kuolemattomuutta ja jos tänäpäivänä katselemme kristikuntaa, huomaamme,
että kaikkein uskovaisten toivo on elää kuoleman jälkeen, vieläpä
iankaikkisesti. He toivovat kuoltuaan pääsevänsä Jumalan, suuren
Elämänantajan ja Olemassaolon Salaisuuden yhteyteen. Tämä toivo antaa
heidän elämälleen voiman ja sisällyksen. Kuoleman perästä alkaa heidän
uskonsa mukaan ikuinen elämä.
Mutta jos tutkimme heitä nyt, jos otamme heidät oikein tarkastelun
alaisiksi ja kysymme heiltä: tiedättekö todella, että toivonne ei ole
turha? Tiedättekö että varmasti olette olemassa ikuisesti? Tiedättekö,
että kuoleman jälkeen voitte yhtyä Jumalaan? niin heidän täytyy yhdellä
suulla vastata: »sitä emme tiedä. Me sen uskomme, luotamme siihen, koska
Vapahtajamme on meille sen luvannut ja se on pyhässä kirjassa
kirjotettu».
Tai sitten he, jos ovat vielä rehellisempiä, tunnustavat: »Me uskomme
siihen sentähden, että kaikki muutkin niin uskovat, mutta emme sitä
tiedä.»
Näin heidän täytyy vastata. He eivät _tiedä_, josko ovat kuolemattomia.
He voivat tuntea ja toivoa sisässään, mutta heillä ei ole tavallisissa
oloissa mitään tieteellisesti päteviä todistuksia siitä, että ovat
kuolemattomia.
Nyt tiedätte, että jooga, niinkuin me kaikki teosofit selitämme, onkin
se menettelytapa ja se luottamus ja tieto, että ihminen voi ja että
ihmisen täytyy yhtyä hengessään Jumalaan, joka on kuolematon, mutta ei
kuoleman jälkeen, vaan tässä elämässä. Te tiedätte, että jooga, joka on
kaikkien uskontojen salainen oppi, sanoo: »Älkää luottako sellaiseen
harhaluuloon, että te olette, sellaisina kuin olette, kuolemattomia
olentoja. Älkää luottako siihen, että tulette elämään ikuisesti ja että
kuoleman perästä tulette yhtymään Jumalaan. Älkää luottako siihen, sillä
se on erehdystä. Te olette kuolevaisia olentoja. Niinkuin teidän
ruumiinne on kuolemaan tuomittu, niin on teidän personallisuutenne myös
kuolemaan tuomittu. Se, minkä uskotte omaksi itseksenne, se, jota
kutsutte minäksenne, jota kuvailette katsellessanne itseänne, koko tämä
personallisuus, jonka itseksenne tunnette, se on kuolevainen. Te ette
ole kuolemattomia. Te olette olemassa jonkun aikaa kuoleman jälkeen. Kun
olette heittäneet fyysillisen ruumiin, olette olemassa ruumiissa, joka
fyysilliselle katseelle on näkymätön. Se on rakennettu hienommasta
aineesta, jos niin saa sanoa, mutta sekin elää vain jonkun aikaa. Teidän
personallisuutenne, joka on sama kuin näkymätön ruumiinne, haihtuu, ja
teistä ei jää jälelle muuta kuin kaiku luonnon suureen muistiin. Teistä
ei jää jälelle personallisuudestanne muuta kuin muisto ja te ette itse
voi sitä muistoa itsessänne säilyttää, sillä itsetietoinen itsenne ei
ole muualla kuin personallisuudessa. Kyllä on totta, että syvällä
sisässänne on olemassa Jumalallinen Henki--teidän yksilöllinen minänne,
mutta se ei ole itsetietoinen, se ei ole niin sanoaksemme
personallistunut, se on siellä takana salaisuutena. Te ette tunne muuta
kuin omaa personallisuuttanne. Se personallisuus haihtuu ja kuolee.»
Näin selittää uskontojen salainen oppi. Näin opettaa meille jooga ja kun
jooga lisää: »teidän tehtävänne on yhtyä Jumalaan», merkitsee se toisin
sanoin: »teidän tehtävänne on eläessänne tulla kuolemattomiksi, voittaa
kuolema. Jos te tahdotte joogaa harjotella, pitää teidän voittaa oma
kuolevainen personallisuus. Teidän pitää saavuttaa ikuinen elämä nyt jo
eläessänne ja ellette sitä saavuta nyt, ette voi sitä saavuttaa kuoleman
jälkeen, sillä nyt on otollinen aika ja nyt pitää työskennellä
niinkauankuin päivä on.»
