1. VALTIOPÄIVÄKERHO.

Eräänä iltana maaliskuussa v. 1714 oli viisi-, kuusikymmenhenkinen

seura kokoontunut eversti, kreivi Kustaa Lewenhauptin asuntoon lähelle

Ritarihuoneen toria Tukholmassa. Ikkunain luukut oli huolellisesti

suljettu ja palvelijoista päättäen, joita ilman nähtävää syytä oli

asetettu sekä portaille että portin pieleen, näkyi isäntä tahtovan

osoittaa, ettei kokous suinkaan ollut salainen, ja samalla olla

varuillaan kaikkia odottamattomia vieraita vastaan.

Kokenut silmä voi kuitenkin seuran hyvin kirjavasta kokoon panosta

helposti huomata, ettei tässä ollut kysymyksessä mikään tavallinen

iltahuvi, joista ylhäiset herrat hakevat virkistystä päivän monien

huolien jälkeen, eikä myöskään mikään puoluekokous, jotka olivat niin

tavallisia tänä levottomana aikana ja olletikin nyt valtiopäiväin

aikana, kun "hiiret kissan poissa ollessa pöydällä hyppivät", niinkuin

muuan kuninkaan ystävistä peittelemättä lausui ritarihuoneessa. Täällä

nähtiin vanhoja, kokeneita Kaarle XI:n tuiman ajan miehiä, nöyryytetyn

ja nyt köyhän ylhäisaatelisten jäseniä, jotka eivät voineet antaa

pfaltzilaiselle suvulle reduktsionia ja yksinvaltaa anteeksi;

keski-ikäisiä miehiä, jotka olivat tuskastuneet sotiin, veroihin,

palkanvähennyksiin ja sotilasvaltaan; nuoria miehiä, jotka olivat

"täynnä tulevaisuutta", mutta sillä hetkellä varsin tyhjiä

sisällykseltään, ja jotka eivät mitään sen kernaammin halunneet kuin

millä keinoin hyvänsä nostaa melua tässä maailmassa. Nämä kaikki olisi

kumminkin saatu yhteen puolueeseen mahtumaan, jos he vain kaikki,

niinkuin talon isäntä, olisivat kuuluneet ylhäisaatelistoon; mutta

paitsi tätä ruotsalaisen aateliston kermaa, jota täällä useat loistavat

nimet edustivat, nähtiin joukossa myöskin useita alempaan aatelistoon

kuuluvia, niinkuin Stjerneld, Leijonmark, Wulfvenstjerna, ja sen

lisäksi vielä useita aatelittomia pappeja ja virkamiehiä, joiden nimien

kaiku oli hyvinkin jokapäiväistä laatua, niinkuin Lauri Molin, Eerikki

Benzelius, Aatami Schütz, mutta jotka yhtäkaikki oli kutsuttu

tehokkaasti ottamaan osaa ajan valtiollisiin mullistuksiin.

Vähän erillään muista erään ikkunan syvennyksessä seisoi ryhmä miehiä

vilkkaasti keskustellen. Siinä oli kenraalimajuri, kreivi Abraham Brahe

ja vara-amiraali, vapaaherra Akseli Lewenhaupt, jotka olivat seuraansa

vetäneet Turun hovioikeuden varapresidentin Sven Leijonmarkin ja hiljaa

mutta vilkkaasti näyttivät tätä mahtavaa puoluesankaria omalle

puolelleen pehmittävän. Tähän ryhmään liittyi kohta myöskin eräs

neljäs, nim. Upsalan yliopiston kunink. kirjaston hoitaja Benzelius,

joka erään hänen aikalaisensa arvostelun mukaan olisi voinut kohota

hyvinkin korkealle, -- ellei olisi pyrkinyt Upsalan arkkipiispan

istuinta ylemmä. Keskustelut koskivat sitä kirjallista lausuntoa

valtakunnan viheliäisestä tilasta, jonka Leijonmark oli jättänyt

ritarihuoneelle, osoittaakseen sillä, että näin epätoivoisissa oloissa,

ja kun ei näkynyt olevan enää mitään toivoa kuninkaan takaisin tulosta,

olisi välttämätöntä asettaa -- uusi hallitsija.

Nuo rohkeat sanat olivat saaneet aikaan melkoista hämminkiä. -- Kun

hänen majesteettinsa loistavista sotaretkistä ei ole meillä mitään

muuta kuin kunnia jäljellä, on tarpeellista, että pidetään huolta sen

säilyttämisestä niin kotona kuin kylässä, -- lausui Akseli Lewenhaupt.

