Ruotsin senaikuinen suurin valtiomies, suomalainen kreivi Arvid
Bernhard Horn, istui työhuoneessaan, yhdessä lähetystösihteerin kreivi
Torsten Bertelsköldin kanssa sepittämässä kiertokirjettä ulkomaisissa
hoveissa oleville Ruotsin lähettiläille. Kreivi Horn oli uljas ylimys,
vartalo oli kookas, kasvot erinomaisen suorat ja säännölliset. Kasvojen
arvokasta ilmettä lisäsi taapäin taivutettu, erinomaisella huolella
kammattu tekotukka, joka pöyheinä kiharoina valui hänen niskalleen ja
kaulalleen, nenä oli kyömy, alahuuli paksunlainen, ja lujaa luonnetta
osoittava suu muutenkin ulkoneva -- otsa korkea ja kaunis, silmät
suuret, vaaleansiniset ja terävät. Koko hänen pukunsa oli hänen
työhuoneessakin ollessaan mitä suurimmalla huolella hoidettu ja
erinomaisen aistikas; kirjaellussa sinisessä yönutussa ja mustissa
alusvaatteissa ei näkynyt pienintäkään tahraa eikä ryppyä; hienot
silkkisukat peittivät pohkeita, joissa ei ollut moitteen sijaa, ja
jalat oli pistetty ylen hienoihin samettitohveleihin. Huonekin oli
erittäin komeasti sisustettu siihen aikaan vallitsevaan ranskalaiseen
tyyliin ja olisi, vaikka ajat olivatkin köyhät, voinut vetää vertoja
mille Ludvig XIV:n ministerin Versaillesissa olevalle työhuoneelle
tahansa.
Kreivi nousi istuimeltaan ja läheni Bertelsköldiä, ontuen vielä sen
haavan johdosta, minkä 13 vuotta sitten oli saanut polveensa Väinäjoen
yli mentäessä. -- Joko se on valmis? -- kysyi hän tottuneen esimiehen
päättäväisellä ja kuitenkin kohteliaalla äänellä.
Bertelsköld ojensi hänelle konseptin, jonka kreivi tarkkaavasti
luki läpi. -- "Teidän on hovissanne mitä tarkimmalla huolella
pidettävä silmällä niitä yrityksiä, joihin mahdollisesti ryhdytään
vallanperimyksen järjestämiseksi Ruotsissa, sillaikaa kun Hänen
Majesteettinsa, kaikkien uskollisten alamaistensa iloksi, vielä elää ja
on täysissä voimissa. Kaikella ahkeruudella on Teidän koetettava estää
semmoisia puuhia, jotka voisivat olla Hänen Majesteetilleen ja
valtakunnalle varsin vahingollisia ja loukkaavia, niin että niiden
onnistuminen käy peräti mahdottomaksi siellä Teidän hovissanne.
Kuninkaallisen senaatin tietoon on tullut, että parooni Görtziä
käytetään semmoisiin tarkoituksiin Ranskan hovissa. Senaatti on kunink.
kansliakollegion välityksellä antanut lähettiläs Cronströmille käskyn
masentaa Görtzin vaikutusvaltaa; jonka ohessa huomannette, että, paitsi
Tanskaa ja valtakunnan hoitajaa, myöskin Hollannin ministeri on se,
joka enemmän kuin muut vallat on tehnyt Hänen Majesteetilleen kiusaa ja
tuottanut valtakunnalle vahinkoa ... j.n.e."
-- Hyvä on, -- jatkoi kreivi, luettuaan kirjoituksen. -- Minä näen,
että olette tarkoituksen ymmärtänyt, ja minua ilahduttaa, että minulla
on mies, johon saatan luottaa. Me tahdomme säilyttää kruunun Hänen
Majesteetilleen niin kauan kuin mahdollista.
-- Niin kauan kuin mahdollista, -- toisti Bertelsköld, hienosti,
melkein huomaamattomasti hymyillen.
-- Tuo Görtz voi tulla meille vaaralliseksi, -- jatkoi kreivi, ollen
olevinaan ymmärtämättä Bertelsköldin kaksimielistä vastausta. Hän on
valtioviisaudessa samanlainen kuin Kaarle XII on sotakentällä, mies,
joka aina pelaa uhkapeliä. Jos sallimus kerran saattaisi nämä näin
erilaiset ja kuitenkin näin yhtäläiset miehet yhteen, niin miehet
semmoiset kuin te ja minä olisimme liikaa.
