uudeltavuodelta tulen kuulumaan ylempään luokkaan, joten parisen sataa
tulee kuussa kohoamaan palkkakin.
-- Jopa tuota sitten kykenee perustamaan oman kodinkin. Tässähän
Siuruassa metsäherra Stenbomilla on roimakoita tyttöjä ja on vara
valitakin. Oletteko niitä nähneet? Niistähän saatte, varsinkin siitä
Huldasta, oikein muhkean rouvan.
-- Olemme nähneet jokaisen, varsinhan niitä meille näytettiin tässä
kesällä eräänä pyhänä. Saimme kunnian olla oikein kutsuvieraina perheen
päivällisillä ja oikein vastapäätä Huldan kanssa söimme sorsapaistia,
niin että rotisi. Mutta en minä silti siitä joukosta valitse eukkoa. Se
päivä kun kerran valkenee, että tulee kodin perustaminen, niin
talonpoikaistytöstä se sattuu emäntä siihen kotiin.
-- Hm. Siitä ei tule koreata. Jos herrasmies ottaa pelkästä
talonpoikaistytöstä rouvan, niin se raja tulee ilmoisen ikänsä näkymään
yhtä selvänä kuin jos tuohikontin toinen puoli olisi kudottu nahasta.
Sitä nauraisi jokainen, kuka vain leivälle suunsa aukaisisi,
nauraisivat hevosetkin, kuten sanotaan.
-- Ei se aina niin ole. Taulaniemen tuomari nai palvelijansa, mutta kun
se rouvineen aina ajaa autolla, niin moni rouva saa kadehtia. Ja kun se
rouva tulee kotiin, niin ei odota se palvelijan kädestä ruokaa
pöydälle, itse laittaa ja pieksukengissään kävellä keikuttelee niin
että sillat notkuvat, ja saa se äiti maidon lehmästäkin, jos niin
tarvitaan. Arvelematta se tarttui syliksi heinäläjäänkin viedäkseen
niitä lehmille, vaikka on niin kadehdittavan komea rouva. Työkyky ja
työhalu se ihmisen ihmiseksi tekee, kun hän vain sielultaan on ihminen.
Sitä jo nykyajan nuoret herrat pitävätkin silmällä ja eukkoa
valitessaan jättävät ne silkkisukkaiset hienostelijat tyhjän
toimittajille katukeikareille. Sen tietävät nykyajan herrasneitosetkin
ja yrittelevät ihmeeksi hekin työntekoa. Kesällä niitä nähdään harava
käsissä heinäniityllä ja sirppi käsissä leikkuupellolla, mutta niitten
työn teko on kuin heikkoa kajastusta siitä työnteosta, joka lähtee
lapsuudesta asti työtä tehneen käsistä.
Kuului salista kiireitä askeleita, ovi aukesi, siitä ilmestyi
Reeta-Kustaavan iloiset kasvot ja hän sanoi: »Onpa täällä äiti
vartioimaan uunia.»
Teppo jouduttautui sanomaan: »On täällä uunin vartioita, mutta tulehan
meitä katsomaan.»
Reeta-Kustaava ei ollut kuulevinaan, rupesi painamaan ovea kiinni,
mutta tuli sisään, kun äiti sanoi:
-- On tässä pannussa sinullekin vielä tilkkanen kahvia.
Seisaaltaan hän otti pöydältä kahvikupin ja rupesi juomaan, mutta Teppo
sanoi: »Istuhan toki tähän rahille minun viereeni.»
Reeta-Kustaava pisti vastaukseksi: »Hyvä ei hävetä, saatan kai minä
istua», ja istuutui selin Teppoon samalle nelijalkaiselle jakkaralle ja
hörppi kahvia.
