_Paul Verlaine_
Syyskylmässä vanhan puistikon
kaks varjoa esiin astunut on.
On kuollut ja sammunut katsehensa.
He hiljaa kuiskivat toisillensa.
Syyskylmässä tuuli suhisee,
kaks varjoa menneitä muistelee.
-- Viel' lempemme vanhan muistatkos, sa?
-- Mitä hyvää entisen muistelossa?
-- Sinä lausuit nimeni punastuen!
Mun vieläkin unessa näätkö? -- En.
-- Ah aikaa ihanaa, onnellista,
kun yhtyi huulemme! -- Mahdollista.
-- Oli seesteinen taivas ja toivova syön.
-- On toivo jo sammunut helmaan yön!
He kulkevat vanhan puiston teitä
ja yö vain on kuunnellut heitä.