Sanotaan, että Australia on probleemien maa. Sanonnassa on
perää. Yksi mainittavimpia problemeeja on siirtolaisuus. Vasta
viimeisten kahdeksan vuoden aikana on siirtolaisuus Australiaan
osoittanut noususuuntaa, johtuen tämä nousu pääasiallisesti siitä,
että siirtolaisuusmahdollisuudet Amerikkaan ovat samanaikaisesti
kiristyneet. On hyvin helppo saada tilastotiedot maahan muuttaneiden
siirtolaisten määrästä, mutta missään lentolehtisessä ei mainita
maasta muuttavien lukua, jonka luvun myöskin täytyy olla huomattavan
suuri, päättäen siitä tosiasiasta, että samat laivajättiläiset,
jotka tuovat maahan tuhannen, jotkin kaksikin tuhatta matkustajaa,
palaavat takaisin Eurooppaan niinikään täysin matkustajamäärin. Miksi
palaavat siirtolaiset takaisin? Yhtenä tärkeimpänä syynä siirtolaisten
kotiinpaluuseen voimme mainita ne vaikeudet, jotka ovat vastassa
jokaisella, joka on luullut täällä voivansa hankkia viljelyskelpoista
maata kohtuullisiin hintoihin. Vielä vaikeampaa on käsityöläisen ja
ammattimiehen saada työtä täyteen ahdetuista suurkaupungeista. Miksi
ei sitten myydä siirtolaisille maata kohtuullisiin hintoihin, kun
tällä toimenpiteellä varmasti edistettäisiin maaseudun ja asumattomien
alueiden kansoitusta? Siinä probleema onkin! — parhaat vapainaolevista
viljelyskelpoisista alueista eivät enää kuulu valtiolle, vaan
suurtilallisille, jotka ovat enemmän liikemiehiä kuin maanviljelijöitä.
* * * * *
Vierasmaalaisen on vaikea ensi alussa tottua ajatuksissaan
sijoittamaan australialaisia lapsia ja aikuisia täsmälleen oikeille
ikävuosille: ensinmainitut vaikuttavat älykkäiltä ja pikkuvanhoilta,
jälkimmäisten taasen tehdessä herttaisen nuorekkaan ja samalla
hiukan — uskaltaisimmeko sanoa — yksinkertaisen vaikutuksen.
Molemmat ovat kuitenkin aivan luonnollisia ilmiöitä: lämpimässä
ilmastossa ja paljon taivasalla oleskellen lapset kehittyvät
aikaisin, kun taas suurin piirtein poutainen elämänjuoksu vaikuttaa
edullisesti aikuisten ulkonäköön. Myönnettävä on kuitenkin, että
lasten varhaiskypsyyteen vaikuttaa osaltaan myöskin kasvatus.
Lasten omistamisen suhteen australialaisilla on yleensä samanlainen
mielipide kuin amerikkalaisilla, nimittäin, että lapsista on vain
harmia. Mutta jos niitä heille kuitenkin siunautuu, pitävät he
kunnia-asianaan kasvattaa lapset »järkeviksi ihmisiksi» niin varhain
kuin suinkin. Perhe- ynnä muissa pienemmissä juhlissa suorittavat
lapset usein koko ohjelman, saaden palkakseen kättentaputuksia ja
kiitoksia: »Eikö olekin ihmeellinen lapsi!» On kuitenkin lupa epäillä
tällaisen kasvatusmenetelmän tuottamia tuloksia. Päätarkoitus kyllä
saavutetaan, se myönnettäköön: lapset oppivat esiintymään vanhempien
ihmisten seurassa ujostelematta ja kohteliaasti. Mutta siitä seuraa
muutakin, jota vanhemmat eivät suinkaan soisi, nimittäin: aikainen
taipumus tottelemattomuuteen, halu riippumattomuuteen, vastenmielisyys
opiskeluun ja sukupuolivietin liian varhainen herääminen. Ja lopullinen
tulos kaikesta tästä on, että keskinkertainen australialainen
nuorukainen osaa — lukuunottamatta kenties joitakin ammattinsa
käytännöllisiä puolia jo viisitoistavuotiaana kaiken sen, mitä
myöhemmin kaksikymmenviisivuotiaanakin... toisin sanoen, hän tietää,
että Australia on mainio maa, laaja kuin Eurooppa (ellei oteta
lukuun Venäjää), tuntee nimeltä kaikki kuuluisat kriketinpelaajat,
nyrkkeilijät, amerikkalaiset filmitähdet ynnä muut saman luokan
kuuluisuudet, kykenee äänestä erottamaan kaikki nykyaikaiset automerkit
ja tietää kaikkien huomattavien kilpa-ajohevosten kulloisetkin
voitonmahdollisuudet.