Näin selittää jooga-oppi, ja tästä me, jotka olemme kuolevaisia
olentoja, me, jotka emme ole ratkaisseet kuoleman salaisuutta, me, jotka
emme ole itsetietoisesti voittaneet kuolemaa, meidän pitäisi nyt täällä
eläessämme astua ulos omasta harharuumiistamme, tulla kuoleman
valtakuntaan ja voittaa kuolon voima! Meidän pitäisi tehdä itsemme
iankaikkisiksi, kuolemattomiksi tässä eläissämme! Me huomaamme, mikä
ihmeellisen vakava ja vaikea työ tämä on. Se on suurin työ, mikä on
annettu ihmiselle, sillä missä on se ihminen, joka siihen työhön edes
uskookaan?
Ajatelkaamme ihmisiä. Jokaisella on paljon puuhaa omassa elämässään,
jokainen on kiinni milloin missäkin hommassa. Kuinka hänellä olisi
aikaa, käyttääksemme uskonnollista lausetapaa, pelastaa oma sielunsa?
Kristillisen puheen mukaan se tapahtuu ikäänkuin käden käänteessä,
meidän tarvitsee vain siihen uskoa! Mutta aikain viisaus ja salainen
tiede sanoo ja ne ihmiset, jotka ovat kokeneet, tietävät, ettei ole
sielu pelastettu sillä että uskomme. Ainoastaan tiedon kautta sielun
pelastuminen on mahdollinen, ainoastaan siten että tulemme henkisiksi
olennoiksi, itsetietoisiksi kuolemattomiksi olennoiksi.
Fyysillinen ruumiimme ei ole kuolematon, mutta meidän täytyy tulla
kuolemattomiksi sillä tavalla, että tiedämme olevamme toista kuin
fyysillinen ruumis, että tiedämme vain käyttävämme fyysillistä ruumista
asuinhuoneenamme ja välikappaleenamme työtä tehdäksemme, mutta emme pidä
ruumista omana itsenämme. Meidän täytyy oppia eläissämme jättämään
fyysillinen ruumiimme ja liikkumaan siinä maailmassa, jota kutsumme
näkymättömäksi maailmaksi, sekä seurustelemaan niiden olentojen kanssa,
jotka kuolemattomuuden valtakunnassa elävät. Niin suuri työ on sellaisen
ihmisen edessä, joka tahtoisi ryhtyä joogaan.
Me ymmärrämme, että jos sellaiseen työhön ryhtyy, on hyvä, että on
auttajia, neuvonantajia, ohjaajia. Kuitenkin on osa tästä työstä sitä
laatua, että sen voi jokainen suorittaa itsekseen. Osa työstä on sitä
laatua, ettemme siinä tarvitse muuta suullista neuvoa kuin sitä, mitä on
annettu kaikissa uskonnoissa, pyhissä kirjoissa ja julkisissa
jooga-järjestelmissä. Kun sen neuvon otamme varteen, silloin voimme
vaaratta valmistaa itseämme pitkän matkaa.
Toivon, että olette kaikki lukeneet pienen kirjasen »Elonneste». Toivon
myös, että olette lukeneet kirjasta »Suuret Uskonnot» luvun »Kuinka
vanhassa Intiassa totuutta etsittiin». Niissä kuvataan joogaa ja ne
täydentävät tätä luentoa.
Uskonnoissa puhutaan ihmisen täydellisyydestä ja annetaan ihmisille
siveellisiä neuvoja. Uudessa testamentissa ja varsinkin vuorisaarnassa
Kristus kehottaa seuraajiaan uuteen siveelliseen elämään. Hän antaa
esim. viisi uutta käskyä: älä koskaan kiivastu, älä katso naista
himoitaksesi häntä, älä ole pahaa vastaan, älä vanno äläkä käy sotaa
vaan rakasta vihollisiasi. Itämaitten suuri vapahtaja Buddha antoi
niinikään viisi uutta käskyä kaikille ihmisille, kymmenen
opetuslapsilleen. Mooseksen kymmenen käskyä ovat tunnetut kauas
ulkopuolelle juutalaisten piiriä. Mihin uskontoon tahansa tutustumme,
huomaamme, että on annettu ihmisille määrättyjä käskyjä, joita
on kehotettu noudattamaan. Samalla kun on puhuttu ihmisen
kuolemattomuudesta, hänen toivostaan ja tulevaisuudestaan, on
terotettu mieleen erityisiä siveellisiä neuvoja.
