Meteli kreivi Hornin talon edustalla jatkui yhä. Puolueiden salaiset
urkkijat olivat nähtävästi liikkeellä yllyttämässä väestöä
mielenosoituksiin, pakottaakseen hallitusta päätöksentekoon. Tuo
sekava, kuohuva tyytymättömyys oleviin oloihin piti mielten hehkua yhä
edelleen vireillä; ja ne, jotka tiesivät, samoin kuin myös ne, jotka
eivät tienneet, mitä oikeastaan tahtoivat, olivat kuitenkin kaikki
siinä kohden yksimielisiä, että tahtoivat muutoksia -- joitakin
muutoksia oleviin sietämättömiin oloihin.
Seuraukset puolueiden tahallisista yllytyksistä huomattiinkin kohta,
kun ensimmäiset hajanaiset huudot vähitellen keskittyivät yhdeksi
ainoaksi, joka silloin todella olikin kaikkien puolueiden,
kuningasmielistenkin, yhteinen tunnussana: "_Rauhaa! Rauhaa!_ Me
tahdomme rauhaa!"
-- Kuulkaapa, mitä roistoväki tuolla ulkona huutaa! -- sanoi
kuninkaallinen neuvos Falkenberg, joka yhdessä useampien muiden
neuvoskunnan herrain kanssa oli rientänyt paikalle ja päässyt sisään
eräästä takaportista. -- Siellä pidetään paljaan taivaan alla uusia
valtiopäiviä, vähän meluisempia vain kuin entiset. Tekisi mieli sanoa:
Ruotsin suu nyt puhuu!
-- Ruotsin suu on ollut niin kauan puhumatta, että se nyt oudokseltaan
kiljuu, -- virkkoi eräs toinen neuvoskunnan jäsenistä, kreivi Hornin
appi, sotamarsalkka, kreivi Niilo Gyllenstjerna, joka, samoin kuin
Falkenbergkin oli epäsuosiossa ja miltei ilmeisessä epäsovussa
äärimmäisten kuningasmielisten kanssa.
-- Suukopua! -- virkkoi kreivi Horn lyhyesti. Hän, joka paremmin kuin
kukaan muu tunsi aseman, tiesi myöskin, ettei uusi aika vielä ollut
kypsynyt kuin hedelmä puusta poimittavaksi. -- Tehkää hyvin ja antakaa
jakaa luvatut apurahat pakolaisille! -- lisäsi hän, kääntyen Torsten
Bertelsköldin puoleen.
-- Rauhaa! Rauhaa! -- kiljui väkijoukko yhä kovemmin, ja taas kilahti
ikkunaruutu viereisessä huoneessa.
Naiset, jotka olivat paenneet pihanpuoleisiin huoneisiin, eivät voineet
pysyä niin tyyninä kuin herrat. Kreivitär Horn rukoili isäänsä
lepyttämään joukkoa, ja Eeva Rhenfelt pyyteli samaa enoltaan, vanhalta
Falkenbergiltä. Kaikki ahdistivat sitten yksissä tuumin kreivi Hornia.
Tämä uljas aatelismies, josta eivät edes hänen kadehtijansakaan voineet
sanoa, että hän koskaan olisi pelännyt, oli ennen valtiomieheksi
tuloaan ollut soturi. Vaikka hän vast'ikään oli kieltänyt ryhtymästä
mihinkään ankariin toimenpiteisiin väkijoukkoa vastaan, välttääkseen
vähintäkin epäluuloa siitä, että hän käytti väkivaltaa oman itsensä
suojelukseksi, niin on kuitenkin luultavaa, että hänen soturina oli
vaikea taipua valtiomiehelle välttämättömän maltin alaiseksi.
Tiedustelijoita lähetettiin kadulle, ja ne toivat uusia tietoja ulkona
vallitsevasta tilanteesta. He sanoivat havainneensa, että väkijoukolle
jaettiin rahaa ja että kapakoissa annettiin juomatavaroita ilmaiseksi.
Kreivi Horn neuvotteli muiden neuvoskunnan herrain kanssa, ja tuloksena
siitä oli se, että vihdoin lähetettiin sotapäällystölle käsky puhdistaa
kadut kiväärinperillä ja vangita metelinnostajat.
