3. PAKOLAISET.

Ruotsin senaikuinen suurin valtiomies, suomalainen kreivi Arvid

Bernhard Horn, istui työhuoneessaan, yhdessä lähetystösihteerin kreivi

Torsten Bertelsköldin kanssa sepittämässä kiertokirjettä ulkomaisissa

hoveissa oleville Ruotsin lähettiläille. Kreivi Horn oli uljas ylimys,

vartalo oli kookas, kasvot erinomaisen suorat ja säännölliset. Kasvojen

arvokasta ilmettä lisäsi taapäin taivutettu, erinomaisella huolella

kammattu tekotukka, joka pöyheinä kiharoina valui hänen niskalleen ja

kaulalleen, nenä oli kyömy, alahuuli paksunlainen, ja lujaa luonnetta

osoittava suu muutenkin ulkoneva -- otsa korkea ja kaunis, silmät

suuret, vaaleansiniset ja terävät. Koko hänen pukunsa oli hänen

työhuoneessakin ollessaan mitä suurimmalla huolella hoidettu ja

erinomaisen aistikas; kirjaellussa sinisessä yönutussa ja mustissa

alusvaatteissa ei näkynyt pienintäkään tahraa eikä ryppyä; hienot

silkkisukat peittivät pohkeita, joissa ei ollut moitteen sijaa, ja

jalat oli pistetty ylen hienoihin samettitohveleihin. Huonekin oli

erittäin komeasti sisustettu siihen aikaan vallitsevaan ranskalaiseen

tyyliin ja olisi, vaikka ajat olivatkin köyhät, voinut vetää vertoja

mille Ludvig XIV:n ministerin Versaillesissa olevalle työhuoneelle

tahansa.

Kreivi nousi istuimeltaan ja läheni Bertelsköldiä, ontuen vielä sen

haavan johdosta, minkä 13 vuotta sitten oli saanut polveensa Väinäjoen

yli mentäessä. -- Joko se on valmis? -- kysyi hän tottuneen esimiehen

päättäväisellä ja kuitenkin kohteliaalla äänellä.

Bertelsköld ojensi hänelle konseptin, jonka kreivi tarkkaavasti

luki läpi. -- "Teidän on hovissanne mitä tarkimmalla huolella

pidettävä silmällä niitä yrityksiä, joihin mahdollisesti ryhdytään

vallanperimyksen järjestämiseksi Ruotsissa, sillaikaa kun Hänen

Majesteettinsa, kaikkien uskollisten alamaistensa iloksi, vielä elää ja

on täysissä voimissa. Kaikella ahkeruudella on Teidän koetettava estää

semmoisia puuhia, jotka voisivat olla Hänen Majesteetilleen ja

valtakunnalle varsin vahingollisia ja loukkaavia, niin että niiden

onnistuminen käy peräti mahdottomaksi siellä Teidän hovissanne.

Kuninkaallisen senaatin tietoon on tullut, että parooni Görtziä

käytetään semmoisiin tarkoituksiin Ranskan hovissa. Senaatti on kunink.

kansliakollegion välityksellä antanut lähettiläs Cronströmille käskyn

masentaa Görtzin vaikutusvaltaa; jonka ohessa huomannette, että, paitsi

Tanskaa ja valtakunnan hoitajaa, myöskin Hollannin ministeri on se,

joka enemmän kuin muut vallat on tehnyt Hänen Majesteetilleen kiusaa ja

tuottanut valtakunnalle vahinkoa ... j.n.e."

-- Hyvä on, -- jatkoi kreivi, luettuaan kirjoituksen. -- Minä näen,

että olette tarkoituksen ymmärtänyt, ja minua ilahduttaa, että minulla

on mies, johon saatan luottaa. Me tahdomme säilyttää kruunun Hänen

Majesteetilleen niin kauan kuin mahdollista.

-- Niin kauan kuin mahdollista, -- toisti Bertelsköld, hienosti,

melkein huomaamattomasti hymyillen.

-- Tuo Görtz voi tulla meille vaaralliseksi, -- jatkoi kreivi, ollen

olevinaan ymmärtämättä Bertelsköldin kaksimielistä vastausta. Hän on

valtioviisaudessa samanlainen kuin Kaarle XII on sotakentällä, mies,

joka aina pelaa uhkapeliä. Jos sallimus kerran saattaisi nämä näin

erilaiset ja kuitenkin näin yhtäläiset miehet yhteen, niin miehet

semmoiset kuin te ja minä olisimme liikaa.

