Siperia on laaja, äärettömän laaja, ulottuen Uraalista Tyyneen
valtamereen. Näin laajalle alueelle mahtuu hyvin erilaista, sen tietää
jokainen ja kumminkin täytyy alituiseen huomauttaa sitä. Se mikä
yhdessä paikassa pitää paikkansa ei sovellu kaikkialle. Mutta sittenkin
on suuressa osassa Siperiaa paljon yhtäläistäkin.
Ilmasto ensinnäkin on mannermaan ilmastoa. Talvet ankaran kovia.
Irkutskissa, joka on samalla korkeudella kuin Amsterdam, kertoi eräs
luotettava henkilö huomanneensa kovimmaksi pakkaseksi -61° C. Minäkin
olin tilaisuudessa huomaamaan -56° C. Kylmin kuukausi on joulukuu. Jo
tammikuu on vähän parempi. Suuressa osassa Siperiaa on lunta vähän.
Irkutskissa oli jonkun verran, niin että hyvin ajettiin reellä.
Tchitassa ei sitä ollut juuri ollenkaan. Siellä ajetaan aina rattailla.
Olemme kumminkin kuulleet puhuttavan Siperian äärettömistä
lumimääristä. On olemassa laaja lumialue, jossa on mahdottomat määrät
lunta. Siihen kuuluu pohjoisin osa Siperiaa, koko Jakutskin lääni y.m.
Tobolskin seuduilla sanottiin myös olevan paljon lunta.
Tästä lumettomuudesta johtuu, että maa jäätyy syvältä. Toisin paikoin
ei routa lähde maasta koskaan. Toisin paikoin vasta elokuussa. Tämä on
laaja ja moninainen ilmiö, eivätkä tiedemiehetkään sitä ole vielä
tyydyttävästi selittäneet. Tästä maan ikuisesta jäätyneisyydestä johtuu
monta seikkaa. Muun muassa puiden juuret, jotka muunlaisessa maassa
ovat paalujuuria ja tunkevat suoraan alas syvälle maan sisään, niinkuin
männyn, kasvavat täällä pitkin maan pintaa. Metsät tulevat sen kautta
harvemmiksi.
Mannermaa-ilmastoon kuuluu myös ilman tavaton kuivuus. Se on toisin
paikoin suorastaan tuskallinen. Sateet ovat monin paikoin kesällä hyvin
rankkoja saaden aikaan maanvieremiä.
Tässä yhteydessä sananen maanjäristyksistä. Olin Irkutskissa kun
alkuvuodesta 1917 Kamtshatkassa oli kova maanjäristys. Ei se tuntunut
ollenkaan Irkutskissa. Siellä kumminkin silloin tällöin on
maanjäristyksiä. Viime kymmenen vuoden kuluessa kertoivat neljä kertaa
olleen huomattavan maanjäristyksen. Sitä ei kestä muuta kuin muutamia
sekunteja, mutta eivät sekunnit koskaan muulloin tunnu niin pitkiltä.
Jos sattuu olemaan monikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa, huomaa
seinien huojuvan ja ryskävän. Astiat tärisevät pöydiltä pois. Hevoset
ja koirat tuntevat sen edeltäpäin, hikoilevat ja vapisevat. Ihmiset
valtaa suuri kauhu ja he pakenevat huoneistaan. Tohtori B. kertoi,
kuinka kerran eräs vanha neiti, joka oli hänen klinikassaan,
vuoteestaan pakeni semmoisenaan kuin hän siinä oli, keskellä päivää
kadulle vahtimestarien ajaessa häntä takaa.
Olin kerran erään tuttavani luona. Hän istui toisella puolella
kirjoituspöytää, minä toisella. Minulla ei ole tapana tärisyttää
polvea, mutta miten lienen sen sillä kertaa tehnyt. Tuttavani kalpeni
ja sanoi kauhistuneena, mitä se on, mikä se tärisee. -- Minä hämilläni
pyysin anteeksi. Vasta vähitellen hän rauhoittui. Perästäpäin pääsin
asian perille. Hän luuli maanjäristyksen tulleen.
