Mies nuori tiellä taivaltaa,
syyslehti hiljaa putoo.
Ken korvessa nyt kalskaa kangastaan,
häävaatteitaanko neitsyt kutoo?
Ken on tuo kumma kutoja,
min käiss' on elon loimet?
Jo metsämies pois korpeen kiiruhtaa,
hänt' oottaa oman onnen toimet.
Siell’ oottaa nuori naurusuu,
luo päivä säteen kehtoon.
Ei langat luista, solmut sekaantuu,
miks laukeaa jo varjot ehtoon?
Ken salaa painaa poljintaan,
soi outo ääni vastaan:
sun pirtissäs yö kutoo kangastaan,
ei sairas vaimos vaali lastaan.
Mies kiirehtää, ei rauhaa saa,
kuu jotain julmaa salaa,
kuin käärinliina loistaa sydänmaa,
miks mökin lamppu vielä palaa?
Mies oven auki tempaisee,
yön näky päätä painaa,
ah, kangaspuilta kalma tuijottaa:
on nuori vaimo valkee vainaa.