-- Kuninkaallinen majesteetti ei suinkaan pahastune, että eräät asiat,

joista ei Demotikassa käy mitään päättäminen, otetaan täällä pikemmin

ratkaistaviksi, -- virkkoi Kustaa Lewenhaupt varovasti.

-- Jumala on asettanut kuninkaillekin rajan, jonka yli ei kukaan taida

astua, ja semmoisen kuolemantapauksen varalta katsokoot Ruotsin miehet

ajoissa eteensä, -- vastasi jumalinen ja taitava puoluemies Sven

Leijonmark, hänelle ominaisella rohkeudella.

Ivansekainen hymy väreili Benzeliuksen huulilla. -- Te laaditte, hyvät

herrat, -- sanoi hän, koroittaen ääntänsä niin, että kaikki olivat

pakotetut kuuntelemaan, -- te laaditte täällä valtio-oikeudellisia

järjestelmiä ja kuiskitte toistenne korviin sanoja, joissa tuntuu sekä

ha'at että kannukset, arvellen, etteihän kukaan tarkoin tiedä, milloin

luodetuuli vie ne kaikki Demotikaan. Suoraan puhuen, hyvät herrat

aateliset, me papit ja porvarit olemme kutsutut tänne keskustelemaan ja

sopimaan siitä, mitä on tehtävä isänmaan pelastukseksi.

-- Talonpojat tahtovat prinsessan hallitsijaksi! -- huusi majuri

Stjerneld, tavallisella karkealla tavallaan katkaisten kysymyksen

vaikeimman solmun. Hän se sitä innokkaimmin puuhasikin, vaikka

toistaiseksi menestyksettä, sillä talonpojat olivat kaikista enimmin

kuninkaaseen mieltyneitä.

-- Herra majuri puhuu siitä ihmeellisen varmasti, -- virkkoi piispa

Molin valtiomiehen varovaisuudella.

-- Minulla on todistukset taskussani, ja ne esitetään huomenna

aatelistolle, -- vastasi Stjerneld arvelematta.

-- Minä olin luullut, että talonpojat ennemmin pyrkivät tuon kuuluisan

saappaan hallittaviksi.[25] -- virkahti siihen laamanni, vapaaherra

Konrad Ribbing ylenkatseellisesti. Benzelius, joka itse oli

talonpoikaista sukua, kuohahti ja närkästyi. -- Herra laamanni, --

sanoi hän, -- tietää yhtä hyvin kuin me kaikki, että saapas on vain

jonkin ritarihuoneen suutarin tekemä; ja tietäköön hän senkin, etteivät

Ruotsin talonpojat nyt eivätkä vast'edes suvaitse saapasten hallitusta,

vaikka ne olisivat kuinkakin kultaisilla kannuksilla kaunistetut.

-- Eivätkä myöskään tarvitse viidettä pyörää vaunujen alle, -- vastasi

närkästynyt Ribbing, tarkoittaen sitä ehdotusta, että valtakunnan

aatelittomista virkamiehistä muodostettaisiin viides sääty, jota

ehdotusta silloin luultiin Benzeliuksen aikaansaamaksi.

-- Älkäämme riidelkö, hyvät herrat, -- puuttui piispa puheeseen, -- Me

olemme tulleet tänne sopimaan parhaista keinoista voimakkaan

hallituksen muodostamiseksi kuninkaan poissa ollessa. Asia tulee

huomenna esille ritarihuoneessa, ja isänmaanystäväin tulee vetää yhtä

köyttä, ettei kaikki menisi myttyyn.

-- Entä sitten! -- alkoi Stjerneld. -- Me katkaisemme käpälät

holsteinilaiselta puolueelta, kun asetamme tuossa paikassa hänen

kuninkaallisen korkeutensa prinsessan hallitsijaksi.

-- Antaen hänelle kumminkin sen rajoitetun vallan, jota valtakunnan

menestys moisessa tilassa vaatinee, -- virkkoi kreivi Brahe, nakaten

ylpeästi aatelista niskaansa.

-- Kreivi on oikeassa, -- sanoi tasavaltalaismielinen Leijonmark. --

"_Fata trahunt nolentes_". Siltä varalta, että jokin onnettomuus, josta

Jumala varjelkoon, sattuisi kohtaamaan kuningasta, on välttämätöntä,

että kaikki onnenonkijat estetään valtakunnan turmioksi vehkeilemästä.

