Kun lämmin vuoden aika alkoi olla lopussa ja ensimmäisiä myrskyjä
saattoi odottaa milloin hyvänsä, tuli Sorja eräänä päivänä Turjan luo
ja lausui:
-- En tiedä, millainen on hyökkäyssuuunitelmanne. Mutta olipa se
millainen tahansa -- minä tarjoan siihen ratkaisevan lisän.
Turja tarkasteli kylmästi tuota naista, joka tuli utelemaan häneltä
hyökkäyssuunnitelmaa. Mutta Sorjan katse ja koko olemus oli selkeä ja
tyyni kuin kirkas vesipisara. Hän puhui asiansa aivan luonnollisella
vapaasti helisevällä äänellänsä. Ja rauhallisesti hän odotti vastausta,
pyöritellen hiljalleen uumiltansa riippuvaa koristetta.
Turja kääntyi katsomaan ulos ja ärähti uhkaavalla äänellä:
-- Kuka on sanonut, että me aiomme hyökätä?
-- Ei kukaan. Näenhän minä tuon.
-- Mistä pirusta!
-- Voi hyvänen aika! Kymmenestä, kahdestakymmenestä seikasta.
-- Antakaa kuulua!
Sorja silmäili Turjaa vakavasti. Hän laski kätensä Turjan pöydän
kulmalle, naputteli pöytää ja sanat tulivat nyt hiukan kimmoisempina.
-- Ensiksikin: Turja Borealian päällikkö ei jätä taistelua, jolla kansa
pelastetaan kuolemasta -- hän ei ole siitä aineesta -- -- --. Toiseksi:
Turja Borealian päällikkö on ollut rauhaton ja kärsimätön tässä
toimettomuudessa. Nyt hän on rauhallinen. -- Siis on ratkaisu tehty. Ja
mitään muuta ratkaisua ei ole kuin hyökkäys. Kolmanneksi: Karma vihaa
minua entistä enemmän. Hän ei puhu kenellekään sanaakaan minun
läsnäollessani. Hän pelkää, että minä saan hänen sanoistaan kokoon
jotakin ja ilmaisen viholliselle. -- Muuta ei sillä tavalla peljätä,
kuin hyökkäyssuunnitelmaa. Neljänneksi: Jorma on kovin hyvällä
tuulella. Hän on aina hyvällä tuulella, kun hän tietää pääsevänsä
hyökkäämään. Viidenneksi: Siirrettäviä akkumulaattoreja ladataan.
Kuudenneksi: Laivastoon liitetään kuljetusaluksia. Seitsemänneksi --
-- Riittää, riittää. Näen että kuljette täällä silmät auki -- ehkä
liiankin auki.
Sorja kimmahti pystyyn:
-- Sekö on Turjan vastaus minun tarjoukseeni?
-- Istukaahan nyt. Teiskaroitte aina kovin tulisesti.
-- Minä voin kärsiä sen, että joku Karma, Taitsa tai Jorma -- tai joku
Sonja epäilee minua petturiksi. Mutta Turjalta en voi sietää samaa
kohtelua.
-- Miksi ette?
-- Miksikö -- -- --?
Hän hämmentyi hieman.
-- Siksipä vain -- että hän on Turja. No, ellette ymmärrä niin -- -- --
-- Istukaahan. Te tarjositte hyökkäyssuunnitelmaamme lisää -- oikeinpa
_ratkaisevaa_.
-- Niin tarjosin. Mutta se tarjous kestää vain tähän iltaan ja vain
siinä tapauksessa, että Turja ei epäile minua petturiksi.
-- Haluaisin kuulla sen lisän.
-- Ja minä haluaisin kuulla, suostutaanko ehtooni.
-- Ehtoonne?
-- Niin, että Turja ei epäile minua.
-- Minun täytyy siis sanoa, etten epäile. Niinkö?
-- Enemmän. Se ei riitä.
-- Minun sanani ei siis riitä. Sepä kummallista.
-- Ajatelkaa, että minä en olisi vaatinut mitään ehtoja, ellei minua
olisi loukattu. Mutta nyt minä vaadin hyvitystä, eikä vain sanoja.
Turja synkkeni taas:
-- Puhukaa!
-- Minä tahdon tietää, millainen on se suunnitelma, johon lupaamani
lisän annan. Se ei asian vuoksi olisi ollenkaan tarpeellista, sillä
minä tiedän, että minun suunnitelmani on parempi. Mutta minä vaadin
luottamusta.
Turja tarkasteli taas edessänsä seisovaa naista tuokion. Hän mietti
mitä hän vaarantaisi, jos panisi tuon naisen koetukselle. Avaruuden
nimessä, hän tutkii mitä tuo tyttö tietää. Sen hän tekee.
-- No hyvä, pamautti Turja nousten kävelemään. Me heitämme laivoilla
joukkoja rannikolle vihollisen taakse pohjoiseen ja etelään ja otamme
rintaman sakarat pihteihin. Joko riittää?
-- Ei. Siinä ei ole vielä kaikki.
-- No hyvä. Kolmas joukko lähetetään kauas etelään ja kiertää
valtatielle ja sieltä keskustan taakse. Jollei tämä riitä, niin astukaa
ulos.