* * * * *
Australialaisten teeskentelemätön kohteliaisuus ja vieraanvaraisuus
jättävät pysyvän, miellyttävän ensivaikutelman ulkomaalaiseen.
Vieras, joka saapuu suoraan Euroopasta, tuntee itsensä ikäänkuin
vapaammaksi tänne saavuttuaan: kaikki on avaraa niin aineellisessa
kuin henkisessä merkityksessä; poissa ovat vanhan Euroopan jäykät
sovinnaistavat ja kaavamaisuudet, tuntuu kuin kaikki huokuisivat
pelkkää myötätuntoa ja hyväntahtoisuutta. Keskustelu on vaivatonta,
varsinkin jos vierasta kiinnostaa kriketti ja hevoset. Ei mitään
epätoivoisia yrityksiä keskustelun virittämiseksi kirjallisuudesta
ja taiteesta, mikä on niin tavallista vanhoissa maissa. Sellaiset
asiat eivät kiinnosta australialaisia. He näkevät mielellään itsensä
rinnastetuiksi amerikkalaisten veroisiksi, mutta eivät huomaa eroa
itsensä ja viimeksimainittujen välillä: vaikka amerikkalaiset ovatkin
nuoren kansan jäseniä, osoittavat he kuitenkin suurta mielenkiintoa
vanhaa Eurooppaa ja sen historiaa kohtaan ja tuntevat olevansa sieltä
peräisin. Australialaista nämä seikat eivät kiinnosta vähääkään.
* * * * *
Eräs englantilainen kirjailija on sanonut, että kaikista brittiläisistä
kansoista australialaiset ovat huvittelunhaluisimpia. Tosin on suurin
osa heidän huvituksiaan pohjaltaan vaarattomia, vieläpä järkeviäkin,
kuten picnic-retkeily, purjehdus, kriketti- ja jalkapallopelit,
autoilu ja teattereissa käynti. Mutta liika on aina liikaa!
Harrastus työhön on häviämässä, yritteliäs uutteruus on jo kadonnut,
entisaikain uranaukojien työnilosta ja hellittämättömästä innosta,
jonka kannustamina he muuttivat erämaan kukkivaksi puutarhaksi, ei
ole enää jälkeäkään havaittavissa. Kaupunkien tarjoamat mukavuudet ja
huvitukset vetävät vuosi vuodelta yhä enemmän puoleensa maalaisväestöä,
jonka aikaansaannoksista tämän mantereen tulevaisuus loppujen lopuksi
kuitenkin on riippuvainen. Yksi järjettömin ja valitettavasti juuri
enimmän levinnyt huvittelunmuoto on vedonlyönti jokapäiväisissä
kilpa-ajoissa. Juuri vedonlyöntihimo on yksi Australian kansan
moraalisen rappeutumisen päätekijöitä: suuret äkkiä rikastumisen
mahdollisuudet viettelevät heikkoja luonteita pois kunniallisen työn
raskaasta ikeestä ja liittymään ammattimaisten onnenetsijäin suureen
laumaan. Tuhannet työmiehet tuhlaavat viikkopalkkansa säästöosan tämän
himonsa tyydyttämiseksi.
* * * * *
»Englantilaiset huvittelevat synkästi», on yleisesti tunnettu
ranskalainen arvostelu, jossa on vähän perääkin. Joka on ollut
läsnä krikettipelissä, on varmaan pannut merkille katsojajoukon
vakavan tarkkaavaisuuden ja kärsivällisyyden, millä he seuraavat
loputtoman yksitoikkoisen pelin kulkua. Muut huvittelutilaisuudet
ovat yhtä ilottomia. Merentakaisten englantilaisten huvittelussa
on tätä melankoolisuutta jos mahdollista vielä vahvemmalti.
