_Francois Villon_
Nyt piste testamenttihin
ja Villon maille manan!
Te tulkaa hautajaisihin,
kun tuovat kellot sanan,
mut tulkaa viitoin punaisin:
hän lemmen tähden kuopataan.
Tää sanans' oli viimeisin,
kun jätti tämän maan.
Kuin metsäriistaa, lempi niin
hänt' ajoi lännest' itään.
Maan rajoilt' aina Pariisiin
ei viidakkoa mitään,
ei pensasta, min okaisiin
ei repeytynyt viitastaan
ois riekaletta riipuksiin,
kun jätti tämän maan.
Näin riistettiin, näin raastettiin
jo loppuansa ennen.
Mut vielä lemmen tutkaimiin
hän kuolemaansa mennen,
kuin olkahihnan neulasiin
vuos verensä -- ol' lopussaan
hän kaiken tuskan tuttu niin,
kun jätti tämän maan.
Omistus:
Sa Prinssi, maine vielä toi
tään tiedon lopustaan:
hän sakkaan saakka sarkan joi
ja jätti tämän maan.