-- Juuri tähän saakka tahdoin päästä, se riittää mainiosti. Minä voisin
vielä kysyä milloin suunnitelma toteutetaan, mutta minä en ole ahne;
jätetään se. Ja kun minä voin liittää omasta päästäni alkurenkaan,
Ekvatorian laivaston hävittämisen, jonka päällikkö suvaitsi jättää
pois, niin olkoon kauppamme kuitti.
-- No. Ja entä sitte?
-- Nyt minä kysyn: entäpä jos Ekvatoria vetää sakarat meren rannalta
pois, iskee keskustaan ja murtaa puolustuslinjan sillä aikaa kuin
joukot ovat aluksissa?
-- Niin, tosiaan, hymyili Turja.
-- Ja eikö sen etelään menevän joukon matka ole kovin pitkä?
-- Pitkä. Mikäpä muu.
-- Minä näen, että ette ole sanonut minulle kaikkea.
Turja kävi vakavaksi.
-- Mutta minä alennan vaatimuksestani kaiken sen sanomattoman pois,
olipa se mitä hyvänsä. Ja esitän lisäni. Minusta on koko tuo
suunnitelma huono.
-- Huono?
-- Hirveän huono.
-- Siinäkö Teidän "lisänne"?
-- Ei. Minä sanon, että nyt on hyökättävä suoraan rintamapussin
pohjaan, puhkaistava se ja sitte käännyttävä oikealle ja vasemmalle ja
lyötävä siivet.
Turja mittasi askelin kiivaasti suojamaa ja vilkaisi kulmainsa alta
julmasti tuon tuostakin Sorjaan.
-- Perhanan nainen, murisi hän itseksensä.
-- Ahaa, nauroi Sorja, minä huomaan, että minä olenkin esittänyt Teille
oman suunnitelmanne! Mutta nyt minä annan siihen sen ratkaisevan lisän:
Minä takaan yönä, joka seuraa huomista päivää, aivan vapaan pääsyn
rintaman puhki pussin pohjasta. Ja minä takaan, että ei synny mitään
hälinää, ennenkuin Borealian joukot ovat Ekvatorian sivustajoukkojen
takana. Tämän minä takaan, jos minun sallitaan huomenna puikahtaa
vihollisen puolelle eikä siis epäillä minua petturiksi.
Turja mietti ja ihmetteli tätä takausta -- ja mietti taasen. Mutta
sitte hän teki päätöksen:
-- Sanoitte, että tarjous kestää iltaan.
-- Niin.
-- Hyvä. Minä vastaan ennen iltaa.
Sorja poistui -- ja hetken kuluttua tuli Sonja Turjan kutsusta.
-- Neiti Sonja! Nyt haluaisivat aivoni hiukan keskustelun kylpyä.
-- Vahinko, että minäkin tulen kohta yhtä vakavaksi kuin jöröimmät
kansastanne. Minä osasin ennen olla hauska, mutta nyt minua vaivaavat
-- ajatukset. Olen käynyt sairaaloissanne, olen opetellut kieltänne ja
saanut uusia ajatuksia. Olen unohtanut kevyen keskustelun taidon.
-- Vakavat keskustelut ovatkin parempia.
-- Ei, ei. Ihan varmaan Teidän aivonne kaipaisivat joskus taitavata
lempeätä tuudittelijaa, joka houkuttelisi ne joskus lepoon,
virkistävään ilmanoloon, joka puhkaisisi Teidän panssaripintanne
hyväntuulen ja välittömän keskustelun laukauksilla.
-- Ehkä olette oikeassa. Mutta _tällä_ kertaa tahtoisin
keskustella vakavasti.
-- Se tekee taas erittäin hyvää _minulle_, vakavuus nimittäin.
Minun elämäni on ollut liian keveätä ja Teidän liian raskasta.
-- Sanokaa minulle, Sonja hyvä, kuka on tämä Sorja?
Sonja hätkähti. Nähtävästi häneen koski kipeästi.
Tarja huomasi tämän.
-- Kenties satutin arkaan kohtaan -- -- --.
-- Ei mitään, ei se mitään.
-- Mutta minulle olisi hyvin tärkeätä tuntea hänen entisyytensä. Seikka
on semmoinen -- -- -- Turja mietti.
Sonja hengitti kiihkeästi ja odotti jatkoa.
-- Seikka on semmoinen, että hän on antanut erään lupauksen ja
tahtoisin tietää onko hänellä edellytyksiä täyttää se.
Sonja ilostui. Se oli siis vain sellaista.
-- Minä sanon kaikki mitä tiedän. Myönnän, että minulla voi olla
taipumusta puhumaan pahaa hänestä. Mutta en ole erittäin taitava
parjaamaan. -- Hänen tarinansa on kummallinen. -- -- -- Hän on
Ekvatorian ylhäisimpiä naisia. Hän on Ekvatorian päällikön tytär.
Hänellä oli tavaton suosio kansan keskuudessa, hän kun ei ollut
niinkuin me muut Ekvatorian naiset. Hän matkusti maan äärestä toiseen,
puhutteli orjia ja kaikkia kansoja, hän vaati muutosta Ekvatorian
oloihin. Hän on ollut nuoresta tytöstä alkaen hirvittävän tarmokas ja
myöskin häikäilemätön. Kansat suosivat häntä niin, että me pelkäsimme
häntä. Ellei hän olisi ollut päällikön tytär, olisi teloittaja hänet
perinyt, sillä häntä pidettiin kapinallisena.