Tahdottiinko siis jouduttaa yleistä kapinaa? Mutta kuka voi sanoa,
milloinka toimenpiteet järjestyksen palauttamiseksi ovat lailliset ja
oikeudenmukaiset? Nämä ylhäiset herrat tiesivät, että he enemmän kuin
kukaan muu tahtoivat rauhaa; mutta kuninkaan tunnussana oli sota.
Rahvas vaati rauhaa ja löi Hornilta ruudut rikki, samalla huutaen:
eläköön kuningas! Tämmöistä on kaikkina aikoina rahvaan johdonmukaisuus
ollut.
Tuskin oli tämä käsky annettu, kun Bertelsköld, joka kiikari kädessä
oli seisonut ikkunassa, kuiskasi kreivi Hornille jotakin korvaan, ja
seurauksena siitä oli, että heti kohta lähetettiin vastakäsky. Kreivin
vieraat lähenivät nyt yksi toisensa perästä ikkunaa ja näkivät, että
ilmeinen muutos oli tapahtunut väkijoukon käytöksessä. Hälinä oli
melkein kokonaan lakannut, vihollisuudet tauonneet, ja joukko alkoi
ahtautua yhteen. Kaikki tunkeutuivat yhteen paikkaan tuolla tuonnempana
kadun kulmassa. Tuon tuostakin kuului hyväksymisen sekavaa sorinaa tahi
nureksimisen hillittyä jupinaa, niinkuin olisi kaukainen koski
jymissyt; sitten olivat kaikki niin hiljaa, että etäisimmätkin, jotka
eivät voineet tietää, mistä oli kysymys, vaikenivat, kun huomasivat
etumaisten olevan ääneti ja koettivat tunkeutua likemmä kuullakseen,
mitä oikeastaan oli tekeillä.
-- Valtiopäivämme ovat aina samanlaiset, -- sanoi Falkenberg hieman
pilkallisesti. -- Nuorallatanssijoilla siellä aina on parhaat
markkinat.
-- Enpä luule, että rahvas tänä päivänä välittää moisista huvituksista,
-- arveli Gyllenstjerna. -- Vai olisiko kreivi Horn lähettänyt jonkun
ilveilijän heitä huvittamaan?
-- Minä tunnustan, -- vastasi kreivi, että olisin saattanut sitä
koettaa. Mutta ajat muuttuvat, rahvas, joka aina on leikkikaluihin
mieltynyt, huutaa nyt jotakin uutta -- kenties meidän päitämme. Yritys
ei olisi luullakseni tällä kertaa onnistunut. Tuolla he tunkeutuvat
erään puhujan ympärille, ja mieleni tekisi tietää, mitä hänellä on
heille sanomista.
-- Lundberg on lähetetty kuulustelemaan ja on kohta ilmoittava, miten
asiat ovat, -- sanoi Bertelsköld, ojentaen kiikarin esimiehelleen.
-- Olen näkevinäni pitkän vartalon keskellä väkijoukkoa, -- sanoi
kreivi Horn.
-- Kenties se on teidän ylhäisyytenne kasööri Långström, joka jakelee
rahoja.
Kokenut valtiomies naurahti. -- Kun ihmiset palvelevat kultaista
vasikkaa, niin he hyppivät ja riekkuvat sen ympärillä; harvoin sen
voima riittää melua noin yht'äkkiä vaientamaan eikä se olisi voinut
saada noita satoja äänettöminä yhteen ainoaan paikkaan kokoontumaan.
Katsokaapa tarkemmin, hyvät herrat, se on varmaan pappi, joka tuolla
saarnaa.
-- Melu alkaa taas ... ei, nyt se vaikenee ... kuulkaapa! siellä
huudetaan: hatut päästä! hatut päästä!
-- Juppiterin nimessä, hatut lentävät pois, kaikki päät paljastuvat,
katsokaahan, liike käy keskeltä ulospäin niinkuin ympyrät tyyneen
vedenpintaan viskatun kiven ympärillä.
