1. päivänä joulukuuta 1714 -- tämä päivä on merkkipäivä -- oli muutamia
rohkeimpia puoluemiehiä kokoontunut Sven Leijonmarckin luo
Finstaholmaan vähän matkan päähän Upsalasta. Rekikeli oli tullut
varhain, ja talvi oli tuima, niinkuin aina on ollut silloin, "kun
ryssät ovat liikkeellä"; sanottiinhan niiden olevan liitossa
luonnonvoimain kanssa. Ylt'ympärinsä kuului susien ulvontaa
lumituiskussa, ja rengit pystyvalkean ääressä kuiskasivat toisilleen,
että susien ulvonta tuolla ulkona merkitsi jonkin uuden ihmisuhrin
jäällä tapahtuneen. Kuusi tai kahdeksan suomalaista pakolaista oikoili
väsymyksestä nääntyneitä jäseniään valkean ääressä; tuon kamalan äänen
kuultuaan kuulostivat he ja katselivat toisiaan silmissä synkeä
alakuloisuus. He tiesivät liiankin hyvin, että harvoin sai siihen
aikaan yhtä päivää kuluneeksi, ettei sen jälkeisenä aamuna kuultu
yksinäisen matkustajan, toisinaan kokonaisten perheiden, jotka
viluissaan ja nälissään kulkivat talosta taloon, joutuneen susien
raadeltaviksi talvisen yön yksinäisyydessä.
Herrat tuolla sisällä eivät hekään näyttäneet paremmalla mielellä
olevan. He olivat tavallisella kellonlyömällä ottaneet osaa yhteisiin
iltarukouksiin, joita harvoin laiminlyötiin; mutta rukoukset
toimitettiin nyt hajamielisesti ja levottomin mielin. Ei edes
Leijonmarck itsekään, joka useasti sanoi anovansa pyhältä hengeltä
neuvoa, ollut nyt saanut mitään välitöntä ilmoitusta ylhäältä.
Neuvotonna selaili hän muutamia pöydällä olevia kirjoitettuja
paperilehtiä, joiden otsakkeena oli: "Kaikkien Suomenmaan neljän säädyn
puheet Tukholman ritari-, pappis- ja porvarisäädyille."
Syynä herrain kokoontumiseen oli huhu, että kuningas oli paluumatkalla
Turkinmaalta. Mutta huhu oli niin kauan ja niin useasti tuhansin kielin
valehdellut, ettei kukaan tiennyt, mitä piti uskoa, mitä tuli tehdä.
Varovainen tuomiorovasti Molin pysyi vaiti, rohkea Eerikki Benzelius
mietti uusia keinoja, sukkela laamanni Gyllencreutz oli nolona ja
hämillään ja Leijonmarck, joka muuten oli kohtuuden mies, maisteli
tavallista useammin seuran kestitykseksi esille pannusta isosta
olutkannusta.
Tämän herrojen suuren epätietoisuuden keskeytti pihalta kuuluva
kulkusten kilinä, ja kohta astui Torsten Bertelsköld sisään,
mielihyvällä heittäen hienon soopeliturkkinsa päältään. Herrat
tunkeusivat hänen ympärilleen kysellen Tukholman uutisia, ja
merkillistä oli kuulla, kuinka viisaasti he osasivat sanansa sovittaa,
ennenkuin vastauksesta saivat jonkinlaisen varmuuden siitä, mitä tuleva
oli.
-- Kreivi näyttää tuovan lohdullisia tietoja tullessaan, -- sanoi
Molin. -- Hänen majesteettinsa taitaa piankin ilahduttaa uskollisia
alamaisiaan kaivatulla kotiintulollaan.
-- Sen Jumala suokoon! huudahti Leijonmarck.
-- Antaisinpa viimeisenkin talarini köyhille, kun vain varmaan voisimme
siihen luottaa, -- puuttui Gyllencreutz puheeseen.
-- Lähinnä valtakunnan menestystä täytyy kuninkaan menestyksen olla
hartaimpana toivomuksenamme, -- virkkoi Benzelius, aivan liian vilpitön
mies, voidakseen edes tässä epätietoisuudessakaan tekeytyä liian
uskolliseksi.
-- Mitä uutta? -- huudettiin yhteen ääneen.
-- Ei mitään erinomaista minun tietääkseni, -- vastasi Bertelsköld
hiukan pahanilkisesti, sillä häntä silminnähtävästi huvitti tehdä pilaa
herrain uteliaisuudesta.
-- Mutta tottapa hallitus on saanut sen sanan, jota eilen odotettiin
Stralsundista, -- sanoi Molin.
-- Sanantuoja tuli kyllä tänä aamuna, mutta hänen on täytynyt tehdä
kierros, välttääkseen tanskalaisia.