Mutta sitte tapahtui selkkaus, jossa hänen vihansa kohdistui minuun
-- -- -- ehkäpä syystä -- -- --.
-- Jättäkäämme se. Mutta tiedättekö oliko hänellä suosijoita myöskin
sotajoukossa?
-- Oli, siksipä juuri häntä niin kovin peljättiin. Hänen isäänsä
vaadittiin karkoittamaan hänet metsiin. Ja sitte hän hävisikin noiden
selkkausten jälkeen. Eikä hänestä sen perästä kuultu.
-- Tämä riittääkin minulle. Olen kiitollinen Teille tästä "aivojen
kylvystä".
Illalla annettiin Sorjalle vastaus.
Ja koko yö ja seuraava päivä varustettiin joukkoja matkalle.
-- -- -- Oli tuulinen yö. Ilmakehässä kiitivät synkät pilvet monessa
kerroksessa edestakaisin. Vain silloin tällöin vilahti näkyviin
korkeammissa ilmakehän osissa läimehtivät äänettömät salamat ja joku
yksinäinen tähti. Tuuli toi mukanaan taistelukentiltä silloin tällöin
tukehduttavan ja kuvottavan mätänevien ruumiiden hajun ja sen lisäksi
oli ilma muutenkin kuivia tomumassoja täynnä, niin että tuntui kuin ei
siinä olisi ollut ollenkaan happea.
Borealia oli pimeä. Ainoastaan sairassuojamissa oli siellä täällä
valoja ja jos joutui niitä lähelle, kuuli sieltä liikettä ja jonkun
valittavan äänen. Tässä tukehduttavassa pimeässä yössä liikkui varjoja.
Joukkoja kerääntyi teille ja veturit hyrisivät hiljaa, kuului tyyntä
tasaista puhelua, käskyjä, kysymyksiä ja vastauksia.
Kapitoliokin oli pimeä, ainoastaan ellipsoidi hohti katolla. Mutta jos
tarkkaan katsoi sen suojamiin jotain valoisampaa taivaan kohtaa
taustana käyttäen, niin näki sielläkin varjojen liikkuvan, näki
tarkattavan ulos, näki käytettävän koneistoja, näki soitettavan
koskettimia.
-- -- -- Turja istui veturissa läntisessä metsässä. Lähellä liikahteli
silloin tällöin joku varjo ja kaukaa tieltä kuului, kun tuuli sen
salli, lukemattomien veturien hiljainen hurina ja askelten tahti. Kun
metsä taas yltyi kohisemaan ja puut kumarrellessaan kahisivat
toisiinsa, ei kuulunut muuta kuin tahdikas naukuva ja nariseva ääni,
joka lähti siitä, että kaksi toisiinsa takertunutta puuta hankasi
yhteen tuulen käsissä kumarrellessaan.
Turja koetti tähystellä pitkin tietä länteen päin ja alkoi käydä
kärsimättömäksi. Mutta pian tuikahti tiellä pieni punainen tuli. Turjan
lyhdystä tuikahti samanlainen vastaan. Hetken perästä vaihdettiin
siellä muutaman askeleen päässä pari sanaa ja samassa seisoikin Turjan
vierellä varjo, jonka piirteet hän tunsi pimeässäkin. Hän päästi
himmeätä valoa lyhdystänsä ja silmäsi tulijan kasvoihin. Ne hohtivat ja
säteilivät reippaan kulun jäljeltä terveyttä ja voimaa ja silmät
paloivat suurina ja hymyilevinä. Hänellä oli taas aivan sama
metsästäjän puku, kuin silloinkin, kun Turja hänet vangitsi lännessä
meren rannikolla.
-- Myöhästyin pienen hetken, puheli Sorja. Se on tämän pimeyden syy.
Minun täytyi kulkea varovasti, etten eksyisi oikeasta suunnasta.
-- Me tulimme puolestamme hiukan liian aikaisin. Mutta meillä olikin
selvä tie kuljettavana. Kohta ovat etujoukot täällä. Onko tie auki?
-- On. Kaikki on niinkuin olla pitää. Koko tämä läntinen metsä on tyhjä
ihmisen suvusta. Ja voin ilmoittaa tarkalleen joukkojen sijoituksen
sivustoilla.
Ensimmäiset joukot saapuivat kohdalle ja eteneminen alkoi.
Edellä kulkevan tiedustelujoukon päällikkönä oli Karma ja hän oli
saanut ohjeen pitää silmät auki joka puolella. Ja hän saikin tietoja
alituisesti oikealta ja vasemmalta ja edestä -- mutta hänen täytyi
tunnustaa aina jonkun ajan kuluttua Turjalle, että metsä oli tosiaan
tyhjä.
