tekemisiin yliaistillisen maailman kanssa. Hän ei voi olla toisessa
maailmassa sama personallinen olento kuin hän on tässä ilman tätä
fyysillis-eetteristä ainetta. Siis hän ei voi olla olemassa kuolemankaan
jälkeen ilman fyysillis-eetteristä ruumista, joka välittää hänen
personallista itsetietoisuuttaan, ellei hän muutu toiseksi olennoksi. Ja
minkä kokemuksen itse asiassa ne ihmiset tekevät, jotka ovat hereillään
ja personallisesti oma itsensä ulkopuolella fyysillistä ruumista? He
tekevät sen kokemuksen, etteivät tiedä minkälainen on ihmisen tila
kuoleman jälkeen. He eivät tapaa kuolleita, ellei joku vainaja tule
heidän luokseen puhumaan heille. Joskus kuollut sukulainen tai ystävä
saattaa tulla heidän luoksensa, ja he voivat tietää, että hän on
kuollut, he voivat puhua hänelle, mutta he eivät kykene itse lähtemään
vainajien valtakuntaan, helvetteihin ja taivaisiin ottamaan selvää,
kuinka siellä on. Tämän huomion he pian tekevät. He kyllä ovat päässeet
ihmeelliseen tietoon siitä, että ihminen saattaa olla olemassa
ulkopuolella karkeata fyysillistä välinettään, mutta he eivät saata
päästä vainajien yhteyteen muitta mutkitta. Itse asiassa tämä ilmiö on
epänormaali. Se on pohjaltaan aineellinen ilmiö eikä sellainen henkinen
ilmiö, jonka tarpeessa totuudenetsijä on. Se ei anna hänelle sitä
henkistä tietoa, jota hän kaipaa.
Sillä henkisen tiedon kaipuu on lyhyesti määriteltynä tämä: »onko
ihminen toinen olento kuin fyysillisen ruumiin välityksellä ilmenevä
personallisuus? Onko ihminen todella sellainen kuolematon olento, joka
on olemassa kuoleman jälkeen? Missä ovat vainajat olemassa kuoleman
jälkeen?« Jos heitä on olemassa, täytyy elävässä ihmisessä jo piillä
kuolemattomuuden siemen. Ja jotta ihminen eläissään voisi päästä
tietoon vainajien olotilasta, täytyisi hänen tulla tietoiseksi siitä
puolesta itsestään, joka on riippumaton fyysillis-eetterisestä
personallisuudesta. Tämä on se henkinen tieto, jota totuudenetsijä
kaipaa toisen heräymyksen jälkeen.
VI.
UUDESTASYNTYMINEN KRISTUKSESSA.
Puhuttiin viime kerralla siitä elämästä, jota salatiedettä harjottava
ihminen saattaa elää ruumiin ulkopuolella. Mainittiin, että on ero
tehtävä kahdenlaisen ruumiin ulkopuolella olon välillä. Toinen on
oikeastaan fyysillisen ruumiin kahtiajakoa vain, toinen on varsinaista
elämää ja oloa fyysillisen ruumiin ulkopuolella. Edellisenlaatuiseen
elämään ruumiin ulkopuolella, joka perustuu fyysillisen ruumiin
kahdistumiseen on taipumusta herkkätuntoisilla henkilöillä, jotka
luonnostaan ovat fyysillisesti mediumistisia, ja myöskin henkilöillä,
jotka ovat salatieteilijöitä sillä tavalla, että vaikutin, joka heitä
elähyttää, on uteliaisuus tai ainakin tiedonhalu, jota emme teosofeina
saata täydellisesti hyväksyä. Kun näet ihminen on ulkona fyysillisestä
ruumiistaan eetterisessä haahmossa, niin hänelle ei ainoastaan ole
mahdotonta pyrkiä vainajien varsinaiseen valtakuntaan, muutamia
poikkeuksia lukuunottamatta, vaan hän on myöskin altis samoille haluille
ja himoille kuin fyysillisessä ruumiissaan ollessaan. Hän ei itse ole
välttämättä siveellisesti eli moraalisesti parempi kuin
päivätajunnassaan, ja on vielä lisättävä, että hän päivätajunnassaankaan
ei tarvitse olla erittäin kehittynyt siveellisesti voidakseen saada
aikaan tällaisia kaksistumisilmiöitä.