-- Valtakunnan menestys vaatii, että ennen vuotta 1680 olemassa ollut

hallitusmuoto uudistetaan ja että säädyt saavat takaisin heille tulevat

etuoikeutensa, lausui Kustaa Lewenhaupt.

-- Menneet ajat todistavat, että milloin kukin sääty on nauttinut

oikeutensa mukaisia etuja, silloin on myöskin valtakunta ollut

parhaissa voimissaan, -- arveli kreivi Brahe.

-- Te hyvät herrat aateliset, -- huudahti Benzelius, jonka luonto taas

oli kuohahtanut, -- puhutte aina niinkuin vanha hyvä aika olisi vain

eteiseen ajettu, ja teidän on vain tarvis avata ovi ja pyytää sitä

suosiollisesti sisään astumaan. Te ette muista, että kuningas vainajan

aikana tehtiin paljon muutoksia, jotka olivat valtakunnalle suureksi

eduksi ja joista aatelittomat säädyt eivät liene halukkaat luopumaan.

Te tahdotte hallitsijan, joka pantaisiin vitsan ja kurin alle --

tietystikin vain siinä surullisessa tapauksessa, että jokin onnettomuus

sattuisi nyt hallitsevalle kuninkaallemme, jota Jumala varjelkoon

hengen ja terveyden puolesta. Mutta sen minä sanon teille, että jos

niin tapahtuu, tahdomme me aatelittomatkin sananvuoroa asiassa, emmekä

tule enää sallimaan, että kourallinen pikkukuninkaita kynii meitä kuin

pyitä, sanokootpa he sitten itseään valtakunnan tai kuninkaan

neuvoksiksi tai neuvottomiksi.

Nämä rohkeat sanat synnyttivät salissa sanomattoman hälinän. Yhdet

huusivat yhtä, toiset toista, ja sillävälin kuin kaikkien kiivaimmat

kirkuivat, että puhuja olisi ajettava ovesta ulos, kuultiin sukkelan

Wulfvenstjernan virkkavan Ribbingille: -- Hirttäkää tahi aateloikaa

hänet, kummassakin tapauksessa hän vaikenee kuin kiltti lapsi.

Molin koetti turhaan rakentaa rauhaa, muistuttaen, ettei oltu tultu

tänne eri säätyjen eduista riitelemään, vaan neuvottelemaan koko

valtakunnan menestyksestä. Yhteisten onnettomuuksien ajat riitauttavat

mieliä yhtä usein kuin yhdistävät, eikä eripuraisuuden vitsaus suinkaan

ollut pienimpiä niistä onnettomuuksista, joita pohjoismaat nyt saivat

kärsiä. Oli näet silminnähtävää, että kaikki läsnäolijat, joiden

joukossa oli monta valtakunnan parasta tarkoittavaa miestä, olivat yhtä

mieltä ainoastaan siinä, että muutos oli tarpeen; mutta niinpian kuin

tuli kysymys siitä, mitä olisi muutettava, mitä muutoksen tulisi

oikeastaan tarkoittaa, hajautuivat mielet eri lahkoiksi, jotka

taistelivat toinen toistaan vastaan. Benzeliuksella oli kohta

ympärillään melkoinen puolue, joka näytti lujasti päättäneen sekä

täällä että säätyjen istunnoissa vastustaa ylhäisaatelisten

etuoikeuksia, ja pelko tämän puolueen loukkaamisesta hillitsi noiden

korkeain herrain vihan ilmi tuleen leimahtamasta. Schütz istuutui

pöytäkirjaa laatimaan, ja niin tehtiin kuin tehtiinkin päätös, että

prinsessa Ulriika Eleonoora olisi koroitettava hallitsijaksi kuninkaan

poissa ollessa.

-- Yksissä neuvoin säätyjen valiomiesten kanssa, lisäsi Sjrerneld, jota

heti Benzelius ja tämän ystävät voimakkaasti kannattivat.

-- Mitä nyt? -- huudahti Akseli Lewenhaupt. -- Tahdotaanko meille

asettaa pitkä parlamentti ja Cromwell?

-- Leijonmark on sopivin mies Cromwellin osaa esittämään, -- kuiskasi

Wulfvenstjerna Schützille.

-- Olkoon menneeksi valiomiesten kanssa! -- huudahti siihen

sukkelapäinen Konrad Ribbing. -- Onhan siinäkin luupalanen

vastustuspuolueen rakkien kitaan ja se sopii kauniisti

veroituskysymyksissä.