Tänäpänä ei kristikunnassa näitä asioita vielä ymmärretä.
Kuolemattomuutta pidetään luonnollisena tosiseikkana, joka meitä kaikkia
kuoleman jälkeen odottaa. Käskyt ymmärretään kaunopuheisiksi Jeesuksen
hengen tuotteiksi, joilla ei ole mitään kaytännöllistä merkitystä ja
jotka eivät ole ehdottomia eivätkä välttämättömiä noudattaa. Mutta
ihminen joka tahtoo ryhtyä joogaan, hän ymmärtää ennen kaikkea, ettei
näitä asioita voi ottaa leikin kannalta, pintapuolisesti,
kevytmielisesti. Hän ymmärtää heti, että mitä on sanottu uskonnoissa,
mitä suuret viisaat ovat opettaneet, se on sanottu vakavasti, se on
lausuttu todellisella tarkotuksella. Intiassa on Patandshalin
jooga-järjestelmässä ensimäiset askeleet n.k. _jama_ ja _nijama_. Näitä
vastaavat muissa uskonnoissa siveelliset neuvot ja käskyt, jotka samaten
ovat joogan ensimäisiä askeleita.
On kyllä uskovaisia, jotka tähän väittävät: »me otamme Jeesuksen käskyjä
niin vakavalta kannalta, että uskomme niiden joutuvan ikuiseen
kadotukseen, jotka eivät hänen käskyjään noudata.»
Olkoon, mutta siinä on toinen peruserehdys. Ikuista kadotusta ei ole
luonnossa. Ei kenenkään tarvitse helvetin pelosta ruveta Jeesusta
seuraamaan. Iankaikkista kadotusta ei ole, ainoastaan--kuolema niille,
jotka eivät harjota joogaa.
Jos syvennymme uskontojen salaiseen viisauteen, emme enää voi lohduttaa
itseämme millään taikauskolla. Emme voi rauhottaa mieltämme sanomalla:
»emmehän kuitenkaan joudu ikuiseen kadotukseen». Suoraan meidän täytyy
tunnustaa: »me kuolemme, ellemme ota elämää todelliselta kannalta.» Ei
meitä odota muuta; luonto ainoastaan tappaa meidät rikollisina
olentoina. Mutta jos tahdomme saavuttaa kuolemattomuuden ja tulla
ikuisiksi Jumalan pojiksi, silloin emme voi olla kevytmielisiä. Silloin
meidän täytyy ymmärtää, että ensimäiset askeleet ovat jama ja nijama eli
kaikkien uskontojen siveyskäskyt.
On sama, minkä uskonnon käskyt ihminen ottaa ojennusnuorakseen, sillä
syventyessään niihin perinpohjin hän tulee samaan päämäärään. Kaikki
vievät Jumalan luo, yhdentekevää, valitseeko hän kristinuskon,
buddhalaisuuden tai jonkun viisausopin, vai piirtääkö hän itse
ihanteelliset ääriviivat elämälleen.
Uskontojen viisaat opettajat ovat ainoastaan näyttäneet tietä tai
osottaneet suuntaa, mihin päin on kuljettava. Me voimme myös itse nähdä
tietä, itse ymmärtää, mihin päin on kulkeminen ja siis itse laatia
itsellemme käskyjä.
Tämä on suuri totuus, jonka meidän aikanamme teosofinen liike selvittää
ihmisille. Me emme ole sidotut kristinuskon käskyihin enemmän kuin
Buddhan oppiin tai Zoroasterin tai Laotsen. Me voimme itse valita
itsellemme käskyt, mutta me olemme sidotut kulkemaan. Meidän täytyy
kulkea tietä, jos tahdomme joogaa harjottaa. Siinä suuri vapautemme ja
samalla ihmeellinen edesvastuumme, kun oivallamme, mistä on kysymys.
Ammentakaa vaikka oman henkenne syvyydestä elämän käskyt itsellenne,
mutta kulkekaa tiellä.