Sorja istui Turjan veturissa ja antoi tietoja ja ohjeita teistä, matkan
pituudesta, vihollisen joukkojen sijoituksesta j.m.s. Ja Turjan täytyi
tunnustaa, että hänen käyttäytymisensä oli kaunista, miellyttävää ja
mielenkiintoista. Ei ainoatakaan kerskailun tai kiitoksen etsinnän
piirrettä, ei merkkiäkään siitä, että hän haluaisi huomauttaa
ansioistaan tai edes liialla innostuksella tai paisuttelulla
tyrkyttäisi apuansa ja -- itseänsä. Hän istui pimennossa näyttelemättä
liikoja sen enempää ruumistansa kuin tietojansakaan. Hän antoi
yksinkertaisesti juuri ne tiedot, mitä tarvittiin ja puheli sitte
kaikennäköisistä pikkuhavainnoista matkalla -- tai oli vaiti.
Jo yön pimeydessä syttyivät ensimmäiset taistelut. Borealian joukot
käyttivät hyväkseen pimeässä kiiluvia tähtäimiään ja tuottivat
vihollisille suurta tuhoa.
Vasta seuraavana päivänä alkoivat päärynnistykset. Ekvatorialla oli
vielä suunnattomasti joukkoja niemimaalla, mutta vähitellen huomattiin,
että suuri osa niistä oli kapinallisia ja pysyi toimettomana.
-- -- -- Ja toisena päivänä hajosivat vihdoin rintaman sivustoilla
vielä toimivat vihollisjoukot hurjaan pakoon. Laumat vyöryivät etelään
sekasortoisina ja kurittomina. Ne eivät enää totelleet päälliköltänsä,
vaan alkoivat heitä surmata. Kaikesta päättäen oli nyt tapahtunut
lopullinen ratkaisu ja Borealia oli vapaa.
Osa Borealian joukoista palasi kotiin, osa jäi puhdistamaan
taistelutantereita ja kaiken varalta jatkamaan vielä vartiointia.
Siitä päivästä jona Borealian joukot palasivat kotiin, muodostui
valtava juhlapäivä. Työt seisautettiin. Tiet, asunnot, tehtaat,
voima-asemat koristettiin kukilla ja lehvillä. Talojen katoilla
säihkyivät eri väriset liekit ja radiosäteet. Ne lensivät eri suuntiin,
muodostaen viuhkoja ja kiehkuroita. Tämä oli ensimmäinen riemullinen
kasvien, lehvien, kukkien juhla sitte menneiden aikojen, jolloin
Vanhassa Borealiassa vielä tuuli humisi puissa ja hyväili kukkia. Se
oli sen vuoksi uuden maan ja uuden elämän juhla yhtä paljon kuin voiton
ja pelastuksen juhla. Kun suuri radiosäde vongahti ilmaan läntisistä
metsistä, tulvasi kotona oleva kansa teille ja katoille. Se kantoi
puvussansa kirkkaita värejä, sen silmät säteilivät ja hymy loisti
jokaisen kasvoilla. Meluamatta, hiljakseen parveili se teillä ja
katoilla ja katseli pelastettua maatansa ja odotteli eri suunnilta
palaavia taistelijoita. Kävi vieno tuuli. Meren lahti sädehti ja
kimalteli auringon valoa. Siellä seisoivat kaikki alukset kuvioissa ja
suitsuttivat ilmaan erivärisiä liekkejä.
Samalla aikaa lähenivät joukot lännestä, pohjoisesta ja etelästä. Ne
lauloivat taistelumarssia, yksinkertaista ja jykevää. Kaikki joukot
teillä ja katoilla yhtyivät siihen ja yhtäkkiä kajahtaa suuresta
ellipsoidista Kapitolion katolta pauhaavia sointuja, marssin sointuja
marssin tahdissa. Joka säkeistön lopussa jymähtää kymmenen suurta
rautaputkea eri puolilla Borealiaa.
Joukot vyöryvät Kapitoliota kohti. Ne liikkuvat tyynesti tahdissa ja
järjestyksessä. On kuin jokin yhteinen hermosto hallitsisi koko tätä
kansanpaljoutta -- niin luontevasti ja järjestyksessä sen liikkeet
käyvät.
Kapitoliossa on Turja esikuntineen ja myöskin Sorja ja Sonja ovat
saaneet luvan tulla sinne.
Sonja katselee ja kuuntelee syvään hengittäen ja silmät loistaen
vakavan kansan syvää ja juhlallista iloa. Hän oli ollut sadoissa,
tuhansissa tilaisuuksissa, joissa olisi ollut tarkoitus olla iloinen.
Mutta kertaakaan ei ilo ollut temmannut häntä näin ehdottomasti
mukaansa. Tuo aaltoileva jymisevä tahti oli kuin sisäisen voiman
paisuilemista, niinkuin olisi meri aaltoillut ja soudatellut häntä
kirkkaissa hurmaavissa avaruuksissa. Marssin aallot löivät hänen
läpitsensä kiireestä kantapäähän ja värisyttivät häntä ja hänelle
nousivat kyyneleet silmiin. -- Ah, iloa, iloa oli hän etsinyt. Mutta
koskaan hän ei ollut käsittänyt, mistä ilo syntyy. Nyt hän sen tietää,
voi, nyt hän sen tietää. Ilo on sisäisen voiman ihanaa maininkia suuren
työn jäleltä. Ei ole mitään iloa ilman ponnistusta. Lepäävä energia ei
koskaan joudu tällaiseen aaltoiluun.