Tepolla oli taskukirja ja lyijykynä käsissään, josta siinä uunin edessä
lämmitellessään oli katsellut tänä päivänä työssä olleitten miesten
nimiä. Niin hän nyt Reeta-Kustaavan kahvia juodessa takaapäin
lyijykynän varrella koputti Reeta-Kustaavan korvan lehteen ja sanoi:
»Niin todella. Se on nyt päätetty, että meitä ei erota muu kuin kirkon
kirves ja rautalapio.»
Reeta-Kustaavalta pakkasi tulemaan nauru niin että yritti kahvi
purskahtaa suusta ja kahvikupit pudota käsistä, mutta hän sai kuitenkin
pidätetyksi. Sanoi vain: »Kylvetäänhän ensin. Minä panin jo saunan
lämpiämään tavallista aikaisemmin, kun siinä ei kuitenkaan yhdellä
lämmityksellä kaikille kylpijöille riitä löylyä. Me kun olemme niitä
ensi uunin leipiä, niin kylvemme ensi saunassa. Sitten rautatien
työmiehet lämmittäkööt ja kylpekööt vaikka koko yön ja huomisen
päivänkin, kunhan maanantai-iltana joutuu sauna meille.» Sen sanottuaan
Reeta-Kustaava heitti kahvikuppinsa pöydälle ja meni ulos, niin että
märät hameen helmat raskaasti heilahtivat oven pieleen. Ja kiireesti
pakenevat askeleet rupesivat kuulumaan salista.
-- Oletteko te sukulaisia, kun olette niin yhden näköiset kuin
veljekset. Olen tainnut jo kysyäkin, mutta en muista. Tässä touhakassa
ei pikku asioita muista.
-- Olemme veljesten lapset ja sen tähden olemmekin aina yksissä kuten
veljekset. Pienestä pahasta kun olemme olleet yksissä, niin tekee mieli
miehinäkin näkemään toisiamme.
Isäntä oli rautatien työmiehille ollut punnitsemassa lihaa, voita,
leipää ja kalaa. Hänkin tuli nyt kamariin, aukaisi kaappinsa ja
nuttunsa taskusta nosti kahmalon täyden paperirahoja ja toisista
taskuista pari kourallista hopeaa ja kuparia ja asetteli ne kaappinsa
laatikkoon järjestykseen.
Insinöörit katsoivat pitkään isännän rahojen järjestelyä, kun hän oikoi
ja laitteli kaikki samanmääräiset rahat samoihin pinkkoihin. Kaapin
varsinainen rahalaatikko näytti tulevan kukkuroilleen, niin että moneen
kertaan piti käsin painella oikein hartiavoimin. Teppo se viimein
sanoi: »Kyllä se isäntä tänä kesänä on tainnut monet kouralliset näiltä
meidän työmiehiltämme nyhdellä. Sen kuuleekin tuolla työmaalla, kaikki
ne vain sanovat, että Kentästä sitä pitää noutaa, kun siellä on
helpompaa kuin valtion myymälässä.»
-- Kyllähän tuota on tänä kesänä vähän tullut, kun on ollut antamista.
Mutta mitäpä tuolla kohta lienee rahalla virkaa, sitähän on nyt
jokaisella mässätä miten osaa. Pienet pojatkin satamarkkasilla ostavat
lihaa ja voita ja letkavarsipiipuilla polttavat venyvää vaakunaa. Eikä
nyt rahan vähyyttä valita vanha eikä nuori, kaikilla entisillä
kerjäläisilläkin sitä on, kehuvat oikein, että rahaa on kuin roskaa.
-- Ei sitä silti paljon ole, vaikka sitä näyttää olevan, se on pinnalla
kaikki. Tänä päivänä sitä on taas ollut, kun eilen annettiin kahden
viikon tili, mutta moni ja varsinkin ne kehujat ovat eilisen tilin
päähän toisiltaan lainanneet -- ja taas tulevan viikon lopulla on sama
peli. Kun olisi rahaa yllin kyllin, niin eheämmät olisivat pukimet,
mutta monellakin on vain riekaleita, kuten olette nähneet.
