Nainen sielläkin kuului olevan, semmoinen pienenpuoleinen
pyöreämuotoinen pyöreäsilmäinen nainen. Isä oli sen nähnyt. Oli myllyn
pyöriessä ruvennut nukahtamaan, kun koko yön oli valvonut. Mutta olipa
nukkunutkin liiaksi, niin että käytteet olivat suppilosta loppuneet ja
kivet ruvenneet pyörimään tyhjinä. Silloin se oli tullut ja nykäissyt
olkapäästä, että oli ollut lavitsalta pudota. Sitten se oli niinkuin ei
mitään olisi tehnyt lähtenyt ulos, mutta ei senkään kengän kopsetta
ollut kuulunut.
-- Vai niin että myllyssäkin on eri haltija.
-- On se myllyssä ja metsäsaunoissa ja metsämajoissakin, missä vain
kolme yötä ovat ihmiset asuneet.
-- Siinä kai ei luulisi haltijalla olevan paljon työtä.
-- Tuossa Leppimäellä tiedetään olevan miespuolisen haltijan.
-- Senpätähden kai siitä navetta paloikin. Ei pitänytkään
navettakartanosta huolta.
-- Mahdollisesti... Kuka takaa, ettei sitäkin syytä ollut.
Nyt alkoivat joulutinan valajatkin laiskistua, ja Hetvi tuli Hemmin
luokse ja sanoi: »Heittäkää nyt se haltijapuheenne toistaiseksi, käy
sinä Hemmi tuomassa suuri olkikupo, niin tehdään joukon yhteinen vuode,
yöhän tässä kuluu.»
Hemmi hyppäsi ja puoleksi juosten meni ulos ja heti palasi olallaan
rukiinolkikupo, joka ei tahtonut ovista mahtua. Sen hän heittää
reuhautti lattialle ja sanoi: »Siinä on yksi, mutta mitä se on näin
paljolle, kuten kerrallisella leivän jakajalla.»
-- Taitaapa olla paras että tuot toisen, sanoi Hetvi ja rupesi
levittämään kupoa.
Kaikki muutkin naiset rupesivat levittämään olkia. Ja Taavan ja Martan
mieli oli somalla sijalla, kun jalokivisormukset säteilivät sormissa ja
niistä kipinöitsi kirkkaammat säteet kuin taivaan tähdet.
Teppo ja Väinö siirtyivät uuninnurkan luokse seisomaan ja katsomaan
sitä reipasta vuoteen tekoa. Toiset levittivät olkia, toiset kilpaa
kantoivat vaatteita alusiksi ja peitteiksi ja tyynyjä päänalaisiksi.
Teppo sanoi naurusuin: »Pitää tässä katsoa, tuleeko siinä meille asti
vuodetta vai joudummeko me jätkän vuoteelle, halko pään alaseksi ja
märkä palttoo peitteeksi.»
-- Kyllä tässä muuten tulee koko joukolle, mutta isäntä ja emäntä
taitavat odottaa teitä kamariin, sanoi Hetvi vuoteen karsinanpuoleiseen
laitaan pieniä tyynyjä asettaessaan Matille ja Moosekselle
päänalaisiksi.
Kun emäntäkin oli kamariin kuullut tiheän ovien käynnin ja arvannut
vuoteentekohomman, tuli hän kynttilä kädessä pirttiin ja kehoitti
Teppoa ja Väinöä tulemaan kamariin.
Sinne Teppo ja Väinö lähtivätkin. Isäntä ja emäntä palasivat heti
pirttiin ja riisuttuaan päällimmäiset vaatteensa rupesivat pöydänpään
puoleiselle vuoteen laidalle makuulle. Toinen toisensa perästä
heittäytyivät muutkin ja kohta oli enemmän kuin neljän sylen pituinen
vuode luokonaan ihmisiä. Moni niistä olisi vielä jatkanut keskustelua
vanhoista muistoista, mutta kun isäntä ja emäntä olivat samalla
vuoteella, niin eivät viitsineet. Ja sitä mukaa kuin takkavalkean
hiillos tummeni ja lakkasi valaisemasta pirtin periseinää ja
karsinaloukon puoleista lakea, hiljenivät vuoteella olijatkin
nukkumaan, vain sikeitä kuorsauksia enää kuului pirtistä.
