Olen usein puhunut Lienastani, niinkuin kaikki tuntisivat häntä yhtä
hyvin kuin minä tunnen. En ole koskaan häntä oikein perusteellisesti ja
luonnontieteellisesti teille esitellyt. Syy siihen on ollut se, että
Liena tavallisesti on kotosalla, ja kaikkien hyväin vaimojen tavalla
estää minun perhesalaisuuksia ilmaisemasta.
Mutta nyt olen pettänyt Lienan.
Halutti näet minua kerran vapaasti viettää Vapunpäivää. Siitä ei
tietysti olisi tullut mitään Lienan kotona ollessa. Sentähden jo
edeltäpäin katosin pois kotoa, Esa Huttusen luokse. Ja hänen kanssansa
keksimme keinon. Minä kirjoitin ihan toimessani, että olin mennyt
Mahdin luo Sudaniin, ja Liena sen tietysti uskoi yhtä vakaasti kuin
muutkin lukijat. Hävettää se vähän tunnustaa, että olen käyttänyt
julkista sanaa yksityisiin tarkoituksiin. Mutta empä minä ole
ensimäinen enkä viimeinen siihen syntiin vikapää. Sitäpaitsi se ajatus
alkujaan syntyi Esa Huttusen päässä eikä minun.
Esa Huttusen kanssa makailimme ja harjoittelimme Vapunpäivää varten
isänmaallisia lauluja, niinkuin
"Ii-ii-illalla,
Ison kirkon sillalla
Ruikuttaa, ruikuttaa,
Ruikuttakoon vaan.
Ii-ii!"
Vihdoin kertoi Esa Huttusen eukko kuulleensa, että Jääskeläisen Liena
oli aikonut lähteä Sudaniin Kaaproa etsimään, eikä ollut Huttuskakaan
virkkanut mitään siitä, että voisi sen löytää likempääkin. Sitte jonkun
päivän perästä oli Esa Huttunen torilla kuullut, että Liena varmasti
oli lähtenyt matkalle.
Vapunpäivän saimme rauhassa viettää. Eikä iloamme mikään muu olisi
häirinnyt kuin pelko siitä, että Liena kenties katuisi kauppaansa ja
kääntyisi takaisin. Mutta koska hän ei vieläkään ole palannut, uskallan
toivoa, että sille matkalle se Lienakulta jäi. Ja sentähden on minusta
paikallaan kirjoittaa hänestä muutama muistosana.
Hän ei ollut mikään Lotta Edgren eikä Minna Canth, vaan hän oli nainen,
luotu toisen ihmisen akaksi. Ei hän kirjoittanut yhtään
näytelmäkappaletta eikä hakenut "erivapautusta sukupuolestaan",
päästäkseen miesten virkoihin, vaan hän teki käsityötä 37 tuntia
viikossa ilman eri palkkiota. Voimistelun opetusta antoi hän ilmaiseksi
minulle useampia kertoja päivässä, etupäässä tukkavoimistelua.
Voin vakuuttaa etten koko avioliittomme aikana muuta pään kipua
tuntenut.
Hänen ulkonäkönsä voi viehättää haudankaivajaa, sillä hänestä se
näyttää tutulta. Mutta kuitenkin -- ja siinä on luonnontieteellinen
salaisuus -- olivat hänen luiset kätensä sitä laatua, että minun vasten
tahtoanikin täytyy iloita siitä, että ne nyt ovat Sudanissa.
Hänen äänestään ja puhelahjastaan on tarpeeton mitään virkkaa, sillä ne
tuntee jokainen nainut mies omasta kohdastaan.
Hänen mielipiteensä päivän kysymyksissä olivat semmoiset, että
aamiainen on ostettava torilta, ja että aamiaisen jälkeen syödään
päivällinen ja sitte iltaruoka. Naiskysymyksessä ei hän suvainnut
mitään periaatteita. Edustuslaitoksemme muutoksesta kun kerran puhuin
hänelle, oli lyhykäinen ajatuksensa: "Ole vaiti ja mene hakkaamaan
puita!"
Mutta nyt olet Lienani poissa! Anna anteeksi iloni sen johdosta! Sillä
kumminkin itseäni lohdutan, etten ole sinua koskaan lyönyt.
Päinvastoin.
* * * * *
Kun tämä jo oli valmiiksi kirjotettu, sain Mahdilta sähkösanoman, että
Liena oli onnellisesti tullut Sudaniin. Mahdi oli niin mielistynyt
Lienaan, että hän nyt pyysi minun suostumustani saadakseen korottaa
hänet aviopuolisokseen. Harvoin on Suomesta lähetetty niin iloista
sähkösanomaa Afrikkaan kuin minä Mahdille lähetin.