Kerhon kokouksen jälkeisenä iltana kreivi Torsten Bertelsköld astui
korkeiden, koristeltujen, tammisten ovien kautta kenraali, kreivi
Liewenin asuntoon. Kenraali oli lähetetty kuninkaan luo Turkinmaalle
neuvoskunnan puolesta esittämään valtakunnan todellista tilaa ja
kehoittamaan Kaarle XII:ta palaamaan kotiinsa. Ilmoittamatta itseään
Bertelsköld jatkoi kulkuaan näiden tyhjien huoneiden läpi, kunnes
saapui kreivittären makuuhuoneeseen. Kohteliaasti, miltei
sydämellisesti hän suuteli kreivittären kättä ja tiedusteli hänen
terveydentilaansa.
Kreivitär oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen, pikemmin lyhyt kuin
pitkä, mustiin puettu nainen, näöltään hän ei ollut juuri erikoisen
kaunis, mutta suloinen ja herttainen hän oli. Vähänkään loukkautumatta
tuosta tuttavallisuudesta, jota tosin ei voinutkaan selittää väärin,
hän näytti tulevan siitä jopa liikutetuksikin; kostea kiilto ilmaantui
hänen kauniisiin silmiinsä, ja hän vastasi Bertelsköldin tervehdykseen
vielä suuremmalla lämmöllä kuin millä tämä oli häntä tervehtinyt.
Ne, jotka muistavat Mainiemen linnan ja Drottningholmassa toimeenpannut
pukutanssit, tuntenevat vielä kreivittären entiseksi herttaiseksi Ebba
Bertelsköldiksi, joka siihen aikaan oli hovineitinä, mutta nyt
valtarouvana hänen kuninkaallisen korkeutensa prinsessa Ulrikka
Eleonooran luona. Monen pitkän vuoden kuluessa eräs surullinen muisto
oli saattanut hänet hylkäämään kaikki naimistarjoukset, kunnes kreivi
Torsten muutamia vuosia sitten sai hänet seitsemänkolmatta vuoden
vanhana suostumaan avioliittoon jo harmaantuvan leskimiehen, nykyisen
puolisonsa kanssa. Mutta mustan surupuvun riisui yltään hän vain
silloin, kun hovitavat sitä välttämättömästi vaativat.
-- Toivon, etten sinua häiritse? -- sanoi kreivi Torsten, istuutuen
sisarensa viereen.
-- Niin harvinainen vieras ei voi häiritä, vaikkei olisikaan niin
tervetullut kuin sinä, -- vastasi kreivitär.
-- Luulenpa tosiaankin useita viikkoja kuluneen siitä, kun minulla
viimeksi oli ilo nähdä sisartani. Työt ja toimet...
-- Siitä on jo kolme kuukautta. Olkoon se nyt unohdettu...
-- Samoin kuin tuo silloinen pieni riitammekin. Sinä pidit puolesi kuin
-- karoliini. Mutta asiasta toiseen: oletko kuullut päivän uutisia?
-- En. Mutta jotakin erinomaista lienee kai tapahtunut; tiedänhän,
ettet sinä koskaan tule ilman syytä. Saatanko olla sinulle hyödyksi
jollakin muulla tavalla kuin viimeksi pyytämälläsi, ystäväni?
-- Ebba, sinä olisit viisas nainen, jos vain ymmärtäisit käyttää
asemaasi hyväksesi. Mutta älkäämme siitä enää riidelkö. Tärkeitä
asioita on täällä tekeillä. Puolueet ovat ilmikahakassa keskenään;
kruunua katsotaan miltei avonaiseksi. Suoraan sanoen, mitä hyötyä on
kuninkaasta, joka on kolmensadan penikulman päässä täältä ja jota yksi
luulee hulluksi, toinen kuolleeksi, kolmas vangituksi? Ajatteles, että
Görtz ja holsteinilaiset ovat saavuttaneet tänään voiton, tietystikin
uskollisuuden ja laillisuuden nimessä ja sen hyväksi. Prinsessan
vehkeilijät, puoluelaiset, joiden joukossa on useita hyvinkin
epäilyttäviä henkilöitä, ja joita rehellinen Creutz johtaa, ovat tänään
saaneet muistutuksen istuvan neuvoskunnan edessä. Herrat saivat aika
puskuja meidän suomalaiselta sarvikuonoltamme;[26] Crusbjörn esim. sai
kuulla, että hän on yhtä kehno valtiomiehenä kuin hyvä soturina.