-- Pelionni on epävakainen, vastasi lähetystösihteeri niinkuin

ennenkin.

-- Saatatte olla oikeassa. Pitäkäämme nyt vain huolta pelastuslautan

hankkimisesta tässä uhkaavassa yleisessä haaksirikossa. Mitä uutta?

-- Teidän ylhäisyytenne kenties ei tunne sitä huhua, jonka Suomesta

tulleet pakolaiset tänä aamuna ovat levittäneet?

-- Kun vihollinen sulki Suomen rantatien, ei hallitus ole saanut yhtään

postia Pohjois-Suomesta.

-- Armfeltin sanotaan joutuneen kokonaan tappiolle jossakin

Pohjanmaalla, ja koko armeija lienee tuhottu.

Kreivi Horn kalpeni kovasti, mutta malttoi mielensä melkein samassa

tuokiossa ja sanoi: -- Minä toivon, ettei huhussa ole perää. Viimeisten

tietojen mukaan oli Armfelt saanut lisäväkeä Pohjanmaalla, ja Galitzin

oli vielä Porin tienoilla. Pitää kumminkin pakolaisia kuulustella.

Muistelen kuulleeni, että teidän veljenne muutaman sissijoukon kanssa

on yhtynyt Armfeltiin. Ettekö ole saanut tietoja häneltä?

-- Veljeni on kokonaan unohtanut kirjoitustaidon. Sen vain tiedän, että

hän turhaan typerällä puolustuksellaan ärsytti vihollisen perinjuurin

hävittämään isäimme linnan Mainiemen, joka oli lähellä Turkua.

-- Tuomitsette kovin ankarasti sitä koulua, jossa Ruotsin

mainehikkaimmat voitonseppeleet ovat kasvaneet, -- vastasi Horn

olkapäitään kohauttaen.

-- Minä suurimmasti kunnioitan koulua, jossa teidän ylhäisyytenne on

ollut oppilaana, -- vastasi Bertelsköld; mutta minä vetoan teidän

ylhäisyytenne äsken pelureista lausumaan arvosteluun. Veljeni on pannut

kaikki tyyni yhden kortin varaan ja -- hävinnyt.

-- Veljenne on urhoollinen mies; minä en saata syyttää häntä

onnettomuudestaan. Mutta olkaa hyvä ja tiedustakaa, mitä meteliä

kadulla pidetään.

