Nuori ja harvaanasuttu maa, missä luonto vielä on suurimmalta osalta
esihistoriallisen koskematonta, ei ole juuri omiaan edistämään kansan
henkisten virtausten kehittymistä. Aineellisuuden ajatukset ja tarpeet
tahtovat syrjäyttää kaiken vähemmän konkreettisen; ja anteliaaseen
luontoon luottavan väestön verraten helppo elämä yllyttää enemmän
huvitteluun kuin vakavaan henkiseen uurastukseen.
Tästä huolimatta tai oikeammin juuri sen vuoksi Australiassa
kiinnitetään varsin suurta huomiota sekä henkiseen elämään ja
kasvatukseen että uskontoon ja moraaliin. Varsinkin kasvatukselle on
opittu antamaan yhä suurempaa arvoa. Kansanopetus on pääasiallisesti
valtion huolehdittavana; kullakin valtiolla on hyvin keskistetyt
järjestelmänsä, jotka ulottavat toimintansa maan kaukaisimpiin kolkkiin
asti. Kansan suuri enemmistö onkin saanut kasvatuksensa näiden
järjestelmien suojassa, vaikka niiden opetusohjelma aina viime vuosiin
saakka onkin käsittänyt enemmän niin sanottuja käytännöllisiä kuin
puhtaasti opillisia aineita.
Viime vuosina on kuitenkin ruvettu kiinnittämään yhä suurempaa huomiota
muiden maiden opetusmenetelmiin ja myöskin alettu soveltaa niistä
saatuja kokemuksia omiin järjestelmiin. Teknillisten koulujen lisäksi
on valtioiden toimesta perustettu myöskin lukioita, joiden ohjelma
käsittää myöskin vieraita kieliä ja muita opillisia aineita. Ennen
lopetti suurin osa nuorisoa koulunkäyntinsä pakollisen valtionkoulun
käytyään ja siirtyi sitten apulaisiksi myymälöihin tai konttoreihin.
Nyt valitsee yhä useampi kyvykäs nuorukainen tietopuolisen alan ja
jatkaa opintojaan yliopistoon saakka.
Yksityisiä lukioita eli niinsanottuja sisäoppilaitoksia on ollut
olemassa jo monia vuosia; ne ovat pääasiallisesti uskonnollisten
järjestöjen, anglikaanisen, katolilaisen, metodistisen,
presbyteriläisen ym. kirkkokuntien pystyssä pitämiä. Niiden ohjelma
ja henki koetetaan pysyttää mahdollisimman lähellä Englannin suurten
college-laitosten perintätapoja. Erään tällaisen perintätavan mukaan
pitäisi collegen oppilaan koettaa ensi sijassa pyrkiä hallituksen
palvelukseen.
Työväenpuolueen kasvamisesta ynnä muista seikoista johtuu kuitenkin,
ettei hallitseva luokka Australiassa ole niin suuressa määrin
peräisin näistä college-laitoksista kuin vastaava luokka Englannissa.
Vapaaoppilaiksi sekä yksityisiin että valtion lukioihin otetaan
vuosittain määrätty luku kyvykkäitä alkeiskoulujen oppilaita. Myöskin
yliopistot jakavat vapaaoppilaspaikkoja etevimmille lukiolaisille.
Tällä tavoin voivat muutamat oppilaat saada täydellisen oppikurssin
ilmaiseksi, tarvitsematta ensinkään turvautua vanhempiensa
taloudelliseen apuun, sillä ilmaiseen opiskeluoikeuteen sisältyy
myöskin pieni määräraha oppilaan ylläpitokustannuksia varten.
Joka valtiolla on oma yliopistonsa; näistä ovat Sydneyn ja Melbournen
yliopistot huomattavimmat ja on niissä kummassakin edustettuina
kaikki tärkeimmät tiedekunnat. Muiden valtioiden yliopistot ovat
luonnollisesti paljon pienempiä; Queenslandin ja Länsi-Australian
yliopistot ovat peräisin vielä tältä vuosisadalta. Yliopistot
pidetään yllä valtion kustannuksella mutta saavat ne silti aika ajoin
huomattaviakin avustuksia yksityisiltä henkilöiltä; tähänastisten
yliopistolahjoitusten yhteinen summa on yli miljoona puntaa (noin 200
milj. Suomen markkaa).
* * * * *
Uskonnolliselta näkökannalta Australia ei eroa paljoakaan Englannista.