Sorja ei näyttänyt kuulevan eikä näkevän iloa ja juhlaa. Hän käveli
eräässä suojamassa hiljaisin, pehmoisin liikkein edestakaisin, pyöritti
vyönsä koristetta ja mietti. Kerran hän aikoi puhutella Turjaa, mutta
muutti sitte mieltä, vetäytyi syrjään ja katosi pian.
Turja näki Sonjan avomielisen ja herkän ihastuksen ja haki katseillaan
Sorjaa, nähdäkseen, mitä hän piti juhlasta, mutta ei keksinyt häntä
enää missään. Sonjan ihastus miellytti Turjaa. He tulivat lähemmäksi
toisiaan seistessään tässä saman tunnelman lumoissa. He vaihtoivat
muutamia sanoja ja tunsivat niiden tulevan molemmin puolin herkästä,
ystävällisestä mielestä. Ne olivat kuin lämmin luottava kädenlyönti.
Tuhansia ja taas tuhansia kokoontui Kapitolion edustalle suurelle
aukeamalle. Sotajoukkoja seisoi sivustoilla ja keskustassa. Kansa
kiitteli taistelijoita ja kukitti heitä.
Tultiin ilmoittamaan, että halutaan kiittää myöskin Turjaa.
-- Jopa nyt jotain, ihmetteli Turja. Kansani alkaa hassutella.
Hän astui kuitenkin aukeaman puoleiselle maasta koholla olevalle
ulkonemalle. Muuan mies heitettiin aukeamalla olevan veturin katolle.
Hän katsoi vihaisesti heittäjiinsä ja huusi sitte:
-- Täällä nämä pojat vaativat, että on sanottava Turjalle:
_kiitos_! ja että me luotamme häneen kuin luonnonlakiin. Minä
sanoin, että tietäähän hän sen piru vie ilmankin. Mutta ne nakkasivat
vain minut tänne. -- Toimittakaapa minut nyt sukkelaan alas täältä,
virkkoi hän sitte ympärillänsä seisoville.
-- Meidän on kiitettävä kaikkia tai ei ketään, huusi Turja vastaan.
Vain kaikkien kansamme jäsenten yhteen kootulla voimalla me voitimme.
Mutta joukossamme on ollut yksi henkilö, joka ei kuulu kansaamme, ja
hän teki kuitenkin ratkaisevia tekoja hyväksemme. Monet hänet tuntevat
-- Sorjan. Häntä teidän on syytä kiittää.
-- Missä on Sorja? huudettiin.
Turja haeskeli häntä taasen katseillaan, vaan ei löytänyt. Mutta sitte
kuului hänen äänensä erään sivurakennuksen ulkonemalta.
-- Täällä minä olen. Mutta minä en tyydy kiitokseen. Pyydän paljon
enempää. Minä pyydän vastapalveluksia. Olin juuri astumassa tuolle
tielle, joka vie etelään, kun kuulin nimeäni huudettavan. Olin lähdössä
maastanne pois. Ja minä lähdenkin heti, kun olen tässä sanottavani
sanonut. Minä menen Ekvatoriaan.
Tiedättekö, mitä tapahtuu parhaillaan Ekvatoriassa? -- Siellä
ryöstetään, murhataan, hävitetään. Siellä riehuu mielipuolia joukkoja,
raakalaisia, asumuksia palaa, kasvitarhoja hävitetään, kaikki kiehuu ja
kuohuu. Kas, siellä on lauennut vuosisatoja kestänyt jännitys. Salama
on iskenyt ja myrsky lentää yli koko maan, ympäri maapallon. Nyt siellä
tarvitaan jokainen järjellisen voiman pisara. Pitäisi vangita myrsky ja
salama ja päästää päivä paistamaan onnettomille Ekvatorian kansoille.
Mutta siitä maasta ei löydy niin paljoa järkevää voimaa, että tämä
tehtävä voitaisiin suorittaa. Minä pyydän, että Borealian kansa ja
ennenkaikkea sen suuri päällikkö ottaisi tehtäväksensä Ekvatoriassa
riehuvan myrskyn hillitsemisen ja sen onnettomien kansojen elämän
järjestämisen. Minä tiedän, että päällikkö lähtee nyt pohjoiseen ja
että häntä ei voi mahtavinkaan voima enää tältä matkalta pidättää.
Mutta minä lähden itse nyt heti etelään. Minä voin tehdä jotain siellä,
mutta en läheskään kaikkea. Minä pyydän urheita miehiä tulemaan
jälessäni -- minä en voi enää olla täällä hetkeäkään -- minä pyydän
Borealian päällikköä tulemaan heti kun hän on palannut pohjoisesta.
Taistelu on suloista, kun on hiukankin menestymisen mahdollisuuksia.
Hyvästi!
Ja hän katosi.
Kansan keskuudessa syntyi kohinaa ja liikettä.
Sonja istui kalpeana eräässä suojamassa, nousi kävelemään ja istuutui
taasen.
-- Se on siis tapahtunut, se on nyt siis tullut! Pitihän minun se
arvata. Tällaisen tappion jälkeen!