Kolmastoista luku.
Kentässä olivat Reeta-Kustaavan ja Martan häät olleet jo viikko sitten
ja he olivat menneet uusiin koteihinsa. Tammikuun pakkasilta oli jo
pimennyt mustaksi yöksi. Emäntä, Ulla ja Pirkko olivat juuri tulleet
navetasta illastamasta karjaa. Kartanon puoleisesta peräkamarista
kuului äskensyntyneen ihmislapsen kimeitä ääniä ja äidin viihdyttäviä
sanoja. Isäntä, Hemmi ja Tuomaskin työttömin käsin istuskelivat
pirtissä odotellen iltasruoan tuontia pöydälle, kun kartanolta kuului
äkkiä tiukujen helähdys. Kohta aukeni pirtinovi ja Sergelius
turkinkaulus pystyssä syvään kumartuen työntyi ovesta sisälle niin
oventäyteisenä, että kumpainenkin olkapää hankasi oven pieliä.
Sisään päästyään hän oikaisi itsensä ja hyvää iltaa sanottuaan virkkoi:
»Huh huh, kun tuntuu hyvältä päästä lämpimään. Siellä tuolla ulkona on
niin turkasen paha ilma, että tuskin Utajärvelläkään lienee pahempi.
Pohjan akka harvahammas on ihan kiukkuisella päällä. Tuulee kuin
pillistä ja viskoo lunta kuin tulipaloon.»
Hemmi nousi ketterästi riisumaan turkkia ja sanoi: »Onpa se ollut näinä
päivinä kovaa ilmaa. Ei tarvitse nyt pienen tammen moittia isoa tammea
lauhkeudesta. Mekin tässä olemme ihan ikkunoista katselleet, kun sitä
ei ole huolta hävinneellä eikä työtä maansa myönehellä.»
Kun Sergelius oli saanut turkin yltään, lähti hän hyvätuulisen
näköisenä tervehtimään kaikkia ja Ullaa ja Pirkkoa tervehtiessään
sanoi: »No tämmöiseksikö se pohjatuuli on kuivannut tämän talon entiset
punaposkiset tytöt?»
-- Niin on käynyt, mutta käyköön. Ei huolita, sanoi Ulla iloisesti.
-- Kuluuhan se pidettävä jos pitäjätkin, virkkoi Pirkkokin nauraen niin
että hytkyi.
Sergelius poistui nyt isännän luokse pöydän pään puoleen ja rahin
nenälle istuttuaan kysyi: »No miltä se nyt tuntuu elämä uudessa
ajanjaksossa?»
-- Siinähän tuo menee, kun ei ajattele, sanoi isäntä, mutta mielessä
olivat Tepon sanat, että ne loistavan kruunun hankkivat päähänsä
maksamalla ylihintoja kaupan päälle.
-- Ei täällä ole vielä tainnut näkyä mitään vakoilijoita? lausui
Sergelius.
-- Ei tässä ole nähty. Mitä vakoilijoita sitä luullaan olevan
liikkeellä? kysyi isäntä hieman hämmästyen ja kasvot punastuivat.
-- Niin, minä vain arvelin, kun meiltä monet yhtiöt kilpaa ostelevat
näitä tiloja metsineen, että jos ne etukäteen tarkastelisivat metsiä.
-- Kyllä minä tuolla Hirvilammin rämeellä näin kolme latua, jotka eivät
olleet meidän miesten latuja, kertoi Tuomas.
-- Näin minäkin tuolla Joutsensuolla latuja tässä viikolla metsojen
jäljissä hiihdellessäni. Ja ne eivät olleet meidän miesten latuja.