Kreivin huomio olikin jo jonkin aikaa ollut kiintyneenä tavattomaan

ulkoa kuuluvaan hälinään. Ulos mentyään tapasi Bertelsköld suuren

kiljuvan ja karjuvan väkijoukon hieromassa tappelua poliisipalvelijain

kanssa, jotka kaksikymmen-miehisen sotilaspatrullin avustamina

näyttivät vielä olevan kahden vaiheilla, oliko käytettävä väkivaltaa

vai ei. Tukholma oli näet jo jonkin aikaa ollut niin täynnä Virosta,

Liivinmaalta ja Suomesta tulleita pakolaisia, ettei viimein enää

tiedetty, mihin heitä majoittaa. Kaupunkilaiset, jotka itse saivat

kärsiä kovan ajan rasituksia, olivat niin kauan kuin mahdollista

koettaneet auttaa hätääkärsiviä; mutta kun ehtimiseen uusia laumoja

tulvasi kaupunkiin, tyhjenivät vähitellen kaikki varat, ja ensimmäinen

hyväntahtoisuus muuttui kärsimättömyydeksi ja nurkumiseksi. Kun siis

taas toista sataa pakolaista, paleltunutta ja nälkiintynyttä väkeä,

saapui jäätä myöten enimmäkseen Ahvenanmaalta, nousi napina

ylimmilleen, ja nämä onnettomat ajettiin tiehensä joka paikasta, mihin

ikinä tulivat suojaa anomaan. Poliisimiehistö tahtoi nyt saada

pakolaisia lähtemään pois kaupungista ja hakemaan turvapaikkaa jostakin

maaseudulta, mutta kun nämä perin väsyneinä vaikeasta meren yli

tekemästään matkasta eivät suostuneet lähtemään, oli heidät nyt

väkivallalla siihen pakotettava. Tämä toimenpide hellytti jälleen

tukholmalaisten sydämet pakolaisten eduksi; väkijoukko kävi heidän

puolelleen ja vaati kovin huudoin hallitusta huolehtimaan heidän

elatuksestaan. Kapina oli syttymäisillään, sitäkin vaarallisempi, kun

tyytymättömillä oli tavallaan oikeus puolellaan ja se kääntyi

neuvoskuntaa vastaan, jolla oli korkein hallitusvalta kuninkaan poissa

ollessa. Tunnettua oli myöskin, että kuninkaallinen neuvos kreivi Horn

sekä totutun tavan että taipumuksiensa mukaan eli ylellisesti ja

komeasti silloinkin, kun yleinen hätä oli ylimmillään eikä kukaan

tiennyt tai muistanut, että jalomielinen kreivi, joka oli yhtä antelias

kuin rikas, oli tehnyt suurempia yksityisiä uhrauksia kuin kukaan muu

sekä valtakunnan puolustukseksi että hätää kärsivien maanmiestensä

hyväksi.

Sekä pakolaiset että muu väkijoukko samosivat sentähden, aseellisen

voiman uskaltamatta heitä estää, kreivi Hornin talon luo ja täyttivät

vähitellen tiukkaan ahtautuen koko kadun. Tungosta lisäsivät ne monet

reet, joita pakenevat suomalaiset muassaan kuljettivat, mitkä

hevosilla, mitkä käsivoimilla, ja jotka olivat täpösen täynnä

voimattomia vanhuksia, itkeviä äitejä, parkuvia lapsia ja kaikenlaisia

huonekaluja ja arvokkaampia kapineita, joita ei oltu tahdottu jättää

vihollisten saaliiksi. Koko tämä surkuteltava lauma päästi nyt pahan

porinan, johon uhkaavampiakin huutoja sekaantui.

-- Leipää, leipää! Me kuolemme nälkään!

-- Huoneita ja lämmintä! Me palellumme kuoliaiksi!

-- Pois poliisi!

-- Onko meillä huoneita kaiken maailman kerjäläisille?

-- Se on hallituksen asia.

-- Pitäkööt siitä huolta ne, jotka ovat syypäät kaikkeen pahaan.

-- Ja jotka estävät kuningasta rauhaa tekemästä.

-- Saadakseen itse hallita sitä kauemmin.

-- Kuninkaan syy se ei ole!

-- Ei, ei, semmoista kuningasta ei ole toista.

-- Eläköön kuningas!

-- Hän elää itse kuin halvin sotamies.

-- Ei se ole hän, joka rasittaa meitä veroilla.

-- Ei, ei, vaan _herrat_ ne rasittavat!

-- Ne ne ylellisyydessä elävät.

-- Ne ne meitä nylkevät.

-- Saadakseen itse olla mahtavia ja elää herkullisesti.

-- Sentähden he estävät kuningasta palaamasta; hän kyllä pian ajaisi

heidät neuvospöydän äärestä.

-- Ja sitten ne vielä yllyttävät venäläistä hätyyttämään meitä,

saadakseen yhä edelleen nostaa sotaveroa.

-- He ovat ottaneet lahjoja Tanskalta.

-- Ja tehdäkseen meidät perin avuttomiksi ottavat he kaiken nuoren väen

pois ja lähettävät sen vihollista vastaan surman suuhun.

-- Täällä on niin _monta_[27] jotka ovat viluissaan ja nälissään, mutta

rikas kreivi istuu vain sisällä samettitakissaan ja sukii suutansa

paistilla ja espanjan viinillä.

-- Alas neuvosherrat! Alas Horn!

-- Rauhaa ja leipää! Alas kaikki petturit!

-- Eläköön kuningas! Eläköön!

Ja samassa alkoivat ensimmäiset kivet lennellä kreivin ikkunaruutuja

vasten, mutta aluksi meni vain yksi kulmaikkuna rikki.

Bertelsköld huomasi pian aseman vaarallisuuden. Hänen ensimmäinen

käskynsä palvelijoille oli, että portti oli salvattava ja alakerran

luukut suljettava, toinen, että heidän tuli varustautua aseilla, mitä

sattuisi olemaan saatavilla. Kenenkään huomaamatta ladattiin muutamia

vanhoja väkipyssyjä kartanon pihalla. Mutta tuo tuhoa tuottava käsky

_massacrer la canaille_, joka sitä ennen ja sen jälkeen on syössyt niin

monen suuren miehen korkealta asemaltaan, ei toki päässyt tämän ylpeän

nuorukaisen huulilta. Hän muisti, miten hänen isänsä kävi Mainiemen

puolustuksessa, ja muutenkin oli käskijän valta tässä talossa toisella.

