Tytön nimi oli Elli, jos se nyt ensinkään oli hänen nimensä. Niin
hän ainakin oli ilmoittanut. Mutta hänellä oli avoin, sininen katse,
pyöreät, mehukkaat huulet ja lämmin, pehmeä ruumis. Se sai riittää.
Viisauksia hän ei puhunut, ellei juuri tyhmyyksiäkään, mutta hän
oli nöyrä ja alistuvainen ja kiitollinen kaikesta, mitä hänen
osakseen tuli. Hänen vanhempansa, joilla oli suuri lapsilauma, olivat
kiitollisia, kun näinkin olivat päässeet hänestä erilleen. Ehkäpä
he hyvinkin aikaa myöten menevät naimisiin Sarkan Nikolai ja tyttö.
Nikulla on nyt vain sellainen välipää, arvelivat he, ja kylläpähän se
siitä saattaa piankin tasaantua. Tyttö teki parhaansa tasaannuttaakseen
Nikua ja oli hänelle hyvä.
Tytön nimi oli siis Elli, ja eräänä aamuna hän hiljaa tyrkkäsi Nikua
kylkeen.
"Niku!" kuiskaa hän hiljaa. Mutta Sarkan Nikolai on raukea ja väsynyt
ja hikinen. Vuoteessa on peite epäjärjestyksessä ja kuinka sattuu, ja
lakana on kurttuinen ja pilkkuinen. On myöhäinen myöhäiskesän aamu ja
aurinko paistaa huoneeseen.
"Nikolai!" kuiskaa tyttö toisen kerran ja tällä kertaa lujemmin.
"Pankaa sille nimeksi Nikolai", murisee Niku unissaan, mutta sitten hän
raottaa silmiään: "Häh?"
"Joko minä nousen keittämään sinulle kahvia?"
"Mitäs siitä kyselet! Nouset jos nouset."
"Minä vain ajattelin, että jos sinä tahtoisit..."
Tyttö nousee vilkkaasti, vetää alushameen ylleen ja rientää keittiöön.
Nikolailla on vuoteensa vieressä emaljimuki, jossa on pirtusekotusta.
Hän ottaa siitä pitkän kulauksen, virkistyy, nousee istumaan ja
sytyttää paperossin.
"Joko se kahvi alkaa pian joutua?" huutaa hän keittiöön.
Tyttö on jo pessyt kasvonsa, mutta hän ei ole kunnollisesti pukenut
ylleen ja hän kiiruhtaa huoneeseen kahvitarjotin käsissään.
"Tässä sitä olisi."
"Ota se pullo sieltä kaapin takaa ja pane hiukan sekaan."
"Näinkö jo aamulla?" kysyy tyttö melkein hätääntyneestä
"Niin. Asia vaatii sitä."
Tyttö tottelee nöyrästi ja sanaa puhumatta, mutta hänen silmäluomensa
rävähtävät. Sarkan Nikolai ei ollenkaan ole ollut tietoinen siitä,
mikä asia nyt "vaatisi" lujan napauksen heti vuoteella, mutta hän on
katsonut olevansa Ellille jonkun selvityksen velkaa. Ja hän juo väkevän
aamukahvinsa kakistellen ja irvistellen.
Sitten hän alkaa ajatella. Hän on tämän tytön kanssa asunut yhdessä jo
alun kolmatta kuukautta, ja tyttö katselee häntä kunnioittavasti ja
luottavasti. Luuleekohan se, että hän sen nai?
Syrjästäpäin hän tarkastelee tyttöä. Sen vartalon viivat ovat kiehtovat
ja kutsuvat ja sen ihonväri on lämmin ja puhdas. Miksei, miksei se
voisi olla mahdollista muuten, mutta...
Nikun mieleen tulee jotakin, hän kiroaa puoliääneen ja kaataa itselleen
ryypyn. Sillähän hän oikeastaan on elänytkin ja käynyt harmajaksi ja
tutisevaksi. Voi sinua, Saaren Helmi, kyllä tämän vielä tunnet!
"Tuo tänne lompakkoni", komentaa hän.
Niku tarkastelee sen perin pohjin ja hänen katseensa synkkenee.
"Siinä ei todellakaan ole kovin paljon jälellä", sanoo hän itsekseen ja
lisää: "Siinä on monta hikipisaraa, ja kaiken tämän minä kokosin Helmiä
varten."
"Jos sinun jo pitäisi hakea itsellesi työtä", virkahtaa tyttö
viattomasti.
"Työtä!" toisti Sarkan Nikolai kolkosti. "Sinä olet korea ja hemaiseva.
Mene sinä kadulle. Se on helpompaa. Ja tuottaa paremmin."
Tyttö kalpeni ja katseli häntä säikähtynein silmin.
"Niin!" huudahti Niku jyrkästi. "Tai ellet halua mennä kadulle, niin
saat sinä tuoda tännekin. Me tulemme elämään kuin prinssit."
Vaan nyt tyttö parahti itkemään ja kätki kasvonsa käsiinsä.
"Voi, Nikolai rakas", hoki hän, "älä puhu niin, älä toki puhu niin."
Sarkan Nikolai puri huultansa.
"Minä olen huorilapsi ja rakkaudessa petetty ja puhun kuin huorilapsi
ja ryssän sikiö. Tiedätkö sinä, Elli, että minä olen ryssän sikiö,
jossakin kadun solassa tai huusin takana tehty?"