Sunnuntaikävelijät niin Sydneyn »Domainissa» tai merenrannalla kuin
Melbournen kasvitieteellisessä puutarhassa tai St. Kildan rantateillä
eivät hämmästytä ainakaan iloisuudellaan. Silloin tällöin saattaa
nähdä ryhmän hymyileviä, elämänhaluisia ihmisiä, mutta he ovat
poikkeuksia. Ilman niitä saattaisikin vieras luulla, että kävelijät
suorittavat jotakin vastenmielistä velvollisuutta. Huvitilaisuuksissa
vierasmaalaiset, englantilaisetkin mukaan luettuina, pistävät silmään
australialaisten rinnalla välittömämmän iloisuutensa vuoksi. Australian
kansa on vielä nuori; näyttää siltä, että nuorten kansain täytyy samoin
kuin nuorten ihmistenkin läpäistä eräänlainen vakavuuskausi ja että
vasta rauhallisempaan ja kokeneempaan keski-ikään saavuttua voitetaan
takaisin kadotettu iloitsemisen taito.
* * * * *
Kansallisluonteen kuvaaminen on arka asia eikä aivan vaaratonkaan.
Vaikka etelään siirtyneet brittiläiset suurin piirtein katsoen
säilyttävätkin kotimaansa kansallistavat ja erikoisuudet, voivat
kuitenkin uuden maan olotilat, varsinkin sen eristyneisyys sekä
itse maanmuutto, luoda varsin huomattavia luonteeneroavaisuuksia.
Toisen »merentakaisen Englannin», nimittäin Kanadan, kansalaisen
lausunto lienee tässä suhteessa kiinnostava, varsinkin kun sen
kirjoittaja löytää huomattavia eroavaisuuksia vieläpä australialaisten
ja uusseelantilaisten välillä: — Australialaisia ei voida joka
suhteessa verrata uusseelantilaisiin, jotka kanadalainen kirjailija
on havainnut kohteliaiksi ja hyväntahtoisiksi ja joilla hänen
mielestään on epäitsekkäät lait ja syvästi velvollisuudentuntoiset
ja uhrautuvat johtajat ja joiden maassa maanviljelys ja karjanhoito
kukoistavat, mutta joilta puuttuu sekä suuria yksilöllisiä rikkauksia
että äärimmäistä köyhyyttä. Kanadalaisen mielestä australialaiset
ovat kuitenkin tarmokkaampia pyrkimyksissään, jos kohta myöskin
materialistisempia ihanteissaan ja häikäilemättömämpiä niiden
toteuttamisessa. He ovat kuitenkin rohkea ja kunnianhimoinen kansa ja
vieraanvaraisempi kuin mikään muu hänen tuntemansa. Australialaiset
ovat hänen mielestään kovin itsekeskeisiä; he ajattelevat
»australiamaisesti» ja välittävät hyvin vähän muista maanosista.
Heidän päämääränsä on valmistaa kaikki mahdollinen kotimaassa,
tuottaa maahan teollisuustuotteita niin vähän kuin suinkin ja viedä
maasta mahdollisimman paljon. Kiitettävä päämäärä, jos se vain on
toteutettavissa. Sama kirjoittaja myöntää myöskin, että Australia on
suurten yhteiskunnallisten ja taloudellisten uudistusten ja kokeilujen
suorittamiseksi paremmassa asemassa kuin mikään muu maa. Sillä on
tilaisuus näyttää maailmalle, mitä kaikkea sosiaalisen yhteistyön
ja yhteiskunnallisten lakimääräysten avulla kyetään saamaan aikaan.
Kertoja ei tunne toista yhtä iloista ja huoletonta anglosaksilaista
kansaa. Kuitenkaan he eivät ole yhtä herttaisia kuin esimerkiksi
uusseelantilaiset, sillä heissä on paljon »hiomattomia särmiä». He
ovat äärettömän itserakkaita, heidän vieraanvaraisuutensa lähentelee
tungettelevaisuutta ja kuitenkin heidän aikomuksensa ovat mitä
parhaimmat. He ovat rohkeita ja heidän otteissaan on ripeyttä ja
elämänhalua. He ovat kaikin puolin arvokas kansa, vaikka kertojaa
ei miellyttäisi elää heidän joukossaan. Brittiläisen maailmanvallan
kohtalo riippuu Kanadasta ja Australiasta; kanadalaisten velvollisuus
on oppia paremmin tuntemaan tämä kansa. — Lausunto ei ole suinkaan
pelkkää imartelua, mutta ei liioin repivää arvostelua, vaikka
se onkin kirjoitettu kotiin palattua ja tarkoitettu yksinomaan
kanadalaisille. Samaan rotuun kuuluvan, mutta tykkänään erilaisella
maailmankatsomuksella varustetun, vilpittömän arvostelijan lausunto
on epäilemättä arvokkaampi ja luotettavampi kuin arvosteltavien oma
itseylistys tai tykkänään vieraan ja kansan luonnetta vaillinaisesti
ymmärtävän vieraan pintapuolinen arvostelu.