Enimmän sutkauksia sai osakseen kuitenkin Akseli Lewenhaupt.
Valtiopäivät on armollisesti hajoitettu; prinsessa on pyytänyt, että
sen tulisi tapahtua hellävaroen. Kuitenkin aatelisto on äänestänyt
prinsessaa hallitsijaksi. Arvaapa kuinka! Heillä oli kaksipalstainen
pöytäkirja; toinen palsta oli niitä varten, jotka heti tahtoivat auttaa
hänen kunink. korkeutensa tuolle loistavalle istuimelle, toinen niitä
varten, jotka alamaisimmasti tahtoivat kehoittaa häntä malttamaan
mieltänsä niin kauan, kunnes joku janitsaari auttaisi valtakunnan
näistä selkkauksista.
-- Ne kavaltajat! Jatka!
-- Läsnä oli 235 aatelismiestä. Ensimmäiseen palstaan kirjoitettiin 137
nimeä, toiseen ei yhtään. Tunnethan Cederhjelmin?
-- Sukkelin mies ja suurin veijari Tukholmassa -- lähinnä veljeäni.
-- Paljon kiitoksia. No niin, hänellä oli olevinaan hyvin kiire, tuhri
jotakin ensimmäiseen palstaan ja riensi sitten tiehensä _kiihtyneenä_.
Kun tarkastettiin hänen tuherrustaan, havaittiin se näin kuuluvaksi:
"_att anmoda hennes höghet nekar jag intet är det nyttigt för oss och
henne, Carl Gustaf Cederhjelm_".
-- Hän oli hallitsijan asettamista vastaan?
-- Taikka sen puolella, -- miten kukin tahtoo ymmärtää. Kaikki riippuu
siitä, kummalleko puolelle sanaa "_intet_" pilkku pannaan.
-- Oikein sinun tapaistasi. Minua ihmetyttää, ettet sinä itse...
-- Minä en kirjoittanut kumpaankaan palstaan. Mahdotonta, sarvikuono
katsoo parhaaksi olla mieltänsä ilmaisematta, ja hänen politiikkansa on
tätä nykyä minunkin politiikkani. Mutta asiain nykyisellä kannallaan
ollen luulen minä prinsessan ennemmin tahi myöhemmin pääsevän voitolle
ja silloin ei hän ikinä unohda, että olemme hänen etujaan vastustaneet.
_Me voilá_. Olen oleva sinulle suuressa kiitollisuuden velassa, jos
ilmaiset prinsessalle, että minä olen hänen hartaimpia puoluelaisiaan
ja työskentelen hiljaisuudessa hänen eduksensa.
-- Arvasin siis oikein; huomasit minun voivan olla sinulle hyödyksi, ja
muistit, että sinulla on sisar. Torsten -- ei minulla ole suuria
vaatimuksia ystävyydestäsi, mutta sinä tiedät, mitä minä ajattelen
valtiollisista vehkeistäsi. Mitä hyödyttää tuo puolinaisuus, joka
imartelee ja pettää kaikkia puolueita? Eilen olit kuningasmielinen,
tänään olet hesseniläinen, huomenna holsteinilainen, ylihuomenna vähän
sitä, vähän tätä tai et mitään. Valitse puolueesi, _mon frère; ainakin
on sinulla kolme osaa valittavana, ja mille puolelle kallistunetkin,
aina on valtiollinen kykysi sinua auttava. Mutta salli minun sanoa
sinulle: tuommoinen kaikkien puolueiden palveleminen hankkii sinulle
vihamiehiä kaikkialla eikä ystäviä missään. Torsten, käytöksesi ei ole
nimesi arvoinen, enkä minä aio ruveta kätyriksesi.
-- Taas nuhdesaarna. Etkö ihmettele kärsivällisyyttäni, kreivittäreni,
kun en ole pelästynyt sitä ankaraa varoitusta, millä minua viimeksi
kunnioitit, kun pyysin sinua rupeamaan liittolaisekseni ja pitämään
silmällä prinsessan puuhia ja toimia. No niin, en tahdo nyt siitä enää
puhua...
-- Se ei ole ainoastaan mieletöntä, se on halpamaista. Isämme ei olisi
milloinkaan niin menetellyt.