Hän näki Taitsan ja viittasi hänet luokseen:
-- No nyt olette saavuttanut päämääränne. Järjettömät eläimet
hävittävät Ekvatoriaa ja kaiketi koko minun kansani tuhotaan. Tästä
tulee oikein raakuuden riemukulku. Huh! Minä olen aina peljännyt ja
inhonnut orjien likaista laumaa ja odottanut siltä turmiota. Onko tämä
teistä nyt oikein?
-- Tämä on se, minkä tuloa Teidän kansanne valmisti vuosisadat, vastasi
Taitsa.
Ja he iskivät yhteen tuimilla sanoilla ja erosivat vihassa.
Kun he tapasivat uudestaan, laski Sonja sovittavaa leikkiä ja Taitsa
purki hänelle koko nuoruudenaikaisen aatemaailmansa. Vanhat kuvat,
vanhat käänteet ja vanha tuttu innostuskin palasi taas, kun hän esitti
Sonjalle; mitä äärimmäistä kurjuutta kansat kärsivät, mitä irstaista
elämää eli vallasluokka, mikä kuilu oli orjien ja valtiaiden välillä ja
millaisen jännityksen siinä täytyi syntyä.
Lisäksi oli nyt tullut vielä kaikki se, mitä viime aikoina oli
tapahtunut. Borealian kansan kohtelu ja se äärimmäisen vastakohtainen
kuva, mikä oli löydettävissä Borealian kansan yhteiskunnasta.
Sonja kuunteli hämmästellen itseksensä sitä uutta näköalaa, mikä
hänelle täten avautui. Lopuksi hän tunnusti, ettei hän pysty näistä
asioista keskustelemaan, hän ei ole ikänänsä niille uhrannut
pienintäkään ajatuksen murua. Mutta nyt hän tahtoi toimia jotain! Ei
mitään sankarillista, ei mitään -- näin! Ja hän matki Sorjan asentoja.
Mutta jotain joka soveltuisi hänen luonteelleen.
He sopivat lopulta, että Taitsa lähtee Sorjan mukaan seuraamaan asiain
kehitystä Ekvatoriassa ja Sonja toimii Borealiassa hankkien apua heille
Ekvatoriaan niin paljon kuin voi.
-- -- -- Turja valmisti kuumeisella kiihkolla retkikuntaa pohjoiseen.
Parhaillaan riehuivat siellä myrskyt ja hän tahtoi saapua sinne heti
niiden lakattua. -- Mutta valmistukset veivät kuin veivätkin useita
päiviä. Oli otettava mukaan kaikki varusteet kansan kuljettamiseksi
sieltä etelään. Tosin ei Turma ole lähettänyt sieltä mitään viestiä,
mutta Turja on vakuutettu, että kansan on nyt aika lähteä sieltä.
Näinä kuumeisina päivinä alkoi hänen luoksensa saapua Ekvatoriasta
viestejä toinen toistaan kummallisempia.
Eräänä päivänä löntysteli eteläistä tietä yksikseen puheleva miehen
kuvatus, joka pyysi puhutella Borealian päällikköä. Hän istui Turjan
suojamassa permannolla jalat ristissä allansa ja puhua papatti
ihmeellisestä opista, jonka mukaan Ekvatorian olot olisi järjestettävä.
Hän oli kuullut Borealian yksimielisestä yhteiskunnasta ja kansan
urhoollisuudesta ja hän oli tahtonut vaarojen uhallakin tulla sen
suuren päällikön puheille, jonka käsissä nyt on Ekvatorian kohtalo,
jotta he kaksi yhdessä voisivat tehdä Ekvatorian yhteiskunnasta yhtä
hyvän kuin on Borealian yhteiskunta. Hän oli vuosikymmenien kuluessa
suurella vaivalla ajatellut kokoon tämän järjestelmän ja tuli nyt
tarjoamaan sitä toteutettavaksi.
Turjaa huvitti tämä ilmiö ja hän kysyi:
-- Kuinka tämä järjestelmänne voitaisiin sitte toteuttaa?
-- Se on yksinkertaisesti ja helposti toteutettavissa. Jos annetaan
Ekvatorian kerjäläisille valta, niin he panevat sen toimeen. Heistä
hyvin monet tuntevat järjestelmäni. He tuntevat myöskin tarkoin maan ja
ihmiset ja sitäpaitsi he ovat maan melkein suurin ja työteliäin ryhmä.
Yläluokka ei ole tehnyt mitään, orjat ovat tehneet jotain ruoskan
pelosta. Mutta kerjäläiset ovat tehneet aina työtänsä niin sanoakseni
asianharrastuksesta. Jos siis päällikkö ja hallitus asetettaisiin
kerjäläisistä, niin, luuli hän, voitaisiin Ekvatoriaan luoda
tyytyväinen yhteiskunta.
-- Olette siis kerjäläinen?
-- Niin olen.
Turja lupasi miettiä asiaa ja ukko lähti hyvillä mielii löntystämään
eteenpäin.
Seuraavana päivänä saapui Ekvatoriasta räätälien edustaja ja esitti
uuden järjestelmän, jonka mukaan sorretuille räätäleille olisi
annettava enemmän tuloja ja valtaa. Sillä kuinka tärkeä ryhmä räätälit
sentään ovatkaan yhteiskunnassa! Hehän ovat ihan yhteiskunnan runko.