-- Miehet pyyhkivät hihoillaan silmiään ja naiset esiliinansa
liepeillä.
-- Jollei se kunnon Isogaeus olisi kuollut jo useita vuosia sitten;
luulisin hänen nousseen haudastaan Klaaran kirkkotarhasta pitämään
nuhdesaarnaa noille ilkivaltaisille veitikoille.
-- Hyvät herrat, -- jatkoi Horn puhettaan, -- lähinnä Jumalan nimeä on
Ruotsinmaassa vain yksi nimi, jolle kaikki päät paljastetaan. Jos tuo
puhuja ei ole pappi ja hänen puheensa saarna, niin hän varmaankin on
joku kotiin palannut soturi, joka kertoo heille...
-- Eläköön Kaarle-kuningas! Kaarle-kuningas!... Rajaton hurraahuuto
kaikui väkijoukosta, alkaen etumaisista riveistä ja leviten viimeisiin
asti, täydentäen kreivi Hornin keskeytyneen lauseen. Sitten oltiin taas
hiljaa; puhuja pitkitti puhettaan ja väkijoukko kuunteli, mutta matkan
pituus esti herroja tänne ylös asti erottamasta, mistä oli kysymys.
-- Mitähän se heille sanoo? -- kyseli kreivitär Horn naiselle
luonnollisella uteliaisuudella.
-- Mitäpä hän voinee sanoa kansalle, joka kärsii nälkää ja vilua,
nääntyy kaikenmoisten kuormain alla ja on joka haaralta vihollisen
ympäröimänä -- mitäpä hän voinee muuta heille sanoa kuin mitä kansa
itse vast'ikään huusi: rauhaa! rauhaa! -- vastasi Gyllenstjerna.
-- Olen varma siitä, että hän lupaa heille rauhaa kevääksi, sanoi
Falkenberg. -- Se mies on otettava talteen. Kenties on hän joku
salainen Tanskan lähetti.
-- Jos se on hän, joksi minä häntä luulen, -- kuiskasi rouva Rhenfelt
enolleen, -- niin rauhaa hän viimeksi vaatii.
Tuskin oli tämä sanottu, kun uusi sekava sorina syntyi kadulla, ja
selvästi voitiin erottaa sanat: sotaa! sotaa! eläköön kuningas!
Suomeen! Suomeen!
-- Mitä? -- huudahti Gyllenstjerna. -- Vast'ikään he tahtoivat kukistaa
neuvoskunnan, saadakseen rauhaa; nyt tulevat he meitä ahdistamaan
saadakseen sotaa. Minun täytyy sanoa, että heidän edellisessä
pyynnössään oli koko joukon enemmän järkeä.
-- Rahvaan järkeä! huudahti Falkenberg ylenkatseellisesti hymähtäen.
-- Niin, -- sanoi Horn. -- Ja rahvaan innostusta. Mitä olisikaan tämän
kansan avulla voitu tehdä, ellei sitä olisi kuolemaan asti ahdistettu!
Se on vuosikymmeniä vuodattanut verta sadoilla tappotanterilla; se on
antanut auran äärestä ainoan miehensä; se on antanut itseään teurastaa,
ryöstää, polkea, ollakseen sen sankarin jalkalautana joka nyt täyttää
maailman urotöillään ja hullutuksillaan. Ja kun se kurjuuden kuorman
alle nääntyneenä huokaa rauhaa, silloin ei tarvita muuta kuin että joku
sininen ilmaantuu joukkoon ja kertoo heille taruja, niinkuin niitä
lapsille kerrotaan, Kaarle-kuninkaasta ja hänen voitoistaan -- ja heti
paikalla on tämä kansa valmis unohtamaan kaikki tappiot, kaikki
kärsimykset ja jälleen huutamaan eläköötänsä hänelle, joka on sen veren
vuodattanut, ja jälleen huutamaan: sotaa! sotaa! ikäänkuin se ei
koskaan olisi päässyt tietämään, mitä sodat maksavat! Hyvät herrat --
tätä kansaa sopii moittia, sitä sopii sanoa hyvin kevytmieliseksi --
mutta ihmetellä sitä sentään täytyy.