheisyydessä.

Katarinan aikaisiin etnografian harrastajiin kuuluvan lääninmaanmittari

Milkovitshin tiedot Volgan seudun vierasheimoisten kansojen uskonnosta

ja tavoista ovat hänen 1780-luvulla laatimiensa käsikirjoituksien

mukaan julaistut eri sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa. Näistä

osottavat hänen Simbirskin läänin mordvalaisia koskevat muistiinpanonsa

silminnähtävää perehtymistä mainitun kansan tapoihin ja uskontoon,

joten ne tässä suhteessa ansaitsevat huomattavan sijan. Kahdeksannen-

ja yhdeksännentoista, vuosisadan vaihteessa sekä viimemainitun

alkupuoliskolla olivat itäisten suomalaisheimojen uskonto ja tavat

jatkuvan mielenkiinnon esineenä erittäinkin heidän asuma-alallaan

vaikuttavan papiston puolelta. Tältä ajalta ovat peräisin muutamat

arvokkaat mordvalaisia koskevat käsikirjoitukset diakoni Vasilij

Orlovin kuvaus mokshalaisten tavoista, uskonnosta ja menoista,

Nizhnij-Novgorodin arkkipiispan Jakovin muistoonpanoissa tavattava

esitys Nizhegorodin läänin ersalaisten (terjuhanien) uskonnosta ja

tavoista sekä arkkimandriitta Makarijn etnografiset muistoonpanot saman

läänin mordvalaisista.

Sitä paitsi sisältävät yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolelle

saakka venäläiset viralliset läänin- ja hiippakunnansanomat lukuisasti

kuvauksia suomalais-ugrilaisista kansoista. Näiden kirjoittajista ovat

monet syntyperäisiä vierasheimoisia, toiset heidän keskuudessaan

eläneitä tahi muuten heidän elämäänsä tutustuneita venäläisiä. Muutamat

tämäntapaisista kuvauksista eivät kuitenkaan kokonaan perustu

itsenäisiin huomioihin, vaan tavataan niissä vanhojen etnografien

kuvauksista lainattuja tietoja. Samoin ovat muutamat käyttäneet

hyväkseen edellä puheenaolleita käsikirjoituksia. -- Myöhemmällä ajalla

ovat etnografiset kuvaukset tavallisimmin saaneet paikkansa

aikakauskirjoissa ja oppineiden seurojen julkaisuissa.

Tämä tutkimusaineisto ei ymmärrettävästi useimmissa tapauksissa ole

syntynyt tieteellistä tarkoitusta silmälläpitäen. Useita

huomiontekijöitä ovat johtaneet heidän subjektiviset käsityksensä

asioiden laadusta, joten tutkimukselle arvokkaat tiedot tulevat usein

esille itsetiedottomasti paljon arvottoman ohella. Tästä huolimatta ne

alaan perehtyneen käsissä ovat arvokkaana lisänä.

Yrityksistä varsinaisesti systemaattisesti käsitellä tutkimuksemme

alaisten kansojen avioliittotapoja on lähinnä mainittava V. Mainovin v.

1883 Suomi-kirjassa ja vähää myöhemmin Venäjän Maantieteellisen Seuran

aikakauskirjassa laajennettuna julkaisema esitys mordvalaisten

avioliittotavoista, etupäässä kosintaan ja häihin liittyvistä. Osaksi

oman keräämänsä, osaksi painetusta kirjallisuudesta poimimansa

aineiston on Mainov järjestänyt etupäässä tapahtumajärjestykseen; tämän

ohella hän teoksen alkupuolella selittelee m.m. avioliiton solmimisen

ehtoja ja muotoja, tehden paikotellen myöskin johtopäätöksiä tapojen

merkityksestä.

Tieteellisiin tuloksiinsa nähden on puheenalainen teos vienyt

tutkimusalaansa sangen vähän eteenpäin. Ne johtopäätökset, joita siinä

siellä täällä ilman minkäänlaista yhtenäisyyttä tavataan, ovat

tavallisesti kokonaan perustelua ja todistelua vailla. Yksinkertaisia

tapoja saatetaan lähemmittä perusteluitta esim. asettaa mytologiseen

yhteyteen oletetun auringonpalveluksen kanssa ja verrattain rikkaasta

aineistosta huolimatta ovat muutamat oleellisimmat seikat jääneet

tykkänään huomioonottamatta. Kirjalla saattaisi tästä huolimatta olla

huomattava merkitys lähdekokoelmana, jollei tekijän epätarkka, jopa

joskus puuttuvaa rehellisyyttä osottava suhtautuminen lähteisiinsä

tekisi arveluttavaksi luottamisen semmoisenaan mihinkään siinä

esiintyviin tietoihin. Lainaukset ja viittaukset ovat usein vääriä tahi

harhaanviepiä ja joskus on tekijä ominaan esittänyt painetuissa

lähteissä tavattavia kuvauksia.

Suuremmilla tieteellisillä vaatimuksilla on prof. I.N. Smirnov itäisiä

suomalaiskansoja käsittelevissä monografioissaan kosketellut m.m.

primitivisiä perhesuhteita ja avioliittotapoja. Monet tähän alaan

kuuluvista kysymyksistä ovat mainittuihin kansoihin nähden näissä ensi

kertaa tulleet selvittelyn ja arvostelun alaisiksi. Kielellisten

seikkojen, pääasiallisesti sukulaisnimistön perustalla tekee Smirnov

kauas tähtääviä päätelmiä itäsuomalaisten kansojen varhaisemmista

perhesuhteista. Arvostelussaan "I.N. Smirnows untersuchungen über die

ostfinnen" on prof. E.N. Setälä osottanut tällaisten yksinomaan

kielellisten todistusten nojalla tehtyjen johtopäätösten horjuvaisuuden

ja Smirnovin tutkimusmenetelmän puutteellisuuden.

Smirnovin kanta perustuu useissa kysymyksissä niihin primitivisten

perheolojen tutkimuksessa vallalla olleisiin teorioihin, jotka

sveitsiläisen oppineen L. Bachofenin v. 1861 ilmestyneestä teoksesta

"Das Mutterrecht" varsinaisesti alkunsa saaneina ovat olleet ja osaksi

ovat vieläkin vallitsevina primitivisten perhe- ja avioliitto-olojen

tutkimuksessa. Varsinkin ovat matriarkaattiteoria, heterismi ja

komnnmaliavioliitto hänen suosimiansa. Eräät myöhemmät tutkijat, kuten

C.N. Starcke, H. Summer Maine, Eduard Westermarck ja E. Crawley, ovat

osaksi osottaneet näiden teoriojen kestämättömyyden, osaksi tehneet

niihin suuria rajoituksia, joten Smirnovin päätelmät jo näin ovat

menettäneet suuren osan arvostansa.

Smirnov perustelee muun ohella teoriojansa myöskin puheenalaisten

kansojen tavoista löytämillään ilmiöillä. Näin katsoo hän esim.

naimattomien kesken esiintyvien höllien sukupuolisuhteiden johtuvan

primitivisestä heterismistä. Todistusmaterialina esitetään muutamia

sieltä täältä poimittuja esimerkkejä, jotka eivät mitenkään todista

tällaisten käsitysten yleisyyttä itäisillä suomalaisilla. Muutamat

tiedot (esim. M. Buchin votjakeista) ovat kotoisin tehdasseuduilta,

joissa alkuperäiset käsitykset tällaisten seikkojen suhteen ovat olleet

enimmän muutoksille alttiita. Ylipäänsä eivät nykyaikaiset käsitykset

kelpaa tämäntapaisten teoriojen todistuskappaleiksi. Yhtä hataralle

pohjalle perustuu se hypoteesi, etteivät Volgan suomalaiset

pakanuutensa aikana ole pitäneet sukulaisuutta esteenä avioliitolle ja

sukupuoliyhteydelle. Mordvalaisista esitetään kertomus veljen ja

sisaren avioliitosta sekä eräs kansantarina; eräissä lauluissa huomaa

tekijä tätä paitsi motiiveja, jotka hänen mielestään viittaavat veljen

ja sisaren välisen avioliiton mahdollisuuteen.

Esitetyt tosiasiat antavat hyvin vähän tukea puheenalaiselle

hypoteesille; päinvastoin ilmenee niiden ohella voimakkaana käsitys

sukulaisavioliittojen kiellettävyydestä. Tällaiset laulut ja tarinat

kuuluvat useilla kansoilla tavattaviin traagillisiin motiiveihin

sisaruusavioliitoista, mitkä usein juuri ovat syntyneet voimakkaasta

veriheimolaisuutta vastustavasta käsityksestä. Tällaiseen käsitykseen

viittaavia tosiasioita onkin esim. mordvalaisiin nähden lukuisasti

olemassa. Eräiden vanhempien tietojen mukaan ottavat Volgan

suomalaisiet sukulaisuussuhteet tarkasti huomioon avioliittoja

solmittaessa.

Smirnov muodostaa usein yksityisten tosiasioiden nojalla päätelmänsä ja

yhdistää ne tunnettuihin teorioihin. Hän väittää esim. permjakeilla

vallinneen matriarkalisen perhesysteemin sillä perusteella, että

morsian yhden ainoan tiedon mukaan häämenoissa kiittää ensiksi

veljeänsä, sitten isäänsä ja äitiänsä. Tsheremissien häämenoissa

kiinnittää hän huomiota erään häiden virkahenkilön, _kugu venan_

asemaan. Tämä esiintyy häissä sulhasen asemasta ja häntä nimitetään

"vävyksi" (_vena_). Tätä tosiasiaa voidaan muka selittää vain siten,

että sitä pidetään jäännöksenä siltä ajalta, jolloin morsian otettiin

kaikille veljille yhteisesti (_polyandria_) ja ikä määräsi oikeudet

häneen. Näin perustelee Smirnov yleensä hypoteesejansa itäisillä

suomalaiskansoilla vallinneesta heterismistä, endogamiasta,

polyandriasta j.n.e. Teoreettiset tapasystcemit asetetaan yksityisten

tosiasioiden varaan, joille ei ole pyritty etsimään muita mahdollisesti

läheisempiä selityksiä. Tutkittavat ilmiöt itse ovat toisarvoisessa

asemassa ja niitä on esitetty vain sikäli kuin ne ovat näyttäneet

soveltuvan ennakolta hyväksyttyihin teorioihin. Smirnovin tutkimuksille

on lisäksi ominaista, ettei hän muiden kansojen tapoihin ulotetun

vertailun avulla pyri valaisemaan tutkittavia ilmiöitä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen häätapojen alalla ei kuitenkaan kokonaan

puutu esimerkkejä vertailevasta tutkimisesta. V. 1888 ilmestyi Viron

Oppineen Seuran toimituksissa Leopold von Schroederin tutkimus "Die

Hochzeitsbräuche der Esten und einiger andrer finnisch-ugrischer

Völkerschalten, in Vergleichung mit denen der indogermanischen Völker",

jossa etupäässä virolaisten tapojen nojalla -- mutta samalla muitakin

suomalais-ugrilaisia kansoja seuraten -- on häätapoja vertailevasti

käsitelty. Vertailut tehdään pääasiallisesti suomalais-ugrilaisten ja

indogermanisten kansojen välillä; samalla selitellään eräitä tapoja

niiden laadun ja merkityksen kannalta.

Teoksessa on näin kahden suuren heimokunnan tapoja vertailtu toisiinsa.

Nämä vertailut ovat johtaneet tekijän tuloksiin, joita, jos niitä

voitaisiin pitää semmoisenaan pätevinä, olisi katsottava erikoisen

tärkeiksi. Vertailussa ilmenneet yhtäläisyydet selitetään nimittäin

suomalais-ugrilaisten indogermaneilta saamiksi lainoiksi, jotka osaksi

periytyvät kaukaisesta muinaisuudesta, siltä historiantakaiselta

ajalta, jolloinka suomalais-ugrilaiset kansat ovat -- kuten kielelliset

todistuskappaleet osottavat -- yhtenäisenä kansanheimona eläneet

joidenkin indogermanisten kansojen naapuruudessa. Mitä erikoisesti

virolaisiin tulee, saattavat nämä lainaukset Schroederin mukaan

periytyä myöhäisemmältä ajalta, jolloin viroiaiset ovat olleet

gootilaisten ja muinaisskandinavisten heimojen sekä liettualaisten

vaikutuksen alaisina.