Kun n. 15 vuotta sitten erityisesti tutkin näitä asioita
käytännöllisesti, näytettiin minulle esimerkeillä ero eetterisen ja
varsinaisesti henkisen ruumiista ulkonemisen välillä. M.m. selveni
minulle ero seuraavan tapauksen kautta. Eräs ranskalainen
salatieteilijä, joka ei ollut teosofi eikä ollenkaan hyväksynyt
teosofista liikettä, istui huoneessaan, luultavasti Parisissa, ja
kirjotti kirjotuspöytänsä ääressä, joka oli akkunan luona. Vaikka hän
muuten oli tavallisen ihmisen näköinen, kiintyi huomioni hänen
silmiinsä, joissa paloi tumma, synkkä hehku. Kadulta kuului rattaiden
ajoa ja hän kääntyi äkkiä katsomaan, aivankuin olisi aavistanut jotakin.
Kadulta ajoivat vaunut ohi, niissä istui upea, kaunis nainen ja
herrasmies. Silloin tämä ranskalainen salatieteilijä tunsi voimakasta
mielenliikutusta enkä minä ymmärtänyt muuta kuin että hän, joka
nähtävästi oli rakastunut tuohon naiseen, äkkiä tuli mustasukkaiseksi
sen takia, että vieras herrasmies ajoi vaunuissa naisen seurassa.
Luultavasti hänellä oli syvempikin syy, minkätähden hän samassa
menetteli niinkuin menetteli, mutta sitä en silloin osannut nähdä. Näin
ainoastaan nämä selvästi näkyvät tunteet hänessä. Nyt hän heti
heittäytyi pitkälleen sohvalleen huoneessaan, eikä kestänyt monta
sekuntia,--niin harjaantunut hän oli tässä okkultisessa
tempussa,--ennenkuin hän nousi eetterihaahmossaan fyysillisestä
ruumiistaan ja kiirehti seinän kautta vaunujen jälkeen ja sisään
vaunuihin. Hän tietysti oli aivan näkymätön niille, jotka vaunuissa
ajoivat, mutta itse hän saattoi täydellisesti nähdä ja kuulla heitä. Hän
oli heidän luonaan kuin fyysillinen olento ainakin, mutta näkymättömänä.
Tämä näky vaikutti minuun erittäin inhottavasti ja ymmärsin selvästi,
että tuo ei ollut korkeata okkultismia. Sehän oli kerrassaan salaisten
voimien prostituoimista, niiden käyttämistä personallisiin tarkotuksiin!
Todellinen salatieteellis-henkinen oleminen fyysillisen ruumiin
ulkopuolella on aivan toista laatua. Se on käyttääkseni muuatta
raamatullista vertausta, joka mielestäni tähän kohtaan hyvin sopii,
ottamista osaa kuninkaanpojan häihin. Te muistatte tämän Kristuksen
vertauksen kuninkaanpojan häistä, joihin kaikkia kutsuttiin: ovella
kuitenkin katsottiin, kuka on puettu häävaatteisiin, kuka ei. Ken ei
ollut häävaatteisiin puettu, hän ei päässyt ovesta sisälle. Tämä on
kirjaimellisesti totta salaisen maailman suhteen ja todellisen elämän
suhteen ulkopuolella fyysillisen ruumiin. Jos ei ihminen ole riisunut
päältään fyysillistä personallisuuttaan ja pukeutunut häävaatteisiin--
tämä sana on sekä vertauksellinen että myöskin realistisesti tosi--ei
hän voi astua sisään salaiseen elämään, todelliseen okkultiseen elämään
ruumiin ulkopuolella. Sentähden hänen olemisensa siinä maailmassa, jota
me kutsumme henkimaailmaksi, ja hänen kuulumisensa siihen maailmaan
jäsenenä perustuu ja nojautuu siihen, että hänessä on herännyt uusi
inhimillinen sielu, uusi personallisuus niin sanoaksemme.
Ja mikä voima se tämän personallisuuden saattaa herättää? Ainoastaan
jumalallinen rakkaus ja sääli.