Hän ilmoitti asian vain muutamin sanoin Hornille.

-- Tehkää, mitä tahdotte -- virkkoi kreivi olematta koko asiasta

milläänkään ja tuskin kohauttaen kynäänsä paperista. Hänen työhuoneensa

oli pihalle päin.

-- Mutta teidän ylhäisyytenne itse on vaarassa.

-- Teettehän hyvin ja kirjoitatte konseptinne valmiiksi?

-- Mutta rahvas ryhtyy väkivaltaan, tyytymättömyys kasvaa, kapina

uhkaa, neuvoskunnan valta on vaarassa, ja ellei onnistuta väkijoukkoa

rauhoittamaan, voi prinsessa ennen iltaa olla hallitsijaksi huudettuna.

Nyt laski kreivi Horn kynän kädestään, katseli Bertelsköldiä muotoaan

vähänkään muuttamatta ja sanoi aivan huolettomasti: -- No niin,

rauhoittakaa joukkoa, jos teitä haluttaa; mutta antakaa miesten pihalla

purkaa panokset pyssyistä; minä en tahdo, että lapset leikittelevät

ruudilla.

-- Olen käyttävä teidän ylhäisyytenne antamaa valtuutusta, -- vastasi

Bertelsköld kiukuissaan siitä, että yhä sai seisoa tuossa kuin

koulupoika mestarinsa edessä. Ennen pitkää hän ilmestyi erääseen toisen

kerroksen ikkunaan. Aika olikin jo näyttäytyä, sillä kiviä alkoi sataa

tiheämmin, ainakin puoli tusinaa ruutuja oli jo särjetty, ja joka

ruudun kilahdukselle hurrasi väkijoukko. -- Koetetaan olla puskusilla

tuon suomalaisen sarvikarjan[28] kanssa! -- huusi joku pilkkakirves

joukosta, ja tämä karkea pila sai palkakseen uusia hurraahuutoja.

Niin pian kuin huomattiin Bertelsköld, joka seisoi siinä näöltään

tyynenä ja seinää vasten rapisevista kivistä huolimatta, hiljeni hälinä

hetkiseksi. Haluttiin kuulla; mitä hänellä oli sanomista.

-- Hyvät ystävät! huusi hän hyvillään siitä, että tuo sisällä oleva

ylimys sai ainakin _maksaa_ jotakin ylpeydestään, -- hänen

ylhäisyytensä kreivi Horn katsoo syntyjään suomalaisena olevansa

velvollinen omalla kustannuksellaan elättämään äsken Suomesta

saapuneita pakolaisia ja tarjoaa heille maksuttomat asunnot ja

elatuksen Fågelvikissä, Stjernebergissä ja Hvitvikissä, missä he vain

mieluimmin tahtovat ruveta asumaan.

Pakolaiset puhkesivat kovaääniseen ilohuutoon.

-- Ja ettei yhdenkään heistä tarvitsisi puutetta kärsiä ennen sinne

saapumistaan, tahtoo hänen ylhäisyytensä jakaa 10 talaria matkarahoiksi

jokaiselle perheelle ja 5 talaria jokaiselle naimattomalle tahi

lapsettomalle pakolaiselle.

-- Hurraa! Eläköön kreivi Horn! huusivat suomalaiset.

Mutta nyt alkoi melua taas kuulua tukholmalaisten joukosta. Tuo

vaarallinen huuto: -- me tahdomme kuninkaan takaisin! -- kuului

uudestaan.

Samassa Bertelsköld näki korkeammalta paikaltaan komppanian sotaväkeä

kiiltävät kiväärit olalla, pikamarssissa lähenevän kadun päästä. --

Vielä yksi sana -- huusi hän pilkallisen kohteliaasti. -- Ystävät ja

naapurit tukholmalaiset, hänen ylhäisyytensä saattaa teidän tietoonne,

että hän lahjoittaa teille -- ne ruudut, jotka te hyväntahtoisesti

olette korjanneet hänen huoneissaan!

-- Alas Horn! Alas neuvoskunta! Eläköön Kaarle-kuningas! -- kiljui

joukko uuden vihan vallassa, ja pakolaisten rukoilevat äänet hupenivat

yhä yltyvään melskeeseen.

Välskärin kertomuksia 3 Siniset. Pakolainen. Erään nimen varjo. · 第 31 / 50 题