* * * * *
Australian englanti eroaa hyvin vähän Etelä-Englannin kielestä.
Australian eri seutujen asukkaiden ääntämisessä havaittavat
eroavaisuudet ovat niin vähäiset, että vierasmaalaisen on melkein
mahdotonta huomata mitään eroavaisuutta. Australia on kenties ainoa
maa maailmassa, jossa ei ole kielipolitiikkaa: koko mannermaalla
on nimittäin vain yksi kieli. Äänen vahvuutta ja sointua
muuttamalla ilmaistaan täällä niin kuin Englannissakin monia eri
merkitysvivahduksia, sama laulava puheensävy täällä kuin Englannissa.
Ääntiöiden vähyyden ja kerakkeiden velton lausumistavan huomaa
vieras täälläkin jonkin verran häiritsevän vaivatonta ymmärtämistä
puhelinkeskusteluissa, kiusa, jota ääntiörikkaampien kielten käyttäjät
eivät tunne. Australialaisen ääntämistavan tärkeimmät eroavaisuudet
ovat ääntiöiden runsaampi yhdistely ja epävarmuus monitavuisten
sanojen korostamisessa — sama korostaminen, johon englantia puhuvat
vierasmaalaiset niin helposti takertuvat ja joka heidät ensimmäiseksi
ilmaisee. Yleensä australialainen ääntämistapa kuitenkin on ainakin
yhtä selvä kuin englantilainenkin. Kaikkialle leviävien amerikkalaisten
filmien ja magasiinien ansiosta on sanakirjoihinkin alkanut ilmaantua
amerikkalaisperäisiä sanoja. Ja suurkaupunkien huonomaineisissa
kortteleissa puhutaan murretta, jonka lontoolaiset sanovat muistuttavan
Lontoon Cockney-murretta, tosin ääntämiseltään hieman vaimennettua.
Tällä murteella on jo julkaistu parodioita, vieläpä vakavia,
liikuttavia runojakin (_The Sentimental Bloke_ ja _The Moods of
Ginger Mick_, kumpikin C.J. Dennis'en kirjoittamia). Maalaisväestön
ja sivistyneistön piireihin murre tuskin tulee leviämään, sillä
esimerkiksi kouluissa ei suvaita senmukaista puhetapaa. Saattaa
olla, että Australian kieli joskus loittonee oikeasta »kuninkaan
englannista», niinkuin on käynyt Kanadan ja Yhdysvaltain kielelle;
mutta huomioonottaen maan asukkaiden melkein yksinomaan brittiläisen
alkuperän ei mitään huomattavampia muutoksia kielen suhteen tarvitse
pelätä vielä lähimpien vuosikymmenien aikana.