Kaikille teosofeille ja kaikille ihmisille, jotka tahtoisivat, että
heidän elämänsä nukkuessaan--illan ja aamun välillä--ei menisi hukkaan,
vaan jotka soisivat silloinkin elävänsä ja olevansa jollakin tavoin
tietoisia, kaikkialla on aina viisaiden puolelta annettu se neuvo, että
heidän ei pidä pyrkiä väkinäisesti itsetietoisiksi. Ei kenenkään pidä
ajatella maatapannessaan: »jospa minä nyt olisin itsetietoinen
ulkopuolella ruumiin, jospa voisin elää personallista elämää ja muistaa
huomenna herätessäni, mitä olen tehnyt, missä olen liikkunut ja ollut
yön aikana!» Ei kenenkään pidä ajatella näin, sillä kun näin ajattelee,
on siinä personallinen ja itsekäs värähtely mukana, joka vaikuttaa, että
kun poistuu fyysillisestä ruumiistaan, niinkuin jokainen ihminen yöllä
poistuu, tulee vetäneeksi vähän eetteristä ainetta mukanaan. Tämä
pidättää ihmistä maanpiirissä eikä anna hänen henkensä kohota
asianomaiseen olotilaansa. Sitä vastoin meidän kaikkien, jos tahdomme
kehittyä henkisessä ja salatieteellisessä elämässä, pitää ajatella kun
laskeudumme levolle: joko ylimalkaisesti »jospa minua voitaisiin nyt
yöllä käyttää hyvän palvelukseen ja rakkauden töihin, ei ollenkaan niin,
että minun tarvitsisi siitä mitään tietää, että minulla pitäisi olla
siitä mitään muistoa herätessäni aamulla, vaan ainoastaan niin, että
voisin jotakin hyvää tehdä. Tahdon antaa itseni rakkauden
palvelukseen--jospa voisin jotakin hyvää tehdä!»--tai sitten, jos
tiedämme erityisen henkilön, joka olisi lohdutuksen tai henkisen
valistuksen tarpeessa,--»oi, jospa nyt nukkuessani voisin olla hänelle
hyödyksi ja häntä auttaa.» Toinen tai toinen. Kysymyksessä pitää olla
epäitsekäs personaton työ, ei mikään salatieteellinen voitto itselleen,
ei mikään merkillinen tietoisuus eikä erityisiä okkultisia huomioita,
joita voisi muistaa päivällä. Ja iloinen voi ihminen olla, jos hän saa
niin nukkua, ettei »muista» mitään aamulla herätessään, vaan jos hänellä
vain on hyvä olla ja ihana tunnelma sielussaan, sillä silloin häntä
varmasti on voitu käyttää hyvän palvelukseen. Muuta meidän ei pidä
toivoa. Kaikki salatieteelliset kyvyt ja okkultiset voimat tulevat
itsestään, kun niiden aika on, ja jos on tarpeellista. Meidän ei pidä
toivoa muuta kuin että voisimme olla hyödyksi maailmassa.
Varsinaisessa elämässään ruumiin ulkopuolella ihminen on toinen olento.
Hän on siinä tilassa niin suuressa määrin toinen olento, että miltei
kauhulla tai vieromisella ajattelee fyysillistä käyttövälinettään, joka
silloin merkitsee hänelle koko fyysillistä personallisuutta. Hän
ajattelee: »tuo inhottava olento, joka on niin alhainen, että se elää
tietämättömyydessä ja pimeydessä, tuntematta mitään korkeampaa, tuo on
minun vankeuteni.» Näin hän alussa ajattelee kokiessaan todellista
elämää fyysillisen ruumiin ulkopuolella toisessa maailmassa. Vähitellen
hänen fyysillinen personallisuutensa kehittyy sellaiseksi, ettei hänen
tarvitse kauhulla sitä ajatella,--ja tietysti, ohimennen sanoen, hänen
kauhunsa fyysillistä personallisuutta kohti ei merkitse, että meidän
kannaltamme katsoen hänen päivätajuinen personallisuutensa olisi mikään
huono tai ala-arvoinen personallisuus; se on tietysti fyysillisesti
katsoen sangenkin valistunut, mutta salatieteilijän itsekritiikki
tapahtuu henkisen elämän kannalta.