Sentähden on selvästi tajuttava, jos tahdomme joogaa harjottaa, _mitä
varten_ meidän on noudatettava määrättyjä käskyjä ja määrättyä
elämäntapaa. Miksikä on joogassa ensimäiset askeleet jama ja nijama[2]
eli kaikki siveelliset käskyt? Hyvin selvästä syystä. Kun tahdomme tulla
kuolemattomiksi olennoiksi, täytyy meidän tahtomme olla luja. Sen täytyy
olla voimakas, itsetietoinen, keskitetty, kun otamme päämääräksemme
astua ulos fyysillisestä ruumiistamme itsetietoisina kuolemattomien
maailmaan. Jooga on itse asiassa keskityksen oppimista, oppimista
tahtomaan yhtä asiaa, ja sitä varten täytyy meidän saattaa koko
olemuksemme tasapainoon, tyyneksi, rauhalliseksi. Se on siveyskäskyjen
tarkotus jooga-työssä. Se on annettu pyrkijälle tehtäväksi.
Puhdistakaamme ensin itsemme, tehkäämme itsemme rauhalliseksi,
saattakaamme oma tunne-olemuksemme tyyneksi. Jos meitä tunne voi häiritä
ja tehdä levottomaksi, jos meitä mikään voi ärsyttää, tuskastuttaa,
saattaa pois tasapainosta, niin emme sillä hetkellä kykene joogaan.
Meidän täytyy saada valta oman itsemme yli. Meidän täytyy oppia
tuntemaan oma itsemme. Meidän täytyy tuntea oman olemuksemme perustassa,
tahdommeko totella yksin--Jumalaa.
Kun ihminen alkaa noudattaa määrättyä siveellistä järjestelmää, joko
toisen tai toisen opettajan säätämää tai oman henkensä laatimaa, silloin
hän oppii tuntemaan itseään ja näkemään, mille hän painoa panee
elämässä, mikä häntä ilahuttaa ja mikä surettaa tai tekee levottomaksi.
Ja hän huomaa, ettei ainoastaan rumat, itsekkäät tunteet vaan myös
hellät, kauniit, personallista rakkautta uhkuvat tunteet voivat häiritä
häntä Jumalaa etsiessään. Ei mikään henkinen siveys tee ihmistä koskaan
kylmäksi, pahaksi, kovaksi; päinvastoin hän tulee hellemmäksi,
rakastavammaksi, huolehtivammaksi. Tuskat ovat hänelle suuremmat,
maailman synnit laskeutuvat hänen yllensä, hän rakastaa enemmän, hän
kärsii enemmän, hänen koettelemuksensa ovat moraalisesti suuremmat kuin
ennen, ja kuitenkin keskellä kaikkea tätä tuskaa ja levottomuutta hänen
täytyy löytää itsestään rauhan asunto. Hänen täytyy löytää tasapaino,
niin että vaikka maailmat menisivät murskaksi, vaikka tähdet putoisivat
ja kaikki sortuisi hänen ympärillään, hän seisoisi lujana kalliolla. Ja
se kallio on tyhjässä avaruudessa ja se kallio on hänessä itsessään. Kun
hän löytää tällaisen perustuksen, silloin hän on tehnyt työn, jota
siveyskäskyt tarkottavat.
Tätä päämäärää on tarkotettu valmistavalla jooga-työllä, n.k.
»puhdistuksella». Kun sen saavutatte, niin te rakastatte enemmän kuin
ennen, mutta kuitenkin olette iankaikkisesti rauhallisia. Te kärsitte
enemmän kuin ennen, ja kuitenkin te seisotte järkkymättömän lujina. Kun
ihminen saavuttaa tämän kyvyn harjottamalla jooga-asketismia, silloin
hän on oppinut tuntemaan itsensä. Hän tietää, mitä hän tahtoo, ja hän
tahtoo Jumalaa, totuutta, kuolemattomuutta Jumalan yhteydessä. Ja nyt
hänelle alkaa uusi työ. Vanhan intialaisen jooga-järjestelmän,
Patandshalin Jooga-Suutrojen mukaan seuraa nyt kaksi askelta, joita
niissä kutsutaan nimeltä _aasana_ ja _praanajaama_, eli »asento» ja
»hengityksen voittaminen.»[3]
Ensimäinen askel, jama ja nijama, teki tunne- eli astraaliruumiimme
tyyneksi ja saattoi sen tasapainoon. Nyt huomio käännetään fyysilliseen
ruumiiseen ja käsketään harjottamaan aasanaa ja praanaajaamaa.
