Kevättalvella 1871 Kivi tuotiin Helsinkiin hoidettavaksi. Ensiksi hän
oli uudessa klinikassa ja myöhemmin Lapinlahden hulluinhuoneessa.[11]
Edellisestä paikasta hän kirjoitti kaksi ruotsinkielistä kirjettä
neiti Charlotte Lönnqvistille Siuntioon, jonka luona hän oli asunut
viimeiset 7 vuotta. Lukuisista korjauksista päättäen on jälkimäinen
näistä kirjeistä suurella vaivalla kirjoitettu, vaikka itse käsiala
ei ole huonoa. Kirjeet, joista edellinen on kokonaan päiväämätön,
ovat keväältä 1871.
Hyvä Charlotta!!
Suurimmalla kiireellä Riikan odottaessa. -- Älä puhu suurempien
suunnitelmien unohtamisesta. -- Pian kirjoitan laajemmin, ja
olisin sen tehnyt aikoja sitte, jollen olisi ollut niin sairas.
Et voi uskoa kuinka olen kärsinyt näinä aikoina. Kaikki toivo
on jo ollut raukeamaisillaan. Usein on minusta ollut kuin ei
olisi elämässä enää mitään, joka houkuttelisi minua jäämään
tänne. Mutta kenties voi vielä käydä paremmin. -- Voi hyvin! Pian
kirjoitan.
Alexis.
Helsingissä 12 p. toukokuuta; Charlottan päivänä.
Onnittelen!
Hyvä, hyvä Charlotta! On kuin voisin vähän paremmin. Mutta minä
hourailen tavasta vähän, hyvin vähän. Olen heikko, heikko!
Charlottan ei pidä tulla luokseni, kun Charlotta matkustaa
kaupunkiin. Älä tule, älä tule! Sillä vaikutus olisi liian
valtava. Älä tule! Mutta tehkäämme niin, että elämme hurskaasti
ja tapaamme toisemme paremmassa maassa. Mutta jos minä tulen
terveenä ja reippaana syksyllä maalle, olemmehan silloin
molemmat paremmassa maassa. Minä olen kovin heikko, kovin.
Useimmat yöt unettomat. Älä kirjoita minulle, älä ollenkaan. Ja
jos Charlotta sairastuisi ja sattuisi kuolemaan (josta laupias
Jumala varjelkoon Charlottaa). Mutta jos niin tapahtuisi, niin
kaikki kaupungissa ja maalla salatkoot minulta sen surun. Mutta
ajatelkaamme reippaammin ja luottakaamme Jumalaan! Voi hyvin!
Terveisiä Amandalle
Teidän Alexilta.
Elä hurskaasti, Charlotta, niin tässä kuin toisessakin,
maailmassa! Minä olen uudessa klinikassa. Professori Hjelt ja
toinen nuorempi lääkäri --
Tämä kirje, joka päättyy näin keskellä lausetta, näyttää jo
ilmaisevan mielenhäiriötä. Luultavasti se onkin viimeinen, minkä Kivi
on kirjoittanut. Neiti Lönnqvist, jolta olen saanut nämä kirjeet, ei
ainakaan tiennyt muista.