Voimme nyt syystä kysyä, mitenkä on ymmärrettävä, että uusi olento
ihmisessä muodostuu. Mistä se uusi olento tulee, kuinka ihminen on
toinen salatieteellis-yliaistillisessa elämässä kuin personallisessa
elämässä? Kuinka tämä on ymmärrettävissä? Mistä se johtuu ja mitä se
merkitsee? Muistatte, että eräässä näistä luennoista sanottiin, että
ihminen oppiessaan vähitellen tuntemaan Jumalaa tulee lopulta siihen
kohtaan, että hän näkee Jumalan kaikkialla. Ensin hän näki Jumalan
minässä, sitten lähimäisessään, lopuksi kaikkialla, ja tämä kokemus, kun
hän näkee Jumalan kaikkialla, on erityisen ihana autuaallinen kokemus,
josta lähtien hänelle alkaa onnellinen elämä. Eräässä toisessa
esitelmässä, kun totuuden etsimisen tietä kuvailtiin toiselta kannalta,
sanottiin, että ihminen kulettuaan älyllisen heräymyksen läpi tulee
siveelliseen heräymykseen, jolloin suuri yhtenäinen elämä eli Jumala
rupeaa liikkumaan ja tuntumaan ihmisen sisässä, niin että hän ei
ainoastaan näe älynsä silmällä, että on olemassa yhtenäinen elämä, vaan
että hän myös tuntee sen sisässään nostavana, puhdistavana voimana ja
rakkautena kaikkia kohtaan.
Nämä mystilliset kokemukset, Jumala kaikkialla ja yhtenäisen elämän
tunteminen, ovat itse asiassa samaa, vaikka kuvatut eri tavalla. Ja kun
ihminen tekee tämän kokemuksen Jumalasta, että jumalallinen elämä, joka
on kaikkialla, on myös hänessä, silloin hänessä tosin alussa, hänen
itsensä tietämättä, sikiää uusi olento. Sillä tämä on hänen ensimäinen
varsinaisesti henkinen eli salatieteellinen kokemuksensa.
Nyt ymmärrämme, mitenkä tämä käy päinsä, jos muistamme seuraavia
tosiseikkoja.
Tämä yhtenäinen elämä, jota kutsumme Jumalaksi, tämä suuri rakkaus ja
armeliaisuus, tämä ihmeellinen voima, autuus, viisaus ja elämä kaiken
ilmiöllisen olemisen takana, tämä on tajunta, jossa elävät kaikki ne
ihmiset ja kaikki ne olennot, enkelit ja jumalat, jotka ovat kehittyneet
niin pitkälle, että he ovat tulleet tästä yhtenäisestä elämästä
tietoisiksi. Tässä eri nimillä, milloin Herraksi, milloin Kristukseksi
j.n.e. kutsutussa tajunnassa he kaikki elävät. He ovat eri pitkällä
kehityksessään tässä tajunnassa, he käsittävät sitä eri tavalla, ovat
siihen eri määrässä uppoutuneet, ovat eri mitassa sillä täyttyneet,
mutta siinä he kaikki elävät. Kaikki vihityt, Mestarit, jumalat ja
niiden yläpuolella olevat olennot, jotka ovat todellisesti tietoisia
jumalallisesta elämästä, elävät tässä tajunnassa. Eikä tämä jumalallinen
elämä ole mikään »prinsiippi», mikään kylmä, personaton todellisuus,
mikään koneellinen luonnonlaki, vaan elävä, personallinen todellisuus.
Se on personallinen niiden olentojen kautta, jotka siinä elävät.
Jumalallinen elämä on itsessään mittaamaton, ääretön, käsittämätön.
Jokainen olento, joka siihen uppoutuu, joka sitä tajuaa, tulee
osalliseksi siitä toisen olennon välityksellä. Me voimme jo
paikallisesti ymmärtää, etteivät kaikki yksilö-tajunnat tässä suuressa
elämässä ole vieretysten, vaan samassa paikassa; ne ovat aivankuin yhtä.