Arvelin itsekseni, että kun siurualaiset ovat maansa myyneet, niin
joutavat näinkin kauas metsoja tavoittelemaan, sanoi Hemmi ja istahti
Sergeliuksen viereen rahille.
-- Johan minä arvaan, ovatpahan vakoilleet, sanoi Sergelius.
-- Myyttekö te sitten nämä tilat? murahti isäntä ja äänessä kuului
arkuutta.
-- Mahdollisesti, sanoi Sergelius hartioitaan hieman kohauttaen. Tänne
on nyt ilmestynyt uusi yhtiö sadan miljoonan pääomalla. Se ottaa
nimekseen Lainioliitto ja se aikoo tämän vesireitin suulle
asettaa suuren massatehtaan, maailman parhaan sahan kaikkine
puunjalostuslaitteineen ja sen lisäksi rautatehtaan, jossa tehdään muun
ohessa ratakiskojakin ja kaikkia rautatien tarpeita. Se yhtiö taitaa
ostaa meiltä kaikki tällä ilmansuunnalla olevat tilat, vähemmissä
erissä emme myykään. Ja sitten me tänne Rutimojoen suulle perustamme
ainoastaan sahalaitoksen, vaikka meillä ensin oli aikomus tänne Lainion
suulle perustaa massatehdaskin... Siellä Rutimojoen reitillä onkin
Mauno jo liikkumassa. Se on Jokikylästäkin muitten muassa ostanut tilat
jo teidän vävypojiltannekin. Ja eilen illalla kuulin, että Kämärän
kylässäkin on ostanut ison Kämärän ja kolme muuta tilaa. Kyllä siellä
Rutimojoen reitilläkin me yksin alamme olla herroina. Ja se tulee
siitä, että me emme kenenkään omaisuutta osta pilkkahinnalla, vaan
oikealla arvonmukaisella hinnalla.
-- Sen vesireitin latvalla ja lienee niitten sivullakin kuuluu olevan
julmat metsät ja äärettömät salot, sanoi Hemmi. Sinne Rutimojärveen
kuului tulevan kolme melkoista jokea, joitten varsilla ja latvoilla
kuului olevan kaikki Kämärän kylän, Luohuan kylän ja Sahin kylän
ulkometsät, ovat lankomiehet kertoneet.
-- Niitä silmälläpitäenpä sitä on täällä jokisuun puolella, kuten
Jokikylässäkin, ruvettu etupäässä ostelemaan tiloja... Nyt luulen tänä
päivänä jo Maunon menneen sinne Luohuan tai Sahin kylään.
-- Vai myytte te tämänkin tilan, virkkoi isäntä ja ääni värähti.
Sergelius sen kuultuaan kohautti suuria hartioitaan ja sanoi: »Ei se
kauppa vielä valmis ole, mutta uskon, että se kauppa tulee. Siinä on
muutamien tuhansien riita. Sen johdosta kutsuin yhtiön osakkaat kokoon
ja päätettiin tarkastaa metsiä, ennenkuin kaupat tehdään. Tänne tulee
ensi viikolla kymmenen miestä hiihtelemään. Viisi miestä Lainioliiton
ja viisi meidän miestä viitenä parina samoilevat nämä metsäalat niin
täällä kuin Siuruassakin ja niitten lausunnoista riippuu lopullinen
kaupan päätös ja kauppahintakin... On se kyllä surullistakin, kun näin
heti tulemme eroamaan toisistamme. Olisi ollut aina niin soma tulla
teidän kotiinne juuri kuin isän ja äidin kotiin. Mutta se ilahduttava
sanoma minulla kyllä on teille sanottavana, että osakkaat antoivat
minulle luvan teille kuittia vastaan vielä maksaa yhden
kymmenentuhatta, kun Lainioliiton etukäteen tekemä tarjous sen sietää.
Tämän sain aikaan puhumalla teidän puolestanne.»
