Eräässä hauskassa iltamassa viime sunnuntaina tunkeutui puheilleni
muuan mieshenkilö, jonka nimeä en saanut tietää, koska hän ei katsonut
tarpeelliseksi esitellä itseään. Näöstään päättäen -- sen mukaan kuin
tunnen itäsuomalaisia kasvonmuotoja -- oli kysymyksessä oleva mies
Mönkkösiä, ja saappaista päättäen venemies. Minut hän näkyi tuntevan,
koska heti kysyi:
"Otettaisiinko lehteen pientä ilmoitusta?"
"Kyllä! Mistä asiasta se olisi?"
"Se on vähän erikoisempaa. Ei se ole oikein ilmoitus, vaan jos toimitus
muuten ottaisi siitä kirjottaakseen."
"Mitä asiaa se koskee?"
"Se on semmoista juttua, että minä en oikein luota näihin nykyisiin
lehtiin --"
"So, so! Jos teillä on mitä meidän lehteä vastaan, niin kirjoittakaa
siitä paikkakunnan toiseen lehteen. Koetetaan häneen sitte vastata.
Mutta tässä minua ei nyt haluta ruveta riitelemään."
Olin aikeessa kääntyä pois, mutta mies ei hellittänyt.
"Ei tuota nyt pidä olla noin arka nahkastaan", tuumaili hän. "En minä
tarkoittanut erittäin teidän lehteä, vaan kaikkia muita sanomalehtiä
myös. Katsokaahan nyt, ja kuunnelkaa rauhassa! -- Jos te otatte käsille
minkä miehen tahansa, hyvän taikka huonon, niin ei siihen jää paljon
ehyttä paikkaa. Mustaatte sen niin mustaksi kuin vähänkään osaatte --"
"Niin, no, ei sitä sentään ketään ole moitittu ilman syyttä."
"En minä sitä sanokaan. Mutta mustaksi te vaan panette miehen, kun
sattuu sille kohdalle. Ettekä te monta miestä kiitä; pian ne ovat
luetut, joista olette sanonut hyvän sanan. Elävistä miehistä nimittäin.
-- Näyttää siltä kuin ei olisi näillä seuduin monta kunnon miestä,
tuskin kymmentä, koko läänissä, yksin lukein. Mutta kun kuolee joku,
niin sitte teiltä kyllä lähtee koreat puheet. Kehua leikataan kuin
urakalla: uutteran ja rehellisen työmiehen on isänmaa taas menettänyt
-- rehellisenä ja kunnon miehenä oli hän saavuttanut paikkakuntansa
luottamuksen j.n.e. Jos milloin kuolleesta miehestä puhutaan, niin aina
se oli rehellinen, suora, vilpitön ja jos kuinka hyvä. Mutta sen
eläissä ette olisi siitä sanonut yhtään hyvää sanaa."
"Nähkääs, ei ole hyvä mennä sanomaan. Kuka tietää, minä päivänä se
katoaa ja ottaa jonkun kassan mukaansa, tai kuinka monta väärennettyä
vekseliä sillä on paraillaan pankissa."
"Jaa, jaa. Kyllähän Teillä on oikein, kun sitä niin puolin ajattelee.
Mutta minä olen sitä ajatellut vähä toiselta kannalta. -- Jos minä en
muusta mistään tuntisi ihmisiä kuin sanomalehdistä, niin luulisin, että
kaikki rehelliset ihmiset vähitellen kuolevat pois, ja jälelle jää vaan
hylkyväkeä. Joka kerran kun lehdistä näen jonkun kuolleen, olen
ajatellut että _vieläpähän löytyi yksi rehellinen_. Mikä tästä
maailmasta lopuksi tulee, jos se sitä menoaan menee?"
"Eihän sanomalehti voi sitä auttaa. Jos maailma on aijottu sillä
tavalla hukutettavaksi kurjuuteensa, että aina vaan paraimmat kuolevat
ja huonot jäävät tänne, niin ei sille ihmisvoimat voi mitään."
"Mutta", jatkoi mies. "Papitkin pitävät tässä asiassa teidän puolta,
joshan ei missään muussa. Joka pyhä ne pauhaavat seurakuntansa
pahuutta. Ei ole melkein yhtään oikeata kristittyä. Mutta annas olla,
kun kuolevat, niin ihan järestään ne ovat autuaita. Jokaisella haudalla
ne toivottavat, että me muutkin tämän kanssa nousisimme ijankaikkiseen
elämään... Mikä niistä kuoltuaan tekee niin täydellisiä?"
"Sitä minä en tiedä."
"Eiköhän asia kuitenkin ole niin, että yhtä rintaa niitä kuolee oikeita
ihmisiä ja heittiöitä, vaikka kaikkia kuoltuaan kiitetään, jos ei
muuten, niin tavan vuoksi?"
"Saattaa olla niin. Kun kerran pääsevät niistä erilleen, niin iloissaan
niitä kehuvat."
"Alun pitäin minä arvelin pyytää Teitä lehdessä esittämään
parannuslaitoksen perustamista rehellisille ihmisille, etteivät ne
kuolisi ihan sukupuuttoon... Ja samalla olisi huomautettava
henkivakuutusyhtiöille, etteivät ottaisi vakuutukseen ketään uutteraksi
ja rehelliseksi tunnettua kunnon miestä, sillä niitä kuolee niin paljo.
Sentähden jääpi yhtiöiltä niin vähä voittorahoja jaettavaksi
vakuutetuille. Panetteko sillä lailla lehteen?"
"Voipihan tuota panna!"
Sitte me läksimme eri haaroille, ja minä puolestani välttelin koko
illan sitä seutua, missä tuo mies istui. Sillä semmoisessa
kevytluontoisessa tilaisuudessa kuin tämä iltama oli, on minusta
rasittavaa kuulla järkeviä ajatuksia lausuttavan.