Tällaista vertailutapaa arvosteltaessa herää tietysti ensimäisenä

kysymys, eivätkö vertailunalaiset ilmiöt saattaisi olia molemmilla

kansaryhniillä itsenäisesti kehittyneitä ja eivätkö ne mahdollisesti

kuulu yleisinhimillisiin taparyhmiin. Tätä kysymystä ei tekijä olekaan

kokonaan tahtonut syrjäyttää. Muutamat vertailluista tavoista, kuten

naisen ryöstö ja osto, laulu, soitto ja tanssi häämenoissa sekä

puhemiesten käyttö avioliittoa alotettaessa, näyttävät hänestä kuuluvan

tämän laatuisiin yleismaailmallisiin tapoihin. Muut vertailunalaisista

tavoista eivät Schroederin käsityksen mukaan sitävastoin ole siinä

määrin yleisinhimillistä laatua, ettei niiden esiintyminen määrätyillä

kansoilla herättäisi erikoisempaa huomiota ja olisi mahdollisesti

johdettavissa näiden kansojen yhdyssuhteista. "Kaikkien maailman

kansojen" häätapojen tarkastelu on johtanut tekijän sellaiseen

tulokseen, että jokin yksityinen tapa saattaa esiintyä muillakin

kansoilla, mutta missään ei tavata näiden tapojen koko sarjaa tahi

suurinta osaa niistä, lukuunottamatta indogermanisia ja

suomalais-ugrilaisia kansoja.

Millaisia ovat siis tässä suhteessa tavat, joihin Schroederin

johtopäätökset perustuvat? Kosintatavoissa verrataan esim. juoman

tarjoamista ja nauttimista kosintaan suostumisen merkkinä,

kainostelevaa puheentapaa, jonka ohella puhemies ilmoittaa etsivänsä

kadonnutta eläintä j.n.e.; edelleen verrataan suomalais-ugrilaisten ja

indogermanien käsityksiä häiden viettoon soveliaasta ajasta.

Varsinaisista häätavoista ja seremonioista on otettu vertailun

alaiseksi esim. morsiamen piilottautuminen, valemorsiamen esiintyminen,

morsiamen hunnuttaminen, morsiusparin ja saattajien toisiinsa

painautuminen eräissä häämenojen kohdissa, yhteinen syönti resp.

juonti, morsiamen kantaminen, morsiusparin ripotteleminen viljalla,

n.s. lapsiseremonia ja tulen ympäri kulkeminen. -- Kansojen tapoihin ja

käsityksiin perehtyminen osottaa näiden tapojen ja menojen sellaisinaan

kauttaaltaan kuuluvan siihen ainekseen, joka yleisinhimillisiin

käsityksiin perustuvana saattaa esiintyä monilla kansoilla, joiden

välillä ei saateta olettaa sellaista kultturiyhteyttä, että

yhtäläisyyksiä voitaisiin selittää periytymisen tahi lainauksien

avulla. Kuten Ernst Crawley on osottanut, liittyvät monet näistä

tavoista, esim. yhteiset syönti- ja juontimenot, piilottautumiset,

valemorsian ja hunnuttaminen, tapasysteemeihin, joita noudatetaan

muulloinkin kuin avioliiton yhteydessä, mutta jotka eräillä

kultturiasteilla kuuluvat yleisimpiin yleismaailmallisiin avioliitto-

ja häätapoihin. Niiden ylimalkainen vertailu ei näin ollen suinkaan

riitä todistamaan sellaisten suhteiden olemassaoloa, jommoisiksi

Schroeder käsittää suomalais-ugrilaisten ja indogermanisten tapojen

välillä esiintyvät yhtäläisyydet. Tämänlaatuisten tapojen lainauksia ja

kulkeutumisia voidaan osottaa ainoastaan lavealle ulotettujen

vertailujen avulla sekä tutkimalla kutakin tapaa yksityiskohtaisesti

eri kansoilla.

Toinen edellytys siihen että Schroederin noudattama menetelmä olisi

oikeutettu on se, että osotetut yhtäläisyydet, milloin niiden katsotaan

johtuvan kahden kansanheimon välisistä esihistoriallisista

yhdyssuhteista, molemmilla tosiaankin ovat vanhaa yhteistä alkujuurta.

Lukuunottamatta virolaisiin nähden olettamaansa gootilaista,

muinaisskandinavista ja liettualaista vaikutusta ei Schroeder ota

huomioon myöhempiä tapainmuodostumia ja lainauksia. Epäilemättä ovat

kuitenkin monet tavat saattaneet verrattain myöhäisenä aikana muodostua

sellaisiksi, jommoisina ne meidän päivinämme eri kansoilla esiintyvät.

Samoin ovat jo monenmoiset myöhemmät kultturivaikutukset niitä paljon

muuttaneet. Monet seikat, kuten esim. häiden viettoon soveliaaksi

katsottu aika, voivat riippua useista paikallisista ja kullakin

kansalla ominaisista suhteista, jotka saattavat olla muutosten alaisia.

On näin ollen liiaksi uskallettua asettaa tätä kysymystä muutaman

virolaisten, suomalaisten, lappalaisten ja moksha-mordvalaisten

tavoista saadun tiedon nojalla yhteyteen vastaavan seikan

kanssa indogermanisella taholla. Myöhempinä aikoina ovat monet

suomalais-ugrilaiset kansat saaneet paljon vaikutuksia slaavilaiselta

(myöhäisempinä erityisesti venäläiseltä) ja turkkilais-tatarilaiselta

taholta. On siis mielivaltaista, melkeinpä hyödytöntä

verrata yksinomaan virolaisilla esiintyvää tapaa suorastaan

muinaisindialaiseen, kuten Schroeder joskus tekee, ottamatta selkoa

ensiksikin, missä määrin se on yleinen suomalais-ugrilainen sekä eikö

se mahdollisesti virolaisilla saattaisi olla myöhempää alkuperää.

Schroederin teoksen nojalla on myöhemmin virolaisia ja suomalaisia

häätapoja kosketeltu parissa pienemmässä kirjoitelmassa. Virittäjässä

(1897, N:o 4) julkaisemassaan kirjoituksessa "Onko virolaisissa ja

suomalaisissa naima- ja häätavoissa germanilaisia lainoja?" on U.T.

Sirelius vertaillut germanisia, indogermanisia sekä suomalaisia ja

virolaisia tapoja toisiinsa. Tässä osotettujen yhtäläisyyksien pohjaksi

asetetaan yhteissuomalaisten ja germanien väliset kosketukset.

Jälkimäiseltä taholta esitetään vertailuaineistona kuitenkin etupäässä

indogermanisiksi oletettuja tapoja. Näin voidaan esim. virolaista tapaa

verrata suorastaan muinaisindialaiseen. Vertailunalaiset tavat ovat

yleensä samoja kuin Schroederilläkin ja niiden suhteen tehtyjä

johtopäätöksiä koskevat samat muistutukset kuin Schroederin teosta. --

Pienessä kirjoitelmassaan vertaa M.A. Knaapinen (Länsi-Suomi II, 1890)

länsisuomalaisia ja indogermanisia tapoja toisiinsa. Tässäkin tehdyt

vertailut ovat aivan ylimalkaisia ja johtopäätelmät tietenkin sen

mukaisia.

Venäläisten tavat ovat tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin niin

läheisessä suhteessa, ettei niitä yrityksiä, joita ensinmainittujen

tutkimiseksi on olemassa, voida sivuuttaa, varsinkin kun eräillä näistä

on yleistäkin merkitystä häätapojen tutkimiselle. Jo verrattain

aikaisin tulivat Venäjällä kansan tavat tieteellisen huomion esineeksi.

N.s. "neljäkymmenluvun miehiin" kuuluva oikeushistorioitsija K.D.

Kavelin kiinnitti Venäjän lainsäädännön historian tutkimuksen ohella

huomiota kansantapoihin ja uskomuksiin. Hänen kantansa on jyrkästi

historiallinen: tapojen ja uskomusten selittämisessä on seurattava

niiden suoraa kirjaimellista sisällystä. Nykyaikaiset tavat vastaavat

aikaisempaa todellisuutta. Näin on asianlaita esim. häätavoissa: se

seikka, että kosijoilla on saapuessaan mukanaan sauva ja että he

puhuttelevat morsiamen vanhempia tuntemattomina, vaikka asuvat

naapureina, johtuu siitä, että muinoin todellisuudessa oli näin

asianlaita. Morsiamen seremoniallinen itku on aikaisemmin ollut elävää

todellisuutta j.n.e.

Kavelinin jälkeisistä tapojen tutkijoista on häätapojen tutkimuksen

alalla huomattavin N.F. Sumtsov. Hänen v. 1881 ilmestynyt tutkimuksensa

"O svadebnyh obytshajah, preimustshestvenno russkih" on ensimäisiä ja

vielä meidänkin päivinämme harvinaisia yrityksiä tieteellisesti

käsitellä yksityisen kansan häätapoja kokonaisuudessaan. Hyväkseen

käyttäen rikasta venäläistä aineistoa sekä tuntien hyvin varsinkin

slaavilaisia kansoja koskevan, mutta samalla myöskin yleisen

etnografisen kirjallisuuden, on Sumtsov tehnyt lavealle ja erilaisiin

kansoihin ulottuvia vertailuja. Tutkimuksen päämääränä on ollut

venäläisten häätapojen selittäminen etupäässä merkityshistorialliselta

kannalta.

Sumtsovin edustamaa kantaa voitaisiin nimittää

symbolistis-mytologiseksi. Hän on siirtänyt sen ajan mytologian

tutkimuksessa vallinneen luonnonmyytillisen katsantotavan

avioliittotapojen alalle. Teoksen "ponsissa" väitetään esim. uskon kuun

ja auringon aviolliseen yhteyteen olleen muinaisuudessa slaavilaisille

kansoille ominaista. Kuun ja iltatähden sekä muiden jumaliksi

ajateltujen taivaankappaleiden katsottiin ottavan osaa avioliittojen

rakentamiseen. Häämenoissa esiintyvät sormus, omena, vitsa, leipä,

nuotio, kynttilä, nuoli ja ruoska ovat auringon ja sen säteiden

esineellisiä symboleja. Vedellä ja jyvillä ripottaminen sekä vanhoihin

häämenoihin kuuluva avioparin päiden voiteleminen öljyllä merkitsevät

keväistä sadetta. Nuorikon pään peittäminen symbolisoi maan peittymistä

ruoholla keväisin. Pöytä kuvasi taivaan avaruutta.

Mytologisten symbolien ohella erottaa Sumtsov venäläisissä häätavoissa

myöskin historiallisia. Joukko lauluja, tapoja ja seremonioja

symbolisoi naisen ryöstöä tahi johtuu muulla tavoin siitä. Tällaisia

ovat esim. kosiminen yön aikaan, morsiustalon porttien tahi ovien

sulkeminen, pyssynlaukaukset, lahjojen lähettäminen sulhaselle,

sulhasjoukon esiintyminen morsiustalossa hatut päässä, morsiamen veljen

varustautuminen sapelilla, nuorikon kantaminen kynnyksen yli j.n.e.

Juomamaljan tyhjentäminen kosinnassa, myötäjäisarkun lunastaminen,

avioparin kätten yhdistäminen, valemorsian j.n.e. johtuvat taas

morsiamen ostotavasta.

Sumtsovin edustamat käsitykset viimeksimainittujen tapojen suhteen ovat

yleensä samoja kuin historiallis-symbolistisen katsantokannan

edustajien. Yksityiskohtaisesti häätapoihin tutustuneena on hänellä

kuitenkin esim. "ryöstö- ja ostosymboleja" paljoa lukuisammin kuin

useilla myöhemmillä tutkijoilla. Johtopäätöksistä ja käsityssuunnasta

huolimatta on Sumtsovin tutkimuksella häätapojen yksityiskohtaisen

ryhmittelyn ja rikkaan vertailuaineiston vuoksi pysyvä arvonsa.

Sumtsovin jälkeisessä venäläisten avioliittotapojen tutkimussuunnassa

ovat eräät avioliittotapoja koskevat teoriat löytäneet erittäin

suotuisan maaperän. Etnografi N. Haruzin, sosiologi M. Kovalevskij, A.

Maksimov, V. Ohrimovitsh y.m. ovat sovittaneet venäläisten ja niiden

yhteydessä usein muidenkin Venäjän kansallisuuksien avioliittotapojen

tutkimukseen samanlaisia teorioja kuin I.N. Smirnov itäisten

suomalaiskansojen avioliittotapoihin. Muutamat vähemmän kriitilliset

tutkijat on tämä suunta vienyt harhapoluille, ja heidän on

tosiasiallisen ja tieteellisen todistelun asemasta täytynyt turvautua

mielikuvituksen varassa häilyviin päätelmiin.

Samalla ovat eräät tutkijat, jotka vähemmän teoreettiselta kannalta

ovat tarkastelleet avioliittotapojen ilmiöitä, antaneet huomattavia

lisiä venäläisten häätapojen tutkimukseen. A. Smirnovin jo v. 1877

ilmestynyt tutkielma tapaoikeudellisista ilmiöistä venäläisten

perhesuhteissa on ennen Sumtsovia huomattavimpia yrityksiä

systematisoida ja arvostella myöskin varsinaisia kosinta- ja häätapoja.