Siperian merkillisimpiä luonnon ilmiöitä on Baikaljärvi. Sen
tutkimiseen olisi varattava vuosia, jotta osaisi sitä osapuilleen
kuvata. Mainitsen tässä vain muutamia seikkoja. Mongoolit kutsuvat sitä
nimellä: Baikul = rikas järvi tai Dalai-Nor = pyhä järvi. Toisen
selityksen mukaan sen nimi on Bai-gal = tulen olinpaikka. Baikalia
ympäröi jylhä vuoristo. Se on harvoin korkeampi kuin 1800 metriä meren
pinnan yläpuolella eli noin 1300 m Baikalin pinnasta. Korkein huippu on
Khamar-dabun lounaisrannalla. Se on 2200 m m.p.y.
Baikal on 34,180 m2, siis lähes kaksi kertaa niin suuri kuin Laatokka.
Se on maailman makean veden järvistä kolmas. Suurempia ovat vaan
Viktoria Njansa ja Tanganjika Afrikassa. Sen keskisyvyys on 250 m,
suurin syvyys 1522 m. Sen pinta on 462 m meren pinnan yläpuolella, sen
pohja on siis syvimmiltä kohdilta 1060 m meren pinnan alapuolella.
Baikalia voi pitää suurena painumana maapallon pinnassa. Se jäätyy
luonnollisesti myöhään. Saattaa olla -40° C, kun se vielä on avoinna.
Jää taas lähtee verrattain myöhään.
Baikalin saarilla on paljon kalalokkeja, haikaroita ja merimetsoja
(Phalacracorax carbo).
Onpa Baikalissa hylekin. Sama kuin Laatokassa, vaikka sitä täällä
kutsutaan Phoca baicalensis. Sen arvellaan joskus tulleen Jäämerestä
Jeinsei- ja Angara-jokia myöten ja täällä muodostuneen erityiseksi
lajiksi. Burjaatit kutsuvat sitä nimellä njerp, mikä nimi ihmeellisesti
muistuttaa suomalaista nimitystä norppa. Yhden hylkeen sanotaan antavan
kolme puutaa rasvaa. Burjaatit syövät sen lihaa. Kaloja on Baikalissa
monenlaisia. Sampi asustaa siinä nousten Selenga-jokeen. On useita
lohensukuisia, on omul-kalaa, Coregonus oxyrrhyncus nimistä
siikalaatua y.m. Baikalille omituinen on syvän veden kala golomjanka
(Callionymus-ryhmään kuuluva Comephorus baicalensis). Se asustaa hyvin
syvillä, sanotaan 600 m syvyydessä. Ulkonäöltään se muistuttaa
valtamerien lentokalaa. Naaras ei laske mätiä, vaan synnyttää eläviä
sikiöitä, jonka jälkeen se kuolee. Kun tämä syvän veden kala joutuu
veden pinnalle, hajoaa se paineen vähetessä. Marraskuussa ovat järven
rannat täynnä sen ruumiita, jotka kootaan ja joista keitetään hyvää
traania, sillä se on ihrainen, vaikka lihaa on vähän ja se on
huonomakuista.
Baikalin vedessä ja rannikoilla elää monenlaisia merkillisiä alhaisia
eläimiä, joiden heimolaisia tavataan vaan suolaisissa merissä.
Merkillisimpiä taitaa olla muuan piisieni. Myös krapueläimiä kuuluu
olevan monta eri laatua.
Viime aikoina on opittu ihailemaan Baikalin kauneutta ja kesä-aikana
alkoi matkailijoita suuntautua sen rantamille.