-- Ja mitä hän tiesi kuninkaan kotiin tulosta?
-- Ei mitään -- paitsi että kuningas August on pannut kokonaisen
armeijan siepposissejä liikkeelle, pyydystääkseen, jos mahdollista,
armollisen kuninkaamme paluumatkalla paulaansa.
Seurasi äänettömyys, jolla aikaa herrat vähän hämillään katselivat
toisiaan. Jo pelkkä mahdollisuus, että kuningas joutuisi tämän kavalan
verivihollisensa vangiksi, oli sitä laatua, että Kaarle XII:n
katkerimmatkin vihamiehet sitä kammoksuivat.
-- Me olemme rehellisiä miehiä, -- sanoi Benzelius hartaasti, -- ja me
suomme kuninkaalle hyvin käyvän, vaikka ei kukaan saata lukea sitä
meille viaksi, että asetamme _salutum regni_ tarkoitusperäksemme.
Kreivi voi siis jättää pois kaikki kiertelemiset. Kreivi tulee Hornin
luota ja tietää sekä hänen että muiden neuvoston jäsenten arvelut tässä
asiassa. Suoraan sanoen, mitä neuvoskunta siitä ajattelee?
-- Neuvoskunta ajattelee alamaisimmasti aina samaa kuin hänen
majesteettinsa, -- vastasi Bertelsköld. -- Ja koska hänen
majesteettinsa arvelee kohta seisovansa Ruotsin manterella, niin
neuvoskunta arvelee samoin. Luulen, että herrat kaikki ovat samaa
mieltä.
-- Epäilemättä, -- arveli Gyllencreutz. -- Mutta koska tässä ei ole
mitään tosiasioita olemassa, vaan ainoastaan arveluita -- mitä kreivi
Horn siitä ajattelee?
-- Hyvät herrat, minä en tiedä mitään -- ja tuo diplomaattinen
olkapäännykäys sopi kreivi Torstenille mainiosti -- minulla ei ole
kunnia tuntea neuvoskunnan arveluita. Pelätään vain hänen
majesteettinsa paluumatkan jollakin ikävällä tavalla keskeytyneen.
Varmoja tietoja on siitä, että hänen majesteettinsa on lähtenyt
matkalle syyskuun 20. päivänä klo 10 a.p.,[31] ja kun tiedetään, miten
hänen majesteettinsa matkustaa...
-- Meillä on tänään joulukuun 1. päivä, -- virkkoi Molin.
-- Eikä marraskuun 10. päivän iltana, jolloin sanantuoja lähti
Stralsundista, ollut vähintäkään tietoa hänen majesteetistaan, --
lisäsi kreivi Torsten huolettomasti.
-- Lähtö oli varmaan sekä tsaari Pietarin että kuningas Augustin
tiedossa, -- puuttui Gyllencreutz puheeseen.
-- Ja luultavasti on, -- sanoi Leijonmarck, -- Belialin ruhtinas
Dresdenistä on lähettänyt hänen majesteettinsa muotokuvia kaikille
teille, joita majesteetin on sopinut kulkea.
-- Turhaa vaivaa! -- sanoi Benzelius. -- Kaarle XII:n muotokuva on jo
ennestään jokaisessa töllissä koko Euroopassa.
-- Kun nämä kaikki laskemme yhteen, -- arveli Gyllencreutz...
-- Kuninkaan tunnetun uhkarohkeuden kanssa, -- keskeytti hänet rauhaa
rakastava Molin...
-- Ja jumalattomain vehkeilijäin hankkeitten kanssa, -- lisäsi
Leijonmarck...
-- Ja Ruotsin kohtalon kanssa! -- huudahti Benzelius...
-- Niin...
-- Niin on hyvin todennäköistä, että hänen majesteettinsa on... --
Vangittu!
-- Ei... Kaarle XII ei ikinä anna vangita itseään elävältä, -- virkkoi
Benzelius synkästi. Kaikki kävivät vähäksi aikaa ihan äänettömiksi.
Paljas ajatus, että moinen jättiläinen olisi kukistunut, mykisti
jokaisen.
-- Hyvät herrat, -- sanoi viimein kreivi Torsten, ainoa, jolla vielä
oli rohkeutta hymyillä; -- arvelua kaikki, _rien de plus!_ En ole
mitään sanonut.
-- Mutta asianhaarain yleiseen menoon katsoen, -- arveli
Gyllencreutz...
-- Ja säilyttäen alamaisen uskollisuutemme ja kunnioituksemme, --
lisäsi Molin...
-- Niin on meidän toimiminen, -- sanoi Benzelius.