-- Pelionni on epävakainen, vastasi lähetystösihteeri niinkuin
ennenkin.
-- Saatatte olla oikeassa. Pitäkäämme nyt vain huolta pelastuslautan
hankkimisesta tässä uhkaavassa yleisessä haaksirikossa. Mitä uutta?
-- Teidän ylhäisyytenne kenties ei tunne sitä huhua, jonka Suomesta
tulleet pakolaiset tänä aamuna ovat levittäneet?
-- Kun vihollinen sulki Suomen rantatien, ei hallitus ole saanut yhtään
postia Pohjois-Suomesta.
-- Armfeltin sanotaan joutuneen kokonaan tappiolle jossakin
Pohjanmaalla, ja koko armeija lienee tuhottu.
Kreivi Horn kalpeni kovasti, mutta malttoi mielensä melkein samassa
tuokiossa ja sanoi: -- Minä toivon, ettei huhussa ole perää. Viimeisten
tietojen mukaan oli Armfelt saanut lisäväkeä Pohjanmaalla, ja Galitzin
oli vielä Porin tienoilla. Pitää kumminkin pakolaisia kuulustella.
Muistelen kuulleeni, että teidän veljenne muutaman sissijoukon kanssa
on yhtynyt Armfeltiin. Ettekö ole saanut tietoja häneltä?
-- Veljeni on kokonaan unohtanut kirjoitustaidon. Sen vain tiedän, että
hän turhaan typerällä puolustuksellaan ärsytti vihollisen perinjuurin
hävittämään isäimme linnan Mainiemen, joka oli lähellä Turkua.
-- Tuomitsette kovin ankarasti sitä koulua, jossa Ruotsin
mainehikkaimmat voitonseppeleet ovat kasvaneet, -- vastasi Horn
olkapäitään kohauttaen.
-- Minä suurimmasti kunnioitan koulua, jossa teidän ylhäisyytenne on
ollut oppilaana, -- vastasi Bertelsköld; mutta minä vetoan teidän
ylhäisyytenne äsken pelureista lausumaan arvosteluun. Veljeni on pannut
kaikki tyyni yhden kortin varaan ja -- hävinnyt.
-- Veljenne on urhoollinen mies; minä en saata syyttää häntä
onnettomuudestaan. Mutta olkaa hyvä ja tiedustakaa, mitä meteliä
kadulla pidetään.
Kreivin huomio olikin jo jonkin aikaa ollut kiintyneenä tavattomaan
ulkoa kuuluvaan hälinään. Ulos mentyään tapasi Bertelsköld suuren
kiljuvan ja karjuvan väkijoukon hieromassa tappelua poliisipalvelijain
kanssa, jotka kaksikymmen-miehisen sotilaspatrullin avustamina
näyttivät vielä olevan kahden vaiheilla, oliko käytettävä väkivaltaa
vai ei. Tukholma oli näet jo jonkin aikaa ollut niin täynnä Virosta,
Liivinmaalta ja Suomesta tulleita pakolaisia, ettei viimein enää
tiedetty, mihin heitä majoittaa. Kaupunkilaiset, jotka itse saivat
kärsiä kovan ajan rasituksia, olivat niin kauan kuin mahdollista
koettaneet auttaa hätääkärsiviä; mutta kun ehtimiseen uusia laumoja
tulvasi kaupunkiin, tyhjenivät vähitellen kaikki varat, ja ensimmäinen
hyväntahtoisuus muuttui kärsimättömyydeksi ja nurkumiseksi. Kun siis
taas toista sataa pakolaista, paleltunutta ja nälkiintynyttä väkeä,
saapui jäätä myöten enimmäkseen Ahvenanmaalta, nousi napina
ylimmilleen, ja nämä onnettomat ajettiin tiehensä joka paikasta, mihin
ikinä tulivat suojaa anomaan. Poliisimiehistö tahtoi nyt saada
pakolaisia lähtemään pois kaupungista ja hakemaan turvapaikkaa jostakin
maaseudulta, mutta kun nämä perin väsyneinä vaikeasta meren yli
tekemästään matkasta eivät suostuneet lähtemään, oli heidät nyt
väkivallalla siihen pakotettava. Tämä toimenpide hellytti jälleen
tukholmalaisten sydämet pakolaisten eduksi; väkijoukko kävi heidän
puolelleen ja vaati kovin huudoin hallitusta huolehtimaan heidän
elatuksestaan. Kapina oli syttymäisillään, sitäkin vaarallisempi, kun
tyytymättömillä oli tavallaan oikeus puolellaan ja se kääntyi
neuvoskuntaa vastaan, jolla oli korkein hallitusvalta kuninkaan poissa
ollessa. Tunnettua oli myöskin, että kuninkaallinen neuvos kreivi Horn
sekä totutun tavan että taipumuksiensa mukaan eli ylellisesti ja
komeasti silloinkin, kun yleinen hätä oli ylimmillään eikä kukaan
tiennyt tai muistanut, että jalomielinen kreivi, joka oli yhtä antelias
kuin rikas, oli tehnyt suurempia yksityisiä uhrauksia kuin kukaan muu
sekä valtakunnan puolustukseksi että hätää kärsivien maanmiestensä
hyväksi.