Siihenkin nähden voitaisiin soveltaa määritelmää jonka ranskalainen
satiirikko ja herkkusuu antoi Englannista nimittäin, että se on
sadan uskonnon ja vain yhden kastikkeen maa. Mitään virallista
valtionuskontoa ei ole, vaikka Australian anglikaaninen kirkkokunta
onkin yhteydessä Englannin anglikaanisen kirkon eli sikäläisen
valtionuskonnon kanssa ja vaikka kansallisissa juhlatilaisuuksissa
toimitettavissa jumalanpalveluksissa seurataankin anglikaanisen
kirkon uskontoseremonioita. 44 prosenttia koko väestöstä on
anglikaaneja — ainakin teoriassa. Katolilaisia on suhteellisesti
enemmän kuin Englannissa eli lähes 20 prosenttia johtuen tämä
suhde-enemmyys irlantilaisten runsaslukuisesta siirtolaisuudesta ja
heidän nopeasta lisääntymiskyvystään. Englannin puritaaniset piirit,
joiden ohjelmaan kuuluu alkoholin, tupakan, tanssin, arpajaisten ja
sunnuntai-teatteriesitysten ynnä monien muiden huvien kielto, ovat
Australiasta löytäneet otollista maaperää aatteilleen, ovatpa jo
ryhtyneet niitä käytännössä toteuttamaankin. Näiden kiihkoilevien
»maailmanparantajien» ansiosta on maassa jo kokonaisia seutukuntia,
jotka ovat yhtä yltiöpuritaanisia kuin muutamat kuuluisiksi käyneet
Amerikan itäiset valtiot.
Tämä on muuten arka puheenaihe maassa, jossa uskonnolliset mielipiteet
näyttelevät niin tärkeätä osaa. Tietysti sielläkin on yksilöitä,
jotka eivät paljoakaan piittaa uskonnosta, mutta myönnettävä on, että
varsinkin katolinen kirkko sekä anglikaanisen kirkon katolilaisuutta
hipova äärimmäinen oikeisto, ns. rituaalinen suunta, johtavat suuressa
määrin kannattajiensa yhteiskunnallista ja valtiollista toimintaa.
Anglikaanisen ritualismin kannattajia on enimmän Queenslandissa.
Kysymys uskonnon opetuksesta valtion kouluissa on alituiseen esillä.
Opetuslain mukaan ei valtion ylläpitämissä kouluissa opeteta ollenkaan
uskontoa. Eri uskontokuntien jäsenet, jotka eivät hyväksy kouluopetusta
ilman uskontoa, ovat perustaneet omia koulujaan. Vaatimus, että valtion
olisi avustettava näitä yksityisillä varoilla pystytettyjä kouluja, ei
ole vielä saanut yleisempää kannatusta.
* * * * *
Sanomalehdistö esittää Australiassa tärkeämpää osaa kuin monissa muissa
maissa. Lehtiä ilmestyy siellä suhteellisesti vähän: Melbournessa ja
Sydneyssä esimerkiksi on aivan viime vuosiin saakka ollut ensimmäisessä
kolme ja jälkimmäisessä neljä lehteä. Vaikutusvaltaiset pääkaupunkien
lehdet johtavat myöskin maan yleistä mielipidettä.
Vanhimmat ja enimmän luetut lehdet ovat hyvin toimitettuja, mutta
yleensä vanhoillisia; tavallisesti ne ovat luotettavia, ellei ole
kysymys politiikasta. Ulkomaan uutisia on verraten vähän, sillä
sähkösanomamaksut ovat kalliita. Viime vuosina on täälläkin alkanut
ilmestyä joitakin kevytmielisiä sensatsionilehtiä, jotka näyttävät
kokonaan unohtavan sanomalehden todellisen tarkoituksen: tiedoittaa
tärkeitä päivän tapahtumia. Onneksi ei tämänkaltaisilla lehdillä
sentään ole suurtakaan merkitystä yleisen mielipiteen luomisessa
yhteiskunnallisista ja valtiollisista kysymyksistä. Maaseudulla taasen
ovat päivälehtien kuvitetut ja monisivuisilla maamiehenosastoilla
varustetut viikkojulkaisut tärkeintä luettavaa.
* * * * *
Kirjailijoitakaan ei puutu Australiasta. Siirtolaisuuden kunniallisten
uranuurtajien samoin kuin sen alkuvuosien rangaistusvankien
elämästä on kirjoitettu muutamia lukemisen arvoisia romaaneja.
[Mainittavimpia proosakirjailijoita ovat: »Rolfe Boldrewood» (T.E.