-- Hyvät herrat, -- sanoi Kustaa Lewenhaupt kaksimielisesti hymyillen,

-- pelkäänpä pahoin, että olemme laatineet laskun ilman arvoja. Ellen

erehdy, tulee tuossa mies, joka voinee vähentää epäilyksiämme siinä

kohden.

Samassa astui sisään vähän neljännellä kymmenellä oleva mies, joka oli

hoikkavartaloinen ja vaaleaverinen ja muuten älykkään näköinen. Hänen

erinomaisen hieno ja huolellinen pukunsa, siihen välttämättömästi

kuuluvine kiharaperuukkeineen, hänen kirjaellun takkinsa mahdottoman

avarat hihat ja hänen luonteva, vähän ylpeä ryhtinsä osoittivat heti

kohta, että hän kuului korkeampaan aateliin ja että hän oli saanut

sivistyksensä ulkomaisten hovien salongeissa, eroten siinä kohden

aikakautensa nuoremmista aatelismiehistä, joiden esiintymisessä oli

jälkiä tappotanterella saadusta karkeammasta kasvatuksesta.

-- Kuka tuo ylpeä herra on? -- kysyi muuan äskentulleista

valtiopäivämiehistä vierellään olevalta Schütziltä.

-- Se on mies, -- vastasi Schütz, -- josta ei tiedä, kumpi on

vaarallisempaa: ollako hänen ystävänsä vai vihamiehensä, kohdatako

häntä salongissa vai kabinetissa; suurikykyinen mies, mutta vielä

kunnianhimoisempi; mies, joka tutkii ja näkee kaikkien mielet, mutta

jonka mieltä harvat tai ei kukaan tutki eikä näe; mies, joka synnyltään

ja taipumukseltaan on ylhäistä aatelia, mutta joka kuitenkin on osannut

tehdä itsensä kaikille puolueille väittämättömän tarpeelliseksi,

vaikkei yksikään voi sanoa häntä omaksensa; mies, joka on liitossa

kaikkien kanssa, mutta ei kenenkään oikea ystävä; syrjäytetty kaikissa

virkanimityksissä ja kuitenkin käytetty tärkeimmissä tehtävissä;

vielä miltei nuorukainen ja jo harmaantunut valtioviisauden

teeskentelytaidossa, sanalla sanoen, suuren mestarinsa ja suosijansa,

kreivi Arvid Hornin oivallinen oppilas -- lähetystön sihteeri, kreivi

Torsten Bertelsköld.

Ei kestänyt kauan, ennenkuin parvi eri mielipiteisiä puoluemiehiä oli

kokoontunut äsken tulleen ympärille, joka ujostelemattomalla

suoruudella kertoi, mitä tiesi tai luuli tietävänsä. Holsteinilainen

puolue, sanoi hän, pani kaikki keinonsa liikkeelle; kuningasmieliset

olivat taipuvaisia yhtymään yritykseen; prinsessa ei ollut päätöstään

tehnyt; kreivi Horn oli sekä häntä että herroja kohtaan suosiollisella

kannalla eikä ensinkään epäillyt asian päättyvän kaikkien mieliksi.

-- Kreivi Horn on siis ehdotuksen _puolella_! -- huudahtivat

Lewenhauptit. -- Silloin on voitto varma.

-- Kreivi Horn, -- vastasi Bertelsköld, -- ei ole lausunut

mielipiteitään herrojen aikomuksesta, mutta minä luulen tietäväni, että

hän kuninkaallisena neuvoksena on huomenna istuvan neuvoskunnan edessä

ja prinsessan läsnäollessa antava kuudelle tahi seitsemälle herroista

vakavan muistutuksen.

-- Mitä? -- huudahtivat taasen Lewenhauptit y.m. -- hän on siis

ehdotusta _vastaan_! Hän tahtoo siis häväistä meitä, kukistaa meidät!

-- Minä olen vakuutettu siitä, että kreivi pitää sekä herroja että

heidän asiataan mitä suurimmassa arvossa ja että hänen kuninkaallisella

korkeudellaan prinsessalla ei tule olemaan syytä olla kreiviin

tyytymätön.

-- Mutta onko hän siis puolellamme, vai onko hän meitä vastaan?

-- En tiedä sanoa muuta kuin että kreivi epäilemättä on tekevä

velvollisuutensa.

-- Kirottu mies, hänestä ei milloinkaan tiedä, millä oksalla hän istuu!

-- huudahtivat puoluemiehet, ja kerho hajausi epätietoisuuden ja

hämmingin vallitessa.

Välskärin kertomuksia 3 Siniset. Pakolainen. Erään nimen varjo. · 第 29 / 50 题