Niillä on hauska tuolla sisällä! -- kuiskasi toinen kahdesta turkkiin
kääriytyneestä kulkijasta, jotka eräänä iltana helmikuussa 1718
käyskelivät edestakaisin Kristinehamnin kaupungissa erään
suurenpuoleisen talon edustalla, jonka ikkunat olivat kirkkaasti
valaistut.
-- Nehän ovat ihan kuin tarjottimella! -- vastasi toveri
vieraanvoittoisella kielellä. -- Minkätähden ei uutimia ole laskettu
alas?
-- Siellä vietetään häitä. Prinsessa naittaa kamarineitsyensä Eleonoora
Uttermarkin henkivarusmestari David Geddalle. Näettekö, hyvä Siquier,
kuinka hyvin minä olen asioista selvillä, vaikka vasta puoli tuntia
sitten saavuimme kaupunkiin. Meidän maassamme ei ole tapana koskaan
laskea uutimia alas häitä vietettäessä. Se tietäisi huonoa avio-onnea.
Ja meidän majesteettimme tahtoo huolellisesti noudattaa vanhoja tapoja,
silloin kun ei näe hyväksi keksiä uusia.
-- Katsokaapa, katsokaapa vain, kuinka ne juoksevat tuolla sisällä kuin
päättömät kanat! Minun täytyy tunnustaa, kreiviseni, että jos tuo on
olevinaan tanssia, niin ei se juuri ole omansa herättämään suuria
ajatuksia tämän ihanan taiteen edistymisestä isänmaassanne.
-- Heittäkää, herra eversti, Versailles mielestänne, kun Ruotsiin
tulette. Olemme kyllä mekin oppineet astumaan _pas de deux_ ja _pas de
quatre_ Drottningholmassa, kun ajat olivat paremmat, se on, kun meidän
majesteettimme huvikseen keihästeli janitsaareja Benderissä. Mutta nyt
on tansseista tullut loppu. Meidän verrattomalla pyöreän pöydän
kuningas Arturillamme[36] on vahvemmat kädet kuin jalat, ja sentähden
hovilaiset tätä nykyä ovat huviksensa sokkosilla, kengänkätkösillä tahi
panevat toimeen vedenpaisumuksentakaisia ilveitä. Meidän majesteettimme
on kuin luotu sokoksi: ei ketään ole helpompi vetää nenästä. Häntä
petetäänkin oikein sydämen pohjasta. Yksi huutaa hänelle: -- hei!
täällä on Puolan kruunu! -- ja paikalla hyökkää hän sinne, side
silmillä. Toinen huutaa: -- hei, täällä on Suur-Mogulin parta! -- ja
hän juoksee sitä tavoittamaan. Kolmas huutaa: -- hei! täällä on
Kööpenhaminan avain! ja sinne hän rientää. Neljäs kuiskaisee: -- hei!
täällä on Englannin valtaistuin! -- ja niin hän ottaa vauhtia, kerralla
harpatakseen yli koko Pohjanmeren. Mutta ei kukaan ole häntä niin
taitavasti petkuttanut kuin eräs tunnettu naapuri, joka ei tosin ole
huutanut hei! vaan sen sijaan on ottanut häneltä pantin toisensa
perästä.
-- Pelkäänpä, kreiviseni, että kuninkaalla nyt on apunaan mies, joka on
hiukan kohottanut sidettä ja joka näkee selvemmin kuin me muut kaikki.
-- Mahdollista. Mutta varmaa on, että sama mies on suurin "hei"
huutajakin. Hän se on, joka on ottanut houkutellakseen tuon
kuninkaallisen sokon meidän kaikkien hyväksi iskemään päänsä seinään.
Antaa hänen vain jatkaa!
Siquier katseli liukkain ja oudoksuvin silmin matkatoveriaan. -- Olen
jo kauan tietänyt, -- sanoi hän, -- että kreivi Bertelsköld -- kenties
erästä vielä vaarallisempaa poikkeusta lukuun ottamatta -- on
vaarallisin hämähäkki kuninkaallisen sokkopaarman läheisyydessä; mutta
enpä olisi uskonut hänen onnistuneen kääriä parooni G:ä pauloihinsa --
Hiljaa! Me olemme kadulla, ja yksin kivet ovat ihastuksissaan tuohon
kuninkaalliseen kannukseen, joka niiden päällitse astuu. _Fi donc_,
Siquier, te olette liian kauan käynyt koulua Orleansin herttuan luona.
Joka lahjoo toisen puolen maailmaa vakoillakseen ja pettääkseen toista
puolta, siitä tulee viimein huono ihmistuntija. Raha voi paljon, herra
eversti, mutta intohimot voivat vielä enemmän. Täytyy osata käyttää
toista hyväkseen ja tehdä toinen vaarattomaksi. Görtz -- _au diable_,
puhunhan itseni pussiin -- se raastinrauta piti minun sanoa, on
tavattoman viisas ja samalla tavattoman intohimoinen mies. Hän on mies,
jossa on puoleksi kunnianhimoa, kolme kahdeksannesta kateutta, ja yksi
kahdeksannes vihaa. Hänelle nyt emme voi mitään, mutta antakaamme hänen
olla! Hän työskentelee meidän eduksemme!