Mitä olisivat ihmiset, varsinkin sivistyneemmät, ilman räätälejä? --
Eivät juuri mitään. Niin että räätälien varassa on suurelta osalta muun
kansan olemus. "Jos räätäli kestää niin kaikki kestää, jos räätäli
taipuu niin kaikki vaipuu."
Turja lupasi miettiä asiaa.
Sitä seuraavana päivänä tuli kokonaisen kolmen kansan edustajat. He
riitelivät jo tullessaan, kenelle Ekvatoriassa olisi valta annettava ja
he jatkoivat riitaansa Turjan luona. Turja pyysi heitä viemään
kansoillensa sellaisia terveisiä, että kukin kansa pitäisi valtaa
omassa keskuudessaan oikein miehekkäästi ja kukin ihminen omassa
elämässään. Hän ei voinut heidän kanssaan nyt sen enempää keskustella
heidän mielenkiintoisista yhteiskuntajärjestelmistään. Mutta
pohjoisesta palattuaan hän ottaisi asian uudestaan käsille.
Sitte tuli etelästä ylen lihava mies vielä lihavamman naisen kera. He
ilmoittivat olevansa Ekvatorian "ainoan tuottavan elinkeinon",
nimittäin maatalouden edustajia.
Mies piti puheen Turjalle:
-- Sitkeällä ja uutteralla työllä on Ekvatorian maamies monien
miespolvien aikana luonut viljelystä suunnattomiin korpiin, joissa
muinoin pedot kiljuivat ja auhdoille nevoille, joilla ennen halla
härmäistä valtikkaansa piteli. Tavattoman suuriarvoista ja
isänmaallista työtä ovat maamiehet tehneet. Mutta heitä on rasitettu
veroilla ja ulosteoilla ja koko yhteiskunta on ollut heidän
hartioillansa. Me olemme tulleet esittämään, että tämän maan tärkeimmän
elinkeinon tuotantoa edistettäisiin ja suojeltaisiin. Sillä maamies
auransa kurjessa astelemassa -- siinähän on työn ja tuotannon
vertauskuva. "Jos maamies kestää niin kaikki kestää, jos maamies taipuu
niin kaikki vaipuu."
-- Mitä te siis tahdotte? keskeytti Turja.
-- Kun nyt asutuskeskuskulttuurin pohjalle rakennettu
yhteiskuntakehitys pettää, kun porvarillinen sivistys ja tiede ovat
tehneet vararikon, niin olisi isänmaalle tärkeätä, että asutuskeskukset
hävitettäisiin ja ihmiset palautettaisiin jälleen luonnolliseen elämään
maaemon syliin. Nämä paheen pesät, joissa vain kulutus ja keinottelu
kukoistavat, ovat vieneet maataloudesta työvoiman. Siksi niiden
häviäminen olisi toivottava asia. -- Me maamiehet muodostamme
kansakunnan ytimen, juuren, perustuksen. Jos maanviljelijäluokka
häviää, jää jälelle vain kauppaa tekevä ja kauppavoitosta elävä porvari
ja hänelle kauppatuotteita valmistavat orjat ja mökkiläiset. Maamiehen
kera häviää kansallinen leipätuotanto, kansalliset pellot ja
kansalliset lantakasat, kansalliset tavat, kansallinen kulttuuri,
kansalliset päämäärät. Kaikkien muiden mieliä kiinnittävät
kulttuuriarvot, joilla on vain tilapäinen markkina-arvo. -- Me
maamiehet olemme jo alkaneet luoda uutta sivistystä ja tiedettä.
Maamiehen asema valtakunnassa on keskeisin. -- -- --
-- Kiitän teitä, hyvät ystävät, että tulitte, keskeytti Turja taasen.
Minulla on nähtävästi ollut tosiaankin väärä käsitys Ekvatorian
maanomistajain avuista ja merkityksestä. Kun minä kävin Ekvatoriassa,
näin minä auran kurjessa vain orjia ja maan omistajain minä näin juovan
masmaa ja hoitavan terveyttään ja harrastavan vetojuhtien asiaa. Mutta
minä en ole nähtävästi sattunut tapaamaan näitä varsinaisia
ihanteellisia maamiehiä. -- Ehkäpä he olivat silloin juuri parhaillaan
luomassa uutta sivistystä ja tiedettä. -- -- -- Kuinka monta auranalaa
on keskimäärin viime aikoina raivattu maata, joko nälkäiset ovat
loppuneet Ekvatoriasta? -- -- -- Kuinka monta auranalaa Te itse olette
raivannut?
-- Ei ole voinut nyt tehdä työtä maatalouden kehittämiseksi. Maatalous
ei ole kannattanut moniin vuosiin.
-- Mutta tehän sanoitte, että on luotu viljelystä korpiin joissa ennen
pedot viheltelivät -- -- --
-- Tarkoitin menneitä polvia.
-- Kannattiko se heille?
-- Tuskin. Mutta heitä nälkä pakoitti -- eikä päässyt minnekään pakoon.
-- Mutta Teitä ei nälkä pakoita.
-- Eihän se sentään.
-- Mutta Te arvelette, että pitäisi hävittää asutuskeskukset,
teollisuus ja kauppa, jotta nälkä taas pakoittaisi ihmisiä viljelemään
maata -- Teille työvoimaa.