-- Niinhän tuo siihen nähden näyttää, mutta on sitä taas tänä päivänä
niillä ollut joka taskussa, sanoi isäntä ja painoi kaappinsa oven
kiinni, pyöräytti lukkoon ja pisti avaimen taskuunsa.
Samassa kuului salista juoksevia askeleita, ovi aukesi, ovenrakoon
ilmestyivät Martan pyöreät kasvot: »Kylpemään!»
-- Menkää te insinöörit ensin, sanoi emäntä ja nousi pöydältä
kahvineuvoja korjailemaan pois.
-- Menkää vain talonväki ensin, sanoi Teppo.
-- Menkää, menkää insinöörit, hoputti isäntäkin.
-- No, kun niin tahdotte, sanoi Teppo ja alkoi riisuutua lähtemään.
Insinöörit pyörähtivät ulos ja samassa nähtiin heidän Hemmin, Erkin ja
Tuomaan kanssa kilpaa juoksevan saunaan.
Isäntä päällysvaatteita riisuessaan sanoi: »Nyt on saatu jo rahaa tänä
kesänä kokoon niin paljon kuin Olli-Pekalle maksettiin. Kyllä sitä
rahaa tulee, mutta ei maksa mielestä miltäkään ollessa yötä päivää
pyhin arin tuollaisessa touhakassa kuin markkinoilla. Eikä tiedä mitä
vielä tapahtuu. Myötäänsä kerrotaan niistä kylistä, missä useita
rautatietyöläisiä asuu, varkauksista ja ryöstöistäkin. Se sentään
johtunee siitä, että ne siellä saavat juoda ja mellastaa mielensä
mukaan, meillä ei ole asiaa juominkien pitoon. Nuokin insinöörit
taitavat olla aivan raittiit.»
-- Aivan ne sanovat olevansa raittiit, minä jo kesällä kysyin heiltä
itseltään. Mutta muuten minulla niistä noihin meidän tyttöihin nähden
on hieman ikävä ajatus.
-- Miten niin?
-- Näyttävät niin likenevän noita tyttöjä, lienevätkö kosinta-aikeissa.
Äskeiset niitten puheetkin sitä ajatusta minussa uudistivat. Niin
perinpohjaisesti puhuivat, minkä tähden he eivät ota eukkoja
herrasneitosista.
-- Se pelko lienee aivan turha. Olen minä kesäkauden pitänyt niitä
silmällä, kun ne ovat tehneet seuraa tyttöjen kanssa ja pyhäiltoina
olleet soutelemassakin. Mutta se tulee vain siitä, että ovat
samanikäisiä nuoria, jotka kaipaavat huvitusta. Insinöörien täytyy
täällä ottaa niistä ihmisistä hupinsa, joita on lähellä, kuten runossa
lauletaan: 'Puhelen Jumalan puille, haastan haavan lehtysille', ja
sanotaanhan, että niinkuin metsään huutaa, niin metsä vastaa. Nuo pojat
ovat muuten niin siivoja poikia, etten mitenkään voi uskoa heidän
pahassa tarkoituksessa hyvittelevän meidän tyttöjä ja tytöt taas ovat
siksi järkeviä, että tietävät säätynsä eivätkä anna juolahtaakaan
mieleensä sellaisen ajatuksen, että tulisivat heidän vaimoikseen.
Kuitenkin olisi paras ajoissa varoittaa ja kieltää, jos huomaisi
sellaista.
-- Kieltämisestäkö se sitten on apu. Muistan hyvin elävästi oman itseni
niiltä ajoilta. Oli minullakin koti, jossa ei ollut minkään puutetta ja
vanhukset niin hyvät, ettei kenelläkään parempia, jota paitsi olin
vielä ainoa talon perillinen. Minua kielsi isä, kielsi äiti, kielsi
jokainen naapuri, mutta etkös muista, oliko siitä apua. Minä en
yritäkään kiellellä, jos niikseen tullee. Muuten minä pääasiassa olen
samalla kannalla kuin sinäkin.
