Eräänä iltana maaliskuussa v. 1714 oli viisi-, kuusikymmenhenkinen
seura kokoontunut eversti, kreivi Kustaa Lewenhauptin asuntoon lähelle
Ritarihuoneen toria Tukholmassa. Ikkunain luukut oli huolellisesti
suljettu ja palvelijoista päättäen, joita ilman nähtävää syytä oli
asetettu sekä portaille että portin pieleen, näkyi isäntä tahtovan
osoittaa, ettei kokous suinkaan ollut salainen, ja samalla olla
varuillaan kaikkia odottamattomia vieraita vastaan.
Kokenut silmä voi kuitenkin seuran hyvin kirjavasta kokoon panosta
helposti huomata, ettei tässä ollut kysymyksessä mikään tavallinen
iltahuvi, joista ylhäiset herrat hakevat virkistystä päivän monien
huolien jälkeen, eikä myöskään mikään puoluekokous, jotka olivat niin
tavallisia tänä levottomana aikana ja olletikin nyt valtiopäiväin
aikana, kun "hiiret kissan poissa ollessa pöydällä hyppivät", niinkuin
muuan kuninkaan ystävistä peittelemättä lausui ritarihuoneessa. Täällä
nähtiin vanhoja, kokeneita Kaarle XI:n tuiman ajan miehiä, nöyryytetyn
ja nyt köyhän ylhäisaatelisten jäseniä, jotka eivät voineet antaa
pfaltzilaiselle suvulle reduktsionia ja yksinvaltaa anteeksi;
keski-ikäisiä miehiä, jotka olivat tuskastuneet sotiin, veroihin,
palkanvähennyksiin ja sotilasvaltaan; nuoria miehiä, jotka olivat
"täynnä tulevaisuutta", mutta sillä hetkellä varsin tyhjiä
sisällykseltään, ja jotka eivät mitään sen kernaammin halunneet kuin
millä keinoin hyvänsä nostaa melua tässä maailmassa. Nämä kaikki olisi
kumminkin saatu yhteen puolueeseen mahtumaan, jos he vain kaikki,
niinkuin talon isäntä, olisivat kuuluneet ylhäisaatelistoon; mutta
paitsi tätä ruotsalaisen aateliston kermaa, jota täällä useat loistavat
nimet edustivat, nähtiin joukossa myöskin useita alempaan aatelistoon
kuuluvia, niinkuin Stjerneld, Leijonmark, Wulfvenstjerna, ja sen
lisäksi vielä useita aatelittomia pappeja ja virkamiehiä, joiden nimien
kaiku oli hyvinkin jokapäiväistä laatua, niinkuin Lauri Molin, Eerikki
Benzelius, Aatami Schütz, mutta jotka yhtäkaikki oli kutsuttu
tehokkaasti ottamaan osaa ajan valtiollisiin mullistuksiin.
Vähän erillään muista erään ikkunan syvennyksessä seisoi ryhmä miehiä
vilkkaasti keskustellen. Siinä oli kenraalimajuri, kreivi Abraham Brahe
ja vara-amiraali, vapaaherra Akseli Lewenhaupt, jotka olivat seuraansa
vetäneet Turun hovioikeuden varapresidentin Sven Leijonmarkin ja hiljaa
mutta vilkkaasti näyttivät tätä mahtavaa puoluesankaria omalle
puolelleen pehmittävän. Tähän ryhmään liittyi kohta myöskin eräs
neljäs, nim. Upsalan yliopiston kunink. kirjaston hoitaja Benzelius,
joka erään hänen aikalaisensa arvostelun mukaan olisi voinut kohota
hyvinkin korkealle, -- ellei olisi pyrkinyt Upsalan arkkipiispan
istuinta ylemmä. Keskustelut koskivat sitä kirjallista lausuntoa
valtakunnan viheliäisestä tilasta, jonka Leijonmark oli jättänyt
ritarihuoneelle, osoittaakseen sillä, että näin epätoivoisissa oloissa,
ja kun ei näkynyt olevan enää mitään toivoa kuninkaan takaisin tulosta,
olisi välttämätöntä asettaa -- uusi hallitsija.
Nuo rohkeat sanat olivat saaneet aikaan melkoista hämminkiä. -- Kun
hänen majesteettinsa loistavista sotaretkistä ei ole meillä mitään
muuta kuin kunnia jäljellä, on tarpeellista, että pidetään huolta sen
säilyttämisestä niin kotona kuin kylässä, -- lausui Akseli Lewenhaupt.