V. 1891 ilmestyneessä A. Vesinin isovenäläisten avioliitto- ja

häätapoja käsittelevässä tutkimuksessa on näitä etupäässä

deskriptivisesti ryhmitelty. Valkovenäläisiä häätapoja on M.

Dovnar-Zapolskij käsitellyt myöskin vertailevasti. Viimeksimainitussa

tutkimuksessa, joka suuremmassa määrin kuin kaksi ensinmainittua

koskettelee varsinaisia hääseremonioja, on vertailujen ohella eräitä

tapoja selitelty myöskin niiden merkityksen kannalta. Tässä

suhteessa on Dovnar-Zapolskijn kanta historiallis-symbolistinen.

Lukuisissa hääseremonioissa näkee hän aikaisempiin avioliiton

kultturihistoriallisiin vaiheisiin perustuvia symboleja.

Ryhtyessämme nyt yksityiskohtaisesti tarkastelemaan kolmen n.s.

itäiseen ryhmään kuuluvan suomalais-ugrilaisen kansan kosinta- ja

häätapoja, häämöittää edessämme ennen kaikkea kaksi päämäärää.

Ensiksikin tahdomme löytää valaistusta tähän tutkimuksemme alaisten

kansojen kultturin puoleen niiden kulkeutumisien ja lainausten

kannalta, joita tavoissa kuten muissakin kultturi-ilmiöissä on

oletettavissa. Toiselta puolen saattavat tutkimuksemme alaisten

kansojen tavat tuoda lisiä kosinta- ja häätapojen yleisten kysymysten,

niiden merkityksen ja laadun tutkimukseen.

Molempia päämääriä varten on välttämätöntä tehdä laajallekäypiä

vertailuja. Varsinkin ovat kulkeutumishistorialliset seikat,

huomioonottaen useiden tapojen alalla tavattavien ilmiöiden

yleismaailmallisen luonteen, osotettavissa ainoastaan samalla kertaa

yksityiskohtaisen ja lavealle ulotetun vertailun avulla. Epäilemättä

tavataankin tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotavoissa paljon

sellaisia ilmiöitä, jotka liittyvät eräillä kultturiasteilla yleisinä

tavattaviin käsityksiin. Näidenkin suhteen saattaa kyllä tulla

kysymykseen lainausta ja toisen kansan vaikutusta toiseen, mutta näitä

suhteita ei saateta osottaa ylimalkaisen vertailun avulla. Ne saattavat

ilmetä erilaisina muunnoksina ja yhtyminä, joiden suhteen on ensiksi

pyrittävä saamaan selville alkuperäisen tavan ympärille kietoutuneet

lisäpiirteet. Näin käy usein selville, miten yksinkertaisen, jollekin

kansalle omaperäisen tahi yleismaailmallisen tavan ympärille on

vieraasta vaikutuksesta syntynyt lisiä ja erikoispiirteitä. Näiden

erittely saattaa usein ilmituoda mieltäkiinnittäviä seikkoja

tutkimuksenalaisten kansojen keskinäisten kultturisuhteiden

valaisemiseksi.

Toiselta puolen on jo edellisen tarkoitusperän kannalta välttämätöntä

pyrkiä selvyyteen kunkin ilmiön laadusta ja ajatussisällöstä. Tällöin

on tarpeellista osottaa tapojen ja seremoniojen yksinkertaisin muoto ja

arvostella niiden laatua yleismaailmallisten käsitysten kannalta,

mikäli ne mahdollisesti sellaisista johtuvat. Kuten yleensä tapojen ja

seremoniojen tutkimuksessa, olemme nähneet uudemman suunnan häätapojen

selittämisessä pyrkivän vapautumaan teoreettisista ja aprioristisista

selitystavoista ja etsivän niihin valaistusta lähempää, kansojen

psykologisesta ideapiiristä ja konkreettisesta elämänkäsityksestä.

Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoista liittyy epäilemättä suuri osa

eräille kultturiasteille ominaisiin yleisiin käsityksiin. Tämän vuoksi

onkin välttämätöntä kussakin tapauksessa pyrkiä asettamaan ne ennen

kaikkea yhteyteen näiden käsitysten kanssa, jonka ohella muunkin

laatuisten selitystapojen seuraaminen saattaa olla monessa tapauksessa

tarpeellista.

Etenkin sellaisten kansojen häätapojen tutkimuksessa, joiden tavat

yleensä eivät osota yhtenäisyyttä ja jotka usealta taholta ovat olleet

vieraalle vaikutukselle alttiina, on vaikeaa saada määrätyksi se

yleiskanta, johon tutkimuksen olisi perustuttava. Vertailevaa

tutkimusta harjoitettaessa tämän kannan määrääminen on kuitenkin

välttämätön. Jos käytettävissä on tarpeellisen laaja aineisto, voidaan

tavoissa tavallisesti löytää kullekin kansalle yleiset ilmiöt, jotka

ennen kaikkea ansaitsevat joutua tutkimuksen esineiksi. Jotta

satunnaiset ilmiöt saatettaisiin erottaa yleisistä, on aineiston

maantieteellisesti mahdollisimman hyvin edustettava tutkittavan kansan

asuma-aluetta, mikä eri kysymysten suhteen mahdollisuuden mukaan on

osotettava.

Usein saattaa kuitenkin sellainenkin tapa, joka on säilynyt

harvinaisena vain jollakin yksityisellä paikkakunnalla, olla arvokas ja

huomioonotettava. Onhan mahdollista, että jollekin kansalle

alkuperäisesti yleisemmin kuulunut piirre on säilynyt jossakin

yksityistapauksessa. Tarkasteltaessa häätapoja etenkin

yleismerkitykselliseltä kannalta, ovat tällaiset yksityiset tapaukset

huomioonotettavat.

Tutkimusalan laajuus ja monihaaraisuus on tässä yrityksessä sallinut

ottaa lähemmin tarkasteltavaksi vain sangen rajoitetun määrän

kysymyksiä. Tässä suhteessa on joskus aineiston puutteellisuuskin

vaikuttanut. Monet alaan perehtymättömiltä häätapojen kuvaajilta

huomaamatta jääneet seikat olisivat olleet tälle tutkimukselle

tärkeitä. Muutamat kysymykset ovat taasen laadultaan sellaisia, että

niiden suhteen päästään tuloksiin vain silloin, kun tarpeeksi laaja

aineisto on käytettävissä. Häätapojen yleisten kysymysten tarkastelussa

on rajoituttu etupäässä niihin yleisimpiin kohtiin, jotka aikaisemmissa

tätä alaa koskevissa tutkimuksissa ja kirjoituksissa ovat enimmän

saaneet huomiota osakseen tahi jotka oleellisimpina näyttävät kuuluvan

varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin. Moni tärkeä ja

mielenkiintoinen tapa on rajoittamissyistä saattanut tulla vain

vaillinaisesti valaistuksi tahi jäänyt tykkänään lähempää tarkastelua

vaille.

Tutkimuksemme kohdistuu varsinaisesti kolmeen suomalais-ugrilaiseen

kansaan, jotka historiallisten vaiheittensa ja kultturisuhteittensa

kannalta sopivat hyvin rinnakkaisesti tarkastettaviksi. Votjakkien

lähimmän sukulaiskansan, syrjänien, avioliittotavat ja etenkin

varsinaiset hääseremoniat näyttävät kadottaneen siksi paljon

alkuperäisyydestään, ettei niiden systemaattinen esittäminen

votjakkilaisten rinnalla jälkimäisten valaisemiseksi yleensä ole

tarpeellista. Lukuunottamatta muutamia erittäin mielenkiintoisia

alkuperäisiä käsityksiä sukupuolien välisistä suhteista sekä yleisiä

häämenoihin liittyviä maagillisia toimituksia, osottavat syrjäniläiset

kosinta- ja häämenot pääasiallisimmissa kohdissaan suurta

venäläispiirteisyyttä. Näin ollen antavat syrjäniläiset tavat varsinkin

venäläistä vaikutusta määriteltäessä mielenkiintoisia vertauskohtia,

joten niiden esittäminen yleisen vertailun kannalta on tärkeätä.

Useat kosinta- ja häätapojen seikat ovat siksi kiinteässä yhteydessä

muutamien avioliittotapojen yleisten kysymysten kanssa, että on käynyt

välttämättömäksi seurata eräitä näistä yksityiskohtaisemminkin. Näin

ovat esim. jotkut kosintatapojen piirteet selitettävissä eräiden

avioliiton solmimisen perusteiden, kuten naisen ryöstön ja

lunnasrahalla hankkimisen avulla, samalla kuin n.s. alote- ja

valintaoikeudellisilla seikoilla on huomattava merkitys useiden tapojen

selvittelylle. Edelleen ovat muutamat omituiset, etupäässä votjakkien

häätavoissa esiintyvät ilmiöt, morsiamen palaaminen synnyinkotiin

häiden jälkeen ja uudistetut häämenot lopullisesti miehelään tuotaessa,

yhteydessä eräiden avioliittotapojen yleisten kysymysten kanssa. Näihin

tutustuminen on kehottanut tarkastelemaan niitä sellaisenaan

yleisemmältäkin kannalta, varsinkin koska useimmat tännekuuluvat seikat

tutkimuksenalaisten kansojen tavoissa ovat olleet selvitystä vailla ja

niillä avioliittotapojen yleisen tutkimuksen kannalta näyttää olevan

merkitystä.

Kosinta- ja häämenojen sarja on esitetty luonnollista järjestystä

seuraten, s.o. tavat on esitetty siinä järjestyksessä kuin ne seuraavat

toisiaan. Lukuisat varsinkin mordvalaisten tapojen piirteet

osottautuvat verrattain myöhäisenä aikana nykyisiltä lähimmiltä

naapurikansoilta, etupäässä venäläisiltä saaduiksi lainoiksi. Samalla

muodostavat tsheremissien tavat yhdessä tshuvassilaisten kanssa

erikoisen ryhmänsä, joka osottaa lukuisia yksityiskohtaisia

yhtäläisyyksiä, joita useinkaan ei sen kauempana tavata. Näiden

erittelyä varten on tarpeellista mahdollisimman yksityispiirteisesti

seurata niitä kunkin kansan tavoissa, mikä käy mahdolliseksi ainoastaan

tuomalla esille tarpeellisen laajasti deskriptivistä aineistoa.

Tämänlaatuiset vertailut ovat sen vuoksi pääasiallisesti suoritetut

ensimäisessä osassa deskriptivisen esityksen yhteydessä. Näin on

vapauduttu esittämästä varsinaisessa vertailevassa osassa sellaisia

tapoja, jotka usein sellaisenaan yksinkertaisen vertailun avulla ovat

selitettävissä lainoiksi tahi vieraspiirteisiksi. Useiden muun

laatuisten tapojen suhteen, joita varten laveammalle ulotetut vertailut

ovat olleet tarpeellisia, on samaa menettelytapaa noudattamalla käynyt

mahdolliseksi päästä vertailuissa yleisemmälle kannalle ja vapautua

yksityispiirteisestä deskriptivisen aineiston uudelleen esittämisestä.

I

Deskriptivinen esitys tutkimuksenalaisten kansojen kosinta- ja

häätavoista ynnä eräiden näiden suhde nykyisten naapurikansojen

tapoihin.

Mordvalaiset.

Naisenryöstöt ja morsiamen lunnasrahalla hankkiminen.

Mordvalaisten avioliittotapoja käsittelevissä kuvauksissa kiinnittävät

vanhimmista nykyaikaisiin saakka erikoisesti huomiota ne tavat, joilla

morsian hankittiin. Näiden joukossa on sellaisilla tavoilla, joissa

ilmenee enemmän tahi vähemmän selvää väkivallan käyttöä naisen

hankinnassa, sangen huomattava asema.

Naisenryöstöistä kertovat lukuisat aikaisemmat ja myöhemmät

mordvalaisten tapojen ja elämän kuvaajat. XVIII vuosisadan

loppupuolella huomionsa tehnyt akatemikko I. Lepehin mainitsee köyhien

mordvalaisten, joilla ei ollut varaa suorittaa morsiamesta lunnasrahaa,

hankkineen niitä ryöstämällä. Tyttö siepattiin joko markkinoilla

ollessaan tahi kotikylästään. Jos ryöstäjät takaa-ajettaessa

saavutettiin, syntyi taistelu, missä ryöstäjät saattoivat menettää

henkensäkin. Tytön sukulaiset teljettiin yrityksen ajaksi pirttiin.

