Punamäen torpassa odotetaan punakaartia harjoituksiin. Iltapäivällä
on pidetty salainen neuvottelukokous. Viestintuoja on tuonut sanoman,
että Taka-Kinnulan punakaarti on hölmöyttään antautunut vangiksi,
mutta aiotaan kirkonkylän ja naapuripitäjän punakaartin avulla heidät
vapauttaa ja samalla vangita lahtarit, jotka ovat majoittuneet
kirkonkylään.
Kello 11 illalla on kutsuttu kaarti koolle Punamäkeen, jossa kerran
vielä harjoitetaan ja sitten pienissä joukoissa pitkin metsiä
hiihtämään kirkonkylään. Sieltä kaartit yhtyneinä jatkavat matkaa
naapuripitäjään, jossa saadaan apujoukkoja ja aloitetaan pitäjien
puhdistus. Tänä iltana saadaan keskuskomitealta tarkempia määräyksiä.
Torpan ikkunat on peitetty rievuilla ja matoilla. Vanha Kustaa käy
vähän väliä kuulemassa, eikö tulijoita jo näkyisi. Vanha Saara
valmistelee kahvia isolla pannulla.
Työväen punaisella painettu vallankumousjulistus on pöydällä. Vanha
Kustaa katselee sitä myhäillen.
— Punaisella se on räntätty. Jokohan olisivat lahtarien verellä
painaneet?
— No niin se raatari Aapo sitä vakuutti, virkkoi Saara hellan äärestä.
— Veren kuuluvat tiristävän paikalla, ja kyllä sen saa ottaakin.
On sitä köyhälistönkin verta imetty. Nyt sen saavat tuta, mitä
iankaikkinen — sorto maksaa. Vieläköhän nyt herjaavat roletaaria, kun
se valtaan nousee ja näyttää... kyllä ne nyt riemuitsevat tämänkin
pitäjän porvarit, että jopahan otetaan nirri pois köyhälistöltä, vaan
nauraisin minä, jos jo huomenna olisivat joka sorkka kynsillään.
— Vaan piruko sen tietää, jos niillä lahtareilla on vaikka minkälaiset
aseet, jurahtaa Kustaa maaten ryntäillään ja syljeksien.
— Aseet... haist... vieläkö sinä näitä puollat, saatanoita. On
niitä aseita tälläkin puolella, ja joka päivä kuuluu tulevan monta
junanlastia Pietarista. Jumaliste, jos minä olisin nyt mies, niin minä
lähtisin. Mäenpään ja Hakamaan ukon ja akan minä ensiksi pistäisin niin
kuin sian vain. Saisivat kerrankin nähdä, että on sitä voimaa ja valtaa
muillakin, ei vain heillä.
— Lähteähän tästä minunkin pitäisi. Saisi siellä nyt tavaraa ja muuta
hyvää, mutta nuo nivuset...
— Niitä nivusiasi sinä aina huudat. Laiskuus sinua vaivaa ja arkuus.
Pelkää muka henkensä menevän, nahkiainen. Menisi edes tavaraa hakemaan,
kun nyt kerrankin sitä tasataan. Mutta mitäs tämä, ruopii vain
korvallistaan ja nivusiaan huutaa. Kyllä sieltä Kustaa saa mitä vain
tahtoo. Lupasi kengät ja vaatekankaan lähettää. Lähettäisi Kaisullekin,
vaan ei kuulu ryökinälle kelpaavan. On muka varastettua tavaraa. Kustaa
poika se ei muita odotellut. Sanoi painavansa pääarmeijaan. Suurena
miehenä se sieltä palaa. Sanoi sitten Mäenpään ottavansa heteilleen, ja
mikäpä on ottaessa. Kyllä se jo huomenna niiltä asukkailta joutaa.
Saara kiehui ja vapisi sisäisestä innostuksesta. Keikautti kahvipannun
hellan laidalle ja meni ulos kuuntelemaan. Palattuaan sieltä alkoi
jälleen pauhata:
— Lahtareita kuuluu maantien täydeltä ajavan etelään päin, mutta
suden kurkkuun sinne nyt menevät. Suutari-Jannen Kustaavakin nauroi,
että huomenna sitä leivotaan jo joka kylässä vehnästä lahtarien
jauhoista. Suutari kuuluu olevan esikunnassa ja oli sanonut sokeria
ja vehnäjauhoja varaavansa koko vuodeksi. Kustaava lupasi minullekin
puuhata. Kyllä se nyt loppui niiltä itseltään vehnäsien syönti.
Porstuasta kuului kolinaa, tuvan ovi reväistiin auki ja reuhaava
miesparvi syöksyi oven täydeltä sisään.
— Hei hulinata, onko kahvi valmis? Voi jumaliste, jos nyt olisi litra
pirtua!