-- Kiitos, kiitos, sanoi isäntä ja kasvot elpyivät.
-- Se teko ansaitsee kiitoksen, sanoivat Hemmi ja Tuomaskin yhdestä
suusta.
Emäntä toi nyt kahvipannun pöydälle ja sanoi hymyillen: »Nyt täytyy
juoda alastonta kahvia. Ei satu olemaan entistä juustoleipää ja yö on,
joten ei keritä laittaa. Ja tuolla meidän varsinaisella
juustoleipämestarilla Hetvillä on jalka poikki, senkin tähden tässä
ollaan niin köyhyyden rajalla.»
-- Nyt ei ole juustoleivän päältä tuulikaan. Tuolla ulkona ei lentele
nyt kypsät kärpäset suuhun, sanoi Sergelius ja ojensi kätensä ottamaan
kahvikuppia jo emännän sitä täyttäessä. Sitä käteensä ottaessaan hän
sanoi iloisesti: »Mutta saadaankos sitä metsokeittoa?»
-- Kiehuu että porisee tuolla keittiössä, panin kiehumaan heti kun
tulitte.
-- Se on enempi kuin emälammas ja kaksi karitsaa, kun saadaan
metsokeittoa, sanoi Sergelius suurta päätään punaltaen.
Sitten hän vilkaisi kyytipoikaan, joka oli tullut penkille istua
kyhnöttämään, ja sanoi:
-- Antakaa tuollekin kyytipojalle kupillinen kahvia. Suu se on
sorsanpojallakin, jos sorsalla itselläänkin.
-- Niinhän sitä aina sanotaan, että suu se on sorsalla, jos sorsan
pojallakin, sanoi emäntä laskiessaan pojan kuppiin kahvia.
Kun kahvit oli juotu, niin Sergelius kääntyi isäntään päin ja sanoi:
-- Se minun on sanottava, että ne rakennukseenne tarvittavat puut
otatte ennen kuin meillä Lainioliiton kanssa kaupat tulevat, kun niitä
ei ole meidän välisissä kauppakirjoissa, jottei syntyisi mitään sanan
sijaa. Niillä meille kaupassa tulleilla hevosilla voitte vedättää niitä
paikoille, niitä saatte pitää kuin omianne siksi kunnes me ne perimme.
Niitä ei panna Lainioliiton väliseen kauppaan.
-- Täytyy lähteä ihan huomenna, olkoon ilmakin mikä tahansa, virkkoi
isäntä.
-- Ilma ei estä vaikka puukkoja satakoon, sanoi Hemmi. Tuossa
Hyllyväiskeron liepeessä tällä pohjoisella puolella tässä äskettäin
metsoja hiihdellessäni huomasin semmoista parhaan kokoista metsikköä.
Siitä saa kaksi hirttä pääkkäin ja on tasainen matka tuosta järven yli
vedättää.
-- Siinä minäkin tiedän olevan sopivinta metsää ja parhaan vetomatkan
päässä, kun nyt tuo järvikään ei ole vesillä, sanoi Tuomas.
-- Kun tie tulee kovaksi, niin niitä jos viisikin runkoa panee aina
rekeen kerralla, niin ei ole monipäiväistä se homma, ennenkuin puut
ovat paikoilla. Kymmenisen kertaa päivässä kerkeää ainakin käydä, jos
kiirettä pitää, sanoi Hemmi.
-- Eipä niitä kerkeä saamaan kumoon yksi mies satoja runkoja päivässä,
sanoi Tuomas.
-- Jos me kolmisen päivää kaadamme yhdessä, sill'aikaa kuin isä yhdellä
hevosella vedättää tietä kovomaan, niin silloin ovat kumossa. Kun
sitten ruvetaan kolmella hevosella vedättämään, niin parissa päivässä
on paikoillaan jokainen piikki, sanoi Hemmi.
-- No sillä laillahan se kyllä, myönteli Tuomaskin.