"Ei, en minä tiedä. Mutten minä sinua petä. Vaikka muut pettäisivätkin,
niin en minä ainakaan."
"Niin, sinä et ole talontyttö, ja minun on sinut joka tapauksessa
elätettävä. Hm... joo... niin se puhui Saaren Helmikin. Ja minä
uskoin."
"Älä hyvä ihminen aina puhu siitä."
Tyttö on jo rauhoittunut, mutta hän itkeä tihuuttelee edelleenkin. Niku
katselee häntä aikansa ja äkkiä hänet valtaa hellyyden puuska. Hän
hyppää vuoteeltaan, sulkee tytön syliinsä ja suutelee hänen värisevää
suutansa ja kyyneleisiä silmiä.
"Älä itke, Elli", sanoo hän tyynnytellen ja sylkyttelee tyttöä
sylissään kuin pientä lasta. "En minä ollenkaan tarkoittanut sitä,
mitä sanoin. Ilman vaan, katkeruudessani ja häijyydessäni. — Haepas
nyt esille minun pyhäpukuni ja puhtaat alusvaatteet. On kai minulla
puhtaita alusvaatteita?"
"Kyllä niitä on", vastaa tyttö ja nousee.
Sarkan Nikolai peseytyy ja ajaa huolellisesti partansa. Sitten hän
muuttaa alusvaatteensa ja pukee pyhäpuvun ylleen. Tyttö istuu hänen
lähellään ja seuraa jokaista hänen liikettään.
"Kuule", sanoo Niku äkisti ja katsoo tyttöä terävästi. "Eivät kai sinun
asiasi vaan ole huonosti?"
"Ei", vastaa tyttö varmasti.
"Mutta jos sittenkin olisi varminta käydä lääkärin luona."
"Ei tarvitse. Kyllä minä tiedän."
Itsetiedoton hymy valaisee Nikun kasvoja ja hän ottaa kynän käteensä ja
kirjoittaa.
"Käy todistuttamassa tuo vahtimestarin puolella", sanoo hän ja ojentaa
paperin tytölle, joka sanaakaan virkkamatta menee.
"Hyvä on", puhuu hän tytön tultua takaisin. "Katsopas, kun minä tulin
tänne, niin minä tein töitä kuin hullu ja ansaitsin melko paljon, —
niinkuin tiedät. Kaikki nämä huonekalut ovat minun ja huoneista minä
äskettäin maksoin vuokran etukäteen tämän vuoden loppuun. Ymmärrätkö?"
"Ymmärrän."
"Ja velkaa minulla ei ole kenellekään. Mutta minä lahjoitan nyt nämä
mööpelit ja oikeuden näihin huoneisiin sinulle. Tässä on sinulle
lahjakirja, ettei kenelläkään ole mitään turisemista."
"Mutta, hyvä ihminen, mitä sinä aiot tehdä?"
"En yhtään mitään. Ensin aioin antaa kaikki kasvatusvanhemmilleni,
mutta he tulevat kyllä toimeen ilmankin. Tässä on heille kuitenkin
kirje. Sen panet postiin viikon kuluttua."
"Jaha, viikon kuluttua. Mutta, rakas ystävä, etkö sitten tule takaisin!"
Sarkan Nikolai naurahti — huolettomasti, niinkuin näytti.
"Sure sinä, lapsi, menneentalvista lunta", sanoi hän. "Ehkäpä tulenkin.
Mutta istahda nyt minun syliini ja suutele minua."
"Pikku, rakas tyttö", lausui hän sitten puristaen tyttöä itseään
vasten. "Jospa me olisimmekin tavanneet aikaisemmin... Mutta lupaa
minulle yksi asia: se, ettet missään tapauksessa enää mene kadulle."
"Herra Jumala, lupaan tietenkin, lupaan totisesti. Minä odotan vain
sinua."
"Koeta odottaessasi löytää itsellesi joku sopiva ammatti. Minulta
liikenee enää vain näin vähän rahaa sinulle, mutta tulet sinä toimeen
jonkun aikaa. Niin, ja noita minun vaatteitani voit myydä, minä hankin
uusia."
Elli rupesi taas itkemään.
"Mitä sinä oikein aiot?" nyyhki hän.
"Älä itke, ei se pahaa ole. Puhun vain muuten, varmuuden vuoksi, kun
sinä vielä olet niin nuori ja lapsellinen. Ja sinä olet kaunis. Sinä
voit vielä saada hyvinkin hyvän miehen, mutta katsokin vaan, että se on
kunnollinen..."
"Älä viitsi puhua sellaisia!"
Niku vaikenee hetkeksi. Toiset ajatukset saavat taas hänessä ylivallan.
Mutta sitten hän ratkaisevasti pudistaa päätään.
"Ja sen kanssa te voitte olla hyvinkin onnellisia", jatkaa hän. Sitten
hän puristaa tytön pään vielä lujemmin rintaansa vastaan ja Hänen
äänensä alenee kuiskaukseksi:
"Te voitte saada pojankin, usko pois. Mutta lupaa minulle yksi asia.
Vielä yksi asia."
"Minähän lupaan sinulle mitä tahansa. Vaan, voi Luoja, kun sinä kiusaat
minua tuommoisilla."
"Se", sanoo Niku hiljaisesti, "että panette sille nimeksi Nikolai."
* * * * *
Hetkistä myöhemmin Sarkan Nikolai kiiruhtaa portaita alas ja häntä
seuraavat Elli-tytön tukahdutettu nyyhkytys ja itkettynyt, vetinen
katse.