Erittäin mielenkiintoisia ovat ne tiedot, jotka entinen

Nizhnij-Novgorodin arkkipiispa Jakov antaa mordvalaisten

naisenryöstöistä. Huomattuaan hyvän neitosen tahi saatuaan

kuulopuheiden mukaan tiedon sellaisesta, saapuivat ryöstäjät salaa

morsiamen kotikylään ja tavattuaan tytön pellolla, lähteellä tahi

jossakin muussa paikassa yksinään (mutta ei kotona, sillä huoneesta ei

mordvalaisen tavan mukaan neitoja saanut ryöstää), veivät hänet

mukanaan. Tällöin tapahtui usein taisteluita, joissa joku voi saada

surmansakin. Morsiamen sukulaiset lähtivät nimittäin ajamaan ryöstäjiä

takaa. Jos he saavuttivat heidät omilla pelloillansa, saivat he ilman

vastustusta tytön takaisin ja ryöstäjien oli maksettava sakko "kunnian

loukkauksesta". Jos ryöstäjät taas saavutettiin maalla, joka ei

kuulunut ryöstetyn tytön kotikylälle eikä ryöstäjien kylälle, syntyi

taistelu. Mutta jos takaa-ajajat tapasivat ryöstäjät näiden omilla

alueilla, oli heidän itkien jätettävä neito ja palattava kotiansa.

Perillä suljettiin ryöstetty sulhasen kanssa aittaan kolmeksi

vuorokaudeksi. Joka aamu ja ilta lyötiin halolla oveen, lausuen

kolmasti: "Tottukaa toisiinne." Kolmen päivän perästä alkoi juhla

lauluineen, tansseineen ja soittoineen.

Lukuisat myöhäisemmätkin mordvalaisten tapojen kuvaukset sisältävät

kertomuksia naisenryöstöistä. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä

kerrotaan ennen aikaan erään tien varrella olleen kaksi puusta tehtyä

kuvaa, joista toinen oli miehen, toinen naisen muotoinen. Ne esittivät

paikalla surmansa saanutta sulhasta ja morsianta. Eräs mordvalainen

oli ryöstänyt pojalleen morsiamen. Tytön vanhempien saavutettua

takaa-ajossa ryöstäjät, syntyi taistelu, jossa sulhanen ja morsian

menettivät henkensä.

S. Ivantsev kertoo Alatyrin piirin Durkin kylän mordvalaisten noin 35

vuotta sitten varastaneen morsiamia vieraista kylistä. Sulhasen

vanhemmat panivat merkille jonkun tytön, kokosivat muutamia miehiä ja

lähtivät nuijilla asestettuina ryöstöretkelle. Vakoiltuaan tyttöä,

sieppasivat he tämän sopivassa tilaisuudessa ja veivät suoraan

kirkkoon. Jos morsiamen sukulaiset huomasivat ajoissa teon, kiiruhtivat

he ryöstämään tyttöä takaisin, jolloin syntyi taistelu; mikä

tavallisesti päättyi siten, että tyttö jäi anastajille. Saalis vietiin

vastarinnasta huolimatta suoraan vihittäväksi. Kirkonpalvelijoille oli

edeltäkäsin ilmoitettu aikeesta, ja morsian vihittiin usein vastoin

tahtoansa. Nähdessään, ettei asiassa mitään voitu tehdä, yhtyivät

morsiamen vanhemmat pitämään hääpitoja.

A.N. Münchin mukaan sattui Saratovin läänin Orkinon kylässä vanhaan

aikaan usein sellaisia tapauksia, että morsiamen ollessa vastahakoinen

tahi kun vanhemmat eivät suostuneet häntä antamaan miehelään, hänet

otettiin ja vihittiin väkivaltaisesti, jolloin sulhasen sukulaiset

edeltäpäin sopivat papin kanssa. Pappi sulki melua ja tappelua

estääkseen kirkon ovet ja toimitti vihkimisen morsiamen vastustelusta

ja rukouksista huolimatta. Tällaisissa tapauksissa sattui tappeluita

molempien puolten välillä. Kerran tapahtui viljapellolla, josta

morsianta ryöstettiin, ankara toistensa silpominen sirpeillä. Saman

läänin Petrovskin piirissä ryöstettyjä tyttöjä vihittiin

väkivaltaisesti. Joskus vihittiin neito sidottuna.

Xaisenryöstökertomukset käyvät tavallisesti kahteen eri suuntaan.

Sellaisten ryöstöjen ohella, joissa käytettiin väkivaltaa, tapahtui

"ryöstöjä" myöskin ryöstettävän suostumuksella.

Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia väkivaltaisesti, jolloinka

miestappojakin tapahtui. Mutta vanhempien tehdessä esteitä nuorten omin

päin aikomalle avioliitolle, "ryöstettiin" morsiamia ryöstettävän

suostumuksella. Pensan läänin Krasnoslobodskin piirissä lähti

nuorukainen, jollei hän onnistunut saamaan morsianta lähikylistä,

ryöstöretkelle etäkyliin. Ryöstön jälkeen piiloteltiin metsässä

muutamia päiviä. Saman läänin Insarin piirikunnassa ei morsianta

ryöstänyt sulhanen, vaan tämän sukulaiset. Sulhanen ja morsian näkivät

toisensa vasta vihkimisen jälkeen. Ryöstettyä neitoa koetettiin kaikin

tavoin taivuttaa kohtaloonsa. Tämän ohella tapahtui sellaisia ryöstöjä,

joita varten edeltäkäsin oh hankittu ryöstettävän suostumus.

Vielä meidän päivinämme on mordvalaisten keskuudessa yleisesti säilynyt

muisto väkivaltaisesta morsiamen hankkimisesta. Afashevon tienoilla

kerrotaan morsiamia vielä noin neljäkymmentä vuotta sitten hankitun

väkivaltaisesti ryöstämällä. Vastusteleva neitonen särki sulhasen

kotona joskus pirtin akkunat. Hänet suljettiin muutamaksi ajaksi

saunaan tahi aittaan, jonne loitsijaeukko lähetettiin häntä

taivuttamaan. Belyj Klutshissa mainitaan viimeisten väkivaltaisten

naisenryöstöjen tapahtuneen noin viisikymmentä vuotta, Kurninon

mokshalaisilla nelisenkymmentä vuotta sitten.

Edellisessä on jo naisen väkivaltaisen anastamisen ohella mainittu

sellaisista morsiamen hankkimisista, jotka tapahtuivat muodollisesti

ryöstön tavoin, mutta joita varten oli saatu ryöstettävän suostumus.

Tällaiset morsiamen ryöstöt eivät mordvalaisilla ole harvinaisia meidän

päivinämmekään. Saratovin läänissä puhutteli nuori mies tyttöä

kisapaikalla, tehden hänen kanssaan sopimuksen ja määräten ajan ja

paikan, missä ryöstö oli tapahtuva. Morsiamen sukulaisia sovittaakseen

maksoi hän niille lunnasrahaa. Eräässä tiedossa Pensan läänistä

sanotaan morsiamia ennen viedyn väkisin vihille, mutta myöhemmin ovat

naisenryöstöt tapahtuneet neidon suostumuksella. Tyttö vie edeltäkäsin

tavaransa sovittuun paikkaan, josta sulhanen käy hänet korjaamassa.

Toisessa samasta läänistä olevassa tiedossa sanotaan avioliittoja

solmittavan sekä kosinnan kautta että "karkaamalla", jossa tapauksessa

sulhasen vanhemmat saapuivat viinaa ja rahaa mukanaan morsiamen kotiin

pitääkseen sovintojuhlaa.

Tällaisten naisenryöstöjen syyksi mainitaan korkeat lunnasrahat,

vanhempien asettamat esteet nuorten itsenäisesti suunnittelemalle

liitolle ja suuret kosinta- ja hääkustannukset.

Suurin osa naimisiinjoutuvan naisen suostumuksesta tapahtuvia

naisenryöstöjä tapahtuu hänen vanhempiensa tahi suvun oikeutta

loukkaamalla, vastoin heidän tietoansa ja tahtoansa. Samaran läänissä

sopivat nuorukainen ja neito asiasta keskenään, jonka jälkeen nuori

mies ilmaisi aikeen sukulaisilleen. Sitten ryöstettiin tyttö tämän

vanhempien tietämättä, heidän poissaollessaan. Vanhemmat kantoivat

kauan vihaa, mutta leppyivät useimmiten saatuaan lunnasrahaa. Sulhasen

suvun puolelta koetettiin sovittaa neidon vanhempia maksamalla

lunnasrahaa.

Tämän ohella tavataan ryöstöjä, joilla on fiktivinen ja muodollinen

merkitys. Eräässä Pensan läänistä olevassa tiedossa mainitaan morsiamen

vanhempien usein tietävän ryöstöyrityksestä, vaan ei tekevän sille

esteitä. Tällaisella avioliiton solmimistavalla tahdottiin päästä

suurista kosinta- ja hääkustannuksista. Tavallisissa kosintanaimisissa

kuluu nimittäin paljon kestitysaineita ja avioliittomenoissa on

annettava paljon lahjoja. Nizhegorodin läänin Sergatshin piirissä

alettiin avioliittopuuhat kosinnalla, noudattaen kaikkia sen yhteydessä

tavallisia menoja. Kosinnan päätyttyä oli sulhasen kuitenkin

ryöstettävä morsiamensa. Tämä meni sitä varten sovitulle paikalle

pellolle tahi joelle, josta sulhanen ikäänkuin väkisin sieppasi hänet,

morsiamen tehdessä ankaraa vastarintaa.

Naisenryöstöjen toimeenpanijoiksi mainitaan, paitsi naimisiinaikovaa

nuorta miestä, hänen isänsä ja muut sukulaisensa. Simbirskin läänin

Ardatovin piirissä tapahtui ryöstö usein ilman sulhasen osanottoa,

vieläpä hänen tietämättäänkin. Sen toimittivat sukulaiset naapurien

avustamana. N.I. Smirnovin mukaan toimittivat mainitun läänin

ersalaisilla ryöstön aivan sivulliset henkilöt, joilla oli kokemusta

tällaisissa asioissa. Sulhasen vanhempien alotteesta ja toimittamana

tapahtui väkivaltainen naisenryöstö myöskin Simbirskin läänin Alatyrin

piirin Durkin kylässä.

Edellä esitetyt naisenryöstön muodot, varsinkin väkivaltainen ja

sopimuksellinen, esiintyvät usein samalla paikkakunnalla rinnatusten,

jota paitsi niiden ohella solmittiin avioliittoja rauhallisen kosinnan

perustalla. Lepehinin ja Jakovin kertomuksista käy ilmi väkivaltaisen

ryöstön rinnalla tapahtuneen kosintanaimisiakin. Samasta puhutaan

eräässä Saratovin läänistä olevassa tiedossa. Nizhegorodin läänin

Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia sekä väkivaltaisesti että

sopimuksellisesti, jonka ohella tapahtui kosinta-avioliittojakin.

Edellisestä on jo käynyt selville, miten naisenryöstöt joskus johtuvat

sopimuksellisen avioliiton alaan kuuluvista syistä. Näistä on

huomattavin halu päästä suorittamasta naisesta maksettavaa korkeaa

lunnasrahaa. Naisenryöstöjen mainitaan lunnasrahan määrän kohotessa

samassa määrin käyneen yleisemmiksi. Toiselta puolen olemme jo edellä

havainneet ryöstön ohella noudatettavan osaksi rauhallisen avioliiton

muotoja: vanhempien lepyttämiseksi suoritettiin näille lunnasrahaa.

Lepehin mainitsee kuitenkin, ettei ryöstettäessä maksettu täyttä

lunnasrahaa.

Yllä esiintuodut tiedot mordvalaisten avioliittotavoista oikeuttavat

päättämään, että heillä keskinäiseen sopimukseen perustuvan

avioliittomuodon ohella on vallinnut anastuksellinen, väkivaltainen

naisen ryöstö, jossa ilmeni väkivaltaa itse ryöstettävää ja hänen

holhojiaan kohtaan. Useat edellä esitetyt seikat ovat osottaneet

naisenryöstön olevan yhteydessä erään tutkimuksemme alaisten kansojen

avioliittotapojen huomattavimman tekijän, morsiamesta tämän suvulle

suoritettavan aineellisen korvauksen eli lunnasrahan suorituksen

kanssa. Naisenryöstöjen merkitys saakin viimeksimainittujen ilmiöiden

selvityksestä paljon lisävalaistusta.

Lunnasrahan suorittamista morsiamesta on pidettävä mordvalaisten

avioliiton oikeudellisena perustana ja se on avioliittotavoissa

läpikäyvänä piirteenä.