Browne), Marcus Clarke, Henry Kingsley (pioneerien, karja- ja
lammasasemien, maantierosvojen ja rangaistusvankien kuvaajia),
Bernard Cronin (etupäässä romaaneja Tasmanian metsistä), rouva Æneas
Gunn (elämästä harvaanasutussa Pohjoisessa Territoriossa), E.J.
Brady (elämästä jokilaivoissa, troopillisesta Queenslandista, ym.),
Arthur Adams, Edward Dyson (työväenluokan elämästä kaupungeissa)
ja Roy Bridges.] Nykyjään sikäläiset romaanikirjailijat valitsevat
aiheensa objektiivisemmilta aloilta. Runoseppiä siellä on aina ollut
puuttumattomiin. [Runoilijoista mainittavimpia ovat: Adam Lindsay
Gordon, Henry Clarence Kendall, George Gordon McCrae, Viktor J. Daley,
C.J. Dennis, »Banjo» Paterson ja Henry Lawson; viimeksimainittu on
kirjoittanut myöskin suorasanaisia kuvauksia työmiesten ja kulkurien
elämästä.] Poliittinen ja kirjallinen viikkojulkaisu »Bulletin»,
perustettu yli neljäkymmentä vuotta sitten, oli aikoinaan arvokkaana
tukena nuorille kirjailijoille julkaisten palstoillaan yksinomaan
puhtaasti Australia-aiheisia tai australialaisten kirjoitelmia.
Mutta sanoma- ja aikakauslehdille käy usein kuin ihmisille:
leimuavan radikaalinen ja tasavaltalainen nuori julkaisu vanheni ja
muuttui vakavien kirjailijain ja vakavien aatteiden vanhoilliseksi
kannattajaksi, ottaen vielä lisäksi ohjelmaansa parempiosaisten etujen
ja englantilaisystävällisen politiikan ajamisen. Nykyjään saavat nuoret
runoilijat etsiä kannatusta muilta tahoilta.
Muissakin maanosissa tunnetuiksi tulleita laulajattaria ovat
Melba (Helen Armstrong, joka kuuluisuutensa vuoksi kohotettiin
aatelisarvoon), Amy Castles ja Elsa Stralia (Elsa Fischer).
Australian yksitoikkoiset maisemat ikäänkuin kätkevät kauneutensa
pintapuolisen katselijan silmäin edestä. Täytyy olla taiteilija
kyetäkseen ymmärtämään ja muille kuvaamaan Australian luonnon kauneutta
ja värien rikkautta. Mainittavimpia maalareita ovat McCubbin,
Longstaff, Hans Heysen, Edward Officer, Tom Roberts ja Blamire Young.
Kuvanveistäjistä kuuluisin on Sir Bertram Mackennal, joka on luonut
maineensa ulkomailla; arvokkain hänen synnyinmaahan jääneistä
teoksistaan on kolmiryhmä »Pako Pompeijista», jota säilytetään
Ballaratin museossa. Hän on piirtänyt ja kaivertanut Englannin ja
Australian nykyisiä metallirahoja koristavan kuninkaanpään.
Dekadenttinen piirtäjä Norman Lindsay on tullut tunnetuksi »Bulletinin»
ja osaksi myöskin muiden australialaisten julkaisujen monivuotisena
kuvittajana. Hänen Rabelais'hen piirtämät kuvansa ovat saaneet osakseen
suurta huomiota.
Professori Gilbert Murray, Eurypideksen modernin englantilaisen
käännöksen suorittaja ja Kreikan kielen professori Oxfordin
yliopistossa on syntynyt Australiassa. Tunnetumpi Australiassa on
kuitenkin hänen veljensä, Sir J.H.P. Murray, Papuan (Brittiläinen Uusi
Guinea) monivuotinen menestyksellinen kuvernööri.
Eristetyn asemansa ja pienen asukasmääränsä vuoksi Australia ei voi
vielä tarjota sanottavia mahdollisuuksia henkisesti lahjakkaille
yksilöille tai taiteellisille kyvyille. Tästä onkin johtunut, että
etevimpien taiteilijain on täytynyt lähteä ulkomaille etsimään, ei
innoitusta, vaan kokemusta ja toimeentuloa — maista, jotka ovat
kehittyneempiä ja varakkaampia ja joissa taloudellisten hyödykkeiden
ammentaminen luonnosta ei ole niin polttavasti etualalla. Toivoa
saattaa kuitenkin, että osaksi meidän päiviemme aikaa ja avaruutta
vallitsevien keksintöjen ja osaksi omien syvempään henkiseen elämään
tähtäävien pyrkimystensä ansiosta Australia on lähitulevaisuudessa
astuva arvokkaalle sijalle maailman kulttuurikansojen parvessa.