— Kyllä sitä pojat huomenna saadaan. Oikein vesi minunkin kihahtaa
kielelleni. Halituli, halitun, halituli... kuulkaas, pojat, pidetään
tanssit huomisiltana lahtarien päämajassa!
— Saakuri, siitä tuleekin hauskaa! Apteekista haetaan pirtua! Hei, onko
se sakin päätös?
— On, on, suostutaan. Pidetään vain tanssit ja viimeiseksi halataan
kaikki kirkonkylän hienot naiset!
— Kaaja sinä ämmä kahvea kuppiin, tässä tulee, pojat, kuuma yö!
— Missä Kustaa on?
— Se on jo paremmissa paikoissa. Pääleiriin sanoi menevänsä.
— Kattos poikaa. Olisi meidän sakiin lähtenyt.
— Ottakaa pojat nyt karski luonto päällenne. Tänä yönä kattotaan mitä
lahtarit ovat viimeksi syöneet!
— Olisi pitänyt ottaa taloista hevoset ja ajaa oikein komiasti
kirkonkylään.
— Vielä sitä ajetaan ruunallakin. Tämä poika valikoi parhaan oriin
kirkonkylän herrojen talleista, ja sitten sitä hilsun kanssa ajetaan.
— Ei täss' nyt joura hilsuja ajeluttamaan. Ohimennen vain halataan!
— Huomisiltana, pojat, nukutaan höyhenpatjoilla. Mennään pappilaan
yöksi ja ryökinät otetaan kavereiksi!
— Ja nyt kiväärit esiin ja temppuja tekemään!
Pojat! Tulee pirunmoinen yö. Nyt ei saa pelätä perkeleitäkään!
Lattialuukun alla olivat kiväärit kätkettyinä pistimineen. Ne otettiin
esille, niitä ojennettiin, tähtäimiin ja keksittiin edelleen raakoja
sukkeluuksia. . — Mitä näillä tämän vertaisilla! Ja ammuksiakaan ei
kuin kourallinen. Helvetti!
— Kyllä siellä on toisilla aseita. Nyt asentoon, pojat!
Joukko, joka oli sangen kirjavaa, asettui riveihin. Johtaja näytti
hieman neuvottomalta.
— Silloin kun komennetaan rintamaan, asettuu jokainen noin sylen
päähän toisistaan, aloitti hän.— Ja kun komennetaan eteenpäin, niin
joka miehen on silloin, jumaliste, hyökättävä. No, eteenpäin mars!
Suorassa rivissä! Paikoillanne! Pyssy poskelle vie! Laukaiskaa! Näitä
komennuksia ei saa joka kerta jäädä odottamaan. Silloin kun lahtarit
hyökkäävät, on ammuttava niin p—leesti, ja silloin kun taas lahtarit
eivät ammu, on meidän parasta tehdä hyökkäys. Koetetaanpa uudestaan.
Asentoon! Eteenpäin mars! Älkää nyt p—le seinästä läpi menkö! Hiljaa!
Silloin kun komennetaan perääntymään...
— Mutta sitäpä ei peräännytä, piru vie!
— Kun peräännytään, niin juostaan taaksepäin niin s—n asti!
— Älä nyt piruja puhu. Kuka takaperin juoksee?
— Sinäkö tässä komennat vai minä!
— No älä nyt p—le kovin pröystäile. Kyllä tässä tuommoisia komentajia
on.
— Kyllä tämä jo riittääkin. Neuvoisit vain miten isojen herrojen vatsa
aukaistaan!
— Kyllä se temppu osataan! Täss' on puukko jo siltä varalta!
Vahti tuli ulkoa ja sanoi kuuluvan ääniä metsästä.
Joukko hätääntyi.
— Jokohan lahtarit p—leet! — Pyssyt piiloon!
— Miehiä tuvasta vähemmäksi! Ulos pellolle, p—le!
— Nouskaa uunin päälle!
Silmänräpäyksessä tuli tuvassa hiljaista. Kuului vain uunin päältä,
jonne osa miehistä oli hyökännyt, hiljaisia kirouksia ja hätäistä
huohotusta. Rohkein miehistä oli ulkona kuulostamassa tulisiko ketään.
Mutta vielä ei ketään kuulunut. Mies palasi sisään ja kiroili toisten
tyhmyyttä.
Viestintuojahan sieltä vain oli tulossa.
Hiihdosta hiestynyt mies astui sisään. Äskeinen melu alkoi uudelleen.
Viestintuoja kertoi kuulumisia, lisäillen omiaan.
— Eläköön vallankumous!
— Hiljaa, olkaa hiljaa! Täällä on tärkeä julistus.
Viestintuoja otti taskustaan paperin, piirin keskusneuvoston
tiedonannon.