Isäntä heittää lopsautti jalastaan riisutun märän kenkänsä lattialle ja
päättävästi sanoi:
-- Niin se on kuin minä sanon. Insinöörit ovat talonpojan poikia,
pieninä pahasina ovat olleet talonpoikaisten vertaistensa kanssa
yksissä, ja niin täällä erämaan sydämessä, kun ei heillä ole arvonsa
vertaisia tovereja, herää lapsuusajan muisto ja unohtaen oman arvonsa
he jakavat ilonsa ja huvinsa talonpoikaisten kanssa. Mutta kun pääsevät
säätyläistensä pariin, niin talonpoikaistuttavat unohtuvat. Jos olisin
heidän seurustelussaan jotakin arveluttavampaa huomannut, niin meiltä
olisivat saaneet muuttaa majansa aivan sillä kerralla.
-- Kyllä ne ovat todella siivoja, somia poikia, eivät ollenkaan
vaativia herroja, vaan ennemminkin palvelevia. Äskenkin kun minulta
sukkapuikko putosi käsistä lattialle, niin tuo vanhempi insinööri
hyppäsi sitä ottamaan ja antamaan minulle käteen juuri kuin pieni
poikanen. Samalla ovat niin komeita ja reippaita miehiä, että
mielellään heitä näkee. Äidiksi sanoivat nytkin, kun tulivat viluissaan
ja märkinä kotiin.
-- Ovat ne kyllä somia poikia. Ei niitä todellakaan ennen vanhaan
kestikievariaikana noin toiselle arvoa antavia herrasmiehiä nähnyt.
Rovasti menneenä kesänä sanoikin, että nyt ovat jo herrat toisenlaisia
kuin neljäkymmentä vuotta sitten, ja taitaa siinä perää ollakin.
-- On paljonkin perää. Ei ollut ennen sellaisia pappejakaan kuin
nykyinen rovasti on ja olisiko missään ihmistä miellyttävämpää kuin
ruustinna, sanoi emäntä ja katsoi akkunasta saunaan.
-- Eikö niitä jo ala näkyä sieltä tulevaksi?
-- Ei noita vielä. Martta tuo vain näkyy taivaltelevan saunan edessä,
on tainnut tulla lämmin siellä löylyä lyödessä... Jopa tuo Erkki
työntyy. Jopa Hemmi ja Tuomaskin... Jo tulevat nekin insinöörit. Tyhjä
siellä on sauna, saat pirtistä käskeä toveriksesi niitä rautatiemiehiä,
ketä tahdot.
-- Saatan minä kylpeä yksinänikin ja tule sinä pesemään. En ole
päätänikään pessyt sitten kuin viime lauantaina... Kun kaikki talonväki
on kylpenyt, niin kylpekööt sitten nuo vieraat, ja kun loppunee löyly
kesken, niin lämmittäkööt lisää. On sinne puita jo sitä varten varattu,
porisi isäntä mennessään ulos ja avonilkkaiseen pannuissa märissä
kengissään raskaasti kävellä lopsutteli saunaan päin.
* * * * *
Rautatie jatkui edelleen, niin että insinöörit eivät päässeet tulemaan
Kenttään ennen kuin seuraavana lauantaina ja silloinkin vaivalloisen
matkan takaa. He olivat kaikille ystävällisemmät kuin koskaan ennen ja
tyttöjä hyvästellessään puristivat niitten käsiä lujemmin kuin
milloinkaan ennen. Teppo sanoi Reeta-Kustaavalle: »Muistattekohan te
meitä koskaan?»
-- Ikämme toki, sanoi Reeta-Kustaava iloisesti nauraen ja pudisti Tepon
kättä.