Sekä pakolaiset että muu väkijoukko samosivat sentähden, aseellisen
voiman uskaltamatta heitä estää, kreivi Hornin talon luo ja täyttivät
vähitellen tiukkaan ahtautuen koko kadun. Tungosta lisäsivät ne monet
reet, joita pakenevat suomalaiset muassaan kuljettivat, mitkä
hevosilla, mitkä käsivoimilla, ja jotka olivat täpösen täynnä
voimattomia vanhuksia, itkeviä äitejä, parkuvia lapsia ja kaikenlaisia
huonekaluja ja arvokkaampia kapineita, joita ei oltu tahdottu jättää
vihollisten saaliiksi. Koko tämä surkuteltava lauma päästi nyt pahan
porinan, johon uhkaavampiakin huutoja sekaantui.
-- Leipää, leipää! Me kuolemme nälkään!
-- Huoneita ja lämmintä! Me palellumme kuoliaiksi!
-- Pois poliisi!
-- Onko meillä huoneita kaiken maailman kerjäläisille?
-- Se on hallituksen asia.
-- Pitäkööt siitä huolta ne, jotka ovat syypäät kaikkeen pahaan.
-- Ja jotka estävät kuningasta rauhaa tekemästä.
-- Saadakseen itse hallita sitä kauemmin.
-- Kuninkaan syy se ei ole!
-- Ei, ei, semmoista kuningasta ei ole toista.
-- Eläköön kuningas!
-- Hän elää itse kuin halvin sotamies.
-- Ei se ole hän, joka rasittaa meitä veroilla.
-- Ei, ei, vaan _herrat_ ne rasittavat!
-- Ne ne ylellisyydessä elävät.
-- Ne ne meitä nylkevät.
-- Saadakseen itse olla mahtavia ja elää herkullisesti.
-- Sentähden he estävät kuningasta palaamasta; hän kyllä pian ajaisi
heidät neuvospöydän äärestä.
-- Ja sitten ne vielä yllyttävät venäläistä hätyyttämään meitä,
saadakseen yhä edelleen nostaa sotaveroa.
-- He ovat ottaneet lahjoja Tanskalta.
-- Ja tehdäkseen meidät perin avuttomiksi ottavat he kaiken nuoren väen
pois ja lähettävät sen vihollista vastaan surman suuhun.
-- Täällä on niin _monta_[27] jotka ovat viluissaan ja nälissään, mutta
rikas kreivi istuu vain sisällä samettitakissaan ja sukii suutansa
paistilla ja espanjan viinillä.
-- Alas neuvosherrat! Alas Horn!
-- Rauhaa ja leipää! Alas kaikki petturit!
-- Eläköön kuningas! Eläköön!
Ja samassa alkoivat ensimmäiset kivet lennellä kreivin ikkunaruutuja
vasten, mutta aluksi meni vain yksi kulmaikkuna rikki.
Bertelsköld huomasi pian aseman vaarallisuuden. Hänen ensimmäinen
käskynsä palvelijoille oli, että portti oli salvattava ja alakerran
luukut suljettava, toinen, että heidän tuli varustautua aseilla, mitä
sattuisi olemaan saatavilla. Kenenkään huomaamatta ladattiin muutamia
vanhoja väkipyssyjä kartanon pihalla. Mutta tuo tuhoa tuottava käsky
_massacrer la canaille_, joka sitä ennen ja sen jälkeen on syössyt niin
monen suuren miehen korkealta asemaltaan, ei toki päässyt tämän ylpeän
nuorukaisen huulilta. Hän muisti, miten hänen isänsä kävi Mainiemen
puolustuksessa, ja muutenkin oli käskijän valta tässä talossa toisella.
