Ah, ajattelin, kuinka häveten
sun eessäs lausun nimen Ihminen.
Kuin jättää elo ja sen kurjuudet,
te tiedätte sen, jalot eläimet.
On sille joka tuntee kohtalon,
suur hiljaisuus -- muu heikkoutta on.
Sa villi kulkija, sun ymmärsin,
jäi sieluuni sun katsees viimeisin.
Se sanoi: jos sen voinet, sydämes
tee kovaks voimalla sa aatokses,
se ylpeyteen nosta, minne vain
oon noussut minä, metsäin asujain.
On halpaa itku, pyyntö, nyyhkytys,
tee tehtäväs, tee mik' on täytymys,
ja kärsi, kun oot luotu kärsimään
ja kuole päästämättä ääntäkään.