Työmiehiäkään ei ollut Kentässä tämän pyhän aikana enää kuin muutamia
ja tulevan pyhän aikana ei ollut yhtään, joten se rautatie työväkineen
oli mennyt ohi kuin kevättulva, joka kohisee koskissa uhaten sen
rantoja ja rantametsiä, mutta kun on mennyt ohi, niin heikkenee koskien
kohina ja kesän rauha palaa kaikkialle. Niinpä Kentän talossakin oli
nyt entinen erämaan rauha ja oli kuin raskaan työviikon perästä olisi
tullut sunnuntai. Mutta entistä selvemmin näkyi se aukko, minkä Anna
Maria ja Olli-Pekka olivat jättäneet. Nyt tuli vain kolme murakuormaa
pellolle sen sijaan että ennen oli tullut neljä ja navetasta palasi
pirttiin rukkiensa ja kankaittensa ääreen vain kolme entisten neljän
sijaan ja kankaita oli pirtissä nyt kolmissa kangaspuissa, kun ennen
oli ollut neljissä. Kaskikin oli viime kesänä tullut hakatuksi puolta
pienempi kuin tavallisesti muina kesinä. Riihien puintikin loppui vasta
lokakuun lopulla, ennen se oli loppunut syyskuussa. Marjasäilykkeitä
oli nyt vain kolmessa tynnyrissä, kun ennen oli ollut seitsemässä. Oli
kuin taivaanranta olisi ruvennut hämärtymään pilveen. Alakuloiseksi
teki se isännän ja emännän mielen, kun rupesi näkymään, että heidän
taloudessaan rupesi vierimään alaspäin harja, joka tähän vuoteen asti
oli kerta kerralta kohonnut ylöspäin.
Erkin morsian Sivolan Laara tiedettiin työhaluiseksi ja reimaksi
ihmiseksi, ja nyt oli joulun aikana aiottu pitää Erkin häät.
Toivottiin, että Laara Anna-Marian sijan edes puolittain täyttäisi ja
olikin hän taloon tultuaan työssä käsinä paremmin kuin Aino. Mutta ei
kulunut monta viikkoa, ennenkuin navettakartanosta rupesi kuulumaan
Hetvin ja Laaran välisiä riitoja ja toisilleen niskaköyttä vetäen
miniät palasivat pirttiin. Hetvi ja Laara rupesivat miehilleen
toimittamaan, että pääsisi toinen tai toinen pieneen Leppimäkeen omaksi
taloksi kuten Olli-Pekkakin. Ja kun niitten Hetvin ja Laaran välit
pahenivat päivä päivältä, niin isäntä määräsi Erkin lähtemään pieneen
Leppimäkeen. Niinpä seuraavana keväänä kesän tultua nähtiin Erkin ja
Laaran karjoineen vaeltavan pieneen Leppimäkeen, kuten kaksi vuotta
sitten Olli-Pekka lähti isoon Leppimäkeen. Nyt täytyi Kenttään ensi
kerran miesten avuksi ottaa renki. Se oli nyt kaikkien mielestä kuin
väärä raha oikeitten joukossa. Hän näytti aina työssään ajattelevan,
että kun tuo päivä joutuisi iltaan, kun taas talon miehiltä aina päivä
loppui kesken. Meni kuitenkin kesä, oltiin taas marraskuussa. Rautatie
oli tullut ja sen mukana monenlaista hommaa. Metsien ostelijoita ja
talojen ostelijoita metsien tähden kulki toinen toisensa perästä, ja
jokainen kehui itseään paremmaksi ostajaksi kuin sen ja senkin yhtiön
asiamies oli. Ja tukkisavotoita kerrottiin ensi talvena tulevan useita
kymmeniä yksin kuuluvin. Loukkolahden Salmo tuli nyt Kenttään eräänä
marraskuun pilvisenä iltana. Salmon partaisista kasvoista ja kiiluvista
silmistä huomasi Salmon tietävän jotakin tavallista enemmän. Kun isäntä
näki, että on sitä Salmolla nyt sanomista, niin varsin kysyi:
-- Mitä sitä nyt sinne Siuruaan päin kuuluu?