Hän ilmoitti asian vain muutamin sanoin Hornille.
-- Tehkää, mitä tahdotte -- virkkoi kreivi olematta koko asiasta
milläänkään ja tuskin kohauttaen kynäänsä paperista. Hänen työhuoneensa
oli pihalle päin.
-- Mutta teidän ylhäisyytenne itse on vaarassa.
-- Teettehän hyvin ja kirjoitatte konseptinne valmiiksi?
-- Mutta rahvas ryhtyy väkivaltaan, tyytymättömyys kasvaa, kapina
uhkaa, neuvoskunnan valta on vaarassa, ja ellei onnistuta väkijoukkoa
rauhoittamaan, voi prinsessa ennen iltaa olla hallitsijaksi huudettuna.
Nyt laski kreivi Horn kynän kädestään, katseli Bertelsköldiä muotoaan
vähänkään muuttamatta ja sanoi aivan huolettomasti: -- No niin,
rauhoittakaa joukkoa, jos teitä haluttaa; mutta antakaa miesten pihalla
purkaa panokset pyssyistä; minä en tahdo, että lapset leikittelevät
ruudilla.
-- Olen käyttävä teidän ylhäisyytenne antamaa valtuutusta, -- vastasi
Bertelsköld kiukuissaan siitä, että yhä sai seisoa tuossa kuin
koulupoika mestarinsa edessä. Ennen pitkää hän ilmestyi erääseen toisen
kerroksen ikkunaan. Aika olikin jo näyttäytyä, sillä kiviä alkoi sataa
tiheämmin, ainakin puoli tusinaa ruutuja oli jo särjetty, ja joka
ruudun kilahdukselle hurrasi väkijoukko. -- Koetetaan olla puskusilla
tuon suomalaisen sarvikarjan[28] kanssa! -- huusi joku pilkkakirves
joukosta, ja tämä karkea pila sai palkakseen uusia hurraahuutoja.
Niin pian kuin huomattiin Bertelsköld, joka seisoi siinä näöltään
tyynenä ja seinää vasten rapisevista kivistä huolimatta, hiljeni hälinä
hetkiseksi. Haluttiin kuulla; mitä hänellä oli sanomista.
-- Hyvät ystävät! huusi hän hyvillään siitä, että tuo sisällä oleva
ylimys sai ainakin _maksaa_ jotakin ylpeydestään, -- hänen
ylhäisyytensä kreivi Horn katsoo syntyjään suomalaisena olevansa
velvollinen omalla kustannuksellaan elättämään äsken Suomesta
saapuneita pakolaisia ja tarjoaa heille maksuttomat asunnot ja
elatuksen Fågelvikissä, Stjernebergissä ja Hvitvikissä, missä he vain
mieluimmin tahtovat ruveta asumaan.
Pakolaiset puhkesivat kovaääniseen ilohuutoon.
-- Ja ettei yhdenkään heistä tarvitsisi puutetta kärsiä ennen sinne
saapumistaan, tahtoo hänen ylhäisyytensä jakaa 10 talaria matkarahoiksi
jokaiselle perheelle ja 5 talaria jokaiselle naimattomalle tahi
lapsettomalle pakolaiselle.
-- Hurraa! Eläköön kreivi Horn! huusivat suomalaiset.
Mutta nyt alkoi melua taas kuulua tukholmalaisten joukosta. Tuo
vaarallinen huuto: -- me tahdomme kuninkaan takaisin! -- kuului
uudestaan.
Samassa Bertelsköld näki korkeammalta paikaltaan komppanian sotaväkeä
kiiltävät kiväärit olalla, pikamarssissa lähenevän kadun päästä. --
Vielä yksi sana -- huusi hän pilkallisen kohteliaasti. -- Ystävät ja
naapurit tukholmalaiset, hänen ylhäisyytensä saattaa teidän tietoonne,
että hän lahjoittaa teille -- ne ruudut, jotka te hyväntahtoisesti
olette korjanneet hänen huoneissaan!
-- Alas Horn! Alas neuvoskunta! Eläköön Kaarle-kuningas! -- kiljui
joukko uuden vihan vallassa, ja pakolaisten rukoilevat äänet hupenivat
yhä yltyvään melskeeseen.