Alakuloisuus alkoi uudestaan kasvaa mikäli läheni uutta
palveluspaikkaa. Se ei ollut hyvässä maineessa palvelusväen kesken,
tämä Raitala. Isäntä oli pitäjän isäntäyhdistyksen puheenjohtaja,
lautamies ja mitä liekään. Jo nämä virkanimitykset äitelöittivät
Mattia.
»Ne sellaiset ne juuri ovat aina palkollistensa niskassa! Ovat
olevinaan herroja -- mitä herroja! -- ja lukevat kotona ja kokouksissa
lakia pal... -- saamari, kun olin vähällä kaatua! Muutama paksumaha
(tarkoittaa tulevaa isäntäänsä) ei edes pihasiltaansa korjaa, kun
ihmiset oikein kaatuvat.»
Taas malttoi hän mielensä, kun saapuessaan Raitalan pihaan joukko uusia
ajatuksia ja tunnelmia täytti mielen. Vitkastellen sisään menoa katseli
uusi renki ikkunoihin, joista loisti tuli. Toisiaan takaa-ajaen
kiitivät ajatuksissa vauhdilla kaikki ne juorut, joita palvelijain
kesken oli tästä talosta liikkeellä. Matin mielikuvituksessa
esiintyivät pahat puolet nyt synkässä valossa.
»Ne syövät kamarissa, isännät ja pojat, ja tällaisten jätkämiesten
täytyy tyytyä tuvan pöydässä keltaiseen silakkaan ja meijerihuituun...»
Vinttikamarista näkyi ystävällinen tulenvalo.
»Se poika, Vilhelmi, siellä varmaankin...» ja vaistomaisesti kääntyi
Matin pimeässä teroittunut katse toiselle puolelle pihaa, kohti
luttirakennusta, joka oli taasen seinä seinässä tallin kanssa, missä
hevoset kolistelivat ja söivät. Kylmä vastenmielisyyden väristys karsi
pitkin selkäpiitä.
Pian sen jälkeen löysi renki itsensä tuvan ovensuusta. Tehden iloisen
ja reippaan hyvänpäivän, johon sai itsensä pakoitetuksi, kävi
sivupenkille istumaan.
»Päivää», sanoi emäntä, pannen painoa viimeiselle tavulle ja Vilhelmi,
joka oli jotain nakerrellut höyläpenkin vieressä, meni ystävällisesti
tarjoomaan kättä.
»Terve tuloa taloon.» Vilhelmi katsoi että onko se päissään.
»Terveeksi vaan!» Matti nousi ja vähän niijasi toisella jalallaan ja
nyökäytti päätä samalla kuin terävällä silmäyksellä tutkasi Villen
katseita. Mielessä välähti samalla: mahtaneko tuo ruveta nuorisoseuraan
vaatimaan? Ajatus synnytti orjuuttavan tunnelman. Silmänräpäyksessä
nousi uhka.
»Siellä alkaa olla rapaa», jatkoi Vilhelmi.
»Pirusti!» vastasi Matti. Nouseva uhka sai tästä karskista vastauksesta
jonkullaista tyydytystä.
Illan kuluessa tuli muitakin uusia palvelijoita, piika ja renki. Piika
oli ennestään Matille aivan vieras, mutta sivultapäin katsottuna
muistutti tämä paljon Marttaa. Ja Matti tunsi tähän rakastuvansa
Marttan vuoksi. Varsinkin sitte Matin sydän hommaili, kun näki tytön
kiireesti vilkkasevan edestakaisin tuvassa, alushameessa, joka
säästellen kääri punaisia, uusiin, nariseviin kenkiin peittyviä sukkia.
Matti oli melkein aina Liisan tiellä, milloin mitäkin asiaa teki,
väliin apua tarjosi, toisinaan pyysi.
Sievä tyttö, ajatteli Matti, samalla koetellen oliko pullon tulppa
visusti kiini. Hän ottaisi tänä iltana pari ryyppyä...
Toinen renki, joka illan kuluessa oli taloon tullut, oli vanhempi ja
päissään. Oli mennyt porstuanperä-kamariin isännän kanssa juttelemaan.
Matin mielestä ne luultavasti siellä istuivat pullon ääressä, Iikan
pullon, joka jo tuvassa oli käsillä ollut. Aikoneeko jo tehdä itsensä
hyväksi isännän kanssa? mietiskeli, ja muisti kuulleensa, että Iikka on
sellainen ollut ennenkin. Alkoi mielessään tätä halveksia.
Oli jo käyty hevosia yöstämässä. Vilhelmi ja Liisa olivat kadonneet
tuvasta, kumpikin huoneisiinsa kai. Emäntä vielä joutessaan päätänsä
kampaili uunin puoleisella penkillä ja Matille, joka torkkuen
tupakoitsi, virkkoi:
»Sinne ovisänkyyn saat makuulle mennä.»
Mutta sitä ei Matti ollut ajatellutkaan, päässään vaan aprikoitsi,
kumpasen viereen menisi pyrkimään tänä yönä, Martan vaiko Liisan.
Iikka kuului tulevan porstuankamarista kovasti kohlaten ja rämisten.
Tultuaan tupaan kävi retuuttamaan Mattia, joka hiljaa istui.
»Lähdetään jo.»
Matti lähti.
»Älkää pojat lähtekö, kun ensi yötä olette talossa. Siellä on puhdas
sänky, vasta pyykityn lakanan panin sinne.»
»Emäntä, älkää pahana pitäkö, mutta tämä ilta on renkimiehelle kuin
viimeinen ryyppy jätkälle ... sitte se loppuu. Hyvää yötä vain, emäntä,
aamuun asti.»
Mattia kutkutti nauru. Emäntä aikoi terhakasti ruveta vastaväitteisiin,
mutta mennen ulos ja kädellään viittoen keskeytti Iikka:
»Minä sen tiedän, emäntä, aivan ulkoa osaan, että te käskette Jumalaa
pitämään silmäinsä edessä ja tottelemaan haltiaväkeä... Mutta nyt en
minä kuule sillä korvalla, huomenna vasta... Kello 5 huomenaamuna
pankaa mihin tahdotte... Hyvää yötä vain.»
He menivät ulos. Iikka alkoi jo ovessa rallattaa. Satoi hiljaa. -- Kun
olis sateenvarjo, ajatteli Matti. Ennenkin, päänpitoviikolla oli se
ollut monasti mielessä, mutta eivätpä olleet rahat siihen ehtineet.
»Mennäänkö Liisaa katsomaan?» Matti kysyi.
Vastaamatta ohjasi Iikka kulkuaan luttia kohti.
»Oletko sinä jo ollut meidän 'kamarissamme'?» kysyi Iikka renkien
luttia tarkoittaen.
Ei Matti siellä ollut vielä käynyt. Sanoi vaan viimevuotiselta rengiltä
kuulleensa, että siinä oli sellainen lattia, joka saattoi laskea
läpitsensä miehen putoamaan alla olevaan puotiin.