-- Kuninkaallinen majesteetti ei suinkaan pahastune, että eräät asiat,
joista ei Demotikassa käy mitään päättäminen, otetaan täällä pikemmin
ratkaistaviksi, -- virkkoi Kustaa Lewenhaupt varovasti.
-- Jumala on asettanut kuninkaillekin rajan, jonka yli ei kukaan taida
astua, ja semmoisen kuolemantapauksen varalta katsokoot Ruotsin miehet
ajoissa eteensä, -- vastasi jumalinen ja taitava puoluemies Sven
Leijonmark, hänelle ominaisella rohkeudella.
Ivansekainen hymy väreili Benzeliuksen huulilla. -- Te laaditte, hyvät
herrat, -- sanoi hän, koroittaen ääntänsä niin, että kaikki olivat
pakotetut kuuntelemaan, -- te laaditte täällä valtio-oikeudellisia
järjestelmiä ja kuiskitte toistenne korviin sanoja, joissa tuntuu sekä
ha'at että kannukset, arvellen, etteihän kukaan tarkoin tiedä, milloin
luodetuuli vie ne kaikki Demotikaan. Suoraan puhuen, hyvät herrat
aateliset, me papit ja porvarit olemme kutsutut tänne keskustelemaan ja
sopimaan siitä, mitä on tehtävä isänmaan pelastukseksi.
-- Talonpojat tahtovat prinsessan hallitsijaksi! -- huusi majuri
Stjerneld, tavallisella karkealla tavallaan katkaisten kysymyksen
vaikeimman solmun. Hän se sitä innokkaimmin puuhasikin, vaikka
toistaiseksi menestyksettä, sillä talonpojat olivat kaikista enimmin
kuninkaaseen mieltyneitä.
-- Herra majuri puhuu siitä ihmeellisen varmasti, -- virkkoi piispa
Molin valtiomiehen varovaisuudella.
-- Minulla on todistukset taskussani, ja ne esitetään huomenna
aatelistolle, -- vastasi Stjerneld arvelematta.
-- Minä olin luullut, että talonpojat ennemmin pyrkivät tuon kuuluisan
saappaan hallittaviksi.[25] -- virkahti siihen laamanni, vapaaherra
Konrad Ribbing ylenkatseellisesti. Benzelius, joka itse oli
talonpoikaista sukua, kuohahti ja närkästyi. -- Herra laamanni, --
sanoi hän, -- tietää yhtä hyvin kuin me kaikki, että saapas on vain
jonkin ritarihuoneen suutarin tekemä; ja tietäköön hän senkin, etteivät
Ruotsin talonpojat nyt eivätkä vast'edes suvaitse saapasten hallitusta,
vaikka ne olisivat kuinkakin kultaisilla kannuksilla kaunistetut.
-- Eivätkä myöskään tarvitse viidettä pyörää vaunujen alle, -- vastasi
närkästynyt Ribbing, tarkoittaen sitä ehdotusta, että valtakunnan
aatelittomista virkamiehistä muodostettaisiin viides sääty, jota
ehdotusta silloin luultiin Benzeliuksen aikaansaamaksi.
-- Älkäämme riidelkö, hyvät herrat, -- puuttui piispa puheeseen, -- Me
olemme tulleet tänne sopimaan parhaista keinoista voimakkaan
hallituksen muodostamiseksi kuninkaan poissa ollessa. Asia tulee
huomenna esille ritarihuoneessa, ja isänmaanystäväin tulee vetää yhtä
köyttä, ettei kaikki menisi myttyyn.
-- Entä sitten! -- alkoi Stjerneld. -- Me katkaisemme käpälät
holsteinilaiselta puolueelta, kun asetamme tuossa paikassa hänen
kuninkaallisen korkeutensa prinsessan hallitsijaksi.
-- Antaen hänelle kumminkin sen rajoitetun vallan, jota valtakunnan
menestys moisessa tilassa vaatinee, -- virkkoi kreivi Brahe, nakaten
ylpeästi aatelista niskaansa.
-- Kreivi on oikeassa, -- sanoi tasavaltalaismielinen Leijonmark. --
"_Fata trahunt nolentes_". Siltä varalta, että jokin onnettomuus, josta
Jumala varjelkoon, sattuisi kohtaamaan kuningasta, on välttämätöntä,
että kaikki onnenonkijat estetään valtakunnan turmioksi vehkeilemästä.
