Oltiin pääsiäislauantaissa. Juho palasi kirkonkylästä, jossa oli ollut
pitäjän toimeenpanemissa kaatuneiden sankaripoikien hautajaisissa.
Viisi valkoisiin verhottua arkkua oli laskettu yhteiseen
sankarihautaan. Se oli sen pitäjän ensimmäinen raskas uhri maan
vapaudelle. Milloin seuraisi toinen ja kolmas? Taistelu voi olla vasta
puolitiessään.
Ei oltu ennen tällaista pääsiäislauantaita vietetty. Kukapa osasi tätä
ajatella vuosi takaperin.
Nyt odotti koko kansa suurta pääsinpäiväänsä. Uhrit sen saavuttamiseksi
olivat raskaita, mutta kukaan ei nureksinut. Usko oikean voittoon pysyi
horjumattomana.
Juho ajeli verkalleen. Talojen pihoissa tien varrella liikuttiin
lauantaiehtoon askareissa. Muutamissa taloissa olivat jo saunat
lämminneet ja miehet menivät alusillaan kylyyn. Allapäin ja hiljaisina
liikkuivat ihmiset pihateillään.
Kotipihaan päästyä johtui Juholle mieleen, että oli juhla tulossa
ja monessa mökissä, joista kapina oli temmannut miehet vankilaan ja
punaisten rintamaan, oltiin ilman leipää. Kukaan ei kotiin jääneitten
asemaa ajatellut. Kohdeltiin vihaisesti, jos tulivat apua pyytämään.
Eksyneitä ovat isät, mikseivät olisi sitä yhtä hyvin äiditkin. Ja
lapsethan olivat syyttömiä raukkoja.
Kuka heidänkin pääsiäistään ajatellee? Suuri mestari ainakin käski
rakastamaan vihamiehiään.
Vanha Tuomas tuli riisumaan hevosta.
— Annahan olla, minun on vielä mentävä mökkeihin viemään ruoka-apua,
virkkoi isäntä kiirehtien tupaan.
— Eikö hittoja! Punalistien perheitä tässä mukamas... jurisi Tuomas, —?
Min'en antaisi.
— Noo, kyllähän Tuomaskin antaisi, kun asiata enemmän ajattelisi. Mitäs
pahaa ne lapset ovat tehneet?
Isäntä palasi kohta mukanaan leipäsäkki ja käsikorissa voita ja lihaa.
Tuomas kekkelehti reen vieressä. Vihdoin virkahti:
— Jos isäntä uskoo, niin kyllä minä nämä toimitan... syyttömiähän
ne lapset ovat. Akoille ei kyllä kävisi antaminen. Joutaisivat nyt
pureksia sitä ainaista solirattiaan.
Juho laittoi Tuomaan viemään juhla-apua. Käski Tuomaan jakaa oman
harkintansa mukaan. Mielissään lähti ukki ajamaan pauhaillen
soliratteja mennessään.
Juho myhähti suopeasti tupaan mennessään. Mahtoi Tuonias-paralla olla
pään vaivaa, miten sopivimmin jakaisi annokset.
Saunan jälkeen istui Juho hihasillaan ikkunan ääressä ja katseli
kevätöistä hämärää. Näytti yöksi rupeavan satamaan. Kaisu oli hänen
huomaamattaan tullut huoneeseen ja arkaillen näytti aikovan sanoa
jotakin.
— No mitäpä se tyttöseni nyt aikoo? kysäisi Juho.
Tyttöselle näytti olevan vaikeaa sanoa asiaansa.
— No mitäs erikoista se Kaisu pikkarainen nyt hautookaan päässään?
koetti isäntä yhä ystävällisemmin.
Jopa tyttökin rohkaisi itsensä.
— Minun tekee niin mieleni rintamalle.
Juho ällistyi. Tulipa se nyt odottamatta.
— No mitä sinä siellä haluaisit tehdä?
— Tarvitaan kai siellä sairaanhoitajia, ja sitten punaisessa
ristissä... minä oikeastaan tahtoisin sinne, missä kaatuneita ja
haavoittuneita korjataan taistelun keskellä pois kentältä.
— Ja sinä uskaltaisit sinne?
— Niin.
Juho käänsi värähtävät kasvonsa ikkunaan. Pöydän kulmalle putosi pari
kirkasta pisaraa.
Kääntäessään jälleen katseensa tyttöön, joka siinä seisoi ujona maahan
katsellen, virkkoi hän:
— En minä voi sinua kieltää. Kuoleman kentille en sinua kumminkaan
mielelläni laskisi. Kukapa tietää... saattaisi tuonen teräase sinuunkin
sattua.
»Sitä minä tahtoisinkin», ajatteli tyttö, mutta sanoi kumminkin ääneen:
— Sattuuhan se niin moneen muuhunkin. Ehkä siellä eivät epäilisi minua.
Juho ojensi tytölle kätensä:
— Kyllä sinä pääset. Ja kun palaat, niin toivon saavani pitää sinut
tyttärenäni.
Tumma puna läikähti tytön poskille. Juhon sanat olivat koskettaneet
soittimen kieltä, jonka tyttö luuli iäksi vaienneen.
Emäntäkin oli tullut paikalle, ja isäntä kertoi hänelle tytön aikeista.
— Mitä sinä siihen sanot?
— Eihän minulla ole oikeutta kieltää yhtä enemmän kuin toistakaan,
vaikka pidänkin Kaisua kuin omana lapsenani.
Pyhien jälkeen Juho lupautui tyttöä saattamaan kaupunkiin asti.
Alkaisivat jälleen pitkät ikävät illat tytön mentyä. Kukapa lukisi
heille ääneen iltasilla ja laulelisi sunnuntaisin. Mutta tarvittiinhan
sielläkin hellää kättä, missä haavoja iskettiin.