* * * * *
Australian uusi pääkaupunki, Canberra, sijaitsee vähän yli 300
kilometriä lounaaseen Sydneystä, omassa territoriossaan, jonka Uuden
Etelä-Walesin valtio on luovuttanut Liittovaltiolle. Melbournen ja
Sydneyn välillä vallitseva keskinäinen kateus ei nimittäin sallinut,
että jompikumpi näistä olisi valittu Liittovaltion hallituksen
pysyväiseksi asuinpaikaksi. Oli siis luotava uusi pääkaupunki, ja
se päätettiinkin rakentaa niin mallikelpoiseksi kuin nykyaikainen
arkkitehtuuri suinkin pystyisi. Järjestettiin asemakaavakilpailu, johon
kutsuttiin osallistumaan maailman kaikki arkkitehdit ja kilpailun
tuloksena hyväksyttiin vuonna 1912 kolme luonnosta, nimittäin
amerikkalaisen Walter Burley Griffinin, suomalaisen Eliel Saarisen ja
ranskalaisen Alfred Agachen luonnokset. Sitten ryhdyttiin rakentamaan
kaupunkia metsään. Suurta siitä ei aiottu, vaan kaunis tyyssija
parlamentinjäsenille ja valtion virkamiehille — paljon puutarhoja
ja puistoja. Melbourne sai kunnian olla hallituskaupunkina, kunnes
Canberran parlamenttitalo valmistuisi. — Canberran asemapaikka on 90
kilometriä merenrannalta, 560 metrin korkeudessa, kolmen metsäisen
vuoren välissä. Näköpiirissä on pitkä jono harmaansinisiä vuoria,
joiden huiput talvella ovat usean kuukauden ajan lumen peitossa. Niiden
takana, näköpiirin ulkopuolella, sijaitsee Kosciusko, Australian
korkein vuori (2 200 metriä). Canberran asukasluku pysyy vielä
monta vuotta kymmenissä tuhansissa, vaikka se asemansa puolesta,
laajan ja vähän tunnetun vuoriston läheisyydessä sijaiten, voikin
kehittyä tärkeäksi matkailijakeskukseksi. 9. päivänä toukokuuta 1927
toimitti Yorkin herttua loistavin juhlamenoin Canberran parlamentin
avajaiset väliaikaisessa parlamenttitalossa, julistaen samalla
Canberran Australian pääkaupungiksi. Vähitellen ministeriöt muuttavat
Melbournesta uuteen kotiinsa, jossa ennen pitkää käsitellään ja
päätetään kaikki liittovaltion asiat. Parlamenttitalo samoinkuin
ministeriötalotkin ovat hohtavan valkoisia, komeita kivirakennuksia,
joiden arkkitektonisen tyylin silmiinpistävin piirre on laakean
maiseman ja eukalyptustaustan kanssa niin hyvin sointuva vaakasuorien
linjojen käyttö. Canberra kantaa kuvaannollisesti puhuen aina maan
kansallisvärejä: hiekkateiden ja tiilikattojen puna, rakennusten
seinien puhdas valkea ja kaupunkia ympäröivien vuorten sininen
auer. Kaupunkia ja sitä ympäröivää territoriota hallitsee erikoinen
valtuuskunta, joka pyrkii valvomaan vapauteen tottuneiden alamaistensa
yksityisasioitakin, määräten esimerkiksi kunkin talonomistajan
viljelemään puutarhaa talonsa edustalla. Kokeilipa valtuuskunta
alueellaan vähän aikaa kieltolaillakin. Canberralaiset nurisevat ja
pitävät tällaisia toimenpiteitä yksilöllisen vapauden sortamisena.
Muuten näkyy jo merkkejä siitä, että uudesta pääkaupungista tulee
kansalliskulttuurin keskus; useita tieteellisiä ja teknillisiä
kongresseja on siellä jo pidetty, eri uskontokunnat rakentavat komeita
kirkkoja, ja koulumiehet suunnittelevat sinne oppilaitoksia, joihin
otettaisiin oppilaita kautta koko maan. Mutta toistaiseksi on kaikki
siellä vielä uutta, hyvin uutta...
* * * * *
Australian tärkein sisävesistö on Murray-Darling-jokien 3 600
kilometriä pitkä uoma, joka virtaa läpi eteläisen Queenslandin,
halkoo suurimman osan Uutta Etelä-Walesia ja Viktorian pohjoisosan.