Kaukaa Mongoliasta laskee Baikaliin Selengajoki. Baikalista vie Angara
vedet Jeniseijokeen, joka laskee Jäämereen. Selenga + Angara + Jenisei
on 5,200 km. pitkä, se on pituudeltaan viides virta maailmassa. Sen
koko alue on 2,550,000 km2, seitsemäs järjestyksessä. Jenisein lähteet
Mongoliassa ovat 1600 m merenpintaa ylempänä, Siperian rajalla 1000 m
ja Jeniseiskissä 71 m. Siitä eteenpäin se on harvoin vähemmän kuin
kaksi kilometriä leveä. Ylläolevasta käsittää kuinka tavattoman
voimakas virta Angarassa täytyy olla. Jenisein yli kuljin
Krasnojarskissa. Oikein hämmästyin nähdessäni kuinka tavattoman korkea
ja jyrkkä itäinen ranta on ja kuinka pitkälti laakea läntinen ranta.
Baikaljärvellä on nyt höyrylaivaliikettä. Kulkeepa höyrylaivoja
Selengajoella Verhneudinskista ylöspäin. Olisi suuremmoista kulkea
Selengata niin pitkälti kuin pääsee. Siitä olisi matkaa vain pari
peninkulmaa kolmoiskaupunkiin Kiahta-Troitskskosafsk--Maimatshin.
Ja sieltä pääsisi näkemään maailman suurimpia merkillisyyksiä.
Léna-joki (ei Lena niinkuin meillä tavallisesti neuvotaan) alkaa
Baikalin itäpuolella olevasta vuoristosta, saamatta siitä kumminkaan
vettä.
Metsät Siperiassa yleensä ovat köyhät lajeista: petäjää, kuusta,
lehtikuusta, sembramäntyä, koivua, poppelia ja muutamia muita. Näin
suuria lehtikuusia, vanhoja puita. Vanhemmiksi tultuaan ne tulevat
tasalatvaisiksi kuin vanhat hongat. Kukkivia puita Siperiassa on tuomi
ja siperialainen omena (Pyrus baccata). Niitä siellä rakastetaan ja
ihaillaan ja istutetaan puutarhoihin.
Kukkasmaailma Siperiassa on hyvin rikas. Siellä on varmaankin
saatavissa monenlaisia uusia koristekasveja. On monenlaisia
Iris-lajeja, on Paeonioita, on liljoja ja monen monia, joita en tässä
voi ruveta luettelemaan. Suosittu kukkakasvi on "neidon kenkä"
Cypripedium.
Erikoisesti laajoille aloille karakteristinen on Rhododendron
parviflorum. Se on noin 1/2-1 m korkuinen varpukasvi. Punaset kukat
puhkeavat varhain keväällä, osittain ennen lehden tuloa. Sen
venäläinen nimi on bogulnik. Tchitan seuduilla se on yhtä yleinen kuin
meillä kanerva. Havumetsissä sitä on joka paikassa, kaupungin
laitakaduillakin. -- Vielä mainittakoon, että Transbaikaliassa kasvavat
rabarberi ja parsa villinä, vaikka harvat ihmiset ymmärtävät niitä
hyväkseen käyttää.
Olin tilaisuudessa Tchitan museossa käymään läpi Transbaikalian ja
Dahurian herbariumin ja sen perustalla uskallan väittää, että täällä
olisi botanistilla paljon kiitollista työtä. Ja luulen viljelijänkin
siellä voivan tehdä erinomaisia löytöjä.
Minun on huomautettava, että se, mitä sanotaan Siperian ilmastosta ja
kasvullisuudesta ei koske niinkutsuttua ranta-aluetta Amur-joen alisen
juoksun varsia ja sen ja meren välistä maakaistaletta. Siellä on
ilmasto lauhkea, lämpö harvoin alle -10° C. Kasvullisuus on rikas,
pyökki- ja tammimetsiä on runsaasti. Se on Siperian ihanin maakunta.
Siperiassa on yleisesti tunnettu puheenparsi; Siperiassa ovat kukat
ilman tuoksua, linnut ilman laulua ja naiset ilman sydäntä. Etenkin
mitä lintuihin tulee, kuuluu se pitävän paikkansa. Pikkulintuja on
vähän ja ne eivät laula.