Salmo rykäisi ja sanoi:
-- Ei tuota muuta niinkään erityistä, kuin että Siuruan kylässä on
tällä viikolla tehty isoja kauppoja.
-- Miten niin?
-- On kolmetoista taloa myyty pohjineen. Viisi taloa on vielä myymättä,
kun eivät vielä ole sopineet hinnoista, mutta kyllä ne myyvät nekin. Ei
tuolla Järvenpääläiselläkään kuulunut olevan kuin sadan markan riita...
On sitä tällä viikolla Siuruan kylässä liikutettu rahaa,
kuusisataatuhatta oli eilen viety pankkiin ja ovat kai ne useita
tuhansia itselleenkin käsirahoikseen jättäneet.
-- Onpa siellä rahaa, mutta ei paljon. Tuskin miljoonan isäksi pääsee
koko kylä, jos jokaisen tilkun myyvät, sanoi isäntä ylenkatseellisesti.
-- Eikö tuo sentään likeltä kaapine. Kuuttakymmentä tuhatta kuuluttiin
Hakalaisellekin tarjottavan, mutta seitsemääkymmentä tuhatta kuului
tahtovan.
-- Mikä yhtiö se on niitä maita ostanut?
-- Se Runströmin yhtiö. Sehän se nyt siipensä tuntuu levittävän yli
koko seutukunnan. Siuruan joen Lappakoskeen kuulutaan saha
perustettavan ja yhtiö kuuluu tekevän oman rautatien tänne Lepokiven
pysäkille ja sitä tietä hyrryttelee puutavaransa maailman ääriin.
-- Kummia kuuluu, kun kokonaisia kyliä yhtiöille... Outoa on
kuullakin... Etkö sinä rupea meille rengiksi, vähiksi tahtovat miehet
käydä?
-- Eihän sitä nyt osaa rengiksi ruveta, siksi hyviä ansioita tuntuvat
nämä yhtiöt lupaavan, eikä tuokaan ruokatavara ole kovin kallista nyt,
kun tuli tuo rautatie. Ja yhtiön urakkatyössähän sitä ei ole kenenkään
orja, tekee minkä tekee ja päiviä ei ole kirjassa, jos kesken päivinkin
heittää... Arvelin ruveta tuosta Hepokankaan metsästä tukinhakkuuseen,
kun siitä kuuluttiin ruvettavan aivan heti ottamaan puita. Lähdin
täällä tuumimaan, sopisiko tässä teillä olemaan majaa. Tästä saisi
paikoiltaan niinkuin särpimen ja leipääkin.
-- Niinhän se on, että taloihin sitä sentään niitten savotan miesten
täytyy turvautua... Ajatelkaahan, eiköhän nekin Siuruankyläläiset vielä
kerran turvaudu taloihin, ne jotka nyt taloistaan jouduttautuvat
irtolaisiksi.
-- Nuori väki kuuluu kaikki lähtevän Amerikkaan, kun siellä on nyt niin
hyvä aika; vanhimmat kaljupäät nuo jäänevät tänne.
-- Se lieneekin parasta.
-- Se on parasta siinäkin suhteessa, että siitä on etua meille, jotka
jäämme tänne. Yhtiöitten täytyy maksaa meille niin hyvät palkat, että
pysymme töissä, kun ei ole varaa valita miehiä.
-- Tokkohan tuolla olisi sielläpäin ketään, joka rupeaisi rengiksi
mistään hinnasta?