Siinä Kristus-tajunnan piirissä, johon yksilö joutuu, on ennestään
olemassa toisia olentoja, ja heidän tajuntansa eli auransa vaikuttaa
uuteen tulokkaaseen, tunkee häneen, niin että hän tulee siitä
osalliseksi ja jumalallinen elämä, johon hän uppoutuu, ilmenee hänelle
personallisena. Kaikki ihmiset, jotka ovat tehneet varsinaisia henkisiä
kokemuksia, olkoot ne kuinka alkuperäistä laatua tahansa, ovat aina
olleet huomaavinaan, että jokin olento täyttää heidän sielunsa. He
kutsuvat sitä personalliseksi Jumalaksi. Täällä kristikunnassa sitä
useammin vielä kutsutaan Kristukseksi. Sellainen ihminen, joka todella
tekee henkisen kokemuksen, hän sanoo aina: »hengessäni tulen tekemisiin
Kristuksen kanssa.» Tai jos hän käyttää toista nimeä, hän sanoo: »minä
joudun yhteyteen Isän kanssa.» Mutta joka tapauksessa joku mystillinen
olento aivan kuin ottaa hänet syliinsä. Tämä ei ole erehdystä. Tämä
tunne on aivan oikea. Jumalallisessa tajunnassa on personallinen puoli
edustettuna niiden olentojen kautta, jotka siinä elävät. Sentähden on
aivan oikein sanoa, että kun kehitymme henkisesti, joudumme
tekemisiin--yhteyteen--Kristuksen kanssa.
Nyt kutsutaan ensimäistä suurempaa kokemusta tästä sisäisestä
Kristus-elämästä ja mystillisestä yhteydestä Jumalan kanssa, niinkuin
tiedätte, Kristuksen syntymäksi ihmisen sisällä. On usein kysytty, mitä
on tuo Kristuksen syntymä ihmisen sisässä, josta puhutaan teosofisessa
kirjallisuudessa. Meillähän on korkeampi minä. Korkeampi minämmekö se
syntyy ja tulee tietoiseksi? Minkätähden sitä kutsutaan Kristuksen
syntymäksi? Aivan täydellä syyllä, kuten heti selitän. Korkeampi minä ja
personallisuus on jokaisessa ihmisessä, mutta silta korkeamman minän ja
personallisuuden välillä kulkee aivankuin sumun läpi, niin että ihminen
tavallisessa minässään ei tiedä korkeammasta minästään. Eikä hän voi
tietää siitä eikä se voi hänessä herätä eikä hän voi alkaa elää siinä,
ennenkuin Kristus syntyy hänen sisässään. Mutta Kristustajunta ei voi
syntyä, ennenkuin hän saa apua henkisen maailman puolelta.
Kristusmaailman avulla tapahtuu puhdistus hänen personallisessa
tajunnassaan, niin että silta personallisuuden ja yksilöllisyyden eli
korkeamman minän välillä edes hetkeksi häipyy ja häviää. Ihminen ei voi
omin voimin nousta personallisesta tajunnasta korkeamman minän
tajuntaan. Hänen täytyy saada jumalallisen elämän puolelta se apu, että
se täyttää hänet ja nostaa hänet ja puhdistaa hänet. Kun hän tämän
kokemuksen tekee, silloin hän vaikkapa hetkeksi yhtyy omaan todelliseen
minäänsä, korkeampaan minäänsä, ja silloin on Kristustajunta vaikuttanut
hänen personallisuuteensa ja ikäänkuin syntynyt hänen sisäänsä. Ja
vaikka ihminen ei aivan yksityiskohtia myöden tästä tietäisi, vaikkei
hänellä olisi ollut sellaisia yliaistillisia kokemuksia, että hän
varmasti tietäisi Kristuksen hänessä syntyneen, niin jos Kristus on
ihmisessä edes siinnyt, jos Kristustajunta on sellaisessa suhteessa
ihmiseen, että hän aivan kuin kantaa sitä sielunsa kohdussa, silloin on
kuitenkin olemassa varma tunnusmerkki saman ihmisen personallisuudella.
Ihminen, jonka sisällä vaikuttaa Kristuksen voima, hän on näet
personallisessa tajunnassaan ehdottomasti hyvä, anteeksiantavainen ja
rehellinen eikä koskaan tahtoisi mitään pahaa. Sentähden Kristus-kokemus
on äärettömän tärkeä ihmisen koko kehitykselle. Sen perästä ihminen ei
enää tahdo pahaa. Silti hän ei ole täydellinen olento. Päinvastoin vielä
myöhemmin, kun Kristus hänessä varsinaisesti syntyy, hän syntyy
tallissa, s.o. keskellä eläinten joukkoa, sillä hänen personallisuutensa
on vielä eläimellinen. Sen voimat ovat näet kuin tuntemattomia
luonnonvoimia, joita ihminen ei osaa käyttää hyvän palveluksessa.