Eläinkunta on muuten rikas ja luonnollistahan se onkin. Siperiahan on
äärettömän laaja, moninainen ja harvaan asuttu maa.
Altai-vuoristossa on monenlaisia metsäneläimiä, eri lajia hirviä ja
kauriita, villejä lampaita y.m. Siellä on metsästäjän luvattu maa.
Pohjoisessa on sekä kesyjä että villejä peuroja. Karhu, ahma, ilves,
susi liikkuvat laajalti. Kettuja on sekä tavallisia että harvinaisia
muunnoksia. Eipä soopelikaan vielä ole sukupuuttoon kuollut. Talvella
16-17 saatiin pitkistä ajoista soopeli läheltä Tchitan kaupunkia.
Tuleepa joskus tiikeri Mantshuuriasta Siperian puolelle.
Mineraloogisessa suhteessa on Siperia äärettömän rikas. Se tarjoaa
kaikkea mitä maa tarjota voi. Kivihiiltä on pohjoisessa Jenisein ja
Lenan välillä laajat kentät. Eikä se siellä ole syvältä maan sisästä
haettava, vaan on se pinnassa. Kunhan kulkuneuvot sinne paranevat,
saadaan sieltä kivihiiltä rajattomat määrät. Kivihiiltä on muuallakin,
Irkutskin ja Tchitan läheisyydessä ja sieltä sitä louhitaan.
Rautakaivoksia on muun muassa Petrofski savod, 385 virstan matkan
päässä Tchitasta. Tinaa on m.m. Olovjannajassa, joka on lähellä
Mantshuurian rajaa, hyvin runsaasti ja helposti käytettävässä muodossa.
Näin kauniita palasia puhdasta vaskea, jotka oli tuotu jostakin
kaivoksesta Irkutskin läänissä. Kultaa huuhdotaan monista joista
Siperiassa, niinkuin yleisesti tiedetään. Joen vesi ne tuo mukanaan
vuorista, näitä alkulähteitä paraillaan innokkaasti etsitään.
Saksalaiset sotavangit löysivät suuria määriä kallisarvoista
volfram-metallia. Volframteräs lienee parasta terästä, joten volframin
kysyntä on rajaton. Vielä on kalkkikiveä, on monenlaista asbestia, on
jos jotakin kivilajia, porfyyriä, serpentiiniä, seleniittiä ja mitä
kaikkea ne lienevätkin. On sementiksi sopivaa savea.
Jalokiviä saadaan Uraal-vuoristosta, saadaan Altai-vuoristosta ja
luultavasti monesta muustakin paikasta. Transbaikaliassa kuuluu Uralgan
seutu olevan mineraloogisessa suhteessa rikkaimpia. Puoli- ja
koko-jalokivistä mainittakoon vain: rubiini, smaragdi, safiiri,
aleksandriitti, almandiini, ametisti, joita on hyvinkin kauniita,
akvamariini, joka ehkä on yleisin, topaassi, joita on niin suuria, että
näin kokonaisia pikkumaljoja topaasista y.m.
Mineraalivesiäkin saadaan Siperiasta. Paraimpia ovat darasun ja
jamarofka, joita saadaan entisiltä keisarillisilta domeeneilta.
Kotieläimistä ansaitsisi hevonen aivan oman lukunsa. Siperiassa
yleisesti käytetty hevonen on n.k. mongoolialainen hevonen. Se on
pieni, takkuinen, pää profiilissa katsoen omituisen pyöreä. Väriltään
se on niin monenkarvainen kuin hevonen ikinä olla saattaa, on valkeita
ja mustia ja raudikkoja, on yksivärisiä ja kirjavia. Ei se mikään
kestävä kuorma-hevonen ole, mutta hyvä ajohevonen ja ennen kaikkea
oivallinen ratsu. Tämä hevonen on vähään tyytyväinen ja kestävä.