Lepehin kertoo mordvalaisten kosintatilaisuudessa sopivan lunnasrahasta

(_kalym_). Sitä maksettiin 8-10 ruplaan ja enemmänkin, jonka lisäksi

tuli ämpäri viinaa ja tynnyrillinen olutta ja mettä, mikä kaikki

sulhasen isän oli suoritettava morsiamen perheelle. Georgin mukaan

mordvalaiset tyttäriään naittaessaan sopivat niiden hinnasta, jota

suoritettiin kahdeksasta kymmeneen ruplaan. Pallas sanoo morsiamesta

maksettavan lunnasrahan olleen mokshalaisilla käytännössä kuten

itämaisilla kansoilla yleensä. Arkkimandriitta Makarij mainitsee

Nizhegorodin läänin mokshalaisilla sulhasen isän maksaneen _inatan_ ja

_imbaban_ määräyksen mukaan morsiamen isälle määräsumman tyttären

kasvatuksen korvaukseksi. Paitsi rahaa, kuului lunnaisiin jonkun verran

lihaa, viinaa, olutta ja hunajaa.

Myöhemmältä ajalta olevat tiedot puhuvat yksimielisesti lunnasrahasta

avioliiton tärkeimpänä ehtona. Vastaaviin olosuhteisiin nähden nousee

lunnasraha usein sangen huomattaviin summiin. Rahana suoritetaan jopa

kaksikinsataa ruplaa. Tämän ohella annetaan morsiamen perheelle viljaa,

vaatetavaroita sekä ruokatavaroita.

Lunnasraha on mordvalaisilla käytännössä vielä nykyäänkin. Rahana

maksetaan paikotellen sataan kahteenkymmeneen ruplaan saakka, jota

paitsi morsiamen suvulle toimitetaan sovittu määrä viinaa.

Morsiamen lunnaista sovitaan kihlajaistilaisuudessa. Lunnasraha

maksetaan joskus tässä tilaisuudessa, joskus myöhemmin, kuitenkin ennen

häitä.

Lunnasrahan mainitaan usein olevan suhteessa niihin lahjoihin, joita

morsiamen häiden aikana on annettava sulhasen sukulaisille. Joskus

pidetään sitä häistä morsiamen suvulle johtuvien menojen korvauksena.

Lahjojen arvo ei kuitenkaan useimmissa tapauksissa nouse läheskään

lunnasrahan määrään. Tätä paitsi on rahana suoritettavan lunnasrahan

ohella morsiamen suvulle annettavalla viinalla ja ruokatavaroilla

tavallisesti nimenomaan häämenojen korvauksen luonne.

Lunnasrahaa ei myöskään voida pitää korvauksena morsiamen mukana

annettavista myötäjäisistä. Myötäjäisillä ei mordvalaisten avioliitossa

ole varsinaista merkitystä. Morsiamen mukana annetaan tavallisesti vain

hänen yksityistavaransa, kuten vaatteet ja vuodetarpeet.

Lunnasrahan merkitystä arvosteltaessa on huomioonotettava vielä se

seikka, että sen määrä on riippuvainen morsiamen ominaisuuksista, esim.

hänen ijästään. Erään tiedon mukaan maksettiin 20-vuotisesta tytöstä

70-100 ruplaa, yli 20-vuotisesta vähemmän. Toisessa tiedossa mainitaan

maksetun sitä korkeampi lunnasraha, mitä nuorempi morsian oli.

Etempänä tutkimuksessamme tulemme huomaamaan useiden mordvalaisten

avioliittotapojen ilmiöiden osottavan lunnasrahalla olevan varsinaisen

morsiamesta tämän vanhemmille suoritettavan korvauksen luonteen ja

saavan selvityksensä tästä tosiasiasta.

Ikäsuhteista.

Akatemikko Lepehin mainitsee mordvalaisten kihlanneen alaikäisiä

keskenään. Pallas kertoo samaten alaikäisiä naitetun keskenään, mutta

samalla mainitsee hän poikasia naitetun täysikasvuisten neitosten

kanssa, tarkoituksella saada perheeseen työntekijättäriä.

Milkovitsh sanoo alaikäisiä kihlatun keskenään; tyttöä tällainen

kihlaus ei välttämättömästi sitonut, mutta nuorukaisen, jos hän tahtoi

mennä toisen kanssa naimisiin, oli maksettava muutamia ruplia korvausta

(purkajaisia). Tyttärensä naittoivat mordvalaiset vasta kolmen- tahi

neljänkymmenen vuotiaina. Arkkimandriitta Makarij mainitsee, että isä

saattoi ottaa 12-vuotiselle pojalleen vaimoksi täysikasvuisen tytön,

jos perheessä oli työvoimista puute.

Paitsi varhaisia kihlauksia, joita seurasi odotusaika ennenkuin

avioliitto pantiin toimeen, havaitaan siis sellainen ilmiö, että

alaikäiselle miehen puolelle otettiin vaimoksi täysikasvuinen nainen.

Useat myöhemmät tiedot puhuvat saman tapaisista ilmiöistä, jotka ovat

viime aikoihin saakka säilyneet mordvalaisten avioliittotavoissa siinä

muodossa, että mies avioliittoon mennessä on naista huomattavasti

nuorempi.

Hallitsevan Senaatin Pensan läänin papistolle kahdeksannentoista

vuosisadan viisikymmenluvulla antamassa käskykirjeessä valitetaan

mordvalaisten naittavan alaikäiset poikansa kahdeksan, kymmenen ja

kahdentoista vuotisina ja ottavan niille kahdenkymmenen vuotiaita ja

vanhempiakin vaimoja. Saratovin läänissä kosittiin Münchin mukaan

vanhaan aikaan 10--12-vuotiselle pojalle 20-vuotiaita ja vanhempiakin

neitoja; ei erittäin kauan sitten oli 12-vuotinen poika naimisissa

20--25-vuotisen naisen kanssa. Nykyäänkin mordvalaiset naittavat

poikansa etupäässä jo 17-vuotisina, pyytäen tähän kirkon viranomaisilta

erikoisen luvan; morsiamet taasen ovat 19--20-vuotiaita. Samaran

läänin Bugulman piirissä naitettiin pojat viime vuosisadan

seitsenkymmenluvulla kahdeksantoista vuotiaina, morsianten ijän ollessa

kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen välillä. Huolimatta maallisen

ja hengellisen vallan kielloista, tapahtui Pensan läänin mokshalaisilla

sellaisia avioliittoja, joissa miehen puoli oli alaikäinen vielä viime

vuosisadan 20-luvulla, jolloin miehen alimmaksi naimaijäksi oli

säädettynä 15 vuotta.

Mordvan kansan keskuudessa on muisto tällaisista avioliitoista useissa

paikoin säilynyt meidän päiviimme saakka. Kurninossa muistettiin kertoa

vanhasta tavasta naittaa aivan nuoria poikia 25-30 vuoden ikäisten

neitojen kanssa. Simbirskin läänin Afashevossa ja Belyj Klutshissa on

tällainen tapa niinikään kansan muistossa säilynyt.

Tapa naittaa alaikäisiä poikia täyskasvuisten neitosten kanssa on

mordvalaisilla vallinnut yleisenä siitäkin päättäen, että se on antanut

aiheen lukuisille kansanlauluille, jotka kuvaavat niitä traagillisia

suhteita, jotka olivat tällaisten luonnottomien avioliittojen

seurauksena.

Nykyaikaiset naimaikäsuhteet ovat olojen muuttuessa muodostuneet

pääasiassa samanlaisiksi kuin venäläisillä vallitsevat. Afashevossa

vaihtelee morsiamen ikä 16-20 vuosien välillä, nuorukaisen naimaijän

ollessa 18-22 vuotta; samanlaiset ovat suhteet myös Belyj Klutshissa.

Vesinin mukaan on venäläisten talonpoikien keskuudessa miehen

tavallinen naimaikä 18-24 vuotta, morsiamen ijän vaihdellessa 16-18

vuosien välillä. Näissä suhteissa on tietysti kirkon ja maallisen

vallan säännösten vaikutus näkyvissä.

Krasnoslobodskin mokshalaisten nykyiset käsitykset näyttäisivät

viittaavan vanhempaan kantaan. He pitävät kahdenkymmenen yhden

ikävuoden yli tullutta nuorta miestä yli-ikäisenä, niin ettei arvokas

morsian sellaiselle mielellään mene. Naiselle sitävastoin ei

kahtakymmentä kolmeakaan ikävuotta pidetä liian korkeana.

Vaalivapaudesta ja aloteoikeudesta.

Vanhempien päättäessä lastensa avioliitosta näiden vielä kehdossa

ollessa tahi yleensä heidän alaikäisyytensä aikana, ei saattanut olla

puhetta naimisiinjoutuvan omasta määräysvallasta. Samoin oli asianlaita

silloin, kun alaikäiselle poikalapselle otettiin täysikasvuinen neito

puolisoksi. Näissä tapauksissa kuului naimaoikeus alaikäisen

holhoojalle.

Vanhempien vallankäytöstä lastensa avioliitoissa puhuvat nimenomaan jo

vanhemmat mordvalaisten tapojen kuvaajat. "Lastensa avioliiton suhteen

-- lausuu Lepehin -- on isillä täydellinen valta, eivätkä he kysy

näiltä vähintäkään heidän suostumustaan. Kun isä katsoo hyväksi naittaa

poikansa, alottaa hän itse kosinnan morsiamen isän luona." Georgin

mukaan näkee sulhanen morsiamen ensi kertaa vasta hääpäivänä, Kosimisen

toimittaa sulhasen isä ilman edellisen tietoa asiasta. Milkovitshin

tiedon suhteen, ettei vanhempien alaikäisyyden aikana toimittama

kihlaus ollut naiseen nähden sitova ja että miehen puolelta siitä

voitiin vapautua purkajaisia maksamalla, ei ole varmuutta, kenestä

lopullinen päätös riippui. Piispa Jakovin mukaan valitsivat morsiamen

sulhasen vanhemmat. Sulhanen ei tuntenut eikä koskaan nähnytkään

morsianta ennen vihkimistä, ei kosinnan aikana eikä jälkeen.

Useimmat myöhäisemmältä ajalta olevat tiedot käyvät ylläesitettyjen

suuntaan. Samaran läänin Bugulman piirissä sanotaan isien pitäneen

velvollisuutenaan naittaa poikansa. Sulhaset eivät ennen häitä käyneet

kertaakaan morsiantensa luona. Jos morsian otettiin vieraasta kylästä,

ei sulhanen häntä tätä ennen tuntenutkaan. Saratovin läänissä alotti

kosinnan sulhasen isä eikä sulhanen itse. Pensan läänin Narovtshatin ja

Krasnoslobodskin piirissä tapahtui morsiamen valinta vanhempien

tahdosta. Pensan ja Simbirskin läänien mokshalaisilla riippui morsiamen

valinta vanhemmista. Naimisiinjoutuvat eivät tehneet esteitä vanhempien

tahdolle. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin piireissä oli

kosinnan alottaminen sulhasen isän asia. Simbirskin läänin Alatyrin

piirissä tapahtui viime vuosisadan loppupuoliskolla avioliittoja

harvoin nuorten keskinäisestä taipumuksesta, vaan riippui asia

vanhempien päätösvallasta. Isä valitsi pojalleen morsiamen ja hänen oli

tähän tyydyttävä. Naimisiinjoutuvat eivät uskaltaneet papillekaan

ilmaista, että heitä pakotettiin vastoin tahtoa avioliittoon.

Kaikki tännekuuluvat tiedot eivät kuitenkaan käy yhtä jyrkästi tähän

suuntaan. Sopimuksellisen ryöstön yhteydessä olemme havainneet

naimisiinaikovan nuoren miehen itsensä voivan esiintyä toimivana.

Samaran läänissä, missä sopimukselliset naisenryöstöt viime vuosisadan

loppupuolella olivat tavallisia, alotti erään tiedon mukaan nuori mies

itse naimahankkeensa, antaen niistä tiedon vanhemmillensa. Saratovin

läänin Orkinon kylässä kuului morsiamen valinta ja alotteenteko

avioliitossa samoihin aikoihin pääasiallisesti sulhaselle itselleen.

Erään samasta läänistä olevan aikaisemman tiedon mukaan alotettiin

kosinta tavallisesti sulhasen ja morsiamen edeltäkäsin hankitun

myöntymyksen perustalla, mutta toisinaan tapahtui se vastoin morsiamen

tahtoa. Saratovin läänin Hvalynskin piirissä hankkivat vanhemmat

pojalleen morsiamen tämän omien osotusten mukaan.