Kreivi Torsten punastui. Tottunut kun oli pitämään hyvin suuressa
arvossa omaa valtiollista älyään -- jota muutoin monet muutkin pitivät
suuressa arvossa -- katsoi hän tietysti nämä naisen antamat nuhteet
varsin sopimattomiksi. Mutta hän malttoi mielensä. -- Sydänkäpyseni on
oikeassa, -- sanoi hän. -- Ei olisi viisasta eikä jaloa panna moista
järjestelmää elämänsä ohjeeksi. Mutta oletko ajatellut, millainen on se
aika, jossa elämme? Me seisomme kaikki kolmen kuilun partaalla, joista
yksi tahi toinen on tänään taikka huomenna nielaiseva kitaansa kaikki
ne, jotka ovat vastakkaisella puolella. Joko kuningas tai prinsessa tai
Holsteinin herttua on voittava; ja voi silloin heidän vihollisiaan! Ja
jospa asia koskisikin ainoastaan henkilöitä, mutta kun se koskee
myöskin periaatteita. Sinä mainitsit isämme. No niin, minä tahdon
kertoa sinulle, mitä hän sanoi minulle elämänsä lopulla. Sinuun minä
luotan, Torsten, sanoi hän. Muista, että jos en jätäkään sinulle muuta
perintöä, niin jätän sinulle perinnöksi periaatteeni ja se periaate on
yksinvaltaa ja monivaltaa, kuninkaan ehdotonta yksinomaista oikeutta ja
rahvaan hillitöntä valtaa välittävän vallan kannattaminen, joista
edellinen kieltää kaikilta muilta oikeuden ja jälkimmäinen hajoittaa
kaikki puolueiksi. Lupaa minulle, Torsten, että alati taistelet
kuningasta ja kansaa välittävän aateliston puolesta!
-- Niinpä pysykin sinä lujana äläkä tingiskele muiden puolueiden
kanssa.
-- Ei, sinä olet väärässä. Minä tiedän puolueeni, se on sama kuin
kreivi Hornin, ainoa puolue, joka on sukumme arvoinen. Kerran olen minä
oleva tämän puolueen tuki ja turva; ja olisiko minun nyt, kun kaikki
horjuu, heittäydyttävä ajan pyörivän rattaan alle ja annettava
ensimmäisen tielleni sattuvan kuninkaallisen, prinssillisen tahi
herttuallisen lakeijan musertaa itseni! Oi -- jospa minulla vain olisi
sormukseni, sormukseni, niin nauraisin kaikille noille kataloille
matelijoille, sen sijaan että minun nyt...
-- Sulaa taikauskoa tuo kuninkaan sormus.
-- Sen kyllä tiedän, ja kuitenkin antaa se niin ihmeellisen voiman,
että kaikki salaisimmatkin toiveet toteutuvat... Mutta se sikseen,
tahdotko siis valvoa etujani prinsessan luona?
-- Sisarenasi olen sen tekevä. Valtiollisena kätyrinäsi en.
-- Sinä pakotat siis minut heittäytymään holsteinilaisen puolueen ja
Görtzin turviin?
-- Niin kauan kuin Ruotsilla on Kaarle XII, ei uskollisten alamaisten
kesken voi olla puhetta kuin yhdestä puolueesta. Pysy kuninkaan
miehenä, Torsten, käytä älyäsi saadaksesi ilmi hänen vihollisensa,
vahvistaaksesi hänen valtaansa ja palvellaksesi...
-- Yksinvaltaa? En milloinkaan! Jalomielisyytesi vie sinut harhaan,
Ebba. Minäkö palvelisin miekkaa, tuota raakaa valtaa, joka polkee
kaikkia oikeuksiamme -- tuota sotilasjoukkuetta, joka kohtelee meitä
vapaasukuisia aatelismiehiä kuin janitsaareja; minäkö palvelisin tuota
kuningasta, jonka olemassa olosta valtakunta saa tietää ainoastaan
silloin, kun hän tarvitsee veroja ja niitä kiskoo; noita kukistuvia
suuruuksia, menneiden voittojen varjoja, jotka ovat tappioihin
huvenneet; voimattomia valtoja, joilla ei ole muuta jäljellä kuin
itsekäs kunnianhimonsa ja hillittömät vaatimuksensa! Minäkö, mies,
jossa asuu uusi aika, vapauden ja oikeuden aika, joka ei salli vallan
ylvästellä eikä heikkouden purra itseään kantapäähän -- minäkö
kuluttaisin kykyni ja tulevaisuuteni menetetyn asian vuoksi, joka
tänään voi meidät musertaa, mutta huomenna on vain satu tarujen
aikakaudelta! Ei ... sen tehtävän jätän tuhansissa vaaroissa
retkeilevälle ritarille, rakkaalle Kustaallemme, jolla juuri tällä
hetkellä on oiva tilaisuus pystyttää Suomessa karoliinilaisia
tuulimyllyjään...