Asento--mikä asento? Joogassa tullaan harjottamaan erinäisiä
mietiskelyjä, ja jotta sitä voisi harjottaa, täytyy paitsi tunneruumiin
myös fyysillisen ruumiin tottua olemaan aivan hiljaa, häiriötä
tuottamatta. Sentähden Patandshalin järjestelmässä puhutaan ensin
aasanasta. Ihmisen täytyy etsiä itselleen sellainen asento, joka ei
häntä häiritse. Patandshali sanoo, että näitä asentoja on paljon ja
monenlaisia ja kullekin ihmiselle voi olla oma erityinen asentonsa
sopivin, mutta hänen täytyy löytää asento, joka tekee, että hän voi
unohtaa fyysillisen ruumiinsa.
Itämailla tavallisesti käytetyssä asennossa ihminen istuu maassa jalat
allaan, selkä ja pää suorana samassa viivassa, ja sanotaan, että se on
kaikkein helpoin ja mukavin asento useimmille ihmisille.
Länsimailla käytetään istuvaa, vanhaa egyptiläis-assyrialaista asentoa,
jonka voitte nähdä esim. egyptiläisissä kuvissa. Se on myös
jooga-asento, ja se on useimmille länsimaalaisille sopivin. Siinakin on
selkä oleva suorana ja pää samassa linjassa. Aasanan oppiminen on nyt
siinä, että oppii olemaan määrätyssä asennossa liikkumattoman hiljaa.
Sentähden Patandshalin jooga-järjestelmässä puhutaan asennosta
erityisenä askeleena. Nykyaikaisissa esoterisissa järjestelmissä ei
puhuta niin paljon tästä asennosta, eikä sitä tehdä erityiseksi
askeleeksi, neuvotaan vain millä tavalla voi istua, mutta itämaalaiset
ovat nähtävästi pyrkineet korkeammalle ja alusta saakka tienneet
selvemmin, mihin päämäärään tähtäävät. Aasana on erinomaisen tärkeä,
sillä varsinaisen joogan eli okkultisen mietiskelyn fyysillinen ehto on,
että ruumis on liikkumatta mukavassa asennossa. Kun ihminen alkaa
harjottaa aasanaa, hän kohtaa kaikenlaisia vaikeuksia, häntä kiusaavat
uneliaisuus, väsymys, levottomuus, liikkumisen halu ja monenlaiset
ruumiilliset tuskat. Hänen ruumiiseensa ryntäävät niin monenlaiset
hirveät kärsimykset. Niin on alussa, kun ruumis on tottumaton, mutta
pitää jatkaa, kunnes löytää oman asentonsa ja kykenee olemaan
liikkumatta niinkauankuin itse tahtoo. Tiedätte, että intialainen joogi
istuu mietiskellen tuntikausia, päiviä, jopa--niin kerrotaan--kuukausia
ja vuosia samassa asennossa. Hän istuu esim. käsi ylhäällä niin kauan,
että taivaan linnut luulevat hänen käsivarsiansa oksiksi ja rakentavat
pesänsä niihin.
Toisena askelena fyysillisen ruumiin voittamisessa on menettely, jota
kutsutaan nimellä praanajaama eli »hengityksen tappaminen». Sen kautta
ihminen oppii tulemaan hengityksensä herraksi. Hengitys on meille
elämää, hengittämättä me kuolemme. Muutamat ihmiset hengittävät
nopeasti, toiset sangen verkalleen. Kaikkien, jotka oppivat laulamaan,
esiintymään näyttämöllä, puhumaan julkisesti, tulee tottua hengittämään
rauhallisesti; muuten heidän äänensä ei kestäisi. Jokainen, ken näin
esiintyy, harjottaa senvuoksi jonkun verran praanaajaamaa. Joogaan
kuuluva praanaajaama on vain sama asia kehitettynä huippuunsa. Joogit,
jotka saavuttavat korkeimman ennätyksen tässä taidossa, voivat hengittää
kerran tunnissa tai kerran vielä pitemmässä ajassa. Joogassa
praanaajaama on siis sitä, että ihminen vähitellen oppii hengittämään
yhä hitaammin, ja kuta hitaammin hän hengittää, sitä vähemmän hän
kuluttaa elämänvoimaa.
Tarkastakaa ihmisiä ja te huomaatte, että ne, jotka hengittävät
nopeasti, kuluttavat paljon fyysillistä elämänvoimaa. He ovat
tunteellisia ia innostuvia, mutta väsyvät pian. Sellaiset taas, jotka
hengittävät harvaan, ovat voimakkaita, hitaampia innostumaan, mutta
lujempia ja luotettavampia.