Kristuksen syntymän jälkeen alkaa totuudenetsijälle varsinainen
elämäntaistelu. Hänen silmänsä aukenee uudella tavalla personallisuuden
vaistoille ja haluille. Ennen, kun hänellä ei ollut Kristusta, hän ei
osannut niitä arvostella muuten kuin käytännöllisen järjen kannalta ja
avulla--sen mukaan, missä määrin ne olivat hänelle itselleen ja
toisille personallisina olentoina hyödyllisiä tai vahingollisia, mutta
nyt hän arvostelee niitä toisella tavalla. Hän tuntee, että hänen
pitäisi kaikki voittaa eli paremmin: muuttaa kaikki salaisiksi
taikavoimiksi. Hänen heikkoutensa sisältävät yhtä suuria mahdollisuuksia
kuin hänen hyveensä. Kaikkien kykyjen arvotus on käytännöllisesti
ratkaistava. Paheista on tehtävä portaita, joille ihmisveljet voivat
astua matkallaan ylöspäin. Hyveistä on tehtävä loistavia tähtiä, jotka
näyttävät ihmisille tietä pimeässä.
Tällä tiellä edetessään ihmisessä vahvistuu Kristus-voima ja henkisesti
eli selvänäköisesti katsoen hänessä silloin kasvaa uusi olento, uusi
ihminen. Tästä uudesta ihmisestä hän tulee tietoiseksi, niin pian kuin
hänen itsetietoisuutensa voi vaikkapa hetkeksi siirtyä näkymättömässä
maailmassa uuteen ihmiseen, häneen itseensä uutena ihmisenä. Vielä
myöhemmin tulee hetki, jolloin tapahtuu se, mikä Uudessa Testamentissa
kuvataan kertomuksella kasteesta. Ihminen käy itse asiassa läpi
kaste-kokemuksen toisessa olotilassaan, ulkopuolella fyysillisen
ruumiin, kaste-kokemuksen, jolloin Jumala eli näkymätön suuri elämä
sanoo hänelle: »sinä olet minun poikani, ja minä rakastan sinua.» Tämä
on ihmiselle mitä ihmeellisin kokemus ulkopuolella fyysillisen ruumiin.
Silloin hän itse huomaa tosiaan olevansa toinen olento kuin hänen
fyysillinen personallisuutensa. Ja silloin hän myös tietää olevansa tuon
salaisen maailman kansalainen, ottavansa hääpukuun puettuna osaa
kuninkaanpojan häihin ja kykenevänsä tekemään työtä näkymättömässä
maailmassa.
Mikä on nyt hänen elämänsä sisältö, mikä hänen pyrkimyksensä, mihin
hänen katseensa on suunnattu? Siihen että hän kehittyisi--käytän nyt
sanaa, jolla on kummallinen, ehkä vähän epämiellyttävä kaiku meidän
teosofien korvissa--että hän kehittyisi mediumiksi; ei mediumiksi
kaikenlaisille astraalisille ja personallisille eli itsekkäille
voimille, vaan Mestarin eli salaisen veljeskunnan eli Kristuksen eli
Isän Jumalan mediumiksi ja välikappaleeksi--kaikki nämä nimitykset
tarkottavat käytännöllisesti samaa asiaa. Hänen pyrkimyksensä ei ole
tulla itse suureksi tietäjäksi tai ihmeelliseksi olennoksi. Hänen
pyrkimyksensä on yksinomaan tulla sellaiseksi, että rakkauden ja
totuuden voima voisi häntä esteettä käyttää. Hänen elämänsä on suurta
työtä, todellista työtä itsensä puhdistamiseksi ja voittamiseksi.
Salatieteilijänä hän ei saa kehittyä ikäänkuin koneeksi, jota korkeampi
voima ilman hänen myötävaikutustaan voisi käyttää ja panna liikkeelle,
vaan hänen on tultava eläväksi palvelijaksi, raamatun nimityksellä
»pojaksi talossa», joka aina tahtoo pienimmässäkin totella Isän käskyä,
mutta ei ole orjan tasalla eikä kuin orja sokeasti, ymmärtämättä täytä
isännän käskyjä. Pojaksi hänen tulee kasvaa, pojaksi, joka ymmärtää Isää
hyväksi ja viisaaksi ja itse aina näkee, että mitä Isä käskee, on
oikeata ja välttämätöntä, ja heti ilomielin täyttää isänsä pyynnön.
