Tanssiaiset olivat ohi, vieraat lähteneet ja Villa Vivalanti vaipui
taas tavanmukaiseen rauhalliseen uneliaisuuteensa, unohtaen tuon
äkillisen ilonpurkauksensa. Päivät muuttuivat lämpimiksi. Valkoiset
muurit kylpivät auringonpaisteessa, hyönteiset surisivat puutarhan
tuoksuvissa kukkalavoissa, paatsamalehto viheriöitsi, suihkulähde
lorisi, ja kaikki oli niin ihanan italialaista, ja niin kovin, kovin
yksinäistä! Kun keskipäivä oli kuumimmillaan, istui Marcia vanhan
huvilan raunioilla tai käveli pitkin lehtokäytäviä, mieli täynnä
sekavia ajatuksia. Hän ei ollut tavannut Paul Dessartia eikä liioin
Laurence Sybertiä syntymäpäiväiltansa jälkeen. Hän ei saattanut
mielihyvin muistella tuota hetkeä suihkulähteen luona, jolloin
he kolme olivat ääneti silmäilleet toisiaan. Mutta hän ei saanut
mielestään tuota hetkeä ja yhä uudelleen se kohosi hänen muistiinsa.
Sybertistä Marcia ei tietänyt mitään. Tiedustellessaan joskus
ohimennen sedältään, milloin hän taas tulisi käymään talossa, sai
hän vastaukseksi, että Sybertillä oli nykyään tärkeämpiä asioita
mietittävinään kuin huviretket Sabine-vuoristoon. Sensijaan oli Paul
Dessartista ja Roystoneista tullut sangen odottamattomia uutisia.
Paulin isä oli liikarasituksesta saanut "kohtauksen", ja kaikki
aikoivat nyt matkustaa kotiin. Kirjeet olivat kirjoitetut junassa
matkalla Cherbourgiin; Margaretilta tuli pitkä, Eleanorilta vain
muutama sana. Siitä sai Marcia paljon ajatuksen aihetta, mutta
valaistusta se ei tuonut hänelle paljonkaan. Se oli näin kuuluva:
'Rakas Marcia.
Olen pahoillani, etten enää saa tavata sinua, ja (sanoakseni
suoraan) yhtä pahoillani, että minun täytyi lähteä näkemättä
uudelleen Mr. Sybertiä. Minusta tuntuu, että jos minulla olisi
ollut enemmän aikaa, ja kohtalo olisi minua suosinut, olisin
voinut saada jotakin valmista tieteellisissä harrastuksissani.
Margaret tietysti kertoi sinulle, että Paul matkustaa meidän
kanssamme kotiin. Toivottavasti hänen isänsä sairaus ei ole
mitään vakavampaa, mutta hän halusi kuitenkin lähteä. Ei mikään
pidätä enää häntä Roomassa, kuten hän itse väittää. Poika parka!
sinun täytyy kirjoittaa hänelle hauska kirje. Älä vain sure
liikaa hänen tähtensä; kyllä hän siitä selviää.
Jospa kertoisin sinulle jotain. Minulla on pieniä aavistuksia,
että -- edellyttäen, että tuuli pysyy suotuisana ja matka
sujuu hauskasti -- te voitte saada tärkeitä uutisia, ennenkuin
saavumme meren yli. Et kuitenkaan ansaitse, että kertoisin niistä
enemmän, ja senvuoksi vaikenen. Olenko nyt parahiksi herättänyt
uteliaisuutesi? Jos olen, niin, _c'est tout_.
Toivon, että tapaamme ensi syksynä Pittsburgissa. Se on
kuitenkin, Marcia kultaseni, pikemminkin vain kohteliaisuus,
jossa ei ole paljon totta. Toivon paremminkin, että näkisin sinut
Pariisissa, Roomassa tai Venetsiassa. Luulen, etten voi enää
milloinkaan vapautua vaelteluhalustani. Onhan maailma aivan liian
laaja, jotta viitsisi vakituisesti jäädä asumaan yhteen kohtaan
-- esimerkiksi sellaiseen kuin Pittsburg; eikö totta? Voisiko
olla onnellinen, kun ajattelee kaikkea mitä maailmalla tapahtuu
saamatta itse olla mukana.
_Au revoir_, syksyyn asti; sitten kävelemme yhdessä
Champs-Elyséellä.