Sergelius rykäisi ja sanoi: »Ei sillä nyt taas niin kiirettä ole, vielä
tulevalla viikollakin kerkeätte. Ei meillä niin puikkoa taittaen kaupat
synny. Hitaita he ovat herrojen kiireet. Mutta paras on kuitenkin ottaa
ne tällä ja tulevalla viikolla.»
-- Mitäpä se pitkittämisestä paranee, otamme niinkuin kerkeämme, sanoi
isäntä.
-- Ja sitten pääsemme miehissä panemaan ristiin, kun tässä päiväkin
alkaa jatkua... Me ennen Amerikkaan lähtöä tekaisemme isälle ja äidille
talon ihan asumakuntoon, sanoi Tuomas.
-- Vitkaanpa se isällä yksinään kävisikin talon teko, jollemme sitä
joukolla tekisi, sanoi Hemmi.
-- Jos olisi olemoina uunikiviä ja sammalia, niin Maariana siinä
lämmiteltäisiin, arveli Tuomas.
-- Sammalen puutos se pahimman tenän tekee, sanoi Hemmi. Uunikivistä en
luule tulevan puutetta. Tuolla Raitasen mäessä on varmaan Siuruan
Veisteniemeläisen uunikivet, jotka se sinne nosti sitä uutta
pirttirähjäänsä varten. Mutta nyt kun se on myynyt maansa, niin
joutuvat kaupaksi nekin uunikivet. Ja kuka takaa, ettei sillä ole
sammaliakin nostettuina sen pirttirehdon tarpeiksi.
-- Todellakin. Jos sieltä saadaan kivet ja sammalet, niin Maariaan
mennessä tehdään talo ihan maalia vaille. Eikähän sitä tiedä, jos tässä
vielä ennen kesääkin pyörähdetään Amerikkaan lähtemään.
-- Sinne Amerikkaan niitä paljon aikoo. Kuulin että nekin teidän
lankomiehet Jokikylästä aikovat, sanoi Sergelius.
-- Sen uskon minäkin, että mukaan lähtevät, sanoi Tuomas.
Nyt emäntä Ullan ja Pirkon kanssa toi illallisruokia pöydälle ja kohta
siinä metsokeittomaljat höyrysivätkin.
Sergelius kääntyi nyt kenenkään käskemättä pöytään päin ja hyvillään
sanoi: »Tämä talo se on ainoa, mitä täällä Tepaston pitäjässä olen
käynyt, jossa suunsa saa linnun lihalle maistumaan. Liekö vika sitten
miehissä vaiko koirissa. Mutta eivät ne suinkaan tämänkään talon
miesten kierroksessa kaikki linnut ole, on kai niitä muuallakin?»
-- Kyllähän se meidänkin nenämme alta talvinen metsokukko haihtuu, kun
pojat menevät minne menevät, sanoi emäntä alakuloisena. Mooseksella on
silmät jo hämärät ja muutenkin talvilumessa hiihtäminen alkaa olla
mahdotonta. Mutta syksyllä, kun Mooses tuollakaan terveydellään
pysyisi, niin ansoilla ja satimilla kyllä vielä saisi.
Isäntä kohautti hartioitaan ja sanoi: »Kyllä minä vielä hyvältä tilalta
pudotan metson talvellakin niinkuin mies, mutta eipä tuonne nyt ole
ollut pakosta lähtö, kun on ollut noita nuoria.»
-- Me niitä Tuomaan kanssa olemme jo muutamia pudottaneet tänäkin
talvena, vaikka ei ole monasti arkena yritetty, pyhinä vain on käyty.
Toisella sadalla kai niitten luku on nyt lumenkin aikana tuoduista. Ei
niistä tiedä, että ne vähenisivät tuolta metsästä, lentelee kuin
varisparvia.
-- Toisella sadalla! Se on lihaakin arvaamaton joukko, sanoi Sergelius.