-- En luule olevan. Yhtiön töihin ne yrittävät kaikki. Niitä ne nyt
koholla kourin odottavat jokainen. Hakalainenkin on tiedustellut
renkiä, mutta ei kuulunut eilen vielä olevan. Pyysärkän Tehvollekin oli
tarjonnut kahdeksaa sataa ja täydet vuosivärkit, kahdet pitkävartiset
saappaat, kahdet kintaat ja kahdet alusvaatteet, mutta ei ollut Tehvo
päätäänkään kääntänyt. Savottaan kuului menevän siksi, kunnes
kevätpuoleen lähtee Amerikkaan, kun muutkin alkavat lähteä. Niitä
satoja henkiä kuulostaa olevan aikeessa lähteä yhteen matkaan.
-- Se on sitten oikeata kansainvaellusta.
-- On se.
-- Oletko ollut puhein sen naapurisi Kärpäskankaan Pertun kanssa, eikö
tuo rupeaisi rengiksi, kun sillä on se vanhin poika siksi kynnellä,
että mökin sulana pitää?
-- Tänä aamuna oli Perttu meillä. Se on sekin suin päin menemässä
poikineen savottaan, juuri tähän samaan metsään minun kanssani.
Pojat olivat tähän asti äänettöminä kuunnelleet isänsä ja Salmon
keskustelua, mutta nyt Hemmi sanoi jäykästi: »Me emme tiedustele
renkiä. Me teemme itse mitä kerkeämme. Tuo rautatie kun tuonkin elon
hinnan helpotti, niin jätämme halmeenviljelyksen sikseen ja osan
peltojakin heitämme nurmeksi, mitä emme jaksa omin väkinemme hoitaa
sulina. Se on selvintä. Väkivetoon ja palkan ulpalla jos jonkun
saisikin rengiksi, niin siinä koirassa ei ole haukkujaa, joka kahleessa
metsään viedään. Nähtiinhän malli jo viimekesäisestä rengistä. Sekin
saatiin väkivetoon tinkimällä. Mutta se tekikin työtä siksi, että tuppi
heilui, työn joutumisesta ei ollut huolta.»
-- Niin tuota täytynee tehdä, vaikka taaksepäin menevän talon merkki
sekin on, että pellot alkavat jäädä nurmiksi, sanoi isäntä
alakuloisesti ja alkoi riisua kenkiä jaloistaan.
-- Niin... Mitä te siihen minun asiaani sanotte? muistutti Salmo
tyynesti.
-- Kun et niitä ryyppytovereitasi tuo mukanasi etkä itse tule päissäsi,
niin onhan tässä pirttiä. Päissäsi jos tulet, niin yönselkään silloin
on lähtö.
-- Minun humalastani ei ole haittaa kenellekään. Jos minä olen
päissänikin, niin minä saatan olla hiljaa kuin hiiri loukossa.
-- Vaikka olisit kuinka hiljaa, jos vain tulet päissäsi, niin ovelta
palaat, usko se.
Salmo koppasi kintaansa viereltään, hyppäsi ylös ja puolimatkassa oveen
virkkoi: »Hyvästi!»
Salmon raskaat poistuvat askeleet kuuluivat eteisestä ja eteisen ovi
samassa jysähti kiinni tavallista kovemmin. Isäntä harmistuneena sanoi:
»Tuokin kutju on se sitten sen rikkaampi, on sillä sitten sen eheämmät
vaatteet päällä, jos savotasta saa suuria palkkoja. Leikilläni häntä
toki rengiksi tahdoinkin. Kuka häntä ilkeää nähdä, se pyhän aikana aina
hakisi ja kaivaisi viinaa vaikka sinisen kiven sisästä ja maanantaina
ei olisi työn hyvää. Pysyköön vain savotassa ja pysykööt kaikki
savotassa. Tosiaankin, tehdään itse töitä mikä keritään.»
-- Se se selvintä on, toisti Hemmi ja rupesi hänkin heittämään
kenkiään.
Kymmenes luku.