Toimeenpanevana voimana esiintyy näidenkin myöhemmältä ajalta olevien

tietojen mukaan vanhempien vallankäyttö, joskin naimisiinjoutuvan

omakin tahto otetaan huomioon. Pääasiallisesti tämänlaisina

esiintyvätkin nykyaikaiset suhteet, joissa vanha kanta sittenkin usein

selvänä ilmenee. Tapa kihlata alaikäisiä keskenään on vielä käytännössä

Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin ersalaisilla. Täällä ei ole

harvinaista, että 10-vuotiaita ja nuorempiakin lapsia kihlataan

keskenään. Avioliitto tapahtuu vasta seitsemän tahi kahdeksan vuotta

kihlauksen jälkeen. Simbirskin läänin Buinskin ja Alatyrin piireissä

toimittavat Evsevevin mukaan morsiamen valinnan vanhemmat. Ennen

kosintaa kutsutaan kokoon sukulaiset, joille vanhemmat ilmoittavat

valinneensa pojalleen morsiamen ja tiedustelevat heidän mielipidettään

valinnan suhteen. Afashevossa kuuluu aloteoikeus niinikään

varsinaisesti vanhemmille ja suvulle. Asiasta neuvottelemaan kutsuu

perheen pää sukulaisia ja esittää näille ehdokkaansa. Sopivalla tavalla

hankitaan myöskin sulhasen oma mielenlaatu tietoon, sitä häneltä

kuitenkaan suorastaan kysymättä. Belyj Klutshissa tapahtuvat avioliitot

suurimmaksi osaksi naimisiinmenijöiden omasta tahdosta ja alotteesta;

aikaisemmin kerrotaan vanhempien määräysvallan olleen vallitsevana.

Vetshkanovossa kysyvät vanhemmat pojaltaan, kun hän on tullut

naimaikään, ketä hän haluaa vaimokseen. "Se on teidän vallassanne", on

vastaus melkein aina. Vanhemmat valitsevat tämän jälkeen puhemiehen.

Kurninon mokshalaisilla tapahtuu avioliittoja sekä naimisiinmenijöiden

omasta alotteesta että vanhempien alkuunpanosta. Jälkimäisen laatuisten

avioliittojen sanotaan olevan yleisempiä.

Useat esiintuoduista tiedoista koskevat etupäässä naimisiinjoutuvan

miehen naimaoikeutta, toiset taasen sekä miehen että naisen asemaa

puheenaolevan kysymyksen suhteen. Mitä erikoisesti naiseen tulee,

edellyttää jo lunnasrahan suorittaminen naisesta tämän perheelle naisen

enemmän tahi vähemmän oikeudetonta asemaa. Samasta puhuvat aikaisemmat

ja vielä nykyäänkin tavattavat kihlaukset tyttöjen alaikäisyyden

aikana.

Kosintatavoissa on huomattava, että kosintakeskustelut alotetaan

morsiamen isän kanssa ja että naimasuostumusta ennen kaikkea pyydetään

morsiamen vanhemmilta.

Myöhäisempänä aikana on usein paikoin morsiamen omakin tahto ja

toivomus otettu lukuun, vaikka vanhempien vallankäyttö tällöinkin on

selvästi huomattavissa. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin

piireissä kysyivät vanhemmat tyttäreltään, onko hän halukas menemään

kosivalle nuorukaiselle. Belyj Klutshissa solmitaan nykyisin

avioliittoja etupäässä nuorten oman valinnan perustalla. Kurninossa

tapahtuu avioliittoja myöskin nuorten keskinäisestä taipumuksesta.

Neito voi joskus asettua vanhempien tahtoa vastaankin ja kieltäytyä

menemästä kosivalle, jolloin hän kääntyy papin puoleen pyynnöllä, ettei

tämä toimittaisi vihkimistä. Vetshkanovossa puhuvat vanhemmat

naimaesitykseen suostuttuansa myöskin tyttärensä kanssa, joka ilmaisee

suostumuksensa sanoen: "Niinkuin tahdotte." Jos tyttö taas jyrkästi

kieltäytyy, niin vanhemmat harvoin pakottavat häntä.

N.s. karkausavioliitot (venäl. _samokrutka l. samohodka_) ovat toiselta

puolelta todistuksena vanhempien vallankäytöstä, toiselta

naimisiinaikovien taipumuksesta itsekohtaisesti määrätä kohtalonsa

avioliittoon mennessä. Sopimuksellisia ryöstöjä varten hankittiin ennen

kaikkea "ryöstettävän" neidon suostumus. Tätä ei tarvitse kuitenkaan

käsittää ainoastaan taipumukseksi yleensä hankkia naisen suostumus

avioliittoa varten, vaan saattaa se yhtä hyvin johtua halusta voida

suorittaa ryöstö, joka sopimuksellisenakin ryöstönä sisälsi väkivaltaa

morsiamen holhojia ja perhettä kohtaan, mahdollisimman helposti ja

turvallisesti.

Aika, jona avioliittoja solmitaan.

V. Mainov väittää ersalaisten rakentavan avioliittoja mieluimmin

laskiaisen edellä ja helluntai-aaton jälkeen. Sen perästä pidetään

Pietarin päivän jälkeistä aikaa sopivimpana. Mokshalaiset taasen

viettävät häänsä joko lokakuussa tahi laskiaisen edellisellä

"lihaviiköila".

Muutamat tiedonannot sekä omat tätä koskevat tietomme käyvät yhteen

edelläesitetyn kanssa. Mordvalaisilla näyttäisi siis esiintyvän kaksi

häiden viettokautta, syksyinen Pietarin päivän jälkeen ja talvinen

ennen laskiaista.

Pari tiedonantoa puhuu tämän ohella keväisestä häidenviettokaudesta.

Vesinin mukaan pitävät isovenäläiset häitä tavallisimmin syksyisen

paastottoman ajan, s.o. loka- ja marraskuun kuluessa, sekä uuden vuoden

ja laskiaisen välisenä aikana. Muille vuodenajoille tulee vain 92 %

häiden koko määrästä. Vladimirin läänissä tapahtuvat avioliitot

etupäässä syksyisenä päästöttömänä aikana; syksyn osalle tulee 75 %

häiden koko määrästä. Toinen häidenviettokausi on talvinen paastoton

aika joulusta laskiaiseen. Vologdan läänissä ovat häät etupäässä

talvella joulun ja laskiaisen välisenä aikana, Kurskin läänissä

niinikään syksyllä ja talvella.

N.F. Sumtsov väittää slaavilaisilla kansoilla yleensä näitä

pääasiallisesti vietettävän syksyllä. Venäläisissä kronikoissa taasen

helmikuuta nimitetään _svadby_ 'häät'.

Vaikkakin tietomme näistä seikoista ovat niukkoja ja myöhäiseltä

ajalta, osottavat ne mordvalaisten tapojen eräillä seuduilla

mukautuneen venäläisiin. Molempien kansojen käsityksiin ovat tässä

suhteessa kirkkopaastot vaikuttaneet. Paaston aikana ei häitä

juominkeineen ja kemuineen mielellään pidetä. Syksyinen hääkausi alkaa

Pietarin päivästä, johon Pietarin paasto loppuu. Talvinen taasen sattuu

joulupaaston ja suuren paaston väliseksi ajaksi.

Parissa tiedonannossa esiintynyt keväinen hääperiodi tavataan yleisenä

Itä- ja Pohjois-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla kansoilla.

Tshuvassien avioliitot tapahtuvat etupäässä keväällä ja kesällä.

Simbirskin läänin tatareilla tapahtui Milkovitshin mukaan kosinta

keväällä ja kesällä. Siperian tatarit pitävät häitä etupäässä

kesäkuukausina. Kisilin tatarit viettivät häänsä aina kesällä; Ufan

läänin kristityt tatarit sitävastoin joulun jälkeisenä paastottomana

aikana. Orenburgin kirgisit viettivät häitä kesällä.

Kosinta.

Kosinnalla ymmärrämme tutkimuksessamme niitä rauhalliseen sopimukseen

perustuvia avioliittomenoihin kuuluvia toimia, jotka naimisiinjoutuvien

tahi heidän holhojiensa ja perheittensä kesken tapahtuvat ennen

avioliiton varsinaista toimeenpanoa. Avioliitto edellyttää

useimmissa tapauksissa jonkunmoisten lähempien suhteiden syntymistä

naimisiinjoutuvien sukujen välille sekä niiden oikeudellisten seikkojen

selvittelyä, jotka ovat ehtona avioliiton solmimiselle. Jo

lunnasrahasta sopiminen on mahdollinen yhteisen neuvottelun pohjalla,

jota varten sukujen tahi niiden edustajien on jouduttava läheisiin

kosketuksiin toistensa kanssa. Tämän ympärille on kokoontunut joukko

toimituksia ja menoja, joita pidetään välttämättömänä niiden läheisten

suhteiden aikaansaamiselle, mitkä ovat tarpeelliset ennen avioliiton

lopullista päätökseen saattamista.

Aikaisemmasta on käynyt selville, että väkivaltaisen avioliiton

solmimisen, naisen ryöstön rinnalla, rakennettiin avioliittoja, joita

ennen tapahtui jonkunmoinen kosintamenettely, ja väkivaltaisestikin

morsiamia ryöstettäessä noudatettiin joskus menoja, jotka osottavat

yhtäläisyyttä kosinta- ja kihlausmenojen kanssa.

Lepehin kuvaa, paitsi tupakkasarvia vaihtamalla tapahtunutta

alaikäisten kihlaamista, toisellakin tavalla toimitettua kosintaa. "Kun

isä aikoo naittaa poikansa, lähettää hän ensiksi morsiamen isän luo

sivullisia henkilöitä kysymään, aikooko hän antaa tyttärensä sille tahi

tälle. Saatuaan tähän suotuisan vastauksen, sopivat molemmilta puolin

yhteen tulleet isät ja äidit ensiksi _kalymista_, s.o. lunnasrahasta,

sekä myös siitä, kenen on suoritettava hääkulut. Kun kaikki tämä on

saatu järjestetyksi, pyytävät sulhasen isä ja äiti koko morsiamen suvun

vieraiksi kotiinsa. Tultuaan sinne tuona päivänä, huvittelevat vieraat,

mutta lapset eivät tästä tiedä vähääkään."

Milkovitsh kertoo ensin käydyn sulhasen puolelta morsiamen kotona

tekemässä kosintatarjous; jos siihen suostuttiin, sovittiin

_kalymista_. Kosinnan loppuun suorittamista eli kihlausta toimittamaan

lähetti sulhasen isä naispuhemiehen (_svaha_) ja sukulaisia morsiamen

kotiin.

Nämä pari kuvausta sisältävätkin mordvalaisen kosinnan yleiskulun,

tosin vain muutamat sen pääasiallisimmista kohdista. Myöhempien

yksityiskohtaisempien kuvausten mukaan esiintyy se paljoa

monivaiheisempana. Mutta tämän ohella tavataan kosintatapojen

kuvauksissa muutamia, jotka omituisella tavalla poikkeavat siitä, mikä

on tunnustettava kosinnan tavalliseksi kuluksi. Näitä on siis erikseen

tarkastettava.

Diakoni Vasilij Orlovin mokshalaisten tapoja koskevassa kuvauksessa

kerrotaan kosinnasta seuraavaa. Sulhasen isä, toimitettuaan uhrin kodin

jumalille (_jurt-azyravalle_ ja _kud-azyravalle_) sekä vainajille,

lähti puolenyön aikaan morsiamen isän talolle, mukanaan leivän kanta,

johon oli pantu mettä. Tämän asetti hän morsiamen isän portin

pielipuulle, lähestyi akkunaa ja piiskalla siihen koputtaen ilmaisi

matkansa tarkoituksen lausuen: "Kosai! Minä olen Poraev Tsikafai. Tulin

kosimaan tytärtäsi Kodaita pojalleni Otsupille, ota mesileipä portista

ja rukoile!" Sitten pakeni hän täyttä laukkaa pihalta. Morsiamen isä

lähti sukulaisten kanssa ajamaan takaa. Jos he saavuttivat kosijan,

antoivat he tälle selkäsaunan ja palauttivat leivän. Jollei taas

kosijaa tavoitettu, ajoi morsiamen isä tämän kotiin ja ilmaisi

suostuvansa kosintaan. Takaisin kotia tultuaan toimitti morsiamen isä

uhrit _jurt-azyrille, jurt-azyravalle, kud-azyrille ja kud-azyravalle_

sekä esi-isille, uhraten niille mesileivästä. -- Tällaisesta kosinnasta

eivät mordvalaiset jumalien rangaistusta peläten mitenkään saattaneet

kieltäytyä, vaikka sulhanen ei olisikaan ollut morsiamen veroinen.

Tässä kosintamenettelyssä oli vielä huomattava se, että kosinnan

tapahtuessa köyhän puolelta koetti morsiamen isä kaikin tavoin saada

jätetyksi leivän takaisin, mutta jos kosittiin rikkaaseen taloon, oli

takaa-ajo näennäistä.