-- Toisella sadalla se on. Minä varsin tässä viikolla tuolla luhdissa
luin talvimetsojen siivet, sanoi emäntä metsonjalkaa kupista
vetäessään.
-- Jokohan sitten kun yhtiöt suurella voimalla alkavat liikkua näillä
saloilla metsot kaikkoavat, vai kuinka lienee, sanoi Sergelius.
-- Kuinka lienee, sitten ehkä ottanevat tiensä tuonne valtion metsiin.
Sitten ne kyllä minulta saavat pitää henkensä ja kenkänsä. Valtion
metsät ovat siksi kaukana vaikka miltä puolelta, sanoi isäntäkin
pahoitellen.
-- Se olisi sentään vahinko, mutta eivät ne nyt niin arkoja liene,
sanoi Sergelius työntäessään metsonlihatökälettä leveään suuhunsa.
-- Kyllä se näillä tulisijoilla on jo useampi lintu jos kalakin
keitetty, sanoi isäntä metson olkamurua vetäessään eteensä. Silloinkin
Isonvihan aikana, jolloin asukkaat tähän ovat tulleet, niin mihin se
muuhun on ollut turva kuin lintuun ja kalaan! Ja sitä ennen lappalaiset
asuneet tuhansia vuosia aivan linnun ja kalan varassa. Joku poron
kitura tuo niillä lappalaisilla lienee ollut aina lihaksikin, mutta
enemmän sitä on metsästä ja järvestä täytynyt saada.
-- Lieneeköhän lappalaisia asunut tämänkin järven rannalla, sanoi
Sergelius.
-- On asunut ja useampia perheitä, sanoi isäntä. Tuossa sikatarhassa
näkyy vieläkin maatunut lappalaisten uuniraunio ja tässä saunan tällä
puolen peltoa tehtäessä selvisi maan kamaran alta ihan hohkoksi
palaneet uuniraunion kivet. Ja tuolla rannalla kosken alle päin on
kaksi uunirauniota. Kun nämä vanhimmat pojat meillä olivat pieniä, niin
tuosta saunan takaa kaislikon rinnasta uidessaan löysivät yhdestä
puusta koverretun lappalaisten veneen. Pojat haalasivat sen tuohon
saunan alle rannalle ja siihen se lahosi, kun kuivalle tuli. Tylsät
näkyivät miehillä olleen aseet, mutta vene oli vain tehty.
-- Se vene on varmaan kivikauden aikuinen... Vai on täällä jo silloin
ollut asukkaita. Eikö ole löydetty niitä kiviaseita, kirveitä tai
talttoja?
-- Ne entiset asukkaat kuuluivat löytäneen useitakin ja olemme niitä
ainakin kaksi mekin löytäneet, niitä ukonnuolia, joita ne luulevat
lappalaisten kirveiksi. Luultavasti ne ovat vieläkin tallessa tuolla
eteisen päällä romukopassa.
-- Siellä näkyivät raudanromujen seassa olevan, sanoi Hemmi.
-- Minä ostan ne teiltä, sanoi Sergelius.
-- Hm. Kyllä kai ne saa ostamattakin, kun löytynevät. Luttusenniemen
Maija niitä kerran tahtoi taikakaluikseen. Silloin en niitä löytänyt.
Sanoi sivujen kirvestyksen paranevan juuri kuin vedellä pesten, kun
niitä lämmittää tulessa ja kolmeen kertaan painelee selkää ja aina
välissä lämmittää uudelleen.
-- No minulle jos kenelle ne sitten ovat tarpeeseen. Minulla onkin
monta kertaa vastus selkäkipeästä. Saan kuukausittain vetää sivujani,
kuin sivulle lyöty koira, sanoi Sergelius nauraen.
-- Mutta pitäisipä osata lukea ne kirvestystaudin sanat ja olla
kolmella vesikivellä paistettu suolanrae suussa, sanoi isäntä
hymyillen.