-- En minä sitä sillä tavalla tahtoisi sanoa -- ne ovat kansalliset
päämäärät, jotka vaativat.
-- No hyvä. Miettikäämme tätä asiaa, kun tulen Ekvatoriaan. Viekää
tervehdykseni Ekvatorian kansan ytimelle, juurelle ja perustukselle!
Sitte saapui Turjan luo suutarien lähetystö ja ilmoitti, että jos
suutari kestää niin kaikki kestää, mutta jos suutari taipuu niin kaikki
vaipuu.
Teollisuusmiesten ja kauppiaiden lähetystö vertasi teollisuusmiehiä ja
kauppiaita kuningasilvekseen, joka kaataa saaliin -- ja siitä saavat
sitte ruokansa suuret laumat. Se vaati, että teollisuutta ja kauppaa
rasittavat verot on poistettava.
Sitte tuli pappien lähetystö, joka pyysi palkankorotusta papeille ja
temppeleihin lisää rukouspyöriä.
Tuli orjien lähetystö, joka esitti, että vallasluokka on tehtävä
orjaksi ja orjille annettava maat ja suuret asunnot ja valta. He sitte
järjestävät Ekvatoriaan yhteiskunnan jotenkin Borealian malliin.
-- Voi hyvät veljet, lausahti Turja. Tiedättekö te mikä on luonut
Borealian yhteiskunnan?
Eivät tienneet.
-- Sen on luonut lumi ja jää. Sen on luonut viisisataa vuotta kestänyt
taistelu lunta ja jäätä vastaan, kuolemaa vastaan -- johon taisteluun
antautui viisisataa vuotta sitte terve, rohkea ja kunnollinen kansa.
Jos teidän suunnaton orjajoukkonne olisi nähnyt, ajatellut, kokenut,
oppinut ja kestänyt kaiken sen, minkä me olemme nähneet, ajatelleet,
oppineet, kokeneet ja kestäneet, niin te olisitte aikoja sitte luoneet
Ekvatoriaan hyvän yhteiskunnan. Katsokaas: luonnonlait ovat luoneet
Borealian yhteiskunnan. Teidän on yhtä mahdotonta tehdä Ekvatoriasta
Borealiaa kuin nostaa itseänne varpaistanne ilmaan. Älkää te olko
lapsia, te, jotka tiedätte, miten jokainen kuolleenkin aineen muovaus
vaatii suunnattomat määrät aikaa ja voimaa. Elävän massan muovaamiseen
tarvitaan sitä vielä enemmän.
Teidän asemanne on kurja, minä näin sen käydessäni Ekvatoriassa. Te
tarvitsette ruokaa, te tarvitsette vapautta, te tarvitsette oikeutta,
ja ihmisarvoa. Mutta tämän kaiken te saavutatte vain järjestetyn työn,
kehityksen ja kunnollisen järkevän toiminnan kautta. Älkää te
kuvitelko, että Avaruuden kehityslait eivät pidä Ekvatoriassa
paikkaansa. Älkää te luulko, että te voitte yössä hypätä toiselle
tähdelle.
Nyt Turja nousi kävelemään.
-- Minäpä sanon teille erään seikan, jota te ette kenties tiedä, mutta,
joka teidän tulee tietää. Koko tätä tähteä uhkaa tuho.
-- Lumi ja jää?
-- Pahempi vielä.
Miehet katselivat kysyvinä toisiinsa ja Turjaan.
Ja Turja esitti heille lyhyin iskevin vedoin koko aurinkokunnan
problemin. Hän kuvasi heille uhkaavan Avaruuden Hirviön ja esitti ne
mahdollisuudet, mitkä maata odottavat.
Miesten silmät puhuivat kauhusta, heidän kätensä vapisivat, heidän
kasvonsa olivat kalpeat.
-- Ja tähtemme pelastus, teidän pelastuksenne, meidän pelastuksemme ei
riipu siitä oletteko te herroja ja teidän entiset herranne surmattuina
tai orjina, vaan siitä, voidaanko keksiä pelastuskeinoja ja voidaanko
joka ainoan tällä pallolla elävän ihmisen tahto ja tarmo temmata mukaan
siihen suureen taisteluun, mikä meitä odottaa.
Viekää terveiseni veljillenne ja sisarillenne, että tulen Ekvatoriaan,
kun palaan pohjoisesta ja että silloin saa vapauden ja ihmisarvon
jokainen ihminen, joka ei tee rikoksia. Ja suurimman arvon saa se, joka
on kunnollinen ja tekee työtä. Hyvästi!
Miehet lähtivät hiljaisina ja vakavina.
Kun mitä kummallisimpien järjestelmäin esittäjäin ja lähettien tulva
jatkui, käski Turja erikoisen kirjurin ottaa heitä vastaan ja tehdä
muistiinpanoja heidän nerontuotteistaan. Hän tarkastelee tultuaan niitä
hauskuudekseen.
Seuraavan päivän iltana tervehti hän jo Borealiaa radiosäteellä
jäätiköltä ja näki kaukana etelässä Borealian vastaavan. Ja sitä
seuraavana iltana riehui jo lumimyrsky retkikunnan kasemattien yllä.