HEMMINKI (viittaa estäen kädellään). Ei, ei! Te ette ymmärrä. Minä en
tarkoita ainoastaan tätä rakennusta, jossa minä olen isäntä — minä
tarkoitan koko tätä taloa.
VALTALA (nousee loukkaantuneena). Minä en teitä ymmärrä — mutta onneksi
ei minun tarvitsekaan teitä ymmärtää.
HEMMINKI (nousee tarmokkaasti). Te ymmärrätte liian hyvin — siinä on
salaisuus.
VALTALA. Minä kuulen vain, että te olette karkea — ja sentähden —.
(Aikoo lähteä.)
HEMMINKI (astuu eteen). Ei! Te ette lähde! Tämä asia tehdään ensin
selväksi.
VALTALA (hermostuneesti). Ensin te käskette lähteä — ja sitten estätte.
(Kohauttaa olkapäitään.)
HEMMINKI. Minä aloin ehkä siitä — johon olisi pitänyt lopettaa —
ja olen ehkä karkea sentähden, ettei minulla ole vähintäkään halua
tiputella sanoihini hunajaa.
VALTALA (ottaa hermostuneena kotelostaan tupakan). Sen kyllä huomaan.
HEMMINKI (korottaa vähän ääntään). Ja minä tahdon tehdä itseni
ymmärretyksi niin nopeasti kuin suinkin, (Osoittaa sormellaan Valtalaa
ja katsoo häneen tiukasti.) Ja te ymmärrätte minut erinomaisesti.
VALTALA (kiivaasti). Kuulkaahan nyt —!
HEMMINKI (kylmän levollisesti). Kyllä minäkin kuulen sitten — mutta
istukashan nyt.
VALTALA (ivallisesti). Seisovalta jalalta tulee helpommin uloasajetuksi.
HEMMINKI (levollisesti, mutta vakavasti). Tämä on vakava asia —
tämä on elämän kysymys. (Jää seisomaan, rauhallisena osoittaen
Valtalalle tuolia. Valtala miettii, katsoo Hemminkiä, istuutuu sitten
vastahakoisesti. Hemminki liikahtaa nyt vasta.) Noin. (Menee istumaan
keinutuoliin.)
VALTALA (sytyttää nyt vasta tupakkansa). Mutta koetetaan olla nopeita —
ja käyttää ainoastaan — (ivallisesti) — — välttämättömiä karkeuksia.
HEMMINKI (matalalla äänellä.) Teidän piti mennä naimisiin Helenan
kanssa — eikö niin? (Odottaa hetken vastausta. Valtala puhaltaa savua
suustaan, vastaamatta.) Minä tiedän sen — ja kaikki sen tietävät — eikä
kenelläkään ollut mitään sitä vastaan. (Valtala nyökäyttää päätään
aivan kuin ivalliseksi kiitokseksi.) Mutta nyt te olette jättänyt äidin
— ja kääntänyt silmänne tyttäreen.
VALTALA (kevyesti). Sellaista sattuu joskus meille miehille: jättää
yhden ja iskee silmänsä toiseen. (Naurahtaa hermostuneesti.) Eikö
teille ole koskaan sellaista sattunut?
HEMMINKI (hyvin hämmästyneenä; hetken kuluttua nolona ja epävarmana).
Mitä! Minulle?
VALTALA. Luulisi toki, että sellaista sattuu joskus — itsekullekin.
HEMMINKI (hivelee otsaansa). Niin — niin — tavallinen tapaus —
sellaisenaan — ilman muuta — sellaisenaan —
VALTALA (huomattuaan Hemmingin epävarmuuden katsoo häneen syrjästä,
asettuu heti varmemmalle pohjalle). Tavallinen tapaus — tietysti. Joku
on ensin rakastunut äitiin — seurustelee perheessä — tytär kasvaa —
kehittyy kenenkään huomaamatta naiseksi — huomio kääntyy häneen — tytär
myös rakastuu — siinä koko juttu —
HEMMINKI (masentuneena). Ja te aiotte mennä hänen kanssaan naimisiin?
VALTALA (hymähtää ylenkatseellisesti). Olisiko ehkä jokin toisenlainen
menettelytapa parempi?
HEMMINKI (vähän varmemmin). Tiedättekö, että hän on sangen rikas?
VALTALA (kuivasti). Lienee kai.
HEMMINKI. Paljon rikkaampi kuin äiti?