Oli muodostettava heti paikkakunnalle vallankumousoikeus, joka ottaisi
pohtiakseen ja tuomitakseen vastavallankumoukselliset sopivaan
rangaistukseen. Oikeus saisi istua heti ja tehdä tuomionsa, jotka
pantaisiin seuraavana päivänä täytäntöön, kun punakaartit yhtyvät
vangittuja tovereita vapauttamaan.
— Mitä läsnäolijat sanovat tästä? Asioilla olisi kiire.
— Perustetaan heti oikeus. Onhan tässä vielä kaksi tuntia aikaa ennen
lähtöä.
— Vahteja olisi kai ulos lisättävä.
— Siitä huolehtii päällikkö. Valmistellaan me kokousta, joka valitsee
vallankumousoikeuden. Kuka puheenjohtajaksi?
— Suutari Ripatti.
— Ollaanko yhtä mieltä?
— Ripatti astukoon esiin. Kuka kirjuriksi?
— Räätäli Kannisto. Kannatetaanko?
— Kannatetaan.
Ripatti astui pöydän taakse otettuaan astiahyllyltä Saaran
sokerivasaran puhemiesnuijakseen.
— Kokous on alkanut Minä vaadin hiljaisuutta.
Ottaen juhlallisen ilmeen aloitti suutari:
— Näinä päivinä on Suomen köyhälistö astunut ratkaisevan askeleen.
Vallankumous on julistettu ja...
— Ei mitään pitkiä puheita. Pääasiaan vain!
— ... ja työväestö on ottanut vallan käsiinsä ja tahtoo lausua
tuomionsa kansanvallan kavaltajille. Vielä tänä yönä ratkaistaan
vastavallankumouksellisten kohtalo koko maassa, ja kuten toverit
kuulivat, on meitäkin pyydetty asettamaan vallankumousoikeus tälle
paikkakunnalle. Tämän toimituksen tärkeyden toverit kyllä ymmärtävät ja
ehdottavat siis ensiksi, kuka valitaan oikeuden puheenjohtajaksi.
Tuli hetkisen kestävä hiljaisuus, joka tuntui omituisen juhlalliselta.
Olihan työväelle ensi kertaa annettu valta istua oikeutta ja tilaisuus
valita oikeuden jäsenet. Tilanteen kaameutta lisäsivät tuvan peräseinää
vasten läjätyt kiväärit pistimineen. Ne tulisivat olemaan välineinä
tuomioita täytäntöön pantaessa.
Joukko neuvotteli. Hiljaista kinasteluakin kuului. Omituista, että
kukaan ei nyt kiroillut. Jokin outo kaameus esti kiroukset tulvimasta.
Salaperäinen raskas käsi painoi läsnäolijoita, vaikka he itse eivät
sitä käsittäneet.
— Valitaan Ripatti puheenjohtajaksi, tuomariksi, kuului joukosta.
— Onko se yksimielinen päätös?
— On, on.
Puunuija kumahti pöytään.
— Ja keitä kokous ehdottaa jäseniksi. Pitäisi olla ohjesäännön mukaan
kuusi jäsentä.
Neuvoteltiin hetkinen. Jäseniksi valittiin paikkakunnan räätälimestari,
peltiseppä, pari työmiestä ja kaartin johtaja varamiehineen.
Pöytä siirrettiin peräseinälle. Vanha Saara levitti sille liinan ja
asetti tuolit ympärille. Hetken aprikoituaan meni hyllylle ja toi
sieltä vanhan raamatun, jonka asetti pöydälle.
— Mikä se on?
Saara hykerteli käsiään ja naurahteli hämillään:
— Raamattuhan se... jos sitä korkea oikeus niinkuin tarvitsee.
— Viekää helvettiin!
Saara häkeltyi, mutta selvisi pian ja naurahti. Olisihan hänen se
pitänyt tietää, että eihän ne sitä raamattua...
— Tunnustetaanko vallankumousoikeus lailliseksi? kysyi suutari, joka
oli heittänyt hatun pois päästään, jota esimerkkiä toisetkin olivat
seuranneet.
— Tunnustetaan.
— Hyvä. Istunto siis aloitetaan. Kennäs toimikoon sihteerinä.
Seurasi taaskin tovin kestävä hiljaisuus. Puheenjohtaja teroitteli
tärkeän näköisenä kynäänsä, ja sihteeri järjesteli papereitaan. Vanha
seinäkello löi rämisten kahtatoista, ja kuin ihmeen kautta sen heiluri
seisahti viimeisen lyönnin jälkeen. Hiljaisuus tuntui kaamealta.
Salainen, raskas käsi näytti taas painavan läsnäolijoita.