-- Valtakunnan menestys vaatii, että ennen vuotta 1680 olemassa ollut
hallitusmuoto uudistetaan ja että säädyt saavat takaisin heille tulevat
etuoikeutensa, lausui Kustaa Lewenhaupt.
-- Menneet ajat todistavat, että milloin kukin sääty on nauttinut
oikeutensa mukaisia etuja, silloin on myöskin valtakunta ollut
parhaissa voimissaan, -- arveli kreivi Brahe.
-- Te hyvät herrat aateliset, -- huudahti Benzelius, jonka luonto taas
oli kuohahtanut, -- puhutte aina niinkuin vanha hyvä aika olisi vain
eteiseen ajettu, ja teidän on vain tarvis avata ovi ja pyytää sitä
suosiollisesti sisään astumaan. Te ette muista, että kuningas vainajan
aikana tehtiin paljon muutoksia, jotka olivat valtakunnalle suureksi
eduksi ja joista aatelittomat säädyt eivät liene halukkaat luopumaan.
Te tahdotte hallitsijan, joka pantaisiin vitsan ja kurin alle --
tietystikin vain siinä surullisessa tapauksessa, että jokin onnettomuus
sattuisi nyt hallitsevalle kuninkaallemme, jota Jumala varjelkoon
hengen ja terveyden puolesta. Mutta sen minä sanon teille, että jos
niin tapahtuu, tahdomme me aatelittomatkin sananvuoroa asiassa, emmekä
tule enää sallimaan, että kourallinen pikkukuninkaita kynii meitä kuin
pyitä, sanokootpa he sitten itseään valtakunnan tai kuninkaan
neuvoksiksi tai neuvottomiksi.
Nämä rohkeat sanat synnyttivät salissa sanomattoman hälinän. Yhdet
huusivat yhtä, toiset toista, ja sillävälin kuin kaikkien kiivaimmat
kirkuivat, että puhuja olisi ajettava ovesta ulos, kuultiin sukkelan
Wulfvenstjernan virkkavan Ribbingille: -- Hirttäkää tahi aateloikaa
hänet, kummassakin tapauksessa hän vaikenee kuin kiltti lapsi.
Molin koetti turhaan rakentaa rauhaa, muistuttaen, ettei oltu tultu
tänne eri säätyjen eduista riitelemään, vaan neuvottelemaan koko
valtakunnan menestyksestä. Yhteisten onnettomuuksien ajat riitauttavat
mieliä yhtä usein kuin yhdistävät, eikä eripuraisuuden vitsaus suinkaan
ollut pienimpiä niistä onnettomuuksista, joita pohjoismaat nyt saivat
kärsiä. Oli näet silminnähtävää, että kaikki läsnäolijat, joiden
joukossa oli monta valtakunnan parasta tarkoittavaa miestä, olivat yhtä
mieltä ainoastaan siinä, että muutos oli tarpeen; mutta niinpian kuin
tuli kysymys siitä, mitä olisi muutettava, mitä muutoksen tulisi
oikeastaan tarkoittaa, hajautuivat mielet eri lahkoiksi, jotka
taistelivat toinen toistaan vastaan. Benzeliuksella oli kohta
ympärillään melkoinen puolue, joka näytti lujasti päättäneen sekä
täällä että säätyjen istunnoissa vastustaa ylhäisaatelisten
etuoikeuksia, ja pelko tämän puolueen loukkaamisesta hillitsi noiden
korkeain herrain vihan ilmi tuleen leimahtamasta. Schütz istuutui
pöytäkirjaa laatimaan, ja niin tehtiin kuin tehtiinkin päätös, että
prinsessa Ulriika Eleonoora olisi koroitettava hallitsijaksi kuninkaan
poissa ollessa.
-- Yksissä neuvoin säätyjen valiomiesten kanssa, lisäsi Sjrerneld, jota
heti Benzelius ja tämän ystävät voimakkaasti kannattivat.
-- Mitä nyt? -- huudahti Akseli Lewenhaupt. -- Tahdotaanko meille
asettaa pitkä parlamentti ja Cromwell?
-- Leijonmark on sopivin mies Cromwellin osaa esittämään, -- kuiskasi
Wulfvenstjerna Schützille.
-- Olkoon menneeksi valiomiesten kanssa! -- huudahti siihen
sukkelapäinen Konrad Ribbing. -- Onhan siinäkin luupalanen
vastustuspuolueen rakkien kitaan ja se sopii kauniisti
veroituskysymyksissä.