Arkkimandriitta Makarijn tätä koskeva kuvaus on nähtävästi mukailu

edellisestä. Ennen kosintaa piti sulhasen isä rukouksen, johon kuului

uhri _jurt-azyravalle, kud-azyravalle_ ja vainajille. Kun rukous

kokonaista leipää esilläpitäen oli toimitettu, leikkasi sulhasen isä

leivästä kannikan ja koversi sen ontoksi. Täytettyään sen hunajalla,

lähti hän yösydännä ratsain siihen taloon, josta aikoi kosia pojalleen

morsianta. Kannikan asetti hän portin veräjäpuulle, ajoi itse akkunan

luo, kolkutti sitä ratsupiiskallaan ja lausui: "Sefa! Olen Veshnak

Mazakain poika. Kosin tytärtäsi Kodaita pojalleni Urulle. Ota

portinpielestä mesileipä ja rukoile!" Sitten ajoi hän kiireimmiten pois

kotia. Tämän kuultuaan nousee morsiamen isä heti vuoteeltaan, ottaa

leivän portinpatsaalta ja lähtee kohta lapsineen tahi sukulaisineen

ratsain takaa-ajamaan. Jos he tapaavat tiellä kosijan, niin pieksävät

armotta ja antavat kannikan takaisin. Jolleivät, niin ajavat kosijan

ikkunan eteen ja kysyvät, onko hän kotona. Jos takaa-ajettu kosija jo

on kotona, niin palaa myös morsiamen isä seuralaisineen kotiansa.

Siellä uhraa hän kodin haltijoille hunajakannikasta ja alkaa sitten

valmistaa häitä. Mutta jos takaa-ajajat eivät tapaa kosijaa kotona,

niin luulevat he, että hän on hädissään piiloutunut jonnekin tien

varrella. Tässä tapauksessa viskaavat he hunajakannikan ikkunaan ja

kosinta on rauennut sikseen. Tavallisesti meneteltiin kosijan

varallisuussuhteiden mukaisesti. Jos hän oli köyhä, nousi tytön isä

kiireimmiten vuoteesta ja takaa-ajo alkoi. Jos taas rikas, niin ei hän

pitänyt kiirettä takaa-ajolla. Sattuipa niinkin, että nämä menot

suoritettiin edelläkäyneen naimasopimuksen mukaan.

Nizhegorodin läänistä on olemassa toinenkin kuvaus saman tapaisesta

kosintamenettelystä. Sulhanen tutustui vanhempiensa osotuksen mukaan

johonkin neitoon, jonka jälkeen perheiden kesken tehtiin salainen

sopimus. Sitten lähti sulhanen jonakin yönä ratsain salaa morsiamen

kototalolle, ottaen mukaansa kokonaisen tahi puolen leipää, jonka hän

ripusti talon porttiin. Aamusella tuli hän tytön isän luo, ilmoittaen

ottavansa tämän tyttären tahi sisaren vaimokseen. Tämän jälkeen

pidettiin kihlajaisjuomingit, ja lopuksi oli sulhasen ryöstettävä

morsiamensa sovitusta paikasta.

Myöskin Lepehin kertoo tämän tapaisesta kosinnasta. Hänen mukaansa

noudatettiin sitä nimenomaan silloin, kun joku kosi vaimovainajansa

sisarta ja appi kieltäytyi antamasta tätä hänelle. Kosija tuli leipää

ja suolaa mukanaan apen talolle. Jos hän ennätti jättää ne pöydälle ja

paeta, ei appi voinut kieltäytyä antamasta sisarta. Jos taas vävy

saatiin kiinni, piestiin hänet armottomasti.

Näissä kuvauksissa tavattava kosintamenettely eroaa suuresti siitä,

mitä on pidettävä sen säännöllisenä yleismuotona. Sen sijaan että

kosinnalla tavallisesti on rauhallisten yhtymysten luonne, on sillä

edelläesitetyissä kuvauksissa jonkunmoisen vaaranalaisen seikkailun

luonne. Verratessamme tällaista kosintaa esimerkiksi piispa Jakovin

kuvaukseen morsiamen ryöstöstä, huomaamme niiden epäämättömän

yhteenkuuluvaisuuden.

Puheenaoleva kosintamenettely sisältää samalla pitkin matkaa

rauhallisen kosinnan alalle kuuluvia tapoja. Välittävänä esineenä,

jonka pakollinen vastaanotto saattaa morsiamen suvun määrättyyn

oikeudelliseen asemaan kosivaan puoleen nähden, on leipä (leipä ja

mesi, leipä ja suola), joka yleiseen tavataan kosinnan välikappaleena

saman laatuisessa merkityksessä.

Morsiamen tiedustus ja naimatarjouksen teko.

Lepehinin mukaan alkoi mordvalainen kosinta siten, että sulhasen isä

lähetti kosittavan neidon isän luo sivullisia henkilöitä kysymään,

tahtooko tämä antaa tyttärensä hänen pojalleen. Piispa Jakov kertoo

vanhempien, tahtoessaan naittaa poikansa, lähettäneen jonkun

sukulaisistansa puhemiehenä kosimaan pojalleen morsianta. Vasta useiden

tällaisten käyntien jälkeen saapuivat vanhemmat kihlausta toimittamaan.

Tämä vastaa mordvalaisilla vallinnutta ja vieläkin vallitsevaa tapaa

alottaa kosinta morsiamen tiedustelulla, jota toimittamaan sulhasen

kotoa lähetetään yksi tahi useampi puhemies. Puhemiehet ovat

tavallisimmin sulhasen lähimpiä sukulaisia, joskus isä tahi äiti.

Nykyäänkin on puhemiehenä melkein aina sukulainen. Simbirskin läänin

Buinskin ja Alatyrin piireissä lähtee naimatarjousta tekemään joku

sulhasen sukulainen (_ikeltsa jakits_ {?} 'edellä kulkeva');

seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat jonkun sukulaisen kanssa.

Afashevossa lähtee kosintamatkalle ensi aluksi joku läheisistä

naissukulaisista. Kihlausta toimittamaan taasen vanhemmat, risti-äiti

ja sukulaisia. Belyj Klutshissa lähtee puhemiehenä joku sukulainen.

Seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat. Samaran läänin Vetshkanovossa

lähtee alustavalle kosintamatkalle sulhasen isä puhemiehen kanssa, joka

on läheinen sukulainen. Kurninon mokshalaiset lähettävät puhemiehenä

jonkun syrjäisen naisen. Kihlausmatkalle lähtevät vanhemmat jonkun

miespuolisen sukulaisen kanssa.

Venäläisillä tapahtuu kosinnan alottaminen pääasiassa samalla tapaa.

Sen jälkeen kun morsiamen valintakysymys on ratkaistu, lähetetään

mies- tahi naispuolinen puhemies tahi useampia sellaisia tekemään

naimaesitystä tahi ottamaan selvää kosinnan onnistumisen

mahdollisuuksista.

Aunuksen läänissä ovat puhemiehet (_svaty_) sulhasen läheisiä

miespuolisia sukulaisia. Arkangelin läänissä on puhemiehenä sulhasen

risti-isä tahi läheinen sukulainen. Pinegan kaupungissa puhemies ja

hänen naisapulaisensa (_svaha_) ovat välttämättömästi sukulaisia.

Novgorodin läänissä lähtee alustavalle matkalle sulhasen isä. Kolmen

päivän perästä lähtee sulhanen ja sukulaisia kosintaa päättämään.

Valdain piirissä valitaan puhemieheksi sulhasen veli tahi muu läheinen

sukulainen. Pskovin kaupungissa lähti naimatarjousta tekemään sulhasen

äiti tahi läheinen sukulainen. Kostroman läänissä lähetetään

kosintamatkalle ensiksi puhemiehiä (_svaty_). Seuraavalla kerralla

tulee sulhanen vanhempiensa kanssa. Saratovin läänissä valitsee

sulhasen isä sukulaisista tahi hyvistä ystävistä puhemiehen. Toisella

kerralla lähtevät sulhasen vanhemmat sulhasen itsensä ja puhemiehen

kera morsiamen kotiin.

Valkovenäläiset tekevät ennen varsinaista kosintaa alustavia

tiedusteluja, jotka suorittaa sulhasen äiti tahi sulhanen itse.

Puhemieheksi valitaan joku kunnioitettavimmista sukulaisista,

useimmiten risti-isä. Sedletsin läänissä lähetetään _svaha_, jona on

joku sukulaisnainen, joskus sulhasen äitikin.

Puhemiehiä nimittävät venäläiset, kuten useat muut slaavilaiset kansat,

samoilla nimityksillä (_svat, svaha_), joilla sulhasen ja morsiamen

isää ja äitiä kosinnan ja häiden aikana nimitetään.

N.s. "varkain kosinnan" yhteydessä nähtiin jo asian onnelliseksi

alkamiseksi toimitetun uhrit rukouksineen kodin ja talon haltijoille ja

pyydetyn vainajien suosiota yritykselle. Nykyisinäkin aikoina on

taivaan jumalan ohella käännytty kodin haltijoiden ja vainajien puoleen

kosintaa alotettaessa. Buinskin ja Alatyrin piirien ersalaiset pyytävät

onnea taivaan jumalalta (_vere-shki-pas_), sekä "kodin jumalalta"

(_kudoú kirdi sijaka_) ja vainajilta (_pokshtat-babat_). Afashevossa

toimitettavassa rukouksessa sytytetään pyhäinkuvien eteen kynttilä,

noustaan seisomaan ja pyydetään onnea _vere-shki-pasilta_, ja

vainajilta.

Alkuperäisempien rukoustapojen sijaan ovat paikotellen tulleet

venäläiset rukoustavat kynttilöineen ja pyhäinkuvineen.

Ensimäisen morsiamen suvun kanssa tapahtuvan yhtymyksen tarkoituksena

on niinhyvin mordvalaisilla kuin venäläisillä naimaesityksen teko tahi

usein vain morsiamen suvun mielipiteen ja kosinnan mahdollisuuksien

tiedustelu. Se voidaan tarvittaessa uudistaakin. Joskus saattavat

avioliiton ehdot olla yksityiskohtaisemminkin keskusteltavina, mutta

tavallisesti jätetään niistä sopiminen siihen tilaisuuteen, johon

sulhasen vanhemmat, mukanaan muitakin sukulaisia, saapuvat morsiamen

kotiin.

Kihlaus.

Puhemiesten välityksellä tehdyn naimatarjouksen jälkeen mainitsee

Lepehin vanhempien molemmin puolin kokoontuneen sopimaan lunnasrahasta

ja sulhasen suvun morsiamen suvulle toimitettavasta hääkulunkien

korvauksesta. Kuten useat muut edelläesitetyistä tiedoista osottavat,

seuraakin mordvalaisessa kosintamenettelyssä alustavan kosintakäynnin

jälkeen suurempi juhla, jossa sovitaan avioliiton ehdoista

pääasiallisesti ja vahvistetaan molempien perheiden sekä

naimisiinjoutuvien välille syntyvä suhde sitä osottavilla ja

vahvistavilla menoilla.

Yleisenä mordvalaisena tapana on pidettävä sitä, että kihlausmatkalle

morsiamen kotiin lähdettäessä otetaan mukaan leipää, leipää ja suolaa,

leipää ja viinaa tahi kaikkea kolmea yhtaikaa. Morsiamen kotona nämä

antimet asetetaan pöydälle. Niiden vastaanottamisella tahi.

nauttimisella katsotaan usein olevan naimaesitykseen suostumisen

merkitys, niiden palauttaminen taasen merkitsee kieltäytymistä tahi

alotettujen kosintakeskustelujen raukeamista. Missä määrin leivän

käyttäminen kosinnassa ja sen vastaanotto naimaesitykseen suostumisen

merkkinä oli muodostunut tapaoikeudelliselta kannalta sitovaksi, käy

selville edellä puheenaolleesta "varkain kosimisesta".

Kysymyksessä olevilla mordvalaisten tavoilla on läheiset vastineet

vastaavissa venäläisten tavoissa. Leivän, leivän ja suolan (resp.

viinan) välityksellä kosimista on pidettävä yleisvenäläisenä tapana.

Isovenäläiset kosijat ottavat mukaansa leivän ja suolaa tahi viinaa.

Nämä pannaan morsiamen kotona pöydälle. Niiden vastaanottaminen tahi

nauttiminen on naimatarjoukseen suostumisen merkki. Valkovenäläisillä

ovat leipä ja viina välttämättömät kosinnan välikappaleet. Morsiamen

suvun puolelta ei maisteta mitään, ennenkuin on suostuttu

naimatarjoukseen. Vähä-Venäjällä on kosijoilla mukanaan leipä.

Sillaikaa kun kosijat kolkuttavat ovea sisäänpäästäkseen, asettaa

morsiamen äiti leivän pöydälle. Kosijat tarjoovat leipänsä isännälle,

joka asettaa sen pöydälle talon leivän vierelle. Jos kosintaesitykseen

ei suostuta, on kosijoiden otettava leipänsä takaisin.

Vaikkakin erilaisten kestitys- ja ruoka-aineiden välityksellä kosiminen

tavataankin eri seuduilla lukuisilla muilla kansoilla, osottavat

mordvalaiset ja venäläiset tavat sellaista yhtäläisyyttä, että niiden

lähempi yhteenkuuluvaisuus on epäämätön.

