Ne eivät ainoastaan ole suorat ja säännölliset, vaan myös sovitetut
ihmisten erilaisen paksuuden mukaan: valtakadut raatimiehiä ja
lähiseudun rovasteja varten, sekä rännikadut uuden elinkeinolain
alaisille käsityöläisille.
Eräänä tautisena keväänä, kun kirjailijoista oli suuri puute,
nostettiin minut vähäksi aikaa muutaman kuopiolaisen sanomalehden
toimittajaksi. Silloin lumen lähdettyä päätin kerran -- yleisöä
palvellakseni -- koetella, joko voisi liikkua kaupungilla ilman
kalossia. Mikäpäs siinä oli; voihan sitä, ja täytyi voida, kun ei
ottanut kalossia mukaansa. Olihan siinä hyppimistä, jos ei tahtonut
oikein pahaan rapakkoon astua, jo senkintähden että luonto on pitänyt
kohtuutta lahjoittaissaan sääriä minun ruumiilliselle olemukselleni.
Sentähden oli oikein iloista nähdä Pekka Pehkosen levittävän hienoa
keltaista hiekkaa katuosalleen. Siinä oli pehmeä ja verraten kuiva
kävellä. Kaikki kolot olivat tasoitetut ja sitte oli yltäänsä pantu
paksu hiekkakerros. Pekka katseli teostaan ylen tyytyväisenä ja olisi
luultavasti hymyillyt, jos hänen paksut poskensa olisivat siihen
taipuneet.
"Työpä tätä nyt saitta uuvistoo, toimittaja. Jokohan tuo nyt kelepoo?"
"Mikäs sitte, jos ei tämä! Niin paljon kun panette joka vuosi
korotusta, niin on katu kohta räystään tasalla."
Ikkunain tasalla se jo oli.
"Kuulkeepas!" sanoi Pekka ja alkoi puhua hiljemmin. "Eiköhän ne nuo
polliisit to'enkaan ou' vähän erreyksissä?"
"Kuinka niin?"
"Ettäkö joutas' sissään, niin minä selevitän."
Jousihan toki sanomalehden toimittaja, kun oli tarjona semmoinen
makupala, että poliisit ovat erehtyneet. Siitähän syntyy kumma
kirjoitus lehteen.
Pekka ajoi hevosen pihaan ja sitte mentiin huoneesen. Pekka aukasi
kaappinsa ja otti siitä esiin tyhjiä rohtoputelia, kirjan kansia ja
lopuksi aika nivakan papereita; siinä oli talonkirjoja, vanhoja
sanomalehtiä, palotoimen luetteloita, viisuja ja jos mitä. Vihdoin
löysi hän sen, mitä haki. Se oli Kuopion kaupungin poliisijärjestys,
"vahvistettu läänin kuvernööriltä" elokuun 18 p:nä 1876. Sitä hän
selaili ja sitte osoitti 20 §:ää. Siinä oli luettavana:
"Talonomistaja tahi hoitaja pitäköön osansa kadusta,
katuränneistä ja käytävästä puhtaana."
"Niin, mitäpäs siinä on?"
"Sitäpä sitä viimmestä sannoo. Mitenkäs siinä lukkoo? _Pee-uu, pu, hoo
... puhassa_, eikös se sitä meinoo?"
"Niin, että puhtaana on pidettävä katu ja..."
"Sitäpä minä justiin!"
Sitte hän kertoi, mitenkä hän oli ollut herrasväellä ennen renkinä,
"ennenkuin yhtyi tähän Liisaan", jolla hänen nykyinen talonsa oli
alkujaan ollut. Siitä kertomuksesta ei kuulu asiaan muu kuin se osa,
jossa hän kuvaili, kuinka herra ja rouva häntä aina varoittivat
pitämään puhtaana eteistä ja salia ja kaikkia huoneita.
"Ja veätinkös minä silloin hiekkakuormia huoneihin!"
"No, se on eri asia!"
Mutta Pekka intti vastaan lujasti, että se ei ole eri asiaa -- "puhas
kuin puhas!" -- ja vakuutti, ettei katu mitenkään voi olla puhdas eikä
koskaan tulla puhtaaksi, jos siihen aina vaan lisätään hiekkaa.
Sitte hän oikein toimessaan rupesi tätä asiaa perustamaan kysymysten ja
vastausten kautta. Mistä se on tuo kura tullut? Sehän on alkujaan ollut
yhtä puhdasta hiekkaa kuin tämäkin viimeksi tuotu, mutta sitte ajan
oloon jauhautunut hienoksi. Sama hiekka se sitte kesällä pöläjää
ihmisten silmiin ja korviin ja suuhun.
"Joka kuorma se on tältä'i ka'ulta syksyyn männessä immeisten
sisalmuksissa. Ilemankos niitä ryvittää!"
Sitte hän pahasti nauraen osoitti toista kohtaa samassa pykälässä. Se
oli näin kuuluva:
"Käytävälle tahi yleisen toripaikan kivitykseen sekä kadulle
taikka katuränniin kasvava nurmi on kitkettävä ja vietävä pois."
Tämä määräys viehätti tavattomasti Pekan pahansuopaa sydäntä. Nurmihan
olisi erinomaisen hyvä estämään pöläjämistä; mutta se oli sakon uhalla
kitkettävä pois. -- Pekka nauroi niin ilkeästi, että minua jo melkein
alkoi pistää vihaksi.
"Missä kohti ne poliisit sitte ovat erehtyneet?"
Hänen käsityksensä mukaan oli erehdys siinä, että poliisit vedättävät
hiekkaa, vaikka pykälä käskee pitää kadut _puhtaana_. Jos _hän_ olisi
poliisina, niin käskisi yhden kymmenen vuotta tasoittaa katuja sillä
tavalla, että niistä aina liika otettaisiin pois. Sileä se tulisi
silläkin tavalla.
Ja jos hänen turmeluksensa hiukankaan antaisi valtaa paremmille
tunteille, niin säälisi hän sentään ihmisiä senverran, ettei vaatisi
nyhtämään nurmea pois katuvieriltä. Mutta jos hän oikein hyvä olisi,
niin kastelisi hän sitä vielä.