-- Minä epäilen sitä. Mutta katsokaapa, tuolla on kuningas ikkunassa.
Hyvä ranskalainen pyssy ja pari liukasta luotia -- ja pohjoismaiden
kohtalo muuttuisi!
-- Ette ole epäonnistuneempaa pilaa puhunut, Siquier, siitä pitäen, kun
Orleansista lähdimme. Täällä Ruotsissa emme tapa leijoniamme -- me
annamme niiden ajaa otuksiaan, kunnes itse kaatuvat kuoliaina maahan.
-- Niinkuin tahdotte. Hän katselee meitä. Tulkaa, niin siirrymme vähän
syrjemmälle!
-- Eversti hyvä, ellei se olisi niin perin uskomatonta, voisin luulla
pahan omantunnon teitä vaivaavan. Tuolla huoneissa on kirkas valaistus
ja täällä pilkkoisen pimeä. Kas niin, no, lempo soikoon, sehän on juuri
meidän majesteettimme itse, joka on iskenyt kätensä prinsessan
käsivarteen. Voi poloinen ylhäisyyttäsi! Tietäkää, ystäväni, että
prinsessa on vähän ylpeä kauniista käsivarsistaan; muuta kaunista ei
hänessä tähän saakka olekaan huomattu. Mutta minä olen itse kuullut
hovin haavalääkärin vakuuttavan, että prinsessa aina, kun hovissa
leikitään, pitää varalla pullollisen lyijyvettä, sillä harvoin
tapahtuu, ettei prinsessa saisi paria mustelmaa veljensä hellyyden
muistoksi. Muiden paljaita käsivarsia meidän majesteettimme hieman
kainostelee. Mutta ei kainostele hänen korkeutensa Hessenin prinssi ...
näettekö vain, tuolla hän ajelee morsianta ... ooh, sehän käy sievästi
kuin sukkelan pyytäjän ainakin. _Diable_, lopuksi taidan tässä minä
saada pitää Gedda-parkaa hyvällä tuulella, sillä miksipä salaisin
teiltä, että minähän se olen, joka tämän avioliiton olen pannut
toimeen, sijoittaakseni kuuntelevan korvan prinsessan makuukamariin ja
toisen hänen majesteettinsa armeijaan ... tuhat tulimmaista!
-- Mikä teitä vaivaa? Äänenne vapisee.
-- Minunko? Te erehdytte.
-- Ei, minä pyydän teitä, älkää menkö enää lähemmä tuota
kynttilänvaloa. Ketä te katselette tuommoisella tarkkuudella? Ah,
ymmärränpä. Erästä naista ... vaaleata... viehättävän mustasilmäistä...
Te ette vastaa minulle, herra kreivi. Suvaitkaa minun sanoa teille yhtä
kohtelias sana kuin te minulle äsken! _Fi donc_, kuinka saattaa
sellainen diplomaatti kuin Torsten Bertelsköld tuolla tavalla hurmautua
kahteen mustaan silmään!
Bertelsköld ei vastannut. Hänen silmänsä olivat yhä vaan luodut erästä
ikkunaa kohti.
-- Tuo nainen lähenee nyt kuningasta, -- jatkoi ranskalainen
kevytmielistä puhettaan. -- Ymmärrän, hän on yksi niitä kärpäsiä, jotka
alinomaa kärventävät siipiään kynttilän liekissä. Kuningas kääntyy
toisaalle ... hän näyttää hämmästyvän, joutuvan hämilleen... Nainen
puhuttelee häntä... Vannonpa Ranskan auringon nimessä, että tuo nainen
puhuu rohkeita sanoja, koska leikki taukoo hänen ympärillään ja kaikki
katselevat häntä levottomasti. Mitä sillä naisella on kuninkaalle
sanomista?
-- Minun täytyy saada se tietää, -- mutisi Bertelsköld itsekseen ja
astui nopein askelin kuninkaallisen päämajan porttia kohti.
-- Sallikaa minun muistuttaa teille, -- kuiskasi ranskalainen
levottomasti, -- että etumme vaatii meitä huomiseen asti pysymään
tuntemattomina.
-- Se ei voi olla kukaan muu kuin hän ... mutta jos se on _hän_, niin
täällä on _eräs toinenkin_... Minun täytyy päästä siitä selville, --
jatkoi Bertelsköld ja oli jo portilla, kun Siquier tarttui häntä
käsivarteen. -- Yksi sana vain, -- sanoi ranskalainen. -- Se, joka
aikoo voittaa vastustajan joka on puoleksi kunnianhimoa, kolmeksi
kahdeksanneksi kateutta ja yhdeksi kahdeksanneksi vihaa, ei saa
käyttäytyä niinkuin hän olisi seitsemäksi kahdeksanneksi rakastunut ja
vain yhdeksi kahdeksanneksi diplomaatti.