-- Aika on tullut! -- säesti Leijonmarck rohkeasti. -- Saul on
syöksynyt miekkansa kärkeen, ja Herra on pelastava Israelin
filistealaisten käsistä.
-- Jos niin onnettomasti on käynyt, että kuningas on sortunut, --
jatkoi Molin, -- niin varovaisuus vaatii meitä olemaan valmiit siihen,
mitä tuleva on. Neuvoskunta tulee siinä tapauksessa heti kohta
kutsumaan säädyt kokoon, ja minä luulen, että näiden ensimmäisenä
toimena on oleva solmia rauha niin pian kuin mahdollista ja millä
ehdoilla hyvänsä.
Benzelius kuohahti vihasta. -- Herra tuomiorovasti menee
rauhankiihkossaan kovin pitkälle, -- huudahti hän. -- Ennenkuin niin
pitkällä ollaan, pitää Ruotsilla olla kuningas.
-- Tai kuningatar!
-- Joka tapauksessa vapaus!
-- Me olemme yksinvaltaa tarpeeksi kokeneet emmekä tahdo enää olla
missään tekemisissä turkkilaisten pashain kanssa.
-- Meitä on poljettu, sorrettu!
-- Riistetty ja raastettu, vertamme vierasten varjokuningasten vuoksi
vuodatettu!
-- Kaikki Puolan, ei mitään Ruotsin hyväksi!
-- Käytetty Moolokin astinlaudaksi!
-- Dshingis-khanin teurasuhriksi!
-- Raivotarten hekatombiksi!
-- Mekö alistuisimme Ahabin tyranniuden ja Saulin hulluuden alaisiksi?
-- Ei milloinkaan! Hyvät herrat, tehkäämme heti kohta ehdotus uudeksi
valtiomuodoksi!
-- Asettakaamme säätyjen erikoisoikeudet entiselleen!
-- Tarkastakaamme reduktsionin toimet!
-- Puhdistakaamme virkakunnat!
-- Vähentäkäämme armeijaa!
-- Poistakaamme verot!
-- Hyvät herrat, se on jo kaikki edeltä käsin tehty, -- puhkesi
Leijonmarck kiireisen innokkaasti sanomaan, otti eräästä salakaapista
esille paksuja paperikimppuja ja alkoi isolla äänellä lukea kauan
tekemäänsä ehdotusta, joka pääasiallisesti sisällykseltään oli
samanlainen kuin se, joka viittä vuotta myöhemmin tuli valtakunnan
perustuslaiksi, mutta melkoista jyrkempi, mikä todisti, että mies oli
tulevaisuuden miehiä. Tuon tuostakin keskeyttivät hänen lukunsa toisten
äänekkäät hyväksymishuudot tai vastaväitteet. Sanomaton innostus
valtasi koko seuran. Eivätpä edes hengenmiehetkään huomanneet, kuinka
tiheään he kurkistivat aina uudestaan täytetyn olutkannun pohjaan.
Torsten Bertelsköld yksinään seisoi siinä välinpitämättömän ja tyynen
näköisenä, mutta liehtoi vain taitavasti syttynyttä tulta.
Kiisteltiin juuri mitä riemastuneimman mielialan vallitessa
kuningasvallan rajoittamisesta ja puolalaisen mallin mukaan perustetun
tasavallan mahdollisuudesta, kun samassa lumettunut sanantuoja, itseään
ilmoittamatta, astui sisään ja jätti Bertelsköldille kirjeen. Sinetti
oli Hornin. Mestarin oppilas ei voinut salata kalpenemistaan. Läsnä
olijat huomasivat sen ja hälinä salissa vaikeni.
-- Hyvät herrat, -- sanoi Bertelsköld, turhaan koettaen puhua
tavallisella pilkallisella äänellään, -- pahat arvelumme ovat toki
olleet perättömiä. Kreivi Horn ilmoittaa minulle, että uusi sanantuoja
on tullut kahta tuntia myöhemmin edellistä ja tuonut sen iloisen
sanoman, että hänen majesteettinsa, meidän armollisin kuninkaamme
marraskuun 11. päivänä klo 1:n aikana aamulla on terveenä saapunut
Stralsundiin.
Herrat katselivat toisiaan -- kummallisen hartaasti. Siinä tuli loppu
hallitusmuodosta, loppu tarkastuksista, puhdistuksista, vapauksista,
loppu Ahabista, Saulista, Moolokista ja Dhingis-khanista, loppu
hiiristä, jotka juoksentelivat pöydällä kissan poissa ollessa.
Leijonmarck pistää sukaisi mitään hiiskumatta paksun ehdotuksensa
uuniin; se leimahti tuleen ja paloi! Itsekukin siirtyi siivosti
kotiinsa. Erään nimen varjo oli heidät lyönyt kauhulla.