-- Vai sellaistakin tointa se vielä kaipaa... Aina sitä värssyn
päivässä oppii, sanoi Sergelius hymyillen ja heitti lusikkansa
pöydälle. Hän nojasi paksun ruumiinsa selkäkenoon ja pyyhki
nenäliinallaan suutaan.
Isäntäkin heitti lusikkansa pöydälle, nojasi selkänsä seinää vasten ja
pyyhki kämmenpäällään suutaan. Hänen kasvoissaan näkyi huolestumisen
väreitä ja hän sanoi puheen aluksi: »Hyvältä maistui metsokeitto. Mutta
joko häntä tämän maan kaupan kanssa lienee joutunut niin joutavan
jäljille, aina käyvän askelille, että metsotkin pakenevat vielä muun
pahan lisäksi.»
-- Turha lienee teidän toki huolehtia mistään. Kun teette sievän
mieluisenne ja olojen mukaisen kodin, niin onni rupeaa siihen tuomaan
kaikenlaista elämän mukavuutta, niin metsoja kuin muitakin kuten
tähänkin taloon teidän ollessanne tässä, sanoi Sergelius
ystävällisesti.
-- Jumalassa on juoksun määrä, Luojalla lykyn avaimet, sanoi isäntä
pöydästä noustessaan.
-- Niinhän sitä sanotaan ja taitaa se niin ollakin, että onni se on
ihmisen parhain perimies, sanoi Sergeliuskin ja nousi pöydästä
kävelemään lattialle.
Aamulla ennen päivän koittoa Hemmi ja Tuomas tahkosivat ja hioivat isot
kirveensä ja kun himmeä päivän viilu alkoi ilmestyä taivaan rannalle,
lähtivät Hemmi ja Tuomas Hyllyväiskeron juurelle kaatamaan hirsipuita.
Heti sinne isäntäkin Nellan kanssa ilmestyi pankkorekineen ja lähti
ensimmäistä paria viemään talon paikalle.
Isäntä oli Hemmin ja Tuomaan kanssa sopinut, että kun he tekevät
joukolla talon, niin saavat kaikki talon valmiit rahat, joten isännälle
jää vain se kymmenen tuhatta, jonka Sergelius nyt lupasi. Samoin saivat
pojat osalleen talon irtaimen kaiken, karjan ja elot, joilla luultiin
saatavan toinen kymmenentuhatta, joten nyt Hemmi ja Tuomaskin tulivat
saamaan jotenkin yhtä suuren perinnön kuin Olli-Pekka ja Erkki.
Nyt oli Hemmillä ja Tuomaalla yhteisenä huolena talonteko, ja kahtena
päivänä kaatuivatkin Hyllyväiskeron liepeelle ne kaksisataa
viisikymmentä runkoa ja päästiin niitä kolmella hevosella vedättämään
kotiin. Ja niin pian kuin hirret saatiin kotiin, ruvettiin miehissä
salvamaan rakennuksia. Veisteniemeläiseltä oli saatu uunikivet ja
sammalet mitä tarvittiin, joten asuinrakennuskin saatiin salvaa
paikoilleen. Olli-Pekka ja Erkkikin rupesivat auttamaan ja jouduttamaan
isän talontekoa, jotta se ei olisi esteenä jo kevättalvella Amerikkaan
lähdölle, jos siurualaiset alkoivat lähteä. Niinpä nyt Olli-Pekka ja
Erkki rupesivat salvamaan navettakartanoa ja Hemmi ja Tuomas
asuinkartanoa. Isäntä vedätti Nellalla uunikiviä Raitasen mäestä ja
sammalia Veisteniemeltä. Päivä päivältä nyt kohosivat hohtavaseinäiset
rakennukset, ja kun helmikuun aurinko rupesi hirsien selissä lunta
sulattamaan, niin sekä asuin- että navettarakennusten seinät olivat
ovien ja ikkunain reikien yläpuolella. Sekin seikka lisäsi rakentajien
kiirettä, kun Lainioliitto oli Kentän metsiin laittanut tukkisavotan,
