HEMMINKI. Istu tuohon keinutuoliin — siitähän aina ennen pidit.
SIRKKA (muuttuu hiljaiseksi). Mutta Reino? Missä hän on?
HEMMINKI (tyytymättömästi). No, anna nyt hänen olla — hän pistäytyi
ulos tietysti.
SIRKKA. Aah! (Menee keinutuoliin.) Oi, oi! Kuinka hassunkurinen tämä
on! Ja kuinka se on pienentynyt — sitten joulun —
HEMMINKI. Minä lähden tästä. Lassi-eno pitää sinulle seuraa. (Iskee
silmää Lassille.)
LASSI (menee istumaan pöydän ääreen). Kyllä, kyllä! Kyllä me täällä
tulemme toimeen.
SIRKKA. Taata, kuule!
HEMMINKI. No?
SIRKKA. Sano Reinolle, kun näet, että olen täällä!
HEMMINKI (ottaa lakkinsa). Kyllä, kyllä! (Hemminki menee ulos. Sirkka
kurkistaa sivulta Lassia, purskahtaa sitten nauramaan.)
LASSI. No? Mitä nyt?
SIRKKA (yhä nauraen). Kuinka hassua!
LASSI (katselee itseään). Mitä? Minussako?
SIRKKA (yhä nauraen). Pyh! Mitä nyt sinussa olisi! Mutta kun sinä et
tiedä oikeastaan yhtään mitään.
LASSI. Niinhän moniaat oppineet väittävät, että ihminen tietää
oikeastaan niin vähän, että —
SIRKKA (väsähtäen nauramasta). Älä puhu minulle oppineista! Niistä sain
tarpeeni koulussa. (Törkeästi.) Mutta kun minä olen sinulta salannut
kaikkein tärkeimmän. Hevosista, kanoista ja lampaista sinä minulle
juttelit — kuten ennen pikkutytöille — ja minä ajattelin aivan muita
asioita. (Purskahtaa nauramaan.) Etkä sinä tietänyt siitä yhtään mitään.
LASSI. Mitä asioita sitten?
SIRKKA (muuttuen vakavaksi). Hm! Siinäpä se on! (Nojaa selkälautaan
ja ummistaa silmänsä.) On vain yksi ainoa — suuri asia — ja on vain
yksi ainoa — ihana maailma. Ilman sitä asiaa ei ole mitään — ei yhtään
mitään — ei maailmaa, eikä muuta —
LASSI (yskii rauhattomana). Pitääpä taas etsiä noita taatan sikaareja.
(Nousee ja menee kaapille.)
SIRKKA (avaa silmänsä ja alkaa hiljaa keinutella, kaihomielisesti). Ja
juuri siitä asiasta sinä et tiedä yhtään mitään.
LASSI (on ottanut sikaarin, tulee istumaan). No, kerro nyt sitten —
näin kaikessa rauhassa.
SIRKKA. Minä olen — (pitää väliajan, sulkee silmänsä, hennosti) —
rakastunut.
LASSI (laittaa sikaariansa hermostuneesti). Mitä se on?
SIRKKA (nostaa päätänsä ja katsoo ihmetellen Lassia). Mikä?
LASSI. Se — mitä sanoit.
SIRKKA (nauraen ja säälien). Etkö sinä sitä tiedä?
LASSI (sytyttää sikaarinsa). En.
SIRKKA (aivan ihmeissään). Etkö sinä, oikein totta, tiedä, mitä se on?
LASSI. No, millaista se sitten on — _sinun_ mielestäsi?
SIRKKA (heittäytyy uudestaan nojaamaan). Voi sinua — eno-rukka!
LASSI. Hm! (Katsoo levottomasti perälle, aivan kuin apua odottaen.)
Voithan sinä nyt kertoa, että saamme kuulla.
SIRKKA (pysäyttää keinutuolin ja ummistaa silmänsä). On vain yksi —
se, jota rakastaa — ei ole ketään muuta — hän on kaikki — kaikessa ja
kaikkialla — ja maailma on niin äärettömän ihana — niin —
LASSI. Mutta jos häntä ei olisi?
SIRKKA (avaa silmänsä). Ei olisi? Eikö ollenkaan olisi?
LASSI. Niin.
SIRKKA (tuijottaa eteensä). Silloin ei olisi mitään muutakaan —
ei yhtään mitään — ei maailmaa — ei kerrassaan mitään. (Katsoo
ympärilleen.) Kuule! Missä Reino viipyy?
LASSI. Älä nyt ole levoton! Kai hän kohta tulee. — Pidätkö sinä hänestä?
SIRKKA (hämmästyen). Minäkö?
LASSI. Niin.
SIRKKA (toivottomana, säälitellen). No, hyväinen aika sinua, eno!
Hänestähän minä olen koko ajan puhunut. (Purskahtaa nauruun.) Sinä
vasta olet koomillinen! (Valtala tulee nopeasti ulkoa. Sirkka hypähtää
ylös ja juoksee vastaan.) No, siinä paha — missä panetellaan.
VALTALA (vakavasti). Kuule, Lassi! Minulla olisi vähän kahdenkeskistä
Sirkalle.
SIRKKA (menee ja ottaa Lassia käsivarresta, nauraen). Ymmärrätkö, eno?
Sitten taas saat tulla. Minä kutsun.
LASSI (katsoo toivottomasti ympärilleen). Voihan tänne joku muukin
tulla.
SIRKKA (nostaa hänet ylös). Muu menee samaa tietä kuin enokin.
(Kuljettaa Lassin oikealle ovelle.) Minä heti kutsun. (Valtalalle.)
Eikö niin?
VALTALA. Niin.
SIRKKA (työntää Lassia ovesta). Kuulitkos? Aivan heti. (Sulkee oven ja
juoksee silmät säteillen Valtalan luo.) No?