Varsinaista alustavien keskustelujen jälkeen tapahtuvaa kihlajaisjuhlaa

nimittää piispa Jakov juomingeiksi (_zapoj_). Ne tapahtuivat morsiamen

kotona, jonne sulhanen isineen määrättynä päivänä saapui. Sulhanen oli

kihlausmatkalla mukana vain silloin, kun morsian oli samasta kylästä.

Muutoin ei sulhanen tiennyt morsiamesta eikä nähnyt häntä ennen

vihkimistä. -- Mukana tuodut leipä ja suola asetettiin morsiustalon

pöydälle ja niiden päälle sovittu rahamäärä (yksi hopearupla). Sulhasen

isä kaasi laseihin olutta ja viinaa, jonka jälkeen alettiin sopia

lunnasrahasta.

Milkovitsh mainitsee morsiamen kosijoiden saapuessa viedyn jonkun

sukulaisen taloon, jonneka hänen ystävättärensäkin kokoontuivat.

Morsian itki, pidellen kiinni uunin orren yli heitetystä vaatteesta.

Juhlaan kokoontui morsiamen sukulaisia. Tässä tilaisuudessa maksettiin

osa lunnasrahaa ja määrättiin häiden aika.

Yleisenä piirteenä myöhemmissä kihlajaisjuhlia koskevissa kuvauksissa

tavataan morsiamen piilottautuminen tahi kotoa poistuminen kosiomiesten

saapuessa. Joskus mainitaan hänen koko kihlajaisjuhlan ajan pysyvän

piilosalla.

Varsinaista kosinta- eli kihlajaisjuhlaa nimitetään _parste simeme_

'hyvästi juoda', _lad'amo, odirvan simeme_ 'neidon juominen',

_proksimmenze, parste tshijamo_ 'hyvästi kosia'; kihlajais- tahi

kihlausta seuraavia juominkeja _toj_. Ensimäisiä toimituksia

puheenalaisessa tilaisuudessa on sopiminen lunnasrahasta ja sen

yhteydessä olevista seikoista. Naimasopimuksen vahvistavat

naimisiinjoutuvien vanhemmat kädenlyönnillä. Sen mainitaan joskus

tapahtuvan kauhtanan liepeisiin käärityin käsin tahi käsineet kädessä

ja sen ajaksi pannaan juomalasiin sytytettyjä päreitä tahi sytytetään

kynttilät pyhäinkuvien edessä. -- Afashevossa tyhjentävät vanhemmat

kädenlyönnin jälkeen viinamaljat. Kurninossa täyttää sulhasen isä lasin

tuomallaan viinalla ja tarjoaa morsiamen isälle; tämä estelee,

esitellen syitä, joiden vuoksi ei muka voi luovuttaa tytärtään, mutta

todellisuudessa suostuvaisena lopulta juo. Sitten tarjotaan morsiamen

äidille, joka myös esteltyään, miehensä kehotuksesta juo. Samaran

läänin Bugulman piirissä kysyivät sulhasen vanhemmat morsiamelta hänen

suostumustaan. Juhlassa pidetään rukous, joskus ennen kädenlyöntiä tahi

juontia, joskus sen jälkeen. Kihlausjuhlan lopulla jakaa morsian

kosiomiehille lahjoja ja lähettää joskus lahjan sulhasellekin. Juhlassa

ovat läsnä morsiamen sukulaiset ja välittäjänä lunnasrahasta

keskusteltaessa saattaa toimia morsiamen risti-isä.

Paikotellen huomataan varsinaisia kosinnan päätöstilaisuuksia eli

kihlausjuhlia vain yksi, ja on sen jälkeen molempien sukujen välillä

tapahtuvilla yhtymyksillä jokin erikoismerkitys. Toisinaan taasen ei

varsinaista kosintaa loppuunsuoriteta yhdessä tilaisuudessa, vaan

tapahtuu morsiamen kotona uusi juhla, jolla samaten on kihlajaisten

luonne.

Piispa Jakov kertoo ensimäisen kosintajuhlan jälkeen sulhasen

sukulaisten saapuneen määrättynä päivänä morsiamen kotiin mukanaan

muiden kestitysaineiden ohella kaksi puolentoista arssinan pituista ja

puolen arssinan levyistä piirakkaa, jotka jauhoaltaassa asetettiin

pöydälle. Juhlassa rukoiltiin, juotiin, laulettiin lauluja ja käytiin

vieraisilla sukulaisten luona.

Afashevossa kokoonnutaan muutama viikko _odirvan simeme_-jnhlan jälkeen

morsiamen kotiin _lad'amo_-nimiseen juhlaan. Sulhasen sukulaiset tuovat

siihen, paitsi leipää ja viinaa, kaksi erikoisesti valmistettua

piirakkaa. Tilaisuudessa paloitellaan piirakat ja pannaan rukouksen

jälkeen kiertämään sukulaiselta toiselle, jolloin kukin rukoillen

murtaa palan. Tämän aikaa oleskelee morsian naapurin talossa. Juhlan

lopussa tuo kaksi neitoa (_urval'anit_) hänet esiin, jolloin sulhasen

äiti antaa hänelle piirakan lahjaksi ja morsian jakaa lahjoja sulhasen

sukulaisille. Vetshkanovossa seuraa _lad'amo_-juhlaa, _parste tshijamo_

('hyvästi kosia') juhla, jota pidetään varsinaisena kosintajuhlana.

Sitä varten valitaan sulhasen suvusta _uredev_ ja ennen lähtöä

paistetaan kaksi leivänmuotoista piirakkaa (_kurnik l. praka_).

Pitoihin kokoontuu morsiamen suku. Tilaisuudessa sovitaan

lunnasrahasta, josta kuitenkin jo edellisessä _lad'amo_ juhlassa on

voitu sopia.

Kurninossa nimitetään toista kihlajaisjuhlaa _proksimmenze_. Morsiamen

kotiin lähtevät sulhasen läheiset sukulaiset, mukanaan ruokatavaroita.

Vieraiden saapuessa pakenee morsian naapurin luo. Hänet haetaan kotia

ja on hän tällöin hunnutettuna. Edelleen tapahtuu yhteinen syönti ja

lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Isovenäläisen kosinnan päättämisen eli kihlauksen päätoimituksia on

niinikään "pöydälle panosta" (_kladka_) sopiminen, kädenlyönti

naimisiinjoutuvien isien kesken tahi näiden keskinen juonti

naimasopimuksen vahvistamisen merkityksessä. Kädenlyönti tapahtuu usein

kauhtanan liepeisiin käärityin käsin. Juhlan lopulla, jossa niinikään

on läsnä morsiamen etäisempiäkin sukulaisia, jaetaan lahjoja sulhasen

sukulaisille; tämän toimittaa morsian tahi hänen äitinsä. Kädenlyönnin

ajaksi noustaan seisomaan ja sytytetään kynttilät ja sen yhteydessä

rukoillaan.

Kihlausjuhlan nimenä on isovenäläisillä _lad, ladynki, zgovor_

'sopiminen, sopimusjuhla', _rukobitie_ 'kädenlyönti', _propoj, zapoj_

'juomingit, juonti', _propoj nevesty_ 'morsiamen juonti'. Länsi- ja

Etelä-Venäjällä _zapoiny_ 'juomingit', _zmoviny_ 'sopimusjuhla',

_zarutshiny, zarutshenie, zaporutshenie_ 'kätten yhdistäminen,

kädenlyönti'.

Paitsi sitä, että venäläisen kihlauksen toimitukset esiintyvät yleisinä

mordvalaisessa, ovat siis jälkimäisen nimityksetkin syntyneet samojen

toimitusten mukaisesti. Joskus on ne suorastaan venäläisiltä

lainattukin.

Tämän ohella tavataan Simbirskin läänin ersalaisilla sekä nähtävästi

Pensan läänin mokshalaisilla kihlajaisjuhlan nimityksenä

turkkilais-tatarilaista alkuperää oleva _toj_. Toisessa

kihlajaisjuhlassa esiintyy mordvalaisilla ylipäätänsä samoja

toimituksia kuin ensimäisessäkin. Lisäksi viittaavat muutamat seikat

eräissä kuvauksissa sellaisiin piirteisiin, jotka ovat ominaisia

häämenoille. Niissä esiintyvä _uredev_ on yksi häiden virkahenkilöltä.

Milkovitshin mukaan saapuivat sulhasen puolelaiset tämän tapaiseen

juhlaan nuodejoukon kera, joka otettiin vastaan samanlaisin menoin kuin

morsianta noutamaan saavuttaessakin. Tilaisuuteen otetaan mukaan

erikoisesti tätä varten valmistettuja suuria piirakoita, mikä on

yleistä mordvalaisissa ja venäläisissä varsinaisissa häämenoissa.

Venäläisillä seuraa samaten ensimäistä kihlajaisjuhlaa usein toinen,

jota täälläkin nimitetään sopimus- eli kihlajaisjuhlaksi (_zgovor_),

jos edellinen on käsitetty juominki- (_zapoj_) tahi kädenlyöntijuhlaksi

(_rukobitie_) tahikka päinvastoin. Uudistettuun juhlaan lähtevät

morsiamen kotiin sulhasen vanhemmat, sukulaisia ja puhemies.

Kurninon mokshalaisilla esiintyvä tapa asettua kosintamatkoja tehtäessä

morsiamen kotikylässä aluksi johonkin muuhun kuin morsiamen kotitaloon

ja toimittaa kosinta tämän pysähdyskortteerin isännän välityksellä on

nykyisin tunnettu myöskin Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin

ersalaisilla. Pysähdyskortteerin isäntää nimitetään puhemieheksi

(_poksh-kuda_). Tämä tapa, samaten kuin morsiamen piilottautuminen

kosijoiden saapuessa, esiintyy myöskin varsinaisten häämenojen

yhteydessä.

Katsojaiset.

Paitsi varsinaisia kosinnan päättämis- eli kihlaustoimituksia, tapahtuu

mordvalaisilla kosintaan kuuluvina paikotellen vielä muutamia

yhtymyksiä molempien sukujen kesken, joilla yhtymyksillä on oma

erikoismerkityksensä.

Afashevossa tulevat morsiamen sukulaiset kihlajaisten jälkeen sulhasen

kotiin _kudo vanomo_ 'taloa katsomaan'. Tällöin tutustuvat morsiamen

sukulaiset sulhaseen, jonka on heitä kestitettävä, sekä tarkastavat

vilja-aitat ja navetat. Muutaman päivän perästä tullaan uudelleen

_petshurka vanomo_ 'uunia katsomaan'. Tällöin morsiamen isä kurkistaa

uuniin ja uunin alustaan. Simbirskin läänin Ardatovin piirin Buzajevon

ja Nekludovon volostien mordvalaisten talonkatsojaiset tapahtuvat

kihlajaisjuominkien (_toj_) jälkeisenä päivänä ja uuninkatsojaiset sitä

seuraavana päivänä.

Saratovin piirin Orkinon kylässä käyvät morsiamen sukulaiset kosinnan

jälkeen sulhasta tarkastamassa. Sen jälkeen tulevat sulhasen

puolelaiset vuorostaan morsianta tarkastamaan. Suhoj Karbulakissa

tapahtuvat talonkatsojaiset sulhasen kotona ensimäisen ja toisen

kosintajuhlan välillä. Kurninon mokshalaisilla ovat paikankatsojiset

(_vastvardzhama_) kihlauksen jälkeen, ennen _proksimmenze_-juhlaa.

Tämän tapaiset toimitukset kuuluvat myöskin yleisvenäläisiin

kosintatapoihin, joissa ne voivat yhtyä varsinaisiin

kosintajuhlamenoihin, mutta esiintyvät usein myöskin erillisinä

yhtymyksinä. Tavallisimmin toimitetaan tällaiset tarkastukset alustavan

kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia. Nizhegorodin läänissä pidetään ne

jonakin päivänä kihlauksen jälkeen. Kurskin ja Vologdan lääneissä ne

tapahtuvat alustavan kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia.

Tälle tarkastusmatkalle lähtee sulhasen kotiin morsiamen vanhemmat ja

sukulaisia. Vieraat tarkastavat pirtin, vilja-aitat, ruokakammiot,

ruokatavaravarastot j.n.e. Vladimirin ja Pskovin lääneissä avaavat

tarkastajat uunin savureijän, kurkistavat uuniin ja savutorveen.

Edellisessä läänissä nimitetään tilaisuutta _dymnitshanie_

'savustaminen'. Donin kasakka-alueella nimitetään sitä

"uuninkatsojaisiksi". Länsi-Venäjällä pidetään "katsojaiset"

(_rozgladiny_) kihlajaisten jälkeen.

Kihlauksen ja häiden väliajolle kuuluvat yhtymykset.