Nämä ovat seutuja, missä ääretön kuivuus ja ylitsevuotava sade
vuorottelevat ja missä joet muodostavat vuodenajasta riippuen joko
sarjan erillisiä lammikolta tai yhtenäisen pitkän meren. Viime vuosina
rakennetuilla suurenmoisilla kastelulaitteilla on ollut kaksinainen
merkitys: kanavoimalla rutikuivia maita on sinne ensinnäkin saatu
loihdituksi viljavia vainioita ja menestyviä siirtokuntia, ja toiseksi
on jokilaivaliikenne tehty mahdolliseksi kautta vuoden. Suuret padot
— mainittavin niistä on Burrinjuck-pato Murrumhidgee-joessa —- monine
sulkusarjoineen tekevät jatkuvan laivaliikenteen mahdolliseksi tässä
hiekkakumpujen ja lakeuksien maassa. Jokilaivojen ei tarvitse enää
asettua »kesannolle» jonkin parin talon kylän rantaan veden tuloa
odottamaan. Nämä jokilaivat ovat siipiratastyyppiä, joiden rattaat
ovat sijoitetut joko kummallekin sivulle tai perään. Kovin matalassa
ne uivat — väitetäänpä niiden uivan märässä ruohossakin — mutta
kuljettavat yhtäkaikki suuria lasteja. Monet pikkukaupungit ja kylät
saavat sitä tietä kaikki kauppatavaransa... Laivat ovat itsekin
liikkuvia kauppapuoteja, jotka eivät häpeä pysähtyä, missä vain näkevät
rannalla varjostavan eukalyptuksen ja tietävät lähistöllä olevan
talopahasen... pari kimeää höyrypillin vihellystä, niin jo rientävät
talon rengit ja piiat ja lampaankeritsijät tuhlaamaan rahansa kaupungin
herkkuihin ja hepeniin. Paluumatkallaan laivat pysähtyvät yhtä
autioihin paikkoihin ja saavat lastikseen villapaaluja, jotka ne sitten
kuljettavat jollekin rautatieasemalle. Jokiliikenteellä ei ole, vahinko
kyllä, käytännöllistä yhteyttä meren kanssa.
* * * * *
Australiassa on muutamia yleisiä rakennuksia ja laitoksia, jotka
ansaitsevat erikoisen maininnan. Tasmanian suurisuuntainen
sähköistysyritys uhkaa vähitellen muuttaa »omenasaaren» savuavien
tehtaiden maaksi. Saaren keskiosan ylätasangoilla sijaitsevien monien
vesiputousten halpa käyttö voima on haarniskoitu voimalaitosten
palvelukseen ja niistä johdettu ristiin rastiin yli saaren.
Tasmanian halpa sähkö-virta alkaa jo kiinnostaa itse mannermaankin
tehtaanomistajia, — Sydneyn sataman poikki parhaillaan rakennettavasta
terässillasta uhkaa tulla maailman suurimpia. Tekniikan ja luonnon
vastakohtaisuutta symbolisoivat sillan kilometrinmittainen kaari
korkeine kivisine torneineen ja saarten ja niemekkeiden vielä monin
paikoin koskemattomat metsiköt. — Rinnan jättiläissillan kanssa
edistyvät maanalaisen rautatieverkon rakentaminen ja kaupungin ja
esikaupunkien välisten ratojen sähköistäminen. Näillä suurisuuntaisilla
yrityksillä on tietysti vastustajansakin, jotka moittivat hallitusta
liiallisesta varojen tuhlauksesta jo muutenkin tarpeettomasti
laajentuneen Sydneyn hyväksi ja pitäisivät sensijaan uusien teiden
ja rautateiden rakentamista ja uusien satamien avaamista valtiolle
paljon tärkeämpänä. — Tässä pitkien taivalten maassa, jos missään, on
lentoliikenne osoittautunut tarpeelliseksi. Mantereen luoteisosassa
esimerkiksi on kokonaista 1 900 kilometriä pitkä reitti, ja
Länsi-Queenslandissa ja Pohjois-Australiassa on asutuskeskuksia, jotka
ilman lentoliikennettä olisivat parin viikon matkan päässä lähimmästä
naapuristaan.
* * * * *
Alkuperänsä perusteella voidaan australialaiset laskea pohjoismaisiin
kansoihin kuuluviksi, joten on vain luonnollista, että liiallinen
alkoholinkäyttö on yksi sikäläisiä probleemeja. Huolimatta siitä,
että maa tuottaa suuren määrän viiniä, ei viiniä kuitenkaan nautita
pöytäjuomana, kuten Etelä-Euroopan maissa, vaan teetä — ainaista
väkevää teetä. Mitään muuta erikoista kansallisjuomaa australialaisilla
ei ole, joten he ryyppäävät ja juovat vähän kutakin: olutta, viskiä,
viiniä, konjakkia, liköörejä, vieläpä rommiakin — tuota pionieerien
ja merirosvojen eliksiiriä. Lieventävinä asianhaaroina on kuitenkin
otettava huomioon sekä kuiva maasto että janottava ilmasto.