-- Torsten, älä herjaa Kustaata! Hän on oikea ritari, yhtä vilpitön
kuin peloton, kuolemaan asti uskollinen sille kuninkaalle ja sille
asialle, joiden lippua hän on vannonut palvelevansa...
-- Epäilemättä. Mutta Kustaasta johtuu mieleeni, että Eeva Falkenbergin
sanotaan jääneen leskeksi vanhan Rhenfeltin jälkeen. Lupasit minulle
vast'ikään sisarellisen suojeluksesi. Annan nuhteesi anteeksi ja
toivon, että autat minua, jos näkisin hyväksi kilpailla tuon armaan
lesken omistamisesta.
-- Taas kauppa-asia! Taaskin tuumia ja laskuja! Te suuret
valtioviisaat, kuinka vähän te tunnette naisen sydäntä!
-- Olkoon menneeksi. Niinkuin itse tahdot. Tiedät kuitenkin, että olen
ihaillut Eeva Falkenbergiä aikoja ennen hänen naimistaan. Ja sen, että
alinomaa olimme riidassa keskenämme, pitäisi osoittaa, ettei kaunis
vastustajani toki ollut minusta aivan kokonaan välittämättä. Tiedän,
mitä aiot sanoa: se oli vain nuoruuden rakkautta niinkuin sinunkin
rakkautesi, se oli vain niitä haaveita, jotka himmenevät kahdenkymmenen
ja katoavat kolmenkymmenen iällä! Kustaa on jo aikoja sitten unohtanut
hänet, samoinkuin Eeva on Kustaan unohtanut; se naimiskauppa sopii
minulle, enkä käsitä miksi en...
-- Te laskelmain laatijat, sellaiset kuin sinä, ystäväni, laskette
tavallisesti koko joukon ihmissydämeen pieniä numeroita yhteen ja
unohdatte suuremmat. Sinun pitäisi tuntea Eeva Falkenberg, hän on
itsenäinen luonne, paljon tarmokkaampi kuin minä. Hän hylkää
tarjouksesi...
-- Miksi, jos saan kysyä?
-- Siksi, että hän vieläkin rakastaa Kustaata, ja siksi ettei hän
koskaan ole voinut kärsiä sinua, ystäväiseni. En voi tehdä mitään sinun
hyväksesi.
-- Sitä enemmän on minulla syytä valloittaa hänen sydämensä.
Kreivittäreni, minä olen nyt haastellut kanssanne niinkuin veli
ainakin, mutta te ette ole nähnyt hyväksi vastata minulle sisaren
tavoin. Olen tunnustanut teille muutamia tuumiani, toiveitani; ette
kuitenkaan ole päässyt kaikkien aikeitteni perille. Olette unohtanut,
että minullakin on melkoinen määrä isältä perimääni ylpeyttä. Sentähden
voimme nyt lopettaa. Mutta sen sanon teille edeltäkäsin, että me olemme
tästälähin ilmi sodassa keskenämme. Minä olen kukistava prinsessanne,
jos näen sen periaatteelleni hyödylliseksi; minä olen asettava hänet
valtaistuimelle, jos näen sen edullisemmaksi. Mitä rouva Rhenfeltiin
tulee, niin tulee hänestä, myöten tahi vasten teidän tahtoanne, myöten
tahi vasten suomalaista Don Quixoteamme, vuoden tahi parin kuluttua
kreivitär Bertelsköld. Nöyrin palvelijanne, kreivittäreni!
-- Torsten! -- huudahti kreivitär, mutta kreivi oli jo mennyt.
Kreivittären kauniit silmät täyttyivät kyynelillä. -- Miksi täytyy, --
sanoi hän itsekseen, -- suuren itsekkyyden himmentää noin suuria sielun
kykyjä! Oi, te miehet, te miehet, jotka aina asetatte oman itsenne
tarkoitusperäksenne ja kaikki muut välikappaleiksenne -- kuinka usein
te unohdattekaan, että paitsi teitä vielä on olemassa muitakin sydämiä,
jotka kärsivät ja Jumala, joka hallitsee!