Hengitystä jokainen voi oppia hillitsemään. Meidän päiviemme
voimistelujärjestelmissä on otettu praanaajaama käytäntöön. Kaikkien
urheilijain ja voimistelunharjottajain, jotka järjestelmällisesti
treenaavat itseään, täytyy oppia hillitsemään hengitystä. Mitenkä
kävisi, jos juoksija läähättäisi? Praanaajaama kuuluu välttämättä
fyysillisen ruumiin puhdistustyöhön ja herrauden saavuttamiseen sen yli.
Mutta länsimaitten esoterisissä kouluissa ei puhuta näistä fyysillisistä
harjotuksista paljon. Ne ovatkin vaarallisia, ellei noudateta viisasta
järjestelmää. Niitä ei voi omin päin harjottaa liian pitkälle. Täällä
länsimailla, jossa fyysillinen ruumis on karkea eikä niin hienosti
rakennettu kuin itämailla, voimme hiljakseen oppia hengittämään
rauhallisesti, mutta emme voi toivoa saavuttavamme sellaisia tuloksia
kuin itämailla. Sentähden täällä alussa sivuutetaan fyysillisiä
harjotuksia, mikäli ne koskevat suurempia ennätyksiä, ja ainoastaan
alkusaavutukset asetetaan oppilaan saavutettaviksi. Täällä siirrytään
heti ensimäisten askeleitten, jaman ja nijaman jälkeen varsinaiseen
mietiskelyyn, joka intialaisessa jooga-järjestelmässä käsittää neljä
myöhempää askelta nimeltä _pratjaahaara_, _dhaarana_, _dhjaana_ ja
_samaadhi_.
Ensimäinen askel on pratjaahaara, joka merkitsee »katsomista
sisäänpäin», oman itsensä tarkastamista. Tämä ei ole itsetutkimusta
samalla tavalla kuin jama ja nijama, jolloin pyrkijä noudattaen
määrättyjä siveyskäskyjä oppi itsensä tuntemaan ja hillitsemään
tunneruumistaan, vaan tämä on uusi muoto. Tässä hän istuu varsinaisesti
mietiskelemään määrättyinä hetkinä ja on jo tunteissaan tyyni, hänellä
on tahto jo vakava, ruumis jo hiljaa. Nyt hän ryhtyy tarkastamaan
»ajattelijaa» itsessään, missä määrin hän osaa ajatella, mitä hän
ajattelee ja miten hänen ajatuskykynsä itsestänsä toimii.
Tämä on eri asia, sillä me tapaamme maailmassa ihmisiä, jotka ovat
pitkälle kehittyneet siveellisessä suhteessa, ollen lähellä pyhyyden
tilaa, mutta eivät osaa mietiskellä. He osaavat ehkä keskittää koko
tarmonsa rukouksen tapaiseen ponnistukseen, mutta eivät okkultisella
tavalla osaa käyttää meditatsionia tutkimusvälikappaleena. Meidän näet
ei pidä luulla, että kun kehitymme ihanteellisen siveellisiksi, samalla
olisimme salatieteilijöitä. Siveelliset askelet ovat alkuvalmisiuksia,
mutta kun oppilas alkaa harjottaa okkultista mietiskelyä, hän huomaa,
että uusi työ on hänen edessään. Kuta tunnollisemmin hän on suorittanut
puhdistustyön, sitä helpompi on mietiskely, sitä pikemmin se vie
tuloksiin.
Pratjaahaaraa harjottaessaan yrittelijä oppii näkemään, että ajatus on
aivankuin nuori hillitsemätön varsa, joka kulkee omaa tietänsä, juoksee
omin päin. Kaikenlaisia kuvia ajattelija loihtii hänen silmiensä eteen.
Hän koettaa hillitä ajatuksiansa, mutta kun hän saa kiinni yhdestä
linjasta ja pysyy siinä muutaman hetken, tulee äkkiä kuin pysähdys, ja
toisia ajatuksia nousee mieleen. Hän ei ollenkaan osaa sitä, mitä hänen
varsinaisesti pitäisi tehdä, nimittäin, saattaa oma ajattelijansa
täydelliseen lepotilaan, niinkuin tarkotus on. Tämä on välttämätöntä,
kun ihminen tahtoo nousta pois personallisuudestaan ja tulla
kuolemattomaksi olennoksi. Hän ei voi vapautua omasta itsestään, ellei
kaikki hänen sisällään ole tyyntä ja hiljaista. Eikä tämä sisällinen
rauha saa olla mitään väsymyksen hiljaisuutta, joka seuraa liian
suuresta ponnistuksesta, vaan sen täytyy niin sanoaksemme olla täynnä
nuoruuden voimaa, positivista tahtoa, selvyyttä ja itsetietoisuutta.
