Pikkukaupungin asemalla odotetaan sairasjunaa. Äsken suoritetussa
suuressa taistelussa on haavoittunut myöskin Mäenpään Tuomas. Hänkin on
tulossa kotikaupunkiinsa hoidettavaksi.
Omaiset odottavat omaisiaan, tuttavat tuttaviaan. Kaikkien kasvoilla
näyttää olevan vakava jännitys. — Pahoin haavoittuneita, on viesti
kertonut.
Juna vierii asemalle. Punaisen ristin miehet ja muutamat
sairaanhoitajattaret, niitten mukana Kaisu, ovat valmiina paareineen.
Vaunujen ovet avataan.
Tuskallisen jännityksen hetki.
Silpoutuneita käsiä ja jalkoja. Tajutonna paareillaan makaavia, joilla
on veriset siteet päässä.
Samalla vierii asemalle vankijuna, jossa on samalta kentältä vangittuja
punaisia.
Mieltä järkyttävä näky. Toisella puolen asemaa haavoittuneet, toisella
vangit.
Ja kun sairaspaarit lähtevät liikkeelle, lähtevät myöskin vangit
vartijainsa saattamina.
Kaisu on huomannut veljensä Kustaan vankien joukossa. Tahtomattaan on
hän tullut ottaneeksi jonkun askelen sinnepäin. Kustaakin on huomannut
sisarensa paarien ääressä. On vain muutamia askeleita vangin ja sisaren
välillä.
— Lahtarien kätyri! sinkoaa Kustaa sisarelleen.
— Punaryssä! Älä koskaan näytä minulle silmiäsi!
Ja itkuun purskahtaen seuraa Kaisu paareja, joilla tajutonna makaa
Mäenpään Tuomas.
* * * * *
Keskiyö. Tornikello on äsken lyönyt kaksitoista, ja palovartijan kolmio
on siihen vastannut. Tuuli kiertelee suhisten nukkuvan kaupungin
nurkissa ja alastomissa puistoissa...
Kaisu on avannut ikkunan ja nojaten ikkunapieleen kuulee siinä ulkoa
tuulen suhinan ja sisästä sairaitten hourailun ja valittelun.
Oli melkein kaameata. Äsken oli viety komppania sotilaita asemalle,
juna vihelsi, miehet menivät kuolon kentille. Kuka heistäkin palannee.
Tuntui kuin olisi kuulunut surmanenkelin siipien suhina.
Missähän kuolema niittikään nyt kallista viljaa? Tänäkin yönä saattoi
sammua monen toivorikas elämä. Mutta kukaan ei valittanut. Valkoinen
Suomi kantoi päätään ylpeästi pystyssä.
Tänne tultuaan oli hänkin vielä joskus tuntenut katkeruutta
kärsimästään vääryydestä, mutta se haihtui pian hänen nähdessään
toisten kärsimyksiä, jotka kestettiin tyynesti ja valittamatta.