— Meillä ei ole aikaa hukattavana minuuttiakaan. Kansan pyhä asia ei
salli viivyttelyä. Vallankumouksen vastustajat on tuomittava täällä
niinkuin muuallakin yhtään armahtamatta. Nyt on hetki lyönyt, jolloin
kansan sortajat saavat tuomionsa. Tuomiot tekee nyt kansa itse ja
panee täytäntöön myöskin. Meidän on siis nyt käsiteltävä, ketkä tällä
paikkakunnalla katsotaan vaarallisimmiksi vallankumoukselle. Heille
julistetaan kuolemantuomio, jonka he täysin ovat ansainneet. Vähemmän
vaaralliset jäävät vangiksi, kunnes vallankumous on loppuun suoritettu.
Kansa, siis läsnäolijat, saavat nyt ehdottaa tuomittavat ja lausua
heidän nimensä tälle vallankumousoikeudelle.
Joukko näytti selviävän äskeisestä painajaisesta ja osoitti taas
kiihtymyksen oireita.
— Mäenpään isäntä.
— Harkitseeko kansa ja oikeus hänet syylliseksi kuolemanrangaistukseen?
— Kuolemaan! huusivat läsnäolijat kuorossa.
— Me vaadimme myöskin, että Mäenpään omaisuus jaetaan kansalle! Se on
köyhälistön hiellä koottu!
— Kannattavatko sitä oikeuden jäsenet? kysyi puheenjohtaja.
— Kannatetaan.
Nuija kumahti pöytään. Joukon hiestyneillä kasvoilla näkyi raaka,
ivansekainen ilme.
— Ehdottakaa edelleen. Mitä Mäenpään poikien suhteen olisi tehtävä?
— Ne tuomitsee punakaarti, koskapa ovat liittyneet lahtareihin. Ehkäpä
jo saavat tänä yönä tuomionsa.
— Mäenpäässä on vielä emäntä.
— Olkoon. Mitä me vanhasta akasta. Mutta Hautamäen isäntä. Se
lähetetään taivaaseen!
— Katsooko kansa ja oikeus hänet syylliseksi...
— Kuolemaan, kuolemaan! Hän on pahin nylkijä. Omaisuus kansalle! Pojat
oli vangittava.
— Onko se päätös?
— On, on. Se pitäisi tuomita hirteen!
Nuija kumahti uudelleen.
— Ja sitten Tiehaaran isäntä, ja emäntä. Kumpainenkin! Ei yhtään armoa!
— Paras olisi polttaa roviolla!
— Tiehaaraan ensiksi tuomiota täyttämään!
Puheenjohtaja vaati hiljaisuutta.
— Vaatiiko siis kansa ja oikeus näitä tuomittaviksi?
— Vaatii, vaatii. Johan sen kuulitte! Piruako sitä enää utelee! Ne
aivan ensiksi.
Nuija kumahti. Joukon hiestyneillä, pidätetystä raivosta vääntyneillä
kasvoilla värehti mieletön ilo. Kerrankin oli saatu tilaisuus kostoon,
joka nyt pantaisiin toimeen täydellisesti.
Vielä kaksi muuta kyläkunnan isäntää poikineen tuomittiin. Isännät
ammuttaviksi, pojat vangittaviksi, ja oikeuden istunto päättyi.
— Ja niihin päätöksiin eivät asianomaiset voi hakea muutosta
lahtarisenaatilta, ilvehti oikeuden puheenjohtaja.
Kaartilaisten kasvoilla väreili tyytyväisyys.
Ainoastaan joku paikkakunnan työmiehistä näytti olevan mietteissään.
Joku heistä oli esittänyt vain vangitsemistuomiota, mutta enemmistö
voitti. Yhden ääni ei saanut kannatusta joukossa. Minkäänlaiset
oireetkaan ihmisyydestä ja sosialismin inhimillisistä vaatimuksista
eivät saaneet tulla kuuluville.
— Ja nyt, ämmä, kahvi tulelle. Kannattaa sitä nyt pitää pienet
harjakaiset.
— Ei ole aikaa, nyt mennään. Valmiina kaikki miehet! Kiväärit olalle!
Suksille joka mies!
Mukisten tyytyivät miehet johtajansa komentoon. Kahvi olisi pitänyt
olla ensiksi, vaikka mieliä kiihotti ryöstöt ja surmaamisen halu.
— Nyt ensiksi kirkonkylään. Siellä liitytään toisiin joukkoihin ja
vapautetaan toverit. Sen jälkeen, ennen aamua, vallankumousoikeuksien
tuomioita pannaan täytäntöön pienissä parvissa.
— Jos ennen aamua ennätetään.
— No huomispäivänä keritään. Poroksi talot.
— Talot kansalle, niitä ei polteta, se on neuvoston päätös.
— Minkä neuvoston? Itsepä tässä ollaan neuvostona.
Joukko meni ulos ja hävisi kohta tähtikirkkaaseen yöhön.
Seutukunnan taloissakaan ei nukuttu. Vahdit oli asetettu joka ovelle.