Siperian kauheassa pakkasessakin se saa seista ulkona. Olin
tilaisuudessa sen itse huomaamaan. Eräässä talossa, jossa Tchitassa
asuin, oli talonomistajalla 16 hevosta. Kävin hänen talliaan
katsomassa. Sinne mahtui vaan viisi hevosta, muualta tuodut
rotuhevoset: Kotoiset hevoset saivat seista koko talven ulkona ja
pakkasta oli kuitenkin yli -50° C. Ei näille edes oltu tehty mitään
katosta, jykevistä hirsistä vaan oli kyhätty soimet.
Tuomari Gerke, joka ennen oli ollut tuomarina Altai-vuoristossa,
kertoi, että sikäläisillä kirgiisseillä on suuret määrät hevosia.
Eräälläkin kirgiissiknääsillä oli ollut 10,000 hevosta. Hyvä hevonen
maksoi siellä 50 ruplaa ja kaikkein paras sata. Hevosen laitumesta
maksetaan puolitoista ja kaksi ruplaa kesästä ja kesä on siellä pitkä.
-- Siellä hevosten maassa on tietysti joka pikku pojalla ja pikku
tytöllä oma ratsunsa.
Paljon nautakarjaa pitävät etenkin burjaatit. Niitä käytetään
vetojuhtina ja teurastuskarjana. Ne ovat suuria, raskaita,
suurisarvisia, mustia, tummanruskeita, harmaita, valkosia, enimmäkseen
yksivärisiä. Lihaa useimmissa osissa Siperiaa on saatavissa yllin
kyllin. Kun Tchitahankin määrättiin lihattomia päiviä, joutui köyhempi
kansa hätään. Lähetystö kävi kuvernööriltä kysymässä: mitä nyt syödään,
sillä lihallahan täällä juuri eletään. Kuvernööri peruutti määräyksen.
Siperiassa viljellään ruista, vehnää, ohraa, kauraa. Vehnäkin ehtii
valmistua, sillä kesät ovat lämpimät ja pitkät. Maata muokataan vähän
eikä lannoiteta juuri ollenkaan. Muutaman vuoden perästä otetaan uusi
kaistale viljelykseen.
Kuvaavaa Siperian ilmastollisille oloille on, että esim. Barnaulissa,
jossa talvet ovat äärettömän kylmät, meloonit kypsyvät avomaalla.
Kylmistä ja vähälumisista talvista taas johtuu, että monivuotiset
viljelyskasvit yleensä eivät kestä talvea. Sireenipensas jo on liian
arka. Omenapuita ei viljellä koko Siperiassa muualla kuin Itä-Siperian
ranta-alueella. Ainoastaan siperialainen marja-omena menestyy hyvin.
Mutta sitä kasvatetaan lähinnä kauniiden kukkiensa vuoksi. Irkutskissa
olivat suuret puutarhat sitä täynnä. Marjapensaatkaan eivät täällä
menesty. Erityisenä merkillisyytenä kerrottiin, että Omskissa eräs
muualta tullut oli yrittänyt omenia kasvattaa eikä ollut kokonaan
epäonnistunut. Irkutskissa eräs entinen puolalainen kreivi, joka oli
sinne karkoitettu, viljeli hyvällä menestyksellä vattuja ihmisten
suureksi ihmeeksi. Puutarhaviljelys on Siperiassa melkein koettelematon
asia. Olin aina luullut, että venäläiset ovat innokkaita puutarhan
etenkin kaalin viljelijöitä, mutta siperialaiset eivät sitä ole. Kun
maa antaa runsaasti lihaa ja leipää, niin ostetaan kaalit muualta,
arvellaan.
Kun kerroin, että minun kotiseudullani Suomessa omenat menestyvät
varsin hyvin, kysäistiin, miten on vehnän laita. Kun sanoin, että vehnä
ei menesty, katsoivat he epäillen toisiaan.