Brittiläisen kunniakäsitteen mukaan herrasmiehen ei sovi ryypätä
yksin. Mutta ainahan siihen löytyy kumppaneja, ei muuta kuin juodaan
yhdessä lasi terveydeksi, »good luck!» Raittiusseuroja on myöskin
kaikissa suuremmissa yhteiskunnissa, mutta tähän asti niiden toiminta
on rajoittunut kapakkain aukioloajan lyhentämiseen. Ennen sotaa kapakat
olivat avoinna 11 saakka illalla, mutta nyt ne on suljettava kello 6
ja sunnuntaisin pidettävä koko päivän kiinni. Uudessa Seelannissa on
joissakin kunnissa kokeiltu kieltolailla, mutta tulokset ovat olleet
melko masentavia. Siellä niinkuin Australiassakin on kieltolain
vuoksi järjestetty kansanäänestyksiä, mutta kansan enemmistö on aina
ilmaissut hylkäävän kantansa. Palanneet sotilaat ovat kaikki järjestään
äänestäneet kieltolakia vastaan, he oppivat Euroopassa käsittämään,
että kohtuullisella alkoholinkäytöllä ja hillittömällä juopottelulla on
ero.
* * * * *
Matkailijalle ja luonnonihailijalle Australia voi tarjota mitä
moninaisimpia nähtävyyksiä. Queenslandin troopillisessa pohjoisosassa
viehättävät pohjoismaalaista korallisaaret, palmurannat ja kaikissa
etelämeriromaaneissa ylistetyt safiirinsiniset laguunit. Siellä on
myöskin vuoria, sekä vihreitä että lumipeitteisiä. Uuden Etelä-Walesin
rannikko taasen muistuttaa hyvin paljon Etelä-Ranskan lazurirannikkoa:
vuoret kohoavat merestä melkein kohtisuorina; niiden juurella
punarakennuksiset pikkukaupungit ovat kuin pienuuttaan kyyryssä;
vuorten ja rannan väliseen kapeaan maasuikaleeseen on valtameri
aikojen kuluessa syönyt tuhansia hiekkarantaisia poukamia; ja kaiken
yllä paahtaa aurinko kesät, talvet. Rannikon kauneutta tosin hieman
häiritsevät sinne tänne hajoittautuneet hiilikaivosryhmät. Sydneystä
lähtee laivoja enemmän tai vähemmän säännöllisin kulkuvuoroin melkein
kaikkiin Tyynen valtameren saariin, mitä moninaisimpiin »uusiin»
maihin: Uuteen Seelantiin, Uuteen Kaledoniaan, Uusille Hebrideille,
Uuteen Guineaan, Uuteen Britanniaan, Uuteen Irlantiin, Salomon-,
Marshall-, Gilbert-, Ellice-, Fidshi- ja Tonga-saarille — haaveiden ja
harhakuvitelmien maihin. Lähellä Sydneytä sijaitsevat jyrkänteistään
ja syvistä laaksoistaan tunnetut Siniset Vuoret, joiden huipulla
saattaa tukahduttavan kuuman päivän hämärtyessä nähdä leiskahtelevia
sähköilmiöitä, etelän »Kalevantulia». Näkemisen arvoiset ovat myöskin
vähän etäämpänä sijaitsevat Armidale-vuoret. Kosciusko Uudessa
Etelä-Walesissa ja Buffalo Viktoriassa ovat kumpikin kuuluisia
matkailijain nähtävyyksiä ja talviurheilupaikkoja. Tasmanian vihreä
saarivaltio tarjoaa puolestaan matkailijalle ja luonnonihailijalle
mitä monipuolisinta nähtävää: vuoristoja kristallinkirkkaine järvineen
ja hyppelehtivin puroineen, jylhiä kalliorantoja ja rauhallisia
vihreitä laaksoja; luonto on siellä suurenmoinen niin kesällä kuin
talvellakin. Länsi-Australian lounaiskulma taasen on mainittava
suurisuuntaisen metsäteollisuutensa ja jättiläismäisten puittensa
vuoksi. Käynti jollakin suurehkolla lammasasemalla kerintäaikana tai
kaivoskaupungissa tai jossakin eristetyssä erämaan kaupungissa siinä
vihjeitä matkailijalle, joka tahtoo tutustua muuhunkin kuin vain
suurkaupunkilaisten touhuun ja huvituksiin.