joten sadat hevoskunnat täyttivät Kentän kaikki suojat, eikä ollut yön
eikä päivän rauhaa. Olivatpa eräänä helmikuun lauantai-iltana
savottalaiset Kentän isoon pirttiin laittaneet tanssit, johon
Sarvivaaran Teemu oli kutsuttu viulunsoittajaksi ja Heposärkän Silvi
hanuria vetelemään. Ilta kun painui pimenemään, niin rupesi meluavia
joukkoja toinen toisensa perästä saapumaan Kenttään, missä nyt naisten
inhoittavan räikeä nauru sekautui kirousten höystämään meluun. Pahaa
peläten nyt Kentän väet hoitivat karjan ja hevoset tavallista
aikaisemmin ja lukitsivat navetan ja tallin. Hemmi ja Tuomas laittoivat
haat salinkin oviin, jotteivät vieraat pääsisi sinne, ja niin
vetäytyivät isäntä ja emäntä sekä Tuomas isännän ja emännän kamariin ja
Hemmi perheineen toiseen kamariin. Ulla ja Pirkko halusivat jäädä
tanssiin. Ja illan rusotus vielä punerti taivaan rantaa ja lännen
pilvien reunoissa näkyi ruskojuovat, kun koko rakennus vapisi tanssin
voimasta ja räikeinä sävelinä läpi seinän tunkeutui Siivin hanurin ääni
ja Teemun viulun vinkuvat sävelet... Yö lienee ollut jo puolen
tienoissa, kun hanurin ja viulun äänet sekautuivat juopuneitten
rähinään, joka kohta syttyi ryskeiseksi tappeluksi, niin että aseitten
kolhina ja kirkumiset ja seinien jyrähtelemiset ja ovien rämähtävät
räiskeet sekautuivat synkistä kirouksista kaikuvaan, korvia huumaavaan
mellakkaan. Hammasta purren ja veret seisahduksissa sitä kuuntelivat
kamarien asukkaat. Emäntä aina väliin sydämensä pohjasta huokaisten
sanoi: »Hyvä Jumala meitä armahtakoon!»
Kun aamulla päivä rupesi sarastamaan, alkoi juopuneitten riehunta
tauota. Teemun viulun ääntäkään ei kuulunut. Ainoastaan Siivin hanurin
raukeat sävelet kuuluivat ja yksi ja toinen pari jytyytti lattiaa.
Kamarin asukkaiden täytyi nyt lähteä karjaa hoitamaan. Pirtin lattia
oli luokonaan tiedottomina makaavia, juopuneita, millä otsakulma puhki,
millä poski verissä, millä niskassa verta tihkuva haava, millä silmä
turvoksissa. Teemukin makasi tajutonna pirtin peripenkin alla, viulu
viskattuna pään taakse. Ainoastaan karsinalattialla oli pieni aukko,
jossa milloin kaksi milloin kolme paria tömisti lattiaa Siivin hanurin
sävelten mukaan, kun tämä takan laidalla istuen, silmät vähän raollaan,
suu auki ja pää puoleen ja toiseen retkahdellen ja sormet raukeasti
liikkuen venytteli kurttukylkistä hanuriaan. Taukosi viimein sekin ja
Silvi siirtyi älyttömän näköisenä, horjuvin askelin, karsinapenkin
luokse, heitti penkille hanurinsa ja mötkähti penkille pitkäkseen. Eikä
tiennyt mitään, vaikka päällään sysäsi hanuriaan niin että se rämähtäen
putosi penkiltä lattiaan.
Ulla ja Pirkko olivat viimeisinä naisina tanssilattialla ja vasta
Siivin hanurin vaiettua tuppisilminä lähtivät emännän ja Hetvin avuksi
navettakartanoon. Muut Siuruasta ja Tepastosta tulleet naiset, nekin
päihtyneinä, yksi siellä toinen täällä retkottivat juuri kuin
heittämällä heitetyt.