Joogin päämäärä, mietiskelyn ensimäinen askel on saavuttaa tällainen
mielen tyyneys, ajattelemisen tyhjyys, tällainen lepohetki kaikessa
tajunnallisessa kolminaismaailman elämässä. Ja alkaessaan tätä
pratjaahaaraa hänestä näyttää saavuttamattomalta ihanteelta tehdä aivot
tyhjiksi. Se tuntuu aivan mahdottomalta.
Helppoa on saattaa tunneruumis hiljaiseksi, helppoa saattaa fyysillinen
ruumis levontilaan. Mitä se on, verrattuna niihin helvetintuskiin, jotka
hiipivät oppilaan aivoihin ja mieleen, silloin kun hänen pitäisi saattaa
koko personallisuutensa aivan vapaaksi, rauhalliseksi ja tyyneeksi!
Ajatus on paljon vaikeampi voittaa kuin fyysillinen ruumis ja
tunneluonto. Ajattelija ihmisessä on taikavoima, loitsija.
Mielikuvitus on ennustus ja ensimäinen oire uudesta aistista,
astralisesta selvänäköisyydestä, ja se on kaikkein vaikein oppia
hillitsemään. Pyrkijän on sentähden noudatettava tarkkaa metodia
pratjaahaara-työssään. Hänen on pidettävä huolellinen kirjanpito niistä
ajatuskuvista, jotka pyrkivät säännöllisesti häiritsemään ja nousemaan
mieleen keskellä mietiskelyä. Hän tutkikoon itseään, mistä ne johtuvat,
ja jos hän huomaa niiden johtuvan jostakin ennakkoluulosta, koettaa hän
valaista ymmärrystään. Jos ne johtuvat jostakin väijyvästä himosta,
koettaa hän puhdistaa tunneluontoaan, jos epämukavuudesta asennossa,
koettaa hän sitä oikaista. Meidän mielikuvituksemme on niin herkkä
kaikille vaikutuksille, jotka lähtevät käyttövälineistämme, että meidän
täytyy oppia poistamaan kaikki syyt, jotka johtavat häiritseviin
ajatuksiin. Askel askeleelta oppilas täten pääsee rauhaan omasta
ajattelijastaan.
Toinen mietiskelyn aste on dhaarana eli ajatuksen keskittäminen, jolloin
pyrkijä ottaa määrätyn ajatuskuvan ja koettaa pitää sitä mielessään.
Tämä on aivan koneellinen harjotus ja sitä hän tietysti on tullut
harjottaneeksi jo muissakin harjotuksissa esim. pratjaahaarassa, mutta
nyt hänen täytyy tottua siihen, että ottaa minkä ajatuksen tahtoo ja
pitää sitä mielessään niinkauankuin tahtoo. Oppilas menettelee esim.
näin: panee kellon pöydälle ja sanoo: »nyt alotan, piirrän avaruuteen
silmieni eteen kultaisen kolmion ja katselen sitä 20 minuuttia eikä
mikään saa häiritä ajatustani.» Tämä on ajatuksen keskittämistä. Jos te
tällä hetkellä yritätte näin tehdä, huomaatte olevanne kerrassaan
naurettavassa asemassa. Te ette osaa kaksikymmentä sekuntiakaan niin
tehdä, jollette ole harjottaneet mietiskelyä. Mutta kun ihminen
harjottaa dhaaranaa, hän asettaa itselleen ehdottomia vaatimuksia.
Vieläpä hän voi lisätä äskeiseen esimerkkiin: »20 min. päästä, vaikken
ole katsonut kelloa, alitajuntani huutaa minulle ja minä havahdan.» Ja
niin käy, jos pyrkijä on oppinut pratjaahaaran kautta tyhjentämään
aivonsa. Tätä keskityskykyä hänen täytyy niin paljon harjottaa, että voi
siihen luottaa, ja silloin ylimeno siitä johtaa dhjaanaan eli
varsinaiseen mietiskelyyn.