Vapisematta olen katsellut aatelis- ja porvarissäädyn viikinkejä,
perustuslaillisia poliiseja ja ryssän santarmeja. Mutta kuitenkin
karmasi luontoani, kun astuin Sudanin "väärän profeetan" huoneesen.
"Hyvää huomenta, herra profeetta -- vaikka ilta tuo jo taitaa ollakin."
"Iltaa, iltaa! -- Myöhäänpä olet liikkeellä, valkeanaamainen mies.
Aurinko jo laskee Saharan aavikoille. Mutta ryyppy ei tee pahaa
väsyneille kintuillesi."
"Milloinkapas se ryyppy pahaa tekee!" sanoin minä, ja haukkasin sokeria
päälle.
Mahdi kallisti myöskin pari ryyppyä naamaansa.
"Oikein sanot, muukalainen. Ei tee ryyppy koskaan pahaa. Kippis vaan!
-- Mutta kuka sinä olet miehiäsi?"
"Tuoltapa olen Pohjan puolelta, Kaapro Jääskeläinen."
"Kautta Muhametin kolmannen poskihampaan, vai Kaapro Jääskeläinen! --
Terve tulemasta, veikkonen! Mutta minnekäs Lienan jätit?"
"Kuinka te, herra profeetta, minut tunnette ja Lienan?"
"Ilmankos minä olisinkaan profeetta! -- Sano pois vaan, oletko karannut
muijasi luota?"
"Enkä ole. Liena olisi lähtenyt mukaan, vaan minä pelottelin sillä,
että te, herra profeetta, kuulutte olevan hyvin -- elkää pahastuko --
vaarallinen vaimoväelle."
Mahdi nauraa hohotti.
"Eipä täällä semmoista naisväen puutetta ole, että toisten muijia
vietäisiin. Täällä meilläpäin niitä on riittämään asti."
Iltaruokaa odotellessa siinä maailman asioita haasteltiin, ja lupasi
Mahdi minullekin sievoisen valtakunnan antaa, kunhan ensin itse saa
käsiinsä hyvästi aluetta.
Sellaisista toiveista iloisia unia nähden nukuin ensimäisen yöni Mahdin
teltassa.