Sellaiseksi hänen tulee kehittyä, ja sentähden hänen saavutuksiinsa
kuuluu kaikenlaisten yliaistillisten voimien hankkiminen, mutta hän
tietää nyt, mitä hänen tulee hankkia, millä tavalla ja miksikä.
Kauemmaksi meidän ei tarvitse seurata salatieteellistä kehitystä.
Ymmärrämme jo selvästi, jos olemme käsittäneet, mitä on puhuttu, että
opetuslapsen ihanne joka väikkyy meidän silmissämme todellisesti
saavutettavana ihanteena, on siinä, että itse tulisimme niin
itsettömiksi, vaikka samalla mitä todellisimmin omaksi itseksemme, että
taivaallinen Isä eli Mestari eli Salainen Veljeskunta eli Kristus voisi
esteettä meitä käyttää hyvän palvelukseen ihmiskunnassa.
VII.
JOOGA OMIN PÄIN.
Kun minua pyydettiin tässä tilaisuudessa puhumaan mietiskelystä ja
antamaan neuvoja, miten mietiskelyä voisi harjottaa eli salatieteellisen
työn alkuvalmistuksia tehdä omin päin, päätin puhua yleensä joogasta
omin päin, koska en tahtoisi antaa minkäänlaisia neuvoja umpimähkään
vaan soisin, että kaikki käsittäisivät, kuinka korkea, merkillinen ja
vaikea tällainen työskentely on ja kuinka vaarallinenkin se on.
Mitä _jooga_ merkitsee?
Te tiedätte luultavasti kaikki, että intialainen sana jooga merkitsee
yhtymistä, yhdistämistä, ihmisen »yhtymistä Jumalaan», kuten sitä
tavallisesti länsimailla käännetään. Jooga on selitys siitä, millä
tavalla ihminen hengessään voi yhtyä Jumalaan. Jooga on sitten myös itse
tuo menettelytapa--tuo työskentely, jonka avulla ihminen hengessään
pääsee Maailmanhengen, Maailmanjärjen, Jumalan yhteyteen. Tämä on
tavallinen joogan määritys.
Tästä selityksestä jo ymmärrämme, mikä vakava asia on kysymyksessä. Ja
jos nyt annan pienen kuvauksen siitä, mitä jooga on, tulee vielä
paremmin näkymään, kuinka korkea ja vaikea aine ja sen yhteydessä oleva
työskentely on.
Ajatelkaamme hieman meitä ihmisiä. Mikä on meillä yhteinen tunnusmerkki?
Se on kuoleman varmuus. Me olemme kaikki kuolemaan tuomitut. Meidän on
tapana puhua kuolemantuomiosta muutamien rikosten yhteydessä. Me
tiedämme, että muutamissa valtakunnissa vielä kuoleman rangaistusta
käytetään. Mutta jos ajattelemme itseämme, seisomme kaikki elämän edessä
suurina pahantekijöinä, koska elämä on meille kaikille valmistanut saman
kohtalon. Fyysillisesti katsoen on elämä meidät kaikki tuominnut
kuolemaan. Ei yksikään meistä käy vapaaksi tästä ihmeellisestä kohtalon
laista vaan jokaisen kohtalo lähentaä häntä kuolemaa.
Nyt kun sanotaan, että jooga on yhtymistä Jumalaan, niin tässä
silminnähtävästi on kysymys jonkinlaisesta vastakohdasta. Kuinka me,
jotka olemme kuolemaan tuomittuja olentoja, voimme yhtyä Jumalaan, sillä
eikö Jumala ole kuolematon? Eikö Elämän Henki, Maailmanjärki ole
kuolematon? Tässä vallitsee ilmeinen ristiriita: me olemme kaikki
kuolemaan tuomitut, mutta jooga on yhtymistä Jumalaan, joka epäilemättä
on kuolematon.
Tiedämme, että kaikki uskonnot ovat puhuneet ihmisille: »te olette
kuolemattomia itsessänne. Ainoastaan ruumiinne ja personallisuutenne on
kuolevainen. Itsessänne olette kuolemattomia. Sentähden teitä voi
odottaa kohtalo, joka ei ole kuolevaisuudessa vaan kuolemattomuudessa.»