-- Hyvät herrat, -- sanoi Kustaa Lewenhaupt kaksimielisesti hymyillen,
-- pelkäänpä pahoin, että olemme laatineet laskun ilman arvoja. Ellen
erehdy, tulee tuossa mies, joka voinee vähentää epäilyksiämme siinä
kohden.
Samassa astui sisään vähän neljännellä kymmenellä oleva mies, joka oli
hoikkavartaloinen ja vaaleaverinen ja muuten älykkään näköinen. Hänen
erinomaisen hieno ja huolellinen pukunsa, siihen välttämättömästi
kuuluvine kiharaperuukkeineen, hänen kirjaellun takkinsa mahdottoman
avarat hihat ja hänen luonteva, vähän ylpeä ryhtinsä osoittivat heti
kohta, että hän kuului korkeampaan aateliin ja että hän oli saanut
sivistyksensä ulkomaisten hovien salongeissa, eroten siinä kohden
aikakautensa nuoremmista aatelismiehistä, joiden esiintymisessä oli
jälkiä tappotanterella saadusta karkeammasta kasvatuksesta.
-- Kuka tuo ylpeä herra on? -- kysyi muuan äskentulleista
valtiopäivämiehistä vierellään olevalta Schütziltä.
-- Se on mies, -- vastasi Schütz, -- josta ei tiedä, kumpi on
vaarallisempaa: ollako hänen ystävänsä vai vihamiehensä, kohdatako
häntä salongissa vai kabinetissa; suurikykyinen mies, mutta vielä
kunnianhimoisempi; mies, joka tutkii ja näkee kaikkien mielet, mutta
jonka mieltä harvat tai ei kukaan tutki eikä näe; mies, joka synnyltään
ja taipumukseltaan on ylhäistä aatelia, mutta joka kuitenkin on osannut
tehdä itsensä kaikille puolueille väittämättömän tarpeelliseksi,
vaikkei yksikään voi sanoa häntä omaksensa; mies, joka on liitossa
kaikkien kanssa, mutta ei kenenkään oikea ystävä; syrjäytetty kaikissa
virkanimityksissä ja kuitenkin käytetty tärkeimmissä tehtävissä;
vielä miltei nuorukainen ja jo harmaantunut valtioviisauden
teeskentelytaidossa, sanalla sanoen, suuren mestarinsa ja suosijansa,
kreivi Arvid Hornin oivallinen oppilas -- lähetystön sihteeri, kreivi
Torsten Bertelsköld.
Ei kestänyt kauan, ennenkuin parvi eri mielipiteisiä puoluemiehiä oli
kokoontunut äsken tulleen ympärille, joka ujostelemattomalla
suoruudella kertoi, mitä tiesi tai luuli tietävänsä. Holsteinilainen
puolue, sanoi hän, pani kaikki keinonsa liikkeelle; kuningasmieliset
olivat taipuvaisia yhtymään yritykseen; prinsessa ei ollut päätöstään
tehnyt; kreivi Horn oli sekä häntä että herroja kohtaan suosiollisella
kannalla eikä ensinkään epäillyt asian päättyvän kaikkien mieliksi.
-- Kreivi Horn on siis ehdotuksen _puolella_! -- huudahtivat
Lewenhauptit. -- Silloin on voitto varma.
-- Kreivi Horn, -- vastasi Bertelsköld, -- ei ole lausunut
mielipiteitään herrojen aikomuksesta, mutta minä luulen tietäväni, että
hän kuninkaallisena neuvoksena on huomenna istuvan neuvoskunnan edessä
ja prinsessan läsnäollessa antava kuudelle tahi seitsemälle herroista
vakavan muistutuksen.
-- Mitä? -- huudahtivat taasen Lewenhauptit y.m. -- hän on siis
ehdotusta _vastaan_! Hän tahtoo siis häväistä meitä, kukistaa meidät!
-- Minä olen vakuutettu siitä, että kreivi pitää sekä herroja että
heidän asiataan mitä suurimmassa arvossa ja että hänen kuninkaallisella
korkeudellaan prinsessalla ei tule olemaan syytä olla kreiviin
tyytymätön.
-- Mutta onko hän siis puolellamme, vai onko hän meitä vastaan?
-- En tiedä sanoa muuta kuin että kreivi epäilemättä on tekevä
velvollisuutensa.
-- Kirottu mies, hänestä ei milloinkaan tiedä, millä oksalla hän istuu!
-- huudahtivat puoluemiehet, ja kerho hajausi epätietoisuuden ja
hämmingin vallitessa.