-- Menkää hiiteen, herra! -- oli Bertelsköld vähällä huudahtaa, mutta
hymähti sen sijaan vain pilkallisesti ja virkkoi: -- Kyllä kuuluu,
ystäväni, että tulette hemmetärten hovista. Te erehdytte meidän
pohjoismaalaisten tunteisiin nähden. Minkä te luulette päivän
pilkahdukseksi, se on vain viluista, hallaista revontulta -- ja
kylmettyneitä kyyneliä, -- lisäsi hän itsekseen. -- Mutta te olette
oikeassa, -- jatkoi hän; -- on parempi, että palaamme majapaikkaamme;
sinne kokoontuu tänä iltana koko joukko väkeä anniskeluhuoneeseen.
Meidän majesteettimme ei suvaitse mässäystä mutta kun kuningas Artur
itse hyppää harakkaa pyöreän pöydän ympärillä, arvelevat saman pöydän
ritarit saattavansa tehdä samaa oluthaarikan ympärillä. Kenties saamme
kuulla jotakin uutta viereisessä huoneessa illastaessamme.
Tuumasta toimeen. Ennen pitkää olivat herrat tuossa täpötäydessä
ravintolassa, jossa olivat saaneet pienoisen huoneen, minkä ovi oli
auki anniskeluhuoneeseen. Siellä oli enimmäkseen aliupseereja, jotka
tänään olivat heittäytyneet huvittelemaan ja jo käyneet jotenkin
isoäänisiksi laskiaisoluesta.
-- Tulimmaista![37] -- huudahti yksi urhoista; -- meitä on nyt kohta
35,000 miestä; nyt pehmitämme tanskalaisen!
-- Koko maailman, Matti Stång, koko maailman! -- vastasi toinen
joukosta. -- Ensiksi nitistämme tanskalaisen, sitten preussilaisen,
sitten puolalaisen, sitten venäläisen, sitten englantilaisen, joka
pitää laivastoamme koiranaan, ja sitten turkkilaisen, joka käski meidän
mennä hiiden kattilaan _Carolus vivat!_
-- Ei, turkkilaisen annamme olla, -- kiljaisi kolmas -- Hän on parempi
kristitty kuin moni muu, hän sai meiltä selkäänsä ja suuteli sitten
saapastamme. Minä arvelen niin että kuningas ensin ottaa Saksan
makkarat ja sitten Ranskan rusinat. Se on helppo asia kuninkaalle, hän
voi, mitä tahtoo. Parisissa, veikkoseni -- siellä me tanssitamme
tyttösiä, ja jokaisesta kelpo miehestä pitää tulla kesän tultua
vähintäinkin herttua.
-- Kuulkaapa vain, -- kuiskasi närkästynyt Siquier. -- Karoliinilainen
olut kuohuu kuin samppanja.
-- Ne miehet ovat tutkineet historiaa paremmin kuin te, -- vastasi
Bertelsköld naurahtaen. -- Onpa tapahtunut kerran ennenkin, että eräs
noista olutrateista otti ruvetakseen Normandian herttuaksi.
Samassa astui eräs päämajasta vartiovuoroltaan päästetty vartija
sisään. -- Oletteko kuulleet mokomaa pojat? -- huusi hän. -- Piruhan
nyt riivaa naisia tähän aikaan.
-- No, mitä kuuluu? -- huudettiin.
-- Saakaas tänne oluthaarikka ensin, minulla on vilu kuin Suomen
sudella ja jano kuin moskovalaisella. Niin minä tulen kuninkaan luota
minä, ja koko päämajassa kulki ihan totena taruna, että eräs lemmon
nainen, jonka nimi on Rhen-, Rhen-, no olipa mikä hyvänsä, se vain,
että hän äskettäin on karannut moskovalaisten vankeudesta ja uhallaan
vannonut, että, niin pian kuin hän tapaisi kuninkaan, hän kysyisi
tältä, mihinkä hän on pannut Suomenmaan. Onpas mokomakin asia,
olemmehan menettäneet maatilkkuja useampiakin kuin ne pirtit siellä. No
niin -- piruko sinua riivaa, Stång, että kaappaat haarikan kädestäni?
-- hän tapasi kuninkaan, niinkuin sanoin, tänä iltana ja sanoi hänelle
ensi sanakseen: teidän majesteettinne, mihinkä olette pannut
Suomenmaan?... Niin, niin, ei ole hyvä mukista Caroluksen edessä, mutta
hänpä sen sanoi, hän. Ei, jumaliste, se nainen hätäillyt.
-- Ja mitä kuningas vastasi? Minä lyön vetoa, että hän vastasi
naiselle: tiedä huutia!
-- Niin, sepä tässä onkin merkillisintä, kuningas vain pyörähti
saappaansa korolla poispäin eikä vastannut mitään.
-- Niin, mitäpä hiidessä hän taisi vastatakaan noin ilkikuriseen
kysymykseen? Vie nyt hiiteen! Mokoma saakuri naiseksi!
-- Se on hän! -- ajatteli Bertelsköld itsekseen. -- Mikä nainen! Ja hän
olisi voinut tulla minun omakseni!