VALTALA. Luultavasti.
HEMMINKI (terävästi). Ja te olette hyvin velkainen?
VALTALA (ivallisesti). No, no! Ei ruveta pitämään pesänselvityksiä!
HEMMINKI (tarmokkaammin). Ei — sillä nämä asiat tunnetaan muutenkin.
Pääasia on, että tältä puolelta tullaan tekemään kaikki — tullaan
estämään tämä aiottu avioliitto.
VALTALA (ylimielisesti). Soo!?
HEMMINKI (tiukasti). Enkä minä voi ymmärtää — kuinka te — kunnian
miehenä — tulette katselemaan itseänne ja suhdettanne — äitiin ja
tyttäreen —
VALTALA (katsoo Hemminkiä aivan kuin voitettua vihamiestä). Eiköhän ole
syytä, että me lopetamme tämän — joutavan keskustelun?
HEMMINKI (raskaasti). Niin — nähtävästi. Minun asiani rajoittuukin
tällä kertaa vain yhteen ainoaan pyyntöön.
VALTALA (uteliaana). Noo — mihin?
HEMMINKI (melkein pyytäen). Lähtekää täältä ennenkuin Helena palaa!
VALTALA. Hänhän on kaupungissa.
HEMMINKI. Hän on kääntynyt kotiin Vuolteen sillalta. — Teidän pitäisi
tietää — tehän tunnette — paremmin kuin muut — kaikki asianhaarojen
arat kohdat. — Ajatelkaa mitä ikävyyksiä voi syntyä — ajatelkaa
Sirkan hentoa, nuorta mieltä. (Valtala liikahtaa hermostuneesti.
Hemminki jatkaa innokkaammin.) Voidaanhan jälkeenpäin keskustella
— ja sovitella — ja menetellä miten tahdotaan — mutta nyt on
pelättävissä yhteentörmäys, joka ei sovi Sirkan nuoruudelle — eikä
kokemattomuudelle —
VALTALA. Minä olen vakavasti päättänyt tehdä tällä kerralla asian
selväksi.
HEMMINKI (ihmetellen). Ja te luulette sen käyvän niin helposti?
VALTALA (hymähtää ylimielisesti). Kahden kauppa ja kolmannen
korvapuusti.
HEMMINKI (ankarasti). Mutta tämä ei ole teidän kahden asia.
Olettakaahan — itse ehkä tiedätte parhaiten — mutta olettakaahan — että
äiti ei tahdo antaa teille tytärtänsä. (Valtala naurahtaa. Hemminki
nousee tulistuneena.) Minä ainakin oletan, että hän ei tahdo — ja hän
on alaikäisen tyttärensä laillinen naittaja. Vasten hänen tahtoansa
ette onnistu.
VALTALA (puoliääneen, melkein itsekseen). Niinkö — oletatte?
HEMMINKI. Minä olen siitä yhtä varma kuin itsestäni. Minäkin teen
kaikkeni — estääkseni tämän. Ja nyt minulla ei ole enää teille mitään
lisättävää.
VALTALA (nousee hitaasti). Te siis —!
HEMMINKI (viittaa kädellään, kylmästi). Hyvästi! (Valtala kumartaa
hieman ja menee hitaasti ulko-ovesta. Hemminki kävelee hitaasti ylös,
seisahtuu ja ajattelee, tulee jonkun askeleen keskilattialle.)
SIRKKA (pistää päänsä oikeasta ovesta). Saako tulla? Joko se hirveän
tärkeä on loppunut?
HEMMINKI (herttaisesti). Sirkka! Tule, tyttiseni!
SIRKKA (heittää päällysvaippansa tuolille, juoksee syleilemään
Hemminkiä). Taata, taata! Terveiset koulusta ja kaupungista ja koko —
(kietoo käsivartensa Hemmingin kaulaan) — suurelta, ihanalta maailmalta!
HEMMINKI. Kiitos, tyttiseni, kiitos!
LASSI (tulee oikealta). Ei sitä Sirkkaa enää mikään pidättänyt.
HEMMINKI (Sirkalle). Oi, oi, kuinka sinä olet kasvanut! En olisi
uskonut! Tullut ihan neidiksi.
SIRKKA. Voi, taata, kuinka elämä on ihana, kun pääsi siitä inhottavasta
koulusta — ja — ja —. (Katselee ympärilleen.) Missä Reino on?
HEMMINKI. Istuhan nyt — hurjapää.