Oli lauhkea päivä joulukuussa. Pehmyt etelätuuli verkalleen heilutteli
puitten oksia, räystäistä tippui vettä ja huurrekokkareet putoilivat
puitten oksilta. Ainon palvelija, Tilta, juosta reuhotti avopäin
Kenttään ja kun kartanolla tapasi Tuomaan, niin kysyi kiireesti:
-- Missä ovat tytöt? Minulla olisi asiaa.
-- Tuolla kai ne ovat navetan puolessa, virkahti Tuomas
välinpitämättömästi.
Tilta lähti sinne juoksujalassa, mutta kun Reeta-Kustaava kuuli heitä
kaivattavan, niin tuli navetan eteisen ovelle vastaan ja sanoi
iloisesti:
-- Mikä se nyt Tiitalla on, kun on niin kiireisen näköinen kuin olisi
sienat tulessa?
-- Eipähän mitään sen kummempaa kiirettä, lähdin vain täällä emännän
tietämättä käymään, kun tänä iltana on Lepokiven pysäkillä yhtiön
pirtillä tanssit. Sinne tulee se maanmainio viulunsoittaja Katajaselän
Nikoteemus ja Okkolan Weerus, toinen mainio hanurinsoittaja
soittajiksi. Minä Selman kanssa ja pienen Leppimäen Saimi lähdemme
sitten kun ilta-askareemme olemme tehneet. Etkö sinä ja Marttakin lähde
mukaan? Me tulemme tätä kautta.
-- Päästääkö se emäntä teitä tanssiin?
-- Ei emännällä ole sanomista mitään, kun me lähdemme ilta-askareet
tehtyämme. Nythän on kahdeksantuntinen työpäivä jo laillinen. Emme me
Selman kanssa kysy lupaa emännältä paremmin kuin isännältäkään. Yö on
minun omani, olinpa missä tahani... Lähdettekö, että tulemme tätä
kautta?
-- Emme me lähde. Kun me emme ole ikänämme tanssineet, niin emme
puujumaliksi loukkoon seisomaan lähde.
-- Kyllä pojat opettavat tanssimaan, kyllä siihen heti oppii. Kyllä ne
pojat vievät, kunhan ei vain jalkoihinsa sotkeudu.
-- Emme me kuitenkaan lähde, opettakoot pojat muita.
-- Vanhoiksipiioiksiko te sitten aiotte jäädä? sanoi Tilta niskojaan
keikauttaen ja lähti juosta leuhottamaan takaisin.
* * * * *
Tulevana yönä ei Kentän vanhaa emäntää nukuttanut. Oli kuin paha enne
olisi vaivannut. Hän laskeutui vuoteelleen ja koetti painautua
peitteisiin mitään ajattelematta. Mutta ajatuksia ei saanut asettumaan,
ne vaeltelivat kaikkia elämässä tapahtuneita ikävyyksiä muistelemassa.
Hän nousi taas vuoteeltaan, veti kengät avonilkkaisiin jalkoihinsa,
sytytti tulen lyhtyyn ja meni navettaan katsomaan oliko siellä tuli
jäänyt pahasti tai joku muu kohta epäkunnossa, mutta sielläkään ei
ollut mitään. Kaikki lehmät märehtien ja sieraimistaan raskaasti
tuhautellen vain makasivat eivätkä olleet näkevinäänkään emäntää,
vaikka tämä kulki halki navetan ja silmäsi jokaista elukkaa. Sitten hän
tuli pirttiin katsomaan olisivatko kuitenkin tytöt tai pojat menneet
tanssiin, mutta sielläkin olivat tytöt ja pojat kotona, nukkuivat
sikeintä untaan. Reeta-Kustaavan silmiin kuitenkin koski lyhdyn valo,
hän heräsi ja kysyi: »Mitä te etsitte?»
-- En mitään. Kun minua ei tänä yönä nukuta, niin tulin katsomaan
olisitteko tanssiin menneet.
-- Hm. Tanssiin! virkkoi Reeta-Kustaava ja painoi päänsä peitteen
sisään.